Takaisin Riikaan! Ruoka-aiheisia postauksia on vielä iso pino jäljellä. Naputtelen näitä varastosta pois vähitellen sitä mukaan, kun aika sallii ja innostus iskee. Nyt vihdoin aamiaiselle!
Ennen aamiaista vielä muutama sana hotelli Old Riga Palacesta, jota voin kyllä hyvillä mielin suositella Riian matkaajille. Hotelli sijaitsi rauhallisella alueella vanhan kaupungin kupeessa. Matkat olivat lyhyitä joka suuntaan ja taittuivat helposti kävellen niin vanhan kaupungin ytimeen kuin vastakkaisellekin laidalle sekä Stockmannin puolelle, jossa sijaitsivat mm. valtavat kauppahallit.
Saimme huoneen ylimmästä kerroksesta. Aluksi olin ihastuksissani kattoikkunoista, mutta muutaman päivän jälkeen alkoi tuntua omituiselta katsella pelkkää taivasta. Muita ikkunoita kun ei huoneessa ollut. Kattoikkunat sijaitsivat suoraan sänkyjen yläpuolella; ihanaa maata sängyssä ja katsella taivasta! Ei nyt ihan niinkään… Valoherkkänä henkilönä heräilin aamuisin jo kukonlaulun aikaan aamun alkaessa sarastaa. Kattoikkunoissa ei nimittäin ollut minkäänlaisia verhoja, kaihtimia tai muita pimentäviä härpäkkeitä.
Myöskin satunnaisesti kulkevien tavarajunien kolkatus kantautui huoneeseen. Unia se ei haitannut, kun nukuin joka tapauksessa tulpat korvissa. Jatkuvaa sireenien ulvontaa eivät korvatulpatkaan blokanneet. Noh, se on kai sitä kaupunkilaiselämää. Kyllä sen aina muutaman vuorokauden kestää, mutta kaupunkilaiseksi musta ei kyllä olisi. Liian paljon häiriötekijöitä.
Hotelliaamiainen kuului pakettiin ja oli kaikinpuolin kattava ja maukas. Joka aamu oli tarjolla ”shampanjaa” ja votkoo. Parina aamuna nappasin kuoharilasin mukaani. Kuohujuoma kun ei ollut mitään aitoa shampanjaa vaan paikallista kuoharia, jota tosin listoilla myydään shampanjan nimellä. Local champagne ei ainakaan mua sytyttänyt. Matkaseuralaiseni sen sijaan totesi, että maassa maan tavalla ja kulautti uskollisesti joka ainoa aamu votkapaukun kurkusta alas. Ei, mä en edes kokeillut =D
Montaa lajiketta oli aamiaisbuffetissa tarjolla, mutta päädyin jokseenkin turvalliseen settiin; ensimmäiseen kattaukseen pari nakkia, pala munakasta, keitettyä munaa, jotain tuoretta vihreää ja punaista. Pekoniakin olisi ollut tarjolla. Lötköt, uunissa kypsytetyt pekonit eivät vaan ole mun makuun, joten syömättä jäivät. Pekonin pitää olla rapsakkaa kuin perunalastu!
Toisesta kattauksesta tulikin ihan vahingossa mun ehdoton herkku, jonka syömistä jatkoin vielä parisen viikkoa kotomaan kamarallakin. Luulin kippaavani kulhoon maustamatonta jogurttia, siihen pari ruokalusikallista naturel mysliä, hieman aprikoosi- tai kirsikkahilloa ja pari kuivattua luumua. Ensimmäisellä lusikallisella tajusin luonnonjogurttini olevan ”piimää”…
En ole koskaan pitänyt piimästä, mutta nyt sytyin! Tämä ”piimä” kun oli niin maan mahtavaa! Noh, eihän se sitten varsinaisesti piimää ollutkaan vaan kefiiriä. Suomessa kyllä ihan perus AB -piimäkin ajoi tässä setissä kefiirin asiaa. Muuta kun ei täällä ole saatavilla. Tosin, jos jollakin on vinkata, mistä löytyisi kefiirinsiementä, niin kiitän ja kumarran syvästi! Tai onko joku hommannut kefiirinsiementä Tallinnasta? Kuvittelisin sieltä löytyvän eikä matkakaan olisi hakureissuun turhan pitkä. Jotkut rahtaavat Tallinnasta viinaksia, mulle riittää kefiirinsiemen ;D
Ihan joka aamu ei lätty maistunut (välillä meni croissantti tai pikkupulla kahvin kaverina ;)), mutta pitihän sitäkin maistaa. Vasemmalla omenatäytteistä lättyä ja oikealla sitä perinteistä. Ihan loistavaa siinä vaiheessa kun uskalsin höystää lettuja sour creamilla eli tuttavallisemmin smetanalla. Ja kirsikkahillolla. Weirdoa, I know, mutta äärettömän hyvää! Aivan loistava kermavaahdon korvike kertakaikkiaan! Smetana nyt maistuu mulle muutenkin =)
Toisena reissupäivänä satoi melkein koko päivän. Sade ei päivämenoja haitannut, mutta iltasella ei enää jaksanut lähteä kaupungille sateeseen talsimaan, joten valitsimme hotellin ravintolasta kolmen ruokalajin illallisen ja lasin viiniä alta parinkympin per nuppi. Hotellin ravintola toimi pienen pubin yhteydessä, joten illallinen ei ehkä ollut ihan sitä mitä esitteiden perusteella odotin. Kauniisti katettua kyllä, mutta muuten lähinnä lämmitettyä valmisruokaa. Joka tosin tarkemmin ajateltuna oli ihan ymmärrettävää, mutta pieni pettymys silti.
Alkuruokana jo edelliseltä päivältä tuttua sienikettoa! Hah hah! Tällä kertaa tosin herkkusienikeiton eikä metsäsienikeiton nimellä. Samaa tavaraa kuin edellisenä päivänä Steiku Haossissa. Pistänkö pääni pantiksi? No melkein!
Pääruokana pinaatti-juustotäytteinen broilerin rintafilee. Taattua Lidlin pakastelaatua! Lisäkkeenä käänteinen kuppi basmatiriisiä; parempaa kuin kotkot. Myös parsat, ne ainoat tuoreet ruoka-aineet tässä annoksessa, maistuivat.
Jälkkäriksi omenapiirakkaa vaniljakastikkeella. Hehee, taas tuotiin eteen jotain ihan muuta kuin odotin. Mun käsitys ja mielikuva omenapiirakasta vaan on hieman toisenlainen. Tästä tuli lähinnä mieleen Mäkkärin Apple pie. Söinkö? No söin! Tämän aterian jälkeen olinkin täysin valmis kaatumaan sänkyyn. Kyllä siitä sen verran ällö olo tuli.
Alkoholipolitiikasta sen verran, että vaikka en väitä juopotelleeni, niin tulihan sitä alkomahoolia päivän mittaan lipitettyä enemmän kuin kotioloissa puoleen vuoteen. Sivistyneesti, keskieurooppalaiseen tapaan tietysti. Käytännössä ainakin pari kolme lasillista vinukkaa päivässä. Ruokajuomana. Välipalana kahvia ;)
Yhden pullon ostimme huoneeseen korkattavaksi. Aivan mainiota punaviinikuoharia! Jos olet punaviinin ja kuohujuoman ystäviä, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ensimaku kuohuviinimäinen, jälkimakuna punkku! Melko oiva sekoitus, sanoisin. Sopiva seurustelujuoma. Vaikka hyvää olikin, niin en jaksanut seurustella kuin yhden lasin verran. Kaverille maistui kaksi ja loput ”viimeisen illan kunniaksi” hankitut vinot saivat valitettavasti väljähtyä pulloon. Ehkä tämä kuvaa parhaiten sitä ”mun alkoholipolitiikkaa” ;D
