Joulu meni jo! Yhtä nopeasti kuin tulikin. Mutta minä aion vielä muistella hetken mennyttä joulua ja raapustaa muistiin jouluaaton antimia, jotka eivät itselleni olleet aivan perinteisemmästä päästä. Toki joulupäivän ja tapanin vietin myös perheemme perinteisten jouluherkkujen äärellä, mutta aatto toi mukanaan paljon uusia makuelämyksiä pitkälti kotimaan metsistä.
Jos aattopöytää pitäisi kategorioida, niin Paleokeittiön emännälle paremmin kuin hyvin sopivalla, mutta valitettavan vieraaksi jäänellä riistateemalla mentiin. Petrataan, petrataan… ja totutellaan pikkuhiljaa itselleni aiemmin haasteellisiksi osoittautuneiden riistan, sienien ja kalojen kanssa.
Itse asiassa on aika hienoa, että vielä lähes kymmenen vuoden paleotaipaleen jälkeen opittavaa ja opiskeltavaa löytyy pilvin pimein. Mukavuusalueelle on helppo jumittautua, mutta haasteet ja uudet ulottuvuudet ovat sellaista elämän suolaa, joiden kohtaaminen piristää kummasti. Vaikka niihin tarttuminen vähän vaikeaa onkin. Tosin täytyy totuuden nimissä mainita, että ruoanlaiton osalta pääsin helpolla pysyttelemällä tutulla tantereella kasvisten maittavassa maailmassa ja jättämällä lihaisat herkut osaavimpiin käsiin.
Aloitimme aattopöydän valmistelun rennosti jo aatonaattona, jolloin kyhäsin kokkailuja siivittämään talvisia makuja täynnä olevan sangrian. Sopivasti maustettu sangria sopii mainiosti myös muihin talvikekkereihin tai viimaisia viikonloppuja piristämään, joten yritänpä saada reseptiä pihalle vielä ennen vuodenvaihteen juhlia. Jos joku siitä vaikka uudenvuoden boolin itselleen nappaisi!
Jos aatonaattona maisteltiin karpaloiden kirvoittamaa, omenaista sangriaa, niin aatto korkattiin hieman juhlavammissa merkeissä kaapin perältä löytyneen Philippe Gonetin samppanjan merkeissä. Mausta ja väristä päätellen se lienee viihtyneen siellä jo pidemmän aikaa…
Ikääntynyt samppanja yllätti positiivisesti ja sopi mainiosti paitsi alkumaljaksi, niin myös kevyempien alkuruokien huuhtojaksi. Voimakkaampi riista sen sijaan vaati vierelleen hapokkaampaa punaista, pirteän marjaisen Pinot Noirin ja täyteläisemmän Tempranillon muodossa.
Aaton ruokajuhlat alkoivat smetanakerroksella sivellyillä, paahdetuilla paahtoleipäpaloilla, jotka herkkä muikunmäti sekä ripaus punasipulia ja rouhittua mustapippuria kruunasivat. Lohenmätiä olen aiemmin maistanut, enkä mitenkään isosti ihastunut. Mutta muikunmäti ainakin näin tarjoiltuna maistui mainiosti eikä jättänyt jälkeensä ruokatraumoja.
Mätileipien jälkeen jatkoimme edelleen leipäisissä tunnelmissa; vaalea leipä täydentyi rukiisella limpulla sekä tervaisella saaristolaisleivällä, jolle muuten vahva suositus (löytyi Lidlistä). Alkuun graavattua siikaa, väliin hienostunutta hanhenmaksaa ja lopuksi tyhdimpaa, kylmäsavustettua lohta. Kaloja piristämässä myös remouladekastike.
Alkupalojen jälkeen oli aika korkata varsinainen riistasaalis näillä kauniilla riekonrinnoilla. Riekon rintapalat eivät pikaista kypsennykstä pannulla kummempaa valmistelua kaivanneet.
