Shakshuka ja fenkoli kilpailivat. Kumpi voitti? Itseasiassa kamppailu feissarissa päättyi tasapeliin, joten emäntä otti ohjat omiin käsiin ja päätti aloittaa paahteisesta kukkakaali-fenkolisosekeitosta. Shakshukaa seuraavaksi, ellei vihreä kiwi kiilaa siihen väliin. Uuteen sosesoppaankin on jo ainekset valmiina. Mutta syödään nyt ensin tämä pois =)
En ole aiemmin fenkolia juurikaan käyttänyt, mutta tänä talvena ja ennen kaikkea tämän myötä on fenkoli valloittanut paitsi sydämeni, niin myös vatsalaukkuni. Onpa sitä myös mehuksi puristettu. Ja takaraivossa takoo eräs kypsentämätöntä fenkolia hyödyntävä resepti, jota vaan täytyy kokeilla. Jotta tietää maistuuko se yhtä hyvältä ihan sellaisenaankin. Sitten kevväämmällä ;)
Viikonloppuna on aina mukava mennä vähän vaikeamman kautta. Olisin tietysti voinut heittää kukkakaalit ja fenkolit suoraan kattilaan muiden raaka-aineiden mukana, mutta minä halusin ne ensin uuniin. Hakemaan syvyyttä ja paahteisutta.
Kannattiko kokata puolisen tuntia kauemmin? Ehkä. En osaa sanoa, koska tämä oli ensimmäinen kukkakaali-fenkolisosekeittoni ever, joten vertailupohja on hieman heikoilla jäillä. Tosin olisi kyllä kannattanut ottaa kasvikset uunista ulos hieman aiemmin, sillä ei sen enempää palanut kukkakaali kuin fenkolikaan maistu keitossa välttämättä kaikkein parhaimmalle. Mutta ensi kerralla olen fiksumpi ja laitan uunin hieman miedommalle (tai pidän silmät paremmin auki ;)). Paahtukoon vähän kauemmin, kunhan eivät pala. Ja jos nyt sattuu toistamiseen pieni palovamma yllättämään, niin vammat kannattaa hoitaa leikkaamalla ainakin mustimmat osat kokonaan pois ennen kattilaan sukeltamista.
PAAHTEINEN KUKKAKAALI-FENKOLISOSEKEITTO
4 annosta
- 1 keskikokoinen kukkakaali
- 1 iso tai 2 vähän pienempää fenkolia (luomuna tällä kertaa, koska tehoa oli vain yksi kulahtanut jäljellä)
- reippaasti CocoVin kookosöljyä paistamiseen ja yhtä reippaasti macadamia -öljyä paahtamiseen
- 1 isohko keltasipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- ~litra vettä tai kasvislientä
- 1-2 dl kookoskermaa
- maustamiseen suolaa ja rouhittua mustapippuria (+ ripaus valkopippuria), puolikkaan sitruunan mehu sekä kuivattua tilliä (koska tuore tilli unohtui kauppaan)
- viimeistelyyn oliiviöljyä, murustettua fetajuustoa sekä mustapippurirouhetta
- koristeeksi fenkolinoksa ;) tai tuoretta tilliä
- Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Ehkä 175 astettakin riittää…
- Perkaa ja paloittele kukkakaali sekä fenkoli leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Lorauta päälle macadamia- tai avokadoöljyä (kestävät kuumentamista paremmin kuin oliiviöljy) ja heitä vielä sekaan sopivasti jotain karkeaa (sormi)suolaa. Itse käytin Maldonia.
- Laita kasvikset uuniin 25-30 minuutiksi ja kääntele välillä. Älä polta! ;)
- Silpu sipuli ja kuullota kookosöljyssä kattilassa. Lisää mukaan myös puristetut valkosipulinkynnet.
- Lisää kattilaan paahdetut kukkakaalit ja fenkolit sekä vesi tai kasvisliemi. Kiehauta ja jätä kannen alle kiehumaan hiljalleen kunnes ovat pehmeitä ja valmiita soseutettaviksi.
- Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää joukkoon kookoskerma ja sitruunamehu.
- Mausta tillillä, suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Lisäsin myös hieman valkopippuria tuomaan pientä potkua.
- Tarjoile murustetun fetajuuston tai lämminsavulohen kera.
- Koristele annos oliiviöljyllä, rouhitulla mustapippurilla ja tuoreella tillillä. Myös tryffeliöljy ja paahdetut pinjansiemenet käyvät hyvin, jos haluat astetta hienostuneemman annoksen ;)