30 päivän TehoPaleo otti ja loppui jo viime viikon torstaina. En vaan ole saanut aiheesta kirjoitelluksi. Jotenkin hankalalta tuntuu edelleen. Olisi pitänyt heti kertoa kuulumisia, mutta oli varmaan jotain muuta. Kiireellisempää. Tai tärkeämpää. Olen vaan sellainen tyyppi, että en jaksa paljoa menneitä muistella. Menen eteenpäin. Enkä voi käsittää ihmisiä, jotka muistavat minä vuonna mitäkin tapahtui. Ihailen kyllä (respect Amin ”Idi” Asikainen!). Mulle historia on yhtä suurta sekamelskaa. Kuvia sieltä täältä. Täysin epäloogisessa järjestyksessä.
Noh, jos mä nyt jotain yritän TehoPaleostakin sanoa. Tuntuu, ettei vaan ole paljon sanottavaa. Kaikki meni hyvin. Ja aika kultaa muistot ;). Etenkin ensimmäiset kolme viikkoa sujuivat kivasti. Lähimarkkinoiden jälkeen iski ikävä turvotus, joka laski tässä välissä muutamaksi päiväksi vain palatakseen eilen aamusta entistä jytkympänä kera flunssaisen olotilan ja suupielen vesirakkulan. Melko salamana sanoisin. Vaikka saattaahan olla, että jo edellisviikonlopun turboilu ennusteli jotain hyvisten ja pahisten taistelua mun soluissa.
TehoTuloksia
Olo on ollut ylienerginen! Melkein maaninen. Jatkuva tarve puuhailla jotain ja öisin iltaisin vaikeus pistää pillit pussiin. Ajatus laukkaa. Ei vaan malta! Pistää tajuntaa kankaalle. Unesta olen kuitenkin pitäny huolta. Venyttänyt kuin kissa aamusta.
Kaiken kaikiaan kokeilusta jäi positiivinen mieli. Ei juurikaan ollut vaikeita hetkiä. Kai? Synttäreistäkin selvisin kakutta. Markkinoista en ihan, mutta melkein puhtain paperein. Nälkä ei vaivannut. Hedelmiä söin ehkä hitusen enemmän kuin tavallisesti.
Uuma oheni siinä sivussa. Vaatteet löystyivät ja ulkopuolisilta tuli kommenttia kapenevasta habituksesta. Palkitsevinta oli kuitenkin kevyt olo. Sisäisesti ja ulkoisesti. Suosittelen kokeilemaan. En painonpudotus-, vaan puhdistusmielessä. Vaaka asettui torstai -aamuna 58,5 kilon lukemiin. Pudotusta 1,1 kg. Kuukaudessa. Kuvittelin keskikehon perusteella enemmänkin.
Treenit ovat kulkeneet moitteettomasti. Tyhjät rimpulakädet jossain vaiheessa ärsyttivät, mutta voimatasot ovat pysyneet. Nousseet. Ja nyt on jo fyllinkiäkin enemmän. Joka puolella =D
Pudotimme testiryhmäläisten kanssa keskimäärin 1,6 kiloa. Muut mittauttivat myös kehonkoostumuksensa. Rasvaprosentti putosi keskimäärin 3%. Lihasmassa säilyi ennallaan. Keskimääräisesti. Jotkut onnistuivat sitä kasvattamaan. Joillakin rasvatonta massaa menetettiin. Olosuhteiden johdosta.
Paluu peruspaleolle
Keskiviikko -iltana kävin jo kaupan kautta palaamassa takaisin tutulle peruspaleolle. Mukaan tarttui ruoka-aineita, joita olin mielestäni eniten kaipaillut. Kaappiin palautuivat pastöroimaton tuhkajuusto, luomukirnuvoi ja -riisikakut. Royal Jelly -hunaja odotti jo kiltisti hyllyllä. 86suklaan säästin kauppaan perjantaille.
Siinäpä ne. Tähän saakka tehdyt muutokset TehoPaleoon nähden. Ei mitään kovin kummoista mässyä. Riisikakuista tosin kehittelin uuden herkun, joka onnistui koukuttamaan. Vahingossa. Riisikakuille kevyt sipaisu kirnuvoita ja päälle tujua Royal Jelly -hunajaa. Namskis! Pesee Nutella -kakut mennen tullen! ;D Kahdeksan kakkua olen toistaiseksi tuhonnut. Neljässä päivässä. Eilen flunssan tunteessa en enää uskaltanut kakkuihin koskea. Voita sen sijaan kului kuhaa kypsentäessä =)
Kuinka tästä eteenpäin? Kuten ennenkin. Pipo sopivan löysällä, mutta päässä edelleen. Nyt olen saanut maistella kaipaamiani ruoka-aineita. En kaipaa niitä enää. Toistaiseksi. Maistuivat jälleen kerran paremmalta mielessä kuin suussa. Syön, jos mieli tekee. Tosin ensin katson mihin suuntaan ”flunssa” kehittyy. Nyt keskityn sen torjumiseen.
TehoPaleoon tulen tekemään joitakin muutoksia. Omiin kokemuksiini ja muiden testiryhmäläisten palautteeseen pohjautuen. Tämä todennäköisesti tarkoittaa vielä uutta testiä. Jossain vaiheessa. Ehkä piankin. Kiinnostaako? Ilmoittele itsestäsi. Nyt kuitenkin huilaillaan niin ruokavalion kuin treenienkin osalta tämä viikko. Mietitään sitten uudelleen. Täysissä kehon ja mielen voimissa.