Tervetullut ylijäämäkala

Onni potkaisi! Mä aina välillä huutelen feissarissa ja milloin missäkin lähiruoan perään. Jotta josko jollain sattuisi olemaan jotain ylimääräistä ruokaa (laadukasta tietenkin ;)), niin mulle kyllä kelpaa. Melko hiljaista on huuteluista huolimatta ollut… Kunnes edellisviikonloppuna sain äipältä puhelun, että ”Nyt sitä olis! Tuoretta kuhaa!”.

Naapurin setä oli kilttinä kiikuttanut yhden ylimääräisen saalistamansa kuhan vanhemmilleni. Isukki hoiti hienosti fileointipuolen, paistoi itselleen yhden puolen ja mä sain toisen. Harmikseni olin jo ehtinyt valmistaa useamman päivän ruoat valmiiksi, joten jouduin kierrättämään fileen pakastimen kautta. Kun kerrankin olisi ollut tuoretta tarjolla! Noh, hyvää se oli muutaman päivän pakastuksen jälkeenkin.

Tästä lähdettiin. Tai minä lähdin. Ilman päätä, häntää ja nahkaa. Eväitä. Silmiä. Ja piikkejä =)

Tähän päädyttiin. Muutama minuuttia paistoa pannulla molemmin puolin hyvässä voissa. Päälle valkopippuria ja Maldon -suolaa. Lautaselle kera jämäkukkakaali-bataattisoseen, puolikkaan avokadon ja sitruunan, jonka rutistelin huolella kalan niskaan. Ei niin kaunista, mutta vähästä kauneudesta huolimatta äärettömän maukasta! Ja jotenkin niin kivaa, kun tietää mistä, miten ja kenen käsistä se oli siihen lautaselle uinut <3

Comments

Vastaa

More posts

  • ☕️ Syksyn lohdulliset kahvihetket – nautinto vai näännyttäjä?

    ☕️ Syksyn lohdulliset kahvihetket – nautinto vai näännyttäjä?

  • Juhannuksen & koko kesän terveemmät tarjottavat – kesäperunoista hodariin

    Juhannuksen & koko kesän terveemmät tarjottavat – kesäperunoista hodariin

  • Varhaiskaali-jauhelihapaistos fenkolilla – Simppeli kausiherkku

    Varhaiskaali-jauhelihapaistos fenkolilla – Simppeli kausiherkku

Discover more from PALEOKEITTIÖ

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading