Emännän tarinat Tallinnan monipuolisesta ravintolamaailmasta jatkuvat.

Kun ”alkupalat” Tallinnan Huvikummuksi nimeämässäni ravintola Umamissa oli nautittu, oli aika siirtyä takaisin keskustaan nauttimaan loput illallisesta Visit Tallinn -matkailupalvelun suosittelemaan ravintola Leib Resto ja Aediin.

Leib Resto ja Aed löytyy vanhakaupungin laidalta, osoitteesta Uus street 31. Vaikka ravintola sijaitsee vanhakaupungin sykkivimmän sydämen laitamilla, niin matka sinne ei ole pitkä. Kävellen paikalle pääsee mainiosti vain noin kymmenessä minuutissa esim. majapaikastamme Solo Sokos Hotel Estoriasta ja Virukeskuksesta.

Kuten ravintolan nimikin kertoo, niin tarjolla on Viron ”mustaa” kansallisleipää, joka lienee jonkinlainen serkku suomalaiselle saaristolaisleivälle, sekä varmasti valloittava pieni puutarha. Varmasti valloittava siksi, että harvinaisen kylmän kevään myötä ei puutarha ollut vielä päässyt oikein aluilleen. Muutamaa sinivuokkoa lukuunottamatta.

Eli rakennusten sisäpihalla sijaitseva puutarha jäi valitettavasti vielä tällä kertaa kokematta. Mutta musta leipä ei! Sitä kannettiin laarillinen pöytään melkein ennen kuin ehti pyllyä penkkiin painaa.

Valitettavasti tunnelmallisen hämärässä ravintolasalissa nappaamani kuvat eivät onnistuneet, mutta kuvittele eteesi pinnalta sileähkö, lähes musta ja sisältä pehmeä, mutta tiivis, jyvin höystetty, paksuhko viipale saaristolaislimppua. Sillä pääsee mielikuvissa jo aika lähelle.

Konkreettisen mustan leivän sijaan ravintolan nimi viitannee kuitenkin enemmän sen antimiin. Leibistä saa tuoretta, lämmintä, yksinkertaista ja aitoa ruokaa.

Valoisan ja rennon leikkisän Umamin jälkeen Leibin tunnelma tuntui hyvin erilaiselta. Yhteistä tuntui olevan vain rentous ja valoisan sijaan hämyisä kotoisuus.

Koska tiesin myös Leibin takana puuhailevan jo Umamista tutun parivaljakon Kristjan Peäsken sekä Janno Lepikin, niin ensikertalaisena odotin ravintolasta jotain samansuuntaista. Erehdyin. Tajusin sen välittömästi puutarhaan johtavan sisäänkäynnin nähdessäni.

Jo sisäänkäynnillä meitä tervehti keskiaikainen tunnelma jykevän vartiotornin kohotessa taustalla korkeuksiin. Tosin puutarhan poikki astellessa ja julkisivun värikkäät ikkunat huomatessani ajatus keskiaikaisesta ravintolasta vaihtui odotukseen tunnelmallisesta skotti- tai irkkupubista. Ajatusta vahvistivat välittömästi sisäänkäynnin yhteydessä sijainneet valkoinen baaritiski sekä pehmustetuista nojatuoleista koottu istuinryhmä taustalla loimuavine takkatulineen.

Paitsi että… sain vielä kerran korjata näkemystäni kun olimme asettuneet taloksi ja ruoka kannettiin pöytään. Leibissä ei todellakaan tarjoilla pubiruokaa vaan moderneja, mutta perinteitä kunnioittavia annoksia tuoreista, virolaisista raaka-aineista valmistettuna.

Kuten jo totesin, niin tunnelma Leibissä on rento ripauksella hienostuneisuuta. Ei mitään överiä.

Ajattelisin Leibin olevan nappivalinta suomalaisille Tallinnan matkailijoille, jotka haluavat kruunata reissun nautinnollisella ravintolaillallisella. Lämmin tunnelma, hyvä palvelu ja tarjolla kursailematonta, paikallista alkuperää olevaa kauden ruokaa nätisti lautaselle aseteltuna. Sopuhintaan.

Enkä usko olevani ajatuksineni kovin väärässä, sillä paikan päällä vaihdoimme ajatuksia ravintolasta ja mielipiteitä ruoasta sekä viineistä parinkin eri suomalaispariskunnan kanssa. Terveiset vaan teille kanssaillastajille, joilta ei ilmeisesti voineet emännän annosten roudaukset ja valokuvauspuuhat jäädä huomaamatta! =D

Olimme tosiaan nauttineet jo kattavan maistelumenun Umamissa, joten alkuruokaa eivät täydet vatsat enää kaivanneet. Pääruoissa mentiin vahvasti lihalinjalla.

Seuralaiselle virolaista häränfilettä kera paahdetun maa-artisokkapyreen, piklatun kyssäkaalin ja luuydinkastikkeen. Kuulemma hyvää oli. Samaan annokseen oli päätynyt myös muu paikan päällä ollut miesväki.

Itse tilasin pitkään, suussa sulavan pehmeäksi haudutettua possunposkea paahdetulla lehtikaalilla ja sellaisella uudella tuttavuudella kuin karamellisoidulla kaurajuurella.

Mainiota oli possu, mutta kyllä nuo makoisat kaurajuuret jäivät annoksesta parhaiten mieleen. Kuten myös tuo aivan superkaunis asettelu orvokkeineen ja muine kukan terälehtineen.

Ennen jälkkäreitä vielä muutama vinkki viinin ystäville!

Kuten Umamissa, niin myös Leibissä on harvinaisen kattava viinilista. Coravin -laitteen ansiosta tarjolla on myös hieman harvinaisempia ja arvokkaampia viinejä laseittain.

Ihastuimme Umamissa Loxarelin amforavalkkariin niin, että tilasimme alkuun saman tuottajan biodynaamisesti tuotettua luomukuoharia, Refugi Reserva Brut Nature –cavaa. Hyvää tämäkin, perinteisellä samppanjametodilla tuotettu, lähes kolme vuotta pulloissa kypsytetty ja vailla lisättyä sokeria (brut nature) oleva kuplajuoma.

Maininnan ansaitsee myös possun kanssa nauttimani sisilialainen luomupunkku Tenuta delle Terre Nere Etna Rosso, jonka rypäleet tulevat tulivuori Etnan vulkaanisilta pohjoisrinteiltä. Ruoan kanssa aivan mainiota!

Vatsat olivat jo umpitäynnä, mutta kyllä yksi jälkkäri aina mukaan mahtuu.

Tavallisesti tilaisin loppuun jotain täyteläisen suklaista, mutta nyt halusin tuhdin suklaisen sijaan raikasta. Ystävällinen tarjoilijamme, Sirli, suositteli kuivattua munankeltuaista kirsikkakerma- ja jogurttisorbetilla. Kuulosti sopivan eksoottiselta, joten sitä sitten. Kylmästä kivikiposta tarjoiltuna oli juuri sopiva annos päättää tunnelmallinen ateriointi Leibissä!

Seuralainen valitsi suolaisemman jälkkärivaihtoehdon eli paikallisten pientuottajien käsintehdyistä juustoista kootun juustolautasen. Harmikseni en nyt enää muista, mitä juustoja ”lautasella” oli, mutta nätisti oli juustot esille laitettu. Kuulemma hyviäkin olivat =)

Loppuun saimme vielä yllärin keittiöstä. Tai baarista pikemminkin, kun lasiin laitettiin kotitekoista ”puolukkalikööriä”.

Odotin jotain makeaa. ..Makeat liköörit, sen enempää kuin jälkkäriviinitkään (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ;)) eivät oikein ole mun juttu, joten ”puolukkalikööri” olikin vahvasti puolukkaisena iloinen yllätys!

Suosittelen maistamaan tätä tai muita Leibin itse tehtyjä ”likööreitä”. Listalta löytyy puolukan lisäksi ainakin aronia- ja pihlajanmarjaiset vaihtoehdot.

Ennen lähtöä kohti Telliskiveä ja illan Jazzkaar -konserttia kipaisin vielä nopsaan omatoimisesti tutustumassa ravintolan muihin kerroksiin.

Sisääntulokerroksen pääsalin lisäksi Leibistä löytyy vielä pari alempaa kerrosta ruokailutiloineen. Keskikerroksessa katettiin pöytää, joten oletan sen toimivan yksityisempänä, kabinetti -tyylisenä tilana.

Alimmassa kerroksessa, tukevasti maan alla sijaitsi mielenkiintoiselta tuntunut pieni ruokailutila, joka oli tunnelmaltaan ehkä astetta pääsalia rennompi. Tässä vaiheessa ravintola alkoi jo olla tupaten täynnä, joten en tohdinnut mennä sen enempää tuohon pienehköön tilaan kameroineni heilumaan. Mutta siis tällainenkin vaihtoehto Leibistä löytyy!

Kuten aiemmasta tekstistä varmasti selväksi kävi, niin Umami oli mun paikka ja ihastuin siihen kovasti. Mutta Leib on oikein hyvä vaihtoehto, jos ei jaksa pientä automatkaa vaan haluaa nauttia perinteikkäämmästä ruoasta keskustassa. Hyvää ruokaa, rentoa tunnelmaa ja aivan loistavaa palvelua!

Kiitos vielä isännillemme ja tarjoilijallemme Sirlille, joka jaksoi kiireenkin keskellä vastailla loputtomiin kysymyksiin =)

Yhteistyössä ravintola Leib Resto ja Aed sekä Visit Tallinn. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa