Avainsana: gluteeniton juoma

  • Paleokeittiön vappusima – Terveellisempi simavaihtoehto (G, V opt.)

    Paleokeittiön vappusima – Terveellisempi simavaihtoehto (G, V opt.)

    Vappua juhlitaan jo ensi viikolla, joten pistetäänpä näin pikapostauksen muodossa mainion vappusiman ohjetta kehiin! Tämän perään onkin kyselty, kun siitä menin facebookissa ennen aikoja hihkaisemaan, hah hah! Toivottavasti ohje ei ole odottajille kovin suuri pettymys. Mainostin paleosimaa, mutta oikeasti kyseessä on vain uusi nimitys ikivanhalle jutulle. Lienee kuitenkin perinteistä simaa terveellisempi vaihtoehto sellaista kaipaaville.

    Kyseessä on siis kaikessa yksinkertaisuudessa sitruunalla ja rusinoilla maustettu, kookossokerilla käytetty vesikefiiri, jota olen nyt litkinyt reilun kuukauden päivät lähes päivittäin.

    Paleokeittiössä on aiemminkin valmistettu kefiiriä lähinnä kookosmaitoon nk. kefiiristarterin avulla. Nyt sain Herkkusuun lautasella -blogin emännältä ihan oikeita, eläviä kefiirinsiemeniä. Kiitokset vielä sinne! =) Kutsun niitä ”tyypeiksi”, joille juotan vettä ja joita ruokin sokerilla, hah hah! Yritän pitää ”tyypeistä” hyvää huolta, jotta ne jaksavat valmistaa tätä virkistävää, vatsaystävällistä juomaa. Hengissä ovat edelleen! Tyypit! Jos kefiirinsiemeniä ei kotoa löydy, eikä kavereilla ole alkua lahjoittaa, niin näitä voi tilata myös netistä.

    Mistä sain päähäni, että vanha vesikefiiri on uusi paleosima? Ihan vaan siitä, kun ensimmäistä kertaa vesikefiiriä maistaessa olin aivan varma, että lasissa oli simaa. Kookossokerista valmistettu, rusinoilla ja sitruunalla maustettu vesikefiiri nimittäin muistuttaa yllättävän paljon simaa. On kuplat ja kaikki! Välillä lasissa on vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän kuplaa. Ja välillä kuivempaa ja toisinaan hieman makeampaa juomaa riippuen siitä, kauanko tyypit ovat saaneet sokerilla herkutella. Yleensä anna kefiirin käydä puolestatoista kahteen ja puoleen vuorokauteen.

    Herkkusuun lautasella -blogissa on selitetty yksityiskohtaisesti vesikefiirin hoito ja valmistus, joten käy kurkkaamassa tarkemmat ohjeet sieltä. ”Perussiman” olen valmistanut sokeriseoksesta, jossa on puolet kookossokeria ja puolet tummaa demerara -ruokosokeria. Vappusiman valmistukseen olen käyttänyt enemmän aromikkaampaa kookossokeria, yleensä suhteessa 3:1. Pelkästä kookossokerista tulee maukasta simaa, mutta tyypit syövät mielellään myös vähän ruokosokeria. Pelkään näännyttäväni ne kuoliaaksi, jos tarjoan jatkuvasti pelkkää kookossokeria.

    PALEOKEITTIÖN VAPPUSIMA

    Ensimmäinen vaihe

    • 1 litra huoneenlämpöistä, puhdasta vettä (tykkäävät eniten mökiltä kannetusta lähdevedestä)
    • 1/2 – 1 dl kefiirinsiemeniä
    • 1/2 dl CocoVin kookossokeria tai 3 rkl kookossokeria ja 1 rkl ruokosokeria

    Lisää kaikki ainekset puhtaaseen lasiastiaan. Peitä harsolla ja anna käydä 1-3 vrk:tta 20-30 asteen lämmössä, pimeässä. Mitä kauemmin juoma käy, sitä vähemmän siinä on sokeria ja sitä kuivempaa se on.

    Toinen vaihe

    • sopivasti luomurusinoita
    • sopivasti kuorittua ja viipaloitua (luomu)sitruunaa

    Laita rusinat ja sitruunaviipaleet pulloon. Siivilöi käytetystä vesikefiiristä kefiirinsiemenet pois. Kaada juoma pulloon, sulje korkilla ja anna maustua huoneenlämmössä noin vuorokauden verran. Siirrä tämän jälkeen jääkaappiin ja nauti kylmänä. Valmis juoma säilyy jääkaapissa muutamia viikkoja.

