Terveisiä Tallinnasta! Tästä se taas starttasi, viikon takainen reissu Tallinnaan, loppukesän aurinkoisessa säässä edelleen uutuuttaan kiiltävästä T2 -terminaalista.
Sanotaan, ettei säällä ole väliä, kunhan varusteet ovat kohdallaan. Olen asiasta eri mieltä; säällä ON väliä! Ei sikäli, jottako tässä sokerista oltaisiin, mutta tunnelman takia. Onhan se nyt aivan eri asia ihailla yläkannelta näitä auringossa hohtavia merimaisemia kuin linnoittautua laivan uumeniin sadetta, tuulta ja myrskyävää merta karkuun.
Skumpat sille! Kauniille päivälle ja seuraavalle. Perinteistä pidetään kiinni, joten kuplajuomalla alkoi aamu. Vaikkakin olen sitä mieltä, että laivan samppanjaan ei kannattaisi kiinnittää lanttiakaan. Harvinaisen karmeaa kuraa oli taas tarjolla eikä baarin valikoimissa juurikaan hurraamista. Ehkä oluenystävillä menee paremmin.
Olen myös jokseenkin kyllästynyt buffien ruokatarjontaan, joten aamiaisbuffet jäi tällä kertaa väliin. Vatsaa kuitenkin kurnutti, joten palan painiketta piti saada, vaikka suunnitelmissa olikin aloittaa Tallinnan päässä päivä ruokapuolesta.
Klassinen katkarapuleipä oli kuitenkin oikein oiva valinta. Ei mitään älyttömän edullista, mutta rapuja oli riittävästi, vähän vihreääkin ja kaupan päälle kananmuna pitämään nälkää loitolla tuntia pidempään.
Tallinnassa piti suunnata ensitöikseen burgerille, mutta suunnitelmat vaihtuivat lennossa. Vatsaa täytti katkisleipä ja kaunis ilma houkutteli Vanhakaupungin kujille kuljeskelemaan.
Aiemmat reissut ovat olleet aikalailla tupaten täynnä aikataulutettua ohjelmaa. Tällä kertaa kalenterissa oli vain kaksi pöytävarausta ja loppu vapaa-aikaa. Toki mielessä oli juttuja, mutta ei kello kaulassa kimpoilemista vaan enemmän rentoa, ”mennään kun ehitään ja jos ei ehitä, niin jätetään menemättä” -meininkiä.
Ensimmäinen tankkausasema oli kivenheiton päässä Vanhakaupungista, Pärnu maanteen varrella sijaitseva Estonian Burger Factory, jonka Retro 69 -hampparia pääsin maistamaan kesäkuisilla Tallinna Street Food -festareilla.
Ulkoisesti ei mikään kaikkein fancyin paikka, kuten ei hamppariravintolan tarvitsekaan olla. Mutta ystävällinen henkilökunta, luomulihasta paistetut pihvit ja kattava, herkullisten hampurilaisten valikoima tekevät paikasta kyllä vierailun arvoisen. Menen toistekin! Plussaa vanhojen puiden katveessa sijaitsevasta terassista, jolla oli mukava mutustella purilaista kera viileän siiderin.
No niin, siinä se nyt on koko komeudessaan henkilökunnan suosituksesta valitsemani ”Portobello and Beef” -burgeri! NAKUNA! Sanoisin, että olivat koko ja maku kohillaan.
Ehkä paras ikinä maistamani hampurilaispihvi paistetaan EBF:ssä. Salaisuus piillee Virossa kovin suositussa Big Green Egg -grillissä. Aivan mahtava savuisuus ja sopiva kypsyysaste. Ja mikä parasta, niin kaikki EBF:n hampurilaiset onnistuvat myös ns. naked burger -versiona eli ilman leipähöttöä. Sopii mulle! Uskoakseni myös monelle muulle.
Jännittävintä hampurilaisessa oli portobello. Mulle. Ehkä jokunen emännän juttuja jo pidemmän aikaa seuraillut vielä muistaa, että sienet ja merenelävät ovat olleet pienoinen haaste ja projekti tässä menneen vuoden aikana. Olen vähitellen päässyt molempien makuun, eivätkä kummatkaan enää pelota yhtä paljoa kuin aiemmin. Oikeastaan päinvastoin – uteliaisuus on positiivisten makukokemusten myötä herännyt!
Portobello and Beef -burgeri oli ERITTÄIN ruokaisa ja kaikki lautaselta löytyneet sienetkin maistuivat. Seuralaisen valinta osui sinihomejuustolla höystettyyn True-Blue -burgeriin, joka sekin kuulemma maistui. Nakuna eli ilman sämpylää.
Juomaksi halusin jotain virkistävää hellepäivään. Paikallisen City Ciderin kuivahko Mull artesaanisiideri vuosimallia 2016 ajoi asian ja yllätti positiivisesti. Tämä siiderijuttu vaan jotenkin osataan naapurissa.
Vatsat täynnä oli hyvä suunnata majapaikkaan, joka olikin melkoisen hulppea ja sijaitsi aivan loistavalla paikalla Vanhakaupungin ”pääsisäänkäynnin” välittömässä läheisyydessä, Virukadulla, ravintola GOODWINin yläkerrassa.
Ihan mahtava vaihtoehto hotellihuoneelle! Oli kokoa ja näköä sekä ylimmän kerroksen näkymät suoraan Virukadulle. Ihanaa vanhan rakennuksen persoonallista tunnelmaa kaikin mukavuuksin. Erityismaininta liinavaatteille; sekä vuodevaatteet, että pyyhkeet olivat kivan ylellisiä. Alkuun olin huolissani kadulta kantautuvasta melusta, mutta yllätyksekseni molemmat makuuhuoneet olivat yöaikaan hiljaisia.
Nämä AirBnB -tyyppiset yöpymisvaihtoehdot ovat viime vuosina yleistyneet räjähdysmäisesti. Kannattaa kokeilla, jos hotellielämästä alkaa vähitellen hohto kadota ja etenkin, jos reissussa viipyy vähän pidempään. Tähän kyseiseen VIP Viru Apartmentsin vuokraamaan huoneistoon voi tutustua tarkemmin esim. Booking.comissa.
Eipä siinä taas tuntia kauemmin ehditty vanheta kun pöytävaraus Tallinnan uudessa kalaravintolassa, The Seafood Barissa odotti.
Tällä reissulla pääsinkin oikein urakalla haastavien raaka-aineiden makuun – päivällä pistin portobelloa poskeen ja ilta jatkui merenelävien eli kaikenlaisten nilviäisten ja lonkeroiden merkeissä. The Seafood Barista riittää juttua enemmältikin, joten omaa postausta odotettavissa!
Illan pimetessä suuntasin vielä edellisellä reissulla tutuksi tulleeseen Parrot Minibariin. Ajatuksena oli vihdoin käydä tsekkaamassa viimeksi vielä viimeistelyä vailla ollut alakerran 1920 -luvun salakapakka. Valitettavasti salakapakka ei ollut keskellä viikkoa vielä auki eli joudun vielä palaamaan sinne toistamiseen nähdäkseni tuon mielenkiintoisen paikan koko loistossaan ja täydessä touhussa.
Ei reissu silti turha ollut, sillä Parrotin sympaattiselta pääkokilta, Margo Paluojalta irtosi illan loppupuolella kivasti aikaa vaihtaa kuulumisia.
Uusi päivä auringossa ja uudet seikkailut Tallinnan taajamissa!
Halusimme aamusta valmiiseen pöytään ja oikein viehättävä sellainen löytyikin Kadriorgin puistokaupunginosasta, jossa vanhan puurakennuksen uumeniin kätkeytyi varsin kotoinen kahvila ja pikkupuoti NOP (Neighborhood Organic Place eli luomua, juu). Istuimme jo pöytään, kun tajusimme, että takapihalta löytyi aivan ihana puutarha. Ihan täydellinen ympäristö rauhaisaan aamiaiseen!
Aamu alkoi siis oikein mainiosti paitsi kupillisella kahvia, niin myös näillä ravinteikkailla lasillisilla täynnä tuorepuristettua mehua. Toisessa inkiväärillä maustettua porkkanaa ja toisessa muistaakseni ainakin selleriä ja pinaattia sisältävää vihreää.
Aamun pääpalaksi minä nappasin reippaasti kasviksia ja kananmunaa sisältävän uunikypsennetyn, itämaisen shakshukan. Seuralaiselle ihan mahtavaa paahdettua mustaa leipää avokadotahnalla, savulohella, uppumunilla ja isolla kasalla tuoretta salaattisekoitusta.
NOPin musta leipä oli muuten niin hyvää, että vaikka en leivästä niin perusta, niin yksi paikan päällä leipaistu lähti kassissa kohti kotia.
Jälkkärille ei sinänsä olisi ollut enää tarvetta, mutta ihan pakko oli maistaa puokkiin banaanista ja bataatista valmistettuja mustikkapannukakkuja. Ne terveemmät pannarit meinaa! Maistui, vaikka vähän ähkyksi veti ;)
NOPissa on paljon kaikkea ihanaa terveystietoiselle ja rauhallista vanhan puutalon tunnelmaa arvostavalle. Paljon mielenkiintoista jäi listalle, joten veikkaanpa, että emäntä nähdään vielä täällä.
Aamiaiselta, tai oikeammin brunssilta, suuntasimme läheiseen Kadriorgin puistoon. Viimeksi puisto tuli nähtyä vähän hätäisesti, joten nyt ajatuksena oli nauttia kauniista päivästä ja puiston tunnelmasta rauhaisemmissa merkeissä kukkaloistoa ihastellen.
