Paleokeittiön ulkoasua uudistetaan parhaillaan.
Sivuston sisältö on käytettävissä, mutta näkymissä voi esiintyä tilapäisiä poikkeamia. Kiitos kärsivällisyydestä!

Avainsana: Tallinna

  • Talviset terveiset ja ruokatärpit Tallinnaan

    Talviset terveiset ja ruokatärpit Tallinnaan

    Kukapa olisi uskonut, että kun viime huhtikuussa palasin 15 vuoden tauon jälkeen Tallinnaan, niin tulisin ramppaamaaan siellä alituiseen. Näin vaan pääsi käymään. Noin kuukausi sitten oli aika astua taas laivaan. Neljännen kerran vajaa vuoden sisään.

    Tallinnaan on helppo ihastua. Ja sinne pääsee helposti. Halvalla. Ehkä painavin syy paluuseen on kuitenkin se, että vaikka reilussa vuorokaudessa ehtii nähdä ja kokea yllättävänkin paljon, niin aina pois tullessa tulee tunne, että paljon jäi vielä ja taas kerran näkemättä.

    Tallinna on näyttäytynyt emännälle monissa eri olosuhteissa. On tullut koettua aurinkoisen kevätpäivän salamasiirtyminen lumimyrskyyn, keskikesän lempeä lämpö sekä elokuun hikinen helleaalto. Nyt oli palavan talvipakkasen vuoro.

    Lähtiessä ilma Jätkäsaaren satamassa oli kuin talvimorsio; aurinkoinen ja kaunis valkoisissaan, mutta parisenkymmentä astetta pakkasen puolella. Avomerelle seilatessamme saimme kuitenkin pikaiseen jättää jäähyväiset pilviverhon taakse piiloutuvalle morsiolle. Tallinnan satamassa pakkasen lisäksi meitä tervehti ajoittain sakeaksikin yltynyt lumisade. Ei ihan sitä, mitä Ukko ylijumalalta tilattiin. Ehkä Ukon valta ei ulottunut lahden toiselle puolen.

    Laivamatka sujui leppoisasti jäälauttojen geometristä arkkitehtuuria ihaillen ja jo perinteeksi muodostuneesta katkarapuleivästä nauttien. Taisi siinä jossain vaiheessa sujahtaa lasillinen laivan samppanjaakin kurkusta alas. Vaikka olin jo aiemmilla kerroilla vannonut, ettei laivan skumppaa enää ikinä. Ei vaan ole hintansa väärti. Ei ollut tälläkään kerralla.

    Tallinna tarjoili taas monta huikeaa, mielen muistilokeroihin tallennettua kokemusta ja tärppiä tulevaisuuden varalle. Vaikuttavimmat elämykset löytyivät tällä kertaa ylellisen majoituksen tarjonneesta, viiden tähden hotelli Schlösslestä sekä hotellin yhteydessä toimivan ravintola Stenhusin tunnelmallisesta illallispöydästä. Näistä enemmän tarinaa ja omakohtaista kokemusta em. linkkien takaa.

    Vanhakaupunki oli talvisessa asussaan kaunis. Kuten aina. Etenkin päivänä seuraavana lumisateen ollessa muisto vain. Ehkä jopa kesäistä kauniimpi… tai harmonisempi pastellisävyisten rakennusten päästessä vaaleassa ympäristössä paremmin oikeuksiinsa.

    Kaupunki oli myös yllättävän tyhjä! En ole aiemmin vaellellut Vanhakaupungin kujilla yhtä vapaasti ja törmännyt Raatihuoneentorilla vain kouralliseen kanssakulkijoita.

    Olimme pakkassäätä silmällä pitäen suunnitelleet ennalta sopivan reitin satamasta Vanhakaupungin ytimessä sijaitsevaa majapaikkaamme niin, että matkan varrelle osui tasaisin välein lämmittelypisteitä.

    Ensimmäinen pysähdyspaikkamme sijaitsi vain muutaman askeleen päässä satama-alueelta. Vielä uutuuttaan kiiltävä kauppakeskus Nautica tarjosi meille lähinnä levähdyshetken lepotuoleilla. En oikein ole kauppakeskuksissa käyskentelevää tyyppiä. Ja kahvikupposenikin nautin mieluummin intiimimmässä ympäristössä.

    Kauppakeskuksesta matka jatkui jo pitkään Tallinnan ”tämä-täytyy-nähdä” -listalla roikkuneeseen kohteeseen; vanhojen teollisuusrakennusten uutta elämää puhkuvaan Rotermannin kortteliin.

    Rotermanni ei hyytävän kylmässä lumisateessa näyttäytynyt meille parhaimmillaan. Saimme kuitenkin alueen kartoitettua ja mielenkiintoisimmat paikat poimittua muistiin. Pikaisella piipahduksella selväksi kävi, että tänne piti palata. Paremmalla säällä. Ja ajalla. Sillä Rotermannista löytyy viehättävän ympäristön lisäksi myös monta mielenkiintoista ruokapaikkaa.

    TOA – Aasialaisten makujen ystäville

    TOA eli Taste of Asia tarjoaa raikkaita makuja Aasiasta; keittoja, salaatteja ja wokkeja sekä ison kasan erilaisia cocktaileja kohtuuhintaan. Myös alkoholittomana. Miltä kuulostaa esimerkiksi Matcha Spritz? Aika jännittävältä!

    Cocktail -kulttuuri tuntuu muuten olevan kovasti nousussa. Myös meillä Suomessa. Vai onko se jo sitä kuuminta hottia? En tiedä. Viinit kolahtavat emäntään cocktaileja kovemmin.

    Taptap – Olutta ja hodareita skandinaaviseen streettarityyliin

    Nälkäisille Taptap tarjoaa tanskalaisen street food -kulttuurin inspiroimia Hot Dogeja. Janoisia hemmotellaan parinsadan pullon olutvalikoiman lisäksi useammalla hanaoluella, joita voi nautiskella paikan päällä tai napata vastapakattuna tölkissä mukaan. Oluet minä skippaan, mutta hodari kiinnostaa.

    Ravintola PULL – Pihviä pöytään ja viiniä viereen!

    Ehdottomasti emännän lempipaikka! Ainakin paperilla. On jokseenkin selvää, että seuravaalla Tallinnan reissulla meikäläisen löytää PULLin pöydästä.

    Pitkään on tämäkin White Guiden suosittelema paikka roikkunut Tallinnan ravintolalistalla. Liian pitkään. Grillattu liha raikkaan salaatin kanssa nautittuna vaan natsaa. Jos viini kyljessä ei viehätä, niin lasiin saa myös terveysjuomaa; tuorepuristettuja hedelmä- ja kasvismehuja tai täyttävämpää pirtelöä.

    FLAMM – Liekitettyä levyä viinibaarissa

    FLAMMin erikoisuus on Ranskan Alsacen alueelta kotoisin oleva, ”liekeissä paistettu” suolainen piirakka, joka kootaan ohuen leipätaikinalevyn päälle. Kyseessä on selvästikin italialaisen pizzan ranskalais-saksalainen serkku!

    Alsacesta tulee siis muutakin merkittävää kuin aromikasta valkoviiniä. Jota sitäkin FLAMMista saanee.

    Leipomo-kahvila RØST – Tuoretta leipää ja komeita korvapuusteja

    RØSTin kahvila olikin seuraava sopiva pysähdyspaikka. Kohmeinen keho ja matkaväsymyksen valtaama mieli kaipasivat jo jotain piristävää lämmikettä. Kahvi ja komea kanelipulla tulivat tarpeeseen.

    RØSTin rosoisen intiimissä kahvilassa olikin mukava istuskella ja seurata leipien sekä leivonnaisten valmistusta. Paikka näytti olevan kovasti hipsterimäisen nuorison mieleen. Ja mikäs sielukkaassa kahvilassa pidempäänkin istuskellessa, kun santsikupit saa kaupan päälle!

    Ja nämä RØSTin kanelipullat! Tuoreita ja maukkaita. Päältä rapsakoita ja sisältä ihanan pehmeitä. Yhtä hyviä kuin äipän vastaleivotut kanelipuustit. Melkein ;)

    Kokokin oli iltapäivän kahvihetkeen juuri sopiva; ei pulla pienimmästä päästä, mutta ei järjetöntä suuruudenhulluuttakaan. Tiedättehän ne kissan kokoiset korvapuustit, joita täytyy mutustaa kaksin käsin ja tuntikaupalla?

    R14 – Laatuviiniä ja ravintolaruokaa hulppeissa tiloissa

    Korttelikierroksen jälkeen oli tarve taas hakeutua sisätiloihin. Tarkoitus oli käydä vaan tsekkailemassa, jotta miltä viinibaari R14 näyttää. Viinibaarin lisäksi kahden kerroksen korkuisesta, upeasta tilasta löytyi myös viinikauppa sekä tunnelmallista ravintolatilaa kahdessa kerroksessa. Ihastuin erityisesti paikan tyylikkääseen sisustukseen.

    Tarkoitus oli tosiaan vain käydä katsomassa, mitä vaatimattoman oloisen ulko-oven toiselta puolen löytyi, mutta en lopulta aivan kuivin suin vierailusta selvinnyt.

    Kyselin henkilökunnalta tällä hetkellä itseäni viinimaailmassa eniten kiehtovista alkuviineistä. Naturaaliviinien valikoima ei valitettavasti ollut hääppöinen, mutta kun hyllystä löytyi sisilialainen, Grillo -rypäleestä valmistettu Tenuta Gorghi Tondin Vivitis Bio -valkoviini vailla lisättyä sulfiittia, niin pakkohan sitä oli lasillinen ottaa. Huokeaan hintaan. Erittäin mielenkiintoinen, moniulotteinen viini, jota kannattaa käydä nappaamassa pullollinen kotiin tuomisiksi (hinta ~13 €).

    Pelkistetyn tunnelmallinen R14 avarine tiloineen ja korkeine kaari-ikkunoineen teki vaikutuksen jo pelkällä olemuksellaan. On päivänselvää, että tänne on vielä palattava täysipainoisen illallisen merkeissä katsastamaan, mitä ravintolan ruokapuolella on tarjottavanaan.

    Illan alkaessa hämärtää ja päivän kääntyessä jo ehtoopuolelle oli aika ottaa suunta kohti lämminhenkistä boutiquehotelli Schlössleä. Siellä meitä odotti vielä tunnelmallinen illallinen keskiaikaisen rakennuksen holvikaarien katveessa. Ja takkatulen loimussa.

    Hotelli Schlösslestä ja ravintola Stenhusista olen kirjoitellut enemmän tarinaa enJOYn puolelle. Käy sieltä kurkkaamassa, mm. miksi olisin ehdottomasti halunnut yöpyä hotellihuoneessa numero 19, ja mitä tekemistä Kazimir Malevitšin tunnetulla ”Musta neliö” -maalauksella on pestolautasen kanssa!

    Vielä yksi piipahduspaikka ja pikainen vinkki ennen kuin alkoi kotisatama kutsumaan emäntää takaisin Tallinnan turuilta ja toreilta.

    Pegasus – Mutkatonta lounastamista sopuhintaan

    Vanhakaupungissa sijaitseva ravintola Pegasus lienee monelle jo tuttu, mutta jos ei ole, niin suosittelen paikkaa etenkin kaikille mutkattoman ja hinta-laatusuhteeltaan aivan loistavan lounaan ystäville. Saatanpa Pegasuksesta jossain vaiheessa vielä ihan omankin jutun kirjuutella. Koska se sellaisen ansaitsee.

    Emäntä kiittää, kuittaa ja jää taas kaipaamaan takaisin tuhansien tarinoiden ja tasokkaiden ravintoloiden Tallinnaan! So long, Babe!

    facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje

  • Ravintola Argentiina – Pihvi-ihmisen paratiisi Tallinnassa

    Ravintola Argentiina – Pihvi-ihmisen paratiisi Tallinnassa

    Saanko tarjota sinulle palan parhainta Argentiina keskellä Tallinnaa?

    Don`t cry for me Argentina, the truth is I never left you…

    Ravintola Argentiina ei ehkä jäänyt kyynelehtimään lähtöäni, mutta minä jäin kyllä kaipaamaan ravintolaa, jonka rehellinen ruoka teki lähtemättömän vaikutuksen. Eikä vain ruoka, vaan koko visiitti tähän sympaattiseen, jo miltei 20 vuotta herkullista ruokaa tallinnalaisille ja vieraille ympäri maailmaa tarjonneeseen ravintolaan.

    Jos mietin vielä viimeisintä ruokamatkaani Tallinnaan, niin siitähän syntyikin sattuman sanelemana varsin mielenkiintoinen ja monipuolinen kattaus. Matkaan mahtui niin burgeria nakuna kuin terveysruoasta tekaistua brunssia, kaupungin ravintolamaailman tulokasta ja kokenutta konkaria, merellisiä ruokaelämyksiä sekä lihansyöjän paratiisia. Matka myös päättyi jokseenkin samoille nurkille Pärnu maanteen varteen, josta se vuorokautta aiemmin oli alkanut.

    Kiinnostukseni ravintola Argentiinaa kohtaan heräsi modernisti instagramissa. Ihastuin herkullisiin annoskuviin ja ajattelin, että tänne täytyy päästä! Eikä Argentiina pettänyt odotuksia. Se täytti ne moninkertaisesti – ruoka on yhtä hyvää kuin miltä kuvissa näyttää! Itse asiassa parempaa. Eikä vain ruoka. Vaan koko kokonaisuus, josta olen jo aiemmin jauhanut.

    Täytyy myöntää, että bongatessani ravintolan edellisenä päivänä karunoloisen ja vilkkaasti liikennöidyn Pärnu maanteen varressa heräsi pieni epäilys. Vanhakaupungin katujen tunnelma on hyvin erilainen ja monella tapaa houkuttelevampi kuin vilkkaan ”valtatien” varressa.

    Kolkko tunnelma kuitenkin muuttuu kuin taikaiskusta Argentiinaan astuessa! Ulko-ovien sulkeutuessa on helppo unohtaa olevansa Virossa. Jo eteisaulassa sisäänastujaa tervehtii värikäs, Etelä- ja Väli-Amerikasta tuttu tunnelma. Eteisaula ei välttämättä vaikuta kaikkein hienostuneimmalta vaan enemmän eksoottisen maanläheiseltä. Olo oli välittömästi tervetullut.

    Eteisaulan molemmin puolin aukeni kaksi erillistä ravintolasalia tunnelman muuttuessa astetta hienostuneemmaksi, mutta pysyen kuitenkin kodikkaana. Argentiina on tunnelmaltaan ravintola, johon on helppo astua. Se on onnistunut tuomaan aidon argentiinalaisen fiiliksen pohjolaan – värein, kuvioin, rapatuin ja raaoin kiviseinin. On kodikasta tummaa puuta, kuvioituja tekstiilejä, laattalattiaa, pirteän värikkäitä tauluja ja seinäkoristeita sekä muita tärkeitä yksityiskohtia. Jonkun mielestä tämä kaikki yhdessä voi olla liikaa, mutta mun mielestä tällainen rento ”sekamelska” kuuluu kyseiseen kulttuuriin.

    Toisella puolen aulaa avautuvan tilan keskiössä komeili baaritiski. Portaita pitkin pääsi myös ylös, astetta intiimimmälle parvelle. Katossa, baaritiskin yläpuolella keikkuivat nämä hauskat ”pulloamppelit”.

    Toiselta puolen löytyi oman tulkintani mukaan ravintolan pääsali, joka jakautui muutamaan eri huonetilaan; valoisampaan ja avarampaan kadunpuoleiseen saliin sekä hämyisempään, kodikkaaseen sisäosaan.

    Salin sydämenä hehkui avokeittiö grilleineen. Siis hehkui. Kirjaimellisesti. Niin tulisijasta leviävän lämmön ja lasin takana sinkoavien kipinöiden kuin sydämellisen ja välittömän henkilökunnankin muodossa.

    Tunnelman ja sisustuksen puolesta aina viehättäviä yksityiskohtia myöden kaikki oli Argentiinassa kohdallaan.

    Myös muiden antoisan ravintolakokemuksen kannalta tärkeiden elementtien osalta ravintola onnistui täydellisesti. Henkilökunta oli asiantuntevaa, ystävällistä, palvelualtista ja keskustelevaa. Tarjoilua sai selvällä suomen kielellä ja keittiömestari toivotti tervetulleeksi seuraamaan ruoanvalmistusta aitiopaikalta. Parhaimmillaan mehukkaiden lihojen kypsymistä herkullisiksi pihveiksi taisi seurata ainakin kuuden hengen porukka vesi kielellä sosiaalisen keittiömestari Konstantin Kisseljovin paljastaessa samalla salaisuuksiaan täydellisten pihvien takana.

    Tämä on se paikka ja koko Argentiinan sydän, jossa ravintolan vaikuttavimmat taiat tehdään. Paikka, jossa raaka liha saa täydellisen kypsyyden ja nautinnollisen, grillilihoille tyypillisen häivähdyksen savuisuutta. Apuvälineinä puulla ja hiilellä lämpiävä avotuligrilli sekä virolaisille keittiöille kovin tyypillinen ja ilmeisen rakas kamadogrilli, The Big Green Egg.

    Vaikka Argentiina voidaan luokitella ensisijaisesti pihviravintolaksi, niin laajahkosta listasta löytyy mukavasti vaihtoehtoja myös merenelävistä pitäville. Kasvisruokailijakaan ei jää ruoatta, vaikka selkeästi painotus on grillatuissa eläinkunnan tuotteissa. Kattava lista on selkeää luettavaa eikä mennyt kauankaan kun löysimme listalta mieleisemme annokset.