    Vesikefiiriä voi maustaa mielen mukaan esim. kuivahedelmillä, inkiväärillä tai erilaisilla mehuilla. Nyt jääkaapissa tönöttää purkki kookosvettä, josta olisi tarkoitus taikoa kookoskefiiriä tässä lähiaikoina.

    Onko vesikefiiri sulle tuttu? Millaisia vinkkejä antaisin esim. maustamiseen?

     
     
    Seuraa facebookissa!   Seuraa Twitterissä!   Seuraa Instagramissa!   Seuraa Pinterestissä!   Tilaa uutiskirje!

  • Raikas mansikkamalja Äidille – Helppo terveysjuoma Äitienpäivään

    Raikas mansikkamalja Äidille – Helppo terveysjuoma Äitienpäivään

    Nostetaan malja äidille herkullisella ja raikkaalla mansikkamaljalla! Tämä helppo paleoystävällinen juoma valmistuu tuoreista mansikoista, omenasta ja limestä. Täydellinen gluteeniton ja maidoton tapa juhlistaa äitienpäivää ja osoittaa rakkautta maailman parhaalle äidille.

    Äidille, äipälle, äityliinille, mutsille, mammalle, mamalle ja äityskälle! Maailman parhaalle, luonnollisesti =)

    Mansikka-omena-lime -mehu | paleokeittio.fi

    Mansikkainen malja Äidille – Osoitus rakkaudesta

    Tällä viikolla olen pohtinut äitienpäivää aiempia vuosia enemmän. Koska lupasin postittaa paleon ystäville inspiraatioksi äitienpäivämenun. Ja ehkä vähän samalla todistaa, että myös juhlapäivinä voi syödä paleosti. Jos niin haluaa. Ja silti hyvin. Vaikka sitä perinteistä kakkua ei pöytään kantaisikaan.

    Pohdinnan tuloksena syntyi tämä mansikkainen malja äidille. Koska viikon teema on vähän yllättäen ollut mansikka, niin pidetään siitä edelleen kiinni. Tämä mansikkamalja löytyy siis huomenna postilaatikkoon tipahtavasta Paleokeittiön uutiskirjeestä. Monen muun reseptin mukana. Myös sen paleoystävällisen äitienpäiväkakun, joka olisi tarkoitus leipoa kokoon jo tänään. Toivotaan, että onnistuu! Koska se tulee jälleen olemaan näitä ”first time ever” -kokkailuja. Tai leipomuksia, pitäisi kai sanoa.

    Mutta nostetaanpa äidille mansikkamalja vielä ennen kakkua!

    Raikas mansikkamalja

    2 annosta

    • ~250-300 g mansikoita (tuoreita tai pakastettuja)
    • 1 punainen luomuomena kuorineen
    • 1 kuorittu lime
    • hieman, siis todella vähän himalajansuolaa
    • (pari tuoretta mintunvartta)
    • koristeeksi mintunlehtiä tai limeviipale

    Huuhtele tuoreet mansikat tai sulata pakastetut. Pese omena ja kuori limetti. Laita mehupuristin hommiin ja nauti äitienpäivän kunniaksi lasillinen raikasta mansikkamehua!

    Tuoreet mansikat, omena ja lime täydellisessä tasapainossa

    Tuoreet mansikat heitin mehupuristimeen kantoineen kaikkineen. Omena kannattaa pilkkoa suhteellisen pieniksi paloiksi, ainakin jos käytössä on mehupuristin. Kokemus on opettanut, että näin omena tulee hyödynnettyä tehokkaammin kun kuoriosat eivät jää myllyyn pyörimään. Vaihtoehtoisesti omenan voi myös kuoria.

    Vinkki: Lisää ripaus minttua lisäämään raikkautta

    Minttua ei välttämättä tarvitse, mutta kyllähän se antaa maljalle mukavan raikkaan lisän =)

    Tein mansikkamehua sekä pakastetuista, että tuoreista marjoista. Arvaatte varmaan, kumpi maistui paremmalta? ;) Eikä mikään estä sekoittamasta joukkoon hieman kuohujuomaa. Tämän kohdalla en kokeillut, mutta joskus olen kokeillut. Muistaakseni appelsiini-porkkana-tyrni -mehun joukossa. Toimi oikein hyvin =)

    Äitienpäivän lahjavinkki: Yhteistyökamppis SSJ-importin kanssa

    Loppuun vielä vinkkiä oikein mainiosta äitienpäivälahjasta. Jos sellaista ei ole vielä hankittuna, niin hyödynnä SSJ-importin ja Paleokeittiön yhteistyökamppis! Voimassa vielä sunnuntaina!

    Oikein hyvää äitienpäivän odotusta!