Voiko unelmamatkalle päätyä ihan vahingossa? Väitän, että voi. Kun pari vuotta sitten suuntasin Espanjan kultarannikolle aivan tuikitavalliseen turistikohteeseen lepuuttamaan hermoja ja nauttimaan alkusyksyn auringosta, niin en vielä tiennyt, että olin matkalla unelmalomalle. Niin siinä kuitenkin pääsi käymään. Lue miten!
Millainen on sun unelmamatka? Mihin menet, missä majoitut, mitä teet? Kokeile ebookersin ”matkakonetta”! Löydä ja VOITA unelmien matkakohde, jota et ehkä vielä tiedä olevan olemassakaan! Minä lähden tästä ”matkakoneen” innoittamana kulinaristin unelmakohteeseen Baskimaahan; San Sebastianin kapeille kujille, hienohiekkaisille rannoille ja Michelin -ravintoloiden valkoisten liinojen peittämiin pöytiin! So long!
Grillaus kuuluu eittämättä Suomen kesään. Siinä missä hyttyset, villasukat ja raekuurotkin.
Hiiligrillin ritilälle ovat toistaiseksi päätyneet niin kanavartaat kuin koipinuijatkin kera perunasalaatin ja lantturanskalaisten sekä salaattia ja vaahtokarkkejakin.
Toivotaan odotetusta Suomen suvesta lämmintä ja vähäsateista, jotta emännän uusi grilliharrastus saisi enemmänkin tulta ritilän alle.
Tänään on se päivä, jolloin viimeistään pitäisi miettiä mennyttä vuotta ja suunnitella tulevaa. En aio tehdä kumpaakaan. Koska en vieläkään osaa muistella menneitä – live and let go! Siitäkin huolimatta, että kadehdin kovasti ihmisiä, jotka näin vuoden lopuksi kykenevät summaamaan edelliset 12 kuukautta. Ja mitä tulevan suunnittelemiseen tulee, niin eletyt vuodet ovat opettaneet, että se on yhtä turhaa kuin menneiden muistelu. Koska elämä ei kulje suunnitelmien mukaan. Se soljuu ihan itsekseen eteenpäin päivä toisensa jälkeen. Joskus paremmin, toisinaan huonommin. Suunnittelet tai et. Ystäväni kysyi, että eikö menneitä kuitenkin kannattaisi muistella? Jotta voisi ottaa opiksi. Ottaa opiksi mistä? Elämästä? Jos ja kun jotain opittavaa tielle kolahtaa, niin toivon, että kykenen ottamaan opiksi siinä ja silloin. Enkä vasta vuoden lopuksi. Hirmu pitkään jaksoin suunnitella tulevaisuutta pienimpiäkin detaljeja myöden. Ehkä 35 vuotta elettyä elämää tarvittiin, ennen kuin lopulta osasin irrottaa ohjista, joiden päässä villit hevoset ryntäilivät sattumanvaraisesti mihin sattuu. Huolimatta siitä, kuinka minä ohjista temmoin, niin totesin lopulta vain roikkuvani mukana yhdestä yllätyksestä toiseen. Olenko luovuttanut? Ehdottomasti olen! Ja olen siitä aivan äärettömän ylpeä. Koska en koskaan kuvitellut …
… niin mä… poseeraisin kameralle sukisin itseäni ja muita esittäisin osaavani laulaa vaappuisin kuin pingviini kiipeäisin sitkeästi yli lumiesteiden repisin kaveria siivestä leikkimään mun kanssa kävelisin varvaskävelyä kaverin varpailla juoksisin, kaatuisin, nousisin ylös ja juoksisin taas, kunnes kaatuisin ja nousisin ylös kulkisin laumassa muiden mukana laskisin mahalaskua lumessa pönöttäisin tärkeän näköisenä paikoillani moshaisin villisti olemattomalla tukalla olisin kuriton ja kurittaisin muita halaisin aina välillä sydämellisesti kaveria räpyttelisin siiventynkiä ja kuvittelisin osaavani lentää Ja tekisin kaikkia muita kivoja pingviinijuttuja =) Mutta mä en ole pingviini. Ja siitä huolimatta voin tehdä kaikkia kivoja pingviinijuttuja. Lucky me! Toivottavasti sä olet yhtä onnekas =)
Elastinenkin crossfittaa ja paleoi! Ja emännällä alkavat lomat olla lopuillaan. Maanantaina aloitellaan. Tehtailemaan uusia Elastisia tähän maahan! =) P.S. Vapaita valmennuspaikkoja vapaana! Ota yhteyttä, jos säkin haluat elää kuin Elastinen!
Tähän ei varmaankaan tarvitse lisätä yhtään sanaa ;)
PALEOKEITTIÖ 