Ravintolat, Ruokamatkailu, wine & dine
Comments 7

Parrot MiniBar – Tallinnan yllätyksellisin ravintola!

Welcome to THE JUNGLE! Ihan Amazonille asti ei kuitenkaan tarvitse matkustaa. Riittää, että ottaa laivamatkan lahden yli Tallinnaan!

Tallinnan ravintolaskenessä tapahtuu. Uusia, jännittäviä ja ennen kaikkea laadukkaita ravintoloita tuntuu syntyvän kuin sieniä sateen jälkeen. Itse asiassa koko Tallinna tuntuu kasvavan ja kehittyvän hurjaa vauhtia. Rakennustyömaita näkyy siellä täällä. Hienointa on vanhojen teollisuusalueiden ja -rakennusten restaurointi ja valjastaminen nykypäivän tarpeisiin. Katsokaa vaikka Telliskiven luovaa aluetta tai Tallinnan uudeksi kaupunkisydämeksi nimettyä Rotermannia!

Vaikka olen näillä parilla Tallinnan reissulla nähnyt ja kokenut paljon kaikenlaista, niin aina kotiin palatessa jää tunne, että täytyy tulla pikaisesti takaisin. Koska niin paljon jäi vielä näkemättä.

Jos Tallinnan Huvikummuksi nimeämäni Umami teki lähtemättömän vaikutuksen, niin samoin teki Vanhakaupungin sykkeessä sijaitseva, upouusi ravintola Parrot MiniBar. Kokemukset olivat hyvin erilaisia, mutta omalla tavallaan yhtä ainutlaatuisia molemmat, varsinaisia ruokaelämysretkeilijän keitaita.

Jo Umamin kohdalla kerroin, kuinka kaipaan elähdyttävään ravintolakokemukseen nykyään muutakin kuin hyvää ruokaa ja juomaa. Palvelu on tärkeä osa kokonaisuutta, mutta tärkeintä on tunne; kokonaisvaltainen fiilis, jota ei aina voi sanoin selittää. Eikä kuvin välittää.

Hyvä fiilis syntyy kun sydämessä tai muistoissa jokin liikahtaa. Ja uusia muistoja pääkopan kovalevylle tallentuu. Parrot MiniBar liikautti. Muistotkin veivät takaisin Venezuelan viidakkoon, jossa aikanaan vietin pari päivää sademetsän menoa ihmetellen.

Vaikka väsymys jo hienon, kokemusrikkaan päivän päätteeksi painoikin, niin muistan aidon hämmästyksen astuessani Parrotin pääsalin viidakkomaiseen tunnelmaan. Eikä hämmästys jäänyt vain pääsaliin. Parrot pystyi parituntisen illallisen aikana yllättämään yhä uudelleen. Ja uudelleen.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyi pääsalin sademetsänvihreää seinää vasten seisovaan valtavaan lintuhäkkiin; mitä ihmettä, lintuhäkki! Mitä siellä oikein on?! Papukaijoja, tukaaneja vai kolibreja? Ehkä flamingo?!

Eihän siellä ollut linnun lintua, häkin ulkopuolella istuvaa koristekaijaa lukuunottamatta. Illan päätteeksi kyllä selvisi, millaisen salaisuuden häkki kätkee. Sitä en kuitenkaan aio sinulle paljastaa vaan kehotan menemään paikan päälle ottamaan asiasta selvää. Jotain yllättävää, ainutlaatuista ja erittäin hienoa siellä on ;)

Papukaijojen ja kepeän vehreän tunnelman jälkeen huomioni kiinnittyi avokeittiön seinustalla riippuviin lihansyöjäkasveihin. Lihansyöjäkasveja ravintolassa?! Are you kidding me?!

Pidän kaikenlaisista detaljeista, koska ne mielestäni viimeistelevät tunnelman ja kertovat paljon paneutumisesta asiaan; asioita on mietitty loppuun saakka ja nähty vaivaa vision välittämiseksi.

Lihansyöjäkasvit ovat aika eksoottinen valinta ravintolaympäristöön, mutta musta niiden läsnäoloon sisältyi myös annos vitsikkyyttä. Vaikka Parrotin ravintolakonsepti on toteutettu ns. viimeisen päälle, niin rentoutta ei ole unohdettu. Jälleen mieleni tekee viitata Umamin leikkisyyteen... Ravintolat ovat niin erilaisia, mutta taustalta löytyy myös paljon samaa intohimoista itseilmaisua.

Hetken ihmettelyn jälkeen 8-henkinen seurueemme istutettiin keskelle papukaijasalia. Alkoi juomien ja ruokien ihmettely.

Parrotin cocktaileja on kehuttu kovasti. Itse en cocktaileista välitä, joten tarjoilijan suosituksesta tilasin lasillisen italialaista Il Baronen, ananakseen ja banaaniin vivahtavaa Chardonnayta. Muille maistui perulaiset juuret omaava, edelleen kovin trendikäs Pisco Sour.

Ruoan suhteen olimme yksimielisiä siitä, että kaikkea mahdollista halutaan maistaa. Näin asia taidettiin ilmaista myös tarjoilijalle, joten illan aikana pöytäämme kannettiin vähän kaikenlaista tarjoilualustaa, joiden makupalat jaoimme sulassa sovussa keskenämme. Jokseenkin koko lista siinä tuli maisteltua, ja suosittelenkin tällaista jakamisstrategiaa, jos yllätykselliset, uudet makuyhdistelmät kattavasti nautittuna kiehtovat.

Musta on kiva seurata ammattilaisten kokkaushommia, joten ruokia odotellessa ja vähän niiden välissäkin parkkeerasin itseni keittiön tiskille jututtamaan kiireistä henkilökuntaa.

Lämpölamppujen alla Parrotin pääkokki, vuoden 2013 Viron nuoreksi kokiksikin nimetty Margo Paluoja loihti äärimmäisellä tarkkuudella toinen toistaan vaikuttavampia miniannoksia.

Hummerimaista merikrotin pyrstöä kera tomaattidashin ja rapean sipulin.

Vaikka listalla näkyvät vahvasti skandinaaviset, ranskalaiset ja jopa pohjois-afrikkalaiset vaikutteet, niin inspiraatiota Margo on ammentanut eteläisestä Amerikasta,. Jos nyt jollain tavalla summaisin annosten takaa löytyvän punaisen langan, niin Parrot tarjoaa yllätyksellisiä yhdistelmiä maailman keittiöistä etelä-amerikkalaisella twistillä.

Annosten lisäksi huomio kiinnittyi paikallisen Nüüd Ceramicsin kauniisiin, keramiikkaa ja betonia yhdisteleviin astioihin, joita seuraavana päivänä bongasimme myös kaupungilla sijaitsevasta sisustusliikkeestä.

Parrotin menu poikkeaa hieman tavanomaisesta pääpainon ollessa maisteluannosten kaltaisissa miniannoksissa. Menu kehottaakin ”valitsemaan askeleet omalle makumatkalle”.

Menu on jaettu kolmeen eri ”steppiin” alkaen kevyistä herkuista ja jatkuen pienten pääruokien kautta makeisiin jälkkäreihin. Lisäksi tarjolla on pari tuhdimpaa pääruokaa isompaan nälkään.

Marenkikeksien väliin koottu, kevyt ”Kalakeksi” savustetusta tuorejuustosta ja kirjolohenmädistä.

Kaikki annokset olivat herkullisia ja yllätyksellisiä, mutta kokonaisuuden kannalta olisin itse kaivannut hieman erilaista etenemisjärjestystä. Emme tosin huomanneet kiinnittää asiaan huomiota, mutta ehkä tätä kannattaa miettiä ennen annosten tilausta.

”Palanen vihreää”; kurkkua, selleria, vihreää omenaa ja tilliä, sekä ”Briossiminiburgerit” hanhenmaksalla, punajuurella ja chilichutneylla.

Alkuruokamaiset ”Kevyet herkut” erottuivat mielestäni erityisesti edukseen, ja olisin voinut rakentaa aterian puhtaasti niiden varaan. Vaikkakin myös grillattu välikyljys sekä tonnikalapastrami maistuivat.

Jälkiruoat jäivät tällä kertaa vielä testaamatta vatsan täyttyessä useista pikkuannoksista. Suklaa guacamolen ja sitruunasorbetin kera olisi varmasti ollut mielenkiintoinen kokemus!

Tomaattikräkkeri; tattarikorppua tomaattihillokkeella ja rapealla sipulilla.

Merikrotin pyrstöä sekä ”Kuumia perunoita” tryffelillä ja tuorejuustolla.

Jos jokin suosikki pitäisi listalta nimetä, niin mulle se olisi ihanan raikas ja pirteä, kurkkupalan sisään koottu ”Palanen vihreää” selleristä, vihreästä omenasta ja tillistä.

Pääruoat olivat mielestäni aika tasavertaisia, mutta kyllä tonnikalapastrami mango-ananassalsalla taisi hiuksenhienosti viedä voiton grillatusta välikyljyksestä ja eksoottisesta merikrotin perästä.

Grillattua välikyljystä Ras el Hanout -kastikkeella ja Rotterdam -moussella.

Tehdessämme lähtöä, ja päällysvaatteita jo vaatekomerosta hamuillessamme, meitä odotti vielä yksi huikea yllätys.

Parrot MiniBarissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Lintuhäkki ei ole vain lintuhäkki ja vaatekomeron takaa saattavat paljastua salaiset portaat hämyisen kellarin syövereihin.

Uteliaina astelimme alas kellariin, josta löytyi tunnelmaltaan jotain täysin erilaista yläkerran kepeään viidakkomeininkiin verrattuna. Olimme kaikki ällikällä lyötyjä astuessamme aiemmin vain elokuvista tuttuun vuosisadan alun miljööseen!

Jo artikkelin alkuun mainitsin kokonaisuuden kannalta tärkeät detaljit. Näistä kätketyistä tiloista ei toinen toistaan upeampia, jopa ällistyttäviä yksityiskohtia puuttunut. Siksi tunnelma tuntui kovin aidolta ja autenttiselta.

Mistä oikein oli kyse?

Olen ehkä ikävä ihminen, kun en aio sitä sinulle kertoa. Kannustan menemään paikan päälle katsomaan! En halua pilata yllätystä vaan säästää sinulle yhtä yllätyksellisen hetken elettäväksi kuin itse sain kokea.

Bye bye papukaijat ja Parrot MiniBar, Tallinnan todennäköisesti yllätyksellisin ravintola! Toivottavasti tapaamme taas kun homma pyörii jo täysillä. Tällä hetkellä ravintola on vielä ns. testiajossa viilaten ja höyläten konseptia kuntoon, mutta käsittääkseni jo ensi kuussa vietetään virallisia avajaisia.

Parrot löytyy Club Hollywoodin hoodeilta osoitteesta Vana-Posti tn 7. Aukioloajat kannattaa tarkistaa ennen vierailua Parrot MiniBarin facebook -sivuilta eikä pöytävarauskaan ole intiimissä ravintolassa yhtään hullumpi ajatus.

Facesta löytyvät myös täyden viiden tähden arvostelut! Jos 40:stä arvostelun jättäneestä kaikki antavat paikalle viisi tähteä, niin tarkoittanee se, etten ole ainoa, jonka mielestä Parrot on ihan huippupaikka.

Yhteistyössä Visit Tallinn. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

7 Comments

  1. Taikku says

    Hei taas,

    Ihan pian pitää varata Tallinnan reissu 🛳, koska näitä toinen toistaan mielenkiintoisempia paikkoja 🥗🥙🍱 🍲on jo paljon. 😋

    t. Taikku

    • Sanos muuta, Taikku! En tiedä, kuinka pitkä reissu pitäisi tehdä, että saisi kaikki mielenkiintoiset paikat koluttua. Monta kehuttua jäi vielä kokematta!

      Hyvää juhannusta sinulle! Toivottaa, Paleokeittiön Johanna

  2. Taikku says

    Mikä vain noista mauista tai kaikki kiinnostavat. Nam! 😋

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s