Paleokalenteri
Jätä kommentti

Paleokalenterin 20. luukku

Paleo on maukasta.

Huh, pieni turnausväsymys vaivaa jo Paleokalenterinkin suhteen. Haluaisin jo kovasti keskittyä omaan joulunajan hyvinvointiprojektiini. Olen syksyn mittaan nostanut hyvinvointitilini miinukselle ja nyt aion maksaa velkani takaisin ennen kuin sitä aletaan multa todenteolla velkomaan. Sitä jotenkin keskittyy pyörittämään omaa oravanpyöräänsä niin, että ei huomaa, kuinka kuolemanväsynyt onkaan ennen kuin ehtii hetkeksi hiljentää tahtia ja hypätä rullasta pois. En usko, että olen ainoa. Kovasti tuntuu palautteen perusteella syksyn pimeys kuormittaneen myös muita.

Mutta päivän aiheeseen! Lyhyesti ja ytimekkäästi, paleo on maukasta! Itse asiassa paleo on juuri niin maukasta kuin siitä kukin itse tekee. Lähtökohdat onnistumiseen ovat ainakin kohdallaan. Tuoreista, laadukkaista raaka-aineista on helppo taikoa maukasta ruokaa. Se ei paljoa vaadi. Hieman aikaa, vaivaa ja mausteita. Kun ei rasvaakaan tarvitse säästellä ;)

Patience is the secret to good food. ~Gail Simmons

Jos maukkaus tarkoittaa sinulle makeutta, niin ei huolta. Luonnollisia makeutusvaihtoehtoja on monia aina tuoreista ja kuivahedelmistä hunajaan ja laadukkaaseen vaahterasiirappiin. Jopa paremman vaihtoehdon sokeria löytyy tarvittaessa useampaa eri sorttia palmusokerista raakaruokosokeriin. Ei puhdasta paleota, mutta hyviä vaihtoehtoja satunnaisiin herkkuhetkiin.

Muistuttaisin kuitenkin vielä, että paleo on ensijaisesti aitoa, oikeaa, arkista ruokaa. Pelkillä paremmilla herkuilla ei ole tarkoitus elää. Kuten ei myöskään lisäravinteilla. Ne harvemmin ovat kovin maukkaita.


Päivän reseptiluukusta löytyy taas jotain todella maukasta kunnon ruokaa! Haudutetut liharuoat ovat maukkaita. Mitä pidempi pinna ja alhaisempi lämpötila, niin aina vaan parempaa.

MAUKAS PORKKANA-STROGANOFF

Sen verran ovat raaka-aineeni ja stroganoffini parin vuoden takaisesta kehittyneet, että en käytä enää minkäänmoisia liemikuutioita. Kiitos siitä kuuluu Pujonki -liemille. Ja jollei Puljonkia ole jääkaapissa, niin vesi, suola ja pippuri riittäköön.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s