Viimeisimmät artikkelit

Viini ja Ruoka valtaa Messukeskuksen – VOITA LIPUT!

On taas se aika vuodesta kun Viini ja Ruoka valtaa Kirjamessujen ohella Helsingin Messukeskuksen. Tapahtuma on itselleni eräänlainen virstanpylväs, sillä juurikin kyseisessä tapahtumassa pari vuotta sitten heräsi oma mielenkiintoni viinimaailmaa kohtaan. Vähän niin kuin vahingossa. Se on kuitenkin toinen tarina se, jonka tulen kyllä jakamaan vielä kanssanne. Toisaalla. Nyt on ajankohtaisempaakin asiaa ;)

Ajankohtaista on paitsi artikkelin aihe eli LIPPUARVONTA Viini ja Ruoka -tapahtumaan, niin myös se, että näillä näkymin tämä on viimeinen #matkaviinimaailmaan Paleokeittiössä. Se lienee ilouutinen monelle. Mutta ilouutisia on myös niille, jotka viinimaailmassa haluavat emännän mukana edelleen jatkaa.

Olen avannut uuden sivuston, joka keskittyy elämän nautinnollisempiin puoliin.

Tervetuloa kaikki aiheesta kiinnostuneet enJOYn pariin!

enJOY logo

Projekti on ollut piiiiitkä ja hyllytettykin jo useampaan kertaan. Mutta nyt sivusto on kuitenkin pitkällisen soutaa ja huopaa -vaiheen jälkeen ”valmis” ja auki. Palaan vielä tähänkin aiheeseen ja Paleokeittiön tulevaisuuteen omassa postauksessa.

Mutta mikäs sen oivallisempaa juhlistaa uuden sivuston aukeamista kuin arpoa lippuja yhteen Suomen herkullisimmista ja nautinnollisimmista tapahtumista! Itse arvonta tapahtuu luonnollisesti enJOYn huomassa, joten KLIK KLIK kaikki arvonnasta kiinnostuneet osallistumisohjeita lukemaan!

Erilaisia viinitapahtumia jo melko monta läpi kahlanneena tiedän, että ainakin newbiellä menee tapahtumissa herkästi pää sekaisin. Paitsi viinistä niin myös valikoiman laajuudesta. Koko kokemus menee helposti haahuiluksi ja monta mielenkiintoista lasia jää kumoamatta. Kun ei sitä alkomaholia ihan määrättömiin pysty kittaamaan. Ehkä joku pystyy. Minä en ;)

Joten jatketaanpa vielä kera muutaman maisteluvinkin ja messumuiston. Viinimaailmassa matkaajallehan parasta on päästä maistamaan useita eri viinejä kohtuuhintaan. Kun ei tarvitse koko pulloa kerralla ostaa.

Messuilla on esillä satoja viinejä, mutta ota suunnaksi ainakin Viikon Viinin osasto. Löytyy osoitteesta 4c51. Siellä on tarjolla paljon muutakin mukavaa, mutta näillä pääset kivasti alkuun ja messutunnelmaan.

Nicolas Feuillatte Brut Reserve

Samppanjalla on aina hyvä aloittaa! Tapahtuma kuin tapahtuma.

Nicolas Feuillatten sinietikettinen Brut Reserve saattaa olla jo monille tuttu klassikko, mutta jos ei ole, niin maistamaan. Vaikka kyseessä on erittäin kuiva kuplajuoma (jota monet edelleen hieman kavahtavat kallistuen herkästi makeampien puoleen) niin Feuillatte BR on hedelmäisenä ja hapoiltaan pehmeänä helposti nautittavaa. Elegantin sampanjan hinta-laatusuhdekin kohillaan ja se löytyy Alkon vakiovalikoimasta lahjapakkauksessa (linkki otsakkeessa).

Samppanjoista juurikin tämä on tullut itselleni tutuimmaksi. Aina hyvä ja varma valinta!

Küdaw Pacífico Sauvignon Blanc

Samppanjasta on hyvä jatkaa valkoviinien pariin. Sauvignon Blanc rypäleestä valmistettu Küdaw Pacífico Sauvignon Blanc on suhteellisen uusi tulokas Suomen markkinoilla ja itsellenikin vielä tuntematon, joten joutunen lasillisen messuilla kumoamaan! Valmistajan mukaan tämä chileläinen Sauvignon Blanc on pirteän raikas ja mineraalinen jättäen suuhun pitkään viipyilevän, mehevän persikkaisen jälkimaun. We`ll see, miten emännän suuhun istuu!

Küdaw Pacífico Sauvignon Blanc löytyy Alkon tilausvalikoimasta ja mun mielestä edelleen melko kohtuulliseen, noin 16 euron hintaan.

Museum Reserva

Loppuun luonteikasta, tuhtia ja tällä hetkellä niin ajankohtaista punaviiniä. Finca Museumin iäkkäiden Tinto Fino (Tempranillo) -köynnöksien rypäleistä valmistettu, mainio liha- ja riistaviini Museum Reserva tulee Pohjois-Espanjasta, Castilo Leònin alueelta.

Alko kuvailee viiniä rotevaksi ja voimakkaaksi. Allekirjoitan. Ei mitään turhanpäiväistä litkua. Parasta ruoan kanssa nautittuna. Sikäli kuitenkin intensiiviseksi punaviiniksi mukava, että pyöreät ja kypsät tanniinit saavat viinin tuntumaan suussa pehmeältä ilman voimakkaasti tanniinisten serkkujen suuta kuivattavaa vaikutusta. Ryhdikkäästi marjaisa ja jälkimaultaan mausteinen viini, joka lähtee Alkon tilausvalikoimasta parillakympillä.

En tiedä löytyykö messuilta, mutta jos löytyy, niin kannattaa maistaa myös saman valmistajan riojalaisia, Baron de Ley -nimikkeen alla kaupattavia punaviinejä. Sopivat myöskin kivasti syksyisten liharuokien, esim. Mehevien hirvipullien kylkeen. Ja ainakin Baron de Ley Reserva löytyy ihan Alkon vakiovalikoimasta.

Poimin vielä instagramista muutaman ”messumuistiinpanon” viime vuodelta. Näitäkin kannattaa maistaa, jos paikan päältä löytyvät.

@paresbalta, my forever #spanish #LOVE!

A post shared by Johanna Grönlund (@paleokeittio) on

Yhteistyössä Messukeskus ja Norex Selected Brands. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Lempeän mausteinen ja värikäs punajuurikeitto sopii syksyyn

Illat pimenee, ilmat viilenee… vai pitäiskö sanoa, että kylmenee? Ja keitot sen kun sakenee! Ei enää kevyttä kasvista soppaan vaan tuhdimpaa juuresta ja lisää lämpöä itämaisista mausteista.

Punajuuresta se syntyi, syksyn eittämättä värikkäin ja maukkain soppa. By so far.

Inspiraatio juustokuminalla maustettuun punajuurikeittoon syttyi synttäreillä, jossa tarjoiltiin parasta maistamaani kasvispiirakkaa ikinä. Piirakassa ei todennäköisesti ollut punajuurta, mutta juustokuminaa oli. Jotain juustokuminalla maustettua piti piirakkareseptiä odotellessa päästä itsekin kokkailemaan. Tällä kertaa kaveriksi kelpasi ajankohtainen punajuuri. Ja tomaatti.

Itseäni ehkä eniten keittiössä inspiroi kokeileva kokkaus. Teen todella harvoin samaa ruokaa uudelleen. Koska booooring… Jotain uutta sen olla pitää, jotta tällainen itse asiassa aika laiska ruoanlaittaja ihan tosissaan kauhan varteen tarttuu.

Lisäksi mua ovat jo pitkään kiehtoneet yllättävät tai jollain tapaa ”epäsovinnaiset” makuyhdistelmät. Sellaiset, joita on vaikea saada päässään ennalta sopimaan yhteen.

En tiedä, miltä punajuuren, tomaatin ja juustokuminan yhdistelmä sun mielessä maistuu, mutta mulla oli hieman hankaluuksia saada niitä sovitettua yhteen. Tai en ainakaan osannut ennakkoon edes kuvitella, miltä lopputulos maistuu.

Ihan ylihyvältähän se maistui! Oli kovasti ainakin emännän mieleen. Tomaattia olisin tuskin osannut valmiista sopasta paikantaa, mutta kyllähän se vähän vaivihkaa piristi koko keittoa ja toi hieman hapokkuutta muutoin melko makealle ja juurevalle punajuurelle. Myöskään juustokumina ei hyökännyt lautaselta silmille vaan jätti mukavan lempeän itämaisuuden makunystyröiden päähän leijumaan.

Sopan pääosassa on siis ehdottomasti intensiivinen punajuuri, johon muut raaka-aineet tuovat jännittävää kerroksellisuutta. Kuulostaako hienolta ja hifistelyltä? Saattaa kuulostaa, mutta kyseessä on ihan yksinkertainen ja helppo sosekeitto, joka mun mielestä sopii yhtä hyvin arkeen kuin juhlavampiinkin tilaisuuksiin. Ja syksyyn. Tykkäsin myös punaviinistä ;)

TOMAATILLA PIRISTETTY  PUNAJUURIKEITTO

3-4 annosta

  • 500 g punajuuria kuorittuna ja pilkottuna
  • 1 iso sipuli silputtuna
  • 3 tomaattia pilkottuna
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • ~5 dl kana- tai kasvislientä
  • ~1 tl juustokuminaa
  • ~½ tl kuivattua timjamia (tai sopivasti tuoretta)
  • kirkastettua voita tai kookosöljyä paistamiseen
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • tarjoiluun creme fraichea ja persiljaa (tai tuoretta timjamia)
  1. Kuori ja pilko punajuuret. Keitä pehmeäksi suolalla maustetussa vedessä noin tunnin verran tai kunnes ovat haarukan mentävän pehmeitä. Ota keitinvesi talteen. Voit käyttää sitä tarvittaessa keiton notkistamiseen.
  2. Kuullota silputtu sipuli rasvassa, pannulla tai isohkossa kattilassa. Mausta kuullotuksen loppuvaiheessa juustokuminalla ja kuivatulla timjamilla (tai lisää muutama oksa tuoretta timjamia).
  3. Lisää sipulin joukkoon tomaatit. Jatka kypsentämistä, kunnes tomaatit ovat hajonneet. Lisää tomaattipyree. Sekoita.
  4. Lisää keitetyt punajuuret ja jatka kypsentämistä vielä hetken aikaa kasviksia sekoitellen.
  5. Lisää liemi. Kiehauta ja jätä kannen alle hautumaan miedolla lämmöllä noin 10 minuutiksi. Mausta suolalla.
  6. Kaada kypsä keitto tehosekoittimeen ja surauta sileäksi sosekeitoksi. Lisää tarvittaessa punajuurien keitinlientä toivotun koostumuksen aikaansaamiseksi.
  7. Kaada sosekeitto takaisin kattilaan. Kiehauta ja mausta rouhitulla mustapippurilla. Tarkista myös muut mausteet. (Suolaa saa lisätä makean punajuuren vastapainoksi suhteellisen reippaasti.)
  8. Tarjoile kera notkistetun creme fraichen ja tuoreen persiljan.

Sen verran täytyy vielä totuuden nimissä avautua, että en yhdistelmää aivan omasta päästä keksinyt. Ihan niin taitava ja uskalias en ole. Alkuperäinen resepti on burgundilaisen viinituottaja Benjamin Lerouxin käsialaa, jota tosin hieman viilasin omaan kokkaustapaani paremmin istuvaksi.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Pikainen tomaatti-pinaattilisuke valkosipulilla

Taas eletään niitä aikoja, jolloin pimeys valtaa maan ja keinovalo keittiöt. Vettäkin on viime vuorokausina virrannut taivaalta tavallista vuolaammin eikä edes syksyn väriloisto jaksa sateen läpi ilahduttaa.

Joillekin syksy on ihanaa aikaa. Kun saa taas poltella kynttilöitä ja hautautua vällyjen väliin villasukat jalassa. Mulle ei. Olen aidosti kateellinen ihmisille, jotka vuosi toisensa jälkeen jaksavat hehkuttaa syksyä. Minä lähtisin mieluiten aurinkoon ja lämpimään kylmyyttä ja pimeyttä piiloon.

Mutta täällä sitä ollaan ja yritetään inspiroitua terveellisestä ruoanlaitosta. Kohtuullisen hyvin olen toistaiseksi onnistunut. Pitäytymällä helpossa ja herkullisessa kokkailussa. Tosin tänään ajattelin repäistä ja tekaista jotain ihan muuta kuin terveellistä. SUKLAAKAKKUA! Olkoon perusteluna vaikka mielenterveys ja hetken hyvä olo. Mieli kaipaa lohtua… ja jotain sopivan syntistä.

Ennen syntistä suklaakakkua pistetään kuitenkin tomaattia ja pinaattia pöytään! Pääsin kesäkurpitsakaudesta eroon. Syömällä kesäkurpitsaa. Joka paikassa ja kaikin tavoin valmistettuna. Siirryin siitä sulavasti koukusta toiseen, tomaattiin ja pinaattiin.

Tämä helppo lisuke on ollut vakiovieras lautasellani viikon verran. Kaverina on nähty niin jauhelihapihviä kuin kanaakin. Ripauksella parmesania. Näky on punaisista pikkutomaateista huolimatta yhtä tumma kuin syksyinen sää. Mutta maku on kyllä kohillaan. Pikaisesti makeaksi paistetut tomaatit kera valkosipulin komppaavat kivasti tummanksi kasaksi taantunutta pinaattia.

Viimeksi jo mainitsin kuinka helppojen ruokien herkullisuus syntyy pienistä jutuista. Näin on asian laita tämänkin kasvishöystön kanssa. Aina voi kasata lautaselle pelkkää pinaattia ja lohkoa viereen tomaattia, mutta kun pannulle tuupataan vähän valkosipulia ja balsamiviinietikkaa, käytetään viimeistelyyn luraus laadukasta oliiviöljyä sekä tuoreita yrttejä, niin kerrotaankin jo ihan toista tarinaa.

Tämä lienee taas yksi niistä tarinoista, jotka täytyy itse kokea. Jotta uskoo. Suosittelen testaamaan. Ehkä tässä on sullekin ainekset uuteen suosikkisaideriin. Ja ainahan sopii tuunata. Pistää sekaan vaikka vähän sipulia, paprikaa tai muita nopeasti kypsyviä kasviksia.

PIKAINEN TOMAATTI-PINAATTILISUKE

  • 2 isohkoa valkosipulinkynttä ohuelti siivutettuina
  • 1 rasia pinaattia
  • 8-10 minitomaattia puolitettuina
  • luraus balsamiviinietikkaa
  • reilusti kirkastettua voita paistamiseen (tai kookosöljyä)
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria maustamiseen
  • viimeistelyyn oliiviöljyä ja tuoretta basilikaa (tai muita yrttejä)
  1. Paista siivutettuja valkosipulinkynsiä ja minitomaatteja keskilämmöllä, voissa pannulla, kunnes tomaatit alkavat pehmenemään.
  2. Lisää pannulle pinaatti. Jatka paistamista sekoitellen kunnes pinaatti painuu kasaan ja muuttuu tummanvihreäksi.
  3. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Kaada joukkoon luraus balsamiviinietikkaa. Jatka paistamista vielä hetki.
  4. Ota pannu pois liedeltä ja viimeistele höystö oliiviöljyllä sekä tuoreella basilikalla.
  5. Tarjoile lisukkeena esim. jauhelihapihvien tai paistettujen broilerfileiden kera.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Zucchini Puttanesca – Kesäkurpitsaa ilotyttöjen tapaan

Emännän myöhäisherännyt kesäkurpitsakausi jatkuu! Vaikkakin tällä viikolla homma muuttui astetta haasteellisemmaksi kesäkurpitsan saatavuuden vuoksi. Muutama marketti piti koluta ennen kuin kesäkurpitsaa koriin löytyi.

Inspistä uuteen kesäkurpitsapastaan tarjosi televisiossa vastaavaa pasta-annosta kokkaillut Jamie Oliver. Mielenkiinnon ja kokeiluhalun herätti paitsi pikaisesti valmistuva ateria, niin myös raaka-aineet, joista oli ensituntumalta vaikea kuvitella tulevan mitään hyvää.

Kannatti kokeilla! Sillä niin vaan syntyi maukasta murkinaa yhdistelemällä sellaiset ainekset kuin anjovis, kaprikset ja oliivit tomaattiseen, valkosipulilla ja chilillä potkaistuun kastikkeeseen.

Pasta alla Puttanesca lienee monelle peruspastanpurijalle tuttu. Emännälle ei. Pastaruoat ovat niitä tunnetuimpia bolognesea ja carbonaraa lukuunottamatta jääneet etäisiksi. Koska pasta on pahasta. Vaikkakin aivan järkkyhyvää! On paree pitää pikkurillikin visusti piilossa, jottei mene koko käsi ;)

Onneksi nykyään on sallittua valmistaa pastaa myös kasviksista, joista kesäkurpitsa lienee lähinnä alkuperäistä muna-jauhoseosta. Vaikka en edelleenkään tästä nimeämiskonseptista kauheasti tykkää. Kun kesäkurpitsa on kesäkurpitsaa, eikä muuksi muutu, vaikka voissa paistais!

Puttanescasta mielenkiintoisen tekevät ainesten ohella tarinat kastikkeen taustalla.

Kuten varmasti jo arvasitkin, niin puttanescan juuret löytyvät saapasmaasta. Puttanesca juontuu sanasta puttana, joka nätisti käännettynä tarkoittaa ilotyttöä. Ilotytöt saavat mielikuvituksen nopeasti laukkaamaan, joten annoksen synnystä löytyy useampikin hauska tarina. Puttanescan kerrotaan mm. olleen sopivan nopeasti valmistettavaa, jotta ilotyttökin sen ehti muiden serviisien välissä tehdä. Ja puttanescan tuoksun niin vastustamatonta, että se houkutteli kadulta runsain määrin asiakkaita iloisten tyttöjen hoivattaviksi.

Jos joku kuulostaa liian uskomattomalta ollakseen totta, niin se tuskin on totta. Pätee todennäköisesti tässäkin tapauksessa. Nimitystä puttana pidetään halveksuvana; roskasakkia ja jämäkansaa, you know. Todellisuudessa nimen taustalla lienee siis kyse itsellenikin hyvin tyypillisestä tavasta valmistaa ruokaa; laitetaan sitä, mitä kaapissa tai helposti saatavilla on. Jämäruokaa. Voin hyvin kuvitella, että Italiassa juurikin tomaatit, oliivit, kaprikset ja anjovis ovat aineksia, joita joka taloudesta ja torin kulmalta löytyy.

Pastaruokien tapaan kesäkurpitsa ilotytön tapaan on jälleen äärettömän nopea ja helppo valmistaa. Herkullisuudesta en tosiaan ollut alkuun varma, mutta sieltähän se kevyesti lunasti paikkansa arkiruokien topvitosessa. Ei välttämättä uskoisi, mutta totta se on! Jos suakin vähän jännittää tämä yhdistelmä, niin testaa! Saatat yllättyä siinä missä minäkin.

KESÄKURPITSAA PUTTANESCA

2 annosta

  • 1 isohko kesäkurpitsa ohuelti suikaloituna (~350-400 g suikaileina)
  • 2 isohkoa valkosipulinkynttä siivutettuna
  • 1 chilipalko pilkottuna
  • 3-4 anjovisfileetä
  • ½ prk säilöttyjä, kuorittuja Mutti Marzano -tomaatteja paloiteltuna (liemi mukaan! Myös tomaattimurska tai valmiskastike käyvät)
  • ~1 rkl pieniä kapriksia
  • 12-15 kpl mustia oliiveja puolitettuina
  • kirkastettua voita tai kookosöljyä paistamiseen
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria maustamiseen
  • viimeistelyyn oliiviöljyä ja tuoretta basilikaa
  • parmesan -juustoa tarjoiluun
  1. Suikaloi kesäkurpitsa pehmeää siemenydintä lukuunottamatta esimerkiksi höyläämällä juustohöylällä ohuita levyjä, jotka viimeistelet lopuksi veitsellä suikaleiksi. Myös kuorimaveitsi ym. viipalointivälineet vihannesmandolinia ja -sorvia myöten toimivat.
  2. Kuullota siivutettua valkosipulia ja pilkottua chiliä rasvassa, pannulla. Lisää anjovisfileet ja jatka paistamista, kunnes fileet alkavat hajoamaan.
  3. Lisää rouheasti pilkotut Marzano -tomaatit pannulle liemineen. Kiehauta ja lisää suikaloitu kesäkurpitsa. Kypsennä keskilämmöllä välillä sekoittaen/käännellen, kunnes kesäkurpitsa on pehmennyt pastamaiseksi.
  4. Lisää lopuksi kaprikset ja puolitetut oliivit. Sekoita.
  5. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella.
  6. Ota pannu pois liedeltä ja lisää lopuksi vielä luraus oliiviöljyä sekä silputtua basilikaa. Tarjoile kera parmesan -juuston.

Musta tuntuu, että toistan jatkuvasti itseäni hokemalla ”hyvää, helppoa ja herkullista”. Täytyy tunnustaa, että olen yhä edelleen itsekin aika ajoin äimistynyt siitä, kuinka helposti ihan perusraaka-aineista valmistaa maukkaan aterian. Käyttämällä pieniä, mutta merkityksellisiä juttuja, jotka eivät juurikaan lisää vaivaa tai venytä valmistusaikaa. Pätee myös esteettisiin seikkoihin. Vähän tuoretta yrttiä ja parmesania päälle, niin näyttää lautanen kummasti syötävämmältä =)

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Kermainen kantarellikeitto kesäkurpitsasta

Onko emäntä selättänyt sienikammon?! Kyllä tässä on nyt niin tainut vähän päästä käymään. Ja hyvä niin, sillä parisen vuotta olen asiaa jo aktiivisesti työstänyt. Sen kunniaksi tarjoilen nyt Paleokeittiössä peräti toisen sienireseptin koskaan! Viime kesänähän laittelin jo hunajapiklattuja minikantarelleja. Jotka olivat muuten äärettömän hyviä; eivät maistuneet sienille ollenkaan ;)

Sienissä ehkä makua enemmän ongelma on kohdallani ollut koostumuksessa. Olen kyllä varovasti sieniruokia maistellut, jos sellaisia tarjolla on ollut. Mutta en niitä varta vasten ennen ”selätä sienikammo” -projektia lautaselleni valinnut . Saati sitten itse valmistanut.

Jos siellä nyt sattumalta joku toinenkin sienien kanssa kamppaileva haluaa oppia syömään sieniä, niin kerronpa lyhyesti, kuinka se omalla kohdalla onnistui.

Ensinnäkin täytyy löytyä halu ja motivaatio oppia jotain uutta. Mua auttaa myös aina, kun teen jostain asiasta projektin eli tartun haasteeseen. Sen jälkeen tarvitaan vain tietoisia valintoja. Ja onnistumisia. Positiivisia kokemuksia.

Minä aloitin valitsemalla sieniruokia laadukkaiksi rankkaamissani ravintoloissa. Metsäsienikeitosta taisin aikanaan aloittaa ja siitä sitten risottoon sekä sienillä täydennettyjen salaattien kimppuun. Edelleen vähän ällötti, mutta kun maku oli jokseenkin kohillaan ja huomasin olevani edelleen elossa, niin rohkeus kasvoi sieniä syödessä.

Piklattujen kantarellien kautta pääsin viimein lähikosketukseen sienien kanssa. Tänä vuonna olin niistä jopa hieman innoissani. Tämä on vasta toinen resepti, mutta sienikokkauksia on tältä syksyltä takana kaikkiaan jo kokonaiset kolme. Pari muuta ohjetta odottelevat vielä julkaisua. Ja siellä onkin sellaista comfort foodia tuloillaan, että hohhoijakkaa ja oksat pois! Aika hyvin aloittelijalta.

Mutta siis sieniä ja muita inhokkiruokia syömään ja kokkaamaan oppii syömällä. Ja kokkaamalla. Baby steps lienee myös kaksi avainsanaa. Näillä metodein olen nyt selättänyt paitsi sieni-, niin myös äyriäiskammon. Mihinköhän inhokkiin sitä seuraavaksi tarttuisi? Ehkä etanoihin. Sirkatkin kun tuli jo syötyä. Tosin niiden työstämiseen täytyy vielä löytää jostain lisämotivaatiota. Vielä ei sytytä.

Pari sanaa vielä tästä helposta herkkukeitosta. Näin paleonäkökulmasta kermaisten keittojen ongelma on usein suurustus, johon käytetään jotain viljavaa jauhoa ja/tai maitopohjaisia raaka-aineita.

Muitakin vaihtoehtoja on, mutta ratkaisin ongelman tällä kertaa viime viikkojen suosikkikasviksella eli kesäkurpitsalla sekä vanhalla tutulla kookoskermalla. Kyseessä on siis oikeastaan kesäkurpitsa-kantarellikeitto, jota kesäkurpitsa ei maultaan mietona häiritse. Oikeastaan päinvastoin. Kookoskermaa on vain luraus, enkä itse pitkäaikaisena ja avokätisenä kookostuotteiden käyttäjänä makua keitosta erota. Vain suolaa saa yleensä tuikata hieman enemmän kuin lehmänkermaa, sulatejuustoja yms. käytettäessä. Muista siis tarkistaa suola!

Jos oikein on sienien ystävä, niin keitosta voi helposti tehdä myös rouheampaa surauttamalla vain osan sienistä samettiseksi sosekeitoksi ja jättämällä loput vähemmälle pilkkomiselle. Otin ensikertalaisena varman päälle ja pistin kaikki kantarellit sileäksi. Pari kokonaista jätin sentään koristeeksi. Söinkin ne vielä!

KERMAINEN KANTARELLIKEITTO KESÄKURPITSALLA

~2-4 annosta keiton notkeudesta riippuen

  • ~300 g tuoreita kantarelleja
  • 1 sipuli silputtuna
  • 1-2 valkosipulinkynttä siivutettuna
  • ~500 g kesäkurpitsaa paloiteltuna
  • ~1 dl kookoskermaa (tai -maitoa)
  • ~2-3 dl kanalientä (tai kasvislientä)
  • tuoretta timjamia
  • paistamiseen pekoninrasvaa + voita tarvittaessa
  • maustamiseen suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • tarjoiluun rapeaksi paistettua pekonia
  1. Esivalmistele kasvikset putsaamalla ja paloittelemalla kantarellit sekä pilkkomalla sipuli, valkosipulinkynnet ja kesäkurpitsa.
  2. Laita paloiteltu kesäkurpitsa kattilaan. Lisää kanalientä niin, että kesäkurpitsat melkein peittyvät. Kiehauta ja jätä kannen alle kiehumaan, kunnes ovat pehmenneet helposti haarukan mentäviksi. Mitä pehmeämpi kesäkurpitsa, sitä kermaisempi keitto!
  3. Paista sillä aikaa pekonit rapeiksi kuumalla pannulla. Nosta talouspaperin päälle hetkeksi kuivumaan ja murenna jäähtyneet pekonit rouheasti käsin.
  4. Lisää pekonin rasvaiselle pannulle sipuli ja valkosipuli. Kuullota.
  5. Lisää sipulien joukkoon sienet sekä 3-4 timjaminoksaa. Paista, kunnes kantarellit ovat muuttuneet kullanruskeiksi ja ylimääräinen neste on haihtunut. Poista timjaminoksat. Nosta tarvittaessa muutama sieni sivuun koristeeksi. Jos haluat rouheampaa sienikeittoa, niin laita noin puolet sienistä sivuun.
  6. Kaada keitetty kesäkurpitsa nesteineen tehosekoittimeen. Lisää sieni-sipuliseos sekä kookoskerma. Surauta sileäksi keitoksi. Lisää tarvittaessa kanalientä, jos haluat keitosta notkeampaa. Mausta suolalla. Tarkista maku ja lisää lopuksi mahdollisesti sivuun jättämäsi sienet. Pulseta pikaisesti.
  7. Siirrä keitto takaisin kattilaan. Mausta rouhitulla mustapippurilla. Kiehauta ja tarkista maku.
  8. Tarjoile kera pekonirouheen.

Vegaaninen keitto syntyy helposti jättämällä pekonit pois ja korvaamalla kanaliemen kavisliemellä (vesikin käy) sekä paistorasvan esim. kookosöljyllä.

Sain facen puolella vihjeen, että kantarellien aika alkaa olla jo tältä syksyltä ohitse. Nämä sienet poimittiin vielä viime viikonloppuna ja marketissakin näytti edelleen olevan tuoretta kantarellia tarjolla. Mutta ei hätää, muutkin metsäsienet käyvät ja tarvittaessa jopa kuivatut tai talven varalle pakastetut. Tosin kantarellikeittoa ei suppilovahveroista saa. Vahverokeitto kyllä. Jota se tämäkin keltavahveroinen taitaa edustaa ;)

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

 

Kesäkurpitsapasta mausteisessa tomaattikastikkeessa – Valmista vartissa!

Millä on emäntä viime viikot elellyt? No kesäkurpitsalla tietenkin! Pääasiassa erilaisilla kesäkurpitsapastoilla, tai oikeastaan -pannuilla tai -paistoksilla. Sillä eihän kesäkurpitsa sellaisenaan mitään pastaa ole. Pastaan tarvitaan öljyä, jauhoja ja kananmunaa. Niitä ei suikaloidusta kesäkurpitsapaistoksesta löydy, mutta jostain kumman syystä pasta vaan myy paremmin. Kuin kesäkurpitsa.

Heräsin kesäkurpitsakauteen tänä vuonna jotenkin tavallista myöhemmin. Onneksi sitä vielä marketista saa, toistaiseksi myös kotimaisena. Kesäkurpitsahan on mitä mainioin raaka-aine! On monipuolinen, kevyttä ja terveellistä ja helppoa työstää sekä valmistaa. Toimii myös raakana.

Helppoa kesäkurpitsapappardellea tomaattisoosissa on nähty Paleokeittiössä aiemminkin. Nyt vain oikaisin vielä vähän enemmän. Kun on mukamas niin paljon muuta, ettei kerkiä omia kastikkeita keittelemään.

Eihän tomaattikastikkeen tekeminen sinänsä mitään rakettitiedettä ole, mutta aikaa vaan menee enemmän kuin purkkisoosin kumoamiseen. Puolivalmisteet jeesaavat kummasti; täysipainoinen ateria syntyy helposti vain vartissa.

Mieluiten valmistan ruokani alusta loppuun saakka ihan itse, mutta joskus on kompromissi paikallaan. Uskon, että en ole ajatusteni kanssa ihan yksin. Kyllä puolivalmisteistakin keittelee terveellistä ja maunkin puolesta oikein kelvollista ruokaa. Kunhan pitää marketissa silmät auki. Ja valitsee perusraaka-aineeksi tai edes täydentäväksi jotain tuoretta.

Täytyy kyllä myöntää, että kolusin läpi purkin jos toisenkin valmista tomaattikastiketta ennen kuin syötäväksi kelpuuttamani valmiskastike löytyi. Kaikenlaista kamaa purkkeihin pistetään. Sekä sokeria. Ja kukkaöljyä.

Jotta sun ei tarvitse viettää marketin hyllyvälissä tuntia valmistusaineluetteloita tiiraillen, niin poikkeuksellisesti kerron, että ainakin Tenuta Fragassin valmiit tomaattikastikkeet täyttävät emännän vaatimukset. Makuvalikoimaakin löytyy. Itse olen käyttänyt lähinnä tulista arrabbiata -kastiketta, joka antaa kesäkurpitsaan vähän potkua ja tuo viileisiin syyspäiviin kovasti kaipaamaani lämpöä.

Tähän pannulliseen tarvitaan oikeastaan vain kolmea raaka-ainetta; kesäkurpitsaa, tomaattikastiketta ja jotain sopivaa proteiinia. Vegaani pärjää kahdella ensimmäisellä.

Proteiiniksi sopii esim. aina yhtä tuttu ja turvallinen jauheliha, joka valmistuu myös nopeasti. Minä olen päätynyt kuvissa näkyviin lihaisiin ja lisäaineettomiin makkaroihin, jotka ulkonäön perusteella luokittelisin lähinnä nakeiksi. Valmistaja on asiasta toista mieltä ;)

Mutta ei tässä pelkällä nakkimakkaralla olla eletty. Vaihtelua ja mukavan merellinen annos syntyy helposti katkaravuista.

Valmistusprosessi on katkisten kanssa vähän toinen. Ne nimittäin kannattaa lisätä pannulle vasta valmistuksen loppuvaiheessa. Paitsi jos kumimaiset ja sitkeät katkaravut ovat sun herkkua. Meillä yleisimmin myynnissä olevat esikeitetyt katkaravut eivät kaipaa muuta kuin lämmitystä.

KESÄKURPITSAA JA NAKKIA ARRABBIATA

1-2 annosta

  • 1 kesäkurpitsa
  • riittävästi lisäaineetonta nakkia tai -makkaraa
  • 1 prk (250 g) arrabbiata -kastiketta (Tenuta Fragassi; valmistusaineet tomaattipyre, oliiviöljy, sipuli, valkosipuli, mausteet, suola)
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria maustamiseen
  • tarjoiluun tarvittaessa parmesania ja/tai tuoretta basilikaa
  1. Suikaloi kesäkurpitsa pehmeää siemenydintä lukuunottamatta esimerkiksi höyläämällä juustohöylällä ohuita levyjä, jotka viimeistelet lopuksi veitsellä suikaleiksi. Myös kuorimaveitsi ym. viipalointivälineet vihannesmandolinia ja -sorvia myöten toimivat mainiosti.
  2. Paloittele nakit / makkarat.
  3. Paista nakit pannulla. Lisää tarvittaessa rasvaa. Usein makkaroiden oma rasva riittää.
  4. Kaada valmis tomaattikastike pannulle nakkien sekaan. Kiehauta ja lisää suikaloitu kesäkurpitsa. Kypsennä miedolla tai keskilämmöllä välillä sekoittaen/käännellen, kunnes kesäkurpitsa on pehmennyt pastamaiseksi. Al dente on hyvä!
  5. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla sekä rouhitulla mustapippurilla.
  6. Tarjoile sellaisenaan tai parmesan -lastujen sekä tuoreiden yrttien, esim. basilikan kera.

P.S. Jos et vielä osallistunut ensi perjantaina vietettävän luomuviini-illallisen arvontaan, niin yhä kerkiää! Sunnuntaihin klo 18 saakka.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

 

Lähtisitkö luomuviini-illalliselle? (ARVONTA!)

EDIT 2.10.2017: Arvonta on suoritettu ja arpaonni potkaisi tällä kertaa MARIANNE LINDBERGIÄ. Voittajaan on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

P.S. Luomuviini-illallisella on vielä tilaa eli jos aihe kiinnostaa, niin tervetuloa paikalle! Osallistuminen vain pöytävarauksella, jonka voi tehdä meilitse osoitteeseen varaukset@wohlsgard.fi tai puhelimitse numeroon 010 420 1519


Tämähän meni nyt ihan viineilyksi! Viime viikolla oli vähän juttua viinintuotantoon liittyen. Samaisessa artikkelissa huutelin suosituksia alkuviinien perään. Niitä ei ole vielä kuulunut, mutta nyt mulla olisi antaa teille, alkuviineistä kiinnostuneille muutama vinkki.

Käväisin nimittäin maanantaina tapahtumassa, jossa pääsin näitä maistelemaan vähän laajemminkin. Tällainen maistelutilaisuus on siinä mielessä hyvä, että viinien vertailu on huomattavasti helpompaa kuin nauttiessa lasillisen silloin ja toisen tällöin.

Mutta ensin tämän artikkelin pääasiaan…

Lähtisitkö luomuviini-illalliselle?

Nyt olisi nimittäin mahdollisuus päästä maistelemaan luomuja, biodynaamisesti tuotettuja ja alkuviiniäkin oikein neljän ruokalajin illallisen kera tunnelmallisessa kartanomiljöössä. Veloituksetta.

Kuva: Wohls Gård

Kotikunnassani Kirkkonummella sijaitsevan kartanoravintola Wohls Gårdin Viinin ja ruoan liitto -illalliset starttaavat perjantaina 6.10. Aiheena em. mainitut viinit kera lähi- ja luomutuotetuista raaka-aineista kootun illallisen (tsekkaa lisätiedot Wohls Gårdin tapahtumasivulta).

Ja nyt mulla olisi jälleen ilo arpoa illalliskortit (kokonaisarvo 164 €) yhdelle onnekkaalle seuralaisineen!

ARVONTA

PALKINTO: Luomuviini-illallinen kahdelle kartanoravintola Wolhs Gårdissa Kirkkonummella perjantaina 6.10. klo 18.30 alkaen. Illallinen sisältää neljän ruokalajin menun sekä kuusi eri viiniä asiantuntijan esitteleminä. Viiniasiantuntemusta ei tarvita, kiinnostus hyvää ruokaa ja juomaa kohtaan riittää :)

OSALLISTUMINEN: Ilmaise kiinnostuksesi osallistumisesta joko tämän postauksen kommenttiosiossa tai facebook -postauksen kommenteissa. HUOM! Osallistuthan arvontaan vain jos pääset kyseisenä ajankohtana paikalle.

Arvonta suoritetaan sunnuntaina 1.10. klo 18 kaikkien kommenttinsa sekä kommenttiosioon, että faceen jättäneiden kesken. Tämän jälkeen tulleet kommentit eivät ole enää mukana arvonnassa.

Jos mietityttää, että millainen meno tällaisella viini-illallisella oikein on, niin käypä lukaisemassa tunnelmia emännän ensimmäisestä vastaavasta kokemuksesta samaisessa paikassa ever! Ja sit vaan onnea arvontaan!

Sitten niitä NATURAALIVIINEJÄ!

Sain ensikosketukseni alkuviineihin joskus reilut viisi vuotta sitten. En muista tarkkaa ajankohtaa, aika kulkee niin nopsaan. Mutta kokemus oli suoraan sanottuna muutenkin viineihin täysin tottumattomalle KARMEA. Innostus testaukseen lähti jostain terveystietoisten kohkaamisesta. Silloin Alkosta taisi löytyä vain tämä yksi ja ainoa pullo laatuaan. Jotain espanjalaista se oli. Nimi ei ole jäänyt muistiin.

Olin aivan varma, että pullon sisältö oli pilaantunut. Koska samea väri (joka kuuluu asiaan). Ja se maku. Kokemuksesta jäi jonkin sortin kammo alkuviinejä kohtaan, jonka vuoksi niiden maistelu on saatavuushaasteiden ohella jäänyt vähäiselle. Muutamia olen tuon jälkeen testannut ja ollut edelleen sitä mieltä, että ei ole ihmisen juomaa.

Tosin vasta hiljattain havahduin myös siihen, että olen tietämättäni nauttinut ravintoloissa muutamia aivan loistavia naturaalimenetelmällä tuotettuja viinejä. Sellaisia, jotka ovat itse asiassa päätyneet jopa suosikkilistalleni. You live, you learn!

Poimin maanantain tapahtumasta muutamia helposti Alkosta saatavilla olevia natuviinejä. Alkossahan valikoima on edelleen kohtuullisen suppea, mutta ravintoloista alkaa ainakin täällä pääkaupunkiseudulla löytyä jo vaihtoehtojakin.

Luonnollisten kuplien ystäville löytyy tilausvalikoimista lounais-ranskalaisen Domaine le Rocin Negrette -rypäleestä tuottama kevyt ja vähäalkoholinen (9 %) Roc`Ambulle. Musta tämä oli helposti nautittava kuohujuoma, josta on hyvä aloittaa natukupliin tutustuminen.

Roc´Ambulle tulee magnum -pullossa, joten tässä olisi hyvä vaihtoehto vähän isommallekin porukalle vaikka pieniin juhlatilaisuuksiin. Hintaa puolentoista litran lekalla hippasen päälle 35 euron eli ihan kohtuuhinnoissa liikutaan.

Vaativampaan kuplajuoman makuun suosittelen erittäin lämpimästi Domaine de la Pinten niin ikään Ranskasta, Juran alueelta tulevaa Chardonnayn, Pinot Noirin ja Savagnin rypäleistä valmistettua Crémant du Juraa. Tykästyin tähän kovasti! Alkoi kuplissa olla jo vähän enemmän luonnetta; tyylikkäästi kuiva, mutta kivasti hedelmäinen kuohuva.

Crémant du Jura Pinteä pitäisi maahantuojan mukaan löytyä myös Alkon valikoimista (oletan, että tilauspuolelta kuitenkin), mutta en sitä itse haulla löytänyt. Ehkä kannattaa kysäistä Alkosta.

Hintaa 0,75 litran pullolla jo vähän enemmän eli hieman alta 30 euron. Mutta mun mielestä kyllä hintansa väärti ja menee kevyesti jopa perusamppanjoiden ohi. Ehkä perussamppanjan sijaan kannattaakin ensi kerralla sijoittaa roposet tähän luonnolliseen Crémantiin!

Esillä olleista valkoisista en oikein saanut kiinni, mutta loppuun vielä pari punaista.

Kuvassa oikealla Alkon vakiovalikoimasta vielä kohtuulliseen 16,53 €:n hintaan löytyvä itävaltalaisen Weingut Judith Beckin tuottama Beck Ink 2015. Pääosassa Zweigelt -rypäle, jota täydentää ripaus St. Laurentia.

Helposti lähestyttävä ja monikäyttöinen punaviini, jota voin suositella ensikosketukseksi alkuviineihin vähemmänkin viinimaailmassa seikkailleelle. Tosin saattaa olla, että omalla kohdalla makua kevensi entisestään tuo vasemmalla näkyvä, erittäin luonteikas, intensiivinen ja monivivahteinen Antadzen Saperavi. Beck Ink on myös vegaaninen eli valmistusprosessissa ei ole käytetty eläinperäisiä ainesosia.

Best for last! Maistamistani naturaaliviineistä ehdottomaksi suosikikseni kohosi vähän yllättäen pienen georgialaisen viinitilan Antadze Winesin tuottama Saperavi 2016. Nimensä mukaisesti rypäleenä georgialainen Saperavi, joka oli itselleni uusi tuttavuus. Kuten georgialainen viini muutenkin.

Täytyy sanoa, että vielä vuosi sitten olisin sylkenyt tällaisen viinin kuppiin ja vannonut, että en enää ikinä siihen koske. Siksi onkin kiva huomata, että kyllähän tässä on matkan varrella maistellessa makuaistit ja arvot kehittyneet. Vaikka Saperavin ensimmäinen kulaus tuntui aika tylysti vanhalta pilttuulta suussa, niin seuraavat muuttuivat tasaiseen tahtiin vain mielenkiintoisemmiksi. Erittäin vahva suositus, jos haluat kokea jotain intensiivistä ja erilaista. Seikkailunhaluisille. Give it a chance!

Antadzen Saperavia tulee pieni erä Alkoon ensi kuussa. Hintaa pullolle päälle kolmekymppiä, joten hieman hinnakkaammasta punaviinistä on jo kyse. Sain riippumattomalta ammattilaiselta myös vinkin, että tätä kannattaisi ehkä pullo tai pari hankkia, ja antaa viinin kypsyä ja kehittyä vielä muutama, jopa 5-6 vuotta. Pistin korvan taakse ;)

Viinillisissä tunnelmissa on emännän viikko vierähtänyt, mutta on Paleokeittiössä kokkailtukin. Tuloillaan on helppoa ja hyvää arkiruokaa niin kesäkurpitsasta kuin ajankohtaisista sienistäkin. Kunhan kerkiää… Pysy kanavalla!

Yhteistyössä kartanoravintola Wohls Gård. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Viinin salaisuus – Tiedätkö, mitä viinisi sisältää?

Puhutaanpa perjantain ja alkavan viikonlopun kunniaksi vaihteeksi vähän viinistä.

Viinimaailma on paitsi laaja, niin monessakin mielessä varsin mielenkiintoinen. Viinien suhteen pidän itseäni edelleen täysin noviisina, mutta jotain oppia on puolitoista vuotta kestäneestä #matkaviinimaailmaan projektista takaraivoon tarttunut. Näemmä tarttuu edelleen.

Tekstin kirjoittamiseen innosti aiemmin viikolla pariinkin otteeseen näytetty Spotlightin dokumentti Viinin salaisuus”. On mulla jotain muutakin ”jumalten juomaan” liittyvää kivaa takataskussa. Palaan aiheeseen tarkemmin ensi viikolla. Mutta jos viinimaailma, viinien maistelu ja herkullinen ruoka kiinnostaa, niin kannattaa pysyä kanavalla!

Poimin tähän muutamia dokumentissa esitettyjä ajatuksia, joita en itse ollut aiemmin tiennyt, enkä tullut edes ajatelleeksi.

Tiedätkö sinä, mitä nauttimasi viini sisältää? Neitokainen vastasi ohjelmassa jokseenkin samoin kuin olisin itse vastannut; viinirypäleitä! Ehkä olisin vielä osannut mainita sulfiitit… mutta siinäpä se.

Dokumentin taustalla häärii monelle ruokatietoiselle aiemmin tuttu ruotsalainen toimittaja Mats-Erik Nilsson (mm. Aitoa ruokaa – Väärentämättömän ruoan opas). Tällä kertaa Mats on tarttunut viineihin ja niiden sisältämiin lisäaineisiin.

Asiahan on nimittäin niin, että muista elintarvikkeista poiketen alkoholijuomissa ei tarvitse ilmoittaa valmistusaineita. Tämä oli se juttu, jota en itse etikettien vannoutuneena tavaajanakaan ollut koskaan tullut ajatelleeksi. Toki pyrin suosimaan luomua ja biodynaamista, ja tiesin, että viininkin valmistuksessa erinäisiä ”aineksia” rypäleiden ohella käytetään. Mutta en ollut koskaan tullut ajatelleeksi valmistusaineluetteloiden puuttumista pulloista. Koska normaalia. Daaaaa!

Noh, sieltä ne nyt kuitenkin puuttuvat ja esiin nousee dokumentin ydin eli miksi näin. Kun viiniä ihan samaan tapaan kitusiin kaadetaan kuin appelsiinimehua purkista, jonka kyljessä valmistusaineet mainitaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli myös se, että alkoholittomilta viineiltä nämä valmistusainetiedot vaaditaan.

Viinin kulutus on noussut tasaiseen tahtiin niin maailmalla kuin meillä Suomessakin. Kulutus on meillä näinä päivinä keskimäärin 11 litraa henkeä kohden vuodessa. Kyse on siis mielestäni melko merkittävästä elintarvikkeesta.

Viinejä on tapana analysoida ehkä tarkemmin ja laajemmin kuin mitään muuta ruoka-ainetta. Pohditaan makua, tuoksua, väriä, rypälelajikkeita, maaperää, ilmastoa ja rypäleiden maantieteellistä kasvupaikkaa. Tästä huolimatta edes hyvin harva ammattilainen osaa vastata kattavasti kysymykseen viinin sisältämistä tai valmistusprosessin aikana käytetyistä ainesosista.

Viineille on valitettavasti käynyt samoin kuin muulle ruokatuotannolle. Ja miksi ei olisi; tarvitaan enemmän ja edullisemmin käyttäjien makutottumuksia vastaavia tuotteita. Kilpailu ON kovaa!

Yksinkertaisimmillaan viiniä voidaan valmistaa murskaamalla rypäleet ja antamalla niiden käydä oman onnensa nojassa kunnes muodostuu alkoholipitoista juomaa. Nykyään homma menee harvoin enää näin. Viinien valmistaminen on tiedettä. Sen huomasin myös viime vuonna Pares Baltan biodynaamisella viinitilalla vieraillessani. Viinilästä löytyi oma laboratorio, jossa testataan monia asioita jo ennen kuin rypäleet poimitaan. Koska monen asian pitää olla kohdallaan, jotta viinistä tulee toivomusten mukaista.

Nykyaikaista yleistä viinin valmistusprosessia kuvattiin ohjelmassa seuraavasti:

  1. Viinirypäleet ostetaan alueen eri viljelijöiltä (usein mahdollisimman edullisesti).
  2. Rypäleet murskataan teollisesti, ei polkemalla ;)
  3. Käymisprosessiin käytetään teollisia hiivoja rypäleiden omien, luonnollisten hiivojen sijaan. (Mahdollisuus vaikuttaa lopputuotteen makuun.)
  4. Alkoholipitoisuutta voidaan nostaa lisäämällä sokeria tai rypälemehutiivistettä.
  5. Valmistukseen VOIDAAN käyttää 63 eri lisä- tai apuainetta. (Luomuviineissä sallitaan 45 lisäainetta. Olettaisin myös niiden raja-arvojen olevan perustuotantoa matalampia samoin kuin elintarvikkeissa.)
  6. Makeutta saadaan lisää käyttämällä rypälemehutiivistettä (”→ helpommin juotavaa” viiniä).
  7. Säilyvyyttä parannetaan lisäämällä rikkiyhdisteitä (sulfiitit, joita on enemmän laatikkoviineissä).
  8. Kypsytys terästankeissa, joihin usein lisätään tammilastuja (→ maistuu tammitynnyreissä kypsytetyltä)
  9. Pullotus tai pakkaus muihin pakkauksiin. Vain valmistukseen käytetyt sulfiitit ja eläinperäiset aineet mainittava pakkauksissa.

Ohjelmassa tiedusteltiin viinien valmistusaineita kymmeneltä Ruotsissa eniten myytyjen viinien maahantuojalta. Vastaus saatiin vain yhdeltä. Vedottiin valmistusaineiden paljastavan viinien reseptin sekä aineiden vaarattomuuteen. Mielenkiintoista… ei muuta kuin Saarioisten lihapullat tulille! Suosittelen myös Atrialle.

Mitä ainesten vaarallisuuteen tai vaarattomuuteen tulee, niin kyllä mun mielestä jokaisella on halutessaan oikeus tietää, mitä kehoonsa pistää. Oli vaarallista tai ei.

Kannattaa myös huomioida, että vaikka tulevaisuudessa viinienkin valmistusaineet tulisi ilmoittaa, niin valmistusprosessissa käytettyjä apuaineita ei tarvitse. Sama pätee myös muihin elintarvikkeisiin. Tälläkin hetkellä. Koska jäämiä on niin vähän, ettei niillä katsota olevan merkitystä. Hmmmmm….

Vuonna 2014 kuudessa Euroopan maassa teetetyssä tutkimuksessa 75% vastanneista oli sitä mieltä, että valmistusaineiden tulisi näkyä KAIKISSA ruokavalmisteissa. Mitä mieltä sinä olet? Kiinnostaako mistä ja miten elintarvikkeet on valmistettu? Vai onko ”iha sama”? Kommenttia kiitos!

Toisaalta ymmärrän myös sen, että jos jotain ei edellytetä tai ei ole pakko tehdä, niin sitä ei tehdä. Ja se on mielestäni täysin ok. En minäkään tekisi veroilmoitusta, ellei olisi pakko. Käytännössä asian muuttuminen vaatinee siis lakimuutosta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli myös, että viinejä ”jalostetaan” kuluttajien makunystyröitä hiveleviksi. Käytännössä esim. Alko määrittelee, että he haluavat tai etsivät myyntiin tietyn makuprofiilin omaavia viinejä. Jos tuottaja haluaa viininsä vakiovalikoimaan, niin hän pyrkii vastaamaan toivomuksiin esim. käyttämällä tietyn tyyppisiä, kyseistä makuprofiilia korostavia teollisia hiivoja.

Jakelukanava ei määrittele vain makuprofiilia vaan esittää tuottajille myös hintavaatimuksia (/-toivomuksia?). Sanotaan, että hyvää ei saa halvalla. Kannattanee siis miettiä, että valitseeko hyllystä aina sen halvimman pullon. Enkä viittaa nyt niinkään makuun vaan valmistusaineisiin ja -metodeihin, jota voitanee myös laaduksi nimittää.

Ohjelmassa esitetty laskelma oli valaiseva. Jos viinipullo maksaa kuluttajalle noin seitsemisen euroa, niin jakaantuvat eurot seuraavasti:

Tuo reilu euro on siis sen verran kun viinituottaja pullosta saa. Tästä toki vähennetään vielä valmistuskustannukset. Ei muuta kuin prosenttilaskimet esiin!

Jäin dokumentin jälkeen miettimään, jotta millä perusteella tulen jatkossa viinejä valitsemaan. Ja ei, en ole turhan tarkka, eikä kulutukseni ole kovin suurra, mutta kyllähän nämä asiat pistävät pohtimaan.

Terveysnäkökulmasta käsin luomu on tietysti parempi valinta kuin tavis, mutta en ole enää kovin vakuuttunut luomun ylivertaisuudesta (minkään tuotteen kohdalla). Biodynaaminen on se seuraavaksi paras vaihtoehto.

Kannattanee siis miettiä, valitseeko hyllystä aina sen halvimman pullon.

Parhaimmalta, ainakin teoriassa kuulostavat naturaali- eli alkuviinit, jotka olen joutunut käytännössä toteamaan maun puolesta monesti haasteellisiksi ja valikoiman ymmärrettävistä syistä suppeaksi. Kaikkeen kuitenkin tottuu. Ja jos on itseäni viisaampia uskominen, niin myös alkuviinit ovat kehittyneet ja kehittymässä edelleen helpommin nautittaviksi.

Ymmärtääkseni muutaman viikon päästä tulee Alkossa myytäviin pakkauksiin hieman täydennystä, mm. merkinnät alkuviinistä ja viinin vegaanisuudesta (valmistusprosessissa ei ole käytetty eläinperäisiä aineksia).

Alkuviinit Alko määrittelee seuraavasti:

  • Alkuviinit, joita kutsutaan myös luonnonviineiksi valmistetaan luonnonmukaisin menetelmin ilman synteettisiä kemikaaleja. Viiniköynnökset kasvatetaan ilman synteettisiä torjunta-aineita eikä viinin valmistuksessa yleensä käytetä lainkaan kemikaaleja. Alkuviinejä ei kirkasteta, suodateta tai stabiloida. Tämän johdosta alkuviineihin saattaa muodostua sakkaa. On myös syytä huomioida, että alkuviini voi olla herkempi pilaantumaan, ja että ne kehittyvät yleensä nopeammin. Valmistustavasta johtuen alkuviiniä ei tulisi verrata muihin viineihin vaan pitää omana juomatyyppinään.

  • Alkuviinituottajien tavoitteena on valmistaa mahdollisimman luonnollista viiniä, joka muistuttaa rypäleen alkuperästä ja luonnollisesta mausta ilman moderneja viininvalmistuksen menetelmiä, joilla vaikuttaa lopputulokseen.

  • Alkuviinillä ei ole olemassa omaa lainsäädäntöä eikä standardeja Euroopassa. Alko luokittele alkuviiniksi sellaiset viinit, jotka tuottajan ilmoituksen mukaan ovat alkuviinejä.

  • Alkuviinistatus tulee ilmetä tuotteen myyntipakkauksessa.

Seuraavaksi yritin tietysti tsekata Alkon sivuilta tällä hetkellä myynnissä olevat alkuviinit. Heikoin tuloksin, sillä alkuviineistä ei ainakaan vielä näyttäisi olevan merkintää. Tämä korjaantunee uudistuksen myötä. Nyt täytyy vaan tietää viinin nimi tai osata etsiä tietoa maahantuojien sivuilta. Myös Alkon henkilökunta osannee auttaa asiassa.

Pikainen tsekkaus erään nimeltä mainitsemattoman maahantuojan sivuille tuotti alkuviinien osalta kolme tulosta Alkon vakiovalikoimassa (1 valkkari + 2 punkkua). Tilausvalikoimasta löytyi kahdeksan lisää ja ravintolavalikoimassa vaihtoehtoja oli jo niin monta, että en jaksanut laskea.

Heräsikö ajatuksia? Mikä on oma suhtautumisesi perus-, luomu-, biodynaamisesti tuotettuihin ja alkuviineihin? Kerro kommenteissa tai keskustellaan enemmän facebookissa!

Myös hyväksi todettuja alkuviinivinkkejä otetaan vastaan!

Tässä oli nyt vain omin ajatuksin höystetty tiivistelmä dokkarista, mutta jos viinimaailma vähänkään kiinnostaa, niin kannattaa tsekkailla tuo puolen tunnin ohjelma ihan kokonaisuudessaan.

Viihtyisää viiniviikonloppua sinulle!

Kuvat poimittu "Viinin salaisuus" TV-dokumentista.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Paleopannari uuniin ja sokeritonta omenahilloketta päälle!

Kauheeta, kun runosuoni sykkii nyt emännällä heikosti. Ei kai siinä mitään, kun ei tässä mitään runotyttöjä olla koskaan oltukaan, mutta kun muutenkin sanojen suoltaminen näytölle tuntuu tavallista työläämmältä. Eikä kauhakaan ole oikein pysynyt kädessä =D

Noh, ei siinä mitään. Onneksi suunnitelmia voi aina muuttaa ja minä muutin niitä nyt sen verran, että tuuppaan tämän eiliselle tarkoitetun postauksen eetteriin vasta tänään. Kaunis syysviikonloppu kun sujahti muutenkin muissa, metsäisemmissä maisemissa.

Päivän pääuutinen tämän mukavasti syksylle maistuvan pannukakkuohjeen ohella on vielä viimeistä kertaa Paleokauppa, jonka ovet sulkeutuvat tänään. Jos siis mielesi tekee Soppaa&Salaattia tai näitä TehoPaleo -reseptejä, niin vielä tänään täytyy kaupoille itsensä klikata.

Joku toivoi Paleoliittisen uunipannarin ja kanelisen omenahillokkeen ohjetta, joten tässä vielä viimeinen TehoPaleo -reseptivihkosesta poimittu, terveempi herkkuresepti syyspäiviä piristämään.

Tämä vaihtoehtopannari on hyvä, mutta ei yhtä hyvä kuin se perinteinen johon moni on tottunut. On ehdottomasti parempi kuin ei pannaria ollenkaan. Tällä viittaan nyt teihin, tai heihin, joille perinteisen pannarin ainesosat eivät syystä tai toisesta vaan käy. Tuli tuolloin aikanaan muotoiltua homma sen verran hyvin, että lainaanpa vielä parin vuoden takaista itseäni.

Vielä pieni varoituksen sananen, joka koskee useimpia ”paleoituja” tai muuten alkuperäisestä reseptistä terveempää suuntaan muokattuja ohjeita. Aito ja alkuperäinen on aina se aito ja alkuperäinen!Pettymysten välttämiseksi ei kannata odottaakaan, että paleopannari maistuu ja vastaa koostumukseltaan yks yhteen vehnäpullaa. Jos haluat aitoa, niin syö sitä. Mutta jos jostain syystä viljat ja maidot eivät sulle sovi tai maistu, niin käytä korvikkeita.

Ongelma ei liene siinä, että nämä muokatut versiot olisivat yhtään alkuperäistä huonompia, ne vaan eivät ole sitä, mihin moni meistä on tottunut. Jos olisimme syöneet koko ikämme vehnätöntä, maidotonta ja sokeritonta ruokaa, niin ensimmäinen vehnäpulla maistuisi aivan takuuvarmasti oudolle. Eli rohkeasti vaan kokeilemaan parempia vaihtoehtoja ja totuttamaan makunystyröitä niihin! Pätee yhtälailla pirtelöihin kuin leivonnaisiinkin.

PALEOLIITTINEN UUNIPANNARI

Valmistusaika n. 30 min | Annoksia 3-6

  • 60 g kirkastettua voita, kookosöljyä tai meijerivoita
  • 6 kananmunaa
  • 1 ¾ dl kookosmaitoa
  • 0,6 dl tapiocatärkkelystä (30 g)
  • ½ dl kookosjauhoja
  • ½ – 1 tl laatusuolaa
  • (1 tl vaniljajauhetta)
  • (makeutukseen tarvittaessa 2-4 kuivattua taatelia)
  1. Laita uuni lämpeämään 220 asteeseen.
  2. Sulata voi tai kookosöljy esim. uunissa, pannukakun valmistukseen käyttämässäsi uunivuoassa.
  3. Mittaa kaikki ainekset, myös sulatettu rasva, tehosekoittimeen ja surauta sileäksi ”taikinaksi”. Valmis ”taikina” jää melko löysäksi.
  4. Kaada massa noin 30 x 20 cm:n kokoiseen uunivuokaan. Kypsennä noin 20 minuuttia. Jos pannari alkaa kovasti kiivetä vuoan reunojen yli, niin raota uuniluukkua hetkeksi.
  5. Leikkaa valmis pannukakku annospaloiksi. Tarjoile lämpimänä kookoskermavaahdon ja lämpimän omenahillokkeen kera (ohje alla). Jos tarjoilet pannarin makean omenahillokkeen kera, niin pannari ei välttämättä tarvitse lisämakeutusta taateleista. Makeutukseen voi käyttää myös vaahterasiirappia.

Pannukakku vaatii hieman kostuketta. Tähän aikaan vuodesta homman hoitavat oivasti syksyiset puiden punaposket eli omenat. Jos vielä vähän jatkan itseni toistamista.

Olen aiemmin todennut, että täytteet tekevät hampurilaisen. Sama pätee pannukakkuun; päälliset tekevät muutoin melko mauttomasta pannarista herkkua. Päällisissä ei kannata pihtailla vaan annostella reippaalla kädellä vaahdotettua, vaniljaista kookoskermaa ja kanelista omenahilloketta pannarin päälle. Ja luonnollisesti, jos omena ei ole sun juttu näin syksylläkään, omenan parhaimpaan sesonkiaikaan, niin muutkin marjat, hedelmät ja hillot toimivat kyytipoikana vallan mainiosti.

KANELINEN OMENAHILLOKE

Valmistusaika n. 30 min | Noin 6 dl valmista hilloketta

  • 3-5 omenaa (n. 500 g pilkottuna)
  • 2 dl tuorepuristettua tai valmista omenatäysmehua
  • 2 rkl chia -siemeniä (20 g)
  • ½ – 1 tl ceyloninkanelia
  • ½ – 1 tl vaniljajauhetta
  • hieman laatusuolaa
  • maun mukaan sitruunamehua
  • (makeutukseen tarvittaessa muutama taateli pilkottuna)
  1. Kuori ja kuutioi omenat.
  2. Lisää kaikki muut ainekset, paitsi sitruunamehu, kattilaan. Kiehauta ja jatka hillon keittämistä miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen noin 20-25 minuuttia tai kunnes omenat ovat pehmenneet (testaa haarukalla). Purista valmiin hillokkeen joukkoon hieman sitruunamehua parantamaan säilyvyyttä ja raikastamaan makua.
  3. Sekoita ja muhenna hilloketta karkeasti perunasurvimella tai haarukalla. Jos haluat sileää hilloa, niin surauta tasaiseksi tehosekoittimessa. Testaa maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Jos omenat ovat kovin happamia, niin pilko kattilaan mukaan muutama kuivattu taateli tuomaan lisämakeutta.
  4. Säilytä jääkaapissa, suljetussa lasiastiassa 1-2 vkoa. Tarjoile esim. pannukakkujen tai chia -vanukkaan kaverina.

Näillä potkitaan aika kivasti uusi ruokaviikko alkuun. Maistunee niin isommille kuin pienemmillekin.

Jos lisää terveempiä ohjeita kaipaa pikasempaan kuin emäntä näinä päivinä kykenee tuottamaan, niin nyt viimeistään klikkaus sinne Paleokauppaan! KLIK!

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Helppo arkiruoka – Paistomakkaraa savuisella kaalipedillä

Viikko sitten kerroin luopuvani Paleokaupasta ja hautaavani samalla myös reseptivihkoset ikuisiksi ajoiksi suljettujen kansien väliin. Päättäjäisiä lupasin viettää yhden TehoPaleo -vihkosen reseptin voimin. Ja se olisi nyt tässä!

Kovasti toivoin reseptin valintaan apua Paleokeittiön vierailijoilta. Äänestys ei tällä kertaa kuitenkaan toivomaani apua tuonut. Tosin onnistuin ihan itse sössimään linkityksissä sen verran, ettei kukaan alkuun edes tiennyt, mitä olisi pitänyt äänestää :D. Noooh, tekevälle sattuu jne. Kokonaiset viisi ääntä sain kuitenkin kasaan. Kiitos vaan kaikille kortensa kekoon antaneille :). Apua näistä ei sinänsä kuitenkaan ollut, sillä kaikki viisi äänestivät eri reseptejä. Back to square one! :D

Ratkaisin asian lopulta vanhalla hyvällä sanonnalla; nopeat syövät hitaat. Tarjolla nyt siis tämä ensimmäisen äänen pokannut ”Paistomakkaraa savuisella kaalipedillä”.

Jos muut reseptivihkosten ohjeet houkuttelevat, niin mars Paleokauppaan! Vielä viikon verran niitä sieltä saa.

Paistomakkaraa savuisella kaalipedillä saattaa kuulosta fancyltä, mutta loppujen lopuksi kyse on hyvin yksinkertaisesta ja vain reilussa puolessa tunnissa pannulla paistuvasta arkiruoasta, johon pikkasen lisätwistiä antavat mausteet. Näinhän meillä Paleokeittiössä on tapana ruokaa laittaa! Hyvää, helppoa ja terveellistä, nopsaan. Koskee muuten myös muita reseptivihkosten ruokaohjeita ;)

PAISTOMAKKARAA SAVUISELLA KAALIPEDILLÄ

  • ¼ punakaali (~200 g)
  • ¼ valkokaali (~200 g)
  • 1 keskikokoinen porkkana (~100 g)
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 1-2 tl savupaprikajauhetta
  • suolaa, mustapippurirouhetta ja cayennepippuria maun mukaan
  • 2 tl omenaviinietikkaa
  • 2 tl kalakastiketta (tai soijakastiketta)
  • 1 tl hunajaa
  • 2 lisäaineetonta bratwurst-, chorizo- tai muuta laatumakkaraa
  • (+ paistettua kananmunaa tarvittaessa)
  1. Suikaloi kaalit ja porkkana veitsellä, mandoliinilla tai yleiskoneella.
  2. Paista kasviksia isolla, keskilämpöisellä pannulla kookosöljyssä kera savupaprikajauheen, suolan, mustapippurirouheen ja jauhetun cayennepippurin noin viitisen minuuttia, kunnes kasvikset painuvat kasaan ja hieman pehmenevät.
  3. Lisää mukaan kalakastike, omenaviinietikka sekä hunaja. Jatka paistamista toiset viitisen minuuttia. Kasviksiin saa jäädä purutuntumaa. Jos kaikki kasvikset eivät mahdu kerralla pannulle, niin paista parissa erässä.
  4. Viipaloi makkarat ja paista ne kypsiksi kaalipaistoksen valmistuttua tai toisella pannulla. Jos pidät tulisesta, suosi chorizoa. Jos lempeämmät maut ovat mielekkäämpiä, niin valitse bratwursti. Tai sekoita molempia.
  5. Tarjoile makkarat kaalipaistospedillä kera tuoreen persiljan (ja paistetun kananmunan).

Savuinen kaalipaistos toimii myös sellaisenaan tai lisukkeena ilman makkaraa. Vink vink vaan teille, joille eläinkunnan tuotteet eivät maistu :)

Savuisen mausteinen kaalipaistos on oiva lisäke makkaralle, mutta sopii mainiosti myös muiden liharuokien kylkeen. Kokeile vaikka jauhelihaa tai savupekonia!

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje