Onko rakkautta ilmassa…? No todellakin ON, ja tällä kertaa minä aion kirjoittaa enemmän rakkaudesta kuin ruoasta. Silläkin uhalla, että kaikki Paleokeittiön ystävät kaikkoavat sivuilta, eivätkä palaa enää ikinä! Aion kertoa teille rakkaudesta ravintola Tocassa.
Mistähän mä aloittaisin? Ehkä aloitan kertomukseni rakkaudesta tähän Helsingin ytimessä sijaitsevaan italialaiseen ravintolaan aivan alusta. Faktoja en lähde toistamaan vaan ohjaan samantien Tocan kotisivuille, josta löytyvät aukioloajat, menut ja muut tosiasiat.
Sain ensikosketukseni ravintolaan alkukesän Taste of Helsinki -tapahtumassa. En ollut törmännyt Tocaan aiemmin ja olenkin äärimmäisen onnellinen, että he olivat tapahtumassa mukana. Tai minä olisin montaa kokemusta ja tunnetilaa köyhempi.
Ravintolan annokset tekivät vaikutuksen jo Taste of Helsingissä. Ehkä joku vielä muistaakin melko yksinkertaisen, mutta ihan mahtavan arancini -pallon. Täytyy myöntää, että en ollut kovinkaan vaikuttunut saadessani vaatimattoman oloisen annoksen eteeni, mutta pallo pääsi yllättämään maukkaudellaan. Ja uteliaisuuskin heräsi siinä samalla; mikä ihmeen Toca?!
Annostakin suuremman vaikutuksen tekivät Tocan ihmiset ja ilmapiiri, jonka he omalla olemuksellaan; iloisuudella, rentoudella, ystävällisyydellä ja välittömyydellä kykenivät luomaan sateisen harmaassa ja läpimärässä Taste of Helsingin säässä. Siinä tärkein syy, miksi halusin tutustua tähän aivan mahtavaa ruokaa tarjoavaan ravintolaan lähemmin. Eikä kuulkaas ollut ilolla rajaa, kun tocalaiset toivottivat uteliaan emännän kysymyksineen ja kameroineen tervetulleeksi ravintolaansa. Hip hei!!!
Jep, siitä sai tämä rakkaustarina alkunsa – Taste of Helsingin hymyilevistä italiaanoista ja joukkoa johdattaneesta elovenan vaaleasta, miellyttävästä suomalaiskaunottaresta. Arancini -palloa ja Ahvenanmaan karitsaa yhtään väheksymättä ;)
En ole jännittäjätyyppiä, mutta täytyy myöntää, että pikkasen perhosia vatsan pohjalla lehahteli astellessani pilvisessä, mutta lämpimässä elokuun säässä rautatieasemalta halki Espan kohti Unioninkatu 18:sta. Jännitys unohtui ja rakkaustarina sai salamana jatkoa kun ravintolan ikkunassa oli vastassa pari syvänruskeaa nappisilmää, pieni musta nenänpää ja lepakkomaiset korvat.
Tämä rakkauspakkaus paljastui Leeviksi, joka otti mut vastaan iloisesti tepastellen ja tarjosi kaupan päälle vielä molempien korvien syväpuhdistuksen. Niin upea tyyppi, johon ei vaan voi olla rakastumatta heti ensisilmäyksellä! Tai viimeistään ensinuolaisulla.
Jos tuolla Unioninkadun hoodeilla kuljeksitte, niin käykääpä katsomassa, josko törmäisitte Leevin sydämet sulattavaan katseeseen sen omalla aitiopaikalla, ravintola Tocan ikkunassa. Hyvässä lykyssä sieltä saattaa jopa irrota pari poseerausta =)
Ravintola on maanantaisin yleisöltä suljettu, vaikka kulisseissa kiirettä viikon ensimmäisenä arkipäivänä pitääkin. Minä onnekas pääsin kurkistamaan kulisseihin, jossa tehtiin tiukkaan tahtiin valmisteluita alkavaa ruokaviikkoa ajatellen.
Nappisilmä Leevin lisäksi mua vastassa olivat tutut kasvot, nimittäin yllättäen sujuvasti italiaa puhuva Elina. Elina omistaa ravintolan yhdessä sulhasensa, pääkokki Gennaron kanssa vastaten ravintolan yleisestä toiminnasta sekä ravintolasalista ”poikien” keskittyessä keittiöön. Leevin, Elinan ja Gennaron ohella paikalla oli myös veljensä ”Kentsun” rinnalla keittiössä häärivä Pietro the ”SuperMario” (koska viikset!). Toca on siis todellinen perheyritys, jossa toki aukioloaikoina apuna myös muutama suomalaiskokki pistämässä pötyä pöytään.
