Kokeileva emäntä Paleokeittiöstä tässä terve! Jo pidempään emännän matkaa seuranneet tietävät, mistä minä innostun. Ja mistä en.
Innostun kaikesta vähän kummallisesta. Musta on kiva testailla hassuja juttuja ja oudolta tuntuvia raaka-aineyhdistelmiä. Ja paleoida. (On muuten sana, jota sydämeni pohjasta inhoan, mutta käytän sitä silti). Eli tehdä tavisruoasta edes hippasen terveellisempää korvaamalla tavanomaisia aineksia jollain… noh, terveellisemmällä.
Aina ei mene niinkuin Strömsössä, mutta olen oppinut ottamaan ilon irti myös vähemmän täydellisestä. Pääasia, että maistuu! Vaikka muuten homma ei menisikään aivan oppikirjojen mukaan.
Se, mistä en innostu ollenkaan on ruoan tuhlaaminen. Pyrin siis käyttämään kaiken ns. tappiin asti. Nahjuuntuneet vihannekset ja hedelmät eivät ehkä enää maistu sellaisenaan, mutta kelpaavat hyvin pirtelöihin ja mehuihin. Haastavampaa on sen sijaan keksiä käyttöä aineksille, joille ei oikeastaan olisi mitään käyttöä. Joskus sekin onnistuu. Niinkuin nyt.
Täydensin pakkaspäivien biryania eli intialaista riisipataa kokeilumielellä ja ehkä vähän yllättäenkin purkillisella kikherneitä. Kikherneet on säilötty jonkinlaiseen liemeen, joka ei pataan päätynyt. Olin jo valuttamassa nestettä viemäristä alas, kun muistin taannoin törmänneeni reseptiin, jossa tätäkin ylijäämälientä voitaisiin hyödyntää.
Emännän muisti ei ole enää entisensä, mutta onneksi netti muistaa kaiken ja googleen voi aina luottaa. Niin tälläkin kertaa. Pikainen googletus kertoi, että kikherneiden lientä kutsutaan aquafabaksi ja siitä tulee marenkia. Kun tarpeeksi vatkaa. Ja laittaa sekaan sokeria.
Sokeri ja vehnäjauhot ovat niitä raaka-aineita, joista vähiten innostun. Ja joita eniten välttelen. Sokeri oli siis poissa pelistä, mutta aquafaba edelleen jääkaapissa. Onneksi löytyi toinenkin vaihtoehto, joka ei ”valkoista vaaraa” kaivannut. Nimittäin suklaamousse! Ja vieläpä äärettömän helppo sellainen! Tähän perusmousseen kun ei tarvita kuin kahta raaka-ainetta; aquafabaa ja suklaata.
No niin, nyt siellä joku taas tuhahtelee, että suklaassa on sokeria (ja kikherneet ei oo paleoo ;)). Onhan sitä, mutta jos huolella suklaansa valitsee, niin aika vähällä sokrulla pääsee. Ja ei, se 70% ei kerro vielä mitään. Joten kakkulat nokalle, kertoo keski-ikäinen, ja ainesosaluetteloa tavaamaan.
Noh, suklaamousse on suklaamoussea, vaikka voissa paistais. Tai ei ehkä ihan. Mutta jotain pientä kivaa twistiä kaipasin. Joten jätin herneliemen yön yli jääkaappiin päivää seuraavaa ja marketin aukeamista odottamaan.
Siinähän se ajatus yön aikana kirkastui ja marketista tarttui mukaan palko punaista chiliä sekä rasia mustaa vattua, joita karhunvatukoiksikin kutsutaan. Punaista vadelmaa olisi löytynyt pakastimesta, mutta mustat näyttävät kuvissa kivemmilta. Ja kyllä, toisinaan valitsen raaka-aineita myös sen mukaan, miltä ne linssi läpi katsottuna näyttävät.
Tarvittiin niitä vatukoita tällä kertaa tosin muuhunkin. Nimittäin viikonlopun brunssille. Joka ei ole paleota nähnytkään, mutta josta satunnaiset polulta poikkeavat voivat lukea lisää ja poimia ihan hemmetin herkullisia reseptejä lähiaikoina tuolta enJOYn puolelta. Brunssitarjottavista maailman paras sipulipiirakka sieltä jo löytyykin ja muita tippuu sitä mukaan kun kerkiää valmiiksi laittaa. Sipulipiiras tosin ei ole emännän käsialaa, mutta sain sentään kunnian syödä sitä. Herrrrrkkua!
Mutta takaisin mousseen. Sujuiko hommat Strömssöön tapaan? Kyllä ja ei. Homma sujui kyllä, mutta lopputulos ei ollut NIIN hyvä, kun olin kaiken lukemani hehkutuksen perusteella kuvitellut.
Suklaa suli nätisti ja chili antoi mousseen mukavasti potkua. Aquafabakin vaahtoutui täydellisyyttä hipovaksi, mutta sitten joku meni pieleen. Mikä? Kertoisin, jos tietäisin. Tai ehkä mikään ei mennyt pieleen vaan vika oli vaan omissa odotuksissa.
Moussea tuli kyllä ja maultaan oikein mainiota sellaista, mutta koostumus ei ollut ihan kohillaan. Kuohkea vaahto antoi ymmärtää enemmän kuin ymmärsi antaa. Kun siinä varovasti spatuloin vaahtoa suklaan sekaan, niin tajusin jo hyvin pian, että ei tästä ihan niin ilmavaa tule kuin odotin. Kasaan sen varmasti pitikin mennä, mutta että noin rutkasti… ehkä ei.
Veikkaan, että yhdistämisvaiheessa tapahtui sellainen jokaisen kotikokin pieni painajainen kuin leikkaaminen / juoksettuminen. Siitäkin huolimatta, että olin lukenut varoitukset huolellisesti ja ”jäähdyttelin” molemmat pääraaka-aineet huoneenlämpöisiksi. Hyvin kuitenkin maistui vähän lässähtänyt ja rakeinen mousse. Sillä chili oli äärettömän hyvä idea!
Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.
Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!
Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.
Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.
Subscribe to continue reading
Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.
