Viimeisimmät artikkelit

Kanafajitat ja tomaattisalsaa salaatinlehdeltä

Long time, no recipe! Mutta josko nyt vihdoin saisi pukattua ihmisten ilmoille tämän, jo jonkusen viikon luonnoksissa lojuneen kanafajitan sekä tomaattisalsan ohjetta.

Koska long time, no post, niin aloitellaanpa uutisista, joita niitäkin on kertynyt emännän ”laiskotellessa” vino pino.

Paleokeittiön uusimmat uutiset on ulkona!

Uusimmilla uutisilla tarkoitan tietysti viikko sitten ilmestynyttä huhtikuun uutiskirjettä. Jos et ole Paleokeittiön Uutisia saanut tai ehtinyt vielä käydä katsomassa mm. Yrttisen pannufrittatan reseptiä (kuva alla), niin klikkaapa tätä linkkiä.

Tilaamalla Paleokeittiön Uutiset omaan postilaatikkoosi viimeistään TÄNÄÄN sunnuntaina 15.4.2018 osallistut myös Bonredin punaisen arvontaan! Ai mikä Bonredin punainen? Noh, se selviää tietysti täältä kera Kongolaisen kanakastikkeen.

Ja sitten meillä on vielä PALEOKOKIT! Eli facebookissa toimiva ryhmä kaikille terveemmän ruoan ystäville. Huhtikuun ruokahaasteessa teemana ovat viherpirtelöt. Sinne siis poimimaan vihreitä pirtelövinkkejä tai vinkkaamaan muille omasta suosikkipirtelöstä!

Tässä kai ne tämän hetken tärkeimmät uutiset. Loput löytyvät sieltä uutiskirjeestä.

Kanafajitat syntyivät viikonloppuna sellaisena, kun mieli teki jotain mättöä, mutta järki harasi vastaan. Christina Aguileraa mukaillen ”My mind`s saying let’s go, but my sense is saying no.”. Kuulostaako tällainen raastava sisäinen ristiriita tutulta? Näitä päiviä vaan tulee. Onneksi myös menee. Siitä sitten kompromissia kehittelemään, jotta sekä mieli, että keho saataisiin molemmat tyytyväisiksi.

Perinteiset tortillaan käärityt fajitakset ovat mun mielestä mättöruokaa. Mutta kun tortillat heivaa hiiteen ja korvataan parilla salaatinlehdellä, niin tilanne on jo kokonaan toinen. ”Pienestä kii, se on niin pirun pienestä kii…”. Jotenkin näin veisaa myös Edelmannin Samuli. Heh, kylläpäs mua tänään laulattaa ;)

Tästähän tuli ihan täyttä paleota! No okei, täysrasvaiselle smetanalle annoin periksi. Maissilettuja en fajitakseen kaipaa, mutta jotain mausteisuutta tasapainottavaa maitotuotetta kaipaan kyllä. Jätä pois, jos aiheuttaa fyysisiä tai henkisiä hiertymiä tai korvaa sopivalla kasvispohjaisella tuotteella.

Kotikeittiössä valmistetut fajitat ovat tuntuneet musta aina jotenkin työläiltä; on niin montaa eri sorttia laitettavana… Mutta kun pistää tuumasta toimeen, niin saa monesti todeta olleensa kuvitelmiensa kanssa aivan väärässä.

Fajitat syntyvät kohtuuhelposti ja nopeasti. Kasvisten pilkkomiseen menee suurin vaiva. Ja aika. Koko prosessi kulkee yksinkertaistettuna jotenkin näin…

  1. Kanat kappaleiksi ja marinoitumaan.
  2. Tomaattisalsa maustumaan.
  3. Paprikat ja sipulit suikaleiksi.
  4. Kanat pannulle ja pois.
  5. Kasvikset pannulle ja kanat sekaan.
  6. Fajitasten kokoaminen ja tuhoaminen.

Helppoa! Jos maustamisen osalta haluaa päästä vähemmällä, niin ei muuta kuin marketista valmista fajita- tai tacomaustetta messiin.

KANAFAJITAT TOMAATTISALSALLA

2-3 annosta

  • 2  kananrintaa (~300 g) pilkottuna
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • 1 tl juustokuminaa
  • ½ – 1 tl chilijauhetta
  • ½ – 1 tl savupaprikajauhetta
  • ½ – 1 tl suolaa
  • 2 + 2 rkl punaista palmuöljyä (tai muuta marinointiin ja paistamiseen passaavaa rasvaa)
  • 1-2 valkosipulinkynttä rutistettuna
  • 2 rkl limenmehua
  • 2 punasipulia puolirenkaiksi suikaloituna
  • 2-3 eri väristä paprikaa suikaloituna
  • tomaattisalsaa, avokadoa, salaatinlehtiä ja tuoretta korianteria tarjoiluun (+ smetana tai creme fraiche tmv.)
  1. Pilko broilerin rintafileet. Laita palat litran minigrip -pussiin tai sopivaan astiaan. Lisää öljy, kuivamausteet, rustistetut valkosipulin kynnet sekä limen mehu. Sekoita hyvin ja jätä marinoitumaan noin puoleksi tunniksi. Valmista sillä välin tomaattisalsa (ohje alla) ja suikaloi punasipulit sekä paprikat.
  2. Paista kanapalat marinadeineen kypsiksi pannulla. Siirrä sivuun.
  3. Lisää pannulle tarvittaessa öljyä. Paista paprikat sekä punasipulit pehmeiksi. Lisää lopuksi pannulle vielä valmiiksi paistetut kanat sen verran, että lämpiävät. Sekoita.
  4. Kokoa fajitakset. Laita pari vahvalehtistä salaatinlehteä alustaksi, esim. Cosmopolitan- ja roomansalaattia. Kuvissa keräsalaatinlehtiä, jotka toimivat, mutta kestävät vähän huonommin sormiruokailua. Lado päälle kana-paprika-sipuliseosta ja tomaatisalsaa. Viimeistele kuutioidulla avokadolla ja tuoreella korianterilla (+ smetana). Syö sormin tai käytä apuvälineitä.

TOMAATTISALSA

  • 3-4 tomaattia
  • 1 pieni tai puolet isommasta sipulista
  • nippu tuoretta korianteria
  • 1 jalopeno
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 limen mehu
  • oliiviöljyä
  • maustamiseen rouhittua mustapippuria ja suolaa
  1. Kuutioi tomaatit, pieni jalopeno ja silppua sipuli sekä tuore korianteri sopivaan astiaan. Lisää rutistettu valkosipulinkynsi, limen mehu ja oliiviöljy. Sekoita.
  2. Mausta mustapippurirouheella ja ripauksella suolaa. Sekoita ja jätä peitettynä jääkaappiin maustumaan. Säilyy hyvin jääkaapissa myös päivään seuraavaan.

facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje

Talviset terveiset ja ruokatärpit Tallinnaan

Kukapa olisi uskonut, että kun viime huhtikuussa palasin 15 vuoden tauon jälkeen Tallinnaan, niin tulisin ramppaamaaan siellä alituiseen. Näin vaan pääsi käymään. Noin kuukausi sitten oli aika astua taas laivaan. Neljännen kerran vajaa vuoden sisään.

Tallinnaan on helppo ihastua. Ja sinne pääsee helposti. Halvalla. Ehkä painavin syy paluuseen on kuitenkin se, että vaikka reilussa vuorokaudessa ehtii nähdä ja kokea yllättävänkin paljon, niin aina pois tullessa tulee tunne, että paljon jäi vielä ja taas kerran näkemättä.

Tallinna on näyttäytynyt emännälle monissa eri olosuhteissa. On tullut koettua aurinkoisen kevätpäivän salamasiirtyminen lumimyrskyyn, keskikesän lempeä lämpö sekä elokuun hikinen helleaalto. Nyt oli palavan talvipakkasen vuoro.

Lähtiessä ilma Jätkäsaaren satamassa oli kuin talvimorsio; aurinkoinen ja kaunis valkoisissaan, mutta parisenkymmentä astetta pakkasen puolella. Avomerelle seilatessamme saimme kuitenkin pikaiseen jättää jäähyväiset pilviverhon taakse piiloutuvalle morsiolle. Tallinnan satamassa pakkasen lisäksi meitä tervehti ajoittain sakeaksikin yltynyt lumisade. Ei ihan sitä, mitä Ukko ylijumalalta tilattiin. Ehkä Ukon valta ei ulottunut lahden toiselle puolen.

Laivamatka sujui leppoisasti jäälauttojen geometristä arkkitehtuuria ihaillen ja jo perinteeksi muodostuneesta katkarapuleivästä nauttien. Taisi siinä jossain vaiheessa sujahtaa lasillinen laivan samppanjaakin kurkusta alas. Vaikka olin jo aiemmilla kerroilla vannonut, ettei laivan skumppaa enää ikinä. Ei vaan ole hintansa väärti. Ei ollut tälläkään kerralla.

Tallinna tarjoili taas monta huikeaa, mielen muistilokeroihin tallennettua kokemusta ja tärppiä tulevaisuuden varalle. Vaikuttavimmat elämykset löytyivät tällä kertaa ylellisen majoituksen tarjonneesta, viiden tähden hotelli Schlösslestä sekä hotellin yhteydessä toimivan ravintola Stenhusin tunnelmallisesta illallispöydästä. Näistä enemmän tarinaa ja omakohtaista kokemusta em. linkkien takaa.

Vanhakaupunki oli talvisessa asussaan kaunis. Kuten aina. Etenkin päivänä seuraavana lumisateen ollessa muisto vain. Ehkä jopa kesäistä kauniimpi… tai harmonisempi pastellisävyisten rakennusten päästessä vaaleassa ympäristössä paremmin oikeuksiinsa.

Kaupunki oli myös yllättävän tyhjä! En ole aiemmin vaellellut Vanhakaupungin kujilla yhtä vapaasti ja törmännyt Raatihuoneentorilla vain kouralliseen kanssakulkijoita.

Olimme pakkassäätä silmällä pitäen suunnitelleet ennalta sopivan reitin satamasta Vanhakaupungin ytimessä sijaitsevaa majapaikkaamme niin, että matkan varrelle osui tasaisin välein lämmittelypisteitä.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme sijaitsi vain muutaman askeleen päässä satama-alueelta. Vielä uutuuttaan kiiltävä kauppakeskus Nautica tarjosi meille lähinnä levähdyshetken lepotuoleilla. En oikein ole kauppakeskuksissa käyskentelevää tyyppiä. Ja kahvikupposenikin nautin mieluummin intiimimmässä ympäristössä.

Kauppakeskuksesta matka jatkui jo pitkään Tallinnan ”tämä-täytyy-nähdä” -listalla roikkuneeseen kohteeseen; vanhojen teollisuusrakennusten uutta elämää puhkuvaan Rotermannin kortteliin.

Rotermanni ei hyytävän kylmässä lumisateessa näyttäytynyt meille parhaimmillaan. Saimme kuitenkin alueen kartoitettua ja mielenkiintoisimmat paikat poimittua muistiin. Pikaisella piipahduksella selväksi kävi, että tänne piti palata. Paremmalla säällä. Ja ajalla. Sillä Rotermannista löytyy viehättävän ympäristön lisäksi myös monta mielenkiintoista ruokapaikkaa.

TOA – Aasialaisten makujen ystäville

TOA eli Taste of Asia tarjoaa raikkaita makuja Aasiasta; keittoja, salaatteja ja wokkeja sekä ison kasan erilaisia cocktaileja kohtuuhintaan. Myös alkoholittomana. Miltä kuulostaa esimerkiksi Matcha Spritz? Aika jännittävältä!

Cocktail -kulttuuri tuntuu muuten olevan kovasti nousussa. Myös meillä Suomessa. Vai onko se jo sitä kuuminta hottia? En tiedä. Viinit kolahtavat emäntään cocktaileja kovemmin.

Taptap – Olutta ja hodareita skandinaaviseen streettarityyliin

Nälkäisille Taptap tarjoaa tanskalaisen street food -kulttuurin inspiroimia Hot Dogeja. Janoisia hemmotellaan parinsadan pullon olutvalikoiman lisäksi useammalla hanaoluella, joita voi nautiskella paikan päällä tai napata vastapakattuna tölkissä mukaan. Oluet minä skippaan, mutta hodari kiinnostaa.

Ravintola PULL – Pihviä pöytään ja viiniä viereen!

Ehdottomasti emännän lempipaikka! Ainakin paperilla. On jokseenkin selvää, että seuravaalla Tallinnan reissulla meikäläisen löytää PULLin pöydästä.

Pitkään on tämäkin White Guiden suosittelema paikka roikkunut Tallinnan ravintolalistalla. Liian pitkään. Grillattu liha raikkaan salaatin kanssa nautittuna vaan natsaa. Jos viini kyljessä ei viehätä, niin lasiin saa myös terveysjuomaa; tuorepuristettuja hedelmä- ja kasvismehuja tai täyttävämpää pirtelöä.

FLAMM – Liekitettyä levyä viinibaarissa

FLAMMin erikoisuus on Ranskan Alsacen alueelta kotoisin oleva, ”liekeissä paistettu” suolainen piirakka, joka kootaan ohuen leipätaikinalevyn päälle. Kyseessä on selvästikin italialaisen pizzan ranskalais-saksalainen serkku!

Alsacesta tulee siis muutakin merkittävää kuin aromikasta valkoviiniä. Jota sitäkin FLAMMista saanee.

Leipomo-kahvila RØST – Tuoretta leipää ja komeita korvapuusteja

RØSTin kahvila olikin seuraava sopiva pysähdyspaikka. Kohmeinen keho ja matkaväsymyksen valtaama mieli kaipasivat jo jotain piristävää lämmikettä. Kahvi ja komea kanelipulla tulivat tarpeeseen.

RØSTin rosoisen intiimissä kahvilassa olikin mukava istuskella ja seurata leipien sekä leivonnaisten valmistusta. Paikka näytti olevan kovasti hipsterimäisen nuorison mieleen. Ja mikäs sielukkaassa kahvilassa pidempäänkin istuskellessa, kun santsikupit saa kaupan päälle!

Ja nämä RØSTin kanelipullat! Tuoreita ja maukkaita. Päältä rapsakoita ja sisältä ihanan pehmeitä. Yhtä hyviä kuin äipän vastaleivotut kanelipuustit. Melkein ;)

Kokokin oli iltapäivän kahvihetkeen juuri sopiva; ei pulla pienimmästä päästä, mutta ei järjetöntä suuruudenhulluuttakaan. Tiedättehän ne kissan kokoiset korvapuustit, joita täytyy mutustaa kaksin käsin ja tuntikaupalla?

R14 – Laatuviiniä ja ravintolaruokaa hulppeissa tiloissa

Korttelikierroksen jälkeen oli tarve taas hakeutua sisätiloihin. Tarkoitus oli käydä vaan tsekkailemassa, jotta miltä viinibaari R14 näyttää. Viinibaarin lisäksi kahden kerroksen korkuisesta, upeasta tilasta löytyi myös viinikauppa sekä tunnelmallista ravintolatilaa kahdessa kerroksessa. Ihastuin erityisesti paikan tyylikkääseen sisustukseen.

Tarkoitus oli tosiaan vain käydä katsomassa, mitä vaatimattoman oloisen ulko-oven toiselta puolen löytyi, mutta en lopulta aivan kuivin suin vierailusta selvinnyt.

Kyselin henkilökunnalta tällä hetkellä itseäni viinimaailmassa eniten kiehtovista alkuviineistä. Naturaaliviinien valikoima ei valitettavasti ollut hääppöinen, mutta kun hyllystä löytyi sisilialainen, Grillo -rypäleestä valmistettu Tenuta Gorghi Tondin Vivitis Bio -valkoviini vailla lisättyä sulfiittia, niin pakkohan sitä oli lasillinen ottaa. Huokeaan hintaan. Erittäin mielenkiintoinen, moniulotteinen viini, jota kannattaa käydä nappaamassa pullollinen kotiin tuomisiksi (hinta ~13 €).

Pelkistetyn tunnelmallinen R14 avarine tiloineen ja korkeine kaari-ikkunoineen teki vaikutuksen jo pelkällä olemuksellaan. On päivänselvää, että tänne on vielä palattava täysipainoisen illallisen merkeissä katsastamaan, mitä ravintolan ruokapuolella on tarjottavanaan.

Illan alkaessa hämärtää ja päivän kääntyessä jo ehtoopuolelle oli aika ottaa suunta kohti lämminhenkistä boutiquehotelli Schlössleä. Siellä meitä odotti vielä tunnelmallinen illallinen keskiaikaisen rakennuksen holvikaarien katveessa. Ja takkatulen loimussa.

Hotelli Schlösslestä ja ravintola Stenhusista olen kirjoitellut enemmän tarinaa enJOYn puolelle. Käy sieltä kurkkaamassa, mm. miksi olisin ehdottomasti halunnut yöpyä hotellihuoneessa numero 19, ja mitä tekemistä Kazimir Malevitšin tunnetulla ”Musta neliö” -maalauksella on pestolautasen kanssa!

Vielä yksi piipahduspaikka ja pikainen vinkki ennen kuin alkoi kotisatama kutsumaan emäntää takaisin Tallinnan turuilta ja toreilta.

Pegasus – Mutkatonta lounastamista sopuhintaan

Vanhakaupungissa sijaitseva ravintola Pegasus lienee monelle jo tuttu, mutta jos ei ole, niin suosittelen paikkaa etenkin kaikille mutkattoman ja hinta-laatusuhteeltaan aivan loistavan lounaan ystäville. Saatanpa Pegasuksesta jossain vaiheessa vielä ihan omankin jutun kirjuutella. Koska se sellaisen ansaitsee.

Emäntä kiittää, kuittaa ja jää taas kaipaamaan takaisin tuhansien tarinoiden ja tasokkaiden ravintoloiden Tallinnaan! So long, Babe!

facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje

Kongolainen kanapata vie makumatkalle Afrikan sydämeen

Terveiset Kongosta! Fyysisesti en ihan Kongoon asti ole matkannut, mutta teinpä tutkimusmatkan trooppisille, päiväntasaajan leveysasteille näin lautaselta käsin. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Pohjois-Afrikan keittiötä on jonkin verran tullut tutkittua, mutta nyt tarjoutui oiva tilaisuus sukeltaa syvemmälle Afrikan sydämeen. Ruokamatkailu lautaselta käsin, mikä ihana ja äärettömän helppo sekä edullinen tapa tutustua maailman eri kulttuureihin!

No mutta, kuinka päädyin Keski-Afrikkaan?

Kongoon emännän vei Bonred -tuotemerkillä suomalaisista marketeista löytyvä punainen palmuöljy. PALMUÖLJY?! Miten palmuöljy istuu paleoon tai terveelliseen ruokavalioon ylipäätään?! Sitä minäkin hetken ihmettelin,  että mitähän hittoa, kun paria palmuöljypulloa emännälle testiin tarjottiin. Lupasin kuitenkin ottaa asiasta selvää ja palata aiheeseen, jos kyseessä jotain omaan maailmaan istuvaa olisi. Tähän saakka kun olen tutkinut etiketit tarkasti ja palauttanut jokseenkin kaikki palmuöljyä sisältävät tuotteet pikaisesti kaupanhyllylle.

Luulo ei ole tiedon väärti, sanotaan. Sanonta piti paikkansa tälläkin kertaa. Punainen palmuöljy osoittautui kaikin puolin mielenkiintoiseksi ja mielekkääksi tuotteeksi, joka on ainakin toistaiseksi syrjäyttänyt muut suosimani paistorasvat; kookosöljyn sekä kirkastetun voin.

Afrikkaan pääsin palmuöljyllä syystä, että siellähän se palmu kasvaa. Kasvaa monessa muussakin paikassa, mutta Länsi- ja Keski-Afrikasta on punainen palmuöljy kotoisin. Siellä se on sademetsissä viihtynyt villinä vuosituhannet.

Villistä palmuöljystä voitanee tänä päivänä vain haaveilla, mutta Bonredin punainen tuotetaan edelleen tuosta samaisesta alkuperäisestä lajikkeesta (Elaeis Guineensis). Viljely tosin tapahtuu tänä päivänä kattavammin Kaakkois-Aasian, Indonesian ja Malesian mailla, mutta viljellään öljypalmua edelleen myös jonkin verran mm. Nigeriassa sekä ehkä vähän yllättäen Kolumbiassakin.

Ei liene yllätys, että emäntä tykkää aidosta ja alkuperäisestä. Siksi halusin keittää kokoon kastikkeen, jossa punainen palmuöljy pääsisi näyttämään potentiaalinsa muodossa, jossa sitä on perinteisesti käytetty. Samalla tarjoutui myös oiva tilaisuus tutustua tarkemmin kovasti kiehtovaan keski-afrikkalaiseen keittiöön.

Monille varmasti tulee palmuöljystä mieleen korkeasti prosessoitu, länsimaiden tarpeisiin tehotuotettu, ravinneköyhä tuote, jonka viljelymaat tuhoavat arvokkaat sademetsät vauhdittaen ilmastomuutosta ja vieden samalla orangeilta sekä Sumatran tiikereiltä kodit. Niin tuli mullekin sama ajatus mieleen. Tätä maailmassa tapahtuu, joten sitä ei sovi sivuuttaa eikä asialta silmiä sulkea. Ilokseni voin kuitenkin kertoa, että Bonredin öljy tuotetaan mahdollisimman hyvin ihmiset, eläimet sekä luonto huomioiden. Bonred tulee Malesiasta, jossa sitä tuotetaan kestävän kehityksen periaatteita noudattavalla, RSPO -sertifioidulla tilalla. Merkkinä tästä koristaa Bonredin pullon kylkeä Vihreä Palmu -logo.

