Viimeisimmät artikkelit

Kesäkurpitsapasta mausteisessa tomaattikastikkeessa – Valmista vartissa!

Millä on emäntä viime viikot elellyt? No kesäkurpitsalla tietenkin! Pääasiassa erilaisilla kesäkurpitsapastoilla, tai oikeastaan -pannuilla tai -paistoksilla. Sillä eihän kesäkurpitsa sellaisenaan mitään pastaa ole. Pastaan tarvitaan öljyä, jauhoja ja kananmunaa. Niitä ei suikaloidusta kesäkurpitsapaistoksesta löydy, mutta jostain kumman syystä pasta vaan myy paremmin. Kuin kesäkurpitsa.

Heräsin kesäkurpitsakauteen tänä vuonna jotenkin tavallista myöhemmin. Onneksi sitä vielä marketista saa, toistaiseksi myös kotimaisena. Kesäkurpitsahan on mitä mainioin raaka-aine! On monipuolinen, kevyttä ja terveellistä ja helppoa työstää sekä valmistaa. Toimii myös raakana.

Helppoa kesäkurpitsapappardellea tomaattisoosissa on nähty Paleokeittiössä aiemminkin. Nyt vain oikaisin vielä vähän enemmän. Kun on mukamas niin paljon muuta, ettei kerkiä omia kastikkeita keittelemään.

Eihän tomaattikastikkeen tekeminen sinänsä mitään rakettitiedettä ole, mutta aikaa vaan menee enemmän kuin purkkisoosin kumoamiseen. Puolivalmisteet jeesaavat kummasti; täysipainoinen ateria syntyy helposti vain vartissa.

Mieluiten valmistan ruokani alusta loppuun saakka ihan itse, mutta joskus on kompromissi paikallaan. Uskon, että en ole ajatusteni kanssa ihan yksin. Kyllä puolivalmisteistakin keittelee terveellistä ja maunkin puolesta oikein kelvollista ruokaa. Kunhan pitää marketissa silmät auki. Ja valitsee perusraaka-aineeksi tai edes täydentäväksi jotain tuoretta.

Täytyy kyllä myöntää, että kolusin läpi purkin jos toisenkin valmista tomaattikastiketta ennen kuin syötäväksi kelpuuttamani valmiskastike löytyi. Kaikenlaista kamaa purkkeihin pistetään. Sekä sokeria. Ja kukkaöljyä.

Jotta sun ei tarvitse viettää marketin hyllyvälissä tuntia valmistusaineluetteloita tiiraillen, niin poikkeuksellisesti kerron, että ainakin Tenuta Fragassin valmiit tomaattikastikkeet täyttävät emännän vaatimukset. Makuvalikoimaakin löytyy. Itse olen käyttänyt lähinnä tulista arrabbiata -kastiketta, joka antaa kesäkurpitsaan vähän potkua ja tuo viileisiin syyspäiviin kovasti kaipaamaani lämpöä.

Tähän pannulliseen tarvitaan oikeastaan vain kolmea raaka-ainetta; kesäkurpitsaa, tomaattikastiketta ja jotain sopivaa proteiinia. Vegaani pärjää kahdella ensimmäisellä.

Proteiiniksi sopii esim. aina yhtä tuttu ja turvallinen jauheliha, joka valmistuu myös nopeasti. Minä olen päätynyt kuvissa näkyviin lihaisiin ja lisäaineettomiin makkaroihin, jotka ulkonäön perusteella luokittelisin lähinnä nakeiksi. Valmistaja on asiasta toista mieltä ;)

Mutta ei tässä pelkällä nakkimakkaralla olla eletty. Vaihtelua ja mukavan merellinen annos syntyy helposti katkaravuista.

Valmistusprosessi on katkisten kanssa vähän toinen. Ne nimittäin kannattaa lisätä pannulle vasta valmistuksen loppuvaiheessa. Paitsi jos kumimaiset ja sitkeät katkaravut ovat sun herkkua. Meillä yleisimmin myynnissä olevat esikeitetyt katkaravut eivät kaipaa muuta kuin lämmitystä.

KESÄKURPITSAA JA NAKKIA ARRABBIATA

1-2 annosta

  • 1 kesäkurpitsa
  • riittävästi lisäaineetonta nakkia tai -makkaraa
  • 1 prk (250 g) arrabbiata -kastiketta (Tenuta Fragassi; valmistusaineet tomaattipyre, oliiviöljy, sipuli, valkosipuli, mausteet, suola)
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria maustamiseen
  • tarjoiluun tarvittaessa parmesania ja/tai tuoretta basilikaa
  1. Suikaloi kesäkurpitsa pehmeää siemenydintä lukuunottamatta esimerkiksi höyläämällä juustohöylällä ohuita levyjä, jotka viimeistelet lopuksi veitsellä suikaleiksi. Myös kuorimaveitsi ym. viipalointivälineet vihannesmandolinia ja -sorvia myöten toimivat mainiosti.
  2. Paloittele nakit / makkarat.
  3. Paista nakit pannulla. Lisää tarvittaessa rasvaa. Usein makkaroiden oma rasva riittää.
  4. Kaada valmis tomaattikastike pannulle nakkien sekaan. Kiehauta ja lisää suikaloitu kesäkurpitsa. Kypsennä miedolla tai keskilämmöllä välillä sekoittaen/käännellen, kunnes kesäkurpitsa on pehmennyt pastamaiseksi. Al dente on hyvä!
  5. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla sekä rouhitulla mustapippurilla.
  6. Tarjoile sellaisenaan tai parmesan -lastujen sekä tuoreiden yrttien, esim. basilikan kera.

P.S. Jos et vielä osallistunut ensi perjantaina vietettävän luomuviini-illallisen arvontaan, niin yhä kerkiää! Sunnuntaihin klo 18 saakka.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

 

Lähtisitkö luomuviini-illalliselle? (ARVONTA!)

EDIT 2.10.2017: Arvonta on suoritettu ja arpaonni potkaisi tällä kertaa MARIANNE LINDBERGIÄ. Voittajaan on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

P.S. Luomuviini-illallisella on vielä tilaa eli jos aihe kiinnostaa, niin tervetuloa paikalle! Osallistuminen vain pöytävarauksella, jonka voi tehdä meilitse osoitteeseen varaukset@wohlsgard.fi tai puhelimitse numeroon 010 420 1519


Tämähän meni nyt ihan viineilyksi! Viime viikolla oli vähän juttua viinintuotantoon liittyen. Samaisessa artikkelissa huutelin suosituksia alkuviinien perään. Niitä ei ole vielä kuulunut, mutta nyt mulla olisi antaa teille, alkuviineistä kiinnostuneille muutama vinkki.

Käväisin nimittäin maanantaina tapahtumassa, jossa pääsin näitä maistelemaan vähän laajemminkin. Tällainen maistelutilaisuus on siinä mielessä hyvä, että viinien vertailu on huomattavasti helpompaa kuin nauttiessa lasillisen silloin ja toisen tällöin.

Mutta ensin tämän artikkelin pääasiaan…

Lähtisitkö luomuviini-illalliselle?

Nyt olisi nimittäin mahdollisuus päästä maistelemaan luomuja, biodynaamisesti tuotettuja ja alkuviiniäkin oikein neljän ruokalajin illallisen kera tunnelmallisessa kartanomiljöössä. Veloituksetta.

Kuva: Wohls Gård

Kotikunnassani Kirkkonummella sijaitsevan kartanoravintola Wohls Gårdin Viinin ja ruoan liitto -illalliset starttaavat perjantaina 6.10. Aiheena em. mainitut viinit kera lähi- ja luomutuotetuista raaka-aineista kootun illallisen (tsekkaa lisätiedot Wohls Gårdin tapahtumasivulta).

Ja nyt mulla olisi jälleen ilo arpoa illalliskortit (kokonaisarvo 164 €) yhdelle onnekkaalle seuralaisineen!

ARVONTA

PALKINTO: Luomuviini-illallinen kahdelle kartanoravintola Wolhs Gårdissa Kirkkonummella perjantaina 6.10. klo 18.30 alkaen. Illallinen sisältää neljän ruokalajin menun sekä kuusi eri viiniä asiantuntijan esitteleminä. Viiniasiantuntemusta ei tarvita, kiinnostus hyvää ruokaa ja juomaa kohtaan riittää :)

OSALLISTUMINEN: Ilmaise kiinnostuksesi osallistumisesta joko tämän postauksen kommenttiosiossa tai facebook -postauksen kommenteissa. HUOM! Osallistuthan arvontaan vain jos pääset kyseisenä ajankohtana paikalle.

Arvonta suoritetaan sunnuntaina 1.10. klo 18 kaikkien kommenttinsa sekä kommenttiosioon, että faceen jättäneiden kesken. Tämän jälkeen tulleet kommentit eivät ole enää mukana arvonnassa.

Jos mietityttää, että millainen meno tällaisella viini-illallisella oikein on, niin käypä lukaisemassa tunnelmia emännän ensimmäisestä vastaavasta kokemuksesta samaisessa paikassa ever! Ja sit vaan onnea arvontaan!

Sitten niitä NATURAALIVIINEJÄ!

Sain ensikosketukseni alkuviineihin joskus reilut viisi vuotta sitten. En muista tarkkaa ajankohtaa, aika kulkee niin nopsaan. Mutta kokemus oli suoraan sanottuna muutenkin viineihin täysin tottumattomalle KARMEA. Innostus testaukseen lähti jostain terveystietoisten kohkaamisesta. Silloin Alkosta taisi löytyä vain tämä yksi ja ainoa pullo laatuaan. Jotain espanjalaista se oli. Nimi ei ole jäänyt muistiin.

Olin aivan varma, että pullon sisältö oli pilaantunut. Koska samea väri (joka kuuluu asiaan). Ja se maku. Kokemuksesta jäi jonkin sortin kammo alkuviinejä kohtaan, jonka vuoksi niiden maistelu on saatavuushaasteiden ohella jäänyt vähäiselle. Muutamia olen tuon jälkeen testannut ja ollut edelleen sitä mieltä, että ei ole ihmisen juomaa.

Tosin vasta hiljattain havahduin myös siihen, että olen tietämättäni nauttinut ravintoloissa muutamia aivan loistavia naturaalimenetelmällä tuotettuja viinejä. Sellaisia, jotka ovat itse asiassa päätyneet jopa suosikkilistalleni. You live, you learn!

Poimin maanantain tapahtumasta muutamia helposti Alkosta saatavilla olevia natuviinejä. Alkossahan valikoima on edelleen kohtuullisen suppea, mutta ravintoloista alkaa ainakin täällä pääkaupunkiseudulla löytyä jo vaihtoehtojakin.

Luonnollisten kuplien ystäville löytyy tilausvalikoimista lounais-ranskalaisen Domaine le Rocin Negrette -rypäleestä tuottama kevyt ja vähäalkoholinen (9 %) Roc`Ambulle. Musta tämä oli helposti nautittava kuohujuoma, josta on hyvä aloittaa natukupliin tutustuminen.

Roc´Ambulle tulee magnum -pullossa, joten tässä olisi hyvä vaihtoehto vähän isommallekin porukalle vaikka pieniin juhlatilaisuuksiin. Hintaa puolentoista litran lekalla hippasen päälle 35 euron eli ihan kohtuuhinnoissa liikutaan.

Vaativampaan kuplajuoman makuun suosittelen erittäin lämpimästi Domaine de la Pinten niin ikään Ranskasta, Juran alueelta tulevaa Chardonnayn, Pinot Noirin ja Savagnin rypäleistä valmistettua Crémant du Juraa. Tykästyin tähän kovasti! Alkoi kuplissa olla jo vähän enemmän luonnetta; tyylikkäästi kuiva, mutta kivasti hedelmäinen kuohuva.

Crémant du Jura Pinteä pitäisi maahantuojan mukaan löytyä myös Alkon valikoimista (oletan, että tilauspuolelta kuitenkin), mutta en sitä itse haulla löytänyt. Ehkä kannattaa kysäistä Alkosta.

Hintaa 0,75 litran pullolla jo vähän enemmän eli hieman alta 30 euron. Mutta mun mielestä kyllä hintansa väärti ja menee kevyesti jopa perusamppanjoiden ohi. Ehkä perussamppanjan sijaan kannattaakin ensi kerralla sijoittaa roposet tähän luonnolliseen Crémantiin!

Esillä olleista valkoisista en oikein saanut kiinni, mutta loppuun vielä pari punaista.

Kuvassa oikealla Alkon vakiovalikoimasta vielä kohtuulliseen 16,53 €:n hintaan löytyvä itävaltalaisen Weingut Judith Beckin tuottama Beck Ink 2015. Pääosassa Zweigelt -rypäle, jota täydentää ripaus St. Laurentia.

Helposti lähestyttävä ja monikäyttöinen punaviini, jota voin suositella ensikosketukseksi alkuviineihin vähemmänkin viinimaailmassa seikkailleelle. Tosin saattaa olla, että omalla kohdalla makua kevensi entisestään tuo vasemmalla näkyvä, erittäin luonteikas, intensiivinen ja monivivahteinen Antadzen Saperavi. Beck Ink on myös vegaaninen eli valmistusprosessissa ei ole käytetty eläinperäisiä ainesosia.

Best for last! Maistamistani naturaaliviineistä ehdottomaksi suosikikseni kohosi vähän yllättäen pienen georgialaisen viinitilan Antadze Winesin tuottama Saperavi 2016. Nimensä mukaisesti rypäleenä georgialainen Saperavi, joka oli itselleni uusi tuttavuus. Kuten georgialainen viini muutenkin.

Täytyy sanoa, että vielä vuosi sitten olisin sylkenyt tällaisen viinin kuppiin ja vannonut, että en enää ikinä siihen koske. Siksi onkin kiva huomata, että kyllähän tässä on matkan varrella maistellessa makuaistit ja arvot kehittyneet. Vaikka Saperavin ensimmäinen kulaus tuntui aika tylysti vanhalta pilttuulta suussa, niin seuraavat muuttuivat tasaiseen tahtiin vain mielenkiintoisemmiksi. Erittäin vahva suositus, jos haluat kokea jotain intensiivistä ja erilaista. Seikkailunhaluisille. Give it a chance!

Antadzen Saperavia tulee pieni erä Alkoon ensi kuussa. Hintaa pullolle päälle kolmekymppiä, joten hieman hinnakkaammasta punaviinistä on jo kyse. Sain riippumattomalta ammattilaiselta myös vinkin, että tätä kannattaisi ehkä pullo tai pari hankkia, ja antaa viinin kypsyä ja kehittyä vielä muutama, jopa 5-6 vuotta. Pistin korvan taakse ;)

Viinillisissä tunnelmissa on emännän viikko vierähtänyt, mutta on Paleokeittiössä kokkailtukin. Tuloillaan on helppoa ja hyvää arkiruokaa niin kesäkurpitsasta kuin ajankohtaisista sienistäkin. Kunhan kerkiää… Pysy kanavalla!

Yhteistyössä kartanoravintola Wohls Gård. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Viinin salaisuus – Tiedätkö, mitä viinisi sisältää?

Puhutaanpa perjantain ja alkavan viikonlopun kunniaksi vaihteeksi vähän viinistä.

Viinimaailma on paitsi laaja, niin monessakin mielessä varsin mielenkiintoinen. Viinien suhteen pidän itseäni edelleen täysin noviisina, mutta jotain oppia on puolitoista vuotta kestäneestä #matkaviinimaailmaan projektista takaraivoon tarttunut. Näemmä tarttuu edelleen.

Tekstin kirjoittamiseen innosti aiemmin viikolla pariinkin otteeseen näytetty Spotlightin dokumentti Viinin salaisuus”. On mulla jotain muutakin ”jumalten juomaan” liittyvää kivaa takataskussa. Palaan aiheeseen tarkemmin ensi viikolla. Mutta jos viinimaailma, viinien maistelu ja herkullinen ruoka kiinnostaa, niin kannattaa pysyä kanavalla!

Poimin tähän muutamia dokumentissa esitettyjä ajatuksia, joita en itse ollut aiemmin tiennyt, enkä tullut edes ajatelleeksi.

Tiedätkö sinä, mitä nauttimasi viini sisältää? Neitokainen vastasi ohjelmassa jokseenkin samoin kuin olisin itse vastannut; viinirypäleitä! Ehkä olisin vielä osannut mainita sulfiitit… mutta siinäpä se.

Dokumentin taustalla häärii monelle ruokatietoiselle aiemmin tuttu ruotsalainen toimittaja Mats-Erik Nilsson (mm. Aitoa ruokaa – Väärentämättömän ruoan opas). Tällä kertaa Mats on tarttunut viineihin ja niiden sisältämiin lisäaineisiin.

Asiahan on nimittäin niin, että muista elintarvikkeista poiketen alkoholijuomissa ei tarvitse ilmoittaa valmistusaineita. Tämä oli se juttu, jota en itse etikettien vannoutuneena tavaajanakaan ollut koskaan tullut ajatelleeksi. Toki pyrin suosimaan luomua ja biodynaamista, ja tiesin, että viininkin valmistuksessa erinäisiä ”aineksia” rypäleiden ohella käytetään. Mutta en ollut koskaan tullut ajatelleeksi valmistusaineluetteloiden puuttumista pulloista. Koska normaalia. Daaaaa!