    Pistin merkille myös tuhdit annoskoot sekä mun mielestä erittäin kohtuulliset hinnat. Esimerkiksi puolen kilon T-luupihvi kustantaa Argentiinassa kutakuinkin kolmisenkymppiä. Samasta annoksesta saa meillä pääkaupunkiseudulla pulittaa miltei tuplasti enemmän.

    Minä aloitin jollain, jota en vaan voi vastustaa, jos sitä listalta kohtuuhintaan löytyy. Ja hyvä, että en vastustanut, sillä Argentiinan Foie Gras eli hanhenmaksa oli jotain aivan älyttömän hyvää eikä määrässäkään oltu pihistelty. Sori hanhet.. Tätä herkkua vaan täytyy joskus saada.

    En itse asiassa osannut ollenkaan odottaa näin tasokasta annosta, joka oli vieläpä aseteltu lautaselle oikein nätisti. Oijoi, vesi herahtaa kielelle kun muistelenkin tätä täyteläistä makukokemusta. Vahva suositus!

    Myös seuralaisen vuohenjuustosalaatti sai ylitsevuotavat kiitokset.

    Vuohenjuusto sinänsä on varma valinta melkeinpä paikassa kuin paikassa. Kun nautitaan vuohenjuustoa ravintola-annoksena, niin avainasemassa ovat lisukkeet. Raikas salaattipohja kera annosta piristävien marjojen ja hedelmien teki salaatista paitsi kaunista katseltavaa, niin myös tarjoili mukavan monipuolisesti makuja, jotka tuntuivat pieninä, raikkaina pirskahduksia suussa.

    Kokonaisuus oli kivasti tasapainossa. Vaikka lautaselta löytyi montaa eri raaka-ainetta, niin ei kuitenkaan mitään liikaa. Tai liian vähän.

    Tärkein sitova elementti salaatissa oli kuitenkin herkullinen salaatinkastike. Se on se juttu, jolla salaatista tehdään annos eikä vain kasaa satunnaisia raaka-aineita lautasella. Erittäin onnistunut annos!

    Näin herkulliset olivat näkymät pääruoan saapuessa pöytään!

    Halusin jälleen lähestyä kokemusta mentaliteetilla ”mahdollisimman montaa lajia maistetaan”. Argentiinassa tämä olikin helppoa, sillä listalta löytyi valmiina ”Ylellinen valikoima grillattua lihaa kahdelle”.

    Siinähän sitä oli, kaikkiaan miltei kilon verran täydellisesti kypsennettyä ja maustettua lihaa lisukkeineen ja kastikekokoelmineen! Kylkeen luonnollisesti ruoansulatusta edistävää argentiinalaista punaviiniä – Malbecia sekä Malbecin, Cabarnet Sauvignonin ja itselleni aiemmin tuntemattoman Tannat -rypäleen sekoitusta.

    Mitä kaikkea kuumalta, kiviseltä lihatarjottimelta löytyikään?

    Ensinnäkin Argentiinan käyttämä liha tulee Etelä-Amerikasta. Kyselin luonnollisesti paikallisen lihan perään, jota moni virolainen ravintola tuntuu suosivan. Opinpa taas jotain uutta; Etelä-Amerikasta tuleva liha on rakenteellisesti ”parempaa” kuin paikallinen, joka puolestaan ajaa maullisesti ohi tuontilihan. Asia, joka ei ollut koskaan tullut mieleenikään!

    Mitä argentiinalaiseen lihaan tulee, niin mulla on sellainen mielikuva, että toiset arvostavat ja toiset eivät. Itse kannatan mielelläni paikallisuutta, mutta ymmärrän kyllä yskän. Lihan rakenne, pehmeys ja tiiviys ovat myös olennainen osa ruokailukokemusta. Eikä näissä pihveissä kyllä ollut maunkaan puolesta valittamista. Ja toki argentiinalaiselle ravintolalle on jotenkin luonnollista tarjota autenttista, argentiinalaista lihaa.

    Tähän satsiin kuului kolmea eri sorttia – naudanlihavartaita, porsaan kylkiriviä eli ribsejä ja harvinaisen komea possun karekyljys.

    Annokseen kuului omavalintaisesti yksi lisuke ja yksi kastike. En taaskaan osannut päättää, jotta minkä kastikkeen valitsisin, joten pyynnöstä saimme eteemme koko kastikevalikoiman.

    Näistä suosikikseni nousi ehdottomasti chimichurri. Taidan elellä jonkinlaista chimichurrin hurmoskautta, mutta mikäs sen paremmin sopisikaan Argentiina -teemaan kuin tuo seuduilta kotoisin oleva, yrttinen kastike.

    Heh, emännän lautanen oli latoamisen jälkeen melkoinen sekasotku. Eikä sotku ulottunut vain lautaselle; tahmassa olivat niin näpit kuin naamakin. Ei kovin nättiä, mutta äärettömän nautinnollista. Mihin tarvitaan ruokailuvälineitä kun sormet löytyvät jokaiselta?

    Liha oli niin täydellistä, että väitän joutuneeni jonkinlaiseen alkukantaiseen hurmostilaan sitä petomaiseen tyyliin lautaselta kaksin käsin tuhoten ja luut puhtaaksi kaluten. Luiden kaluaminen olikin äärimmäisen helppoa, sillä liha irtosi niistä melkein itsekseen. Hyvin kypsennetyn kylkirivin merkki!

    Seuralaisen lautanen näytti hieman hillitymmältä. Lisukkeena litistetty peruna kera kastikkeen ja kuutioidun pekonin.

    Olin niin keskittynyt omaan lihalliseen nautintooni, että kaverin peruna jäi siinä hurmostilassa maistamatta. Valitettavasti ei hänkään osannut näin jälkikäteen kertoa sen enempää perunan valmistustavasta kuin kastikkeestakaan. Koska se liha!

    Best for last! Vatsat olivat umpitäynnä, mutta ei puhettakaan, ettäkö olisin jättänyt jälkkärin väliin. Hyvä näin, sillä jaoimme eittämättä parhaan koskaan maistamani suklaakakun!

    Jos rakastat lihan lisäksi suklaakakkua, niin tätä et halua missata. Itse asiassa jo pelkän suklaakakun vuoksi kannattaa ottaa suunta kohti Argentiinaa.

    Kyseessä oli perinteinen argentiinalainen jälkiruoka, chocotorta, jossa yhdistyvät kerroksittain suklainen kakku ja dulce de lechestä sekä tuorejuustosta vatkattu, pehmeä, kermatoffeemainen tahna. Koko kerroksellinen komeus oli kätketty suklaapäällisen sisään ja katettu kauniisti lautaselle kera tuoreiden marjojen sekä vadelmaisen kastikkeen.

    Voi hyvät hyssykät, miten herkullista! Ja taas oltiin, ei sen seitsemännessä taivaassa vaan pikemminkin kymmenennessä.

    Noniin, tästä tuli nyt varsinainen hehkutuspostaus. Mutta näin se homma toimii silloin, kun se parhaiten toimii. Yritin kyllä kovasti keksiä jotain parannettavaa Argentiinan tarjoamaan kokonaisuuteen siinä kuitenkaan onnistumatta. Ainoa asia, jota harmittelimme oli ateriointiin käytettävissä ollut aika. Aikaa olisi pitänyt varata ravintolakäynnin ja kotimatkan väliin enemmän. Oma moka.

    Yritin pohtia myös annosta, joka olisi kohonnut muiden yläpuolelle. Yleensä sellaisen nimeäminen on kohtalaisen helppoa ja useimmiten se on jokin alkuruoka. Argentiinan suoritus oli kuitenkin tasaisen vahva alusta loppuun saakka, joten en nyt osaa ollenkaan sanoa, mikä annos näistä olisi mielestäni ollut ylitse muiden.

    Argentiinalla on selvästikin kaikki nautinnolliseen ravintokokemukseen tarvittavat osa-alueet kunnossa ja kokonaisuus kohillaan. Kun tähän komboon vielä lisätään asiakkaan odotusten ylittäminen, niin tuloksena on ruokailukokemus, jonka haluaa kokea uudelleen. Vuosien kokemuksella lienee oma osuutensa, mutta myös aiemmin esiin nostamani sydän ja etenkin pääkokki Kisseljovista paistava intohimo tekemiseen välittyi vahvasti.

    Huippukokemukseen ei aina tarvita fine diningia. Pihviravintolakin pystyy sellaisen tarjoamaan ja kipuamaan rehellisellä, ammattitaidolla ja rakkaudella valmistetulla ruoalla toisinaan jopa hieman keinotekoiseksi hiotun fine dining -ruokailun rinnalle. Jopa yli.

    Haluan vielä kiittää ravintola Argentiinaa heidän tarjoamastaan vierailusta. Erityiskiitos ystävälliselle henkilökunnalle sekä pääkokki Konstantin Kisseljoville hänen ajastaan ja antoisista keskusteluista työn lomassa.

    Suosittelen ravintolaa kyllä lämpimästi kaikille Tallinnan kävijöille, jotka haluavat nauttia äärettömän maukasta, kursailematonta ruokaa miellyttävässä, mutta ei turhan hienostelevassa ympäristössä. Argentiina on enemmän kuin pelkkä pihvipaikka. Ja vaikka sijainti vilkkaan ”valtatien” varressa ei ehkä ole ihanteellisin, niin matka Vanhakaupungista Pärnu maantee 37:ään on lyhyt ja taittuu kätevästi kävellen.

    Tiedän, että moni suomalainen on tiensä Argentiinaan jo löytänyt ja monille siitä on myös muodostunut jonkinlainen kantapaikka. Joten jakakaapa ihmeessä omia kokemuksia kaikki paikassa jo käyneet ja sinne tämän perusteella suuntaavat!

    Yhteistyössä Argentiina restoran. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

  • Merta ja margaritaa Tallinnan sydämessä – The Seafood Bar Tallinn

    Merta ja margaritaa Tallinnan sydämessä – The Seafood Bar Tallinn

    Menin merta edemmäs kalaan! Sanotaan, ettei merta edemmäs kalaan kannata lähteä. Olen asiasta toista mieltä. Menen enemmän kuin mielelläni merta edemmäs. Etenkin paljon positiivisia ruokakokemuksia tarjonneeseen Tallinnaan.

    Olinkin erittäin mielissäni kun kutsu kävi tutustumaan kesän kynnyksellä avattuun, merellisiin herkkuihin erikoistuneeseen The Seafood Bar Tallinnaan.

    Paristakin eri syystä. Koska suunnitelmissa oli kesäretki eteläiseen naapuriin anyway, ja koska merenelävät ovat kelluneet learn-to-love -listallani jo pidemmän aikaan. Ja koska kaksi kärpästä yhdellä iskulla on aina parempi kuin yksi kärpänen kahdella.

    Moni kollega oli ehtinyt The Seafood Baria ihmettelemään ennen emäntää. Olin lukenut juttuja ja katsellut kauniita kuvia mielenkiinnolla, joten osasin odottaa, mitä tuleman piti. Paitsi että en osannut. Nämäkään kuvat eivät tee oikeutta ravintolan merelliselle tunnelmalle. Se täytyy omin silmin nähdä ja kokea.

    The Seafood Barin sijainti on aivan loistava Vanhakaupungin porteilla kaikkien tuntemia kukkakojuja vastapäätä. Ravintola on Tallinnan ensimmäinen näin kokonaisvaltaisesti mereneläviin keskittyvä ravintola. Tilat jakautuvat peräti neljään, jopa viiteen erityyppiseen, joista jokainen varmasti löytää sen hetkiseen tunnelmaan ja säähän sopivimman.

    Ravintolaa lähestyttäessä ensimmäisenä vastassa on Virukadulle levittäytyvä terassi, jossa on mukava nautiskella ulkoilmasta kadun elämää seuraten. Itse kaipaan aterialle enemmän ruokarauhaa, joten mulle terassi toimisi parhaiten lasillisen nauttimiseen kera pienen annoksen tuoreita mereneläviä.

    Ravintola toimii kahdessa kerroksessa. Ulko-ovien takaa aukeaa eräänlainen aulatila, joka toimii ensisijaisesti baarina. Varsinainen ravintolasali löytyy yläkerrasta. Kuten ravintolan nimikin kertoo, niin kyseessä on sekä ravintola, että baari, josta viinilasillisten lisäksi löytyy myös vino pino erilaisia cocktaileja; margaritan ja mojiton lisäksi myös olutta ja väkevämpiä juomia.

    Ensimmäisen kerroksen ”aulabaari” on kuin meren raikas tuulahdus. Pidän valkoisesta (ja kulmikkaasta ;)), joten tilan ilme kirkkaansinisine tehosteväreineen toimi mielestäni mainiosti. Huomio kiinnittyi valkoisia posliinikaloja uiskentelevaan mobiiliin sekä kekseliäästi lautasista koottuun, kalansuomuja muistuttavaan takaseinään.

    Toisen kerroksen ravintolasali yllätti rennolla, mutta yksityiskohtaisella, viimeistellyllä ja viimeisen päälle mietityllä sisustuksellaan. Vanhat tiiliseinät luovat tilaan mukavan lämpimän tunnelman. Sinänsä ei kai pitäisi olla enää yllättynyt, sillä Tallinnassa ravintolamiljööt ovat hanskassa ja tukevat loistavasti ravintoloiden ilmapiiriä ja toiminta-ajatusta.

    Suunnittelijataustani vuoksi kiinnitän ehkä tavallista enemmän huomiota tilallisiin ja sisustuksellisiin seikkoihin, mutta uskon vaikutuksen tavoittavan myös tavan tallaajan. Koska tunne. Ja tunteen vaikutus kokonaisvaltaiseen kokemukseen.

    Olen aiemminkin toitottanut, kuinka pelkkä erinomainen ruoka ei enää riitä. Mitä enemmän päästään ns. ihon alle, sen lähtemättömämpi vaikutus.

    Myöskään kaunis ulkokuori ei yksinään sykähdytä. Kuoren sisällä täytyy sykkiä sydän, ja se oli asia, joka The Seafood Barin kohdalla jäi eniten mietityttämään. Sykkiikö kuoren alla aito sydän vai kiertääkö veri koneen voimin? Kyseessä on hyvin nuori ravintola, jonka sydän lienee vielä kehitysvaiheessa ja vahvistunee toimintakuukausien ja -vuosien kerääntyessä.

    Syvällinen aloitus =D Ehkä palailen takaisin maanpinnalle ennen kuin filosofinen tie vie taivaisiin.

    Pidän ajatuksesta, että saman katon alla toimii varsinaisen ravintolan lisäksi baarimainen tila, jossa voi kipaista lasillisella tai nauttimassa pienen annoksen tuoreita mereneläviä kera raikkaan kuplajuoman.

    Emme tällä kertaa jääneet baariin vaan kipusimme portaat ylös ravintolasaliin, josta sieltäkin löytyy tunnelmaltaan pari erinoloista tilaa sinisine plyysisohvineen ja Välimeren bistroissa tuttuine, intiimeine pöytäryhmineen.

    Koska ilta-aurinko vielä kauniin kesäpäivän jäljiltä lämmitti, niin me suuntasimme viehättävän ravintolasalin sijaan sisäpihan rauhalliselle terassille. Mereneläviä ulkoilmassa! Täydellistä! Eikä yhtään haitannut, vaikka tämä terassi oli vielä vähän keskeneräinen.

    Ennen terassille siirtymistä huomioni kiinnittyi portaikon ja ravintolasalin taideteoksiin.

    Jo ennen ravintolaan astumista olin pannut merkille upean, ravintolakyltin vieressä sisääntulijoita tervehtineen, pronssisen saksiniekan. Saksiniekan kohdalla ei ollut epäilystäkään, etteikö kyseessä ollut aiemmin päivällä tapaamani, paikallisen kuvanveistäjä ja taiteilija Tauno Kangron työ.

    Taunon töitä löytyi lisää sisätiloista, mm. alakuvassa vasemmalla näkyvä viikinkiveneiden seinäinstallaatio. Hienoa, että The Seafood Barissa on panostettu uniikkiin, ravintolan teemaa tukevaan taiteeseen! Arvostan!

    Tilallisesti ja toiminta-ajatukseltaan Tallinnan Seafood Bar teki vaikutuksen, mutta vatsan täytettä ja janon sammuttajaa ravintola-baarista kai ensisijaisesti tullaan hakemaan. Mites Seafood Barin ruoka?

    Ruoan mainostetaan olevan tuoretta, kuten merenelävien tuleekin olla. Ja siellähän sitä oli kaikenlaista eväkästä ja muuta mönkijää kylmänä höyryävässä jääaltaassa, enkä kokenut aiheessa aterian jälkeen moittimista.

    Tosin täytyy muistaa, että rima asettautuu kohilleen aiempien kokemusten perusteella. Vaikka olen maistanut todella maukkaita mereneläviä, niin koen edelleen olevani näiden suhteen aika noviisi. Mutta tällä kokemuksella, ja niin kauan kun en ole suoraan merestä nostettua kampasimpukkaa kitusiini pistänyt, niin tykkäsin kyllä.

    Ennen kuin The Seafood Barin antimia päästiin maistelemaan, piti tietysti valita, jotta mitä lautaselleen haluaa laitettavan.

    Täytyy myöntää, että laajan listan eteen saatuani meinasi sormi mennä suuhun ja olin hieman hämmentynyt. Tuntui helpoimmalta aloittaa viinilistasta, josta koko aterian kattavaksi ruokajuomaksi valikoitui aivan loistava Gautheron Chablis! Toimi sekä sellaisenaan, että läpi aterian. Jopa jälkiruokana. Vahva suositus tälle. Ei ole viini edullisimmasta päästä, mutta jos pikkasen haluaa panostaa ruoan lisäksi myös juomaan, niin pistäpä tämä muistiin.

    Takaisin laajaan listaan. Onneksi mulla oli mahdollisuus keskustella ravintolan edustajan kanssa, jotta kykenin ymmärtämään listaa paremmin.

    Olin todellakin hukassa lähtökohtani aterialle ollessa tavanomaisessa alku-, pää- ja jäkiruoka-ajattelussa. Jos kuitenkin muistaa, että The Seafood Bar toimii sekä ravintolana, että baarina, niin listassakin alkaa olla järkeä; vaihtoehtoja eri tilanteisiin. Ja vaihtoehtoja eri valmistustapoihin. Ne kaikki löytyvät listalta. Voit siis valita ahvenesi kokonaisena tai fileenä, grillattuna tai höyrytettynä jne.

    Vaikka tavallaan tajuan systeemin, niin ehkä silti toivoisin jotain yksinkertaisempaa. Listaa tai listan esitystapaa. Monesti vähempi on enempi ja kaikille kaikkea ajattelu menee metsään. Keskity vahvuuksiin ja karsi loput. Ehkä niitä vahvuuksia vielä tässä vaiheessa kartoitetaan… Mutta sinänsä on aihetta antaa kiitosta monipuolisesta merenelävien valikoimasta. Kaikkea löytyy kaloista hummeriin ja muihin saksikkaisiin. Tarjolla on niin mätiä, lonkeroita kuin äyriäisiäkin. Inspiraatiota on ammennettu useasta maailman eri kolkasta ja keittiöstä – niin Välimeri kuin Aasiakin ovat vahvasti läsnä.

    Listan lisäksi saimme eteemme tabletit, joista selata annoskuvia. Olin edelleen lievän hämmennyksen vallassa. Miten tämä toimii ja what`s the point?! En itse koe tarpeelliseksi nähdä annosta etukäteen. Kunhan tiedän raaka-aineet ja valmistustavan. Musta on kiva nähdä annos vasta kun se eteeni kannetaan. Koska odotus ja yllätysmomentti. Nyt tuntui olevan liian paljon häslinkiä ennen kuin päästiin itse asiaan.

    Mietityttämään jäi myös sellainen vaihtoehto, että mitä jos annos lautasella ei olekaan kuten kuvassa? Jos jotain puuttuu, jotain on liikaa tai asettelu toisenlainen? Mieleen tulee esim. hampurilaisravintoloiden upeat kuvat ja mainokset, joiden tuloksena kädessä on milteinpä poikkeuksetta iso pettymys.

    Noh, tämä tablettisysteemi on kokeilussa ja kokemuksia kerätään. Toisaalta ymmärrän myös, että jollekin voi olla tärkeää nähdä, mitä tilaa.

    Aloitin aterian tuoreella, jääkulhosta tarjotulla kampasimpukkacarpacciolla, jota koristi wakame -levä. Ehkä näitä meren ja rantojen kasviksia voisi hyödyntää enemmänkin?

    Aloitin parhaalla, sillä kampasimpukka osoittautui koko aterian parhaaksi annokseksi. Tätä olisin syönyt mielelläni enemmänkin. Suosittelen! Vaikka vain kevyeksi palaksi viinilasin kylkeen.

    Kampasimpukoista jatkoin tuoreeseen tonnikalaan eli tonnikalatartariin. Tykkäsin tästäkin. Tuoreet ovat The Seafood Barilla selvästikin hallussa.

    Olisin toivonut alkuun vielä rakastamaani lohisashimia, mutta tarjoilija sai mut vakuuttuneeksi, ettei kannata. Koska se on ihan samaa kuin sushipaikoissa saa. Whaaaat?! Tarkoittaako tämä, että sashimihimon yllättäessä kannattaa kalaravintolan sijaan suunnata sushipaikkaan?

    Oikein harmitti ravintolan puolesta tarjoilijan käytös. Valitettavasti näitä pettymyksiä tuli illan aikana muitakin. En nyt paneudu näihin kömmähdyksiin tässä sen enempää. Haluaisin kovasti pistää töksäytykset kiireen piikkiin, mutta en sitä hyvällä tahdollakaan kykene tekemään. Ehkä tarjoilun palvelupuoli paranee ravintolan vanhetessa ja kokemuksen karttuessa, mutta kehottaisin panostamaan tarjoiluhenkilökunnan sekä palvelu- että ruokatietouskoulutukseen pikapikaa.

    Ja joo, tiedän, että saatan olla tavallista hankalampi ja vaativampi asiakas, koska kokemusta varsin loistavista ravintoloista on kerääntynyt kivasti. Viittaan siis jo aiemmin mainitsemaani aiempien kokemusten asettamaan rimaan, jota on jatkuvasti vaikeampi ylittää.

    Seuralaiselle maistui alkuun katkarapu-caesarsalaatti, jonka kastike sai kiitosta. Maistoin itse yhden katkiksen. Kelpasi kyllä.

    Mutta perussettiä sanoisin. Ja perussetti on se, mitä ymmärsin The Seafood Barin aika pitkälti haluavankin tarjota; fokus ja kunnioitus pääraaka-aineessa, muuta yksinkertaisemmin ja vähän vähemmän.

    Sinänsä kyllä pidän ideasta, jossa pääraaka-ainetta kunnioitetaan ja annetaan sille mahdollisuus loistaa. Keep it simple, but tasty. Ei piiloutumista lisukkeiden lomaan.

    Minä jatkoin ennen pääruokaan siirtymistä vielä lämpimällä alkuruoalla eli lautasellisella haudutettuja sinisimpukoita. Hyvä valinta! Entisenä äyriäiskammoisena natustelen simpukoita nykyään mielelläni ja kannustan muitakin arkajalkoja aloittamaan vaikka näistä. Näihin tulee himo!

    Sinänsä ei Seafood Barin sinisimpukoista jäänyt mitään erityistä mieleen. Olen syönyt aivan loistavia sinisimpukoita, joten siinä mielessä sanoisin, että perussettiä tämäkin. Maistuivat, mutta sellaista tunnetta ei jäänyt, että juuri näiden takia on pakko palata ravintolaan.

    Pääruoaksi halusin ehdottomasti lonkeron, sillä mielessä oli vielä tämän kesän Taste of Helsinki -tapahtuman aivan loistava annos, joka sai mut ihastumaan mustekalaan ensipuraisulla.

    Oli pari vaihtoehtoa, joista valita. Suosituksesta päädyin lopulta kreikkalaisen sijaan espanjalaiseen, Galician tyyliin valmistettuun mustekalaan. Jälleen hyvin simppeliä; pääosassa lonkero, mukana pari perunaa sekä salaatinlehtiä, joita en itse asiassa olisi edes kaivannut. Lonkero riitti mainiosti.

    Annos ei aivan yltänyt aiemmin nauttimani tasolle, mutta veikkaan, että sen voittaminen tuleekin olemaan vaikeaa ravintolalle kuin ravintolalle ;)

    Seuralainen valitsi pääruoaksi kokonaisena grillatun kalliomeriahvenen, joka oli kyllä kivasti kypsennetty. Kala kaipasi lisää suolaa, mutta kuten ravintolan edustajan kanssa keskustelimme, niin on parempi pitää suolatasot matalina kuin tarjota tönkkösuolattua kalaa. Suolaa ja muita mausteita saa aina lisää, ei pois. Varsin fiksua siis, sillä suolan tarve on ihmisillä hyvin erilainen.

    Pöydissä piti olla suolaa ja pippuria, joista lisätä, mutta ainakaan meidän pöydässämme ei näitä tällä kertaa ollut (pyytämällä saa). Tilanne saattoi olla toinen ravintolasalissa. En huomannut katsoa. Tästä tulikin vielä mieleeni, että pöydässä oli kyllä tuiki tarpeellinen talouspaperirulla. Hyvä niin, mutta olisin kaivannut vielä jonkinlaista lautasliinaa suojaamaan vaatteita. Etenkin simpukoiden kanssa tahtoo monesti rapatessa vähän roiskua.

    Kaloissa tosiaan on mahdollisuus valita joko kokonainen tai filee. Hieno homma, sillä tässäkin asiassa taitaa löytyä pari eri koulukuntaa. Täytyy myöntää, että itse kallistun maun kustannuksella herkästi helpommin syötävän fileen puoleen. Kunnostautumisen paikka!

    Kakkuvoittoisen jälkiruokalistan skippasimme tällä kertaa. Jälkkäriasiaa pohtiessani tulin muutenkin tulokseen, että merellisen aterian jälkeen suu kaipaisi kakkujen sijaan jotain kevyttä ja raikasta. Itselleni riittäisi lasillinen laatusamppanjaa, jonka tällä kertaa kuitenkin korvasi tuo aivan mainio Chablis.

    The Seafood Bar Tallinn oli kokonaisuudessaan positiivinen kokemus ja tervetullut tulokas Tallinnan ravintolamaailmaan. Erityisesti pidin ravintolaympäristöstä sekä sen merenherkkuihin keskittyvästä, moniulotteisesta toiminta-ajatuksesta sekä raaka-aineajattelusta. Pientä viimeistelyä vielä toimintaan ja huomio tarjoiluhenkilökuntaan, niin puitteet alkavat olla kohillaan. Sitten olisi enää saatava se sydän sykkimään ;)

    Menisinkö uudelleen? Ehdottomasti! Kyllä hyvä, yksinkertainen ruoka ja terveelliset merenelävät ilman turhaa höttöä houkuttelevat. Luonnollisesti kiinnostaa myös The Seafood Barin kehittyminen kohti vallitsevaa viimeisteltyämpää ravintolakokemusta.

    Emäntä kiittää lämpimästi The Seafood Baria tutustumiskäynnistä, keittiömestari Dmitry Fomenkoa ja muuta henkilökuntaa kaikin puolin antoisasta kokemuksesta ja valaisevista keskusteluista! Toivottavasti tapaamme pian uudelleen!

    Yhteistyössä The Seafood Bar Tallinn, VIP Viru Apartments ja Bulevardin Viestintä.
Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

  • Taiteilijoita ja taivaallista ruokaa Tallinnassa

    Taiteilijoita ja taivaallista ruokaa Tallinnassa

    Terveisiä Tallinnasta! Tästä se taas starttasi, viikon takainen reissu Tallinnaan, loppukesän aurinkoisessa säässä edelleen uutuuttaan kiiltävästä T2 -terminaalista.

    Sanotaan, ettei säällä ole väliä, kunhan varusteet ovat kohdallaan. Olen asiasta eri mieltä; säällä ON väliä! Ei sikäli, jottako tässä sokerista oltaisiin, mutta tunnelman takia. Onhan se nyt aivan eri asia ihailla yläkannelta näitä auringossa hohtavia merimaisemia kuin linnoittautua laivan uumeniin sadetta, tuulta ja myrskyävää merta karkuun.

    Skumpat sille! Kauniille päivälle ja seuraavalle. Perinteistä pidetään kiinni, joten kuplajuomalla alkoi aamu. Vaikkakin olen sitä mieltä, että laivan samppanjaan ei kannattaisi kiinnittää lanttiakaan. Harvinaisen karmeaa kuraa oli taas tarjolla eikä baarin valikoimissa juurikaan hurraamista. Ehkä oluenystävillä menee paremmin.

    Olen myös jokseenkin kyllästynyt buffien ruokatarjontaan, joten aamiaisbuffet jäi tällä kertaa väliin. Vatsaa kuitenkin kurnutti, joten palan painiketta piti saada, vaikka suunnitelmissa olikin aloittaa Tallinnan päässä päivä ruokapuolesta.

    Klassinen katkarapuleipä oli kuitenkin oikein oiva valinta. Ei mitään älyttömän edullista, mutta rapuja oli riittävästi, vähän vihreääkin ja kaupan päälle kananmuna pitämään nälkää loitolla tuntia pidempään.

    Tallinnassa piti suunnata ensitöikseen burgerille, mutta suunnitelmat vaihtuivat lennossa. Vatsaa täytti katkisleipä ja kaunis ilma houkutteli Vanhakaupungin kujille kuljeskelemaan.

    Aiemmat reissut ovat olleet aikalailla tupaten täynnä aikataulutettua ohjelmaa. Tällä kertaa kalenterissa oli vain kaksi pöytävarausta ja loppu vapaa-aikaa. Toki mielessä oli juttuja, mutta ei kello kaulassa kimpoilemista vaan enemmän rentoa, ”mennään kun ehitään ja jos ei ehitä, niin jätetään menemättä” -meininkiä.

    Ensimmäinen tankkausasema oli kivenheiton päässä Vanhakaupungista, Pärnu maanteen varrella sijaitseva Estonian Burger Factory, jonka Retro 69 -hampparia pääsin maistamaan kesäkuisilla Tallinna Street Food -festareilla.

    Ulkoisesti ei mikään kaikkein fancyin paikka, kuten ei hamppariravintolan tarvitsekaan olla. Mutta ystävällinen henkilökunta, luomulihasta paistetut pihvit ja kattava, herkullisten hampurilaisten valikoima tekevät paikasta kyllä vierailun arvoisen. Menen toistekin! Plussaa vanhojen puiden katveessa sijaitsevasta terassista, jolla oli mukava mutustella purilaista kera viileän siiderin.

    No niin, siinä se nyt on koko komeudessaan henkilökunnan suosituksesta valitsemani ”Portobello and Beef” -burgeri! NAKUNA! Sanoisin, että olivat koko ja maku kohillaan.

    Ehkä paras ikinä maistamani hampurilaispihvi paistetaan EBF:ssä. Salaisuus piillee Virossa kovin suositussa Big Green Egg -grillissä. Aivan mahtava savuisuus ja sopiva kypsyysaste. Ja mikä parasta, niin kaikki EBF:n hampurilaiset onnistuvat myös ns. naked burger -versiona eli ilman leipähöttöä. Sopii mulle! Uskoakseni myös monelle muulle.

    Jännittävintä hampurilaisessa oli portobello. Mulle. Ehkä jokunen emännän juttuja jo pidemmän aikaa seuraillut vielä muistaa, että sienet ja merenelävät ovat olleet pienoinen haaste ja projekti tässä menneen vuoden aikana. Olen vähitellen päässyt molempien makuun, eivätkä kummatkaan enää pelota yhtä paljoa kuin aiemmin. Oikeastaan päinvastoin – uteliaisuus on positiivisten makukokemusten myötä herännyt!

    Portobello and Beef -burgeri oli ERITTÄIN ruokaisa ja kaikki lautaselta löytyneet sienetkin maistuivat. Seuralaisen valinta osui sinihomejuustolla höystettyyn True-Blue -burgeriin, joka sekin kuulemma maistui. Nakuna eli ilman sämpylää.

    Juomaksi halusin jotain virkistävää hellepäivään. Paikallisen City Ciderin kuivahko Mull artesaanisiideri vuosimallia 2016 ajoi asian ja yllätti positiivisesti. Tämä siiderijuttu vaan jotenkin osataan naapurissa.

    Vatsat täynnä oli hyvä suunnata majapaikkaan, joka olikin melkoisen hulppea ja sijaitsi aivan loistavalla paikalla Vanhakaupungin ”pääsisäänkäynnin” välittömässä läheisyydessä, Virukadulla, ravintola GOODWINin yläkerrassa.

    Ihan mahtava vaihtoehto hotellihuoneelle! Oli kokoa ja näköä sekä ylimmän kerroksen näkymät suoraan Virukadulle. Ihanaa vanhan rakennuksen persoonallista tunnelmaa kaikin mukavuuksin. Erityismaininta liinavaatteille; sekä vuodevaatteet, että pyyhkeet olivat kivan ylellisiä. Alkuun olin huolissani kadulta kantautuvasta melusta, mutta yllätyksekseni molemmat makuuhuoneet olivat yöaikaan hiljaisia.

    Nämä AirBnB -tyyppiset yöpymisvaihtoehdot ovat viime vuosina yleistyneet räjähdysmäisesti. Kannattaa kokeilla, jos hotellielämästä alkaa vähitellen hohto kadota ja etenkin, jos reissussa viipyy vähän pidempään. Tähän kyseiseen VIP Viru Apartmentsin vuokraamaan huoneistoon voi tutustua tarkemmin esim. Booking.comissa.

    Eipä siinä taas tuntia kauemmin ehditty vanheta kun pöytävaraus Tallinnan uudessa kalaravintolassa, The Seafood Barissa odotti.

    Tällä reissulla pääsinkin oikein urakalla haastavien raaka-aineiden makuun – päivällä pistin portobelloa poskeen ja ilta jatkui merenelävien eli kaikenlaisten nilviäisten ja lonkeroiden merkeissä. The Seafood Barista riittää juttua enemmältikin, joten omaa postausta odotettavissa!

    Illan pimetessä suuntasin vielä edellisellä reissulla tutuksi tulleeseen Parrot Minibariin. Ajatuksena oli vihdoin käydä tsekkaamassa viimeksi vielä viimeistelyä vailla ollut alakerran 1920 -luvun salakapakka. Valitettavasti salakapakka ei ollut keskellä viikkoa vielä auki eli joudun vielä palaamaan sinne toistamiseen nähdäkseni tuon mielenkiintoisen paikan koko loistossaan ja täydessä touhussa.

    Ei reissu silti turha ollut, sillä Parrotin sympaattiselta pääkokilta, Margo Paluojalta irtosi illan loppupuolella kivasti aikaa vaihtaa kuulumisia.