Riekot vähän emäntää jänskättivät, koska en ollut aiemmin sen enempää riekkoihin kuin muihinkaan ”oikeisiin” riistalintuihin haarukkaa upottanut. Riekot kuitenkin päätyivät riistaisan joulupöydän suosikiksi. Ihan mahtava pikku lintu!
Riekon kaverina lautasella lintujen jämistä keiteltyyn, tummaan riistaliemipohjaan valmistettu, makea portviinikastike kera valmiin Waldorfin salaatin ja emännän joulumausteiseksi pikkelöidyn punakaalin.
Vatsa oli ensimmäisen lautasellisen jälkeen mukavan täysi, mutta ei ähkyisä, kuten monesti etenkin joululaatikoiden jälkeen tahtoo olla. Tässä välissä oli kuitenkin mukava sulatella riekkoja jokusen tunnin ennen seuraavan riistalihan kimppuun käymistä.
Jep, ruokaisissa tunnelmissa meni vuoden 2016 jouluaatto – välillä ruokaa valmistellessa, pöytää kattaessa ja sitten taas syödessä. Kulinaristin toiveaatto ja joululahja parhaimmasta päästä!
Siinä sivussa, ensimmäisiä jouluruokia nauttiessa kypsyi uunissa aaton toinen pääateria, metsäisissä mausteissa ja Pinot Noirissa marinoitu hirvipaisti. Riekkojen lailla myös hirvipaisti hieman etukäteen hirvitti, koska aiemmat kokemukset kuivakkaaksi ja sitkeäksi paistetusta hirvestä eivät olleet kovin positiivisia. Enkä muutenkaan ole mikään paahdettujen paistien ylin ystävä. Juurikin tuosta em. syystä.
Noh, näköjään raaka-aineesta kuin raaka-aineesta saa hyvää kun on kokki kohdallaan! Toki hirvi maistui hirvelle eli liha on jauhetulle sika-nautakansalle vierasta ja voimakasta, mutta tällä kertaa ah, niin mehevää, eikä yhtään kuivakkaa tai pelkkää purukumia.
Hirven kanssa maistui jo aiemmin mainitsemani Waldorfin salaatti ja pikkelöity joulukaali sekä inkiväärinen bataattilaatikko, tattikastike (joka vaatii emännältä vielä vähän lisää totuttelua ;)) ja karpalo-cointreau -hilloke. Maukas kokonaisuus, joka täytti ahneen emännän vatsaa hippasen liiaksikin. Ja taas tarvittiin muutama tunti sulattelua ennen juustopöytään istahtamista.
Koska jälkiruokaa ei enää päivän päätteeksi kenenkään vatsa kaivannut, niin juustopäällysteiset piparit saivat tällä kertaa toimittaa jälkkärin virkaa. Tulkoon makean jälkiruoan vuoro myöhemmin! Vielä se ei ole tullut.
Juustolautasella kuitenkin pipareiden lisäksi makeaa viikunahilloketta, sinihomeista Stiltonia ja pehmeää, pitkän kypsytyksen myötä aromikkaaksi kypsynyttä, brie -tyyppistä Brillat-Savarin -juustoa.
Sellaista riistavoittoista gourmet -aattoa vietti emäntä tänä vuonna! Paljon uutta ja hyvää! Annokset sopivat pienin viilauksin mun mielestä mainiosti myös joulupöydän ulkopuolelle. Itse en ole ollut riistan suhteen kovin rohkea, mutta tämän kokemuksen myötä vinkkaisin, että rohkeasti vaan riistan kimppuun ihmiset! On ravitsemuksellisesti ehkä parasta ruokaa, mitä paitsi paleo-, niin myös muu kansa voi nauttia!
Jotain on vielä joulusta jäljellä. Laitellaan kun keritään! Tässä nyt välipäiviä vähän puoliteholla kuitenkin viettelen ja odottelen vuotta uutta alkavaksi. Tuloillaan ainakin tuota alussa mainostamaani vaaleaa sangriaa ja maidottomia, mutta ei mauttomia kotitekoisia tryffeleitä. Ja sitä aattona missattua jälkkäriäkin!
Rentoja välipäiviä ja riistaisia kokkailuja Sinullekin!
