Avainsana: kukkakaali

  • Marokkolaisittain maustettu jauhelihapannu on maistuva arkiruoka

    Marokkolaisittain maustettu jauhelihapannu on maistuva arkiruoka

    Etsitkö helppoa ja nopeaa arkiruokaa, jossa mukana maku? Vastaus löytyy marokkolaisittain maustetusta jauhelihapannusta, jonka helppous ja nopeus piilevät arkisen jauhelihan lisäksi valmiissa kukkakaaliriisissä sekä raastetussa porkkanassa. Makupuolesta vastuun kantavat marokkolainen mausteseos kera sitruunanraikkaan jogurttikastikkeen.

    Aika kiitää – kesä tuli ennen kuin ehti ”kissaa” sanoa. Tai itse asiassa ei – aika monta ”kissaa” ehdin ennen tätä kesäkuun aurinkoista päivää hokea.

    Syy yht’äkkiseen kesäheräämiseen löytyy tästä ja toisestakin julkaisua odottavasta reseptistä. Ne kun on kokattu varastokasvisten varassa kevättalven lumien vielä maassa maatessa.

    Hoidetaanpa nämä alta pois, jotta päästään toisenlaisiin tunnelmiin.

    Aina vähän harmittaa kun reseptit jäävät pidemmäksi aikaa luonnoksiin makaamaan. Koska ei vaan kykene enää yksityiskohtia ja fiiliksiä muistamaan. En aio edes yrittää – viime kuukaudet tuntuvat vuosien takaisilta.

    Kevät on kulunut omaa napaa tuijotellessa – kadonnutta terveyttä etsiessä. Parempaan päin matkataan – ultraterveellisen ruoan ja aikamoisen lisäravinnearsenaalin kanssa.

    Jos autoimmuunipaleo kiinnostaa, niin kannattaa pysyä Paleokeittiössä

    – infoa ja reseptejä tulossa.

    Ehkä valmennustakin halukkaille luvassa.

    Sen verran on marokkolaisittain maustetusta jauhelihapannusta muistikuvaa, että hyvää ja etenkin helppoa arkiruokaa on. Koska jauheliha ja valmiiksi ”raastettu” kukkakaaliriisi. Raastettu porkkanakin pehmenee pannulla pikaisesti.

    Makua pannuun pannaan marokkolaiseen tapaan monesta mausteesta. Mutta yhdelläkin pärjää – jos poimii sen valmiina sekoituksena marketin maustehyllystä.

    Raaka-ainelista näyttää nälkävuoden mittaiselta, mutta aika yksinkertaisten perusasioiden ja -ainesten äärellä ollaan.

    Oikoa voi mausteseoksen lisäksi paahdetuista mantelilastuista ja marokkolaista makumaailmaa tukevista aprikooseista, mutta jogurttikastikkeesta ei kannata tinkiä – paitsi jos on pakko. Tasapainottaa ja raikastaa mukavasti muutoin itämaisten mausteiden tuomaa tunkkaisuutta ja jauhelihan raskautta. Eikä tuo oikeastaan muuta vaadi kuin muutaman minuutin sekoittelun.

    MAROKKOLAISITTAIN MAUSTETTU JAUHELIHAPANNU

    3 – 4 annosta

    Sitruunainen jogurttikastike

    • 3 dl kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
    • ½ sitruunan mehu
    • ½ sitruunan kuori raastettuna
    • 1 tl juoksevaa hunajaa
    • ~½ tl suolaa
    • rouhittua mustapippuria

    Mausteseos

    • 3 tl juustokuminaa
    • 3 tl jauhettua korianteria
    • 1 tl jauhettua inkivääriä
    • 1 tl savupaprikaa
    • 1 tl jauhettua maustepippuria
    • 1 tl kurkumaa
    • 1 tl kanelia
    • ½-1 tl chilihiutaleita
    • (cayennepippuria)

    Jauheliha-kukkakaalipannu

    • kirkastettua voita tai muuta rasvaa/öljyä kuullottamiseen
    • 1 sipuli silputtuna
    • 400 g jauhelihaa
    • 2 valkosipulinkynttä rutistettuna
    • 2-3 porkkanaa karkeasti raastettuna
    • 300 g valmista kukkakaaliriisiä/-murua (tai kokonaista paloiteltuna ja murustettuna)
    • tuoretta persiljaa
    • suolaa ja rouhittua mustapippuria

    Tarjoiluun

    • paahdettuja mantelilastuja
    • rusinoita tai pehmeitä kuivattuja aprikooseja
    • sitruunaista jogurttikastiketta (ohje yllä)
    • tuoretta persiljaa
    1. Valmista jogurttikastike sekoittamalla kaikki ainekset hyvin keskenään. Jätä jääkaappiin maustumaan.
    2. Valmista mausteseos mittaamalla kaikki mausteet valmiiksi pieneen astiaan tai lautaselle.
    3. Esivalmistele kasvikset. Silppua sipuli, kuori valkosipulit ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Jos käytät kokonaista kukkakaalia, niin raasta muruksi tai paloittele ja hienonna tehosekoittimessa pulsettamalla.
    4. Aloita pannun valmistus kuulottamalla mausteseosta rasvassa isohkossa pannussa tai kasarissa muutamia minuutteja sekoitellen.
    5. Lisää silputtu sipuli ja jatka kuullottamista.
    6. Lisää mukaan jauheliha. Ruskista.
    7. Rutista sekaan valkosipulin kynnet. Jatka kypsennystä hetken aikaa. Mausta suolalla sekä rouhitulla mustapippurilla.
    8. Lisää raastettu porkkana. Anna kypsyä hetken aikaa sekoitellen ennen kuin lisäät kukkakaaliriisin. Kypsennä ~10 minuuttia välillä sekoittaen. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja/tai muita mausteita.
    9. Ota pannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon silputtu persilja.
    10. Tarjoile kera sitruunaisen jogurttikastikkeen, paahdettujen mantelilastujen, rusinoiden tai kuivatun aprikoosin sekä silputun persiljan.

    💡 Jos haluat päästä vieläkin helpommalla ja nopeammin, niin korvaa maustesseos valmiilla ras el hanout -maustesekoituksella.

    💡 Kaipaatko hieman tulisuutta? Lisää ripaus cayennepippuria.

    💡 Eksoottisempi pannu? Korvaa persilja tuoreella mintulla tai korianterilla.

    ℹ️ Täyspaleo- tai maidoton ruokavalio? Korvaa turkkilainen jogurtti kookosjogurtilla tai jätä jogurttikastike pois ja rutista päälle hieman sitruunamehua.

    ℹ️ AIP ruokavalio? Jätä jogurttikastike pois ja rutista päälle hieman sitruunamehua. Korvaa mausteseos seoksella, jossa 1 tl jauhettua inkivääriä, 1 tl kurkumaa ja 1 tl kanelia. Jätä myös mustapippuri pois.

    Paleokeittiö - Terveempää ruokaa hyvällä maulla
  • Valkosipulinen kukkakaali-herkkusienipaistos – Kasvisruokaa miehiseen makuun

    Valkosipulinen kukkakaali-herkkusienipaistos – Kasvisruokaa miehiseen makuun

    Maistuu kukkakaali miehekkäämmällekin miehelle kun kaveriksi pannulle laitetaan herkkusienien ohella vähän voita, valkosipulia ja luraus kermaa. Nauti kukkakaali-herkkusienipaistosta lounaaksi tai lisukkeena – sellaisenaan tai raakamakkaralla täydennettynä.

    Kun rommitryffeliset laskiaispullat on syöty ja Ystävänpäivän chiliset suklaakupit kumottu, niin johan maittaa jälleen terveempi arkiruoka.

    Kermassa haudutettu kukkakaali-herkkusienipaistos ei ehkä ole pannu kaikkein kevyimmästä päästä, mutta eipä pakkasten paukkuessa pidä ollakaan.

    Taisin jo aiemmin mainita, että talvella keho kaipaa kaiken punaisen, oranssin ja keltaisen ohella rasvaa. Kyllä se kevät keikkuen sieltä tulevi – ihan kohta. Ja kevään myötä myös kevyemmät kasvislautaset.

    Pääraaka-aineita tähän täyttävään kasvispannuun tarvitaan vain pari plus yksi. Keskiössä ovat kevyt kukkakaali, ruokaisa herkkusieni sekä makuprofiiliin tasapainoa ja syvyyttä tuova sipuli. Mausteena reippaasti valkosipulia, metsäisää timjamia sekä pikkasen rautaisaa persiljaa – jotta ei ruoka ihan ruskeaksi jäisi.

    Kelpaa maukas kasvispannu vaikka lounaaksi ihan sellaisenaan tai lisukkeeksi lihalle. Voisin kuvitella, että maistuisi etenkin riistaruoan kylkiäisenä.

    Jos kotona istuu mies, jonka mielestä kukkakaali on yhä kaninruokaa, niin ei muuta kuin herkkusienet pannulle kera kukkakaalin valkosipulisessa voissa paistumaan ja kermassa kypsymään.

    Kyllä, umamista kasvispaistosta leipäläpeen lapatessa tuli sen verran miesmäinen olo, että liitin pannun siltä istumalta Paleokeittiön äijäruokien alaheimoon.

    Jos pelkkä kasvisruoka lautasella kirvoittaa kommentteja, niin pannua on helppo täydentää proteiininlähteellä. Sen kun sekoittaa valmiiseen paistokseen vaikka kypsennettyä raakamakkaraa tai rapeaa pekonia. Ainakin bratwursti toimi aivan mainiosti seuraavan päivän pääaterian rikastuttajana.

    VALKOSIPULINEN KUKKAKAALI-HERKKUSIENIPAISTOS

    2 – 4 annosta (lounas / lisuke)

    • 200 g herkkusieniä viipaloituna
    • 1 pieni sipuli silputtuna
    • 1 pienen kukkakaalin kukinnot (400-500 g kokonaisena)
    • 30 g (reilu 2 rkl) voita (kirkastettua)
    • 1 rkl oliiviöljyä
    • 4 valkosipulinkynttä rutistettuna
    • ~1 tl tuoretta tai pakastettua timjamia
    • ½ dl kermaa (lehmän-, kookos- tai muuta kasvikermaa)
    • suolaa ja mustapippurirouhetta (⬅️ ei AIP) maustamiseen
    • 2 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
    • (hieman vettä tarvittaessa)
    1. Silppua sipuli, perkaa ja pilko kukkakaali tasakokoisiksi kukinnoiksi, putsaa ja viipaloi herkkusienet.
    2. Paista herkkusieniä keskilämmöllä isohkossa, kuivassa kasarissa kunnes ovat vetäytyneet (neste haihtunut) ja muuttuneet mukavan ruskeiksi. Lisää voi sekä oliiviöljy. Sekoita.
    3. Lisää silputtu sipuli. Sekoita ja jatka paistamista kunnes sipuli on kuullottunut, ~5 min.
    4. Lisää kukkakaali. Jatka paistamista kunnes kukkakaali on saanut sieltä täältä hieman väriä, ~10 min.
    5. Lisää rutistetut valkosipulinkynnet sekä timjami. Jatka paistamista sekoitellen ~1 minuutti.
    6. Lisää kerma. Sekoita ja jätä kannen alle hautumaan miedolla lämmöllä, kunnes kukkakaali on sopivan kypsää (haarukkatesti, pieni purutuntuma ok). Lisää tilkka vettä, jos paistos näyttää ”kuivalta”.
    7. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
    8. Siirrä pannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon tuore persilja.
    9. Syö sellaisenaan tai käytä esim. lihan (riista) tai laatumakkaran lisukkeena.

    💡 Lihaisampi pannu? Sekoita joukkoon paistettua pekonia tai viipaloitua raakamakkaraa kypsennettynä, esim. bratwurstia.

    💡 Pikaisempi pannu? Esikypsennä keittämällä hetki kukkakaalia samalla kun herkkusienet kypsyvät pannulla.

    💡 Kauhistuttaako kerma tai noudatatko AIP ruokavaliota? Korvaa kookosmaidolla tai -kermalla, kasvis- tai lihaliemellä.

    Helpon herkullisia talvipäiviä Sinulle!

    Paleokeittiö - Terveempää ruokaa hyvällä maulla

    Paleokeittiön uudet reseptit sähköpostiin?

  • Kukkakaalia itämaiseen tapaan

    Kukkakaalia itämaiseen tapaan

    Kotimaisen kukkakaalin satokausi jatkuu hehkeänä, joten jatkanpa minäkin heti perään toisella helpolla ja herkullisella kukkakaaliaterialla.

    Sellaisenaan syötävällä tai lisukkeeksi sopivalla salaatilla mennään taas. Tosin hyvin erilaisella kuin aiempi Kesän ”kermainen” kukkakaalisalaatti. Sillä nyt pistettiin osa kukinnoista uuniin ruskettumaan. Ja laitettiin reippaasti itämaisia makuja kotimaista kaalia virkistämään.

    Resepti on yhäkin diggaamani Yotam Ottolenghin käsialaa. Enkä sitä juurikaan muutellut. Mitä nyt suolaa hippasen suuremmalla lusikalla annostelin. Koska kukkakaali kaipaa suolaa. Ja käyttämäni Himalajan ruususuola on vähemmän suolaista kuin moni muu vastaava mauste.

    Uskallan väittää, että moni kukkakaalia karttava on aikanaan suolatonta, ylikypsäksi keitettyä mautonta mössöä suuhunsa saanut. Vika kun ei aina ole raaka-aineessa. Se saattaa löytyä myös valmistustavasta.

    Ehkä kannattaa kokeilla tätä täynnä makua olevaa salaattia ja antaa kukkakaalille toinen mahdollisuus. Jos vaikka jatkossa nappais!

    Israelistaustaisen, sittemmin lontoolaistuneen keittiömestari, ravintoloitsija, ruokakirjailija ja TV-kokki Ottolenghin reseptiikkaa on nähty Paleokeittiössä ennenkin. Ja tullaan muuten näkemään ihan kohta uudelleen.

