Lifestyle
Jätä kommentti

Lähiruokamarkkinoilla osa 1/3

Viikonloppu olikin yllättäen touhua ja houkutuksia täynnä, kun päätin synttäreiden lisäksi suunnata lauantaina ex-tempore Fiskarsiin lähiruokamarkkinoille. Suunnitelmien muutos kannatti! Ihana, rentouttava päivä upeassa, aurinkoisessa syyssäässä Fiskarsin idyllisessä ruukkikylässä, jossa oli tarjolla pilvin pimein sekä aitoja, että visuaalisia herkkuja.

Sunnuntain synttäreistä vielä…

Hyvin rajoitetulla ruokavaliolla kannattaa pysyä houkutuksista kaukana. Toisaalta poikkeustilanteet ovat kuitenkin vain elämää, joissa pitää myös oppia toimimaan.Kummitytön synttäreiden osalta homma hoitui hienosti. Lupasin toteuttaa ”kansan ääntä” ja niin tein. Väliin jäivät synttärikakut ja mokkaleivokset. Olin tosin valmistautunut huolella syömällä vatsan täyteen aiemmin päivällä valmistamaani ”slow foodia” (juttua myöhemmin ;)). Nälkäisenä ei kannata istua haasteelliseen tilanteeseen. Lisäksi mukaan aimo annos asennetta ja päättäväisyyttä, niin houkutuksetkaan eivät houkuta. Vaikka myönnettäköön, että hippasen haikeana katselin nenäni alla nököttäviä mokkapaloja. Se suklaa, se suklaa… Suolaiset piirakatkin olisivat maittaneet. Tyydyin tarjolla olleeseen salaattiin ja kahviin. Poikkeuksellisesti mustana.

…ja markkinoista…

Synttäreistä selvisin kunnialla, mutta lähiruokamarkkinoilla tuli kyllä maisteltua kiellettyjäkin herkkuja. Hyvin pienissä määrin, mutta kumminkin. Hillonokareet ja pari pikkuista leipäpalaa hyväilivät makuhermoja. Lounaaksi nautin kuitenkin sääntöjen mukaisesti parit peuramakkarat ja kaverin lautaselta maukasta, suussasulavan pehmeää varraspossua. Harmitti, kun en itse possuun päätynyt. Aikomus oli, mutta jotenkin siinä mustaa sikaa silmiin tuijottaessa oli helpompi tarttua makkaraan. Lisukkeena toiminut haudutettu hapankaali ehti valitettavasti loppua. Jätimme kuitenkin molemmat suosiolla hapankaalin korvikkeena tarjotut perunalimput muille. Iltapäiväkahvikin tuli nautittua lorauksella kermaa. Hyvä niin, sillä se oli maukkainta kahvia, jota olin saanut pitkään aikaan! Vaikka ihan vaan paperimukista tulikin hörpittyä.

…sekä seuraamuksista

Ihan ilman seuraamuksia en edes näistä todella pienistä maistiaisista selvinnyt. Vatsa sanoi sopimuksensa irti ja lakkasi toimimasta ”kuin junanvessa”. Lisäksi kiusana on ollut nyt pari päivää yletön turvotus! Mä olen niiiiin nesteessä! Enkä keksi nestekerääntymiin ja silmäpusseihin muuta järkevää syytä kuin sopimattomat ruoka-aineet. Ja vatsan takkuilun. Ilmiö on tuttu. Keho reagoi nykyään näin mm. joihinkin lisäaineita sisältäviin ruokiin. Ehkä siinä tuli niitäkin huomaamatta markkinoilla nautittua. Lihavalmisteissa kun tuppaa olemaan vähän sitä sun tätä, vaikka luomua tai lähiruokaa olisivatkin. Kärsin rangaistukseni.

Kuvia tuli markkinoilta napsittua kivasti, joten enpä tarjoile tämän enempää aiheesta tekstiä vaan annan kuvien puhua puolestaan. Sen verran vielä mainittakoon, että kotio markkinoilta lähtivät marinoidut valkosipulinkynnet kera sokeroimattoman, kylmäpuristetun supermarjamehun ja -jauheen. Saaristolaislimppu olisi joutanut pakastimeen, mutta se ehti loppua ennen kuin ostoksille asti pääsin. Kohtalon ivaa. Kai ;)

Lisää luvassa! Kuvia. Osat 2 ja 3 ulkona lähipäivinä. Monta muutakin juttua odottaa. Kunhan vaan saa aikaiseksi =)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s