All posts tagged: grotesk

Pienissä jouluissa

Joulurauha on julistettu ja joulun vietto lienee jo täydessä vauhdissa useimmissa suomalaisten kodeissa. Itse aloitan joulun virallisen osuuden vasta huomenna, tai oikeastaan myöhään tänään illalla, joten nyt on hyvää aikaa muistella viime viikkoista pikkujoulua. Perinteisesti suuntasin pääkaupunkiin ja mihinkäs sitä emäntä muualle kuin hyvän ruoan pariin! Tänä vuonna Klaus K:n American Christmas Grill sai jäädä kun suuntasimme minun toiveestani ensin etkoille Johan & Nyströmille ja sieltä muutaman mutkan kautta varsinaiselle pikkujouludinnerille seuralaisen valitsemaan ravintola Groteskiin. Johan & Nyströmin oli ehdottomasti nappivalinta! Jos et ole vielä vieraillut kyseisessä Kanavarannan kahvilassa, niin mene ihmeessä! Tunnelma oli ihanan leppoisa, juuri sopiva hetken rauhoittumiseen kaiken jouluhässäkän keskellä. Valitettavasti valaistus annosten valokuvaukseen oli äärimmäisen huono, enkä muutenkaan viitsinyt julkkisseurassa istuessa hirveästi heilua kameran kanssa pilaamassa muiden joulutunnelmaa. Joten nyt on tyytyminen kakkukuvien sijaan vain näihin muutamaan tunnelmakuvaan. Johan & Nystömin raakakakut olivat aivan mahtavia! Raakakakut yleensä on! Täyteläisiä, maistuvia ja täyttäviä. Valitsimme omat kakut, mutta söimme ne lopulta puoliksi. Lautaselle valikoitui monesta hyvästä vaihtoehdosta pitkän pähkimisen jälkeen tiramisua ja viikuna-suklaakakkua. Kyytipoikana kahveet. Jos jostain pitäisi nipottaa, niin nipotan kahvikermasta. Kuten …

Vuosi viisautta

Lisää ruokaa! Ja juomaa. Juuri kun vapun villityksistä päästiin siunaantui vuosi lisää viisautta. Siinäpä syytä juhlaan. Näin vaihteeksi. Nyt on mun osalta kevään juhlat juhlittu. Seuraava juhlanpaikka on juhannus. Äitienpäivän kakkukestit ilmoitin jo hyvissä ajoin jättäväni väliin. Jossain se raja kulkee. Nyt se kulkee tässä. Juhlat alkoivat lupaavasti Maatilatori Eat&Joysta, josta mukaan olisi tehnyt mieli napata tonkka raakamaitoa, palanen juustoa, kuusenkerkkäkuoharia ja aitoa saaristolaisleipää (tuliaisiksi ;)). Edessä oli pitkä ilta, joten en napannut. Muuta kuin kulauksen luomu omenasiideriä. Matka jatkui yhtä lupaavasti Ruohonjuureen. Drinksulle. Mukeissa Kultaista helinää ja Suklaasydämiä CocoVi Barista. Suosittelen. Maut olivat itselleni hieman outoja, mutta jännä kokemus. Lämmin Suklaasydän yllätti. Samoin juoman tuhtius. Jälkkäriksi pala parasta raakasuklaata paketista; Consciuos. Terveysleikit sikseen ja asian ytimeen! Lasillisella kuoharia Apollon After work cafessa jaksoi taas jatkaa matkaa kohti illan pääkohdetta. Parisen kuukautta sitten tuli lunastettua Citydealin lahjakortti Groteskiin. Tähän päivään saakka oli sitä siitä lähtien pantattu. Kannatti pantata. Diili sisälsi keittiömestarin neljän ruokalajin menun kahdelle, joten valinnan vaikeutta tai varaa ei ollut. Ei ollut tarpeenkaan. Alkuruoksi oli jumalaista sametinpehmeää selleri-omena -keittoa ripauksella tryffeliöljyä ja palalla vasikkaa. …