    Tsekkaa nämä Yotamin innoittamat kaaliherkut menneiltä vuosilta ⬇️ ⬇️ ⬇️

    Yotamin kokkaus istuu paitsi Paleokeittiöön, niin myös emännän helppoa, yksinkertaista ja makua suosivaan kokkausideologiaan. Myös yrttejä reippaalla otteella hyödyntävä tyyli ihastuttaa – antavat maun lisäksi rutkasti ravintoaineita.

    Yrttejä itämaiseen tapaan valmistetussa kukkakaalisalaatissa piisaakin peräti kolmin kappalein. Kukkakaaliakin hyödynnetään kahdella tapaa – paahdettuna ja raastettuna.

    Vahvasti itämaista makumaailmaa tarjoaa juustokumina eli jeera.

    Koko komeuden niin maun kuin värienkin puolesta viimeistelevät suussa iloisesti pirskahtelevat granaattiomenansiemenet. Sekä rahtusen rapeat ja paahteiset pistaasipähkinät.

    ITÄMAINEN KUKKAKAALISALAATTI

    2-4 annosta

    Paahdetut kasvikset

    • 500-600 g kukkakaalia (+ lehtiä)
    • 1 sipuli (värillä ei väliä)
    • 2 rkl oliiviöljyä
    • ~½ tl suolaa
    1. Perkaa kukkakaali sopivaan kulhoon kukinnoiksi. Puolita sipuli ja siivuta sekaan puolirenkaina.
    2. Lisää oliiviöljy ja suola. Sekoita niin, että kaikki ainekset öljyyntyvät.
    3. Paahda 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia niin, että kukkakaali saa väriä ja pehmenee haarukan mentävän napakaksi. Pidä silmällä sipulia, ettei pala!

    Salaatti

    • paahdettu kukkakaali-sipuliseos (ohje yllä)
    • 250-300 g tuoretta kukkakaalia raastettuna
    • iso nippu lehtipersiljaa
    • reipas kourallinen minttua
    • reipas kourallinen rakuunaa
    • 2-3 rkl oliiviöjyä
    • ~1½ rkl sitruunamehua
    • 1 tl juustokuminaa
    • ~½ tl suolaa
    • puolikkaan granaattiomenan siemenet
    • ~40 g (kevyesti kuivalla pannulla paahdettuja) pistaasipähkinöitä
    1. Anna paahdetun kukkakaalin ja sipulin jäähtyä hyvin. Laita sopivaan sekoituskulhoon.
    2. Lisää kulhoon raastettu kukkakaali sekä rouheasti silputut lehtipersilja, minttu ja rakuuna. Sekoita.
    3. Lisää oliiviöljy, sitruunamehu, juustokumina sekä suola. Sekoita hellästä, mutta huolellisesti.
    4. Täydennä granaattiomenan siemenillä sekä rouheasti pilkotuilla pistaasipähkinöillä. Sekoita.
    5. Tarkista maku! Lisää tarvittaessa mausteita, sitruunamehua ja/tai yrttejä.
    6. Tarjoile salaatti sellaisenaan, liha- tai kanaruokien lisukkeena tai esimerkiksi murennetulla fetajuustolla täydennettynä. Herkullista myös seuraavana päivänä! Säilytä tarvittaessa jääkaapissa tiiviisti suljetussa astiassa.

    Maukkaita kukkakaalikokkailuja Sinulle!

    Paleokeittiö - Terveempää ruokaa hyvällä maulla

    Seurustellaan somessa!

  • Chimichurria grillattuun kukkakaaliin

    Chimichurria grillattuun kukkakaaliin

    Vielä ehtii nipin napin pistää viimeistä vinkkiä juhannuskokkailuun ennen kuin emäntä ja koko Suomen kansa ryntää jussin viettoon. Sääkin näyttää olevan melko perussettiä eli aurinko paistaa, ukkonen jyrähtelee ja rakeita tulloo!

    Jos pistät juhannuksena tai tässä kesän mittaan tulta grilliin, niin suosittelen pistämään sinne myös kukkakaalia. Ihan tolkuttoman hyvää, vaikka alkuun kukkakaalien grillausta vähän epäilin.

    Helppoa myös! Kukkakaali vaan siivuiksi, päälle sipaisu öljyä ja paloja grillin lämmössä kääntelemään. Lopuksi ripaus laatusuolaa ja kaalia suuhun. Paitsi jos haluat jotain paljasta kukkakaaliakin herkullisempaa. Keep reading!

    Isot ”kukkakaalipihvit” ovat näyttäviä, mutta pienehköstä kukkakaalista ei valitettavasti montaa isoa pihviä irtoa. Myös hajoamisvaara siivuja grillissä käännellessä on suurempi kuin pienempiä kukintoja käsitellessä. Niiden siivuttaminen onnistuu siinä missä isommankin ja näyttävät kivoilta salaattien komponentteina.

    Kukkakaalien lisäksi tuli tuossa eräänä iltana lykättyä grilliritilälle muutakin.

    Katkarapu-vuohenjuustosalaatin väsäämisestä ylitse jääneet pyrstölliset katkaravut pistin tikkuihin ihan sellaisenaan. Kanavartaisiin sen sijaan sujahtivat chimichurri -marinoitujen rintapalojen lisäksi punasipulia ja kirsikkatomaatteja. Mums!

    Koko grilliaterian kruunasi jo kanojen marinointiin käyttämäni yrttinen chimichurrikastike, jolla kannattaa valella vartaita myös paistovaiheessa.

    Tämä eteläisen Ameriikan lahja ruokamaailmalle sopii mainiosti kaiken grillatun kaveriksi, vaikka sitä kai yleisimmin punaiselle lihalle suositellaan. Toimii siis mainiosti myös kukkakaalin kanssa.

    Chimichurria löytyy maailmalta paria eri laatua, punaista ja vihreää. Vihreä, chimichurri verde lienee se tunnetumpi.

    Ehkä tässä kesän mittaan ehtii vielä serkku punaistakin testaamaan. Vihreääkin vähän perusreseptistä tuunasin eli seuraavalla ohjeella mentiin ja onnistui oikein oivallisesti.

    YRTTINEN CHIMICHURRI -KASTIKE

    • 1½ dl oliiviöljyä
    • ~3 rkl balsamiviinietikkaa (tai sitruunamehua)
    • 1 ruukku lehtipersiljaa pieneksi silputtuna
    • 1 ruukku korianteria pieneksi silputtuna
    • 2-3 valkosipulinkynttä rutistettuna
    • 1-2 punaista chilipalkoa pieneksi pilkottuna
    • ½ tl savupaprikajauhetta
    • suolaa ja rouhittua mustapippuria
    1. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua.
    2. Säilytä tarvittaessa suljetussa lasipurkissa, viileässä.
    3. Käytä marinointiin, grillaukseen ja/tai tarjoiluun grillattujen ruokien kanssa.

    Valmista kastiketta kannattaa aina maistaa ja tuunata omien mieltymysten mukaan. Makuun, ja esimerkiksi viinietikan ja oliiviöljyn suhteeseen vaikuttavat niiden alkuperäinen makumaailma. Esimerkiksi oliiviöljyt ovat hyvin erilaisia; toiset ruohoisempia tai pähkinäisempiä kuin toiset.

    Sama pätee etenkin balsamiviinietikoihin, joista löytyy sekä hapokkaampaa, että makeampaa mallia. Jos hapokkaammasta viinietikasta valmistettuun kastikkeeseen kaipaa hieman lisää makeutta, niin se onnistuu lisäämällä tilkkanen hunajaa.

    Äärettömän herkullista ja oikein rentoa juhannusta kaikille Paleokeittiön vierailijoille!

     

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

  • Aurinkoinen kukkakaalisosekeitto – Piristystä päivään!

    Aurinkoinen kukkakaalisosekeitto – Piristystä päivään!

    Tätä päivää on odotettu kuin aurinkoa nousevaa! Ja nyt se on vihdoin täällä! Arvaatko mikä?

    Ei, se ei ole karkauspäivä. Tai on tänään sekin kerran neljässä vuodessa esiintyvä poikkeama kalenterissa, mutta sitäkin enemmän olen odottanut talven päättymistä ja SE päivä on tänään! Helmikuun vika eli samalla viimeinen virallinen talvikuukausien päivä. Huomenna alkaa kevät!

    Aurinko onkin, ainakin täällä etelärannikolla, ollut kivasti taivaalla piristämässä viime päiviä. Ihana valo!

    Mollukka inspiroi laittamaan myös lautaselle jotain aurinkoista. Olisikohan tämä nyt tämän talven viimeinen mausteinen keitto? Näitähän kuumia keittojahan on viljelty Paleokeittiössä tänä talvena oikein mukavasti, joten lienee jo aikakin siirtyä kevyempien keittojen pariin. Mutta kun nää vaan on niin hyviä!

    Viime viikolla emäntää ilahdutti kovasti mausteinen parsakaalikeitto. Vähän samoilla linjoilla pysytään tälläkin viikolla. Vaihdoin vain parsakaalin kukkakaaliin. Ja porkkanaan.

    Aika maistuva soppa! Joka on itse asiassa hyvinkin läheistä sukua viimeisimmässä TehoPaleo -reseptivihkosessa nähdylle Mausteiselle kukkakaalisosekeitolle. Tämä versio syntyy vaan pikkasen pikaisemmin kuin esikuvansa. Eikä makunsa puolesta alkuperäiselle ihan hirvittävästi häviä. Jos aikaa on kokkaamiseen kokonainen tunti, niin mausteisella kannattaa mennä. Arkihässäkässä aurinkoinen kelpaa oikein hyvin sekin.

