All posts tagged: joulukalenteri 2014

Paleokalenterin 14. luukku

Paleo on parempi mieli. Ruokavalion vaikutuksista mielialaan tuskin tarvitsee enää tänä päivänä kiistellä. Monipuolinen ja ravinteikas ruoka pitää myös aivokemiat kuosissa ja virtaa piisaa mitokondrioissa paremmin, kuten kymppiluukussa tuli käsiteltyä. En siis tällä kertaa viittaa paremmalla mielellä sen enempää matalaan mielialaan kuin energian ehtymiseenkään. To keep the body in good health is a duty… otherwise we shall not be able to keep our mind strong and clear. ~Buddha Paleosta tulee parempi mieli, koska tietää tehneensä itselleen hyvää. Tietää pitävänsä huolen itsestään, omasta hyvinvoinnista ja terveydestä sen sijaan, että sabotoisi ja kuormittaisi kehoa aivan turhan tähden. Kyllä elimistöllä riittää puhdistus- ja muita hommia nykypäivänä ilman, että me tieten tahtoen tuuppaisimme sinne lisää aineksia, jotka eivät sinne oikeasti kuulu. Moni ei ehkä tule ajatelleeksikaan, että kaikki vieraat aineet täytyy ainakin yrittää poistaa sieltä puhdistuselimiemme avustuksella. Ne jaksavat niin kauan kun jaksavat. Ja kun eivät enää jaksa, niin luvassa on ongelmia, joiden lievittämiseksi tai eliminoimiseksi usein työnnetään sekaan vielä hieman enemmän ”myrkkyjä”. Olen sanonut tämän varmasti miljoona kertaa ja tulen sen vielä viisimiljoonaa kertaa sanomaan, keho on äärettömän …

Paleokalenterin 13. luukku

Lauantai, loskaa polviin saakka ja Paleokalenterin 13. luukku! Näillä mennään tänään. Paleo on aterioita. Paleo on aterioita. Ja paleo on kunnon aterioita. Eikä muuta paljon tarvitakaan. Kun syö kooltaan ja koostumukseltaan kunnon aterioita 2-3 kertaa päivässä, niin ei tarvitse miettiä parin tunnin välein, että mitähän välipalaa mä nyt keksisin. Helppoa! Tai ainakin helpompaa. Ateriat helpottavat muutenkin paleoelämää ja tekevät siitä yksinkertaisempaa. Kun voi ja saa syödä paleoviitekehyksen sisällä mitä haluaa ja milloin haluaa. Tällä viittaan tietysti meihin syvälle juurrutettuihin ateriamääritelmiin eli aamiaiseen, lounaaseen, päivälliseen ja illalliseen, jotka määrittävät paitsi, että millä aikavälillä vuorokaudesta pitäisi syödä, niin aika vahvasti myös mitä silloin saa ja kuuluu syödä. Esimerkiksi aamiaisellahan kuuluu perinteisesti syödä puuroa, muroja, jogurttia, leipää ja appelsiinituoremehua. Joissakin ”edistyksellisissä” kulttuureissa aamiaiseen sentään kuuluu jopa muna ja pekoni. Paleon kohdalla ongelmia tulee kun perinteiset puurot ja aamiaisleivät ovat pois pelistä. Sitten eteen tulee taas se tuttu kysymys ”No mut mitä mä sit syön?!” Elämää todellakin helpottaa erilaisista määritteistä luopuminen. Yhdelle paleoaamiainen voi olla se muna ja pekoni, toiselle proteiini- ja rasvalisällä täydennetty viherpirtelö ja kolmannelle edellisillasta jäljelle jäänyt pihvi tai …

Paleokalenterin 12. luukku

Uuuuuuuh… perjantai -ilta on jo pitkällä ja 12. luukku on vielä avaamatta! Eikä se ole vain avaamatta, se on myös kirjoittamatta. Maailma pitää saada valmiiksi kaksi kertaa vuodessa, kerran ennen kesälomaa ja toisen kerran NYT! Joten puuhaa piisaa. Onneksi päivän pointti on yksinkertainen. Se vaatii ehkä muistuttelua, mutta ei paljoakaan selittelyä. Kai? Paleo on valintoja. Helpoksi ja yksinkertaiseksi päivän viestin tekee se, että valintojen tekeminen on kaikille tuttua. Elämä on valintoja täynnä, joten harjoitusta tuskin puuttuu. Hieman haasteellisemmaksi homma muuttuu siinä vaiheessa, kun pitäisi tehdä tiedostettuja, harkittuja valintoja automaattisten sijaan. Kokeneelta luolaihmiseltä paleoliittiset valinnat hoituvat automaattisesti. Aloittelevan sen sijaan täytyy alkuun kuormittaa aivosoluja hieman enemmän, sillä automaattisilla valinnoilla mennään automaattisesti metsään; tehdään helposti huonoja valintoja aivan huomaamatta. We make our choices. Then our choices make us. Millaisia valintoja paleo sisältää? Aivan ensimmäiseksi kannattaa tietysti valita paleo! Tai joku muu itsellesi paremmin sopiva vaihtoehto. Vaihtoehtojahan riittää ;). Tästä voi sitten jatkaa pienempiin ja arkipäiväisempii valintoihin, kuten esim. siihen, että valitsenko hyvinvointini kustannuksella itseni tai jonkun muun miellyttämisen? Otin esiin tämän esimerkin, koska usein kuulen, kuinka tietyssä …

Paleokalenterin 11. luukku

Paleo on ruoanlaittoa. Koska paleolla teollisesti valmistetut, prosessoidut ruokavalmisteet ovat aika pitkälti poissa pelistä, niin tarkoittaa se hieman enemmän aikaa ja vaivaa ruoanlaiton parissa. Kokkaamisen ei kuitenkaan tarvitse olla paleoliittisten gourmet -aterioiden loihtimista vaan vähemmälläkin pääsee. Itse ainakin koen valmistavani pääsääntöisesti helppoa, yksinkertaista ja nopeaa arkiruokaa, joka ei loppujen lopuksi kovin montaa minuuttia päivästä vie. Etenkin kun valmistaa kerralla hieman isompia annoksia, joita voi näppärästi lämmittää tai pakastaa tarpeen mukaan. Jos on valmis näkemään jo pilkkomisen ja koostamisen vaivan, niin pääsee paleoruoanlaitossa jo pitkälle! You don`t have to cook fancy or complicated masterpieces, just good food from fresh ingredients. ~Julia Child Jostain syystä moni kokee ruoanvalmistuksen haastavaksi toimeksi. Kun se vie aikaa ja pitää miettiä paitsi, että mitä syö, niin myös hankkia raaka-aineet, käsitellä ne ja vielä tehdäkin sitä ruokaa! Mutta ruoanlaitto voi olla myös rentouttavaa ja kivaa. Asenne- ja priorisointikysymys. Myönnän, että itsekin stressaannun kokkaamisesta silloin kun on kiire. Tästä päästäänkin kätevästi takaisin Paleokalenterin yhdeksänteen luukkuun ;) Jos tiedossa on kiireisiä päiviä, niin pyrin valmistamaan ruoan ennalta tai valitsen aterioita, joiden valmistamiseen ei mene muutamaa minuuttia …

Paleokalenterin 10. luukku

Paleo on energiaa. Eikö kaikki ruoka ole energiaa? Toki, mutta millaista energiaa? Sitäkin kannattaa joskus pohtia. Antaako syömäsi ruoka vain fyysistä energiaa, joka pitää elintoiminnot käynnissä ja ihmisen hengissä? Vai ravitseeko ruokasi myös mieltä ja sielua? Pitääkö se sinut ”vain hengissä” vai antaako se myös potkua päivään pitäen sekä mielen, että kehon virkeänä? Kuinka pitkäksi aikaa yhdestä ateriasta riittää energiaa? Täytyykö jo tunnin päästä käydä napostelemassa jotain pientä ja mielellään makeaa, koska muuten tuntuu, että ei vaan jaksa? Varmasti jokainen on joskus, ja moni todennäköisesti useastikin, ollut tilanteessa, jossa ruoan jälkeen sekä pään, että kehon valtaa mieletön väsymys. Kun ei aterian jälkeen kerta kaikkiaan kykene mihinkään muuhun kuin painumaan puolen tunnin päiväunille. Kun tietsikan ruutu sumenee silmissä, eikä ajatus juokse, vaikka kuinka tsemppaa. Silloin voi miettiä, että oliko syöty ateria oikeasti energisoiva. Noh, asia ei tälläkään kertaa ole näin mustavalkoinen, mutta pidetään se nyt kuitenkin sellaisena ;) Paleo, etenkin täyspaleo ”oikein” toteutettuna antaa energiaa tasaisesti ja pitkään. Se pitää energiavuoristoradan kurissa ehkäisten hurjia energiapiikkejä ja niitä seuraavia energiakuoppia. Kun syö kunnolla, niin ei tarvitse olla tämän tästä …

Paleokalenterin 9. luukku

Paleo on suunnittelua. Hetkinen, enkö juuri kertonut, kuinka paleo on vapaus ja jo muutamaa päivää myöhemmin puhun suunnittelusta?! Juuri näin. Paleo parhaimmillaan on vapautta, mutta jotta vapauden saavuttaa, niin vaatii se alkuun hieman opettelua. Ja suunnittelua. Suunnittelu helpottaa harjoittelua ja sujuvoittaa arkea. Sitä paitsi, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Myös silloin, kun paleo on jo painunut luihin ja ytimiin. Give me six hours to chop down a tree and I will spend the first four sharpening the axe. ~Abraham Lincoln Miksi miettiä ja suunnitella syömisiä hieman etukäteen? Siksi, että suunnittelemalla minimoit yllätyksiä. Ja yllätykset ovat niitä, jotka johtavat helposti polulta poikkeamiseen. Satunnainen poikkeaminen ei tervettä ihmistä heilauta, mutta poikkeamisistakin tulee helposti enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja se poikkeaminen tapahtuu kerta kerran jälkeen aina vaan helpommin. Oletko huomannut? Planning is bringing the future into the present so that you can do something about it now. ~Alain Lakein Millaisia asioita syömisen suhteen voi ja kannattaa suunnitella? No mitä syöt, milloin syöt, koska laitat ruokaa ja mistä laitat tai hankit ruokasi. Onko elämässä poikkeustilanteita? Kuinka niissä toimit syömisten …

Paleokalenterin 8. luukku

Paleo on yksilöllinen. Tämän luulisi olevan päivänselvää ja helppo asia, mutta ei se aina ole. Vaikka taustalla vaikuttava perusta ja ajatusmallit ovat samoja, niin paleo on yhtä yksilöllinen kuin mikä tahansa muu ruokavalio. Koska me kaikki olemme ja elämme erilaista elämää. Myös yksilön kohdalla elämä menee eteenpäin ja asiat muuttuvat. Ruokavalion tulee luonnollisesti sopia yksilölle juuri tässä ja nyt fyysisesti, mutta ottaen huomioon myös se muu elämä, tavat ja aikataulut. Paleo is NOT about meat and more meat. It’s about eating real foods. It’s about avoiding foods that damage the body. It’s about understanding a framework and then tweaking it to fit your own INDIVIDUAL needs since we are all very different and tolerate foods differently. ~Primal Toad Kaikki täyspaleoksi luokiteltavat ruoka-aineet eivät sovi kaikissa tilanteissa kaikille. Terve keho kestää enemmän kuin epäkunnossa oleva. On myös ruoka-aineita, jotka eivät tule koskaan sopimaan jollekin. Taustalla vaikuttaa ehkä genetiikka, ehkä korjaamaton vaurio, ehkä jokin muu asia. Sillä, miksi joku ei siedä tiettyä ruoka-ainetta, ei oikeastaan ole merkitystä. Merkitystä on ainoastaan sillä, että sen tietää, hyväksyy ja osaa toimia tilanteen mukaan. Mistä tiedän, …

Paleokalenterin 7. luukku

Paleo on laatutietoinen. Eilisen kalenteriluukussa asiaa jo hieman sivusinkin, mutta omistetaan aiheelle vielä oma luukku. Paleo on siis ensisijaisesti laatutietoinen ruokavalio. Ei vähähiilihydraattinen, runsasproteiininen tai -rasvainen, vaikka se toteutuksesta riippuen saattaa nämäkin kriteerit täyttää. Tavoitteena on syödä aitoa, oikeaa, puhdasta, luonnollista ruokaa. Sellaista ruokaa, jota elimistömme tarvitsee toimiakseen optimaalisesti ja pysyäkseen terveenä. Ruokaa ja ruoka-aineita, joita elimistömme pystyy luonnollisesti käsittelemään ja hyödyntämään ilman apuaineita tai ruoka-aineiden keinotekoista modifiointia. Ruokaa, joka ravitsee ja tukee elimistön toimintaa enemmän kuin kuormittaa sitä. Ruoka-aineita, jotka ei välttämättä tarvitse valmistusaineluetteloa kylkeen, jotta tietää, mitä ne ovat. Ruokaa, jota on syöty jo iät ja ajat, reippaasti ennen ajanlaskumme alkua. High quality food is better for our health. ~Michael Pollan Paleolla ei tarvitse syödä hiilihydraatteja, proteiineja tai rasvaa. Niitä ei voi ostaa edes marketista. Vai kuinka usein olet pyytänyt tiskiltä 100 g hiilihydraatteja, kiitos? Paleolla syödään kasviksia, lihaa ja pähkinöitä. Ainoa asia, johon tarvitsee kiinnittää huomiota on ruoan laatu; mistä se tulee ja mitä sille on tehty. Hirmu helppoa ja yksinkertaista! Joskin ei nykypäivänä kovin seksikästä. As creatures with a body, we should all …

Paleokalenterin 6. luukku

Hyvää Itsenäisyyspäivää vapaa Suomi! Tai no, vapaa ja vapaa, mutta koska näin kuuluu itsenäisyyspäivänä sanoa, niin sanoin. Suomen vapaudesta en ole enää aivan varma, mutta siitä olen varma, että… Paleo on vapaus. Riippuu, mihin vertaa, mutta mulle paleo on ollut äärettömän vapauttava kokemus. Vaikka kirjoitan ruokablogia, niin käytän huomattavasti vähemmän aikaa ja energiaa ruokaan ja sen vatvomiseen nykyään kuin aiemmin. Taustalla vaikuttaa yli 15 vuotta jatkunut kehonrakennusharrastus, johon liittyi tiiviisti, ei varsinaisesti ruoka, vaan ravinto. Pääosassa ei ollut niinkään ruoan laatu vaan määrä eri mittareilla mitattuna. Voi sitä laskemisen ja punnitsemisen määrää! Ja siihen tuhlattua aikaa ja ajatustyötä. Etenkin aikaan ennen exceliä, jolloin työkaluina olivat vaaka, paperivihko ja taskulaskin. Mutta myös sen jälkeen; paperivihko vaihtui vain tietokonenäyttöön ja taskulaskin laskentaohjelmaan. Sometimes you have to let go and be free! Elämä oli yhtä ”lihottamisen” ja laihduttamisen vuoristorataa. Pelkkiä kaloreita, hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa. Rahkaa ja raejuustoa. Puuroa ja pastaa. Kurkkuviipaleiden punnitsemista ja plussaamista. Kontrolointia. Jatkuvaa jauhamista aikataulun mukaan, kolmen tunnin välein. Pahimmillaan heräsin jopa keskellä yötä kippaamaan proteiinipirtelön kitusiini. Paljon onnistumisen tunteita, mutta vielä enemmän pettymyksiä ja pahaa mieltä, …

Paleokalenterin 5. luukku

Viidettä päivää viedään! Enää 19 yötä ja luukkua jouluun ;) Paleo on herkuttelua. Voiko paleolla herkutella? Ehdottomasti! Herkku päivässä pitää pään pilvissä. Hetkinen, sanoinko, että herkku PÄIVÄSSÄ?! Kyllä vain. En ole aina ollut tätä mieltä, mutta tänä päivänä olen. On tietysti tilanteita, jolloin on syytä jättää myös paleoystävälliset herkut nauttimatta, etenkin makeat sellaiset, mutta peruspaleolla en näe syytä kieltäytyä makeistakaan makupaloista. Kunhan perusta on kunnossa eli herkut eivät korvaa kunnon ruokaa, niin mikä jottei! All you need is love. But a little chocolate now and then doesn’t hurt. ~Charles M. Schulz Itse todellakin herkuttelen päivittäin. Monellakin tapaa. Puhdistusjaksoja luonnollisesti lukuun ottamatta. Ensinnäkin koen pääsääntöisesti syöväni niin maukasta ruokaa, että tavallinen ateriakin on helppo määritellä herkuksi. Sieltähän se taas tuli, kyse on ajatusmalleista ja määritelmistä. Mikä on herkku? Onko se makeaa vai suolaista? Onko se paleoherkku vai ”kielletty herkku”? Jokainen miettiköön määritelmänsä ja vetäkööt omat rajansa. Mutta jos nyt keskitytään siihen, mitä perinteisesti herkulla tarkoitetaan. Yleensä se on jotain makeaa ja sellaista, jota ei aivan joka päivä tule syötyä, harvinaista herkkua. Olen jakanut herkut oikeastaan kolmeen …