Elinan kanssa juttu luisti mainiosti, enkä oikeastaan muuta Taste of Helsingin kohtaamisemme, Tykkää mun ravintola -ohjelman ja meilivaihtomme perusteella odottanutkaan.
Jutustellessamme fiilistelin samalla pienehköä, tunnelmallista 24-paikkaista ravintolasalia, josta ensimmäiseksi tuli mieleen sana ”cosy”. Tai kotoinen. Oli lämmintä tiiliseinää, liitutaulua täynnä asiakkaiden tervehdyksiä ja katosta roikkuvaa tunnelmavalaistusta. Pöydät nätisti riveissä, tyynyin piristettyä sohva- tai tuolipaikkaa valittavana, siistiä, mutta ei liian fiiniä. Viihtyisää, ilman turhaa pönötystä tai krumeluureja.
Tilan ja ravintolassa tarjoiltavan ruoan välillä vallitsee mielenkiintoinen kontrasti, joka kuvaa mun mielestä osuvasti koko Tocan toimintaa ja ajatuksia toiminnan taustalla. Ainakin niiltä osin kun sain yllättäen yli nelituntiseksi venyneen vierailun puitteissa kokonaisuuteen tutustua. Joo, juttua riitti. Ja olisi varmaan riittänyt puoleen yöhön!
Jutustelun lomassa sain nauttia huikeasta kolmen ruokalajin illallisesta Elinan esittelemine viineineen. Maisteltavaksi sain…
Kermaista kurpitsarisottoa, gorgonzolajuustoa, kokoon keitettyä balsamiviinietikkaa ja rapsakkaa amarettikeksiä
Pehmeäksi haudutettua possunposkea, paahdettua valkosipuli-perunapyreetä, paahdettua perunaa, pinkkiä ja purppuraa perunasipsiä, perunagranitea sekä hiillostettua kevätsipulia
Omenakompottia, ”kaurakeksiä”, raikasta puolukkasorbettia (<<< toi oli jotain aivan ihanaa!) ja vaahdotettua vaniljakastiketta
Alois Lagederin Gewürztraminer -valkoviini oli muuten aika mainio match kurpitsarisotolle! Pistäkääs korvan taakse. Ja tsekkailkaas myös tämä Alkon valikoimista löytyvä mainio jälkkäriviini!
Takaisin postauksen teemaan eli rakkauteen. Nyt tulee se romanttisin osuus!
Mua tietysti kiinnosti kovasti kuinka kaikki alkoi. Tiesin ennalta, että Tocan takana on jo 14 vuotta yhtä köyttä vetänyt pari, suomalaistyttö Lahdesta ja italialaispoika Napolista, siis Elina ja Gennaro. Parin yhteinen taival alkoi ja rakkaus syttyi Italian Modenassa, jossa molemmat opiskelivat ravintola-alaa. ♥ Miten romanttista! ♥ Yhteisten Italia -vuosien jälkeen pari päätyi ravintolayrittäjiksi ensin Lahteen ja sieltä edelleen Helsinkiin kolmisen vuotta sitten, jolloin Toca tuli rytinällä pääkaupungin ravintolamaailmaan; Nyt -liitteeltä täydet viisi tähteä ja pöydät Tocaan oli myyty kuukauksiksi eteenpäin.
On olemassa kahdenlaisia ravintoloita: niitä, jotka myyvät ihmiselle polttoainetta automaattiohjauksella ja niitä, joissa asiakkaille tehdään ruokaa ajatuksella ja maan antimia kunnioittaen.
Näin kirjoitti Helsingin Sanomien Nyt -liite vuonna 2013 ja sama pätee edelleen.
Rakkaudesta ruokaan, kunnioituksesta paikallisiin raaka-aineisiin, Michelin -tason ammattitaidosta, parinkymmenen vuoden kokemuksesta, intohimosta ja italialaisesta verenperinnöstä… Näistä on Tocan ruoka tehty! Tinkimättömällä laadulla, asiakasta unohtamatta, mutta ennen kaikkea vankkumattomalla itseluottamuksella, selkeillä päämäärillä ja kunnianhimolla valmistettua ruokaa. Sitä Toca tarjoaa. Suomalaista italialaisittain. Tai italialaista suomalaisittain.
Tämä kaikki näkyy lautasella ja maistuu makunystyröissä. Tämä täyttää vatsan ja lämmittää rintalastan takana. Se kuuluu Gennaron puheessa. Mutta puheesta ja miehen olemuksesta välittyy myös nöyryys, aitous ja itsetuntemus. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin Tocan sielusta paistaa aika mielenkiintoinen ja jännittävä cocktail toisiaan täydentävää ristiriitaisuutta. Sieltä paistaa ainutlaatuinen persoonallisuus.