    Jos sulla on muuten vielä jompikumpi tai molemmat TehoPaleo -reseptivihkosista toiveissa, niin nyt alkaa olla viimeiset viikot toimia. Sillä vihkoset poistuvat myynnistä 15.3.16 jälkeen. Hopihopi Paleokauppaan!

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Kukkakaalin kruunajaiset: Marokkolainen sosekeitto vie kielen mennessään!

    Kukkakaalin kruunajaiset: Marokkolainen sosekeitto vie kielen mennessään!

    Helppojen, talvisten sosekeittojen sarja sai jatkoa Pohjois-Afrikan makuja tulvillaan olevasta kasvissosekeitosta! Pääosasta taistelivat tällä kertaa porkkana, kukkakaali ja omena. Kuka vei voiton?!

    Haluaisin kallistua mittelössä kukkakaalin puoleen, mutta kokonaisuudesta on vaikea poimia yhtä ylitse muiden. Oli sen verran harmoninen soppa, että lienee oikeudenmukaisinta nostaa palkintopallille kaikki osanottajat tasavertaisina =)

    Näitä sosekeittojahan on Paleokeittiössä nähty ennenkin. Tällä kertaa mukana oli kuitenkin jotain uutta ja sen verran toimivaa, että sovelsinpa samaa ajatusta TehoPaleo -reseptien ykkösosassa julkaistuun Puhdistavaan detoxkeittoon.

    Useimmiten sakeutan sosekeitot tarvittaessa kookosmaidolla tai -kermalla. Tällä kertaa kookoksen korvasivat cashewpähkinät. Toimii! Taas tuli lusikoitua useampi lautasellinen kermaista keittoa kitusiin. Tässäpä siis oiva vinkki kaikille teille, joille kookospohjaiset ainekset eivät oikein maistu.

    Siinä ne nyt alla odottelevat! Pilkkomista ja kypsentämistä vailla olevat marokkolaisen kasvissosekeiton pääraaka-aineet. Vaikka raaka-ainelista näyttää jälleen pitkältä kuin nälkävuosi, niin ei syytä huoleen. Vähintäänkin puolet sosesopan aineksista ovat mausteita, jotka eivät vaadi mittaamista kummempaa käsittelyä.

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Mausteinen kukkakaalisosekeitto: Lämmin ja herkullinen kasviskeitto

    Mausteinen kukkakaalisosekeitto: Lämmin ja herkullinen kasviskeitto

    Hola! Pitkästä aikaa pientä postausta. Feels good! To be back in business.

    Olen sairastanut nyt kuukauden verran taudin toisensa perään ja vaikka terveydentila alkaa taas olla parempaan päin, niin voimat ovat vielä vähän hukassa. Mutta pikkuhiljaa itseään kuunnellen ja kunnioittaen tässä palaillaan jälleen arkirutiinien pariin.

    Mausteisesta kukkakaalisosekeitosta on hyvä aloittaa. Siis jatkaa ;)

    Kaalivalikoimat ovat monipuolisimmillaan ja kaalit parhaimmillaan just nyt!

    Eikä kaaliruokien tarvitse välttämättä olla nuivia ja nihkeitä. Itse olen kulkenut jo aikaa sitten höyrytettyjen kukka- ja parsakaalien tien loppuun. Vaihtelu virkistää! Mieltä ja kieltä.

    Kukkakaali on itse asiassa kaikessa ”mauttomuudessaan” yllättävän monipuolinen raaka-aine, joka sopii vaikka riisin korvikkeeksi tai pohjaksi pizzaan.

    Tähän kauniin keltaiseen kukkakaalisosekeittoon väriä ja makua antavat kukkakaalien kypsentäminen paahtamalla sekä eksoottiset mausteet. Valmistaminen on superhelppoa, vaikka aikaa kuluukin vähän varttia pidempään kukkakaalien tekeytyessä dalmatilaiseen kuosiin.

    Paahteisissa keitoissa on oma lämmin sävynsä, jota maanläheiseksi myös kuvailisin. Sopivat mun mielestä mainiosti juurikin syksyn koleisiin ja talveen kylmiin ruokahetkiin.

    Kyllä, kyllä! Uunille alkaa jälleen olla käyttöä! Ja se lieneekin se ainoa asia, joka mua syksyssä viehättää…. talvesta puhumattakaan, hah hah! Ja ne lämpöiset, eteläisten maanosien mausteet… ne tekevät omalta osaltaan talvikaudesta astetta siedettävämmän ;)

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Kun mausteinen Intia kohtasi villin Pohjolan – Kurpitsa-kukkakaalisosekeitto hirvimakkaralla

    Kun mausteinen Intia kohtasi villin Pohjolan – Kurpitsa-kukkakaalisosekeitto hirvimakkaralla

    Tein eilen niin maukasta keittoa, että oli aivan pakko näin sunnuntai -illan ratoksi tulla vielä raapustamaan ohjetta muistiin. Eilen oli nimittäin taas niitä päiviä, jolloin jääkaapista ei paljoa valoa kummempaa loistanut, eikä matka markettiinkaan innostanut. Yksi pieni, alunperin tuoremehuksi ajattelemani myskikurpitsa sieltä sentään löytyi. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Sama kai tuo, tuhoaako kurpitsan vähän enemmän tai vähemmän nestemäisessä muodossa.

    Selvää oli, että pienestä kurpitsasta ei kattilallista keittoa keitellä. Suuntasin jokseenkin niukkavalikoimaiseen lähikauppaan metsästämään kurpitsalle kaveria. Koriin päätyi lopulta pienehkö kukkakaalinpää ja purkki kookoskermaa. Kotoa löytyi vielä pari ihmeen hyvävoimaista porkkanaa ja sipuli. Kermaisen sosekeiton ainekset olivat selvästi kasassa. Ja voi pojat, millaista sosesoppaa siitä syntyikään kun mausteinen Intia kohtasi villin Pohjolan!

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Kevään keveä keitto

    Kevään keveä keitto

    Kesä tulee! Keho tai ainakin mieli kevenee! Näin keväällä. Lautasellekin tuli vatsataudin jälkimainingeissa lapattua keveämpää keittoa. Syynä yksinkertaisesti se, että pelkkä lihan ajatteleminenkin sai vatsan kouristelemaan. Onneksi eteen osui Juulian kukkakaalikeitto, josta pienellä viilalla syntyi tilanteeseen mitä parhaiten sopiva tämän viikon pääruoka.

    Kyllähän sitä hieman alkuun arvelutti lyödä kesäkurpitsaa keittoon, mutta what the heck! Kokeillaan! Ja keksitään jotain muuta, ellei kesäkurpitsa keitossa maistu. Mutta sehän maistui. Oikein hyvältä. Suosittelen! Maistamaan. Oli nimittäin paitsi hyvä, niin myös helppo ja riittoisa soppa.

    KEVÄÄN KEVEÄ KUKKAKAALI-KESÄKURPITSAKEITTO

    3-4 annosta

    • 1/2 litraa vettä
    • 1/2 litraa valmista lihalientä (sitä aidoista luista keitettyä ;))
    • 1 luomukukkakaali
    • 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
    • 1 pienehkö purjo
    • 2 valkosipulinkynttä
    • sopivasti kookosmaitoa tai -kermaa (ehkä 1/2 – 1 dl)
    • mausteeksi himalajansuolaa, rouhittua mustapippuria, chilijauhetta ja provencen kuivattuja yrttejä
    • koristeeksi silputtua persiljaa
    • (luraus laadukasta oliiviöljyä tai nokare voita)
    1. Pese ja pilko kukkakaali, kesäkurpitsa, purjo ja valkosipuli. Valkosipulia ei tarvitse pestä ;)
    2. Kiehauta kattilassa vedellä laimennettu lihaliemi. Lihaliemi ei ole välttämätön, mutta koska pakastimesta puoli litraa sattui löytymään, niin tuuppasin tämän ravinteikkaan liemen soppaan.
    3. Lisää kasvikset nesteeseen ja keittele hiljalleen pehmeiksi.
    4. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
    5. Lisää joukkoon kookosmaito/-kerma ja mausta omaan makuun sopivaksi.
    6. Viimeistele lurauksella oliiviöljyn hyviä rasvoja ja tuoreella persiljasilpulla.

    Loppuun vielä muutama ilmoitusluontoinen asia.

    Kevätsiivous 2014 alkaa tulla päätökseen, snif… Viimeistä viikonloppua viedään, jonka jälkeen emäntä kerää lisää virtaa pääsiäisviikon ja jatkaa sen jälkeen hommia uuden ryhmän kanssa kohti keveämpää kesää. Jos mielit mukaan kevennystalkoisiin, niin käy ilmoittamassa aikeistasi Marialle ja tervetuloa! Siellä on 40 henkeä jo aloitellut ruokavalion keventämistä Marian johdolla, mutta mukaan pääsee ja ehtii aina 27.4. saakka. Oman, neljän viikon valmennusosion aloitan maanantaina 21.4. Toivottavasti tapaamme siellä! =)

    Lisäksi haluan vinkata muutaman meidän kevätsiivoojan paleohenkisistä blogeista. Käykääs tutustumassa Pikku Taistelija Sarin blogiin sekä Minttumaarian kokkailuihin! Upeita mimmejä nämä! =)

  • Kukkiva fenkolikeitto

    Kukkiva fenkolikeitto

    Shakshuka ja fenkoli kilpailivat. Kumpi voitti? Itseasiassa kamppailu feissarissa päättyi tasapeliin, joten emäntä otti ohjat omiin käsiin ja päätti aloittaa paahteisesta kukkakaali-fenkolisosekeitosta. Shakshukaa seuraavaksi, ellei vihreä kiwi kiilaa siihen väliin. Uuteen sosesoppaankin on jo ainekset valmiina. Mutta syödään nyt ensin tämä pois =)

    En ole aiemmin fenkolia juurikaan käyttänyt, mutta tänä talvena ja ennen kaikkea tämän myötä on fenkoli valloittanut paitsi sydämeni, niin myös vatsalaukkuni. Onpa sitä myös mehuksi puristettu. Ja takaraivossa takoo eräs kypsentämätöntä fenkolia hyödyntävä resepti, jota vaan täytyy kokeilla. Jotta tietää maistuuko se yhtä hyvältä ihan sellaisenaankin. Sitten kevväämmällä ;)

    Viikonloppuna on aina mukava mennä vähän vaikeamman kautta. Olisin tietysti voinut heittää kukkakaalit ja fenkolit suoraan kattilaan muiden raaka-aineiden mukana, mutta minä halusin ne ensin uuniin. Hakemaan syvyyttä ja paahteisutta.

    Kannattiko kokata puolisen tuntia kauemmin? Ehkä. En osaa sanoa, koska tämä oli ensimmäinen kukkakaali-fenkolisosekeittoni ever, joten vertailupohja on hieman heikoilla jäillä. Tosin olisi kyllä kannattanut ottaa kasvikset uunista ulos hieman aiemmin, sillä ei sen enempää palanut kukkakaali kuin fenkolikaan maistu keitossa välttämättä kaikkein parhaimmalle. Mutta ensi kerralla olen fiksumpi ja laitan uunin hieman miedommalle (tai pidän silmät paremmin auki ;)). Paahtukoon vähän kauemmin, kunhan eivät pala. Ja jos nyt sattuu toistamiseen pieni palovamma yllättämään, niin vammat kannattaa hoitaa leikkaamalla ainakin mustimmat osat kokonaan pois ennen kattilaan sukeltamista.

    PAAHTEINEN KUKKAKAALI-FENKOLISOSEKEITTO

    4 annosta

    • 1 keskikokoinen kukkakaali
    • 1 iso tai 2 vähän pienempää fenkolia (luomuna tällä kertaa, koska tehoa oli vain yksi kulahtanut jäljellä)
    • reippaasti CocoVin kookosöljyä paistamiseen ja yhtä reippaasti macadamia -öljyä paahtamiseen
    • 1 isohko keltasipuli
    • 2 valkosipulinkynttä
    • ~litra vettä tai kasvislientä
    • 1-2 dl kookoskermaa
    • maustamiseen suolaa ja rouhittua mustapippuria (+ ripaus valkopippuria), puolikkaan sitruunan mehu sekä kuivattua tilliä (koska tuore tilli unohtui kauppaan)
    • viimeistelyyn oliiviöljyä, murustettua fetajuustoa sekä mustapippurirouhetta
    • koristeeksi fenkolinoksa ;) tai tuoretta tilliä
    1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Ehkä 175 astettakin riittää…
    2. Perkaa ja paloittele kukkakaali sekä fenkoli leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Lorauta päälle macadamia- tai avokadoöljyä (kestävät kuumentamista paremmin kuin oliiviöljy) ja heitä vielä sekaan sopivasti jotain karkeaa (sormi)suolaa. Itse käytin Maldonia.
    3. Laita kasvikset uuniin 25-30 minuutiksi ja kääntele välillä. Älä polta! ;)
    4. Silpu sipuli ja kuullota kookosöljyssä kattilassa. Lisää mukaan myös puristetut valkosipulinkynnet.
    5. Lisää kattilaan paahdetut kukkakaalit ja fenkolit sekä vesi tai kasvisliemi. Kiehauta ja jätä kannen alle kiehumaan hiljalleen kunnes ovat pehmeitä ja valmiita soseutettaviksi.
    6. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää joukkoon kookoskerma ja sitruunamehu.
    7. Mausta tillillä, suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Lisäsin myös hieman valkopippuria tuomaan pientä potkua.
    8. Tarjoile murustetun fetajuuston tai lämminsavulohen kera.
    9. Koristele annos oliiviöljyllä, rouhitulla mustapippurilla ja tuoreella tillillä. Myös tryffeliöljy ja paahdetut pinjansiemenet käyvät hyvin, jos haluat astetta hienostuneemman annoksen ;)

    Kukkivia ja paahteisia suojapäiviä!