Noh, sieltä ne nyt kuitenkin puuttuvat ja esiin nousee dokumentin ydin eli miksi näin. Kun viiniä ihan samaan tapaan kitusiin kaadetaan kuin appelsiinimehua purkista, jonka kyljessä valmistusaineet mainitaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli myös se, että alkoholittomilta viineiltä nämä valmistusainetiedot vaaditaan.

Viinin kulutus on noussut tasaiseen tahtiin niin maailmalla kuin meillä Suomessakin. Kulutus on meillä näinä päivinä keskimäärin 11 litraa henkeä kohden vuodessa. Kyse on siis mielestäni melko merkittävästä elintarvikkeesta.

Viinejä on tapana analysoida ehkä tarkemmin ja laajemmin kuin mitään muuta ruoka-ainetta. Pohditaan makua, tuoksua, väriä, rypälelajikkeita, maaperää, ilmastoa ja rypäleiden maantieteellistä kasvupaikkaa. Tästä huolimatta edes hyvin harva ammattilainen osaa vastata kattavasti kysymykseen viinin sisältämistä tai valmistusprosessin aikana käytetyistä ainesosista.

Viineille on valitettavasti käynyt samoin kuin muulle ruokatuotannolle. Ja miksi ei olisi; tarvitaan enemmän ja edullisemmin käyttäjien makutottumuksia vastaavia tuotteita. Kilpailu ON kovaa!

Yksinkertaisimmillaan viiniä voidaan valmistaa murskaamalla rypäleet ja antamalla niiden käydä oman onnensa nojassa kunnes muodostuu alkoholipitoista juomaa. Nykyään homma menee harvoin enää näin. Viinien valmistaminen on tiedettä. Sen huomasin myös viime vuonna Pares Baltan biodynaamisella viinitilalla vieraillessani. Viinilästä löytyi oma laboratorio, jossa testataan monia asioita jo ennen kuin rypäleet poimitaan. Koska monen asian pitää olla kohdallaan, jotta viinistä tulee toivomusten mukaista.

Nykyaikaista yleistä viinin valmistusprosessia kuvattiin ohjelmassa seuraavasti:

  1. Viinirypäleet ostetaan alueen eri viljelijöiltä (usein mahdollisimman edullisesti).
  2. Rypäleet murskataan teollisesti, ei polkemalla ;)
  3. Käymisprosessiin käytetään teollisia hiivoja rypäleiden omien, luonnollisten hiivojen sijaan. (Mahdollisuus vaikuttaa lopputuotteen makuun.)
  4. Alkoholipitoisuutta voidaan nostaa lisäämällä sokeria tai rypälemehutiivistettä.
  5. Valmistukseen VOIDAAN käyttää 63 eri lisä- tai apuainetta. (Luomuviineissä sallitaan 45 lisäainetta. Olettaisin myös niiden raja-arvojen olevan perustuotantoa matalampia samoin kuin elintarvikkeissa.)
  6. Makeutta saadaan lisää käyttämällä rypälemehutiivistettä (”→ helpommin juotavaa” viiniä).
  7. Säilyvyyttä parannetaan lisäämällä rikkiyhdisteitä (sulfiitit, joita on enemmän laatikkoviineissä).
  8. Kypsytys terästankeissa, joihin usein lisätään tammilastuja (→ maistuu tammitynnyreissä kypsytetyltä)
  9. Pullotus tai pakkaus muihin pakkauksiin. Vain valmistukseen käytetyt sulfiitit ja eläinperäiset aineet mainittava pakkauksissa.

Ohjelmassa tiedusteltiin viinien valmistusaineita kymmeneltä Ruotsissa eniten myytyjen viinien maahantuojalta. Vastaus saatiin vain yhdeltä. Vedottiin valmistusaineiden paljastavan viinien reseptin sekä aineiden vaarattomuuteen. Mielenkiintoista… ei muuta kuin Saarioisten lihapullat tulille! Suosittelen myös Atrialle.

Mitä ainesten vaarallisuuteen tai vaarattomuuteen tulee, niin kyllä mun mielestä jokaisella on halutessaan oikeus tietää, mitä kehoonsa pistää. Oli vaarallista tai ei.

Kannattaa myös huomioida, että vaikka tulevaisuudessa viinienkin valmistusaineet tulisi ilmoittaa, niin valmistusprosessissa käytettyjä apuaineita ei tarvitse. Sama pätee myös muihin elintarvikkeisiin. Tälläkin hetkellä. Koska jäämiä on niin vähän, ettei niillä katsota olevan merkitystä. Hmmmmm….

Vuonna 2014 kuudessa Euroopan maassa teetetyssä tutkimuksessa 75% vastanneista oli sitä mieltä, että valmistusaineiden tulisi näkyä KAIKISSA ruokavalmisteissa. Mitä mieltä sinä olet? Kiinnostaako mistä ja miten elintarvikkeet on valmistettu? Vai onko ”iha sama”? Kommenttia kiitos!

Toisaalta ymmärrän myös sen, että jos jotain ei edellytetä tai ei ole pakko tehdä, niin sitä ei tehdä. Ja se on mielestäni täysin ok. En minäkään tekisi veroilmoitusta, ellei olisi pakko. Käytännössä asian muuttuminen vaatinee siis lakimuutosta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli myös, että viinejä ”jalostetaan” kuluttajien makunystyröitä hiveleviksi. Käytännössä esim. Alko määrittelee, että he haluavat tai etsivät myyntiin tietyn makuprofiilin omaavia viinejä. Jos tuottaja haluaa viininsä vakiovalikoimaan, niin hän pyrkii vastaamaan toivomuksiin esim. käyttämällä tietyn tyyppisiä, kyseistä makuprofiilia korostavia teollisia hiivoja.

Jakelukanava ei määrittele vain makuprofiilia vaan esittää tuottajille myös hintavaatimuksia (/-toivomuksia?). Sanotaan, että hyvää ei saa halvalla. Kannattanee siis miettiä, että valitseeko hyllystä aina sen halvimman pullon. Enkä viittaa nyt niinkään makuun vaan valmistusaineisiin ja -metodeihin, jota voitanee myös laaduksi nimittää.

Ohjelmassa esitetty laskelma oli valaiseva. Jos viinipullo maksaa kuluttajalle noin seitsemisen euroa, niin jakaantuvat eurot seuraavasti:

Tuo reilu euro on siis sen verran kun viinituottaja pullosta saa. Tästä toki vähennetään vielä valmistuskustannukset. Ei muuta kuin prosenttilaskimet esiin!

Jäin dokumentin jälkeen miettimään, jotta millä perusteella tulen jatkossa viinejä valitsemaan. Ja ei, en ole turhan tarkka, eikä kulutukseni ole kovin suurra, mutta kyllähän nämä asiat pistävät pohtimaan.

Terveysnäkökulmasta käsin luomu on tietysti parempi valinta kuin tavis, mutta en ole enää kovin vakuuttunut luomun ylivertaisuudesta (minkään tuotteen kohdalla). Biodynaaminen on se seuraavaksi paras vaihtoehto.

Kannattanee siis miettiä, valitseeko hyllystä aina sen halvimman pullon.

Parhaimmalta, ainakin teoriassa kuulostavat naturaali- eli alkuviinit, jotka olen joutunut käytännössä toteamaan maun puolesta monesti haasteellisiksi ja valikoiman ymmärrettävistä syistä suppeaksi. Kaikkeen kuitenkin tottuu. Ja jos on itseäni viisaampia uskominen, niin myös alkuviinit ovat kehittyneet ja kehittymässä edelleen helpommin nautittaviksi.

Ymmärtääkseni muutaman viikon päästä tulee Alkossa myytäviin pakkauksiin hieman täydennystä, mm. merkinnät alkuviinistä ja viinin vegaanisuudesta (valmistusprosessissa ei ole käytetty eläinperäisiä aineksia).

Alkuviinit Alko määrittelee seuraavasti:

  • Alkuviinit, joita kutsutaan myös luonnonviineiksi valmistetaan luonnonmukaisin menetelmin ilman synteettisiä kemikaaleja. Viiniköynnökset kasvatetaan ilman synteettisiä torjunta-aineita eikä viinin valmistuksessa yleensä käytetä lainkaan kemikaaleja. Alkuviinejä ei kirkasteta, suodateta tai stabiloida. Tämän johdosta alkuviineihin saattaa muodostua sakkaa. On myös syytä huomioida, että alkuviini voi olla herkempi pilaantumaan, ja että ne kehittyvät yleensä nopeammin. Valmistustavasta johtuen alkuviiniä ei tulisi verrata muihin viineihin vaan pitää omana juomatyyppinään.

  • Alkuviinituottajien tavoitteena on valmistaa mahdollisimman luonnollista viiniä, joka muistuttaa rypäleen alkuperästä ja luonnollisesta mausta ilman moderneja viininvalmistuksen menetelmiä, joilla vaikuttaa lopputulokseen.

