Avainsana: artesaanijäätelö

  • Poimintoja Gastro Helsinki 2016 -tapahtumasta

    Poimintoja Gastro Helsinki 2016 -tapahtumasta

    Postauksen pääaiheena on Gastro Helsinki, mutta aloitellaanpa asiaa päivän tärkeimmällä uutisella eli Paleokeittiö avasi ”ovensa” ja emäntä julkaisi ensimmäisen postauksen keittiön emäntänä tasan viisi vuotta sitten! Kreisiiiiii! Niin ne vuodet vaan vilahtaa. Tähän hätään ei aiheesta kuitenkaan ilmoitusta enempää. Muutaman rivin lisää voi käydä lukaisemassa facen puolelta.

    Paleokeittiö 5 vuotta | paleokeittio.fi

    Emäntä ”piipahti” siis viime viikolla Gastro Helsinki -tapahtumassa bongailemassa ja maistelemassa horeca -alan tarjontaa. Ja sitähän riitti! Samaan syssyyn vielä ViiniExpo ja voin kertoa, että koivet eivät reilun kuuden tunnin talsimisen jälkeen kiittäneet.

    Mutta emäntä kiitti! Hienoja tapahtumia molemmat ja mainio tilaisuus päästä moikkaamaan vanhoja tuttuja yhteistyökumppaneita sekä tutustumaan uusiin alan ihmisiin, heidän tuotteisiinsa ja palveluihinsa.

    Alunperin en aikonut rustata tapahtumasta facebook -postausta enempää, mutta kameraan oli tallentunut sen verran kuvamateriaalia ja kassiin esitteitä, että päädyin sitten kuitenkin tekemään tällaisen pikaisen läpileikkauksen muutamien mielenkiintoisten poimintojen kera. Tapahtuma on tosiaan suunnattu alan ammattilaisille, joten ihan kaikkea kuvissa näkyvää ei välttämättä ole suoraan kuluttajien saatavilla.

    1. Järvikylä on tuonut markkinoilla nämä ihanat, pikkuiset krassit eli microsalaatit. Aivan mahtavia lisämaun antajia ja kauniita koristeita annoksiin. Maistoin retiisiä ja lehtikaalia, ja etenkin retiisi teki vaikutuksen. Näitä tullaan todennäköisesti kevään edetessä näkemään myös Paleokeittiössä. Koska ihania!
    2. Kaskein marjan osastolla huomio kiinnittyi lähinnä näihin värikkäisiin marjapurkkeihin. Tarjolla oli ainakin marjajauheita, mutta sen verran tunkua, että en lähemmin jäänyt tuotteisiin tutustumaan.
    3. Riiputettua lihaa! Isosti! Koska paleo. Tämä kuva Lihatukku Tammisen osastolta ihan vaan sen vuoksi, ettei emäntää aleta kaiken kasvissosekeittotehtailun jälkeen pitämään täysin vegenä ;)
    4. Ja hampurilainen. Ei hajuakaan, mihin hampurilaiskuva liittyy, mutta kyllähän hamppari kunnon pihvillä täytyy aina muistekortille tallentaa, jos sellainen jossain vastaan tulee. Koska pipo löysällä ;)

    1. Good hemp – paras hamppujuoma tähän asti! Tässä ihan kelpo, kasviperäinen maitovaihtoehto lehmänmaidolle. Maistoin kookoksen makuista ja oli sen verran hyvää, että olisi mennyt vaikka janojuomana. Sain yhden purkin vielä mukaani, joten eiköhän tästä jotain reseptiäkin jossain vaiheessa pukkaa. Mutta toimii esim. pirtelöissä, ”muroissa” ja kaakaossa.
    2. Kahvidiggarit hoi! Tai ainakin ne, jotka tykkäävät nauttia kahvinsa pehmeän kermaisella, mutta maidottomalla vaahdolla. Blue Diamondin Almond Breeze Barista Blend -mantelimaito toi kyllä kahvimukiin ripauksen luksusta. Suosittelen! Eikä mikään tietenkään estä laittamasta tätä hippasen tavallista kermaisempaa mantelimaitoa muuallekin. Vaikka siihen smoothieen tai chiapuddinkiin.
    3. Jos edellä esittelin messupäivän parhaat kahveet, niin tässä sitten parhaat teet – Higher Living -luomuyrttiteet. Vaihtoehdoista löytyy varmasti jokaiselle jotakin ja jollekin montakin. Maistoin ja tykkäsin kovasti! En vaan enää muista mitä maistoin… :D Ja näitähän saanee luontaistuotekaupoista ja ehkä ihan K-marketistakin. Ainakin joistain.
    4. Ja sitten ilouutisia kaikille kasviproteiinien kannattajille! Kasviperäisten proteiinijauheiden ongelmahan heraproteiiniin verrattuna on usein huomattavasti matalampi proteiinipitoisuus. Nyt on markkinoilla tai ainakin Suomenkin markkinoille tulossa tämä Good Hemp -protskujauhe, jonka proteiinipitoisuus on peräti 90%! En tiedä, mistä saa, mutta jos kiinnostaa, niin lupaan selvittää. Ja jos kiinnostuneita löytyy enemmänkin, niin ehkä saamme hyvän kimppatilausdiilin Paleokeittiöön. Joten pistäkäähän kiinnostuneet viestiä tulemaan!

    1. Juomaosastolla jatketaan! Päivän virkistävimmän juoman tarjosi Ekokauppa Ekolon muistaakseni vihreä teen -makuinen Karma Kombucha -juoma. Aijai! Niin virkistävä, sokeroimaton ja pastöroimaton kevyesti poreileva juoma täynnä terveellisiä probiootteja ja elintärkeitä entsyymejä! Joko olet maistanut? Maistoin myös Karman viikuna-sitruunavesikefiiriä. Vesikefiiriä olen tehtaillut lähinnä itse, mutta jos oma tehdas ei pyöri, niin tässä hyvä valmis vaihtoehto. Tosin itse taisin pitää kombuchasta pikkasen enemmän ;)
    2. Sitten mielenkiintoinen uusi tuttavuus, jonka nimi kiinnitti ensimmäisenä huomioni. Minimeijerin Pohjoisen voimajuoma, sen täytyy olla jotain eksoottista. Lehmän kuvan ei kannata antaa hämätä, sillä kyseessä ei ole maito vaan ennemminkin mehu, joka tosin on valmistettu herasta ja maustettu variksenmarjalla ja puolukalla. Yllättävän hyvä ja makea mehu ottaen huomioon, että tuotteeseen ei ole lisätty sokeria. Kannattaa maistaa, jos vastaan tulee.
    3. Messuilta löytyi myös Paleokeittiön vierailijoille tutun Frooshin osasto, jonka edustalla kävi hirmuinen kuhina kun ihmiset yrittivät valita maistiaisista omaa suosikkiaan. Paleokeittiön raadin suosikit ovat jo selvillä, joten itse tyydyin tällä kertaa vaihtamaan vain kuulumisia ihanien Froosh -ihmisten sekä erään samanhenkisen ex-missimme kanssa.
    4. Aloe vera on myös eräs ihmeellinen kasvi tässä maailmassa, joka hoitaa kehoa paitsi ulkoisesti, niin myös sisäisesti. Maistelin NOBEn sitruunaista sekä verigreipillä (sokeriton) maustettuja aloe vera -juomia, ja vaikka sitruunajuomassa on käytetty makeutukseen sokeria, niin oli se silti suosikkini. Ihanan raikas juoma, jossa pidin erityisesti niistä pienistä aloe vera -biiteistä.

    1. Kaikenlaisia raakasuklaita on tässä vuosien aikana maisteltu ja monet itsekin väännetty, mutta täytyy sanoa, että en ole vielä löytänyt jo klassikoksi nousseen Ombarin voittanutta! Tämäkin silkkisen sileä hyvä herkku löytyi osastolta.
    2. Samassa osoitteessa maistelin myös näitä raakasuklaakuorrutteisia luomucashewpähkinöitä, jotka myöskin lienevät parhaimpia tähän asti tielle osuneista. Monissa raakasuklaapäällysteisissä pähkinöissä on jokin outo, hieman kitkerä maku, mutta nämä olivat kyllä suussasulavan hyviä.
    3. Pikkuruinen Good Supplyn osasto taisi tarjota emännälle eniten mielenkiintoisia juttuja samojen seinäkkeiden sisällä. Vaikka en ole mikään erityinen sipsien ystävä, niin innostuin valtavasti näistä Eat Realin kvinoa -sipseistä. Eivät olleet aivan täyttä kvinoaa vaan mukana oli muutama ei-niin-paleo-raaka-aine, mutta sanoisin, että tästä löytyy nyt se parempi vaihtoehto myös sipsien ystäville. En tosiaan ole sipsejä syönyt aikoihin, mutta uskaltaisin väittää, että jos ei tietäisi, niin ei näitä kyllä pystyisi perinteisistä sipseistä erottamaan. Olivat kyllä todella hyviä! Ainakin nämä aurinkokuivatulla tomaatilla ja valkosipulilla maustetut.
    4. Leaderin osastolla kävin maistamassa snack -patukoita, joiden pohjana ei ollutkaan tahmea taateli vaan kuivattu aprikoosi. Mukavaa vaihtelua! Ja aprikoosi-sitruuna-inkivääri -patukka oli namia!

    1. Leaderiltä vielä sellaisia uutisia, että ovat tässä lähiaikoina lanseeraamassa uuden tuotteen kaikille raakasuklaan ystäville. Mielenkiintoista! Saapi nähdä löytyykö jo Ombarille vastusta ;) Sen enempää mistään tietämättä voisin veikata, että vastusta löytynee ainakin hinnan puolesta.
    2. Ja jäätelöö! Erilaisten juomien ohella myös jäätelöt olivat erittäin kattavasti esillä. Lieneekö tämä vuodenaika vai mikä? Tai jostain syystä vaan nämä upeat jäätelökojut sattuivat kiinnittämään emännän huomion ;)
    3. Luomujäätelö Jymy lienee jo useimmille tuttu, mutta oletko jo maistanut uusinta Jymyä, ihanan raikasta ja pääsiäiseenkin mukavasti passaavaa sitruunaa? Tykkäsin! Ja suosittelen, jos kirpeät maut kolahtavat sunkin makupalettiin ja keho maitotuotteita muutaman jätskilusikallisen verran kestää ;)
    4. Caminiton artesaanijäätelöt olivatkin itselleni tuttuja jo viime vuoden Food Labin Tötterö -jätskibaarista. Mutta nyt näitä herkkuja saa myös pienissä pikareissa, joka onkin hieno homma, jos jätskihammasta kolottaa. Ei tarvitse välttämättä ostaa sitä puolen litran purkkia, joka tulee kuitenkin syötyä kannesta kanteen.

    1. Eräs messujen iloisimmista yllätyksistä oli suosikkipannuni, SCANPANin osasto! Jos haluat panostaa kestävään laatupannuun ja muuhun ruoankypsennysastiastoon, niin valitse Scanpan. Itse en enää muihin pannuihin suostu investoimaan. Eikä ole kyllä Scanpanin jälkeen tarvinnutkaan. Maksaa ehkä pikkasen enemmän kuin moni muu ”vastaava” tuote, mutta eipähän tarvitse olla ihan heti uutta pannua hankkimassa.
    2. Tämä ei nyt ole paleota, mutta koska Paleokeittiöön ovat tervetulleita myös muiden ruokaideologioiden edustajat, niin heitä ajatellen poimin messuilta nämä palkokasvipohjaiset Explore cuisine -luomupastat. Ja voin kyllä suositella satunnaiseen käyttöön myös peruspaleoisteille. Ovat mun mielestä kuitenkin parempi vaihtoehto kuin vehnäpastat. Ja jälleen kerran niin hyviä ja aidon pastan makuisia, että en ainakaan itse osaisi erottaa perinteistä ja linssipastaa toisistaan. Myös Green Roomilaisten loihtima supersimppeli pastakastike oli todella maukasta! Sain reseptinkin, mutta tietysti olen jo ehtinyt sen unohtaa. Kookosmaito- tai -kermapohjaista se oli joka tapauksessa.
    3. Tää tyyppi oli vaan niin söpö, että oli pakko tallentaa kameraan. Highland -lihat ovat selvästi nousussa myös Suomessa. Ja hyvä niin :)
    4. Tässä viimeisessä kuvassakaan ei oikein ole mitään sen kummempaa pointtia :D. Aika alkoi jo loppumaan ja emännän piti kiirehtiä vielä ViiniExpon puolelle, joten napsaisin vaan ohi juostessa nopeasti kuvan tästä kauniista messuosastosta. Yhtään en tiedä kenen oli tai mistä oli kyse. Ehkä joku osaa kertoa?

    Sellaiset olivat Gastro -messut näin vähän väljempiä paleolasien läpi tutkailtuna. Ihailtavan paljon löytyi tätä terveemmän puolen matskua! Kovasti olin odottanut pääseväni maistamaan ötökkätuotteita, mutta en vaan löytänyt osastoa, vaikka siitä monelta kysyinkin. Ja sitten ei vaan enää ehtinyt jatkaa etsintöjä. Noh, ehkä jauhomatojen ja heinäsirkkojen aika tulee vielä ;)

    Jos ViiniExpon poiminnat kiinnostavat, niin niistä löytyypi matskua facen puolelta, täältä ja täältä.

    Artikkelin kuva- ja tekstisisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Tötteröä Food Labissa

    Tötteröä Food Labissa

    Paleokeittiössä piti tänään tarjoilla porkkanakeittoa, mutta porkkanakeiton sijaan tarjolla onkin Tötteröä! Ihan vaan syystä, että sain eilen kunnian olla ensimmäisten joukossa maistelemassa Food Labin ”testiravintolan” viidennen konseptin tuotoksia. Nimensä mukaan tällä kertaa pääosassa ovat tötteröt eli aika hauskat ja erikoisetkin jäätelöt.

    Jäätelöbaari Tötterö on avannut tänään ovensa suurelle yleisölle, joten tervemenoa vaan Helsingin Citykäytävään Tötterölle maistamaan Caminiton artesaanijäätelöitä! Mukana myös muutamat luomuvaihtoehdot! Pienempiä Tötteröbaareja avataan toukokuun lopussa muutamissa kauppakeskuksissa Coffee House -kahviloiden yhteyteen, joten jos hiukan oottelee, niin ei tarvitse ihan Ytimeen saakka vaivautua.

     

    Makuja tosiaan oli tarjolla jos jonkinlaisia ja niihin vielä tuhat toppinkia, kastiketta ja vaahtoa päälle. Ja jos jotain ei löytynyt, niin sitä taiottiin muutamassa minuutissa nestemäisen typen avulla. Tötterö toimii myös jäätelömakujen testilaboratoriona, joten jos mielessäsi on jokin jäätelö, jota olet aina halunnut maistaa, niin pistäpä viestiä vaikka Food Labin facebook -sivulle.

    Jos nyt jotain maullisesti paleoon viittaavia vaihtoehtoja eilen tarjolla olleesta valikoimasta pitäisi nostaa, niin sellaisia ovat varmaankin pekoni- ja parsajäätelöt. Parsajäätelö tosiaankin maistui aivan parsalle! Pekonijäätelöstä en päässyt yhtä hyvin kärryille, koska kun ehdin siihen saakka, niin olivat makunystyrät jo aivan… tötteröllä, hah hah! Tarjolla oli myöskin luomumansikkaa ja -suklaata, jotka luonnollisuutta arvostaville ovat aina niitä parempia vaihtoehtoja. Varsinaista paleojätskiä ei ollut tarjolla. Vielä! Mut jos olemme aktiivisia ehdotusten kanssa, niin ehkäpä sellainenkin vaihtoehto vielä saadaan testiin. Minä ainakin aion yrittää!

    Tarjolla on paitsi paljon eri makuja, niin myös vaihtoehtoja nauttia jäätelöä. Jätskiä voi syödä tötteröstä tai tarjottimelta. Tai vaikkapa keksiburgerin tai hodarin muodossa.

    Yllä emännän ensimmäinen maistelutarjotin, jota vähän tuunattiin pikkutötteröllä kuvausta varten ;). Tarjottimella oli ainakin parsa-, terva-, pekoni-, chili-suklaa- ja luomusuklaajääteöä sekä tyrni-ananassorbettia ja mangovaahtoa. Toppinkina salmiakkirakeita. Toisen annoksen koostin perinteisemmistä jätskimauista, luomuvaniljasta, toffee- sekä valkosuklaajäätelöistä. Lisäksi maistoin testieristä ainakin lusikallisen matcha-inkivääri- sekä savuvaniljajäätelöitä. Matcha-inkivääri ei oikein napannut, vaikka molempia käytän lähes viikoittain. Mutta savuvanilja, ooooooh! Se oli mielestäni koko kattauksen ehdoton tähti! Suosittelen maistamaan, jos sitä tarjolla on. Ja paleopää kermajäätelöä kestää ;)

    Yllä Beach house kitchenin näkemys kesän 2015 hittitötteröstä! Mukana savuvaniljaa, matcha-inkivääriä, chili-suklaata, luomumansikkaa ja tyrni-ananassorbettia asiaan kuuluvin lisukkein.

    This is where the magic happens! Eli nestetypen avulla jäätelömestarimme Anne-Maria loihti toivomusten mukaan uusia makuyhdistelmiä. Onhan se aina jännää kun ruoasta nousee ”savua”, joten siellä olimme kamerat ojossa tallentamassa taikaa. Ois varmaan kätevä kotonakin ;)

    Maistelun lomassa käytiin vilkasta ajatustenvaihtoa ja heitettiin kilpaa ilmoille uusia ideoita, joita emäntämme ja jätskimestarimme Anne-Maria kirjasi ylös tulevia testejä varten. Beach house kitchenin Heli taitaa kuvassa nauttia juurikin tuota luomaansa, kesän 2015 hittitötteröä ;)

    Jätskibaarista saa kyytipojaksi myös pienpaahtimoiden kahvia. Kuvassa Kaffecentralenin Piriste- ja Kenya -kahvit, joita myöskin tuli maisteltua molempia. Kahveeta ei eilen keiteltykään ihan perinteisellä MoccaMasterilla vaan tällaisella hieman hitaammalla systeemillä, joka säilyttää kahvin aromit.

    Sellainen, vähän erikoisempi ilta oli eilen. Tänään palataan taas takaisin porkkanakeiton pariin ja koitetaan saada reseptiä loppuviikosta vielä blogiinkin. Kaikki varmasti odottavat sitä innoissaan, hah hah!

    Aurinkoisia aikoja, kesän odotusta ja yllätyksellisiä jätskihetkiä Sinullekin!

     

    Seuraa facebookissa!   Seuraa Twitterissä!   Seuraa Instagramissa!   Seuraa Pinterestissä!   Tilaa uutiskirje!