
Helppojen, talvisten sosekeittojen sarja sai jatkoa Pohjois-Afrikan makuja tulvillaan olevasta kasvissosekeitosta! Pääosasta taistelivat tällä kertaa porkkana, kukkakaali ja omena. Kuka vei voiton?!
Haluaisin kallistua mittelössä kukkakaalin puoleen, mutta kokonaisuudesta on vaikea poimia yhtä ylitse muiden. Oli sen verran harmoninen soppa, että lienee oikeudenmukaisinta nostaa palkintopallille kaikki osanottajat tasavertaisina =)

Näitä sosekeittojahan on Paleokeittiössä nähty ennenkin. Tällä kertaa mukana oli kuitenkin jotain uutta ja sen verran toimivaa, että sovelsinpa samaa ajatusta TehoPaleo -reseptien ykkösosassa julkaistuun Puhdistavaan detoxkeittoon.
Useimmiten sakeutan sosekeitot tarvittaessa kookosmaidolla tai -kermalla. Tällä kertaa kookoksen korvasivat cashewpähkinät. Toimii! Taas tuli lusikoitua useampi lautasellinen kermaista keittoa kitusiin. Tässäpä siis oiva vinkki kaikille teille, joille kookospohjaiset ainekset eivät oikein maistu.

Siinä ne nyt alla odottelevat! Pilkkomista ja kypsentämistä vailla olevat marokkolaisen kasvissosekeiton pääraaka-aineet. Vaikka raaka-ainelista näyttää jälleen pitkältä kuin nälkävuosi, niin ei syytä huoleen. Vähintäänkin puolet sosesopan aineksista ovat mausteita, jotka eivät vaadi mittaamista kummempaa käsittelyä.

MAROKKOLAINEN KASVISSOSEKEITTO
Vain tilaajille
Avaa tilaamalla Paleokeittiön Parhaat -reseptit.

Tsekkaa myös muutama muu Paleokeittiön kukkakaalipohjainen sosekeitto!
Lämpimän mausteisia sosekeittotuokioita Sinunkin talveesi!