Jos itse tuotteesta puhutaan, niin palmuöljyllä ja palmuöljyllä on eroa. Tätä en itse ollut aiemmin tajunnut vaan hylännyt muitta mutkitta kaiken, jossa sana ”palmuöljy” mainittiin. Vähän sama asia kuin kookosöljyn ja munkkien paistamiseen käytettävän kookosrasvan kohdalla. Mahdollisimman luonnolliset eli vähän ja hellävaraisesti käsitellyt öljyt ovat lähtökohtaisesti aina parempi vaihtoehto kuin voimakkaasti puhdistetut tai muutoin, usein öljyjen luontaisten ominaisuuksien muuttamiseksi prosessoidut ”rasvavalmisteet”.

Punaisen palmuöljyn läpikuultavan punainen väri kertoo omaa tarinaansa. Kyseessä on hienovaraisesti käsitelty, ravinteikas öljy. Itse asiassa punainen palmuöljy on rasvoista ravinnerikkain, ja se säilyy kookosöljyn tavoin rasvahapporakenteeltaan stabiilina korkeissakin lämpötiloissa (savuamispiste 230 astetta). Teknisesti siis aivan loistava paisto- ja grillausöljy!

Mitä ravinteisiin tulee, niin punainen palmuöljy sisältää runsaasti terveysvaikutuksiltaan tunnettuja, mm. solujen hapettumista ehkäiseviä antioksidantteja. Esimerkiksi porkkanasta ja tomaatista tuttuja, rasvaliukoisia A-vitamiinin esiasteita eli karotenoideja (mm. lykopeeni sekä alfa- ja beetakaroteeni), E-vitamiinia (tokotrienolit) sekä ihoa ja aivoja hellivää ubikinonia (koentsyymi Q10). Väristähän sen jo näkee, että kyseessä on vahvasti porkkanaan viittaava tuote. Itse asiassa itselleni öljyn ulkonäöstä tulikin ensimmäisenä mieleen aikanaan aurinkorannoilla ruskettumisen edistämiseen käyttämäni porkkanaöljy.

Mitä punaisen palmuöljyn rasvahappoprofiiliin tulee, niin tyydyttyneiden rasvahappojen osuus on kookosöljyn tavoin kohtalaisen suuri. Palmuöljy muuttuukin nestemmäisestä puolikiinteään muotoon alle 24 asteen lämpötilassa. Tätä ei siis kannata säikähtää. Öljy ei ole pilalla vaan se muuttuu lämpötilan kohotessa jälleen nestemäiseksi. Säilytys huoneenlämmössä.

Punainen palmuöljy on monikäyttöinen ja maultaan mieto. Maku on pikkasen pähkinäinen ja emännän suussa jopa hieman herneeseen vivahtava. Ruoanlaittoon sitä käytetään trooppisen Afrikan lisäksi Kaakkois-Aasiassa sekä Etelä-Amerikassa (Brasilia). Sopii paistamisen ja grillauksen lisäksi marinadeihin, leivontaan, friteeraukseen sekä salaatinkastikkeeksi. Tai vaikka majoneesiin, jolle antanee kivasti väriä. Itse olen toistaiseksi käyttänyt lähinnä kaikkeen pannulla paistamiseen, mutta testannut myös sekä salaatissa, että marinadissa. Toimii!

Bonredin punainen on tullut ainakin paikallisessa Prismassa vastaan, mutta jotta jokainen pääsee tämän ravinnerikkaan öljyn makuun, niin sitä voi tilata nyt 20% alennushintaan suoraan Bonredin verkkokaupasta käyttämällä koodia ”BONRED”. Yli 10 €:n tilaukset ilman toimituskuluja. 

Kaiken kaikkeaan erittäin varteenotettava ruokaöljy, jota kannattaa kokeilla. Nyt on helppo aloittaa testaus vaikka tästä kongolaisesta, maapähkinävoilla maustetusta ja äärettömän herkullisesta kanapadasta, jossa punaisella palmuöljyllä on taustatietojeni mukaan keskeinen rooli. Itse asiassa niin keskeinen, että jos homman olisi aivan autenttisesti tehnyt ja perinteitä orjallisesti noudattanut, niin palmuöljynkin olisi ehdottomasti pitänyt olla afrikkalaista. Noh, malesialaisella mentiin ja hyvää oli. Tosin tuttuun tapaan vähän muutenkin perinteitä viilasin paremmin suomalaiseen kotikeittiöön istuvaksi.

Palmuöljyssä marinoitu, pannulla paistettu ja pehmeäksi haudutettu, maapähkinäinen kanapata osoittautui erittäin hyväksi ensiretkeksi Keski-Afrikkaan. Jessus, mitä herkkua! Vaikka taas alkuun hieman maapähkinävoita kanakastikkeessa epäilin… Kunnes muistin satay -kastikkeen kera tarjoiltava kanavartaat.

Muamba Nsusu on Kongon jokialueelta kotoisin oleva perinteikäs pata, muhennos tai kastike. Oma paksuhko kastike taisi olla sekoitus näitä kaikkia. Afrikassa ei ole niin nokonuukaa, joten lihaksi kelpaa melkein mikä tahansa. Kana oli helppo ja nopeasti kypsyvä vaihtoehto krokotiilille tai puhvelille. Mutta myös nauta, lammas, vuohi ja riistaliha eli käytännössä kaikki käy. Jopa kala.

Kasviksiakin on kastikkeessa kivasti. Vai miltä kuulostaa sipuli, porkkana, tomaatti ja tuore pinaatti? Mausteeksi vielä vähän paprikaa, sitruunaa, juustokuminaa sekä terveysmausteena kunnioitettua kurkumaa.

Ja sitten se maapähkinävoi, jonka täydellistä palkokasvittomuutta noudattavat voinevat korvata jollain muulla pähkinävoilla. Tosin maapähkinän maku on aika omaleimainen, mutta itse voisin ajatella kokeilevani korvikkeena esim. cashew -voita.

Valmistus on helppoa ja kanan kanssa kohtalaisen nopeaa. Oman aikansa ottaa ”padan” haudutus sekä lihan marinointi, mutta senkin voi tehdä jo etukäteen. Hätätilassa puolisen tuntiakin riittää.

Maku oli mun mielestä juuri sitä, mitä kuvittelen afrikkalaisen ruoan olevan. Alkuun sitruunan ja tomaatin ansiosta jopa hieman hapokas, joka kuitenkin taittui kastikkeen ”kypsyessä”. Makeutta maapähkinästä ja kivasti lempeää tulisuutta chilistä sekä jalopenosta. Tulisuutta voi lisäillä tuuppamalla sekaan vähän isommin chiliä tai lisäämällä lopuksi cayennepippuria. Mutta musta tämä oli juuri sopiva; ei liikaa liekehtimistä.

Lopputuloksena maukas ja ruokaisa kastike, jossa on oikeastaan kaikki; kiva kirjo kasviksia, sopivasti proteiinia ja ravinteikasta rasvaa. Paristakin eri lähteestä. Sekä aivan mahtava VÄRI! Tarjoillaan Afrikassa perinteisesti fufun kera, mutta minä menin nyt basmatiriisillä. Myös jamssi ja kettobanaani ovat Muamba Nsusun kotiseuduilla tavallisia lisukkeita, mutta eipä ole ihan ihmeellistä, että muhennosta nautitaan ihan vaan sellaisenaan vailla minkäänlaisia kylkiäisiä.

MUAMBA NSUSU – KONGOLAINEN KANAKASTIKE

4 annosta

  • ~450 g broilerinfilettä paloiteltuna (tai muita kanan osia)

MARINADI

MUUT AINEKSET

  • 2 rkl punaista palmuöljyä
  • 1 isohko sipuli siivutettuna
  • 1 isohko porkkana pilkottuna tai siivutettuna
  • 1 punainen chili pieneksi pilkottuna
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 prk Marzano- tai muita säilyketomaatteja paloiteltuna (myös tuoreet käyvät)
  • iso kourallinen tuoretta babypinaattia
  • 1 dl sileää maapähkinävoita (tai muuta pähkinävoita esim. cashew tai manteli)
  • ~2 – 2½ dl kana- tai kasvislientä
  • melko reippaasti suolaa (ja cayennepippuria, jos pidät tulisemmasta)
  1. Marinoi kana. Paloittele broileri sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Laita kanapalat esim. minigrip -pussiin (tai sopivaan kulhoon). Lisää jalopeno, kurkuma, paprikajauhe, palmuöljy sekä sitruunamehu. Sulje pussi ja sekoittele hyvin. Jätä huoneenlämpöön marinoitumaan ½-1 tunniksi tai pidemmäksi aikaa jääkaappiin.
  2. Kuullota sipuli pannulla palmuöljyssä. Lisää porkkana kun sipuli alkaa pehmenemään. Jatka kuullotusta muutama minuutti.
  3. Lisää kana marinadeineen. Paista sekoitellen kunnes kanapalojen pinta on sulkeutunut. (Ei tarvitse paistaa läpikypsiksi, kypsyy mukavan mureaksi hauduttamalla.)
  4. Lisää pannulle chili sekä juustokumina. Jatka kuullotusta sekoitellen pari minuuttia. Siirrä tarvittaessa kannelliseen kattilaan tai jatka pannulla/kasarissa, jossa kansi.
  5. Kaada sekaan tomaatit liemineen. Sekoita ja lisää pinaatti. Anna kiehua miedolla lämmöllä sekoitellen kunnes pinaatti painuu kasaan ja muuttuu tummanvihreäksi. Lisää maapähkinävoi. Sekoita.
  6. Kaada lopuksi joukkoon kanaliemi. Sekoita ja jätä kannen alle hautumaan miedolla lämmöllä 45-60 minuutiksi. Sekoita välillä.
  7. Mausta riittävällä suolalla. Tarkista maku ja tarjoile esim. riisin kera.

Lisää infoa punaisesta palmuöljystä

Kuinka käytännössä käyttää punaista palmuöljyä? Katso reseptit!

Paleokeittiöstä…

Muualta…


BONRED -ARVONTA!

Kerro kommenteissa, millä perusteella ensisijaisesti valitset ruokarasvasi tai mitä ominaisuutta rasvaa valitessa erityisesti arvostat (esim. saatavuus, hinta, ravinteikkuus, monipuolisuus, maku, tuotemerkki jne).

Kaikkien ma 26.3. klo 12 mennessä kommenttinsa jättäneiden kesken arvotaan yksi kahden pullon setti Bonredin punaista palmuöljyä.

P.S. Arvonta lisätty alkuperäiseen artikkeliin 20.3.18. Voit osallistua myös kahden muun vastaavan paketin arvontaan tilaamalla Paleokeittiön uutiskirjeen tai osallistumalla kyselyyn Paleokokit facebook -ryhmässä.

Onko punainen palmuöljy sulle jo tuttu? Miten ja mihin käytät?

Yhteistyössä Bonred ja Kohokohta. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje

Paahteinen maa-artisokka-palsternakkakeitto paistetuilla herkkusienillä

Long time, no resepti! Ovat muut jutut pitäneet emännän sen verran puuhassa, että vaikka syönyt olen, niin en ole kerinnyt tuuppaamaan reseptejä eetteriin.

Hyytävän kylmässä Tallinnassakin tuli taas pari päivää vietettyä. Herkullisen ruoan parissa tietenkin. Vinkkejä eteläisen naapurin ravintolamuailmaan on tulossa, mutta esimakua voi käydä jo ottamassa romanttista kynttilänvaloa ja takkatulta sekä viehättävän keskiaikaista tunnelmaa ja hienostunutta ruokaa omintakeisella ajatuksella tarjoavasta ravintola Stenhusista.

Mutta nyt olisi mulla myös uutta reseptiä viimeisiin talviviikkoihin tarjolla! Sosesopalla mennään taas. Ja ylläri, ylläri… SIENILLÄ!

Pari asiaa vielä ennen sosesoppaan syventymistä.

Paleokeittiön Uutiset ilmestyivät viime viikolla. Mukana myös eksoottisen, ananastakin sisältävän Karibialaisen kanakeiton reseptiä. Jos kuluvan kuun uutiskirje resepteineen meni sulta ohitse, niin pääset lukaisemaan sen klikkaamalla tätä linkkiä.

Entä oletko jo käynyt tutustumassa PALEOKOKKEIHIN?!

Paleokokit on Paleokeittiön kyljessä toimiva facebook -ryhmä, jossa jokainen ruoasta innostunut voi käydä kyselemässä vinkkejä, keskustelemassa ruoanlaitosta, resepteistä ja ruokavaliosta sekä kertomassa omia sanallisia tai kuvallisia ruokakuulumisia. Parasta aikaa ryhmässä on aiheena jotenkin hirveän sopivasti…. MAA-ARTISOKKA!

Tämä samettinen soppa oli emännän lautasella itse asiassa jo parisen viikkoa sitten. Lidlistä tarttui mukaan tarjouksessa ollut rasia luomumaa-artisokkaa, ja jotain helppoa ja hyväähän siitä oli tekaistava. Maa-artisokkakeittoa on tullut aiemmin syötyä lähinnä ravintoloiden listoilta, joten nyt oli korkea aika tarttua itse samaisen sopan laittoon.

Maa-artisokkaa tulee käytettyä aivan liian harvoin. Tykkään mukulasta kyllä. On kivan ruokaisaa ja tuo sopivasti vaihtelua tavallisemmin perunan korvikkeina käyttämiini bataattiin ja kurpitsaan. Maku on makeahko ja maanläheinen. Sana ”juureva” kuvaa mielestäni maa-artisokkaa ehkä parhaiten. Siinä missä punajuurtakin.

Sosekeitossa maa-artisokka tuntuu olevan yksinään hieman liikaa. Ellei mukaan lurauta oikein olan takaa keittoa laimentavaa voita, kermaa ja ties mitä muuta.

Tavallisimmin keiton intensiivisyyttä hillitsemään käytettänee perunaa, mutta minä menin tällä kertaa aivan yhtä mainiosti mukulan kaveriksi sopivalla palsternakalla. Jota olisi voinut laittaa sekaan enemmänkin. Fifty-fifty olisi ollut hyvä.

Edelleen oli soppa aika intensiivistä. Erityisesti kasvikset näin uunissa paahdettuna. Pienemmälläkin lautasella pärjäsi varsin hyvin. Etenkin kun paistoin keiton joukkoon pureskeltavaksi maa-artisokan kanssa vähintäänkin yhtä ”juurevia” sieniä.

Mutta emännän sienikammo lienee näiden herkullisten herkkusienten myötä vihdoin selätetty! Parisen vuotta siinä kai meni ennen kuin päädyin tilanteeseen, jossa paistetut sienet olivat suoraan pannusta miltei loppuun naposteltu ennen kuin olivat keittoa nähneetkään.

Metsäsieniä yritin metsästää, mutta lähikaupan valikoimassa ei ollut tarjolla herkkusientä kummempaa. Niillä siis mentiin ja oltiin hyvinkin tyytyväisiä. Vatsa tuli täyteen ja makuhermotkin hymyilivät leveästi.

PAAHTEINEN MAA-ARTISOKKAKEITTO KERA PAISTETTUJEN HERKKUSIENTEN

4-6 annosta

  • 400 g maa-artisokkaa paloiteltuna
  • 200 g palsternakkaa paloiteltuna
  • 2 valkosipulinkynttä kuorittuna
  • tuoretta timjamia
  • punaista palmuöljyä (tai muuta sopivaa öljyä)
  • 1 sipuli silputtuna tai renkaiksi siivutettuna
  • 2-3 kevätsipulin valkoiset osat pilkottuna
  • 2 dl lehmänkermaa (korvaa tarvittaessa kookoskermalla tai muulla kasvikermalla)
  • 6-8 dl liha-, kana- tai kasvislientä
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria
  1. Pese ja paloittele maa-artisokat sekä palsternakka. Kuori halutessasi.
  2. Laita maa-artisokat, palsternakka ja valkosipulit sopivaan uunivuokaan. Pirskottele päälle reippaasti öljyä. Mausta timjaminoksilla, karkealla suolalla sekä rouhitulla mustapippurilla. Kypsennä 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Sekoita välillä.
  3. Kuullota sipuli sekä kevätsipuli sillä aikaa isohkossa kattilassa, öljyssä.
  4. Siirrä uunissa paahtuneet kasvikset sipulien sekaan kattilaan. Lisää lientä niin, että kasvikset peittyvät. Kiehauta ja jatka kypsentämistä kattilassa ~20 min tai kunnes kasvikset ovat aivan pehmeitä. Mitä muhjummat kasvikset, sitä sileämpi sosesoppa!
  5. Siirrä kattilasta kaikki tarvittaessa parissa eri erässä tehosekoittimeen. Lisää kerma ja surauta sileäksi keitoksi. Mausta suolalla. Lisää tarvittaessa lientä tai vettä sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi.
  6. Siirrä keitto kattilaan. Kiehauta ja tarkista maku. Koostumustakin voi vielä viilata tässä vaiheessa.
  7. Tarjoile kera paistettujen sienien ja tuoreen timjamin.

HERKULLISIKSI PAISTETUT HERKKUSIENET

~3 annosta

  • 200 g tuoreita herkkusieniä viipaloituna
  • kirkastettua voita (tai meijerivoita)
  • kevätsipulin vihreät osat silputtuna
  • tuoretta timjamia
  • maustamiseen suolaa ja rouhittua mustapippuria
  1. Viipaloi herkkusienet.
  2. Paista kuumalla pannulla voissa kera timjaminoksien, kunnes ovat vetäytyneet ja muuttuneet mukavan ruskeiksi. Lisää kevätsipuli ja jatka paistamista vielä hetken aikaa. Viimeistele tarvittaessa siirtämällä pannu noin 10 minuutiksi uuniin (huom. uuninkestävä pannu!).
  3. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella.

Olen aivan vakuuttunut siitä, että herkullisten herkkusienten salaisuus piilee uuniviimeistelyssä. Eli jos et ole sienten suurin ystävä, niin suosittelen kokeilemaan tätä kikkaa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje

 

Kahden aineksen chilillä piristetty suklaamousse (vege)

Kokeileva emäntä Paleokeittiöstä tässä terve! Jo pidempään emännän matkaa seuranneet tietävät, mistä minä innostun. Ja mistä en.

Innostun kaikesta vähän kummallisesta. Musta on kiva testailla hassuja juttuja ja oudolta tuntuvia raaka-aineyhdistelmiä. Ja paleoida. (On muuten sana, jota sydämeni pohjasta inhoan, mutta käytän sitä silti). Eli tehdä tavisruoasta edes hippasen terveellisempää korvaamalla tavanomaisia aineksia jollain… noh, terveellisemmällä.

Aina ei mene niinkuin Strömsössä, mutta olen oppinut ottamaan ilon irti myös vähemmän täydellisestä. Pääasia, että maistuu! Vaikka muuten homma ei menisikään aivan oppikirjojen mukaan.

Se, mistä en innostu ollenkaan on ruoan tuhlaaminen. Pyrin siis käyttämään kaiken ns. tappiin asti. Nahjuuntuneet vihannekset ja hedelmät eivät ehkä enää maistu sellaisenaan, mutta kelpaavat hyvin pirtelöihin ja mehuihin. Haastavampaa on sen sijaan keksiä käyttöä aineksille, joille ei oikeastaan olisi mitään käyttöä. Joskus sekin onnistuu. Niinkuin nyt.

Täydensin pakkaspäivien biryania eli intialaista riisipataa kokeilumielellä ja ehkä vähän yllättäenkin purkillisella kikherneitä. Kikherneet on säilötty jonkinlaiseen liemeen, joka ei pataan päätynyt. Olin jo valuttamassa nestettä viemäristä alas, kun muistin taannoin törmänneeni reseptiin, jossa tätäkin ylijäämälientä voitaisiin hyödyntää.

Emännän muisti ei ole enää entisensä, mutta onneksi netti muistaa kaiken ja googleen voi aina luottaa. Niin tälläkin kertaa. Pikainen googletus kertoi, että kikherneiden lientä kutsutaan aquafabaksi ja siitä tulee marenkia. Kun tarpeeksi vatkaa. Ja laittaa sekaan sokeria.

Sokeri ja vehnäjauhot ovat niitä raaka-aineita, joista vähiten innostun. Ja joita eniten välttelen. Sokeri oli siis poissa pelistä, mutta aquafaba edelleen jääkaapissa. Onneksi löytyi toinenkin vaihtoehto, joka ei ”valkoista vaaraa” kaivannut. Nimittäin suklaamousse! Ja vieläpä äärettömän helppo sellainen! Tähän perusmousseen kun ei tarvita kuin kahta raaka-ainetta; aquafabaa ja suklaata.

No niin, nyt siellä joku taas tuhahtelee, että suklaassa on sokeria (ja kikherneet ei oo paleoo ;)). Onhan sitä, mutta jos huolella suklaansa valitsee, niin aika vähällä sokrulla pääsee. Ja ei, se 70% ei kerro vielä mitään. Joten kakkulat nokalle, kertoo keski-ikäinen, ja ainesosaluetteloa tavaamaan.

Noh, suklaamousse on suklaamoussea, vaikka voissa paistais. Tai ei ehkä ihan. Mutta jotain pientä kivaa twistiä kaipasin. Joten jätin herneliemen yön yli jääkaappiin päivää seuraavaa ja marketin aukeamista odottamaan.

Siinähän se ajatus yön aikana kirkastui ja marketista tarttui mukaan palko punaista chiliä sekä rasia mustaa vattua, joita karhunvatukoiksikin kutsutaan. Punaista vadelmaa olisi löytynyt pakastimesta, mutta mustat näyttävät kuvissa kivemmilta. Ja kyllä, toisinaan valitsen raaka-aineita myös sen mukaan, miltä ne linssi läpi katsottuna näyttävät.

Tarvittiin niitä vatukoita tällä kertaa tosin muuhunkin. Nimittäin viikonlopun brunssille. Joka ei ole paleota nähnytkään, mutta josta satunnaiset polulta poikkeavat voivat lukea lisää ja poimia ihan hemmetin herkullisia reseptejä lähiaikoina tuolta enJOYn puolelta. Brunssitarjottavista maailman paras sipulipiirakka sieltä jo löytyykin ja muita tippuu sitä mukaan kun kerkiää valmiiksi laittaa. Sipulipiiras tosin ei ole emännän käsialaa, mutta sain sentään kunnian syödä sitä. Herrrrrkkua!

Mutta takaisin mousseen. Sujuiko hommat Strömssöön tapaan? Kyllä ja ei. Homma sujui kyllä, mutta lopputulos ei ollut NIIN hyvä, kun olin kaiken lukemani hehkutuksen perusteella kuvitellut.

Suklaa suli nätisti ja chili antoi mousseen mukavasti potkua. Aquafabakin vaahtoutui täydellisyyttä hipovaksi, mutta sitten joku meni pieleen. Mikä? Kertoisin, jos tietäisin. Tai ehkä mikään ei mennyt pieleen vaan vika oli vaan omissa odotuksissa.

Moussea tuli kyllä ja maultaan oikein mainiota sellaista, mutta koostumus ei ollut ihan kohillaan. Kuohkea vaahto antoi ymmärtää enemmän kuin ymmärsi antaa. Kun siinä varovasti spatuloin vaahtoa suklaan sekaan, niin tajusin jo hyvin pian, että ei tästä ihan niin ilmavaa tule kuin odotin. Kasaan sen varmasti pitikin mennä, mutta että noin rutkasti… ehkä ei.

Veikkaan, että yhdistämisvaiheessa tapahtui sellainen jokaisen kotikokin pieni painajainen kuin leikkaaminen / juoksettuminen. Siitäkin huolimatta, että olin lukenut varoitukset huolellisesti ja ”jäähdyttelin” molemmat pääraaka-aineet huoneenlämpöisiksi. Hyvin kuitenkin maistui vähän lässähtänyt ja rakeinen mousse. Sillä chili oli äärettömän hyvä idea!

CHILINEN SUKLAAMOUSSE KERA KARHUNVATUKOIDEN

  • 100 g tummasuklaata sulatettuna (70%, tarvittaessa vegaaninen)
  • ½ tuore chilipalko pilkottuna
  • hieman vaahterasiirappia makeutukseen
  • huoneenlämpöistä aquafabaa eli yhden kikhernepurkin neste vaahdotettuna (+ ripaus sitruunamehua helpottamaan vaahdotusta)
  • tarjoiluun tuoreita karhunvatukoita, vadelmia tai muita marjoja
  1. Pilko chili. Laita suklaan kanssa sulatukseen sopivaan astiaan. Lisää tarvittaessa astiaan myös vaahterasiirappi. Sulata suklaa vesihauteesssa välillä sekoitellen sillä aikaa kun valmistat aquafaba -vaahdon.
  2. Kaada huoneenlämpöinen aquafaba isoon, puhtaaseen kulhoon. Lisää joukkoon hieman sitruunamehua (~½ tl). Vaahdota sähkövatkaimella kunnes vaahto on valkoista ja koostumukseltaan marenkimaista.
  3. Poista chili sulan suklaan joukosta. Käytä tarvittaessa siivilää.
  4. Kääntele ~¼ vaahdosta varovasti spatulalla jäähtyneen suklaan joukkoon. Lisää loput samoin kolmessa erässä. Huom! Lopputulos lienee paras, jos molemmat ainekset huoneenlämpöisiä.
  5. Siirrä mousse sopiviin tarjoiluastioihin. Anna jähmettyä jääkaapissa.
  6. Koristele marjoilla ja suklaalastuilla.

Kokeilkaas te muutkin ja kertokaa, kuinka kahden aineksen suklaamousse pelittää! Ei siinä kauheasti menetä. Päinvastoin… kun herneliemetkin saa lusikoitua suusta alas. Veikkaan kuitenkin, että ei kovin moni tuota lientä suoraan purkista joisi.

facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje

 

Intialainen riisipata pistää lempeästi potkua talveen

Pakkanen paukkuu ja keho kaipaa polttoainetta! Tai en ole ihan varma, kumpi sitä enemmän kaipaa, keho vai mieli. Todennäköisesti molemmat. Yhtä paljon.

Kun tuossa tuli kuukauden päivät eleltyä erilaisilla sosesopilla, niin alkoi mieli halajamaan vaihteeksi jo jotain muuta. Aasialaisella kaalilaatikolla aloittelin totuttelun kiinteämpään ruokaan. Siitä oli jotenkin loogista jatkaa edelleen mausteisella linjalla ja yhä vaan tuhdimpaan suuntaan. Tulin Thaikkulasta hippasen tänne päin ja päädyin Intian riisipelloille.

Riisi on ajankohtaan nähden mitä mainioin valinta. Riisiruoka on mulle jonkinlaista lohturuokaa. Tai oikeammin mukavuusruokaa. Lohturuoka on vähän pöljä sana, mutta ei mukavuusruokakaan paljoa paremmalta kuulosta. Comfort foodin suomenkielistä illmaisua tässä koitan hakea. Lohturuoasta puhuttaessa kun itselleni tuppaa mieleen tulemaan sellainen kuva, että täällä sitä kynttilänvalossa itkeä tihrustetaan ja lapataan samalla Ben & Jerrysiä oikein isolla lusikalla suoraan purkista suuhun.

Keho ei riisistä edelleenkään isommissa määrissä tykkää, mutta sydän kyllä rakastaa. Kaikenlaisia risottoja. Kai se on tämä intialainen riisipatakin jonkinlaista mukavan mausteista risottoa. Vaikka valmistustapa on hieman eri. Risottoa näpsäkämpi.

Mausteisen riisin sekaan päätyi tällä kertaa toinen harvemmin Paleokeittiössä vieraillut raaka-aine, kikherneet. Vain kerran aiemmin olen kikherneet kaatanut kasviskeiton sekaan. Niistäkin tykkään kyllä, mutta palkokasveja välttelen edelleen, vaikka kirein paleopipo on jo aikaa sitten korvattu isommalla ja löysemmällä. Sellaisella, joka päähän tipautettaessa valahtaa sopivasti silmille.

Riisi ja kikherneet saivat kunnon maustepläjäyksen ohella kaveriksi hieman paprikaa, rusinoita sekä paahdettuja cashewpähkinöitä. Kahdesta viimeksi mainitusta ei kannata tinkiä, vaikka ne ehkä ”ylimääräisiltä” tuntuisivatkin. Beauty lies in details, ja niissä piilee myös kokonaisuuden kannalta ratkaiseva rakenne sekä maku.

Kasviksia sen sijaan voi tuupata sekaan mielensä ja kaapin sisällön mukaan. Kasviksia voi myös täydentää lihalla tai kanalla. Minä menin kikherneillä ja täytyy myöntää, että hieman harmitti kun en hernepurkin sijaan tarttunut kanantisseihin. Vaikka riisipata oli kaikin puolin maukasta, niin jotenkin olisin sinne tasaisen ”muhjun” sekaan kaivannut jotain muuta makua ja lihaisaa pureskeltavaa. Onneksi aina on ensi kerta. Ja silloin emäntä jälleen hippasen viisaampana käy kauhan kanssa tämän padan kimppuun.

BIRYANI ELI INTIALAINEN RIISIPATA KIKHERNEILLÄ

4-6 annosta

  • 2 rkl punaista palmuöljyä
  • 1 sipuli siivutettuna
  • 1 vihreä paprika suikaloituna
  • 3 valkosipulinkynttä pilkottuna
  • 1 rkl inkivääriä raastettuna
  • 1 litra kana- tai kasvislientä
  • 5 dl basmatiriisiä
  • 1 prk kikherneitä valutettuna ja huuhdeltuina
  • 1 dl rusinoita
  • ½ dl cashewpähkinöitä paahdettuna (tai sellaisenaankin sopii)
  • suolaa maustamiseen
  • tarjoiluun kookosjogurttia ja tuoretta korianteria

MAUSTESEOS

  • 1½ rkl juustokuminaa
  • 1 rkl korianteria
  • 1 tl chilijauhetta
  • 1 tl kanelia
  • ½ tl kardemummaa
  • ½ tl kurkumaa
  • 1 laakerinlehti
  1. Esivalmistele; pilko kasvikset, hoitele kikherneet, paahda cashewpähkinät kuumalla pannulla ja mittaa mausteseos valmiiksi.
  2. Kuullota sipuli ja paprika rasvassa, isohkossa kattilassa. Lisää valkosipuli ja inkivääri. Jatka kuullottamista muutamia minuutteja.
  3. Lisää maustesseos. Sekoita ja jatka kuullottamista vielä hetken aikaa niin, että mausteet imevät rasvaa. Kaada joukkoon hieman lientä, jonka avulla saat raavittua irti kattilan pohjaan tarttuneet mausteet.
  4. Lisää loput liemestä, riisi sekä suola. Sekoita.
  5. Lisää kikherneet, rusinat ja cashewpähkinät. Kiehauta ja jätä kannen alle hautumaan miedolla lämmöllä kunnes riisi on imenyt nesteen (~20 min).
  6. Tarjoa valmis biryani kera kookosjogurtin. Koristele tuoreella korianterilla.

Hapan jogurttikastike raikastaa kivasti kokonaisuutta. Jos kookosjogurttia ei satu löytymään, niin oikeastaan kaikki hapanmaitotuotteet käyvät. Ja jos eivät käy, niin rutistus sitruunan tai limen mehua kera tuoreen koranterin kirkastaa annosta kummasti.

Oletko jo kokeillut näitä muita Paleokeittiön suosittuja intialaisia ruokia?

facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje

 

Pehmeäksi haudutettu aasialainen kaalilaatikko

Aasialainen kaalilaatikko! Kuulostaa vähän kummalliselta… Tai ehkä ei ennen kuin kerron kyseessä olevan supisuomalaisen kaalilaatikon ja aasialaisen wokkipannun risteytys.

Tällä reseptillä olen varmasti rikkonut kaikkia mahdollisia kirjoitettuja ja kirjoittamattomia kulinaristisia sääntöjä, mutta who cares! Niin kauan kun lautasella on omaan mieleen aivan älyttömän hyvää ruokaa. Ei tässä mitään Michelin -tähtiä olla tavoittelemassa vaan kokkaamassa ihan tavallista, maistuvaa ja terveellistä arkiruokaa.

En varsinaisesti lähtenyt aasialaista kaalilaatikkoa kokkailemaan, mutta siinä nyt vaan kävi näin. Vähän vaivihkaa ja vahingossa. Wokkipannua aloittelin ja kaalilaatikkoon päädyin.

