Kuukausi: syyskuu 2012

Maistiaisia Länsi-Uudenmaan Maistiaisista

Viettelin eilen syksyistä päivää maalla Länsi-Uudenmaan Maistiaisten merkeissä Westerbyn kartanossa, Inkoossa. Alla kuvamaistiaiset tapahtumasta merellisissä maalaismaisemissa. Veneellä paikan päälle ja bussilla pois. Pilvet näyttivät uhkaavilta, mutta sade alkoi vasta poislähtiessä. Loistava ajoitus! Ja ihan paras päätös valita menomatkalle vesitie. Olisimme mielellämme matkanneet myös takaisin venhon kyydissä, mutta viimeinen vene meni jo! Herkkuja tuli maisteltua jos jonkinlaisia. Nämä herkut jäivät kuitenkin väliin, vaikka kieltämättä houkuttelevilta näyttivätkin. Kermakahvilla ja kojujen maistiaisilla selvisi yllättävän pitkälle.     Luulin ensin inkivääriksi. Lähempi tarkastelu ja keskustelu kojun emännän kanssa paljasti kuitenkin maa-artisokaksi. Voi nolous! =D Jo viime vuodelta tuttu possu omenoineen hirvitti edelleen… Onnea on! Onnenkengät! Mahdoton ohittaa. Navettakahvilan viehättäviä tunnelmia. Ehkä suurimmat porkkanat ever! Kuva ei tee oikeutta näille mahtaville maan kasvateille. Tällainenkin kiva, pieni pehmolelu tuli vastaan. Ikää neljä kuukautta ja ihan pakko paijata!     Halloween! Lapsikin sen tietää. Halloween ja lapsi tulivat vastaan lasten askartelutuvassa. Mitä minä tein siellä? Älä edes kysy! =D Kartanossa on tunnelmaa… Haaveilen!         Kotikulmilta oli paikan päälle eksynyt myös ravintola BistroMatin kylmissään värjöttelevät edustajat. Ilta jatkuikin kyseisessä ravintolassa, …

Kaali on kaveri

Kaali on edelleen kiva kaveri. On tullut väännettyä laatikkoa ja keittoa, mutta tämän hetken ehdoton hitti on kaalipata! Koska se vaan on jotenkin niin helppo. Hyvää ja pehmeää, kun malttaa hauduttaa. Ja siitä riittää. Puoleksi viikoksi. Ei laiska emäntä jaksa joka päivä hellan edessä hämmennellä. Raaka-aineet ovat jokseenkin samat kuin aiemmin mainituissa. Toteutustapa vain hieman eri. Semisti paleo kaalipata reilu kilo valkokaalia 1 iso sipuli reilu 400 g jauhelihaa (sika-nauta toisi varmasti mehevyyttä, mutta olen käyttänyt pakkasesta priimaa Herefordia. Kun sitä kerran on.) ~3 dl vettä 0,5 – 1 dl riisiä 1-2 rkl smetanaa luraus vaahterasiirappia mausteeksi suolaa, rouhittua mustapippuria, pari laakerinlehteä ja meiramia tarjoiluun puolukkahilloa Pilko kaali suipaleiksi. Vaihe, joka tökkii eniten. Ehkä mulla on vaan huono veitsi. Antakaahan viisaammat vinkkejä, millainen sen pitäisi olla. On nimittäin melkoista tappelua tämä suipaloiminen. Etenkin se ensimmäinen kaalinpään katkaisu. Pilko sipuli sopivaksi. Yleensä olen käyttänyt ihan vaan keltasipulia, mutta tällä kertaa kaapista ei löytynyt muuta kuin serkku punainen. Mittaa riisit valmiiksi. Maukas Urtekramin luomu täysjyväbasmati sopii pataan mainiosti. Ruskista jauheliha esim. isossa teräskattilassa. Lisää mukaan sipulit ja …

Tervetullut ylijäämäkala

Onni potkaisi! Mä aina välillä huutelen feissarissa ja milloin missäkin lähiruoan perään. Jotta josko jollain sattuisi olemaan jotain ylimääräistä ruokaa (laadukasta tietenkin ;)), niin mulle kyllä kelpaa. Melko hiljaista on huuteluista huolimatta ollut… Kunnes edellisviikonloppuna sain äipältä puhelun, että ”Nyt sitä olis! Tuoretta kuhaa!”. Naapurin setä oli kilttinä kiikuttanut yhden ylimääräisen saalistamansa kuhan vanhemmilleni. Isukki hoiti hienosti fileointipuolen, paistoi itselleen yhden puolen ja mä sain toisen. Harmikseni olin jo ehtinyt valmistaa useamman päivän ruoat valmiiksi, joten jouduin kierrättämään fileen pakastimen kautta. Kun kerrankin olisi ollut tuoretta tarjolla! Noh, hyvää se oli muutaman päivän pakastuksen jälkeenkin. Tästä lähdettiin. Tai minä lähdin. Ilman päätä, häntää ja nahkaa. Eväitä. Silmiä. Ja piikkejä =) Tähän päädyttiin. Muutama minuuttia paistoa pannulla molemmin puolin hyvässä voissa. Päälle valkopippuria ja Maldon -suolaa. Lautaselle kera jämäkukkakaali-bataattisoseen, puolikkaan avokadon ja sitruunan, jonka rutistelin huolella kalan niskaan. Ei niin kaunista, mutta vähästä kauneudesta huolimatta äärettömän maukasta! Ja jotenkin niin kivaa, kun tietää mistä, miten ja kenen käsistä se oli siihen lautaselle uinut <3

Vanhassa vara parempi

Ei mitään uutta Paleokeittiössä. Vanha vaan toimii =). Muutama ruokalajike viime viikolta. Valkokaalilla ryyditetyt Hereford -pihvit ja kukkakaali-bataattisose persiljalla ja Auralla. Melko syksyistä, vai mitä? Laiskan lounasaamiainen 1 jääsalaatti kastikkeeksi oliiviöljyä ja vaaleaa balsamiviinietikkaa päälle tuoretta, lämmintä loimulohta suoraan nuotiolta lohen mausteeksi sitruunamehua, mustapippuria ja smetanaa Loppuun vielä pisaroiden bongausta ja sadepäivän haaveilua nokka kiinni lasissa. Tätä on harrastettu useamminkin. Kuten ikkunasta näkyy. Eikä laiska siivooja tee asiaa (tai ikkunaa ;)) yhtään kauniimmaksi. Niissä puuhissa pitäisi tämän emännän nimittäin olla parhaillaankin, mutta kummasti kaikki muu on mukavampaa. Jopa sadepisaroiden bongailu. Ja joka hemmetin sunnuntai! Kivat viikonlopun viimeiset kuitenkin kaikille! =)

Terveiset Keittiöstä – Kitchen, Riika

Lisää hataria mustikuvia Riiasta. Sateisena kauppahallipäivänä suunnistimme lounaalle kauppahallien takana sijaitseviin taidekortteleihin. Olin bongannut Ravintola Kitchenin jo aiemmin jostain turistioppaasta. Alue vaikutti hippasen kolholta, mutta onneksi sinne tuli kuitenkin suunnattua. ”Keittiö” nimittäin palkitsi avokätisesti ja voin suositella sitä(kin) oikein lämpimästä. Aivan huippuhyvä kolmen ruokalajin lounas! Ja mihin hintaan! Viineineen ja jälkkärikahvitteluineen tietenkin. Täältä sain muuten koko reissun parasta kahvia. Kinuamalla irtosi nimittäin vihdoinkin mukaan kunnon kermaa!     En nyt tietenkään enää kuollaksenikaan muista mitä päivän business -lounaaksi oli tarjolla. Alkuruoaksi mitä luultavimmin kukkakaali-porkkanakeittoa (vai oliko se kuitenkin kurpitsaa…). Pääruokana ainakin suuhun sulavaa ”possun läskipalaa”. Kuten kuvasta näkyy, niin läskit (eli jöitskyt), jotka yleensä erottelen lautasen reunalle, tuli imettyä viimeiseen pisaraan saakka. Ihan mahtikamaa! Kyllä rasva on poikaa! Kun sen oikein osaa valmistaa =) Jälkkäriksi valitsin itselleni pirtsakan ”vadelmakakkusen”, jota tarjoilija kutsui nimellä ”bisquit”. Keksiksi annos oli kuitenkin melko pehmeää… Kaverina muistaakseni raparperikastiketta, jolle on joku hienompi ja virallisempikin nimi ;). Kaverille myös raparperia. Toisenlaisen kakkusen muodossa ja kera vaniljajäätelön. Molemmat olivat oikein maukkaita.     Kokki työn touhussa! Kiva oli aterian jälkeen käydä ihan …

Pikaruoalla matkaan!

Joskus pitää selvitä matkaan pikaisesti. Niillä mitä on. Näillä se sujuu suhteellisen pitkään. Nälän pitäminen loitolla =) Lautasella… 2 edellispäivänä keitettyä luomumunaa puolikas avokado Päijät-Hämeen luomuhapankaalia mausteeksi luomumajoneesia Ei voi olla helpompaa! Ja nopeampaa! Vinkkinä vaan niille, jotka eivät koskaan ehdi syömään aamiaista ;)

Riian kauppahalli

Ehkä joku vielä muistaa, että käväisin alkukesästä viiden päivän minilomalla Riiassa. Muutamia ruokajuttuja ehdin jo kirjoitellakin, mutta sitten tuli kai jotain muuta mukavampaa ja Riian jutut jäivät. Yritän paikkailla tilannetta. Jollain tapaa. Todennäköisesti aika huonosti, koska mummon muisti ei enää pelaa entiseen malliin. Mutta niinhän se oli, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa! Joten… mitäpä pienistä ;) Asiaan! Kauppahallissakin tuli käytyä. Pikemminkin kauppahalleissa. Niitä kun löytyi peräti neljän muinaisen ilmalaivahangaarin verran. Ja takapiha vielä siihen päälle. Oli varaa valita. Ehkä liikaakin, sillä mukaan ei tarttunut mitään. Äimisteltävää riitti sitäkin enemmän =) Historiaa. Lihaa. Juustoa. Vihanneksia. Kuivattua kalaa. Jotain kalaa. Lisää kalaa. Ja vielä kerran… kalaa! Kalahallin haju oli karmea. Mutta jostain syystä päivän kalasaaliit sen verran viehättäviä, että siellä tuli vaelleltua tovi jos toinenkin. Jos tie vie Riikaan, niin kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa nämä Stockan viekussa sijaitsevat hallit.

Kymmenen kohdan tonnikalasalaatti

Vanha tuttu täällä taas! Maanmainio tonnikalasalaatti. Hyvä. Ja hyvin helppo. 1. Dijon -kastike ennen. 2. Dijon -kastike jälkeen. 3. Kaksi purkkia vaaleaa tonnikalaa. 4. Kuutioitu punasipuli. Iso. 5. Valutettuja kapriksia puolikas pienestä purkista. 6. Siipaloidut sellerinvarret. 7. Sekaisin tillistä. 8. Kastikkeen kaato. 9. Sekaisin kastikkeesta. 10. Lautasella. Seuranaan keitetyt luomumunat ja puolikas avokado.

Syksyinen kalkkunasalaatti

Syksyn tullen salaatti-innostus hiipuu ihan itsekseen. Se käy talviunille ja herää jälleen kevätauringon myötä. Keho kaipaa kasviksia mieluummin lämpimänä kuin kylmänä. Nyt olen muutaman kerran tavoistani poiketen nautiskellut syksyisestä kalkkunasalaatista. En tiedä, onko se oikeasti sen syksyisempi kuin muutkaan salaatit. Vai onko vaan syksy vallannut mielen. Syksyisen salaatin olen synnyttänyt seuraavista aineksista… Syksyn kalkkunasalaatti paistettua kalkkunanfilettä (naturel, jossa mausteena himalajan suolaa ja sitruunapippuria) puolikas jääsalaatti (kastikkeena oliiviöljy ja balsamico -viinietikka) puolikas kotimainen luomuomena paloiteltuna pala gryuere -juustoa paloiteltuna (valmistettu raakamaidosta, myös perinteinen Aura -juusto on sopinut salaattiin vallan mainiosti) 4-5 saksanpähkinää päälle murskattuna Salaatti on toiminut mulla joko brunssin tapaan yhdistettynä aamiaisena ja lounaana tai illallisena. Molempi parempi! Jos salaatista haluaa vielä hippasen ruokaisampaa, niin puolikas avokado hoitanee homman oikein mielellään. Tämä on riittänyt toistaiseksi oikein hyvin puolikuntoiselle.

Taistelua auringonlaskun sävyin

Muutamat viime päivät olen käynyt tiivistä taistoa flunssaoireita vastaan. Vielä en osaa sanoa, onko taistelu hävitty vai voitettu. Battle still going on! Olen kyllästänyt itseni yhtälailla pirtein auringonlaskun värein kuin mauinkin. Luonnollisin antioksidantein ja vitamiinin. Usko kehon uskomattomaan kykyyn parantaa on vahva. Kunhan annan elimistölle rauhan hoitaa parannustyöt tukemalla niitä parhaani mukaan. Se on ainoa asia mitä voin tehdä. Lopettaa hetkeksi koohottamisen. Luottaa. Ja odottaa. Rauhassa ja rauhallisin mielin. Että luonto hoitaa omansa. Pysyn vaan pois jaloista ;) Näistä antimista ovat menneiden päivien helposti sulavat ja virkistävät pirtelöt tehty… Pirteän aurinkoinen flunssapirtelö appelsiini puolikas sitruuna pakastettuja villivadelmia pakastettuja tyrnimarjoja pala tuoretta inkivääriä luomuhunajaa himalajan suolaa Ainekset blenderiin ja notkistamiseen vettä. Simppeliä kotihoitoa! =)