    Uusi päivä auringossa ja uudet seikkailut Tallinnan taajamissa!

    Halusimme aamusta valmiiseen pöytään ja oikein viehättävä sellainen löytyikin Kadriorgin puistokaupunginosasta, jossa vanhan puurakennuksen uumeniin kätkeytyi varsin kotoinen kahvila ja pikkupuoti NOP (Neighborhood Organic Place eli luomua, juu). Istuimme jo pöytään, kun tajusimme, että takapihalta löytyi aivan ihana puutarha. Ihan täydellinen ympäristö rauhaisaan aamiaiseen!

    Aamu alkoi siis oikein mainiosti paitsi kupillisella kahvia, niin myös näillä ravinteikkailla lasillisilla täynnä tuorepuristettua mehua. Toisessa inkiväärillä maustettua porkkanaa ja toisessa muistaakseni ainakin selleriä ja pinaattia sisältävää vihreää.

    Aamun pääpalaksi minä nappasin reippaasti kasviksia ja kananmunaa sisältävän uunikypsennetyn, itämaisen shakshukan. Seuralaiselle ihan mahtavaa paahdettua mustaa leipää avokadotahnalla, savulohella, uppumunilla ja isolla kasalla tuoretta salaattisekoitusta.

    NOPin musta leipä oli muuten niin hyvää, että vaikka en leivästä niin perusta, niin yksi paikan päällä leipaistu lähti kassissa kohti kotia.

    Jälkkärille ei sinänsä olisi ollut enää tarvetta, mutta ihan pakko oli maistaa puokkiin banaanista ja bataatista valmistettuja mustikkapannukakkuja. Ne terveemmät pannarit meinaa! Maistui, vaikka vähän ähkyksi veti ;)

    NOPissa on paljon kaikkea ihanaa terveystietoiselle ja rauhallista vanhan puutalon tunnelmaa arvostavalle. Paljon mielenkiintoista jäi listalle, joten veikkaanpa, että emäntä nähdään vielä täällä.

    Aamiaiselta, tai oikeammin brunssilta, suuntasimme läheiseen Kadriorgin puistoon. Viimeksi puisto tuli nähtyä vähän hätäisesti, joten nyt ajatuksena oli nauttia kauniista päivästä ja puiston tunnelmasta rauhaisemmissa merkeissä kukkaloistoa ihastellen.

    Kuinka väärässä taas olinkaan! Ja jälleen jäi japanilainen puutarha näkemättä. Brunssi tuli vedettyä sen verran pitkäksi, ettei puistossa käyskentelyyn kauheasti aikaa jäänyt, kun piti kiirehtiä jo takaisin majapaikkaan huonetta luovuttamaan.

    Yllätys olikin erittäin mieluinen, kun huoneistoon päästyämme kuulimme, että uusia vieraita ei vielä ollut tulossa ja saisimme pitää huoneen lähtöön saakka. Ei sikäli mitään, että olisimme huoneistoon jääneet lojumaan, mutta oli kiva kun tavarat olivat turvassa ja NOPista poimitut, jo tutuksi käyneet Mjukin kombuchatkin pääsivät kylmään. Ei Tallinnaa ilman kombuchaa!

    Seuraavaksi koko reissun jännittävin ja yllättävin osuus. Edellisenä päivänä nimittäin kadulla vastaan tallusteli jollain tapaa tutunoloinen, karismaattisen näköinen mies. Yritin nopeasti ohikiitävässä tilanteessa keksiä, että kuka ihme oli kyseessä.

    Aavistuksen varassa ja mitään juurikaan miettimättä huusin herran perään ja kysyin, josko hän oli ”se tunnettu virolainen taiteilija”. Nimestä ei ollut tässä vaiheessa hajuakaan, mutta kyllähän jutustellessa paljastui, että herra oli juurikin hän, jonka kaukaisesti jossain aivojeni sopukoissa ajattelinkin hänen olevan. Emme ole tavanneet aiemmin, mutta muutaman kuvan olen kuvanveistäjä Tauno Kangrosta sekä hänen verrattain vaikuttavista pronssi- ja graniittiveistoksista nähnyt.

    Pikaisen juttutuokion lopuksi Tauno kutsui meidät ystävällisesti tutustumaan studio-galleriaansa, joten sinne sitten ihastelemaan toinen toistaan upeampia töitä – niin piirustuksia kuin veistoksiakin, joita tiloista löytyi aivan hurjan paljon. Tuottelias ja monipuolinen taitelija!

    Kuvat valitettavasti vain studion puolelta, kun en tohtinut luvatta töitä kuvata. Joskus olen saanut asiasta sapiskaa ;)

    Mielenkiintoinen persoona ja mielenkiintoinen kohtaaminen. Sikäli myös vähän weirdo, että Tauno oli vahvasti läsnä koko vierailumme ajan; huoneistorakennuksemme edessä komeilee eräs Taunon teoksista ja lisää löytyi edellisillan ruokapaikasta, The Seafood Barista.

    Jos taide yhtään kiinnostaa, niin suosittelen piipahtamaan Taunolla kylässä. Studio/galleria sijaitsee Vanhakaupungissa osoitteesta Uus 20 ja on avoinna arkisin klo 10-18. Ovet ovat lukossa, mutta kelloa soittamalla avataan.

    Iltapäivästä alkoi jo kahvihammasta kolottaa, joten suuntasimme kahville läheisen Katusekohvikin kattoterassille.

    Mun on hyvin vaikea vastustaa suklaakakkua, jos sellaista vastaan tulee, joten jotenkin kahvin kylkeen eksyi palanen kivasti pähkinäistä kakkua kera vaniljaisen jäätelön. Jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää, niin olisin todennäköisesti jättänyt kakkupalan välistä. Sillä edessä oli vielä maailman parhain suklaakakku ikinä! I mean it…

    Reissun viimeinen vierailukohde vei meidät takaisin alkupisteeseen eli Estonian Burger Factoryn hoodeille Pärnu maanteen varteen. Sieltä löytyy varsinainen lihansyöjän helmi, ravintola Argentiina, josta saa ehkä parhaimman koskaan valmistetun lihan lisäksi myös sitä maailman parhainta suklaakakkua!

    Argentiina oli erittäin positiivinen yllätys, josta omaa tarinaa myös tulossa.

    Siinähän ne taas sujahtivat nopsaan pari päivää etelänaapurissa. Jälleen ehdittiin paljon, mutta ihan kaikkea ei. Esimerkiksi ajatuksissa ollut Rotermannin kortteli ruokapaikkoineen jäi edelleen kertaan seuraavaan.

    Kotimatka sujui rauhallisissa tunnelmissa meitä koko matkan ajan hellineen auringon jo laskiessa merten taa. Mikäs sen parempi tapa potea reissuväsymystä kun tuijotella auringon punaiseksi värjäämää taivaanrantaa.

    Kiitos taas Tallinna ja kaikki ihanat ihmiset, joita reissulla tapasin! I`ll be back! Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin ;)

    Paleokeittiön emäntä

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

  • Terveysruokaa Tallinnassa – Ravintola Kadriorg

    Terveysruokaa Tallinnassa – Ravintola Kadriorg

    Juhannus tuli, oli ja meni ilman sen suurempia ruoka- tai juomajuhlia. Hyvä niin, sillä Tallinnassa tuli ruokajuhlittua juhannuksenkin edestä. Keskikesän kekkereistä jäi kyllä muutama uusi resepti takataskuun, joista toisen innoittajana toimi viimeisimmällä Tallinnan matkalla tutuksi tullut, terveysravintolaksi itseään tituleeraava ravintola Kadriorg.

    Ravintola Kadriorg löytyy nimensä mukaisesti kivenheiton päässä ydinkeskustasta sijaitsevasta Kadriorgin puistomaisesta kaupunginosasta, jossa kannattaa ehdottomasti piipahtaa fiilistelemässä seesteistä ja vehreää tunnelmaa.

    Alueella majailee myös useampi museo ja upea Kadriorgin puisto muotoonleikattuine kasveineen, Joutsenlampineen ja japanilaisine puutarhoineen. Oiva paikka rentoon ulkoiluun! Paikalle pääsee kätevästi vaikka ratikalla.

    Kadriorgista löytyy myös useita kahviloita ja ravintoloita, mm. kovasti kehuja saanut Salt, johon en valitettavasti itse vielä tällä reissulla ehtinyt.

    Ravintola Kadriorgista en etukäteen mitään tiennyt, mutta mielenkiinto kyllä heräsi heti kun näin upean ravintolarakennuksen ulkoapäin.

    Rakennuksen sivustalla sijaitseva, viihtyisänoloinen terassi vain lisäsi kiinnostustani. Puhumattakaan ex-arkkitehdin silmää kovasti miellyttäneistä, selkeistä sisätiloista isoine ikkunoineen ja niistä aukeavine vehreine näkymineen.

    Ravintola sijaitsee kolmessa kerroksessa, ja etenkin ylimmän kerroksen enemmän yksityistilaisuuksiin ja pääkokki Mihkel Võsotskin isännöimiin illallisiin varattu tila avotakkoineen oli vaikuttava. Ensimmäinen kerros toimii jonkinlaisena sisääntulo- ja aulakerroksena. Toista kerrosta, jossa mekin lounastimme, voitanee keittiöineen pitää ravintolan kasuaaliruokailuun sopivana pääkerroksena.

    Aloitimme aterioinnin ruokalistan tutkimisella ja kannullisella kotitekoista persikkajääteetä.

    Lista oli ainakin itselleni mielenkiintoista luettavaa, ja sen perusteella allekirjoitan kyllä väittämän terveysruokaravintolasta. Vai kuinka usein ravintolalistalta löytyy sellaisia raaka-aineita kuin tuorepuristettua detoxmehua, kurkumaa, chiaa, matchaa, kvinoaa, spirulinaa, cashew -kermaa, gojimarjoja jne.?

    Myös pienet mansikantaimet pöydässä olivat suloisia.

    Kun janoisen kansan suurin nestevajaus oli saatu sammutettua, niin jatkoimme kaikki edelleen nestemäisellä linjalla. Jäätee lasissa vaan vaihtui ravinteikkaampiin terveysjuomiin.

    Jäätee oli mielestäni ihan okei, mutta ei varsinaisesti mitään tajunnanräjäyttävää. Sen sijaan tilaamani tuorepuristettu mehu, ”Turmeric Tiger” oli ihan superhyvää! Ja omenasta, appelsiinista, inkivääristä, sitruunasta sekä kurkumasta puristettua mehua oli riittävästi. Vähempikin olisi riittänyt, mutta nautiskelin kyllä kunnolla kurkumaisen mehuni viimeiseen pisaraan saakka. Ihan loistava aloitus ja tunnelma edelleen melko korkealla.

    Sanon MELKO korkealla siksi, että kovien odotusten suhteen koin, ja uskon muidenkin kokenee hienoisen pettymyksen mitä palvelun tasoon sekä erityisesti tarjoilun nopeuteen, vai pitäisikö sanoa hitauteen, tuli. Tuon mehulasin saamiseen taisi mennä kutakuinkin tunnin verran kun mehukone surrasi taustalla meille kaikille seitsemälle mehudriksuja vuoronperään.

    Vastavalmistettu on tietysti positiivinen asia, mutta nälkäisemmällä olisi jo puolivälissä odottelua hihat palaneet. Ehkä raaka-aineiden esivalmistelu, kuoriminen ja pikkominen sekä hippasen pienempi mehuannos olisi nopeuttanut asiaa…?

    Itselläni ei sikäli ollut hätää, sillä seura oli puheliasta ja vatsa vielä täynnä hiljattain nautitusta hotelli Radisson Blu Olümpian aamiaisesta. Harmillisesti tosin jäi se japanilainen puutarha nyt näkemättä lounaan venyessä peräti parituntiseksi ja Kumun jo odottaessa.

    Jos vielä vähän saa valittaa, niin ihmetten myös, että näinkin kattavasti terveystietoista ruokaa tarjoileva ravintola käyttää mehujen puristamiseen monin tavoin hyötysuhteelta heikompaa mehulinkoa puristimen sijaan. Niin tai näin, erittäin maistuvaa oli!

    Pienen mehufiaskon jälkeen tilasimme alkuun jälleen jaettavia annoksia. Yksinkertaiset tomaattilautaset tillillä ja ripauksella suolaista juustoa olivat nättejä ja yksinkertaisuudestaan huolimatta, tai juuri siksi, herkullisia.

    Tomaatin ja tillin yhdistelmä oli itselleni ihan uusi juttu, ja yllätyksekseni äärettömän toimiva. Testaa vaikka!

    Pääruoiksi tilasimme jokainen jotain erilaista, jotta pääsimme jälleen maistamaan ravintolan tarjontaa mahdollisimman kattavasti. Tilanne oli jokseenkin mielenkiintoinen kun kupit ja lautaset kiersivät pitkin pöytää, ja vaihdoimme pikaisia ajatuksia annoksista.

    Valitsin lounaaksi rapukakkua. Moni siitä piti, itse en niin ihastunut. Ihan ok ja hyvää sinänsä, mutta odotin erilaista, enemmän sellaista pehmeää rapukakkua kuin tiiviitä, kotlettimaisia ”pihvejä”.

    Eli taas pulpahti esiin odotusten valtava vaikutus kokemukseen. Pettymyksiä vaan tulee helpommin kun odotukset ovat korkealla. Tai ne ovat toteutukseen nähden erilaiset.

    Kenen syy? Ei kai kenenkään. Omilta odotuksilta on vaikea välttyä ja asiakkaan odotuksia ihan yhtä vaikeaa etukäteen ennustaa. Joskus ne kohtaavat ja kokemus on kaikinpuolin hyvä; kaikki tyytyväisiä.

    Parhaimmillaan odotukset tietysti ylittyvät ja silloin ollaan kiinni huippukokemuksessa, jota on helppo hehkuttaa. Tallinnassa olen kokenut monta tällaista ravintolahetkeä, vaikka väittäisin omien odotusteni olevan jo lähtökohtaisesti melko korkealla. Hankala asiakas? JEP!

    Listalla on monia erityisruokavaliot huomioivia annoksia, jotka sopivat niin maitoa, lihaa kuin gluteeniakin vältteleville.

    Mutta myös muut on huomioitu. Tarjolla oli esimerkiksi kaikin puolin kermaista, juustoista ja lihaisaa pastaa.

    Vaikka oma annosvalintani meni vähän pieleen, niin muutamat muut kyllä onnistuivat. Koin melkoista annoskateutta maistaessani esimerkiksi Natan tonnikala poke bowlia ja yllä olevaa Artun avokadoleipäannosta. Molemmat omaan makuun aivan loistavia ja poke bowlin osalta kaikki kunnia kokille pilkkomiseen käytetystä sorminäppäryydestä.

    Vaikka tarjoilu ei vastannut ravintola Kadriorgin luomia mielikuvia, niin suosittelen paikkaa kyllä. Etenkin, jos terveystietoinen ruokailu kiinnostaa.

    Itsekin olen valmis antamaan Kadriorgille uuden mahdollisuuden. Käsittääkseni ravintolan konsepti on muuttunut hiljattain ja myös henkilökunta oli uutta. Tällaisissa tilanteissa on hyvä jättää asiallista palautetta, jotta ongelmat tunnistetaan ja niihin voidaan puuttua. Ikäväkseni täytyy myöntää, että ravintolan arvosteluja jälkikäteen selatessani huomasin aika monen joutuneen samaan tilanteeseen…

    Ruoassa sinänsä ei mielestäni kuitenkaan ollut valittamista. Ja lista ON mielenkiintoinen täyttäen terveystietoisen ravintolaruokailijan vaatimukset.

    Myös ympäristö näkymineen on etenkin kesällä kiva! Siisti, mutta ei liian fiini. Mainitsinko jo nuo upeat ikkunanäkymät? ;)

    Jos käyt ravintola Kadriorgissa lähiaikoina, niin kannattanee varata visiittiin vähän enemmän aikaa ja ottaa matkaan sellainen sopivan rento ja nautiskeleva mielentila. Saatat yllättyä positiivisesti!

    P.S. Jos tallinnalaiset terveysmehut kiinnostavat, niin hopihopi liittymään Paleokeittiön uutiskirjeen tilaajaksi ennen kuin kesäkuu on mennyttä kauraa! Kohta nimittäin arvotaan koko laatikollinen laadukasta, kylmäpuristettua ja kuumapastöroimatonta luomumehua =)

    Yhteistyössä Visit Tallinn. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

  • Parrot MiniBar – Tallinnan yllätyksellisin ravintola!

    Parrot MiniBar – Tallinnan yllätyksellisin ravintola!

    Welcome to THE JUNGLE! Ihan Amazonille asti ei kuitenkaan tarvitse matkustaa. Riittää, että ottaa laivamatkan lahden yli Tallinnaan!

    Tallinnan ravintolaskenessä tapahtuu. Uusia, jännittäviä ja ennen kaikkea laadukkaita ravintoloita tuntuu syntyvän kuin sieniä sateen jälkeen. Itse asiassa koko Tallinna tuntuu kasvavan ja kehittyvän hurjaa vauhtia. Rakennustyömaita näkyy siellä täällä. Hienointa on vanhojen teollisuusalueiden ja -rakennusten restaurointi ja valjastaminen nykypäivän tarpeisiin. Katsokaa vaikka Telliskiven luovaa aluetta tai Tallinnan uudeksi kaupunkisydämeksi nimettyä Rotermannia!

    Vaikka olen näillä parilla Tallinnan reissulla nähnyt ja kokenut paljon kaikenlaista, niin aina kotiin palatessa jää tunne, että täytyy tulla pikaisesti takaisin. Koska niin paljon jäi vielä näkemättä.

    Jos Tallinnan Huvikummuksi nimeämäni Umami teki lähtemättömän vaikutuksen, niin samoin teki Vanhakaupungin sykkeessä sijaitseva, upouusi ravintola Parrot MiniBar. Kokemukset olivat hyvin erilaisia, mutta omalla tavallaan yhtä ainutlaatuisia molemmat, varsinaisia ruokaelämysretkeilijän keitaita.

    Jo Umamin kohdalla kerroin, kuinka kaipaan elähdyttävään ravintolakokemukseen nykyään muutakin kuin hyvää ruokaa ja juomaa. Palvelu on tärkeä osa kokonaisuutta, mutta tärkeintä on tunne; kokonaisvaltainen fiilis, jota ei aina voi sanoin selittää. Eikä kuvin välittää.

    Hyvä fiilis syntyy kun sydämessä tai muistoissa jokin liikahtaa. Ja uusia muistoja pääkopan kovalevylle tallentuu. Parrot MiniBar liikautti. Muistotkin veivät takaisin Venezuelan viidakkoon, jossa aikanaan vietin pari päivää sademetsän menoa ihmetellen.

    Vaikka väsymys jo hienon, kokemusrikkaan päivän päätteeksi painoikin, niin muistan aidon hämmästyksen astuessani Parrotin pääsalin viidakkomaiseen tunnelmaan. Eikä hämmästys jäänyt vain pääsaliin. Parrot pystyi parituntisen illallisen aikana yllättämään yhä uudelleen. Ja uudelleen.

    Ensimmäisenä huomio kiinnittyi pääsalin sademetsänvihreää seinää vasten seisovaan valtavaan lintuhäkkiin; mitä ihmettä, lintuhäkki! Mitä siellä oikein on?! Papukaijoja, tukaaneja vai kolibreja? Ehkä flamingo?!

    Eihän siellä ollut linnun lintua, häkin ulkopuolella istuvaa koristekaijaa lukuunottamatta. Illan päätteeksi kyllä selvisi, millaisen salaisuuden häkki kätkee. Sitä en kuitenkaan aio sinulle paljastaa vaan kehotan menemään paikan päälle ottamaan asiasta selvää. Jotain yllättävää, ainutlaatuista ja erittäin hienoa siellä on ;)

    Papukaijojen ja kepeän vehreän tunnelman jälkeen huomioni kiinnittyi avokeittiön seinustalla riippuviin lihansyöjäkasveihin. Lihansyöjäkasveja ravintolassa?! Are you kidding me?!

    Pidän kaikenlaisista detaljeista, koska ne mielestäni viimeistelevät tunnelman ja kertovat paljon paneutumisesta asiaan; asioita on mietitty loppuun saakka ja nähty vaivaa vision välittämiseksi.

    Lihansyöjäkasvit ovat aika eksoottinen valinta ravintolaympäristöön, mutta musta niiden läsnäoloon sisältyi myös annos vitsikkyyttä. Vaikka Parrotin ravintolakonsepti on toteutettu ns. viimeisen päälle, niin rentoutta ei ole unohdettu. Jälleen mieleni tekee viitata Umamin leikkisyyteen... Ravintolat ovat niin erilaisia, mutta taustalta löytyy myös paljon samaa intohimoista itseilmaisua.

    Hetken ihmettelyn jälkeen 8-henkinen seurueemme istutettiin keskelle papukaijasalia. Alkoi juomien ja ruokien ihmettely.

    Parrotin cocktaileja on kehuttu kovasti. Itse en cocktaileista välitä, joten tarjoilijan suosituksesta tilasin lasillisen italialaista Il Baronen, ananakseen ja banaaniin vivahtavaa Chardonnayta. Muille maistui perulaiset juuret omaava, edelleen kovin trendikäs Pisco Sour.

    Ruoan suhteen olimme yksimielisiä siitä, että kaikkea mahdollista halutaan maistaa. Näin asia taidettiin ilmaista myös tarjoilijalle, joten illan aikana pöytäämme kannettiin vähän kaikenlaista tarjoilualustaa, joiden makupalat jaoimme sulassa sovussa keskenämme. Jokseenkin koko lista siinä tuli maisteltua, ja suosittelenkin tällaista jakamisstrategiaa, jos yllätykselliset, uudet makuyhdistelmät kattavasti nautittuna kiehtovat.

    Musta on kiva seurata ammattilaisten kokkaushommia, joten ruokia odotellessa ja vähän niiden välissäkin parkkeerasin itseni keittiön tiskille jututtamaan kiireistä henkilökuntaa.

    Lämpölamppujen alla Parrotin pääkokki, vuoden 2013 Viron nuoreksi kokiksikin nimetty Margo Paluoja loihti äärimmäisellä tarkkuudella toinen toistaan vaikuttavampia miniannoksia.

    Hummerimaista merikrotin pyrstöä kera tomaattidashin ja rapean sipulin.

    Vaikka listalla näkyvät vahvasti skandinaaviset, ranskalaiset ja jopa pohjois-afrikkalaiset vaikutteet, niin inspiraatiota Margo on ammentanut eteläisestä Amerikasta,. Jos nyt jollain tavalla summaisin annosten takaa löytyvän punaisen langan, niin Parrot tarjoaa yllätyksellisiä yhdistelmiä maailman keittiöistä etelä-amerikkalaisella twistillä.

    Annosten lisäksi huomio kiinnittyi paikallisen Nüüd Ceramicsin kauniisiin, keramiikkaa ja betonia yhdisteleviin astioihin, joita seuraavana päivänä bongasimme myös kaupungilla sijaitsevasta sisustusliikkeestä.

    Parrotin menu poikkeaa hieman tavanomaisesta pääpainon ollessa maisteluannosten kaltaisissa miniannoksissa. Menu kehottaakin ”valitsemaan askeleet omalle makumatkalle”.

    Menu on jaettu kolmeen eri ”steppiin” alkaen kevyistä herkuista ja jatkuen pienten pääruokien kautta makeisiin jälkkäreihin. Lisäksi tarjolla on pari tuhdimpaa pääruokaa isompaan nälkään.

    Marenkikeksien väliin koottu, kevyt ”Kalakeksi” savustetusta tuorejuustosta ja kirjolohenmädistä.

    Kaikki annokset olivat herkullisia ja yllätyksellisiä, mutta kokonaisuuden kannalta olisin itse kaivannut hieman erilaista etenemisjärjestystä. Emme tosin huomanneet kiinnittää asiaan huomiota, mutta ehkä tätä kannattaa miettiä ennen annosten tilausta.

    ”Palanen vihreää”; kurkkua, selleria, vihreää omenaa ja tilliä, sekä ”Briossiminiburgerit” hanhenmaksalla, punajuurella ja chilichutneylla.

    Alkuruokamaiset ”Kevyet herkut” erottuivat mielestäni erityisesti edukseen, ja olisin voinut rakentaa aterian puhtaasti niiden varaan. Vaikkakin myös grillattu välikyljys sekä tonnikalapastrami maistuivat.

    Jälkiruoat jäivät tällä kertaa vielä testaamatta vatsan täyttyessä useista pikkuannoksista. Suklaa guacamolen ja sitruunasorbetin kera olisi varmasti ollut mielenkiintoinen kokemus!

    Tomaattikräkkeri; tattarikorppua tomaattihillokkeella ja rapealla sipulilla.
    Merikrotin pyrstöä sekä ”Kuumia perunoita” tryffelillä ja tuorejuustolla.

    Jos jokin suosikki pitäisi listalta nimetä, niin mulle se olisi ihanan raikas ja pirteä, kurkkupalan sisään koottu ”Palanen vihreää” selleristä, vihreästä omenasta ja tillistä.

    Pääruoat olivat mielestäni aika tasavertaisia, mutta kyllä tonnikalapastrami mango-ananassalsalla taisi hiuksenhienosti viedä voiton grillatusta välikyljyksestä ja eksoottisesta merikrotin perästä.

    Grillattua välikyljystä Ras el Hanout -kastikkeella ja Rotterdam -moussella.

    Tehdessämme lähtöä, ja päällysvaatteita jo vaatekomerosta hamuillessamme, meitä odotti vielä yksi huikea yllätys.

    Parrot MiniBarissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Lintuhäkki ei ole vain lintuhäkki ja vaatekomeron takaa saattavat paljastua salaiset portaat hämyisen kellarin syövereihin.

    Uteliaina astelimme alas kellariin, josta löytyi tunnelmaltaan jotain täysin erilaista yläkerran kepeään viidakkomeininkiin verrattuna. Olimme kaikki ällikällä lyötyjä astuessamme aiemmin vain elokuvista tuttuun vuosisadan alun miljööseen!

    Jo artikkelin alkuun mainitsin kokonaisuuden kannalta tärkeät detaljit. Näistä kätketyistä tiloista ei toinen toistaan upeampia, jopa ällistyttäviä yksityiskohtia puuttunut. Siksi tunnelma tuntui kovin aidolta ja autenttiselta.

    Mistä oikein oli kyse?

    Olen ehkä ikävä ihminen, kun en aio sitä sinulle kertoa. Kannustan menemään paikan päälle katsomaan! En halua pilata yllätystä vaan säästää sinulle yhtä yllätyksellisen hetken elettäväksi kuin itse sain kokea.

    Bye bye papukaijat ja Parrot MiniBar, Tallinnan todennäköisesti yllätyksellisin ravintola! Toivottavasti tapaamme taas kun homma pyörii jo täysillä. Tällä hetkellä ravintola on vielä ns. testiajossa viilaten ja höyläten konseptia kuntoon, mutta käsittääkseni jo ensi kuussa vietetään virallisia avajaisia.

    Parrot löytyy Club Hollywoodin hoodeilta osoitteesta Vana-Posti tn 7. Aukioloajat kannattaa tarkistaa ennen vierailua Parrot MiniBarin facebook -sivuilta eikä pöytävarauskaan ole intiimissä ravintolassa yhtään hullumpi ajatus.

    Facesta löytyvät myös täyden viiden tähden arvostelut! Jos 40:stä arvostelun jättäneestä kaikki antavat paikalle viisi tähteä, niin tarkoittanee se, etten ole ainoa, jonka mielestä Parrot on ihan huippupaikka.

    Yhteistyössä Visit Tallinn. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

  • Kun emäntä tapasi Tallinnan -toistamiseen!

    Kun emäntä tapasi Tallinnan -toistamiseen!

    Aurinkoisena aukeni aikainen aamu, kun lauantaina pistin kamat kasaan ja suuntasin vain puolentoista kuukauden jälkeen takaisin Tallinnaan. Make a wish and it might come true… Näin kävi mulle.

    Käväisin huhti-toukokuun taitteessa ensimmäistä kertaa reilun 15 vuoden tauon jälkeen eteläisen naapurimme viehättävässä pääkaupungissa. Tallinn had me at hello, ja lupasin itselleni, että seuraavaan visiittiin ei kuluisi 15 vuotta. Eikä kulunut.

    Ei kulunut kuukauttakaan, kun sain Visit Tallinnilta kutsun tulla juhlistamaan sata vuotiasta isänmaatamme Tallinnan tarjoamien juhlatapahtumien merkeissä. Olin kutsusta otettu ja äärettömän kiitollinen. Olen edelleen, sillä viikonloppu tapahtumineen oli hyvin spesiaali.

    Mitä tapahtui Tallinnassa ei edellenkään jää Tallinnaan vaan aion paljastaa tässä matkakertomuksessa ja sitä seuraavissa ravintolakatsauksissa sinulle kaiken. Ja vähän enemmän ;)

    Viikonlopun aiheena oli siis 100-vuotisjuhlavuotta viettävä Suomi, joten kipusimme auringossa paistattelevan, Suomi100 -logoin koristellun Eckerö Linen M/S Finlandian kannelle.

    Viimeksi palasimme myrskyisässä räntäsäässä, mutta nyt edessä aukeni sinisenä hohtava ulappa kovin kauniina. Laiva oli täpösen täynnä ja ihmiset paistattelivat aamua lämpöisellä aurinkokannella. Taustalla soi rento reggae ja tyyni ilma lupaili tasaista merimatkaa.

    Ajattelin parkkeerata itsenikin lämpöiselle kannelle kesäsäästä nauttimaan, mutta laivan lähtiessä liikkeelle tulin hyvin pian toisiin aatoksiin ja suuntasin takaisin Loungen suojaan.

    Rauhallisessa Loungessa oli tarjolla pikkupurtavaa ja juomaa koko matkan ajan. Se tulikin tarpeeseen, sillä pelkällä kahvikupillisella tuli aikainen aamu aloitettua.

    Nälkä alkoi jo laivan lipuessa satamasta ilmoittelemaan heräämisestään. Pieni sämpylä, pala juustoista kasvismunakasta sekä marjoin ja myslein höystetty naturaalijogurtti paikkasivat pian tilanteen.

    Aamupalan jälkeen lähdin tutustumaan Eckerö Market & Parfymerian tarjontaan.

    Koska kyseessä oli Suomi100 -teemamatka, niin luonnollisesti tutkailin Suomi100 -tuotteiden näkyvyyttä laivalla. Sinisiä Suomi100 -lätkiä näkyikin siellä täällä, ja olipa näille koottu ihan oma hyllynsäkin. Säästin hajuvesiostokset paluumatkalle, mutta hyvin näyttivät tekevän ainakin alkoholijuomat kauppansa.

    Jos jotain olisin Eckeröltä toivonut, niin Suomi100 -tuotteiden hyödyntämistä tarjoilussa. Etenkin näin ”virallisena” juhlaviikonloppuna myös Loungessa. Saatavilla oli vain perusvalikoima, joten siiryimme loppumatkasta nauttimaan juhlaskumpat Bar Naissaaren puolelle. Tännekin olisi voinut jotain kamppista kehitellä… että vink vink vaan Eckerön ja Suomi100 -yhteistyökumppaneiden suuntaan.

    Kaiken kaikkiaan kaksi ja puolituntinen matka sujui rennosti ja yllättävän pikaiseen. Suosittelen kyllä lämpimästi Lounge -paikkaa, jos haluaa matkustaa rauhallisemmissa tunnelmissa. Kustantaa parisenkymppiä ja sisältää snack buffetin sekä juomat hanaviineineen.

    Stressiä pukkasi pintaan vain ahtaan T1-terminaalin tungoksessa, mutta sekin asia on nyt korjaantunut kun Eckerö on siirtynyt liikennöimään uudesta, avarasta T2-terminaalista.

    Tallinna otti meidät vastaan yhtä aurinkoisena ja taivas sinisenä kuin taakse jäänyt Helsinki.

    Älä anna yllä olevan kuvan hämätä. Kuva on pilviseltä sunnuntailta, sillä tässä vaiheessa ei ollut aikaa jäädä napsimaan hotellikuvia. Pikainen sisäänkirjautuminen vain Radisson Blu Olümpiaan ja kamat 16. kerrokseen. Aurinko, Telliskiven luova alue ja Tallinnan Street Food Festarit odottivat!

    Melkein naurattaa, kuinka tutuksi Telliskiven alue on kaikkiaan kokonaiset kolme päivää kestäneen Tallinnan matkailuni aikana käynyt. Mutta mikäs siinä, Telliskivessä tapahtuu! Ja siellä sekä lähiympäristössä on paljon kaikkea tutkittavaa.

    Nyt Telliskivessä vietettiin katuruoka- ja -taidefestareita. Juhlaviikonlopun kunniaksi mukana oli myös Soome 100 toiduala, jonka puitteissa suomalaiset katuruoan edustajat esittelivät ja tarjoilivat annoksiaan.

    Katuruoka- ja taidefestareista omaa raporttia tulossa, joten ei tässä aiheesta tämän enempää.

    Olen mainostanut tätä tuotetta aiemminkin ja teen sen taas. Koska Mjukin kurkumakombuchaa on vaan pakko saada kun matkaa Tallinnaan!

    Mjukin valikoimasta löytyy kurkuman lisäksi myös naturellia eli maustamatonta kombuchaa sekä inkiväärin ja mintun makuiset vaihtoehdot. Minttu on vielä maistamatta, mutta näistä muista eksoottinen kurkuma on emännän ehdoton suosikki. Kylmänä kupliva kombucha maistuikin erityisen hyvältä paahteisessa auringossa.

    Tiedätkö, mikä tuo vempain yllä on? Minä en olisi tiennyt, ellei sitä olisi kerrottu. Ehkä viereinen kuva antaa aiheesta osviittaa ;)

    Kyseessä on kahvipaahtimo. Tai laite, jolla kahvipapuja paahdetaan. Tosin tässä pikkuruisessa huoneessa ei laitteen lisäksi paljon muuta ollutkaan, joten kyllä tätä voi kahvipaahtimoksi kutsua.

    Tämä laite, tai sen käyttäjä paahtaa ehkä maailman parhainta kahvia! Ainakin parasta, jota omalle tielle on toistaiseksi osunut.

    Pikainen piipahdus siis ravintola Trühvelissä, kun kerran Telliskivessä oltiin ja tuo Brickin kahvipaahtimo tilojen yhteydessä sijaitsee.

    Oikein viehättävän oloinen kahvila-ravintola, johon ei tällä kertaa ollut aikaa tutustua sen enempää kuin katsastaa paahtimo ja napata paketti guatemalalaista Brickiä mukaan.

    Valitettavasti itse paahtaja ei ollut paikalla, joten en myöskään päässyt sen syvemmin kahvin valmistuksen saloihin perehtymään. Ehkä ensi kerralla, sillä tätä nykyä hankimme pyhäkahvit näköjään Tallinnasta.

    Telliskivestä matka jatkui Viron historiallisen museon tiloihin Maarjamäen talliin.

    Vaihdoin vain taksimatkalla katuruokafestareilla tarpeelliset lenkkarit vaaleanpunaisiin korkkareihin, ja olin valmis 100 esinettä Suomesta -näyttelyn avajaisiin.

    Paikalla olikin arvovaltaista väkeä, sillä presidenttimme tyylikäs puoliso, Jenni Haukio avasi näyttelyn.

    En ole koskaan ollut mikään Jensku -fani, mutta kyllä hänen esiintymisensä ja puheensa tilaisuudessa teki vaikutuksen. Siinä on nainen paikallaan edustamaan Suomea!

    Olen mediasta, ja etenkin mediakuvista saanut aivan vääränlaisen käsityksen presidentin rouvasta. Todellisuudessa hän oli paitsi äärettömän tyylikäs, niin myös hyvin rento ja vapautunut.

    Avajaisten kunniaksi nautimme lasillisen kuohujuomaa. Tarjolla oli myös pientä purtavaa Uudenmaan Marttojen valmistamasta pettuleivästä makeampiin, suklaadipattuihin mansikoihin ja värikkäisiin pikku-macaronseihin.

    Myös ainakin Suomen Ruohonjuurista löytyvät, virolaisen Hey Day:n kylmäpuristetut ja pastöroimattomat luomumehut maistuivat auringon lämmittämällä tallinvintillä.

    Jos ikäni olisi salaisuus, niin olisi riskaabelia julkaista yllä oleva kuva.

    Tästä 100 esinettä Suomesta -näyttelyn ”esineestä” saa nimittäin helposti emännän syntymävuoden selville. Täytyy vaan tietää minä vuonna tyttöjen Jamekset saapuivat Suomeen. Tai käväistä Tallinnan näyttelyssä. Näyttely on avoinna koko kesän eli elokuun 20. päivään saakka ehtii.

    Näyttelyn ajatuksenahan on esitellä jokin esine kultakin Suomen itsenäisyyden vuodelta. Idea on itse asiassa aika kiva! Ainakin meidän seurueellamme riitti hupia kun tarkastelimme erilaisia esineitä toistemme syntymävuosilta.

    Lupasinkin ilomielin vaihtaa syntymävuotta WTD Natan kanssa; Natalle farmarit, emännälle Vuokko Nurmesniemen suunnittelema naispapinkaapu ;D

    Tunti siinä ehdittiin avajaisten jälkeen hotellilla suihkutella lämpimän päivän pölyt viemäriin, vaihtaa vaatteita ja laittaa nassua uuteen uskoon iltaa varten.

    Seuraavaksi ohjelmassa oli päivän päätapahtuma, Suomi100 -ilmaiskonsertti Vapaudenaukiolla.

    Seurueemme sai Visit Tallinnin ja Suomen Viron Instituutin vieraana nauttia suomalaisten ja virolaisten artistien kolmetuntisesta yhteiskonsertista ylelliseksi katetulta Varblasen VIP-terassilta.

    Taas kilisteltiin 100 vuotiaan kunniaksi ja nautiskeltiin oikein herraspiirien tyyliin maistuvista alkupaloista, ruokaisista salaateista, lämpimästä kattauksesta sekä kesäisestä kakusta kera juomien.

    Sanoisin, että oikea luksuselämys, joka illan mittaa muuttui vain aiempaa ainutlaatuisemmaksi.

    Suomi 100 -konsertti oli koko juhlavuoden päätapahtuma Virossa. Seurasimme sitä pääasiassa screeniltä, mutta käväisinpä myös VIP-katsomossa katselemassa aukion menoa ja Scandinavian Music Groupin esiintymistä.

    Viron artisteista en tunnistanut muita kuin Tere Perestroika -kappaleen esittäjä, punkrokkari Villu Tammen.

    Suomalaisista artisteista äärettömän taitava Saara Aalto oli tietysti The Juttu Vesa-Matti Loirin jouduttua perumaan esiintymisensä. Mutta ei hätää! Kuulimme kyllä Jean-Pierre Kuselan naurulaulun konsertin toisen juontajan, Jan Uuspõldin esittämänä.

    Suurimman vaikutuksen minuun tekivät kuitenkin saamelaisen rap -artisti Ailu Vallen pohjoissaameksi esitetyt kappaleet.

    Oli myös kiva kuulla, kuinka artistit esittivät kappaleita eri aikakausilta naapurimaan kielellä; suomalaiset viroksi ja virolaiset suomeksi. Vaikka tässä sukulaiskielillä viestitäänkin, niin ei ainakaan itselleni ole eesti keel mitenkään helppoa. Sana sieltä, toinen täältä menee kyllä pienellä päättelykyvyllä jakeluun, mutta eihän sitä oikeasti ymmärrä.

    Jos et ollut paikalla ja meni suora konsertti Yle Areenastakin ohi, niin konserttitaltiointi nähdään televisiosta 24.6. klo 12. Oikein sopivaa ohjelmaa juhannuslauantaille!

    Tämän rivistön takaa oli turvallista seurata konserttia. Politseita vilisi alueella tavallista enemmän, erityisesti VIP-tilojen ympäristössä.

    Syykin selvisi jo ehti konsertin alkumetreillä kun Suomen presidenttipari ja Viron presidentti Kersti Kaljulaid saapuivat seuraamaan konserttia VIP-katsomoon, jonka siniköysien takaa sain itsekin etuoikeutetusti yllä olevan kuvan napsaista.

    Kyllähän mä tiesin, että molempien maiden presidentit sekä aiemmin päivällä ystävällismielisen jalkapallo-ottelun merkeissä toisistaan mittaa ottaneet pääministerit saapuisivat paikalle. Suomi voitti! Toivottavasti rehellisin keinoin ;)

    Mutta sitä en tiennyt, että saisimme nauttia konsertista samoissa tiloissa arvovaltaisten vieraiden kanssa. Yllätys oli melkoinen kun he kaikki edustavina ja tyylikkäinä saapuivat terassille.

    My 15 minutes of being paparazzi! En ole paparazzi parhaimmasta päästä, koska mua suoraan sanottuna nolottaa heilua kameran kanssa ihmisten edessä. Oli kyseessä sitten tavan pulliaiset tai julkisuuden henkilöt.

    Tätä ainutlaatuista tilaisuutta en kuitenkaan aikonut missata, joten pyyhälsin muiden, itse asiassa aika harvojen paikalla olleiden kameramiesten ja -naisten vanavedessä lähietäisyydelle tallentamaan tilanteita muistikortille.

    Eivätpä nuo näyttäneet kameroiden tasaisesta naksutuksesta olevan moksiskaan. Siitä se sitten emäntäkin rohkaistui.

    Kaiken kaikkiaan fiilis terassilla oli vielä arvovaltaisten vieraiden saavuttuakin lämmin ja rento. Ihmiset olivat sopivasti juhlatuulella Tallinnan aurinkoisessa kesäillassa. Viihdyin!

    Auringonsäteiden alkaessa hipoa vehreiden puiden latvuksia ja illan vähitellen hämärtyessä oli hieno konserttikokemus päätöksessään. Oli aika jättää jäähyväiset Varblasen vieraanvaraiselle terassille ja siirtyä Tallinnan hiljalleen viilenevässä illassa eteenpäin.

    Welcome to the jungle!

    Illan päätteeksi siirryimme vielä illastamaan läheiseen Parrot MiniBar -ravintolaan. Ravintola on upouusi tulokas Tallinnan monipuolisessa ravintolaskenessä, ja toimii vielä toistaiseksi eräänlaisella ”koeajalla”. Makee mesta sinulle, joka kaipaat ravintolakokemukselta jotain muutakin kuin hyvää ja laadukasta ruokaa.

    Parrot MiniBarista lisää omassa artikkelissa, joten pysykäähän taas kuulolla kulinaristit ja ainutlaatuisten ravintolaelämysten metsästäjät! Tämä paikka tarjosi meille kaikille, kokeneemmillekin ravintolakävijöille melkoisen yllätyksen.

    Päivä oli tapahtumarikas ja aikainen aamuherätys painoi silmäluomia jo pitkälti ennen puolen yön. Korkkareissa koikkelehtiminen kipuili myös moiseen tottumattoman emännän jaloissa, joten illallisen jälkeen oli mitä mainioin ajatus suunnata suoraan hotellille Olümpian pehmoisten lakanoiden väliin ennen seuraavan päivän seikkailuja.

    Good morning, Tallinn!

    Näin komeat näkymät tervehtivät Suomi100 -juhlijaa seuraavana aamuna pimennysverhot hotelli-ikkunan edestä kiskaistuani. Pientä pilviharsoa alkoi jo kerääntyä Tallinnan taivaalle, mutta muuten sää oli oikein mukava; tyyni ja lämmin.

    Vaikka aloitimme seuraavan päivän ohjelmaosuuden pitkälti puolen päivän jälkeen, niin ”omaa aikaa” ei ohjelman väliin  kovin paljoa jäänyt.

    Sen verran kuitenkin, että kattavan hotelliaamiaisen jälkeen ehdimme tallustelemaan vehreän, vaaleanpunaisten puiden koristaman puiston läpi luonnonkosmetiikkaostoksille läheiseen Solaris -kauppakeskukseen.

    Puistot, pienetkin ovat kyllä kaupunkimiljöön parasta antia. Kesällä. Kauniilla ilmalla ;)

    Sunnuntain ohjelma sijoittui Kadriorgin vehreään kaupunginosaan. Päivä kokonaisuudessaan oli edellistä rennompi, ja mikäs sen parempi aloitus kuin pitkä lounas kaupunginosan nimikkoravintolassa, ravintola Kadriorgissa.

    Myös ravintola Kadriorgista on tulossa omaa artikkelia. Terveyspainotteisesta ja -vaikutteisesta ruoasta sekä modernista ravintoympäristöstä kiinnostuneiden kannattaakin pysyä Paleokeittiössä ;)

    Muutaman sadepisaran saattelemana suunnistimme upean Kadriorgin puiston läpi kohti Viron taidemuseo Kumua. Minä olisin mielelläni jäänyt tutkimaan hulppeaa puistoa lähemminkin, mutta valitettavasti aikamme ei tällä kertaa siihen riittänyt.

    Voisin kuvitella, että puistossa viihtyisivät kaltaiseni luontoa ja rauhaa arvostavan lisäksi myös lapsiperheet. Siellä kun näyttäisi olevan kaikenlaista mielenkiintoista tutkittavaa ”Joutsenlammesta” muotoon leikattuihin puihin ja näyttäviin palatseihin. Alueelta löytyy myös japanilaisen maisema-arkkitehti Masao Sonen suunnittelema Japanilainen puutarha.

    Jos ei omia jalkoja tai taksia halua käyttää, niin paikalle pääsee kätevästi raitiovaunulla numero 3.

    Puistossa myös tapahtuu! Esimerkiksi 22.7. vietetään Kadriorgin syntymäpäivää ilmaisten puistotapahtumien merkeissä. Alueen museoihin pääsee tutustumaan tällöin myös edullisemmin.

    21.-22.9. puolestaan sanotaan heipat kesälle Valo kulkee Kadriorgissa -tapahtuman myötä. Tällöin puistossa syttyvät tuhannet kynttilät ja valoinstallaatiot elävöittävät puistoa runsaan musiikkitarjonnan kera. Mahtaa olla komiaa! Ehkä täytyy lähteä paikan päälle katsomaan.

    Jos Kadriorgiin suunnistaa, niin samalla kannattaa käydä tsekkaamassa suomalaisen arkkitehtuurin tyylinnäyte, arkkitehti Pekka Vapaavuoren kynästä lähtöisin oleva Kumu. Sinne mekin menimme Kumun näyttelyihin tutustumaan. Joskin jo itse rakennus on neuvostohenkisine sisäpihoineen vaikuttava ja kokemisen arvoinen.

    Kumun nykytaiteen galleriassa on par`aikaa meneillään mm. erään Viron mielenkiintoisimman kuvanveistäjän Anu Põderin näyttely ”Hauraus on urheutta”. Kyseessä on Põderin töiden ympärille rakennettu ryhmänäyttely, joka…

    …kysyy, miten 1900- ja 2000-luvun naistaiteilijat ovat kuvanneet kehoaan ja subjektiuttaan ympäröivässä maailmassa. Mikä yhdistää eri maiden ja sukupolvien taiteilijoita, jotka eivät ole koskaan tavanneet toisiaan eivätkä aina tunne toistensa tuotantoa, mutta kysyvät samankaltaisella muotologiikalla samankaltaisia kysymyksiä?

    Mikäs sen mielenkiintoisempaa ja jotenkin aina yhtä ajankohtainen aihe kuin nainen ja naisen kokemus kehosta. Suosittelen!

    Kuvassa yllä kaksi minusta mielenkiintoisinta Põderin työtä sekä yksityiskohta maalauksesta, jonka tekijää en tietenkään muistanut panna muistiin.

    Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin päättyi tämäkin reissu Eckerö Linen buffetpöytään kera muiden matkaa kanssamme jakaneiden Blonditiinan ja WTD Natan. Käykääpä tsekkailemassa, kuinka leidit omasta puolesta reissun kokivat! Sieltä varmasti irtoaa lisää hyviä vinkkejä ja ehkä jotain erilaista näkemystä Tallinnan matkailuun.

    Loppuun kiitokset tämän matkan mahdollistajille eli Visit Tallinnille, Suomen Viron Instituutille ja Eckerö Linelle. Erityiskiitos jälleen matkamme suunnittelusta vastanneelle ja meitä koko matkan ajan tyylikkäästi emännöinneelle, Visit Tallinnin markkinointijohtaja Mall Ojalle.

    Ruokajuttuja on vielä reissulta takataskussa ja laittelen niitä mahdollisimman pikaseen, jotta kaikki Tallinnaan suuntaavat lomalaiset saisivat vinkkiä seikkailuihinsa. Uusia juttuja odotellessa kannattaa tsekata vielä aikaisemmat kokemukset, jotka löytyvät kätevimmin #emäntätallinnassa -tägin alta.

    P.S. Jos jokin asia askarruttaa, kaipaat kokemuksia, selvennystä tai lisäinfoa, niin KYSY!

    Yhteistyössä Visit Tallinn, Suomen Viron Instituutti ja Eckerö Line.
Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

  • Kivi Paber Käärid – Gluteeniton ravintola Tallinnan Telliskivessä

    Kivi Paber Käärid – Gluteeniton ravintola Tallinnan Telliskivessä

    Viimeistä ravintolakatsausta reilun kolmen viikon takaiselta Tallinnan matkalta pukkaa.

    Toinen päivä Tallinnassa ei auennutkaan aivan yhtä auvoisissa ja aurinkoisissa tunnelmissa kuin ensimmäinen. ”Quite the opposite”, sanoisi englantilainen. Sateisesta säästä viis! Uudet seikkailut ja makumatkailu tuulisessa Tallinnassa odottivat.

    Kuten matkakertomuksesta saattoi lukea, niin uuden päivän ensimmäinen kohde oli Kultuurikatelissa pidettävät kahvifestarit. Sinne matka sujui vielä omin jaloin sadepisaroiden tippuessa taivaalta vain harvakseltaan.

    Alunperin suunnitelmissa oli jatkaa myös parin kilometrin päähän Telliskiven luovaan keskukseen jalkaisin, mutta voiton surkeassa säässä vei lähin taksitolppa, josta hurautimme muutamassa minuutissa jo edellisenä iltana jazz -konsertin yhteydessä vahingossa paikantamaani ravintola Kivi Paber Kääridiin. Paikat kun sattuivat sijaitsemaan samassa, vanhojen teollisuusrakennusten rivistössä.

    Onneksi tästä Visit Tallinnin suosittelemasta ravintolasta tuli pari ulkokuvaa napsaistua jo edellisen illan pimetessä. Nyt kävivät koivet nopsaan ja suorinta tietä Kivi Paber Kääridin ulko-ovesta sisään pakoon kevätmyrskyä, jossa vesisadekin muuttui päivän edetessä maan valkaisevaksi lumisateeksi.

    En oikein tiennyt, mitä odottaa Kivi Paber Kääridistä. Muuta kuin gluteenitonta ruokaa, jota tietysti odotin innolla. Ja illan perusteella jälleen jotain hyvin erilaista kuin edellispäivänä tutuksi tulleet ravintolat Umami ja Leib.

    Kuvien perusteella olin muodostanut ajatuksen jonkinlaisesta ruoka-annoksia tarjoilevasta, kotoisasta baarista, jota tosin maininta ”gluteeniton” hieman sekoitti. Nämä kaksi ajatusta eivät vaan tuntuneet sopivan millään yhteen; kiinnostaisiko baarinpitäjää todella tarjota asiakkailleen trendikkään terveystietoisesti gluteenitonta purtavaa?

    Mielikuvat eivät ehkä etukäteen kohdanneet, mutta tupaten täynnä olevassa, iloisen puheensorinan täyttämässä ravintolassa kaikki loksahti vähitellen kohdalleen.

    Alkuun olin hälinästä hieman hämmentynyt, mutta mitä pidempään siellä istuin, sitä paremmin viihdyin. Ja täytyy myöntää, että näin nuorekkaanakin keski-ikäisenä ajattelin aluksi astuneeni johonkin itselleni täysin sopimattomaan nuorisomestaan.

    Pieleen meni! Ensivaikutelma ei aina ole se ainoa ja oikea. KPK:stä paljastui trendikkäästi boheemi, eloisa, luovasti moniulotteinen, hienostelemattoman rento ja ennen kaikkea aidosti mielenkiintoinen, aktiivinen kohtaamispaikka.

    Oman leimansa tunnelmaan antoi uuteen käyttöön valjastettu tila jo sinänsä. Mutta erityisen mielenkiintoisen paikasta tekivät lukuisat, erilaiset yksityiskohdat aina vanhoista kaseteista ym. ”kierrätysmateriaalista” kootuista valaisimista viherkasveihin ja tauluihin sekä paikassa esiintyneiden artistien omin kätösin raapustamiin seinäterveisiin.

    Ravintolan konsepti kiteytyy  hauskasti sen nimessä Kivi Paber Käärid. Nimi viittaa kaikille tuttuun Kivi, paperi ja sakset -peliin.

    Hieman hassulta tuntui nimi alkuun, mutta kyllä taustalta ajatusta löytyy. Kivi Paber Käärid (KPK) ei ole vain rento ruokaravintola vaan ajanviete- ja viihderavintola, jonka intiimille korokkeelle kipuavat erilaiset esiintyvät artistit muusikoista stand-up -koomikkoihin.

    Nimi viittaa siis paikan ohjelmatarjonnan satunnaisuuteen. Ja yllätyksellisyyteen; mitä KPK:ssä tapahtuukaan tänä iltana? Vedetäänkö esin kivi, paperi vai sakset? Niin telliskivimäistä! Kuten koko ravintolaympäristö, jossa urbaanit maailmankeskukset aina New Yorkista Pariisin kautta Lontooseen tuntuvat sekoittuvan kiintoisaksi kokonaisuudeksi.

    KPK:n artistikattaus on varmasti mielenkiintoinen ja tunnelma katossa erityisesti kesäaikaan toiminnan laajentuessa pihalle. Meille pääasia oli tälläkin kertaa ruoka.

    Saimme istahtaa tummasävyisen, mutta valoisan, ravintolasaliin avautuvan ”kabinetin” muhkeisiin nahkanojatuoliin lounastamaan. Siellä olikin mukava nauttia hyvää ruokaa ja juomaa samalla sekä salin kuhinaa, että ulkona lumisateeksi muuttuvaa säätä seuraten.

    Ennen annoskuvauksia vielä sellainen huomio, että vaikka tarjolla on vain gluteenitonta ruokaa, niin siitä ei ole tehty numeroa, jota tarvitsisi kissankokoisin kirjaimin seinillä kuuluttaa.

    Gluteenittomuus näkyy ruokalistassa. JOS osaa asiaa siltä kantilta katsoa. Veikkaan, ettei monikaan satunnainen sisäänastuja edes tiedä vierailevansa gluteenittomassa ravintolassa. Näin voidaan keskittyä laadukkaaseen ruokaan ilman hörhöleimaa.

    Listassa on myös merkinnät laktoosittomuudesta ja ehkä vähän yllättäen myös kaseiinittomuudesta (maitoproteiini). Eikä vegaanejakaan ole unohdettu.

    Tilasin alkuun vasikankielisalaattia tonnikala-kapriskastikkeella. Kaunis, runsas ja äärettömän herkullinen annos!

    Alkuun vasikankieli vähän mietitytti, mutta oli lautasella yksi parhaista salaateista koskaan. Sitä ei siis tarvitse kenenkään lihansyöjän säikähtää. Kieli oli maukasta; niin pehmeää ja suussa sulavan mureaa. Kokonaisuuden kruunasi Vitello tonnato -tyylinen lähestymistapa, jossa vasikanliha höystetään tonnikala-kapriskastikkeella.

    Annos oli ISO, ja olisi riittänyt lounaaksi yksinäänkin. Päätimme kuitenkin ylitäyden vatsan uhallakin nauttia kokonaisen kolmen ruokalajin menuun muodostaaksemme käsityksen Kivi Paber Kääridin keittiöstä. Mutta vinkiksi vaan, että ”Light meals” ei KPK:ssä tarkoita pieniä annoksia.

    Seuralainen päätyi alkukeittoon, joka sekin oli maukas, runsas ja aivan upean värikäs. Ehkä kaunein kurpitsakeitto koskaan!

    Eikä vain pelkkää keittoa vaan virolaista kurpitsaa neljään tapaan valmistettuna; kermaisena sosekeittona, rapsakoina siemeninä, paahdettuina paloina ja raikkaaksi pikkelöitynä kurpitsanauhana. Jummi, miten nokkela annos yhdestä raaka-aineesta!

    Alkuruoan kanssa nautimme virolaisen Jaanihansonin Brut Méthode Traditionnelle artesaanisiideriä.

    En juurikaan siidereihin koske, mutta onneksi tällä kertaa uskaltauduin Keidyn suosituksesta vaihtamaan kuplajuoma rypäleisestä omenaiseen. Tämä kuiva, villihiivalla ja perinteisellä eli nk. samppanjametodilla valmistettu siideri oli jotain ihan muuta kuin sitä, mitä tavallisesti hanasta tai tölkistä saa. Kuvailisin sitä lähinnä sanalla classy.

    Erittäin vahva suositus makeiden ja makuainein kyllästettyjen sijaan tyylikkäistä, aidoista siidereistä pitäville! Onneksi jääkaapissa vielä odottaa korkkaamaton tuliaispullo grillin kuumenemista =)

    Pääruoan osalta menin linjalla ”KPK:n suosituin”.

    Ei ehkä yllätä, että suosituimman annoksen titteliä hallitsee KPK:sakin hampurilainen. Luonnollisesti gluteeniton sellainen, jossa sämpylää ei ole korvattu gluteenittomista jauhoista valmistetulla ”kopiolla” vaan kukkakaali-juustotyynyllä, kuten Keidy asian ilmaisi. Välissä kookas, paikallisesta beefistä valmistettua jauhelihapihviä ja pekonia, cheddaria, maltilla maustettua salsaa sekä hillottua sipulia. Hattuna iso kasa tuoretta rucolaa.

    Kylkeen tulevat tavallisesti palmuöljyssä paistetut ranskanperunat, jotka sain pyynnöstä vaihdettua bataattiranskiksiin. Yummy ja vatsa täys!

    Seuralaisen lautaselle listasta valikoitui savuiset ribsit mustikkakastikkeella siveltynä, kaaliraastesalaattia ja uuniperunaa kera mausteisen tomaattikastikkeen ja ruohosipulikerman.

    Yleensä maistan kaikkea muiden lautasilta, mutta tällä kertaa olin niin tohkeissani omasta annoksestani, että tämä kiiltävän mustapintainen kylkipala meni omasta suusta ohi. Mutta kyllä siihen käsitykseen jäin, että maukasta oli ja vatsa tuli tästäkin täyteen.

    Lihaisten pääruokien myötä vaihtuivat siiderilasit punaviiniin. Ribsien kyytipoikana italialaista Monte dei Cocci Syrahta ja hampparille oranssietikettistä Biberius Roble Tempranilloa Espanjasta. Ihan mukavasti matsasi, vaikka alkuun ajattelin pyöreän ja pehmeän Tempranillon olevan liian kevyttä hampurilaisen kylkeen.

    Oluen ystäville vielä tiedoksi, että vaikka viinilista on Kivi Paber Kääridissä  maltillinen, niin oluita löytyy pitkä lista paikallisista ulkomaisiin vaihtoehtoihin.

    Vaikka vadelmainen mutakakku houkutti kovasti, niin jälkkäriksi kaipasin jälleen jotain tuhtia suklaista raikkaampaa. Raaka juustokakku tyrnimarjoista kuulosti juuri passelilta jaettavaksi! Koska kivan kirpakka ja harvemmin vastaan tuleva tyrni.

    Raakakakut voivat olla todella tuhtia tavaraa, mutta tämä olikin ohuen pohjan ja ilmavan moussekerroksen myötä ihanan kevyt. Kakkuun ja kiitoksiin oli oikein mainiota päättää pidemmän kaavan lounas rennon tunnelman KPK:ssä.

    Muutama sana vielä hintatasosta. Lähes 13 euron hampurilainen saattaa äkkisältään kuulostaa yleiseen, ydinkeskustan ulkopuoliseen hintatasoon nähden korkealta. Itse pidin sitä kohtuullisena.

    Kotomaassa olen nauttinut useampiakin ”vastaavia”, valmiiden sämpylöiden väliin koottuja ravintolahamppariannoksia niukin naukin alta kahdenkympin ja jokusen annoksen muutaman lantin ylikin. Täytyy muistaa, että kukkakaali-juustoaluset eivät tule paketista. Lisäksi kyseessä on erityisravintola, jonka listalta voi valita mielensä mukaan mitä tahansa ja saada kaiken takuuvarmasti gluteenittomana.

    Jos oikein edullisesti haluaa KPK:ssä syödä niin kannattaa valita annos lounasaikaan tarjoiltavalta ”päivän erikoiset” -listalta. Tai syödä vaikka koko kolmen ruokalajin menu. Karvan vaille 8 egeä. Kaikki. Yhteensä.

    KPK:stä löytyy myös erillinen, ennen klo 14 tarjoiltava aamiaismenu. Listalla on useampikin muna-aamiainen, mutta myös terveellistä pirtelöä, gluteenitonta kaurapuuroa ja tattaripannareitakin löytyy.

    Tupa oli tosiaan ääriään myöten täynnä kun sinne lauantaipäivänä puolen päivän jälkeen astelimme. Kannattaakin varata pöytä, jos haluaa varmistaa paikan pöydän ääressä. Mutta kannattaa myös käydä kurkkaamassa tilannetta, jos hoodeilla liikuskelee muuten vaan, ja vaikka ei gluteeniton ravintola vierailukohteista löytyisikään. Telliskiven luova keskus on kivan kompakti alue, josta löytyy useampi ravintola tai kahvila vain kivenheiton päässä toisistaan. Jonnekin mahtuu aika varmasti aina.

    Loppuun kiitokset miellyttävästä kokemuksesta ystävälliselle emännällemme, ravintolapäällikkö Keidy Arulle, joka kiireisen iltapäivän keskellä ehti istahtamaan seuraamme kertomaan ravintola Kivi Paber Kääridin taustoista ja toiminta-ajatuksista =)

    Yhteistyössä ravintola Kivi Paber Käärid ja Visit Tallinn. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

  • Ravintola Leib Resto & Aed – Mustaa leipää ja puutarhaa Tallinnassa

    Ravintola Leib Resto & Aed – Mustaa leipää ja puutarhaa Tallinnassa

    Emännän tarinat Tallinnan monipuolisesta ravintolamaailmasta jatkuvat.

    Kun ”alkupalat” Tallinnan Huvikummuksi nimeämässäni ravintola Umamissa oli nautittu, oli aika siirtyä takaisin keskustaan nauttimaan loput illallisesta Visit Tallinn -matkailupalvelun suosittelemaan ravintola Leib Resto ja Aediin.

    Leib Resto ja Aed löytyy vanhakaupungin laidalta, osoitteesta Uus street 31. Vaikka ravintola sijaitsee vanhakaupungin sykkivimmän sydämen laitamilla, niin matka sinne ei ole pitkä. Kävellen paikalle pääsee mainiosti vain noin kymmenessä minuutissa esim. majapaikastamme Solo Sokos Hotel Estoriasta ja Virukeskuksesta.

    Kuten ravintolan nimikin kertoo, niin tarjolla on Viron ”mustaa” kansallisleipää, joka lienee jonkinlainen serkku suomalaiselle saaristolaisleivälle, sekä varmasti valloittava pieni puutarha. Varmasti valloittava siksi, että harvinaisen kylmän kevään myötä ei puutarha ollut vielä päässyt oikein aluilleen. Muutamaa sinivuokkoa lukuunottamatta.

    Eli rakennusten sisäpihalla sijaitseva puutarha jäi valitettavasti vielä tällä kertaa kokematta. Mutta musta leipä ei! Sitä kannettiin laarillinen pöytään melkein ennen kuin ehti pyllyä penkkiin painaa.

    Valitettavasti tunnelmallisen hämärässä ravintolasalissa nappaamani kuvat eivät onnistuneet, mutta kuvittele eteesi pinnalta sileähkö, lähes musta ja sisältä pehmeä, mutta tiivis, jyvin höystetty, paksuhko viipale saaristolaislimppua. Sillä pääsee mielikuvissa jo aika lähelle.

    Konkreettisen mustan leivän sijaan ravintolan nimi viitannee kuitenkin enemmän sen antimiin. Leibistä saa tuoretta, lämmintä, yksinkertaista ja aitoa ruokaa.

    Valoisan ja rennon leikkisän Umamin jälkeen Leibin tunnelma tuntui hyvin erilaiselta. Yhteistä tuntui olevan vain rentous ja valoisan sijaan hämyisä kotoisuus.

    Koska tiesin myös Leibin takana puuhailevan jo Umamista tutun parivaljakon Kristjan Peäsken sekä Janno Lepikin, niin ensikertalaisena odotin ravintolasta jotain samansuuntaista. Erehdyin. Tajusin sen välittömästi puutarhaan johtavan sisäänkäynnin nähdessäni.

    Jo sisäänkäynnillä meitä tervehti keskiaikainen tunnelma jykevän vartiotornin kohotessa taustalla korkeuksiin. Tosin puutarhan poikki astellessa ja julkisivun värikkäät ikkunat huomatessani ajatus keskiaikaisesta ravintolasta vaihtui odotukseen tunnelmallisesta skotti- tai irkkupubista. Ajatusta vahvistivat välittömästi sisäänkäynnin yhteydessä sijainneet valkoinen baaritiski sekä pehmustetuista nojatuoleista koottu istuinryhmä taustalla loimuavine takkatulineen.

    Paitsi että… sain vielä kerran korjata näkemystäni kun olimme asettuneet taloksi ja ruoka kannettiin pöytään. Leibissä ei todellakaan tarjoilla pubiruokaa vaan moderneja, mutta perinteitä kunnioittavia annoksia tuoreista, virolaisista raaka-aineista valmistettuna.

    Kuten jo totesin, niin tunnelma Leibissä on rento ripauksella hienostuneisuuta. Ei mitään överiä.

    Ajattelisin Leibin olevan nappivalinta suomalaisille Tallinnan matkailijoille, jotka haluavat kruunata reissun nautinnollisella ravintolaillallisella. Lämmin tunnelma, hyvä palvelu ja tarjolla kursailematonta, paikallista alkuperää olevaa kauden ruokaa nätisti lautaselle aseteltuna. Sopuhintaan.

    Enkä usko olevani ajatuksineni kovin väärässä, sillä paikan päällä vaihdoimme ajatuksia ravintolasta ja mielipiteitä ruoasta sekä viineistä parinkin eri suomalaispariskunnan kanssa. Terveiset vaan teille kanssaillastajille, joilta ei ilmeisesti voineet emännän annosten roudaukset ja valokuvauspuuhat jäädä huomaamatta! =D

    Olimme tosiaan nauttineet jo kattavan maistelumenun Umamissa, joten alkuruokaa eivät täydet vatsat enää kaivanneet. Pääruoissa mentiin vahvasti lihalinjalla.

    Seuralaiselle virolaista häränfilettä kera paahdetun maa-artisokkapyreen, piklatun kyssäkaalin ja luuydinkastikkeen. Kuulemma hyvää oli. Samaan annokseen oli päätynyt myös muu paikan päällä ollut miesväki.

    Itse tilasin pitkään, suussa sulavan pehmeäksi haudutettua possunposkea paahdetulla lehtikaalilla ja sellaisella uudella tuttavuudella kuin karamellisoidulla kaurajuurella.

    Mainiota oli possu, mutta kyllä nuo makoisat kaurajuuret jäivät annoksesta parhaiten mieleen. Kuten myös tuo aivan superkaunis asettelu orvokkeineen ja muine kukan terälehtineen.

    Ennen jälkkäreitä vielä muutama vinkki viinin ystäville!

    Kuten Umamissa, niin myös Leibissä on harvinaisen kattava viinilista. Coravin -laitteen ansiosta tarjolla on myös hieman harvinaisempia ja arvokkaampia viinejä laseittain.

    Ihastuimme Umamissa Loxarelin amforavalkkariin niin, että tilasimme alkuun saman tuottajan biodynaamisesti tuotettua luomukuoharia, Refugi Reserva Brut Nature –cavaa. Hyvää tämäkin, perinteisellä samppanjametodilla tuotettu, lähes kolme vuotta pulloissa kypsytetty ja vailla lisättyä sokeria (brut nature) oleva kuplajuoma.

    Maininnan ansaitsee myös possun kanssa nauttimani sisilialainen luomupunkku Tenuta delle Terre Nere Etna Rosso, jonka rypäleet tulevat tulivuori Etnan vulkaanisilta pohjoisrinteiltä. Ruoan kanssa aivan mainiota!

    Vatsat olivat jo umpitäynnä, mutta kyllä yksi jälkkäri aina mukaan mahtuu.

    Tavallisesti tilaisin loppuun jotain täyteläisen suklaista, mutta nyt halusin tuhdin suklaisen sijaan raikasta. Ystävällinen tarjoilijamme, Sirli, suositteli kuivattua munankeltuaista kirsikkakerma- ja jogurttisorbetilla. Kuulosti sopivan eksoottiselta, joten sitä sitten. Kylmästä kivikiposta tarjoiltuna oli juuri sopiva annos päättää tunnelmallinen ateriointi Leibissä!

    Seuralainen valitsi suolaisemman jälkkärivaihtoehdon eli paikallisten pientuottajien käsintehdyistä juustoista kootun juustolautasen. Harmikseni en nyt enää muista, mitä juustoja ”lautasella” oli, mutta nätisti oli juustot esille laitettu. Kuulemma hyviäkin olivat =)

    Loppuun saimme vielä yllärin keittiöstä. Tai baarista pikemminkin, kun lasiin laitettiin kotitekoista ”puolukkalikööriä”.

    Odotin jotain makeaa. ..Makeat liköörit, sen enempää kuin jälkkäriviinitkään (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ;)) eivät oikein ole mun juttu, joten ”puolukkalikööri” olikin vahvasti puolukkaisena iloinen yllätys!

    Suosittelen maistamaan tätä tai muita Leibin itse tehtyjä ”likööreitä”. Listalta löytyy puolukan lisäksi ainakin aronia- ja pihlajanmarjaiset vaihtoehdot.

    Ennen lähtöä kohti Telliskiveä ja illan Jazzkaar -konserttia kipaisin vielä nopsaan omatoimisesti tutustumassa ravintolan muihin kerroksiin.

    Sisääntulokerroksen pääsalin lisäksi Leibistä löytyy vielä pari alempaa kerrosta ruokailutiloineen. Keskikerroksessa katettiin pöytää, joten oletan sen toimivan yksityisempänä, kabinetti -tyylisenä tilana.

    Alimmassa kerroksessa, tukevasti maan alla sijaitsi mielenkiintoiselta tuntunut pieni ruokailutila, joka oli tunnelmaltaan ehkä astetta pääsalia rennompi. Tässä vaiheessa ravintola alkoi jo olla tupaten täynnä, joten en tohdinnut mennä sen enempää tuohon pienehköön tilaan kameroineni heilumaan. Mutta siis tällainenkin vaihtoehto Leibistä löytyy!

    Kuten aiemmasta tekstistä varmasti selväksi kävi, niin Umami oli mun paikka ja ihastuin siihen kovasti. Mutta Leib on oikein hyvä vaihtoehto, jos ei jaksa pientä automatkaa vaan haluaa nauttia perinteikkäämmästä ruoasta keskustassa. Hyvää ruokaa, rentoa tunnelmaa ja aivan loistavaa palvelua!

    Kiitos vielä isännillemme ja tarjoilijallemme Sirlille, joka jaksoi kiireenkin keskellä vastailla loputtomiin kysymyksiin =)

    Yhteistyössä ravintola Leib Resto ja Aed sekä Visit Tallinn. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

  • Ravintola Umami tarjoilee huippuruokaa Tallinnan Huvikummussa

    Ravintola Umami tarjoilee huippuruokaa Tallinnan Huvikummussa

    Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun.
    Arvaas oikun eikun, MISSÄ oon, joko arvaat sen?

    No tuolla kävin! >>>

    Muistoissa takaisin Tallinnaan. Aloittelen ravintolakierroksen Tallinnan Huvikummusta eli aivan mainiosta, hieman keskustan ulkopuolella, Mustamäen alueella sijaitsevasta ravintola Umamista.

    Vierailimme Tallinnan reissulla Visit Tallinnin vinkistä kolmessa hyvin erilaisessa ravintolassa. Kaikissa tarjoiltiin oikein hyvää ja laadukasta ruokaa, mutta kyllä Umami sykähdytti emäntää eniten.

    Asia on nimittäin niin, että kun menneen vuoden aikana olen nauttinut maistuvaa ruokaa monissa laadukkaissa ravintoloissa, niin huomio alkaa kiinnittyä yhä enenevissä määrin kokonaisvaltaiseen kokemukseen. Pelkkä hyvä ruoka ei enää sävähdytä samalla tavalla kuin aiemmin. Tunnekokemus säväyttää.

    Paikka jää mieleen kun se menee tunteisiin. Siinä Umami onnistui. Ehkä paremmin kuin mikään muu ravintola aiemmin. Mieleeni palautuivat yht`äkkiä yllättäen muistot lapsuudesta ja aloin tapailemaan tunnetun lastenlaulun sanoja – ”Här kommer Pippi Långstrump, tjolahopp tjolahej tjolahoppsansa….”

    En tiedä, kuinka tuttu tuo hulvaton, pisamanaamainen tyttö nykypäivän lapsille ja nuorille on, mutta mulle hän on ollut äärimmäisen tärkeä. Ehkä jopa jonkinlaisen itsenäisyyden perikuva. Peppi -kirjoja tuli aikanaan luettua useampaan otteeseen, ensin vanhempien toimesta ja myöhemmin itse. Taitavat olla tallessa vieläkin. Televisiostakin seurasin Pepin ruotsinkielisiä seikkailuja. Mahtimimmi!

    Niin se vaan maailman vahvin tyttö oransseine saparoineen putkahti emännän mieleen jo ensi askeleilla Umamin omenapuiden täyttämässä puutarhassa. Vaikka puutarha ei tähän aikaan vuodesta ollut vielä kaikkein kauneimmillaan, niin ei se mielikuvaa latistanut. Pystyin sieluni silmin näkemään vanhat puut niin keväisessä kukkaloistossaan kuin vehreinä keskellä kesää ja pulleina loppukesän hedelmäsadosta.

    Umamin facebook -sivuilta lainaamani kuva kiteyttää ravintolamiljöön tunnelman paremmin kuin hyvin. Umamissa viihtyvät kaikki kissaa myöden. Vain Pepin saparot puuttuvat ;)

    Huvikumpumaista tunnelmaa tuota omintakeista ravintola-aluetta puutarhasta käsin tutkiskellessa vahvisti 1930-luvulla rakennettu, monimuotoinen, vaalea puutalo. Kulmatorneineen kaikkineen.

    Puhumattakaan lapsenmielisistä maalauksista, jotka tervehtivät tulijaa paitsi puutarhassa, niin myös tonttia ympäröivissä aidoissa. Jo autosta aitapiirrokset bongatessani syntyi aavistus jostain ainutlaatuisesta.

    Huvikumpumainen tunnelma ei suinkaan päättynyt puutarhaan. Päinvastoin. Se vahvistui entisestään ravintolaksi muuntautuneen talovanhuksen sisätiloja kolutessa.

    Jos puutarhassa saattoi odottaa Pepin täplikkään hevosen seisovan kulman takana, niin sisällä ajattelin vähintäänkin ”Herra Tossavaisen” hypähtävän esiin hetkenä minä hyvänsä.

    Ravintola toimii kahdessa kerroksessa, useassa, tunnelmaltaan erilaisessa huonetilassa. Seiniä koristavat värikkäät taulut. Huoneista löytyy niin kaunista kaakeliuunia kuin hillitympää, puuverhoiltua seinääkin.

    Lapsiakaan ei ole unohdettu. He perheineen voivat ruokailla ja leikkiä muiden muksujen mukana lasten tarpeet niin huonekaluissa kuin pirteissä seinämaalauksissa ja leikkivälineissä huomioivassa yläkerran huoneessa. Josta löytyy muuten aivan upea ikkunaerkkeri!

    Erilaisen tunnelman omaavista huoneista voi kivasti valita sen mieluisimman istumapaikan tilanteen ja vallitsevan mielentilan mukaan. Umamista löytyy myös kabinetti ryhmille ja yksityisemmästä ruokailuelämyksestä nauttiville.

    Sisustuksen pitkälti skandinaavista vintagea edustavat huonekalut toivat myöskin mieleeni lapsuusvuodet, rentoa, jopa kodinomaista tunnelmaa luoden. Tässä piilee yksi Umamin viehätys – vähemmän fiinissä ympäristössä on helppo tuntea olonsa kotoisaksi ja rentoutua.

    Klikkaa isommaksi!

    No mutta, syömäänhän tänne oli tultu! Millaista vatsantäytettä Umami nälkäisille ja janoisille tarjoaa?

    Suomalaisittain ajatellen Umamin annokset ovat kohtuuhintaisia. Jos pelkkää listaa vilkuilee. Kun annoksen saa eteensä, ymmärtää kuitenkin hyvin pian, että hinta-laatusuhde on Umamissa enemmän kuin kohdallaan.

    Täytyy myöntää, että kertakaikkisen upeasta kattauksesta huolimatta syöminen meinasi jäädä emännällä sivuosaan. Saimme nimittäin ruokailuseuraksi toisen miehistä Umamin takaa eli Kristjan Peäsken, menestyksekkään sommelierin ja myös herran toisen tallinnalaisen ravintolan, Leib Resto & Aedin taustalta. Kristjanin kanssa molempien ravintoloiden ytimessä pyörii myös keittiömestari Janno Lepik, jonka osa oli tällä kertaa keittiössä valmistamassa meille mahtavia maisteluannoksia Umamin listalta.

    Saimme maistaa Umamin tarjontaa laajasti, useammasta, tavanomaista pienemmästä annoksesta koostuvan maistelumenuun muodossa. Kuvien annoskoot eivät siis vastaa tavallisesti listalta tilattuja annoksia.

    Tällainen useasta eri annoksesta koottu maistelumenu on kyllä kattaus mun mieleen. Viime aikoina olenkin toteuttanut samaa omaehtoisesti muissakin ravintoloissa tilaamalla useamman, usein pääruokaa paremmaksi osoittautuneen alkuruoan kaverin kanssa jaettavaksi. Vinkiksi vaan muillekin. Toimii, vaikka tarjolla ei varsinaista maistelumenuta olisikaan.

    Kysyin Kristjanilta heidän ravintoloidensa ruokafilosofiasta. Kuten ihailtavan monet laadukkaat ravintolat, niin myös Umami ja Leib luottavat puhtaisiin raaka-aineisiin sekä kausi- ja lähiruokaan. Sinänsä mitään raaka-ainerajoitteista filosofiaa ei annosten takaa löydy. Erikoisruokavaliot luonnollisesti huomioidaan pyydettäessä.

    Olen maininnut asiasta aiemminkin, mutta kannattaa jo varausta tehdessä mainita mahdolliset ruokarajoitteet, jotta keittiö osaa varautua esim. raaka-ainehankintojen osalta ennakkoon. Näin saa varmasti eteensä maistuvamman annoksen kuin vasta tilatessa asiasta mainitessa.

    Jos Leibissä linja on perinteisempää Viron ruokakulttuuria ja lähiruokatuottajia kunnioittavaa, niin Umamissa on keittiönkin lupa hullutella ja toteuttaa itseään vapaammin. Inspiraatiota ammennetaan myös mailta vierahilta ja tarjolla on näin jännittävämpiä yhdistelmiä ripauksella leikkisyyttä.

    Alkuun saimme eteemme visuaalisestikin aivan upean annoksen Umami Fur Coatin, joka viitannee venäläisen keittiön kerrossalaattiin. Annos sisälsi katkarapuja, vihanneksia, majoneesia ja silakanmätiä, jota itse maistoin ensimmäistä kertaa. Kyytipoikana linssikräkkeri, joka sekin oli jotain uutta. Niin herkullinen ja raikkaan merellisen annos!

    Lasiini sain itselleni jo tuttua kuohujuomaa, mutta huomio kiinnittyi samppanjan sijaan Kristjanin heleän keltaiseen juomaan ja olutmaiseen pulloon lasin vieressä.

    Kun selvisi, että lasissa oli tuttua terveysjuomaa, kombuchaa, pyysin saada maistaa sitä. Voi elämä, kuinka hyvää kurkumalla maustettu ja riittävän ”kuivaksi” käytetty kombucha olikaan! Kyseessä on paikallista tuotantoa oleva mjuk -kombucha, jota lopulta ostin Tellismäen Sipistä jokusen pullon tuliaisiksikin.

    Mainiota ihan sellaisenaan, mutta Kristjan vinkkasi myös hyväksi ruokajuomaksi, jos ei halua lasiin alkoholia, mutta kuitenkin omalla tavallaan ”viinimäistä” ja maultaan intensiivisempää juomaa.

    En enää muista, missä järjestyksessä loput annokset eteeni ilmestyivät huomion ollessa keskustelussa ja lopulta myös kellossa, joka tikitti armotonta vauhtia eteenpäin. Ehkä järjestyksellä ei ole niin väliäkään.

    Myös tämä gratinoitu vuohenjuustoannos oli herkkua. Paistettu vuohenjuusto tuntui itsestäni hieman varmalta valinnalta, mutta annoksen juju piilikin pinaatinlehtien päälle pinotuissa kapris-rusinasalsassa, paahdetuissa siemenissä ja eritoten greipissä. Miten yllättävä ja mielenkiintoinen yhdistelmä!

    Kristjan on paitsi ravintoloitsija, niin myös arvostettu ja menestynyt sommelier. Ja se näkyy. Sekä Leibin, että Umamin juomalistoilla. Tarjolla on paitsi kurkuma-kombuchaa, niin myös laaja kattaus kotimaisia ja ulkomaisia pienpanimo-oluita, joista osa myös heidän omaa tuotantoaan.

    Oluesta en henkilökohtaisesti välitä, enkä mitään tiedä, mutta reilun vuoden kestänyt #matkaviinimaailmaan on jo kerryttänyt jonkin verran viinituntemusta. Olikin aivan mahtavaa päästä maistamaan ensimmäistä kertaa käsitteenä viime syksyn viinitilavierailulla tutuksi tullutta amforaviiniä.

    Amforaviinejä luonnehditaan alkuviinien tapaan makumaailmaltaan usein haastaviksi, mutta Loraxelin biodynaamisesti viljelty, amforassa valmistettu viini oli kyllä kaikkea muuta kuin haastavaa. Ihanan raikasta ja aivan mainio happojen ja hedelmäisyyden tasapaino. Kannattaa maistaa, jos jossain vastaan tulee. Umamista ainakin ja mahdollisesti myös Leibistä saa ;)

    Seuraavaksi nenän edessä kylmäsavustettua lohta kera uunipurjon ja Hollandaise -kastikkeen.

    Jostain syystä tämä annos jäi maullisesti vähiten mieleeni. En nyt enää kirveelläkään muista, oliko keskittyminen keskustelussa vai totesimmeko juuri tässä vaiheessa, että kyyti takaisin keskustaan lähtee 10 minuutin päästä ja pikkasen olisi jo kiire. Ehkä syy löytyy tutuista mauista?

    Rajallinen aika olikin ainoa asia, joka jäi Umamissa harmittamaan. Aika nopsaan tuli todettua, että tänne täytyy tulla takaisin. Kiireetön sunnuntaibrunssi  omenapuiden katveessa houkuttelee kovasti. Niin tekevät myös elokuun vielä lämpimät, mutta jo pimenevät illat.

    Sitten vuorossa oli jokaisen lihansyöjän unelma – Boeuf ala Tartare eli Liivimaan niittylihasta valmistettu lihatartar. Kylkiäisenä pala paahdettua leipää ja niin hyvää piparjuurimajoneesia. Jonka tosin itse tulkitsin alkuun sinappimajoneesiksi. Hups!

    Aika monta lihatartaria olen poskeeni pistänyt, mutta tällä kertaa vuorossa oli voimakkaan, jopa tulisen mausteisuuden vuoksi jotain ihan uutta. Herkullista! Vahva suositus mausteisen lihan ystäville.

    Tässä vaiheessa vatsa alkoi jo ilmoitella rajallisesta vetoisuudesta. Se unohtui kuitenkin silmänräpäyksessä kun ensimmäinen haarukallinen silakanmädillä, rucolalla ja äyriäiskastikkeella täydennetystä mustekala-selleriannoksesta päätyi suuhun.

    Annoksia on erilaisuuden vuoksi vaikea pistää paremmuusjärjestykseen, mutta kyllä emäntä oikein mielellään ottaisi uusinnan mustekalasta. Tai pihvitartarista… tai Fur Coat -salaattista =D

    Umamista jännittävän tekee paitsi kaikki jo aiemmin mainitsemani seikat, niin myös ristiriitaisuus, joka vallitsee miljöön ja ruoka-annosten välillä. Jos en olisi etukäteen ottanut hieman selvää, niin enpä olisi kuuna päivänä osannut odottaa tällaisia huippugourmet -tasoisia annoksia. Ehkä enemmänkin jotain peppimäistä; leipää, juustoa ja voita, kinkkua ja kylmää paistia, pannukakkua ja piparkakkuja ;)

    Iso kiitos intohimoisesti ruokarakkautta jakaville, ystävällisille isännillemme hyvistä keskusteluista, tasokkaasta ja niin herkullisesta ruoasta sekä ennen kaikkea upeasta, mieliinpainuvasta kokemuksesta. You guys ROCK! Big time!

    Tartu torveen, rumpuun, tule luokseni Huvikumpuun!
    Pannaan hyrskyn myrskyn, sulahei ja hopsansaa.

    Lopuksi haluan haastaa jokaisen vähänkin hyvästä ruoasta kiinnostuneen, Tallinnaan matkaavan suomalaisen nappaamaan kyydin legendaariselle Mustamäen alueelle ja visiteeraamaan tässä ainutlaatuisessa, välittömän tunnelman omaavassa huippuravintolassa!

    Perille pääsee keskustasta parissakymmenessä minuutissa edullisimmin bussilla no 16 (pysäkeiltä Estonia tai vabaduse väljak, päätepysäkkinä Kadaka Selver) eikä vartin taksimatkakaan paljoa kustanna. Lähtöpaikasta riippuen ~7-9 € suuntaansa.

    Ihan hirvittävän mielelläni kuulisin myös muiden Umami -kokemuksista ja tunnelmista. Jos Umamin käyneitä ja kokemuksensa jakaneita riittää, niin saatanpa kesän keskellä arpoa jotain kivaa kaikkien tähän postaukseen kommenttinsa jättäneiden kesken. Mene, koe, NAUTI ja KERRO!

    Yhteistyössä ravintola Umami ja Visit Tallinn. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.