KESÄ, Sesonki
Jätä kommentti

Elokuussa poimitaan herukoita & kokataan kantarelleja

Loppukesää viedään ja elokuuta elellään jo. Mitähän korjuukauden terveempää ruokaa sitä lautaselle laittaisi?

Moni heinäkuun herkku on erinomaista elokuussa edelleen, mutta monta uutta raaka-ainettakin Paleokeittiön sesonkiresepteihin mukaan mahtuu.

Loppukesän ehkä eniten odotettua metsien keltaista kultaa lienevät monikäyttöiset kantarellit. Menevät melkein sellaisenaan, mutta ainakin keittoon, salaattiin, risottoon sekä munakkaaseen.

Marjoista mustikkapiirakan rinnalle kypsyvät kaikenväriset herukat. Joista muuten syntyy aivan mahdottoman maukasta vispipuuroa – gluteenittomasti.

Kukkakaali vaihtuu Paleokeittiössä parsakaaliin.

Kesäkurpitsasato sen sijaan jatkaa yhä – kotimaisena.

Ravinteikas lehti- eli varsiselleri alkaa olla parhaimmillaan – helppo sujauttaa keittoon tai pirtelöön, mutta mahtuu myös salaattiin.

Kasviskuvioon mukaan marssivat myös pari emännän lempparia – rapsakan mehukas kyssäkaali sekä hienostuneen herkän aromin omaava fenkoli. Molemmat maistuvat sekä tuoreeltaan että kypsennettynä.

Paleokeittiön sesonkireseptit - Elokuu

Poimi Paleokeittiön elähdyttävimmät elokuun reseptit!

Selaa koko lista tai oikaise pikalinkkien avulla suoraan oman lempiraaka-aineesi pariin.


Fenkoli

Kyssäkaali

Parsakaali

Lehtiselleri

Kesäkurpitsa

Kantarelli

Puna- ja mustaherukka

Mustikka

Erinomaisen herkullista elokuuta Sinulle!

Paleokeittiö - Terveempää ruokaa hyvällä maulla

Seurustellaan somessa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.