Olen pahoillani, mutta en kykene Tocan synnyttämiä tuntemuksia tämän paremmin sanallisesti kuvaamaan. Oli oikeastaan aika hauskaa, että Kentsu otti saman asian toisessa yhteydessä esiin auringonlaskuvertauksen avulla. Vaikka otat kuinka hienon kuvan maailman upeimmasta, tai vähemmänkin upeasta auringonlaskusta ja postaat sen instaan, niin parhainkaan kuva ei tee oikeutta kaikin aistein, paikan päällä koetulle auringonlaskulle. Se on mun ongelma just nyt!
On täysin mahdotonta välittää sanoin ja kuvin fiilistä, joka Tocasta ja siellä nautitusta ruoasta välittyy. Enkä oikeastaan yritäkään siitä tämän enempää kertoa vaan kehotan menemään paikan päälle fiilistelemään. Paino sanalla FIILISTELEMÄÄN. Tocaan voi toki mennä vaan syömään, mutta ravintolalla on niin paljon enemmän annettavaa kuin pelkkää vatsantäytettä. Hänelle, joka haluaa ja kykenee vastaanottamaan. Joten kaikki aistit auki!
Fiilistelyt sikseen ja eiköhän sitä rakkauttakin ole tullut jo yhteen postaukseen riittävästi. Vielä olisi niin paljon kerrottavaa näistä ihanista ihmisistä, syvällisemmistä ajatuksista ja taustoista, ravintola-alasta laajemminkin ravintoloitsijoiden näkökulmasta ja pienen, kuuman keittiön tunnelmasta aina ammattilaisen ruoanlaittonikseihin, viinien valintaan ja nauttimieni annosten analysointiin saakka. Mutta jotta ei ihan romaaniksi venyisi, niin ihan vaan muutama vinkki vielä loppuun.
Itse en erikoistilanteissa esitä erityisvaatimuksia vaan nautin hyvillä mielin kaikesta, mitä tarjolla on. Nykyään. Mutta entisenä wannabe bodybuilderina, tiukkapipopaleoistina ja ravintovalmentajana ymmärrän hyvin erikoisvaatimukset myös ravintolaruokailussa. Ravintoloitsijatkin ymmärtävät ja pyrkivät täyttämään toiveet ja huomioimaan rajoitteet parhaansa mukaan.
Asiaa kuin asiaa helpottaa valmistautuminen. Eli jos sulla on erityisvaatimuksia ruoan suhteen, niin ilmoita siitä hyvissä ajoin ennen ravintolaan astumista. Näin kaikki pääsevät helpommalla ja voivat olla tyytyväisiä. Puhelin käteen tai meiliä raapustamaan. Onnistuu parhaiten pöytävarauksen yhteydessä. Ja Tocaan tosiaan kannattaa tehdä varaus, jos sinne mielii syömään etenkin viikon loppupuolella.
On aivan käsittämätöntä näin tavistallaajalle, kuinka paljon työtä ja aikaa sen annoksen eteen tehdään, jonka sinä huitaiset napaan alle puolessa tunnissa. Mä olen sen nyt omin silmin nähnyt ja kuullut, joten kovasti toivoisin, että näiden osaavien ihmisten työtä ja omistautumista opittaisiin kunnioittamaan. Ja olemaan kiitollisia. He pistävät palan sydäntään sun lautaselle. Oletko koskaan miettinyt sitä?
Mä olen ihan kelpo kotikokki, mutta ammatikseni en kykenisi ihmisille ruokaa valmistamaan. On sen verran hektistä ja tarkkaa puuhaa. Saa antaa palautetta ja sanoa, jos ruoka ei miellytä, mutta sen voi tehdä monella eri tapaa ja yrittää edes ymmärtää, että kaikki ei välttämättä aina mene putkeen. Vaikka asialla ovatkin ammattilaiset, niin aivan kaikkeen eivät hekään aina voi vaikuttaa tai pysty varautumaan. Keskustelemalla asiat yleensä selviävät parhaiten. Paremmin kuin töykeilyllä.
En malta vielä olla mainostamatta Tocan business -lounasta! Onnistuu kivasti pöytävarauksella, jolloin voit olla varma, että saat lounasta juuri Tocassa sulle sopivaan aikaan. Kolmesta ruokalajista tulee napa mukavasti täyteen ja 25 euroa on erittäin kohtuullinen korvaus fine dine -tasoisesta lounaasta.
Loppuun vielä kiitokset Elinalle, Kentsulle ja Pietrolle ajatuksistanne, vieraanvaraisuudestanne, ja huikean hienosta kokemuksesta, jolle ei ainakaan toistaiseksi löydy vertaa! I`ll be back! Koska I`m in looooove ja Leeviä on pakko päästä moikkaamaan. Jäivät fanikuvatkin illan tiimellyksessä ottamatta ;)
#rakastuitalialaiseen! Aloita TOCASTA!
Yhteistyössä Ravintola Toca. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.
