Taivaallinen raakasuklaa
Tänään tupsahti meiliboxiin Superfoodit.comin uusin uutiskirje, jossa oli liitteenä ”Suklaa-alkemistin käsikirja” ala Jaakko Halmetoja. Tuo käsikirja on muuten aivan loistava ja sen innoittamana valmistin tänään pitkästä aikaa itse raakasuklaata. Kun en suklaahimossani kaapeista muuta löytänyt kuin ällömakeita (ja edelleen avaamattomia ;)) joulukonvehtirasioita, jotka maistuvat suklaan sijaan pelkälle sokerille. Suklaakokkeiluja Tuumasta toimeen ja kaappeja katsastamaan, josko niistä löytyisi kaikki suklaakokkausta varten tarpeellinen. Ja löytyihän sieltä! Kaikkea kivaa, josta kokata! Vaikka ”Suklaa-alkemistin käsikirja” tarjoaa myös monta, arvatenkin hyvää raakasuklaareseptiä, niin päätin antaa itselleni mahdollisuuden vihdoinkin saada aikaiseksi jotain taivaallista täysin vaistonvaraisesti ja ihan omin neuvoin. Aiemmat kokeiluni ovat tuottaneet ihan ok -kamaa, mutta ei mitään niin ihmeellistä ja autuaallista, että olisin sen kummemmin onnistunut itseäni juuri raakasuklaaseen koukuttamaan. Teollinen 86% tumma suklaa on toiminut mainiosti. Itseasiassa hieman liiankin loistavasti. Ja nyt pikaisesti ”Taivaallisen raakasuklaan” -resepti kirjoihin ja kansiin ennen kuin raakakaakaohumalan (?) haihtuessa haihtuvat myös käyttämieni ainesten muistijäljet päästä. Taivaallinen raakasuklaa kylmäpuristettua neitsyt kookosöljyä kaakaovoita raakakaakaojauhetta lucumaa hyppysellinen Himalajan suolaa spirulinaa jauhettua luomu vaniljaa hippasen, siis tosi vähän juoksevaa hunajaa aurinkokuivattua luomu taatelia ”kuutioituna” murskattua saksanpähkinää Sulata …