  • Alkuviinillä ei ole olemassa omaa lainsäädäntöä eikä standardeja Euroopassa. Alko luokittele alkuviiniksi sellaiset viinit, jotka tuottajan ilmoituksen mukaan ovat alkuviinejä.

  • Alkuviinistatus tulee ilmetä tuotteen myyntipakkauksessa.

Seuraavaksi yritin tietysti tsekata Alkon sivuilta tällä hetkellä myynnissä olevat alkuviinit. Heikoin tuloksin, sillä alkuviineistä ei ainakaan vielä näyttäisi olevan merkintää. Tämä korjaantunee uudistuksen myötä. Nyt täytyy vaan tietää viinin nimi tai osata etsiä tietoa maahantuojien sivuilta. Myös Alkon henkilökunta osannee auttaa asiassa.

Pikainen tsekkaus erään nimeltä mainitsemattoman maahantuojan sivuille tuotti alkuviinien osalta kolme tulosta Alkon vakiovalikoimassa (1 valkkari + 2 punkkua). Tilausvalikoimasta löytyi kahdeksan lisää ja ravintolavalikoimassa vaihtoehtoja oli jo niin monta, että en jaksanut laskea.

Heräsikö ajatuksia? Mikä on oma suhtautumisesi perus-, luomu-, biodynaamisesti tuotettuihin ja alkuviineihin? Kerro kommenteissa tai keskustellaan enemmän facebookissa!

Myös hyväksi todettuja alkuviinivinkkejä otetaan vastaan!

Tässä oli nyt vain omin ajatuksin höystetty tiivistelmä dokkarista, mutta jos viinimaailma vähänkään kiinnostaa, niin kannattaa tsekkailla tuo puolen tunnin ohjelma ihan kokonaisuudessaan.

Viihtyisää viiniviikonloppua sinulle!

Kuvat poimittu "Viinin salaisuus" TV-dokumentista.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Paleopannari uuniin ja sokeritonta omenahilloketta päälle!

Kauheeta, kun runosuoni sykkii nyt emännällä heikosti. Ei kai siinä mitään, kun ei tässä mitään runotyttöjä olla koskaan oltukaan, mutta kun muutenkin sanojen suoltaminen näytölle tuntuu tavallista työläämmältä. Eikä kauhakaan ole oikein pysynyt kädessä =D

Noh, ei siinä mitään. Onneksi suunnitelmia voi aina muuttaa ja minä muutin niitä nyt sen verran, että tuuppaan tämän eiliselle tarkoitetun postauksen eetteriin vasta tänään. Kaunis syysviikonloppu kun sujahti muutenkin muissa, metsäisemmissä maisemissa.

Päivän pääuutinen tämän mukavasti syksylle maistuvan pannukakkuohjeen ohella on vielä viimeistä kertaa Paleokauppa, jonka ovet sulkeutuvat tänään. Jos siis mielesi tekee Soppaa&Salaattia tai näitä TehoPaleo -reseptejä, niin vielä tänään täytyy kaupoille itsensä klikata.

Joku toivoi Paleoliittisen uunipannarin ja kanelisen omenahillokkeen ohjetta, joten tässä vielä viimeinen TehoPaleo -reseptivihkosesta poimittu, terveempi herkkuresepti syyspäiviä piristämään.

Tämä vaihtoehtopannari on hyvä, mutta ei yhtä hyvä kuin se perinteinen johon moni on tottunut. On ehdottomasti parempi kuin ei pannaria ollenkaan. Tällä viittaan nyt teihin, tai heihin, joille perinteisen pannarin ainesosat eivät syystä tai toisesta vaan käy. Tuli tuolloin aikanaan muotoiltua homma sen verran hyvin, että lainaanpa vielä parin vuoden takaista itseäni.

Vielä pieni varoituksen sananen, joka koskee useimpia ”paleoituja” tai muuten alkuperäisestä reseptistä terveempää suuntaan muokattuja ohjeita. Aito ja alkuperäinen on aina se aito ja alkuperäinen!Pettymysten välttämiseksi ei kannata odottaakaan, että paleopannari maistuu ja vastaa koostumukseltaan yks yhteen vehnäpullaa. Jos haluat aitoa, niin syö sitä. Mutta jos jostain syystä viljat ja maidot eivät sulle sovi tai maistu, niin käytä korvikkeita.

Ongelma ei liene siinä, että nämä muokatut versiot olisivat yhtään alkuperäistä huonompia, ne vaan eivät ole sitä, mihin moni meistä on tottunut. Jos olisimme syöneet koko ikämme vehnätöntä, maidotonta ja sokeritonta ruokaa, niin ensimmäinen vehnäpulla maistuisi aivan takuuvarmasti oudolle. Eli rohkeasti vaan kokeilemaan parempia vaihtoehtoja ja totuttamaan makunystyröitä niihin! Pätee yhtälailla pirtelöihin kuin leivonnaisiinkin.

PALEOLIITTINEN UUNIPANNARI

Valmistusaika n. 30 min | Annoksia 3-6

  • 60 g kirkastettua voita, kookosöljyä tai meijerivoita
  • 6 kananmunaa
  • 1 ¾ dl kookosmaitoa
  • 0,6 dl tapiocatärkkelystä (30 g)
  • ½ dl kookosjauhoja
  • ½ – 1 tl laatusuolaa
  • (1 tl vaniljajauhetta)
  • (makeutukseen tarvittaessa 2-4 kuivattua taatelia)
  1. Laita uuni lämpeämään 220 asteeseen.
  2. Sulata voi tai kookosöljy esim. uunissa, pannukakun valmistukseen käyttämässäsi uunivuoassa.
  3. Mittaa kaikki ainekset, myös sulatettu rasva, tehosekoittimeen ja surauta sileäksi ”taikinaksi”. Valmis ”taikina” jää melko löysäksi.
  4. Kaada massa noin 30 x 20 cm:n kokoiseen uunivuokaan. Kypsennä noin 20 minuuttia. Jos pannari alkaa kovasti kiivetä vuoan reunojen yli, niin raota uuniluukkua hetkeksi.
  5. Leikkaa valmis pannukakku annospaloiksi. Tarjoile lämpimänä kookoskermavaahdon ja lämpimän omenahillokkeen kera (ohje alla). Jos tarjoilet pannarin makean omenahillokkeen kera, niin pannari ei välttämättä tarvitse lisämakeutusta taateleista. Makeutukseen voi käyttää myös vaahterasiirappia.

Pannukakku vaatii hieman kostuketta. Tähän aikaan vuodesta homman hoitavat oivasti syksyiset puiden punaposket eli omenat. Jos vielä vähän jatkan itseni toistamista.

Olen aiemmin todennut, että täytteet tekevät hampurilaisen. Sama pätee pannukakkuun; päälliset tekevät muutoin melko mauttomasta pannarista herkkua. Päällisissä ei kannata pihtailla vaan annostella reippaalla kädellä vaahdotettua, vaniljaista kookoskermaa ja kanelista omenahilloketta pannarin päälle. Ja luonnollisesti, jos omena ei ole sun juttu näin syksylläkään, omenan parhaimpaan sesonkiaikaan, niin muutkin marjat, hedelmät ja hillot toimivat kyytipoikana vallan mainiosti.

KANELINEN OMENAHILLOKE

Valmistusaika n. 30 min | Noin 6 dl valmista hilloketta

  • 3-5 omenaa (n. 500 g pilkottuna)
  • 2 dl tuorepuristettua tai valmista omenatäysmehua
  • 2 rkl chia -siemeniä (20 g)
  • ½ – 1 tl ceyloninkanelia
  • ½ – 1 tl vaniljajauhetta
  • hieman laatusuolaa
  • maun mukaan sitruunamehua
  • (makeutukseen tarvittaessa muutama taateli pilkottuna)
  1. Kuori ja kuutioi omenat.
  2. Lisää kaikki muut ainekset, paitsi sitruunamehu, kattilaan. Kiehauta ja jatka hillon keittämistä miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen noin 20-25 minuuttia tai kunnes omenat ovat pehmenneet (testaa haarukalla). Purista valmiin hillokkeen joukkoon hieman sitruunamehua parantamaan säilyvyyttä ja raikastamaan makua.
  3. Sekoita ja muhenna hilloketta karkeasti perunasurvimella tai haarukalla. Jos haluat sileää hilloa, niin surauta tasaiseksi tehosekoittimessa. Testaa maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Jos omenat ovat kovin happamia, niin pilko kattilaan mukaan muutama kuivattu taateli tuomaan lisämakeutta.
  4. Säilytä jääkaapissa, suljetussa lasiastiassa 1-2 vkoa. Tarjoile esim. pannukakkujen tai chia -vanukkaan kaverina.

Näillä potkitaan aika kivasti uusi ruokaviikko alkuun. Maistunee niin isommille kuin pienemmillekin.

Jos lisää terveempiä ohjeita kaipaa pikasempaan kuin emäntä näinä päivinä kykenee tuottamaan, niin nyt viimeistään klikkaus sinne Paleokauppaan! KLIK!