Kävi nimittäin niin, että siinä kaalinpäätä veitsellä pieneksi pistäessä alkoi pehmeäksi haudutettu kaali houkuttamaan rapsakkaa wokkia enemmän. Ei muuta kuin mielihaluja toteuttamaan ja ainekset ”wokkipannun” kautta uunivuokaan. Ei oikein ollut hajua, jotta mitä pitäisi tehdä tai mitä siitä tulisi. Vaiston varassa vaan eteenpäin.

Lopussa kiitos seisoi. Tai lautasella odotti. Lohdullisen pehmeäksi hautuneena ja juuri sopivasti ”liekeissä”. On tässä viime aikoina nimittäin tullut hippasen liioiteltua tuon tulisuuden kanssa.

Periaatteessa kyseessä on siis aivan tavallinen uunissa kypsennetty kaalilaatikko. Paitsi ettei ihan.

Aasialaiset maut erottavat laatikon luonnollisesti siitä supisuomalaisesta, mutta poikkeamaa löytyy myös valmistustavasta sekä riisin, ja sen myötä myös nesteen puuttumisesta. Sopii siis vähän tiukemmallakin pipolla viljatonta linjaa noudattavalle.

Porkkanaa toiset kaalilaatikkoon laittavat, mutta paprika, inkivääri ja valkosipuli lienevät jo eksoottisempaa kamaa. Samoin kuin viimeistelyyn käyttämäni, aika perinteinen aasialainen maustekastike kera chilin, kalakastikkeen ja limetin. Mehevyyden takaamiseksi lurautin sekaan myös hieman kookosmaitoa.

Valmistus ei ole sen vaikeampaa kuin wokkaaminen yleensäkään, mutta aikaa vierähtää pikaista wokkausta enemmän kaalin muhiessa vähintään tunnin verran uunissa. Sen aikaa kannattaa kuitenkin odotella, jos perinteisen kaalilaatikon pehmeydestä tykkää.

Ainoa harmitus tämän spontaanin kokeilun yhteydessä oli ainesten vähyys. Olisi samalla voinut isommankin satsin uuniin lykätä, mutta alunperin wokkaukseen varaamani ainekset eivät tämän isompaan laatikkoon venyneet.

AASIALAINEN KAALILAATIKKO

3 annosta

  • seesamiöljyä kuullottamiseen
  • 1 sipuli siivutettuna
  • 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 1 rkl inkivääriä raastettuna
  • ~450 g naudan jauhelihaa
  • ½ iso tai pieni valkokaali suikaloituna
  • 2 porkkanaa suikaloituna
  • punainen paprika suikaloituna
  • ~1 dl kookosmaitoa
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • päälle ruohosipulia

MAUSTEKASTIKE

  • 3 rkl soijakastiketta (tai Coconut Aminos -kastiketta)
  • 1½ rkl seesamiöljyä
  • ~1 rkl hunajaa
  • ½ limen mehu
  • ~1 rkl kalakastiketta
  • ½ chili pilkottuna
  1. Valmista maustekastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään esim. haarukalla. Jätä maustumaan.
  2. Esivalmistele kasvikset; pese, kuori, pilko, silppua jne. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
  3. Kuullota sipuli pehmeäksi seesamiöljyssä, pannulla. Lisää valkosipuli ja inkivääri. Jatka kuullottamista hetken aikaa. Lisää pannulle jauheliha. Jatka paistamista niin, että jauheliha on kutakuinkin ruskistunut. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada sopivaan uunivuokaan.
  4. Paista/wokkaa suikaloitu kaali pannulla parissa erässä, seesamiöljyssä niin, että pinta pehmenee ja kaali saa hieman väriä. Siirrä kaali vuokaan. Sekoita jauhelihan kanssa.
  5. Wokkaa porkkanat ja paprika seesamiöljyssä. Siirrä uunivuokaan ja sekoita muiden ainesten kanssa. Tarkista suola. Lisää tarvittaessa, mutta älä liiottele, sillä maustekastikkeessa on vielä suolaa.
  6. Kaada päälle kookosmaito, sekoita hieman ja siirrä laatikko uuniin. Kypsennä vähintään tunti tai niin kauan, että kaali on sopivan pehmeää.
  7. Sekoita maustekastike vielä hyvin ja kaada tasaisesti valmiin kaalilaatikon päälle. Sekoita halutessasi. Viimeistele ruohosipulilla ja nauti!

Sellainen huomio vielä loppuun, että lopputulema oli useiden wokkauserien ja maustekastikkeen myötä melko öljyinen. Rasva sinänsä ei pelota, mutta olisihan sitä voinut olla vähän vähemmänkin. Ehkä lutrailin öljyn kanssa turhan huolettomasti, mutta jos vähemmän rasvaa sisältävä lopputulos on must, niin kaalit voinee myös esikypsentää keittämällä.

facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje

Keltainen kasvissosekeitto kanalla

Tuli tuossa ”Paleopuhdistajan selviytymissetin” yhteydessä mainittua Detoxkeitto, jonka ohjetta lupasin ehkä linjoille laittaa. Joten laitetaan se nyt sitten samantien!

Resepti sinänsä on melkein yhtä vanha kuin emäntä, mutta on aiemmin julkaistu vain valmennuksien yhteydessä. On siis jo aikakin näin hyvän sopan nähdä päivänkajo. Tämä on nimittäin se ensimmäinen resepti, jonka kaivan esiin kun keho ja ruokavalio kaipaavat pientä puhdistusta.

Vaikka reseptin ydin on ”se vanha tuttu juttu”, niin hieman se on vuosien varrella jalostunut. Tällä kertaa eräs muutoksista oli paistoöljyn vaihtuminen kookosöljystä uuteen lemppariin, ravinteikkaaseen ja ehkä vielä vähän vähemmän tunnettuun punaiseen palmuöljyyn. Me likes! Kuumuutta hyvin sietävänä on aivan mainio paistoöljy. Antaa kivasti ruokiin myös vähän väriä eikä mieto makukaan ole yhtään hullumpi.

Kasvisten lisäksi keittelin valmiin keiton sekaan proteiinilähteeksi ja vatsantäyttäjäksi kanankoipia. Sain siinä samalla homemade kanaliemet pakastimeen ja kertaan seuraavaan.

Käytännössä Detoxkeitto ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin kasviksista kasaan keitetty sosekeitto, jossa on mukana kaikenlaista sipulia, vähäkalorista kaalia, painonpudottajalle hyödylliseksi todettua varsiselleriä sekä antioksidanttipommi porkkanaa. Näitä peruskasviksia on sitten täydennetty terveyttä tukeville mausteilla – kurkumalla, tuoreella inkiväärillä, valkosipulilla ja sitruunalla.

Jo aiemmin mainitsemaani kanalientäkään ei sovi ikääntyvän emännän unohtaa. Kasvisruokailijat voivat hyvin korvata kanaliemen vedellä tai kasvisliemellä, mutta minä yritän pitää lihaliemien avulla hurjaa vauhtia veltostuvan ihon edes jollain tapaa kurissa (gelatiini → kollageeni).

Auttaako? En tiedä. Pelaan varman päälle ;) Suolisto ja niveletkin kuulemma tykkäävät. Lue tarvittaessa lisää ja poimi Kotitekoisen kanaliemen ohje linkin takaa. Tai muista mukaan ainakin viinietikka!

DETOX -KASVISSOSEKEITTO

4 annosta

  • ~3-4 rkl punaista palmuöljyä (tai kookosöljyä) kuullottamiseen
  • 1-2 sipulia silputtuna
  • 3-5 valkosipulinkynttä pilkottuna
  • 3-5 kevätsipulia (tai 1 purjo) siivutettuna
  • 1 tl raastettua inkivääriä
  • 1 rkl kurkumaa
  • 3-5 porkkanaa pilkottuna
  • 2-3 lehtisellerin vartta paloiteltuna
  • 1 pieni valkokaali suikaloituna (tai ½ keskikokoisesta tai ¼ isommasta)
  • 1 litra kanalientä (esim. Puljonki, myös kasvis- ja lihaliemi ok)
  • ½-1 sitruunan mehu
  • nippu tuoretta persiljaa silputtuna
  • maustamiseen suolaa, cayenne- ja/tai mustapipuria (ja juustokuminaa)
  1. Esivalmistele; pese, kuori ja pilko kasvikset.
  2. Lisää isoon kattilaan punainen palmuöljy ja aloita kuullottaminen sipulisilpusta. Lisää kevätsipulit, valkosipuli, inkivääri ja kurkuma. Kuullota pehmeäksi.
  3. Lisää paloitellut porkkanat ja selleri. Jatka kuullotusta.
  4. Lisää kaali ja kanaliemi. Kiehauta ja jätä hautumaan miedolla lämmöllä 1-2 h välillä sekoittaen.
  5. Lisää sitruunamehu ja persiljasilppu.
  6. Soseuta sauvasekoittimella tai parissa erässä tehosekoittimessa. Lisää tarvittaessa vettä tai muuta nestettä.
  7. Mausta suolalla, ripauksella cayenne- ja/tai mustapippuria (+ juustokuminaa). Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.
  8. Tarjoile sellaisenaan tai kera proteiinipitoisten lisukkeiden, esim. pehmeäksi keitetyn kanan tai pitkään haudutetun lihan.

Itse jätän sopan aika paksuksi, jotta tulee maha mukavammin täyteen. Pidän myös paksun sosesopan intensiivisemmästä mausta. Mutta mikään ei estä lisäämästä nestettä vähän enemmän, jolloin lopputulemana on kaikin puolin laihempi ja entistä kevyempi keitto.

Testasitko? Kerro, mitä tykkäsit!

facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje

Paleopuhdistajan selviytymissetti

Pari viikkoa ”paleopuhdistusta” takana ja hyvin menee! Olen viime aikoina viljellyt #paleopuhdistus -häsäriä vähän jokaisessa Paleokeittiön kanavassa, joten ajattelin hieman avata, jotta mistä oikeastaan on kyse. Aiemmin valmennuksiini osallistuneet tietänevätkin, mutta monelle muulle termi saattaa olla hämärää sanahelinää.

Tämä ei nyt ole mikään tietoisku tai valmennuksellinen postaus vaan sellainen ”näin minä tämän tällä kertaa hoidan” -tyyppinen avautuminen. Jos joku tästä vinkkiä omaan puhdistusprojektiinsa samalla saa, niin hieno homma!

Mitä tarkoittaa ”paleopuhdistus”?

Paleopuhdistus on kaikessa yksinkertaisuudessaan paluu takaisin tavallista piukemmalle paleopolulle. Moni ajattelee varmasti ensimmäisenä kehollista puhdistusta, jota detoxiksikin voidaan kutsua. Noh, olen tässä vuosien varrella oppinut, että sanoja täytyy nykyään käyttää viisaasti ja varovasti, jos ei ole ns. tieteellistä näyttöä. Ja sitähän mulla ei ole. On vain vahva usko ja oma kokemus.

Tämän nojalla on turvallisinta määritellä ”paleopuhdistus” ensisijaisesti ruokavalion eli ruoka-aineiden ”putsaamiseksi”. Käytännössä tämä tarkoittaa sokerin, viljojen, maitotuotteiden ja palkokasvien heivaamista ruokapöydästä sekä panostusta ravintorikkaisiin raaka-aineisiin (>>> paleosta paremmin). Eivät kuulu vakiokalustona emännän lautaselle muutenkaan, mutta jos ei tsemppaa, niin vähitellen huomaa lipsuvansa yhä etäämmälle ideaalista. Joten, jos normisti pysyn 75 %:sti tiukalla paleolla, niin nyt on prosentit hilattu jonnekin 90-95 %:n välimaastoon.

Miksi ruokavaliota pitää puhdistaa?

Kun ei ole ihmisen hyvä omassa kehossaan olla, niin täytyy teherä jottain! Jos olo tuntuu raskaalta, tukalalta ja ikävältä, aina vaan väsyttää eikä oikein mitään jaksa ja farkut sekä vatsaröllykkä ahistavat, niin lienee sanomattakin selvää, että ei ole kiva olla.

Itse koen tarpeelliseksi ”puhdistaa” 1-2 kertaa vuodessa. Kun aika on, niin sen tietää, ja ennen kaikkea tuntee. Nahoissaan. En ole etukäteen päättänyt, että tammikuussa ja syyskuussa skarpataan vaan sitä tehdään sitten kun… siltä tuntuu. Useimmiten tammi- ja/tai syyskuussa, mutta monesti myös huhti- tai toukokuussa. Nyt, loppuvuoden juhlakauden jälkeen taas tuntui siltä. Että motivaatio on kohillaan.

Kauanko kannattaa puhdistaa?

Siitä ei ole etukäteen tietoa. Kuuri kestää niin kauan, että on taas kiva olla. Tai niin kauan, kunnes alan jälleen vähitellen lipsumaan polulta, ja huomaan, että nyt olisi syytä taas vähän tiukentaa otetta. Kyse on kuitenkin kuuriluontoisesta lähestymistavasta (vrt. ylläpitävä peruspaleo), jota määrittää ajan sijaan oma olo. Kun olo on taas kohillaan, niin tsemppaaminenkin hiipuu. Automatic.

Pari vinkkiä paleopuhdistajan selviytymissettiin

Jotta homma hoituu, niin kannattaa asioita hieman pohtia ja järjestellä etukäteen. Ainakin päässä. Itselleni tämä tarkoittaa sääntöjen kirjaamista ja rutiinin luomista. Eli mitkä ovat ne mun omat raja-aidat, joiden sisällä aion toimia. Ja pysyä.

Tällä kertaa ote on aiempaa lempeämpi sikäli, että olen sallinut itselleni päivittäiset ”hyvät herkut” sekä yhden poikkeuspäivän viikossa. Silloin istun mieluiten vieraisiin pöytiin ja nautin kaikkea muuta kuin ”puhdistusruokaa”. Jos homma toimii, niin hienoa! Jos ei, niin vaihdetaan pipo tiukempaan.

Sitten se rutiini eli aikataulutus. Olen luonut itselleni päivärutiinin eli raamit sille, mitä syön milloinkin. Lisäksi etenen viikon kerrallaan eli katson etukäteen seuraavan viikon menot ja mietin syömisratkaisut. Eli perussuunnitelma ensin pohjalle kuntoon ja tarvittaessa poikkeukset mahdollisuuksien mukaan etukäteen huomioiden.

Mietin muutamia avainsanoja kuvaamaan lähestymistäni ”puhdistukseen”. Niitä ei ollut vaikea löytää. Kokonaisuuden täytyy olla helppoa, nopeaa ja hyvää. Yksinkertaista ja maukasta. Näin varmistan hyvän fiiliksen ja oman onnistumiseni. Tahti on ehkä tavallista hitaampaa, mutta en vaan jaksa enää kiduttaa itseäni pelkällä parsakaalilla ja kuivalla kanalla.

”Keep it simple” ja ”Back to basics”!

Näihin sloganeihin palaan aina vain uudelleen. Yksinkertaisuus kohdallani tarkoittaa, että toistoa tulee. Näen toiston tässä tapauksessa kuitenkin positiivisena asiana, sillä toistamalla luodaan tapoja. Tapojen noudattaminen on helppoa; ei vaadi aivoponnistusta vaan kulkee ihan itekseen eteenpäin. Sen enempää miettimättä.

Jos joku omaan proggikseensa neuvoa multa tänä päivänä haluaisi, niin se neuvo kuuluisi seuraavasti:

Tee omiin aikatauluihin ja mieltymyksiisi perustuva yksinkertainen suunnitelma ja pysy siinä. Poikkea vain pakon edessä, mutta viilaa tarvittaessa.

Emännän peruspuhdistuspäivä

Mun päiväkohtainen perussuunnitelma on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava…

  1. Aamuvesi
  2. Aamukahvi
  3. Lounaspirtelö ja päiväherkku
  4. Välipala tarvittaessa
  5. Keittopäivällinen ja iltaherkku
  6. Iltapala

Avataas asiaa vähän enemmän.

Aamu alkaa vedellä ja kahvilla

Aivan ensimmäinen asia, jonka laitan kokonaisuudessa kuntoon on nesteytys. Käytännössä siis vesi. Varmistan etukäteen kannuun mittaamalla, että vettä tulee varmasti juotua päivittäin riittävästi. Lisäksi maustan ainakin osan vedestä vähintäänkin sitruunamehulla, mutta satunnaisesti myös muilla komponenteilla. Lue lisää..

Aamu alkaa AINA, myös puhdistuksen ulkopuolella, isolla vesilasilla. Tästä noin puolen tunnin päästä nautin päivästä ja kaappien sisällöstä riippuen joko vanhan tutun voikahvin tai uusimman villitykseni eli herkullisen Kahvipirtelön. Muita vaihtoehtoja…

Päivällä pistetään pirtelöksi

Noin kahden aikaan iltapäivällä on vuorossa päivän toinen ateria. Tai ensimmäinen, jos päivä on alkanut Kahvipirtelön sijaan rasvakahvilla. Pirtelö on paitsi nopea ja helppo, niin myös täysipainoinen ateria, jos sen oikein koostaa. Mukana ovat siis kaikki makrot eli hiilarit, proteiini ja rasva.

Pirtelöitä on moneen lähtöön, mutta itse haluan nauttia nimenomaan ravinteikkaan viherpirtelön hedelmä-, marja- ja muiden herkkupirtelöiden sijaan. Nyt on menty lähinnä Täyteläisellä pinaatti-päärynäpirtelöllä. Koska siinä on kaikki. Ja se on hyvää.

Kun päärynä-pinaattipirtelö alkaa tulemaan korvista ulos, niin vaihdan toiseen >>> viherpirtelöohjeita. Ja muokkailen toki sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Nyt mukaan on sujahtanut Detoxkeitosta yli jäänyttä varsiselleriä.

Herkku päivässä piristää… mieltä

Välipalaa ja/tai hyvää herkkua popsin kerran tai pari päivässä. Jos siltä tuntuu. Usemmiten tuntuu :D

Vaihtoehdot olen määritellyt jälleen etukäteen. Jos herkkuhammasta kolottaa, niin pala raakasuklaata tai Vadelmaista lucumatoffeeta (kuva yllä) auttaa. Teen koko viikon herkut kerralla kuntoon ja napsin niitä enintään kaksi päivässä.

RAAKASUKLAAN PERUSOHJE

  • 1 osa kookosöljyä
  • 1 osa kaakaovoita
  • 1/2-1 osaa raakakaakaojauhetta
  • Hyppysellinen laatusuolaa (makeutusta maun mukaan)
  1. Lämmitä kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa nestemmäiseen muotoon.
  2. Lisää mahdolliset muut nestemmäiset raaka-aineet, esim. hunaja, makuöljyt.
  3. Lisää kaakaojauhe ja muut mahdolliset jauhemaiset raakaaineet, esim. lucuma.
  4. Sekoita hyvin, kaada muotteihin tai muuhun sopivaan astiaan, vaikka vuoratulle lautaselle.
  5. Jähmetä kiinteäksi jääkaapissa tai pakastimessa.
  6. Paloittele annospaloiksi tarvittaessa ja säilytä suljetussa astiassa, jääkaapissa.

Tsekkaa myös muita raakasuklaaohjeita.

Tämän viikon herkkuna ovat toimineet nämä pehmeät, jopa fudgemaiset Lakritsaisten suklaakakkusten ohjeesta muokkaamani raakasuklaat. 2/3 ohjeen massasta ja vähemmällä makeutuksella tulee juuri sopivat 12 palaa. Ei siis ihan kahta palaa joka päivälle.

Jos nälkä vaivaa, niin valitsen välipalaksi kananmunan tai kaksi vähintäänkin majoneesilla. Koska hiljattain tekaisemaani remouladekastiketta on vielä ollut jääkaapissa jäljellä ja olen kovin ihastunut näihin Merellisiin munanpuolikkaisiin, niin näillä on vielä tämän viikon syömisiä täydennetty.

Päivän pääaterialla kauhotaan kasviskeittoa

Päivän pääateria tulee nautittua siinä kuuden ja kahdeksan välissä. Jos pirtelöön pistetään kasvikset raakana, niin nyt on kypsennettyjen kasvisten ja kasviskeiton vuoro. Koska keitto on helppoa ja hyvää, ja sitä valmistuu useamman päivän varalle kertakeittämältä.

Teen sosekeitoista mieluiten koostumukseltaan melko tuhteja. Vatsa tulee paremmin täyteen kuin pelkkä lientä lusikoidessa. Keittoateriaa täydennän jollain proteiinipitoisella, joko erikseen nautittuna tai soppaan sekoitettuna.

Pari viikkoa on nyt menty paria sallittua poikkeuspäivää lukuunottamatta yläkuvan legendaarisella Detoxkeitolla. Kyseessä on valmennuksista tuttu, monipuolisesti kasviksia sisältävä, miedosti mausteinen soppa (sisältää mm. kaalia, varsiselleriä, kurkumaa ja tuoretta inkivääriä). Alkuperäinen ohje pohjaa puhtaasti kasviksiin, mutta nyt olen keitellyt mureat kanat mukaan. Ja soppa sen kun paranee!

Detoxkeiton ohjetta ei ole ainakaan toistaiseksi missään julkisesti esillä (EDIT 30.1. NYT ON! Linkki edellisessä kappaleessa). Ehkä sen vielä rustaan, jos oikein kovasti halutaan. Sillä välin voi valita jotain sopivaa vaikka näistä muista kasvissosekeitoista.

Itse vaihdon viikonlopuna keiton keltaisesta punaiseen eli nyt vuorossa aina yhtä herkullinen Paahteinen tomaatti-paprikakeitto. Tällä kertaa italialaisilla lihapullilla täydennettynä. Jumalainen kokonaisuus, jonka ohje löytyy vielä muutaman päivän saatavilla olevasta TehoPaleo -reseptivihkosesta.

Illalla hellitään vatsaa… ja mutustellaan marjoja

Illalla täytyy vielä saada jotain pientä vatsantäytettä noin tuntia ennen pehkuihin painumista. Ei ole mitään niin karmeaa kuin yrittää saada unta kurnivalla vatsalla.

Musta on kiva myös päättää päivä herkkuhetkeen, joten siksi olen nyt tehtaillut omatekoista kookosjogurttia, johon olen kaivanut pakastimesta kaveriksi kesän vadelmaa ja metsien mustikkaa. Päälle vielä ripaus juoksevaa hunjaa ja manteli- tai saksanpähkinärouhetta, niin vatsaa hellivä iltapala on valmis.

Sellaista selviytymissettiä täällä tällä kertaa! Ei yhtään pöllömpää… vai mitä tykkäät? Saa syödä aitoa, oikeaa, kasvispainoitteista, ravinteikasta ja MAUKASTA ruokaa. Riittävästi. Ja vähän herkutellakin siinä välissä. Ja päivän päätteeksi. On paitsi hyvää, niin myös helppoa ja nopeaa.

Onko kysymyksiä/kommentteja?! Saa laittaa tänne ja kaikkiin Paleokeittiön somekanaviin!

facebook | instagram | pinterest | twitter | google+bloglovin | uutiskirje

 

Päivä pikaisesti ja pirteästi käyntiin kahvipirtelöllä

Väitetään, että suomalaiset juovat eniten kahvia maailmassa, ja sanotaan, että kahvi on näin ollen suomalaisten kansallisjuoma. Pitänee paikkansa. Tai ainakin kahvilla on hyvin merkittävä rooli suomalaisessa kulttuurissa. Sen näkee, kuulee ja haistaa, kun kulkee aistit avoinna Suomen turuilla ja toreilla.

Jännä sinänsä, että näinkin eksoottinen juoma on lunastanut paikkansa suomalaisten sydämissä. Kahvihan ei meillä kasva vaan sitä roudataan kilotolkulla maailman ääristä asti. Kahvia on ”Suomessa” kielletty, säännöstelty ja sallittu useampaan kertaan. Se kertonee kahvin arvosta. Aikanaan.

Onneksi enää ei tarvitse tyytyä sikuriin tai rukiinjyvistä jauhettuun korvikkeeseen vaan kahvia on vapaasti saatavilla. Joka paikassa. Ja paljon. Kahvilaatujen kirjo on suorastaan räjähtänyt marketin hyllyille. Vaikka kahviharrastajien määrä ja kahvitietämys on lisääntynyt, niin väitän, että suurin osa suomalaisista juo kehnoa kahvia. Sitä tuttua ja turvallista Juhlavaa Mokkaa tai paremmissa tilaisuuksissa kuppiin pistetään peräti Pressaa. Koska paremmasta ei ole tietoa. Tai kokemusta.

Ei, en arvostele ketään kahvivalinnoistaan. Mulla ei ole siihen varaa. Ensinnäkin olen oppinut juomaan kahvia vasta hyvin myöhäisellä iällä, joskus viitisentoista vuotta sitten. Sitä ennen kumosin pakkokuppeja. Jos teetä ei ollut tarjolla. Tämäkin kertonee jotain suomalaisesta kahvikulttuurista; pakko oli ainakin yksi kupillinen pitkin hampain kumota, jotta ei olisi ollut porukassa kummajainen.

Opin juomaan kahvia, mutta oikeastaan vasta vuosi sitten ymmärsin, mitä oikeasti hyvä kahvi on. Se tapahtui ulkomailla, kahvifestareilla, jossa oli mahdollisuus maistella vähän laajemmin montaa eri sorttia. Eikä rakkaus yhdestä mukillisesta syttynyt. Makuhermoja piti vähän totutella ennen kuin aivot ymmärsivät, että NYT on laatukahvia tarjolla.

Valitettavasti mun lempparikahvia ei Suomesta saa. Sitä täytyy lähteä maan rajojen ulkopuolelta hakemaan. Netistä ehkä saa, mutta jo valmiiksi hinnakkaalle nautintoaineelle tulee ulkomaiden postimaksujen myötä sen verran hintaa, että en ole edes vaivautunut etsimään.

Mutta onneksi meillä on KahviKaveri! Sieltä saa montaa eri sorttia laadukasta kahvia suoraan kotiovelle. Ja ilman toimitusmaksuja, kun tilaa vähän isomman satsin kerralla.

Jos Helsingin seudulla asuu ja liikkuu, niin KahviKaverin valikoimaan voi käydä tutustumassa myös Töölön kivijalkamyymälässä. Sieltä saa paketit mukaansa pienemmissäkin erissä ilman lisäkuluja.

Oletko aiemmin kuullut KahviKaverista? Minä en ollut ennen kuin meiliin tupsahti kysely, josko haluaisin heidän kahvejaan maistaa. No hitto miks ei! Tottakai halusin. Josko laiskan ja kärsimättömän emännän murukahville löytyisi maistuvampaa vaihtoehtoa. Eli joo, pikakahvin vakiokäyttäjänä mulla ei todellakaan ole varaa arvostella muiden kahvimakua.

Postilaatikosta tipahti kokonaisten papujen muodossa paria eri sorttia, joista olen tässä kuukauden päivät vuoronperään aamukahvini keitellyt. Molemmat parempaa ja tuoreempaa kuin pikakahvi. Täytyy myöntää, että koukkuun jäin ja pistin pikakahvit pellolle.

Suosikiksi näistä kahdesta kahvipaketista nousi 80% arabicaa ja 20% robustaa sisältävä tummapaahtoinen, mutta pehmeä ”Caprissimo Belgique” punaisessa pussissa. Siinä vaan oli mun makuun enemmän syvyyttä ja aromia kuin ”Caprissimo Fragrantessa”. Kelpo kahvi arkeen sekin.

Toisaalta voisin kuvitella, että moni suomalainen valitsisi päinvastoin. Itse pidän intensiivisistä mauista. Oli kyseessä sitten kahvi, viini tai maukas ruoka. Huomaa myös, että KahviKaverin valikoimista löytyy vaihtoehto myös meille luomua suosiville.

Jottei ihan vaan löpinäksi tämä postaus menisi, niin on mulla teille jotain pelkkiä sanoja hyödyllisempääkin. Olen nimittäin kehittänyt ”emännän uuden elämän” myötä uuden aamurutiinin.

Olen huono aamupalan pupeltaja ja pärjään mainiosti ilman kiinteämpää ruokaa iltapäivään. Ilman aamukahvia en pärjää. Nyt olen kuitenkin ryhdistäytynyt aamupalan osalta.

Edelleen haluan kahvini aamulla nopeasti ja aamupalani mahdollisimman helposti nautittavassa ja herkullisessa muodossa, joten kehittelin kaikenkattavan kahvipirtelön. Tämä on vähän niinkuin aamupala ja aamukahvi samassa lasissa. On hieman energiaa antavaa hiilaria, rakentavaa proteiinia, nälkää pitävää rasvaa ja piristävää kahvia helposti imaistavassa muodossa. Ja maistuu tietysti aivan älyttömän hyvältä! Niin hyvältä, että muutamana päivänä on pitänyt vielä toinen satsi surauttaa iltapäivän välipalaksi.

KAIKENKATTAVA KAHVIPIRTELÖ

1 annos

  • 2 dl kylmää tai lämmintä kahvia
  • 1 pieni banaani (~100 g, jäädytetty)
  • ½ dl kookoskermaa/-maitoa (tai muuta maitovalmistetta)
  • (reilu) 1 rkl manteli- tai maapähkinävoita
  • ~20 g proteiinijauhetta (heraproteiinia olen käyttänyt, mutta valitse mieluisa)
  • hieman vaniljajauhetta
  • ripaus ruokasoodaa tai suolaa
  1. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi juomaksi.
  2. Tarjoile heti.

Olen pyöräyttänyt kahvipirtelöä kylmänä ja lämpöisenä. Molemmat toimii. Kylmään olen käyttänyt pakastettuja banaaninpaloja ja kylmää kahvia. Lienee aika mahtava kesäjuoma, mutta jotenkin näin talvella lämpimämpi miellyttää mieltä enemmän.

Jos tiedossa on oikein kiireinen aamu, niin kahvi kannattaa keittää jo illalla valmiiksi ja pistää suljettuun lasipulloon jääkaappiin. Loppuhan hoituukin vain muutamassa minuutissa ja tarvittaessa juoman voi myös napata mukaan matkalla nautittavaksi.

Lopuksi mulla on vielä ilouutisia sulle, hyvä kahvikaveri! Sulla on nimittäin mahdollisuus päästä ihan kotikeittiössä maistamaan, kuinka maukkaita KahviKaverin kahvit ovat ja valitsemaan oma suosikkisi neljästä eri ”Tasting Boxin” kahvilaadusta. Sokkona. Aika hauska ajatus vaikka kaveri- tai työporukan kokoontumiseen.

Eli arvontaa pukkaa! Ei tuo maistelulaatikko kuitenkaan ihan ilmaiseksi lähde vaan haluan sinulta ensin jotain. Toivon, että jaat kanssani oman kahvihetkesi – sen arkisen, aamuisen, erityisen jne… Joko kuva- tai tekstimuodossa. Tämän artikkelin kommenttiosiossa, facebook -postauksessa tai instagramissa. Ohjeet selkeämmin seuraavassa…

EDIT 22.1.2018: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT ja voittaja löytynyt tällä kertaa facebookin puolelta! Makoisia kahvihetkiä sinulle Laura R.! Kiitos kaikille kahvihetkensä Paleokeittiön kanavissa jakaneille!

KAHVIKAVERIN ”TASTING BOX” -ARVONTAKILPAILU

  • jaa kuva tai kuvaile omin sanoin oma kahvihetkesi
  • kaikkien kahvihetkensä jakaneiden kesken arvotaan 1 KahviKaverin neljää eri kahvia sisältävä maistelulaatikko
  • arvonta suoritetaan maanantaina 22.1.2018 klo 12 (jos voittajaa ei tavoiteta vuorokauden kuluessa arvonnasta, niin arvon uuden voittajan)
  • arvonnan materiaalia voidaan jakaa Paleokeittiön ja/tai enJOYn kanavissa kera krediittien (alkuperäislähde mainittu)

Kuva: kahvikaveri.fi

Laittakaas paljon ihania kahvihetkiä tulemaan! Katso tarvittaessa inspiraatiota vaikka täältä.

Paljastan myös sen verran, että jos oikein kovasti KahviKaverin maistelulaatikkoa itselleen haluaa, niin kannattaa pistää seurantaan enJOYn facebook tai instagram. Sillä arvontaa pukkaa sinnekin ihan lähiaikoina ;)

Yhteistyössä KahviKaveri. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.