Kuinka väärässä taas olinkaan! Ja jälleen jäi japanilainen puutarha näkemättä. Brunssi tuli vedettyä sen verran pitkäksi, ettei puistossa käyskentelyyn kauheasti aikaa jäänyt, kun piti kiirehtiä jo takaisin majapaikkaan huonetta luovuttamaan.
Yllätys olikin erittäin mieluinen, kun huoneistoon päästyämme kuulimme, että uusia vieraita ei vielä ollut tulossa ja saisimme pitää huoneen lähtöön saakka. Ei sikäli mitään, että olisimme huoneistoon jääneet lojumaan, mutta oli kiva kun tavarat olivat turvassa ja NOPista poimitut, jo tutuksi käyneet Mjukin kombuchatkin pääsivät kylmään. Ei Tallinnaa ilman kombuchaa!
Seuraavaksi koko reissun jännittävin ja yllättävin osuus. Edellisenä päivänä nimittäin kadulla vastaan tallusteli jollain tapaa tutunoloinen, karismaattisen näköinen mies. Yritin nopeasti ohikiitävässä tilanteessa keksiä, että kuka ihme oli kyseessä.
Aavistuksen varassa ja mitään juurikaan miettimättä huusin herran perään ja kysyin, josko hän oli ”se tunnettu virolainen taiteilija”. Nimestä ei ollut tässä vaiheessa hajuakaan, mutta kyllähän jutustellessa paljastui, että herra oli juurikin hän, jonka kaukaisesti jossain aivojeni sopukoissa ajattelinkin hänen olevan. Emme ole tavanneet aiemmin, mutta muutaman kuvan olen kuvanveistäjä Tauno Kangrosta sekä hänen verrattain vaikuttavista pronssi- ja graniittiveistoksista nähnyt.
Pikaisen juttutuokion lopuksi Tauno kutsui meidät ystävällisesti tutustumaan studio-galleriaansa, joten sinne sitten ihastelemaan toinen toistaan upeampia töitä – niin piirustuksia kuin veistoksiakin, joita tiloista löytyi aivan hurjan paljon. Tuottelias ja monipuolinen taitelija!
Kuvat valitettavasti vain studion puolelta, kun en tohtinut luvatta töitä kuvata. Joskus olen saanut asiasta sapiskaa ;)
Mielenkiintoinen persoona ja mielenkiintoinen kohtaaminen. Sikäli myös vähän weirdo, että Tauno oli vahvasti läsnä koko vierailumme ajan; huoneistorakennuksemme edessä komeilee eräs Taunon teoksista ja lisää löytyi edellisillan ruokapaikasta, The Seafood Barista.
Jos taide yhtään kiinnostaa, niin suosittelen piipahtamaan Taunolla kylässä. Studio/galleria sijaitsee Vanhakaupungissa osoitteesta Uus 20 ja on avoinna arkisin klo 10-18. Ovet ovat lukossa, mutta kelloa soittamalla avataan.
Iltapäivästä alkoi jo kahvihammasta kolottaa, joten suuntasimme kahville läheisen Katusekohvikin kattoterassille.
Mun on hyvin vaikea vastustaa suklaakakkua, jos sellaista vastaan tulee, joten jotenkin kahvin kylkeen eksyi palanen kivasti pähkinäistä kakkua kera vaniljaisen jäätelön. Jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää, niin olisin todennäköisesti jättänyt kakkupalan välistä. Sillä edessä oli vielä maailman parhain suklaakakku ikinä! I mean it…
Reissun viimeinen vierailukohde vei meidät takaisin alkupisteeseen eli Estonian Burger Factoryn hoodeille Pärnu maanteen varteen. Sieltä löytyy varsinainen lihansyöjän helmi, ravintola Argentiina, josta saa ehkä parhaimman koskaan valmistetun lihan lisäksi myös sitä maailman parhainta suklaakakkua!
Argentiina oli erittäin positiivinen yllätys, josta omaa tarinaa myös tulossa.
Siinähän ne taas sujahtivat nopsaan pari päivää etelänaapurissa. Jälleen ehdittiin paljon, mutta ihan kaikkea ei. Esimerkiksi ajatuksissa ollut Rotermannin kortteli ruokapaikkoineen jäi edelleen kertaan seuraavaan.
Kotimatka sujui rauhallisissa tunnelmissa meitä koko matkan ajan hellineen auringon jo laskiessa merten taa. Mikäs sen parempi tapa potea reissuväsymystä kun tuijotella auringon punaiseksi värjäämää taivaanrantaa.
Kiitos taas Tallinna ja kaikki ihanat ihmiset, joita reissulla tapasin! I`ll be back! Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin ;)
