All posts tagged: lehtikaalisipsit

Kaikkea kaalista! – Paleokeittiön kaaliviikot jatkuvat

Kaaliviikot jatkuvat Paleokeittiössä! Tällä viikolla muistutellaan mieliin kaaliruokia mm. kukkakaalista, lehtikaalista ja ehkä vähän vähemmän käytetystä kyssäkaalista. Kokeile eksootista kukkakaalisosekeittoa tai pyöräytä terveellisemmät lehtikaalisipsit leffailtaan!

Häivähdys purppuraa

Ensin niitä ihasteltiin aurinkoisen päivän valossa. Sitten ne pestiin, kuivattiin ja revittiin kappaleiksi. Jonka jälkeen ne valeltiin yltäpäältä CocoVilta saadussa kookosöljyssä. Ja taas ihasteltiin. Tällä kertaa kirkasvalolampun valossa. Sitten ne leviteltiin uunipellille, maustettiin Maldon -suolalla ja chilijauheella, ja tuikattiin reiluksi 10 minuutiksi 175 asteiseen uuniin. Tämän jälkeen niiden annettiin jäähtyä ja rapsakoitua lautasella. Sitten kauniin purppuraisesta punaisesta lehtikaalista valmistetut, makoisat sipsit syötiin. The end of story.

Ruttulehti uunissa

Ruttulehti pirtelössä on jo muutamia vuosia vanha juttu. Mutta samainen ruttulehti uunissa on mulle jotain uutta! Pitihän sitäkin kokeilla kun uuni oli kaalilaatikon jäljiltä vielä lämmin. Niin ne kaaliviikot vaan jatkuvat! Uskokaa tai älkää, niin olen viimeisen kahden viikon aikana väsännyt paitsi ruttulehtiä, niin myös kaali-jauhelihapadan, kaalilaatikon ja vielä kaalikeitonkin. Kaali on mahtavaa! Kahteen viimeiseen palataan vielä ;) Lehtikaalisipsit syntyvät helposti. Pese ja kuivaa lehdet huolellisesti. Leikkaa vahvimmat ruodot pois ja pilkot lehdykät sopiviksi suupalasiksi. Hiero kaalinpalasiin kookosöljyä ja mausta suolalla. Itse käytin iHerbista tilaamaani kelpillä ja dulsella (merileviä) maustettua merisuolaa. Asettele raa`at sipsit uunipellille ja ”kuivata” 175 asteessa kymmenisen minuuttia. Tai itseasiassa niin kauan, että sipsit näyttävät ja tuntuvat kuivilta (reunat alkavat rusehtamaan). Ainakin mun uuni paistaa hieman epätasaisesti, joten pelti kannattaa kääntää puolivälissä. Tästä huolimatta uunin takaseinää lähinnä olleet sipsit ruskettuivat enemmän kuin etualalla olleet. Ja näin ollen maistuivat myös hieman kitkeriltä ja palaneilta. Sipsien valmistumista kannattaa pitää silmällä, sillä ne palavat todella nopeasti.     Ensimmäiset lehtikaalisipsit maisteltuani ihmettelin, että mitä ihmettä näistä nyt kohkataan! Eivät kai nämä voi olla jonkun mielestä …