Gluteeniton, Kananmunaton, kesäsalaatti, Pähkinätön, Reseptit, Salaatit, SEMIPALEO, Sokeriton, Viljaton
Jätä kommentti

Persikalla piristetty katkarapu-vuohenjuustosalaatti

Emäntä on viihtynyt viime aikoina vieraissa pöydissä vähän turhankin hyvin, mutta on tässä välissä jotain kesäistä kokattu kotonakin. Kesäkokkaus on niin ihanan helppoa ja yksinkertaista! Raaka-aineetkin, etenkin tuoreet, alkavat myös kohta olla kohillaan. Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa! Suomessa.

Jaa-a, en nyt enää muista, mistä idea persikoilla piristettyyn katkarapu-vuohenjuustosalaattiin lähti. Inspiksenä saattoi toimi lähiravintolan klassikkosalaatti… tai katkarapujen ja vuohenjuuston nälkä. Makeutukseen sesongin kivellisiä hedelmiä eli persikoita. Tai nektariineja taisivat nämä olla. Sellaisia puoliraakoja, kuten tiedätte. Pannu ja hippanen hunajaa korjasivat asiaa.

Päälle heittelin herneet, joihin olen monen, jokseenkin palkokasvittoman vuoden jälkeen jälleen helpon tuorehernekeiton myötä ihastunut. Maistuvat ja näyttävät mukavilta salaateissa. Ja passaavat niin mainiosti yhteen mintun kanssa!

Viimeistelyyn vielä tulisen raikasta salaatinkastiketta chilistä ja limestä. Loistava match katkiksille!

Kokosin ainekset rapsakalle salaattipedille, mutta totesin aika pian, että salaatit olisi voinut jättää tällä kertaa pupuille. Muutama rucolanlehti olisi riittänyt vihreäksi herneiden ja mintun rinnalle. Mutta olipahan vähän enemmän pupellettavaa.

KATKARAPU-VUOHENJUUSTOSALAATTI PERSIKOILLA

2 isohkoa annosta

  • ~16 kpl isoja, pyrstöllisiä ”dippikatkarapuja”
  • 1 pötkö vuohenjuustoa
  • 2 persikkaa tai nektariinia
  • 1½ dl tuoreita tai pakasteherneitä
  • tuoretta minttua
  • paistamiseen meijerivoita
  • hunajaa
  • rucolaa ja/tai rapeaa salaattia

LIME-CHILI -SALAATINKASTIKE

  • 2 rkl limenmehua
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
  • 1 valkosipulinkynsi rutistettuna
  • 1 pieni chilipalko pilkottuna
  • ½ tl hunajaa
  1. Valmista salaatinkastike maustumaan sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
  2. Keitä herneitä kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä pari minuuttia. Huuhtele kylmässä vedessä ja jätä kylmään vesiastiaan odottamaan muiden ainesten valmistumista.
  3. Paista lohkottuja persikoita voissa, kunnes saavat vähän väriä ja pehmenevät pinnalta. Mausta tarvittaessa hunajalla (antaa lisää makeutta etenkin hieman alikypsiin hedelmiin).
  4. Leikkaa vuohenjuustopötkö kiekoiksi. Paista molemmin puolin kuumalla pannulla runsaassa voissa niin, että saavat väriä ja pinta rapsakoituu.
  5. Paista sulatetut katkaravut pikaisesti kuumalla pannulla. Älä ylikypsennä, jotta eivät sitkisty. Poista pannulta ja mausta osalla salaatinkastiketta.
  6. Kokoa persikat, vuohenjuustokiekot ja katkaravut tarvittaessa salaattipedille. Lisää herneet ja rucola. Mausta mintulla ja lime-chili -salaatinkastikkeella.

Alun perin aikomus oli grillata ainakin katkaravut ja persikat, mutta epävakainen sää ei houkuttanut sytyttämään grilliä. Mutta vinkiksi, että näinkin voi tämän salaatin valmistaa! Ja veikkaanpa grillihuurujen tekevän annoksesta aina vain parempaa.

Jos grillauspuuhiin päätyy, niin vuohenjuusto kannattanee korvata vaikka kivasti grilliä kestävällä halloumilla.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s