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Helppo arkiruoka – Paistomakkaraa savuisella kaalipedillä

Viikko sitten kerroin luopuvani Paleokaupasta ja hautaavani samalla myös reseptivihkoset ikuisiksi ajoiksi suljettujen kansien väliin. Päättäjäisiä lupasin viettää yhden TehoPaleo -vihkosen reseptin voimin. Ja se olisi nyt tässä!

Kovasti toivoin reseptin valintaan apua Paleokeittiön vierailijoilta. Äänestys ei tällä kertaa kuitenkaan toivomaani apua tuonut. Tosin onnistuin ihan itse sössimään linkityksissä sen verran, ettei kukaan alkuun edes tiennyt, mitä olisi pitänyt äänestää :D. Noooh, tekevälle sattuu jne. Kokonaiset viisi ääntä sain kuitenkin kasaan. Kiitos vaan kaikille kortensa kekoon antaneille :). Apua näistä ei sinänsä kuitenkaan ollut, sillä kaikki viisi äänestivät eri reseptejä. Back to square one! :D

Ratkaisin asian lopulta vanhalla hyvällä sanonnalla; nopeat syövät hitaat. Tarjolla nyt siis tämä ensimmäisen äänen pokannut ”Paistomakkaraa savuisella kaalipedillä”.

Jos muut reseptivihkosten ohjeet houkuttelevat, niin mars Paleokauppaan! Vielä viikon verran niitä sieltä saa.

Paistomakkaraa savuisella kaalipedillä saattaa kuulosta fancyltä, mutta loppujen lopuksi kyse on hyvin yksinkertaisesta ja vain reilussa puolessa tunnissa pannulla paistuvasta arkiruoasta, johon pikkasen lisätwistiä antavat mausteet. Näinhän meillä Paleokeittiössä on tapana ruokaa laittaa! Hyvää, helppoa ja terveellistä, nopsaan. Koskee muuten myös muita reseptivihkosten ruokaohjeita ;)

PAISTOMAKKARAA SAVUISELLA KAALIPEDILLÄ

  • ¼ punakaali (~200 g)
  • ¼ valkokaali (~200 g)
  • 1 keskikokoinen porkkana (~100 g)
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 1-2 tl savupaprikajauhetta
  • suolaa, mustapippurirouhetta ja cayennepippuria maun mukaan
  • 2 tl omenaviinietikkaa
  • 2 tl kalakastiketta (tai soijakastiketta)
  • 1 tl hunajaa
  • 2 lisäaineetonta bratwurst-, chorizo- tai muuta laatumakkaraa
  • (+ paistettua kananmunaa tarvittaessa)
  1. Suikaloi kaalit ja porkkana veitsellä, mandoliinilla tai yleiskoneella.
  2. Paista kasviksia isolla, keskilämpöisellä pannulla kookosöljyssä kera savupaprikajauheen, suolan, mustapippurirouheen ja jauhetun cayennepippurin noin viitisen minuuttia, kunnes kasvikset painuvat kasaan ja hieman pehmenevät.
  3. Lisää mukaan kalakastike, omenaviinietikka sekä hunaja. Jatka paistamista toiset viitisen minuuttia. Kasviksiin saa jäädä purutuntumaa. Jos kaikki kasvikset eivät mahdu kerralla pannulle, niin paista parissa erässä.
  4. Viipaloi makkarat ja paista ne kypsiksi kaalipaistoksen valmistuttua tai toisella pannulla. Jos pidät tulisesta, suosi chorizoa. Jos lempeämmät maut ovat mielekkäämpiä, niin valitse bratwursti. Tai sekoita molempia.
  5. Tarjoile makkarat kaalipaistospedillä kera tuoreen persiljan (ja paistetun kananmunan).

Savuinen kaalipaistos toimii myös sellaisenaan tai lisukkeena ilman makkaraa. Vink vink vaan teille, joille eläinkunnan tuotteet eivät maistu :)

Savuisen mausteinen kaalipaistos on oiva lisäke makkaralle, mutta sopii mainiosti myös muiden liharuokien kylkeen. Kokeile vaikka jauhelihaa tai savupekonia!

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Ylellisyyttä jämistä – Maanantaiaamun luksusmunakas

Mun viikko alkoi yllättävän ylellisissä merkeissä. Mites sulla?

Maanantaiaamun teki yllättävän ylelliseksi pari seikkaa. Ensinnäkin se, että vaikka ajattelin jääkaapin olevan typötyhjä, niin sieltähän löytyikin vino pino edellisviikon ja viikonlopun kokkauksista jämiksi jääneitä, mutta vielä kohtuullisen hengissä olevia, tuoreita raaka-aineita.

Toisekseen aamuun, ja etenkin maanantaiaamuun ylellisyyttä tarjosi sellainen pikkuseikka, että ylipäätään tein ja söin aamiaista. Yleensä aloitan aamun vain mukillisella gheen kiillottamaa rasvakahvia, jolla pärjää mukavasti iltapäivään.

Kun nyt kerrankin päätin tarjota itselleni ylellisen aloituksen viikkoon oikein aamiaisen muodossa, niin eihän siinä sitten muuta kuin jämiä kaapista pöytään nostelemaan.

Löytyi vähän kirsikkatomaattia, vähän enemmän shalottisipulia, jalopenopirtelöön käyttämääni mustakaalia sekä muutama, edellisillan iltalenkin varrelta mukaan poimimani kantarelli.

Jaa, että tällaista settiä… mitähän mä näistä? Onneksi kananmunia on aina ja jääkaapin perältä silmiini osui vielä viikonlopun herkutteluista jäljelle jäänyt, puoliksi raastettu parmesanin palanen.

Munakas on aina yhtä helppo ja nopea tapa aloittaa paitsi aamu, niin päättää myös päivä. Nätin munakkaan valmistuminen alkoi kuitenkin näyttää jossain vaiheessa hyvin epätodennäköiseltä, joten pikainen suunnitelmien muutos munakkaasta ehkä vielä astetta parempaan munakokkeliin. Sellainen sopivan ”löllö” munakokkeli vaan on niin herkkua! Valmiin, parmesanilla ryyditetyn kasviskokkelin päälle vielä muutama lehti rucolaa ja ylellinen aamiaishetki saattoi alkaa.

Positiivinen yllätys! Kuten nämä ex-tempore kokkaukset usein ovat; kun ei odota suuria, niin saa enemmän kuin olisi ikipäivänä uskaltanut ajatellakaan. Jälleen myös osoitus siitä, että jämistä voi syntyä helposti jotain äärettömän herkullista. Vielä kun olisi vähän pekonia ollut… ;)

KASVISKOKKELI PARMESANILLA

1 annos

Munakasmassa

  • 3 munaa
  • 3 rkl vettä (kermaa tai kookoskermaa)
  • vastaraastettua parmesan- tai pecorino -juustoa (ehkä 1 dl?)
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria

Täytteet

  • tuoreita kantarelleja puhdistettuna ja pilkottuna
  • banaanisalottisipuli puolirenkaiksi siivutettuna
  • mustakaalia pilkottuna (ja ruodot pois leikattuna)
  • kirsikkatomaatteja puolitettuna
  • ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • tarjoiluun tuoretta rucolaa
  • paistamiseen kirkastettua voita (meijerivoita tai kookosöljyä)
  1. Valmista munakasmassa vatkaamalla munien rakenne rikki ja sekoittamalla kaikki munakasmassan ainekset keskenään.
  2. Paista kantarellit pannulla, runsaassa rasvassa kullankeltaisiksi. Lisää paiston loppuvaiheessa joukkoon sipuli ja jatka paistamista muutamia minuutteja, kunnes sipulit ovat kuullottuneet.
  3. Lisää mustakaali ja jatka paistamista, kunnes kaali alkaa painua kasaan ja väri muuttuu tummanvihreäksi.
  4. Lisää pannulle vielä puolitetut kirsikkatomaatit ja jatka paistamista muutamia minuutteja.
  5. Mausta kasvikset ripauksella suolaa ja rouhittua mustapippuria.
  6. Kaada kasvisten päälle lopuksi munakasmassa. Anna hyytyä munakkaaksi tai sekoittele kokkeliksi.
  7. Tarjoile välittömästi kera rucolan tai muiden yrttien, esim. persiljan.

Ainesten määrillä ei ole mun mielestä niin väliä. Sillä mennään mitä löytyy, miten paljon löytyy ja sopivalta tuntuu. Ylellisiä aamun aloituksia sinullekin!

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

ÄÄNESTÄ & VOITA – Paras TehoPaleo -resepti!

Uudet tuulet puhaltaa… Ja jotta ne voisivat vapaammin puhaltaa, niin täytyy vanhojen väistyä ensin tieltä. On tässä omasta näkökulmasta vähän isompi ja aika jännittäväkin muutos meneillään. Enkä malta odottaa, että pääsen kertomaan sinulle ja koko maailmalle millaiset tuulet kulisseissa kohisee ;)

Mutta first things first. Koska aika on rajallinen eikä se näin ollen kaikkeen kivaan riitä, niin olen päättänyt luopua Paleokaupasta. En ole pitkään aikaan ehtinyt panostaa kauppaan, kuten alunperin oli ajatus, joten nyt on vaan aika jättää Paleokaupalle jäähyväiset. Kaupan ovet ovat avoinna viimeistä päivää sunnuntaina 17.9., joten ostoksille kerkiää vielä!

Kaupan myötä hautaan myös siellä tällä hetkellä myynnissä olevat reseptivihkoset. Eli jos sellaisen vielä omaksi haluat, niin nyt alkaa olla korkea aika käväistä ostoksilla. Edullisimmillaan pääsee kun pistää sekä Soppa&Salaatin että TehoPaleo -vihkosen samaan ostoskoriin. Molemmat ovat toki lunastettavissa myös erikseen. Alennetuin hinnoin.

Jäähyväisiä pitää tietysti myös juhlistaa jotenkin, joten siksi aion julkaista yhden TehoPaleo -reseptivihkosen resepteistä Paleokeittiössä. Mutta minkä?! Siinäpä pulma, johon toivon apua.



Eli klikkaapa TehoPaleo -reseptien sisällysluettelo auki ja kerro kommenteissa viimeistään ensi keskiviikkona 6.9., minkä reseptin mieluiten haluaisit Paleokeittiössä nähdä.

Eniten ääniä saanut julkaistaan sivustolla.

Kiitokseksi avustasi arvon kaikkien kommenttinsa määräpäivään mennessä jättäneiden kesken yhden suosikkireseptin jokaista kymmentä ääntä kohden. Myös facebookiin jätetyt äänet lasketaan.

Käytännössä voit siis voittaa itsellesi juuri sen reseptin, jota olet äänestänyt. Reseptit toimitetaan pdf -muodossa joko sähköpostitse tai facen kautta, joten muistathan jättää kommenttilomakkeeseen voimassaolevan sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti).

Ei sit muuta kuin omaa suosikkireseptiä äänestämään ja onnea arvontaan!

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Uunipaahdettua kukkakaalia chorizolla

Joko olet osallistunut kukkakaalitalkoisiin? Minäpä olen! Vaikka muuten nämä terveellisten kokkausten talkoot ovat olleet vähän jäissä, ja olen koko elokuun ajan päättänyt ryhdistäytyä asian suhteen ainakin pari kertaa viikossa. Well, it is, what it is ja helpommalla pääsee, kun hyväksyy vallitsevat olosuhteet ja yrittää parhaansa.

Jokainen on varmasti kokenut sen, kun elämässä tuntuu olevan niin paljon kaikkea muuta tärkeämpää kuin ruoka. Silloin on parasta päästää itsensä vähän helpommalla. Kokkausten suhteen. Ja sehän onnistuu ainakin kolmella eri tavalla.

  1. Valmista helppoja ja nopeita ruokia.
  2. Tee mahdollisimman iso satsi kerralla, jotta ei tarvitse heti huomenna seisoa puolta tuntia kauhan varressa.
  3. Käytä valmiita reseptejä ja säästä aivokapasiteettia muuhun kuin uusien, hienojen reseptien kehittelyyn.

Näistä prinsiipeistä se lähti tämäkin varsin mainio ruoka. Ja kukkakaalista.

Resepti on suuresti ihailemani Yotam Ottolenghin käsialaa. Yotamissa vaan on sitä jotain. Pidän hänen ajattelutavastaan ja yleensä melko yksinkertaisista, raaka-aineita kunnioittavista resepteistä. Joista useimmat vielä passaavat paleoideologiaan. Ja elleivät passaa, niin pistetään passaamaan. Helposti. Raaka-aineita hippasen viilaamalla.

Pellillinen paahdettua kukkakaalia chorizolla syntyy helposti ja nopeasti vain vähän aineksia pilkomalla ja soosia sekoittelemalla. Uuni hoitaa loput. Ja samalla valmistuu isompikin annos. Eli kaikki tämän hetken kokkausvaatimukseni täyttyvät. Plus se kukkakaali.

Hieman viilasin. Alkuperäisen reseptin kurpitsansiemeniä ei kaapista löytynyt, joten ne sivuutin näppärästi. Totesin myöskin, että oli paree sekoittaa mausteet ensin öljyyn ja pyöritellä vasta sen jälkeen kukkakaalit mausteisessa kastikkeessa. Uskon, että näin saavutin maullisesti tasaisemman lopputuloksen kuin aineksia suoraan kukkakaalin päälle ripottelemalla.

Tämä on sikäli aika hauska paistos, että siitä löytyy maullisesti vähän kaikkea. On lempeää kukkakaalia, uunissa makeaksi muuntunutta punasipulia, tulista chorizoa ja suolaista oliivia. Ehkä joku kastike valmiin paistoksen päälle antamaan hippasen enemmän kosteutta olisi ollut vielä kiva lisä ja sitonut ainekset paremmin yhdeksi kokonaisuudeksi. Mietin sitä kyllä, mutta sitten päätin antaa vaan mennä ja säästää sitä rajallista aivokapasiteettia muuhun ;)

PAAHDETTUA KUKKAKAALIA CHORIZOLLA

  • 1 iso kukkakaali tai pari pienempää perattuna ja pilkottuna (~1 kg)
  • 200 g chorizoa siivutettuna
  • 2 punasipulia lohkottuna
  • kivettömiä oliiveja puolitettuina
  • (30 g kurpitsansiemeniä)
  • 2 tl savupaprikajauhetta (voisi laittaa vähän enemmänkin..)
  • 2 valkosipulinkynttä rutistettuna
  • 3-4 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • viimeistelyyn tuoretta persiljaa karkeasti silputtuna
  1. Lämmitä uuni 220 asteiseksi.
  2. Laita kaikki muut ainekset paitsi persilja isoon kulhoon.
  3. Sekoita oliiviöljy, savupaprika, valkosipuli, suola ja mustapippurirouhe kastikkeeksi. Kaada kulhoon muiden ainesten joukkoon. Sekoita niin, että kukkakaalit öljyyntyvät (ja maustuvat) kauttaaltaan.
  4. Kaada kaikki leivinpaperilla päällystetylle uunivuoalle. Kypsennä 25-30 minuuttia tai kunnes kukkakaalit ovat sopivan pehmeitä.
  5. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia. Sekoita joukkoon persilja. Tarkista mausteet ja tarjoile.

Tuliko tästä emännän uusi suosikki? No ei ihan, mutta oikein kelpoa arkiruokaa, joka täytti monta tällä hetkellä ruoanlaitossa tärkeämpää kriteeriä kuin maullisesti miellyttävintä. Toisaalta olen viime aikoina nautiskellut melkoisesti ammattilaisten valmistamasta huippuruoasta, joten ehkä tottuminen kotikeittiöön ja omiin taitoihin vaatii pientä sopeutumista ;)

Sellainen pikku vinkki vielä, että alkuun tuntui kukkakaali kaipaavan lisää suolaa. Homma kuitenkin hoitui kun samaan haarukkaan pujotti palan suolaista chorizoa ja/tai oliivia.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

Ravintola Argentiina – Pihvi-ihmisen paratiisi Tallinnassa

Saanko tarjota sinulle palan parhainta Argentiina keskellä Tallinnaa?

Don`t cry for me Argentina, the truth is I never left you…

Ravintola Argentiina ei ehkä jäänyt kyynelehtimään lähtöäni, mutta minä jäin kyllä kaipaamaan ravintolaa, jonka rehellinen ruoka teki lähtemättömän vaikutuksen. Eikä vain ruoka, vaan koko visiitti tähän sympaattiseen, jo miltei 20 vuotta herkullista ruokaa tallinnalaisille ja vieraille ympäri maailmaa tarjonneeseen ravintolaan.

Jos mietin vielä viimeisintä ruokamatkaani Tallinnaan, niin siitähän syntyikin sattuman sanelemana varsin mielenkiintoinen ja monipuolinen kattaus. Matkaan mahtui niin burgeria nakuna kuin terveysruoasta tekaistua brunssia, kaupungin ravintolamaailman tulokasta ja kokenutta konkaria, merellisiä ruokaelämyksiä sekä lihansyöjän paratiisia. Matka myös päättyi jokseenkin samoille nurkille Pärnu maanteen varteen, josta se vuorokautta aiemmin oli alkanut.

Kiinnostukseni ravintola Argentiinaa kohtaan heräsi modernisti instagramissa. Ihastuin herkullisiin annoskuviin ja ajattelin, että tänne täytyy päästä! Eikä Argentiina pettänyt odotuksia. Se täytti ne moninkertaisesti – ruoka on yhtä hyvää kuin miltä kuvissa näyttää! Itse asiassa parempaa. Eikä vain ruoka. Vaan koko kokonaisuus, josta olen jo aiemmin jauhanut.

Täytyy myöntää, että bongatessani ravintolan edellisenä päivänä karunoloisen ja vilkkaasti liikennöidyn Pärnu maanteen varressa heräsi pieni epäilys. Vanhakaupungin katujen tunnelma on hyvin erilainen ja monella tapaa houkuttelevampi kuin vilkkaan ”valtatien” varressa.

Kolkko tunnelma kuitenkin muuttuu kuin taikaiskusta Argentiinaan astuessa! Ulko-ovien sulkeutuessa on helppo unohtaa olevansa Virossa. Jo eteisaulassa sisäänastujaa tervehtii värikäs, Etelä- ja Väli-Amerikasta tuttu tunnelma. Eteisaula ei välttämättä vaikuta kaikkein hienostuneimmalta vaan enemmän eksoottisen maanläheiseltä. Olo oli välittömästi tervetullut.

Eteisaulan molemmin puolin aukeni kaksi erillistä ravintolasalia tunnelman muuttuessa astetta hienostuneemmaksi, mutta pysyen kuitenkin kodikkaana. Argentiina on tunnelmaltaan ravintola, johon on helppo astua. Se on onnistunut tuomaan aidon argentiinalaisen fiiliksen pohjolaan – värein, kuvioin, rapatuin ja raaoin kiviseinin. On kodikasta tummaa puuta, kuvioituja tekstiilejä, laattalattiaa, pirteän värikkäitä tauluja ja seinäkoristeita sekä muita tärkeitä yksityiskohtia. Jonkun mielestä tämä kaikki yhdessä voi olla liikaa, mutta mun mielestä tällainen rento ”sekamelska” kuuluu kyseiseen kulttuuriin.

Toisella puolen aulaa avautuvan tilan keskiössä komeili baaritiski. Portaita pitkin pääsi myös ylös, astetta intiimimmälle parvelle. Katossa, baaritiskin yläpuolella keikkuivat nämä hauskat ”pulloamppelit”.

Toiselta puolen löytyi oman tulkintani mukaan ravintolan pääsali, joka jakautui muutamaan eri huonetilaan; valoisampaan ja avarampaan kadunpuoleiseen saliin sekä hämyisempään, kodikkaaseen sisäosaan.

Salin sydämenä hehkui avokeittiö grilleineen. Siis hehkui. Kirjaimellisesti. Niin tulisijasta leviävän lämmön ja lasin takana sinkoavien kipinöiden kuin sydämellisen ja välittömän henkilökunnankin muodossa.

Tunnelman ja sisustuksen puolesta aina viehättäviä yksityiskohtia myöden kaikki oli Argentiinassa kohdallaan.

Myös muiden antoisan ravintolakokemuksen kannalta tärkeiden elementtien osalta ravintola onnistui täydellisesti. Henkilökunta oli asiantuntevaa, ystävällistä, palvelualtista ja keskustelevaa. Tarjoilua sai selvällä suomen kielellä ja keittiömestari toivotti tervetulleeksi seuraamaan ruoanvalmistusta aitiopaikalta. Parhaimmillaan mehukkaiden lihojen kypsymistä herkullisiksi pihveiksi taisi seurata ainakin kuuden hengen porukka vesi kielellä sosiaalisen keittiömestari Konstantin Kisseljovin paljastaessa samalla salaisuuksiaan täydellisten pihvien takana.

Tämä on se paikka ja koko Argentiinan sydän, jossa ravintolan vaikuttavimmat taiat tehdään. Paikka, jossa raaka liha saa täydellisen kypsyyden ja nautinnollisen, grillilihoille tyypillisen häivähdyksen savuisuutta. Apuvälineinä puulla ja hiilellä lämpiävä avotuligrilli sekä virolaisille keittiöille kovin tyypillinen ja ilmeisen rakas kamadogrilli, The Big Green Egg.

Vaikka Argentiina voidaan luokitella ensisijaisesti pihviravintolaksi, niin laajahkosta listasta löytyy mukavasti vaihtoehtoja myös merenelävistä pitäville. Kasvisruokailijakaan ei jää ruoatta, vaikka selkeästi painotus on grillatuissa eläinkunnan tuotteissa. Kattava lista on selkeää luettavaa eikä mennyt kauankaan kun löysimme listalta mieleisemme annokset.

Pistin merkille myös tuhdit annoskoot sekä mun mielestä erittäin kohtuulliset hinnat. Esimerkiksi puolen kilon T-luupihvi kustantaa Argentiinassa kutakuinkin kolmisenkymppiä. Samasta annoksesta saa meillä pääkaupunkiseudulla pulittaa miltei tuplasti enemmän.

Minä aloitin jollain, jota en vaan voi vastustaa, jos sitä listalta kohtuuhintaan löytyy. Ja hyvä, että en vastustanut, sillä Argentiinan Foie Gras eli hanhenmaksa oli jotain aivan älyttömän hyvää eikä määrässäkään oltu pihistelty. Sori hanhet.. Tätä herkkua vaan täytyy joskus saada.

En itse asiassa osannut ollenkaan odottaa näin tasokasta annosta, joka oli vieläpä aseteltu lautaselle oikein nätisti. Oijoi, vesi herahtaa kielelle kun muistelenkin tätä täyteläistä makukokemusta. Vahva suositus!

Myös seuralaisen vuohenjuustosalaatti sai ylitsevuotavat kiitokset.

Vuohenjuusto sinänsä on varma valinta melkeinpä paikassa kuin paikassa. Kun nautitaan vuohenjuustoa ravintola-annoksena, niin avainasemassa ovat lisukkeet. Raikas salaattipohja kera annosta piristävien marjojen ja hedelmien teki salaatista paitsi kaunista katseltavaa, niin myös tarjoili mukavan monipuolisesti makuja, jotka tuntuivat pieninä, raikkaina pirskahduksia suussa.

Kokonaisuus oli kivasti tasapainossa. Vaikka lautaselta löytyi montaa eri raaka-ainetta, niin ei kuitenkaan mitään liikaa. Tai liian vähän.

Tärkein sitova elementti salaatissa oli kuitenkin herkullinen salaatinkastike. Se on se juttu, jolla salaatista tehdään annos eikä vain kasaa satunnaisia raaka-aineita lautasella. Erittäin onnistunut annos!

Näin herkulliset olivat näkymät pääruoan saapuessa pöytään!

Halusin jälleen lähestyä kokemusta mentaliteetilla ”mahdollisimman montaa lajia maistetaan”. Argentiinassa tämä olikin helppoa, sillä listalta löytyi valmiina ”Ylellinen valikoima grillattua lihaa kahdelle”.

Siinähän sitä oli, kaikkiaan miltei kilon verran täydellisesti kypsennettyä ja maustettua lihaa lisukkeineen ja kastikekokoelmineen! Kylkeen luonnollisesti ruoansulatusta edistävää argentiinalaista punaviiniä – Malbecia sekä Malbecin, Cabarnet Sauvignonin ja itselleni aiemmin tuntemattoman Tannat -rypäleen sekoitusta.

Mitä kaikkea kuumalta, kiviseltä lihatarjottimelta löytyikään?

Ensinnäkin Argentiinan käyttämä liha tulee Etelä-Amerikasta. Kyselin luonnollisesti paikallisen lihan perään, jota moni virolainen ravintola tuntuu suosivan. Opinpa taas jotain uutta; Etelä-Amerikasta tuleva liha on rakenteellisesti ”parempaa” kuin paikallinen, joka puolestaan ajaa maullisesti ohi tuontilihan. Asia, joka ei ollut koskaan tullut mieleenikään!

Mitä argentiinalaiseen lihaan tulee, niin mulla on sellainen mielikuva, että toiset arvostavat ja toiset eivät. Itse kannatan mielelläni paikallisuutta, mutta ymmärrän kyllä yskän. Lihan rakenne, pehmeys ja tiiviys ovat myös olennainen osa ruokailukokemusta. Eikä näissä pihveissä kyllä ollut maunkaan puolesta valittamista. Ja toki argentiinalaiselle ravintolalle on jotenkin luonnollista tarjota autenttista, argentiinalaista lihaa.

Tähän satsiin kuului kolmea eri sorttia – naudanlihavartaita, porsaan kylkiriviä eli ribsejä ja harvinaisen komea possun karekyljys.

Annokseen kuului omavalintaisesti yksi lisuke ja yksi kastike. En taaskaan osannut päättää, jotta minkä kastikkeen valitsisin, joten pyynnöstä saimme eteemme koko kastikevalikoiman.

Näistä suosikikseni nousi ehdottomasti chimichurri. Taidan elellä jonkinlaista chimichurrin hurmoskautta, mutta mikäs sen paremmin sopisikaan Argentiina -teemaan kuin tuo seuduilta kotoisin oleva, yrttinen kastike.

Heh, emännän lautanen oli latoamisen jälkeen melkoinen sekasotku. Eikä sotku ulottunut vain lautaselle; tahmassa olivat niin näpit kuin naamakin. Ei kovin nättiä, mutta äärettömän nautinnollista. Mihin tarvitaan ruokailuvälineitä kun sormet löytyvät jokaiselta?

Liha oli niin täydellistä, että väitän joutuneeni jonkinlaiseen alkukantaiseen hurmostilaan sitä petomaiseen tyyliin lautaselta kaksin käsin tuhoten ja luut puhtaaksi kaluten. Luiden kaluaminen olikin äärimmäisen helppoa, sillä liha irtosi niistä melkein itsekseen. Hyvin kypsennetyn kylkirivin merkki!

Seuralaisen lautanen näytti hieman hillitymmältä. Lisukkeena litistetty peruna kera kastikkeen ja kuutioidun pekonin.

Olin niin keskittynyt omaan lihalliseen nautintooni, että kaverin peruna jäi siinä hurmostilassa maistamatta. Valitettavasti ei hänkään osannut näin jälkikäteen kertoa sen enempää perunan valmistustavasta kuin kastikkeestakaan. Koska se liha!

Best for last! Vatsat olivat umpitäynnä, mutta ei puhettakaan, ettäkö olisin jättänyt jälkkärin väliin. Hyvä näin, sillä jaoimme eittämättä parhaan koskaan maistamani suklaakakun!

Jos rakastat lihan lisäksi suklaakakkua, niin tätä et halua missata. Itse asiassa jo pelkän suklaakakun vuoksi kannattaa ottaa suunta kohti Argentiinaa.

Kyseessä oli perinteinen argentiinalainen jälkiruoka, chocotorta, jossa yhdistyvät kerroksittain suklainen kakku ja dulce de lechestä sekä tuorejuustosta vatkattu, pehmeä, kermatoffeemainen tahna. Koko kerroksellinen komeus oli kätketty suklaapäällisen sisään ja katettu kauniisti lautaselle kera tuoreiden marjojen sekä vadelmaisen kastikkeen.

Voi hyvät hyssykät, miten herkullista! Ja taas oltiin, ei sen seitsemännessä taivaassa vaan pikemminkin kymmenennessä.

Noniin, tästä tuli nyt varsinainen hehkutuspostaus. Mutta näin se homma toimii silloin, kun se parhaiten toimii. Yritin kyllä kovasti keksiä jotain parannettavaa Argentiinan tarjoamaan kokonaisuuteen siinä kuitenkaan onnistumatta. Ainoa asia, jota harmittelimme oli ateriointiin käytettävissä ollut aika. Aikaa olisi pitänyt varata ravintolakäynnin ja kotimatkan väliin enemmän. Oma moka.

Yritin pohtia myös annosta, joka olisi kohonnut muiden yläpuolelle. Yleensä sellaisen nimeäminen on kohtalaisen helppoa ja useimmiten se on jokin alkuruoka. Argentiinan suoritus oli kuitenkin tasaisen vahva alusta loppuun saakka, joten en nyt osaa ollenkaan sanoa, mikä annos näistä olisi mielestäni ollut ylitse muiden.

Argentiinalla on selvästikin kaikki nautinnolliseen ravintokokemukseen tarvittavat osa-alueet kunnossa ja kokonaisuus kohillaan. Kun tähän komboon vielä lisätään asiakkaan odotusten ylittäminen, niin tuloksena on ruokailukokemus, jonka haluaa kokea uudelleen. Vuosien kokemuksella lienee oma osuutensa, mutta myös aiemmin esiin nostamani sydän ja etenkin pääkokki Kisseljovista paistava intohimo tekemiseen välittyi vahvasti.

Huippukokemukseen ei aina tarvita fine diningia. Pihviravintolakin pystyy sellaisen tarjoamaan ja kipuamaan rehellisellä, ammattitaidolla ja rakkaudella valmistetulla ruoalla toisinaan jopa hieman keinotekoiseksi hiotun fine dining -ruokailun rinnalle. Jopa yli.

Haluan vielä kiittää ravintola Argentiinaa heidän tarjoamastaan vierailusta. Erityiskiitos ystävälliselle henkilökunnalle sekä pääkokki Konstantin Kisseljoville hänen ajastaan ja antoisista keskusteluista työn lomassa.

Suosittelen ravintolaa kyllä lämpimästi kaikille Tallinnan kävijöille, jotka haluavat nauttia äärettömän maukasta, kursailematonta ruokaa miellyttävässä, mutta ei turhan hienostelevassa ympäristössä. Argentiina on enemmän kuin pelkkä pihvipaikka. Ja vaikka sijainti vilkkaan ”valtatien” varressa ei ehkä ole ihanteellisin, niin matka Vanhakaupungista Pärnu maantee 37:ään on lyhyt ja taittuu kätevästi kävellen.

Tiedän, että moni suomalainen on tiensä Argentiinaan jo löytänyt ja monille siitä on myös muodostunut jonkinlainen kantapaikka. Joten jakakaapa ihmeessä omia kokemuksia kaikki paikassa jo käyneet ja sinne tämän perusteella suuntaavat!

Yhteistyössä Argentiina restoran. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Jalopenoa pirtelöön

Pirtelöiden aika ei ole ohi! Vaikka suurin seksikkyys lienee jo tiessään.

Täytyy myöntää, että nykyään pirtelöitä tulee popsittua ihan liian vähän ja enemmän kausittain kuin säntillisesti. Pirtelöt ovat kuitenkin nopeaa ja helppoa terveysruokaa. Keho ja mieli kiittää aina kun saa kulautettua ison lasillisen vihreää kurkusta alas.

Tämä on ollut mun koko kesän suosikkipirtelö. Pääsin jo kivasti pirtelöiden makuun ja onnistuin rakentamaan niiden ympärille ruokarutiinin, joka soljui päivästä toiseen eteenpäin ihan itsekseen. Sitten hajosi jääkaappi ja elin ilman minkäänmoista kylmäsäilytystä viikon päivät ennen kuin uusi jääkaappi tuli taloon. Siihen katkesi myös pirtelörutiini, johon yritän jälleen päästä kiinni. Still working on it…

Kylmän kuuma viherpirtelö syntyi vähän vahingossa, kun jostain oli jäänyt pari jalopenoa lojumaan. Ja jos jostain kasvikunnan tuotteesta haluan helposti eroon ennen kuin se on kypsä roskikseen, niin pistän sen pirtelöön. Näin kävi jalopenonkin.

Ensimmäisen satsin kulautin kurkusta hampaita irvistellen. Kylmän ja tulisen liitossa on jotain perin mielenkiintoista. Kunhan löytää itselleen sopivan tasapainon. Koko suu liekeissä ei ole mikään maailman miellyttävin kokemus. Eikä lieskojen sammutus se helpoin juttu – poltetta riittää pidemmäksikin aikaa.

Jokunen kokeilukerta vaadittiin ennen kuin polte muuttui miellyttäväksi ja oikea annos vihreää poltetta löytyi. Tosin edelleen vahinkoja sattuu. Eivät ole kaikki jalopenot samasta pensaasta poimittu!

Pirtelön pohja löytyi vanhasta tutusta Sitruunan virkistämästä. Pientä tuunausta vailla valmis. Jalopeno uutena tulokkaana ja sitruunan tilalla lime. Välillä pistän sekaan persiljaa, toisinaan korianteria riippuen siitä, kumpaa yrttiä sattuu käsillä olemaan. Molemmat passaavat.

Väri ei ole yhtä heleä kuin serkku sitruunaisessa. Johtunee iän myötä kasvaneesta kollageenin tarpeesta ;)

TULISEMPI VIHERPIRTELÖ JALOPENOLLA

2 annosta

  • ½ kurkku
  • 2-3 sellerinvartta
  • 1 luomuomena
  • ½ rasiaa pinaattia (tai muuta vihreää)
  • iso kourallinen korianteria tai persiljaa
  • 1 lime
  • 1 pieni tai ½ isommasta jalopenosta
  • ripaus suolaa
  • 3 dl vettä
  • (kollageeni- tai gelatiinijauhetta)
  1. Pese ja pilko kasvikset. Kuori lime, tarvittaessa myös tehotuotettu omena.
  2. Lataa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta pirtelöksi. Säilytä tarvittaessa suljetussa lasiastiassa, jääkaapissa.

Ei se käytännössä tämän vaikeampaa ole, eikä aikaakaan kulu kuin kymmenisen minuuttia. Kerralla syntyy reilu litra ravinteikasta juomaa, jonka olen nähnyt parhaaksi nauttia kahdessa eri erässä.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa