Esittely

Tervetuloa Paleokeittiöön!

Mikä paleo?

Paleo on luonnollisiin ruoka-aineisiin perustuva ruokavalio. Oikeanlainen ravinto ravitsee mieltämme ja kehoamme, tukee terveyttämme ja auttaa saavuttamaan fyysiset tavoitteemme.

Ihmisen genetiikka kehittyi yli 2 miljoonaa vuotta sitten luonnon tarjoaman ravinnon turvin. Ruokavalio koostui vihanneksista, riistasta, kalasta, munista, villeinä kasvavista hedelmistä ja marjoista sekä siemenistä ja pähkinöistä. Se oli luonnostaan rasva- ja proteiinivoittoista.

Viljelystaitojen ja karjan kasvatuksen kehittyminen muutti vähitellen ravintoamme. Maatalous ja teollistuminen toi uudet ravintosuositukset, luonnottomat ruoka-aineet, hyvinvointisairaudet ja menestyvän lääketeollisuuden. Paleo on tie takaisin juurille.

Tutustu paremmin paleoon täällä.

Mikä Paleokeittiö?

Paleokeittiö on ensisijaisesti ruokablogi, jonka perustin vuonna 2009 esimerkiksi ja reseptikirjastoksi lähinnä valmennettavilleni. Sittemmin blogista on tullut tärkeä harrastus ja reseptikirjasto myös itselleni, toivottavasti myös mahdollisimman monelle muulle paleoruokavaliosta kiinnostuneelle. Paleokeittiössä yhdistyvät työ, elämäntapa ja useampikin harrastus. Osana yritykseni liiketoimintaa Paleokeittiö tekee myös kaupallista yhteistyötä muiden yrittäjien ja yritysten kanssa, joilla on tarjota paleo -ideologiaan sopivia, hyvinvointia ja terveyttä tukevia tuotteita tai palveluita.

Paleokeittiön kattaukset ovat suoraan emännän omasta ruokapöydästä. Pyrin painottamaan ns. kunnon ruokaa pääaterioiden muodossa, mutta kyllä aina välissä jokin välipala tai makea herkkukin vilahtaa. En leivo juuri koskaan, koska kaipaan leivonnaisia vain hyvin harvoin. Oikeaa ruokaakin opin tekemään vasta paleon myötä. Ennen paleota söin lähinnä proteiineja, hiilihydraatteja, rasvoja, kaloreita ja lisäravinteita.

Paleokeittiön reseptit pohjautuvat paleoruokavalioon. Toiset resepteistä noudattavat paleoviitekehystä tiukemmin kuin toiset. Pienellä säädöllä useimmista semipaleoresepteistäkin saa helposti täyspaleota. Reseptit ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia, helppoja ja nopeita valmistaa. Ja tietysti hirmu hyviä!

Mikä emäntä?

Olen reilu nelikymppinen liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä Kirkkonummelta. Töissä olen valmentaja, keittiössä emäntä.

Paleoon tutustuin ensimmäisen kerran jo kymmenisen vuotta sitten. Paleoelämäntapaa aloin noudattaa vuonna 2008 etsiessäni ratkaisua pitkään vaivanneeseen terveydelliseen ongelmaan, johon lääketiede ei kyennyt lopulta tarjoamaan vastauksena muuta, kuin hyvin radikaalia toimenpidettä. Vastaus kyseiseen ongelmaan ja moneen muuhun asiaan löytyi paleosta parissa viikossa.

Lisätietoja emännästä löydät blogin ”Emäntä” -sivulta sekä yritykseni kotisivuilta.

Emännän paleo

Alkuun noudatin täyspaleota hyvin orjallisesti. Sittemmin on pipo löystynyt ja itselleni sopiva tapa syödä löytynyt monen kokeilun, erehdyksen ja onnistumisen kautta. Vaikka punainen paleolanka viitoittaa syömisiäni, niin huomaan ruokavalioni muuttuvan jatkuvasti sekä isommassa mittakaavassa, että kausittain.

Nykyään noudatan intuitiivista paleota – olen oppinut vuosien mittaan kuuntelemaan kehoa ja tarjoamaan sille ravintoa, jota se kulloinkin tuntuu kaipaavan. En ole minkään ruoka-aineen suhteen totaalikieltäytyjä, mutta tiedän omat rajani.

Ruokavalioni luokittelen semipaleoksi, jossa ydinpaleota täydentävät arkena ns. paleoystävälliset ruoka-aineet. Juhlapäivinä ja erikoistilanteissa syön ”juhlaruokaa” eli perinteiden mukaan ja sitä, mitä tarjolla on. Pari kertaa vuodessa elimistö kaipaa puhdistautumista. Silloin vietän kuukauden päivät TehoPaleolla eli noudatan tiukkaa, puhdasta paleoliittista linjaa. Suosin luomua aina kun se on hintansa puolesta järkevää.

Semipaleoliittinen ruokavalioni sisältää täyspaleosta poiketen lähinnä seuraavia paleoystävällisiä ruoka-aineita…

  • basmatiriisi ja riisikakut
  • uudet perunat satunnaisesti satokaudella
  • meijerivoi, täyskerma ja smetana lähinnä ruoanvalmistuksessa
  • hyvin satunnaisesti ja pienissä määrin turkkilaista jogurttia
  • lehmänkermaa myös kahvissa, ellei kookosmaitoa/-kermaa ole saatavilla
  • kohtuullisesti pastöroimattomia juustoja, jonkin verran myös vuohen- ja lampaanmaitojuustoja
  • makeutukseen tarvittaessa kookospalmusokeria, luomuraakaruokosokeria, hunajaa ja vaahterasiirappia (grade b)
  • teollinen, 70-99% tumma suklaa
  • satunnaisesti teollisia lihavalmisteita luomuna (esim. pekoni, nakit, makkarat)