Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun.
Arvaas oikun eikun, MISSÄ oon, joko arvaat sen?

No tuolla kävin! >>>

Muistoissa takaisin Tallinnaan. Aloittelen ravintolakierroksen Tallinnan Huvikummusta eli aivan mainiosta, hieman keskustan ulkopuolella, Mustamäen alueella sijaitsevasta ravintola Umamista.

Vierailimme Tallinnan reissulla Visit Tallinnin vinkistä kolmessa hyvin erilaisessa ravintolassa. Kaikissa tarjoiltiin oikein hyvää ja laadukasta ruokaa, mutta kyllä Umami sykähdytti emäntää eniten.

Asia on nimittäin niin, että kun menneen vuoden aikana olen nauttinut maistuvaa ruokaa monissa laadukkaissa ravintoloissa, niin huomio alkaa kiinnittyä yhä enenevissä määrin kokonaisvaltaiseen kokemukseen. Pelkkä hyvä ruoka ei enää sävähdytä samalla tavalla kuin aiemmin. Tunnekokemus säväyttää.

Paikka jää mieleen kun se menee tunteisiin. Siinä Umami onnistui. Ehkä paremmin kuin mikään muu ravintola aiemmin. Mieleeni palautuivat yht`äkkiä yllättäen muistot lapsuudesta ja aloin tapailemaan tunnetun lastenlaulun sanoja – ”Här kommer Pippi Långstrump, tjolahopp tjolahej tjolahoppsansa….”

En tiedä, kuinka tuttu tuo hulvaton, pisamanaamainen tyttö nykypäivän lapsille ja nuorille on, mutta mulle hän on ollut äärimmäisen tärkeä. Ehkä jopa jonkinlaisen itsenäisyyden perikuva. Peppi -kirjoja tuli aikanaan luettua useampaan otteeseen, ensin vanhempien toimesta ja myöhemmin itse. Taitavat olla tallessa vieläkin. Televisiostakin seurasin Pepin ruotsinkielisiä seikkailuja. Mahtimimmi!

Niin se vaan maailman vahvin tyttö oransseine saparoineen putkahti emännän mieleen jo ensi askeleilla Umamin omenapuiden täyttämässä puutarhassa. Vaikka puutarha ei tähän aikaan vuodesta ollut vielä kaikkein kauneimmillaan, niin ei se mielikuvaa latistanut. Pystyin sieluni silmin näkemään vanhat puut niin keväisessä kukkaloistossaan kuin vehreinä keskellä kesää ja pulleina loppukesän hedelmäsadosta.

Huvikumpumaista tunnelmaa tuota omintakeista ravintola-aluetta puutarhasta käsin tutkiskellessa vahvisti 1930-luvulla rakennettu, monimuotoinen, vaalea puutalo. Kulmatorneineen kaikkineen.

Puhumattakaan lapsenmielisistä maalauksista, jotka tervehtivät tulijaa paitsi puutarhassa, niin myös tonttia ympäröivissä aidoissa. Jo autosta aitapiirrokset bongatessani syntyi aavistus jostain ainutlaatuisesta.

Huvikumpumainen tunnelma ei suinkaan päättynyt puutarhaan. Päinvastoin. Se vahvistui entisestään ravintolaksi muuntautuneen talovanhuksen sisätiloja kolutessa.

Jos puutarhassa saattoi odottaa Pepin täplikkään hevosen seisovan kulman takana, niin sisällä ajattelin vähintäänkin ”Herra Tossavaisen” hypähtävän esiin hetkenä minä hyvänsä.

Ravintola toimii kahdessa kerroksessa, useassa, tunnelmaltaan erilaisessa huonetilassa. Seiniä koristavat värikkäät taulut. Huoneista löytyy niin kaunista kaakeliuunia kuin hillitympää, puuverhoiltua seinääkin.

Lapsiakaan ei ole unohdettu. He perheineen voivat ruokailla ja leikkiä muiden muksujen mukana lasten tarpeet niin huonekaluissa kuin pirteissä seinämaalauksissa ja leikkivälineissä huomioivassa yläkerran huoneessa. Josta löytyy muuten aivan upea ikkunaerkkeri!

Erilaisen tunnelman omaavista huoneista voi kivasti valita sen mieluisimman istumapaikan tilanteen ja vallitsevan mielentilan mukaan. Umamista löytyy myös kabinetti ryhmille ja yksityisemmästä ruokailuelämyksestä nauttiville.

Sisustuksen pitkälti skandinaavista vintagea edustavat huonekalut toivat myöskin mieleeni lapsuusvuodet, rentoa, jopa kodinomaista tunnelmaa luoden. Tässä piilee yksi Umamin viehätys – vähemmän fiinissä ympäristössä on helppo tuntea olonsa kotoisaksi ja rentoutua.

No mutta, syömäänhän tänne oli tultu! Millaista vatsantäytettä Umami nälkäisille ja janoisille tarjoaa?

Suomalaisittain ajatellen Umamin annokset ovat kohtuuhintaisia. Jos pelkkää listaa vilkuilee. Kun annoksen saa eteensä, ymmärtää kuitenkin hyvin pian, että hinta-laatusuhde on Umamissa enemmän kuin kohdallaan.

Täytyy myöntää, että kertakaikkisen upeasta kattauksesta huolimatta syöminen meinasi jäädä emännällä sivuosaan. Saimme nimittäin ruokailuseuraksi toisen miehistä Umamin takaa eli Kristjan Peäsken, menestyksekkään sommelierin ja myös herran toisen tallinnalaisen ravintolan, Leib Resto & Aedin taustalta. Kristjanin kanssa molempien ravintoloiden ytimessä pyörii myös keittiömestari Janno Lepik, jonka osa oli tällä kertaa keittiössä valmistamassa meille mahtavia maisteluannoksia Umamin listalta.

Saimme maistaa Umamin tarjontaa laajasti, useammasta, tavanomaista pienemmästä annoksesta koostuvan maistelumenuun muodossa. Kuvien annoskoot eivät siis vastaa tavallisesti listalta tilattuja annoksia.

Tällainen useasta eri annoksesta koottu maistelumenu on kyllä kattaus mun mieleen. Viime aikoina olenkin toteuttanut samaa omaehtoisesti muissakin ravintoloissa tilaamalla useamman, usein pääruokaa paremmaksi osoittautuneen alkuruoan kaverin kanssa jaettavaksi. Vinkiksi vaan muillekin. Toimii, vaikka tarjolla ei varsinaista maistelumenuta olisikaan.

Kysyin Kristjanilta heidän ravintoloidensa ruokafilosofiasta. Kuten ihailtavan monet laadukkaat ravintolat, niin myös Umami ja Leib luottavat puhtaisiin raaka-aineisiin sekä kausi- ja lähiruokaan. Sinänsä mitään raaka-ainerajoitteista filosofiaa ei annosten takaa löydy. Erikoisruokavaliot luonnollisesti huomioidaan pyydettäessä.

Olen maininnut asiasta aiemminkin, mutta kannattaa jo varausta tehdessä mainita mahdolliset ruokarajoitteet, jotta keittiö osaa varautua esim. raaka-ainehankintojen osalta ennakkoon. Näin saa varmasti eteensä maistuvamman annoksen kuin vasta tilatessa asiasta mainitessa.

Jos Leibissä linja on perinteisempää Viron ruokakulttuuria ja lähiruokatuottajia kunnioittavaa, niin Umamissa on keittiönkin lupa hullutella ja toteuttaa itseään vapaammin. Inspiraatiota ammennetaan myös mailta vierahilta ja tarjolla on näin jännittävämpiä yhdistelmiä ripauksella leikkisyyttä.

Alkuun saimme eteemme visuaalisestikin aivan upean annoksen Umami Fur Coatin, joka viitannee venäläisen keittiön kerrossalaattiin. Annos sisälsi katkarapuja, vihanneksia, majoneesia ja silakanmätiä, jota itse maistoin ensimmäistä kertaa. Kyytipoikana linssikräkkeri, joka sekin oli jotain uutta. Niin herkullinen ja raikkaan merellisen annos!

Lasiini sain itselleni jo tuttua kuohujuomaa, mutta huomio kiinnittyi samppanjan sijaan Kristjanin heleän keltaiseen juomaan ja olutmaiseen pulloon lasin vieressä.

Kun selvisi, että lasissa oli tuttua terveysjuomaa, kombuchaa, pyysin saada maistaa sitä. Voi elämä, kuinka hyvää kurkumalla maustettu ja riittävän ”kuivaksi” käytetty kombucha olikaan! Kyseessä on paikallista tuotantoa oleva mjuk -kombucha, jota lopulta ostin Tellismäen Sipistä jokusen pullon tuliaisiksikin.

Mainiota ihan sellaisenaan, mutta Kristjan vinkkasi myös hyväksi ruokajuomaksi, jos ei halua lasiin alkoholia, mutta kuitenkin omalla tavallaan ”viinimäistä” ja maultaan intensiivisempää juomaa.

En enää muista, missä järjestyksessä loput annokset eteeni ilmestyivät huomion ollessa keskustelussa ja lopulta myös kellossa, joka tikitti armotonta vauhtia eteenpäin. Ehkä järjestyksellä ei ole niin väliäkään.

Myös tämä gratinoitu vuohenjuustoannos oli herkkua. Paistettu vuohenjuusto tuntui itsestäni hieman varmalta valinnalta, mutta annoksen juju piilikin pinaatinlehtien päälle pinotuissa kapris-rusinasalsassa, paahdetuissa siemenissä ja eritoten greipissä. Miten yllättävä ja mielenkiintoinen yhdistelmä!

Kristjan on paitsi ravintoloitsija, niin myös arvostettu ja menestynyt sommelier. Ja se näkyy. Sekä Leibin, että Umamin juomalistoilla. Tarjolla on paitsi kurkuma-kombuchaa, niin myös laaja kattaus kotimaisia ja ulkomaisia pienpanimo-oluita, joista osa myös heidän omaa tuotantoaan.

Oluesta en henkilökohtaisesti välitä, enkä mitään tiedä, mutta reilun vuoden kestänyt #matkaviinimaailmaan on jo kerryttänyt jonkin verran viinituntemusta. Olikin aivan mahtavaa päästä maistamaan ensimmäistä kertaa käsitteenä viime syksyn viinitilavierailulla tutuksi tullutta amforaviiniä.

Amforaviinejä luonnehditaan alkuviinien tapaan makumaailmaltaan usein haastaviksi, mutta Loraxelin biodynaamisesti viljelty, amforassa valmistettu viini oli kyllä kaikkea muuta kuin haastavaa. Ihanan raikasta ja aivan mainio happojen ja hedelmäisyyden tasapaino. Kannattaa maistaa, jos jossain vastaan tulee. Umamista ainakin ja mahdollisesti myös Leibistä saa ;)

Seuraavaksi nenän edessä kylmäsavustettua lohta kera uunipurjon ja Hollandaise -kastikkeen.

Jostain syystä tämä annos jäi maullisesti vähiten mieleeni. En nyt enää kirveelläkään muista, oliko keskittyminen keskustelussa vai totesimmeko juuri tässä vaiheessa, että kyyti takaisin keskustaan lähtee 10 minuutin päästä ja pikkasen olisi jo kiire. Ehkä syy löytyy tutuista mauista?

Rajallinen aika olikin ainoa asia, joka jäi Umamissa harmittamaan. Aika nopsaan tuli todettua, että tänne täytyy tulla takaisin. Kiireetön sunnuntaibrunssi  omenapuiden katveessa houkuttelee kovasti. Niin tekevät myös elokuun vielä lämpimät, mutta jo pimenevät illat.

Sitten vuorossa oli jokaisen lihansyöjän unelma – Boeuf ala Tartare eli Liivimaan niittylihasta valmistettu lihatartar. Kylkiäisenä pala paahdettua leipää ja niin hyvää piparjuurimajoneesia. Jonka tosin itse tulkitsin alkuun sinappimajoneesiksi. Hups!

Aika monta lihatartaria olen poskeeni pistänyt, mutta tällä kertaa vuorossa oli voimakkaan, jopa tulisen mausteisuuden vuoksi jotain ihan uutta. Herkullista! Vahva suositus mausteisen lihan ystäville.

Tässä vaiheessa vatsa alkoi jo ilmoitella rajallisesta vetoisuudesta. Se unohtui kuitenkin silmänräpäyksessä kun ensimmäinen haarukallinen silakanmädillä, rucolalla ja äyriäiskastikkeella täydennetystä mustekala-selleriannoksesta päätyi suuhun.

Annoksia on erilaisuuden vuoksi vaikea pistää paremmuusjärjestykseen, mutta kyllä emäntä oikein mielellään ottaisi uusinnan mustekalasta. Tai pihvitartarista… tai Fur Coat -salaattista =D

Umamista jännittävän tekee paitsi kaikki jo aiemmin mainitsemani seikat, niin myös ristiriitaisuus, joka vallitsee miljöön ja ruoka-annosten välillä. Jos en olisi etukäteen ottanut hieman selvää, niin enpä olisi kuuna päivänä osannut odottaa tällaisia huippugourmet -tasoisia annoksia. Ehkä enemmänkin jotain peppimäistä; leipää, juustoa ja voita, kinkkua ja kylmää paistia, pannukakkua ja piparkakkuja ;)

Iso kiitos intohimoisesti ruokarakkautta jakaville, ystävällisille isännillemme hyvistä keskusteluista, tasokkaasta ja niin herkullisesta ruoasta sekä ennen kaikkea upeasta, mieliinpainuvasta kokemuksesta. You guys ROCK! Big time!

Tartu torveen, rumpuun, tule luokseni Huvikumpuun!
Pannaan hyrskyn myrskyn, sulahei ja hopsansaa.

Lopuksi haluan haastaa jokaisen vähänkin hyvästä ruoasta kiinnostuneen, Tallinnaan matkaavan suomalaisen nappaamaan kyydin legendaariselle Mustamäen alueelle ja visiteeraamaan tässä ainutlaatuisessa, välittömän tunnelman omaavassa huippuravintolassa!

Perille pääsee keskustasta parissakymmenessä minuutissa edullisimmin bussilla no 16 (pysäkeiltä Estonia tai vabaduse väljak, päätepysäkkinä Kadaka Selver) eikä vartin taksimatkakaan paljoa kustanna. Lähtöpaikasta riippuen ~7-9 € suuntaansa.

Ihan hirvittävän mielelläni kuulisin myös muiden Umami -kokemuksista ja tunnelmista. Jos Umamin käyneitä ja kokemuksensa jakaneita riittää, niin saatanpa kesän keskellä arpoa jotain kivaa kaikkien tähän postaukseen kommenttinsa jättäneiden kesken. Mene, koe, NAUTI ja KERRO!

Yhteistyössä ravintola Umami ja Visit Tallinn. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa