Viimeisimmät artikkelit

Helppo arkiruoka – Paistomakkaraa savuisella kaalipedillä

Viikko sitten kerroin luopuvani Paleokaupasta ja hautaavani samalla myös reseptivihkoset ikuisiksi ajoiksi suljettujen kansien väliin. Päättäjäisiä lupasin viettää yhden TehoPaleo -vihkosen reseptin voimin. Ja se olisi nyt tässä!

Kovasti toivoin reseptin valintaan apua Paleokeittiön vierailijoilta. Äänestys ei tällä kertaa kuitenkaan toivomaani apua tuonut. Tosin onnistuin ihan itse sössimään linkityksissä sen verran, ettei kukaan alkuun edes tiennyt, mitä olisi pitänyt äänestää :D. Noooh, tekevälle sattuu jne. Kokonaiset viisi ääntä sain kuitenkin kasaan. Kiitos vaan kaikille kortensa kekoon antaneille :). Apua näistä ei sinänsä kuitenkaan ollut, sillä kaikki viisi äänestivät eri reseptejä. Back to square one! :D

Ratkaisin asian lopulta vanhalla hyvällä sanonnalla; nopeat syövät hitaat. Tarjolla nyt siis tämä ensimmäisen äänen pokannut ”Paistomakkaraa savuisella kaalipedillä”.

Jos muut reseptivihkosten ohjeet houkuttelevat, niin mars Paleokauppaan! Vielä viikon verran niitä sieltä saa.

Paistomakkaraa savuisella kaalipedillä saattaa kuulosta fancyltä, mutta loppujen lopuksi kyse on hyvin yksinkertaisesta ja vain reilussa puolessa tunnissa pannulla paistuvasta arkiruoasta, johon pikkasen lisätwistiä antavat mausteet. Näinhän meillä Paleokeittiössä on tapana ruokaa laittaa! Hyvää, helppoa ja terveellistä, nopsaan. Koskee muuten myös muita reseptivihkosten ruokaohjeita ;)

PAISTOMAKKARAA SAVUISELLA KAALIPEDILLÄ

  • ¼ punakaali (~200 g)
  • ¼ valkokaali (~200 g)
  • 1 keskikokoinen porkkana (~100 g)
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 1-2 tl savupaprikajauhetta
  • suolaa, mustapippurirouhetta ja cayennepippuria maun mukaan
  • 2 tl omenaviinietikkaa
  • 2 tl kalakastiketta (tai soijakastiketta)
  • 1 tl hunajaa
  • 2 lisäaineetonta bratwurst-, chorizo- tai muuta laatumakkaraa
  • (+ paistettua kananmunaa tarvittaessa)
  1. Suikaloi kaalit ja porkkana veitsellä, mandoliinilla tai yleiskoneella.
  2. Paista kasviksia isolla, keskilämpöisellä pannulla kookosöljyssä kera savupaprikajauheen, suolan, mustapippurirouheen ja jauhetun cayennepippurin noin viitisen minuuttia, kunnes kasvikset painuvat kasaan ja hieman pehmenevät.
  3. Lisää mukaan kalakastike, omenaviinietikka sekä hunaja. Jatka paistamista toiset viitisen minuuttia. Kasviksiin saa jäädä purutuntumaa. Jos kaikki kasvikset eivät mahdu kerralla pannulle, niin paista parissa erässä.
  4. Viipaloi makkarat ja paista ne kypsiksi kaalipaistoksen valmistuttua tai toisella pannulla. Jos pidät tulisesta, suosi chorizoa. Jos lempeämmät maut ovat mielekkäämpiä, niin valitse bratwursti. Tai sekoita molempia.
  5. Tarjoile makkarat kaalipaistospedillä kera tuoreen persiljan (ja paistetun kananmunan).

Savuinen kaalipaistos toimii myös sellaisenaan tai lisukkeena ilman makkaraa. Vink vink vaan teille, joille eläinkunnan tuotteet eivät maistu :)

Savuisen mausteinen kaalipaistos on oiva lisäke makkaralle, mutta sopii mainiosti myös muiden liharuokien kylkeen. Kokeile vaikka jauhelihaa tai savupekonia!

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Ylellisyyttä jämistä – Maanantaiaamun luksusmunakas

Mun viikko alkoi yllättävän ylellisissä merkeissä. Mites sulla?

Maanantaiaamun teki yllättävän ylelliseksi pari seikkaa. Ensinnäkin se, että vaikka ajattelin jääkaapin olevan typötyhjä, niin sieltähän löytyikin vino pino edellisviikon ja viikonlopun kokkauksista jämiksi jääneitä, mutta vielä kohtuullisen hengissä olevia, tuoreita raaka-aineita.

Toisekseen aamuun, ja etenkin maanantaiaamuun ylellisyyttä tarjosi sellainen pikkuseikka, että ylipäätään tein ja söin aamiaista. Yleensä aloitan aamun vain mukillisella gheen kiillottamaa rasvakahvia, jolla pärjää mukavasti iltapäivään.

Kun nyt kerrankin päätin tarjota itselleni ylellisen aloituksen viikkoon oikein aamiaisen muodossa, niin eihän siinä sitten muuta kuin jämiä kaapista pöytään nostelemaan.

Löytyi vähän kirsikkatomaattia, vähän enemmän shalottisipulia, jalopenopirtelöön käyttämääni mustakaalia sekä muutama, edellisillan iltalenkin varrelta mukaan poimimani kantarelli.

Jaa, että tällaista settiä… mitähän mä näistä? Onneksi kananmunia on aina ja jääkaapin perältä silmiini osui vielä viikonlopun herkutteluista jäljelle jäänyt, puoliksi raastettu parmesanin palanen.

Munakas on aina yhtä helppo ja nopea tapa aloittaa paitsi aamu, niin päättää myös päivä. Nätin munakkaan valmistuminen alkoi kuitenkin näyttää jossain vaiheessa hyvin epätodennäköiseltä, joten pikainen suunnitelmien muutos munakkaasta ehkä vielä astetta parempaan munakokkeliin. Sellainen sopivan ”löllö” munakokkeli vaan on niin herkkua! Valmiin, parmesanilla ryyditetyn kasviskokkelin päälle vielä muutama lehti rucolaa ja ylellinen aamiaishetki saattoi alkaa.

Positiivinen yllätys! Kuten nämä ex-tempore kokkaukset usein ovat; kun ei odota suuria, niin saa enemmän kuin olisi ikipäivänä uskaltanut ajatellakaan. Jälleen myös osoitus siitä, että jämistä voi syntyä helposti jotain äärettömän herkullista. Vielä kun olisi vähän pekonia ollut… ;)

KASVISKOKKELI PARMESANILLA

1 annos

Munakasmassa

  • 3 munaa
  • 3 rkl vettä (kermaa tai kookoskermaa)
  • vastaraastettua parmesan- tai pecorino -juustoa (ehkä 1 dl?)
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria

Täytteet

  • tuoreita kantarelleja puhdistettuna ja pilkottuna
  • banaanisalottisipuli puolirenkaiksi siivutettuna
  • mustakaalia pilkottuna (ja ruodot pois leikattuna)
  • kirsikkatomaatteja puolitettuna
  • ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • tarjoiluun tuoretta rucolaa
  • paistamiseen kirkastettua voita (meijerivoita tai kookosöljyä)
  1. Valmista munakasmassa vatkaamalla munien rakenne rikki ja sekoittamalla kaikki munakasmassan ainekset keskenään.
  2. Paista kantarellit pannulla, runsaassa rasvassa kullankeltaisiksi. Lisää paiston loppuvaiheessa joukkoon sipuli ja jatka paistamista muutamia minuutteja, kunnes sipulit ovat kuullottuneet.
  3. Lisää mustakaali ja jatka paistamista, kunnes kaali alkaa painua kasaan ja väri muuttuu tummanvihreäksi.
  4. Lisää pannulle vielä puolitetut kirsikkatomaatit ja jatka paistamista muutamia minuutteja.
  5. Mausta kasvikset ripauksella suolaa ja rouhittua mustapippuria.
  6. Kaada kasvisten päälle lopuksi munakasmassa. Anna hyytyä munakkaaksi tai sekoittele kokkeliksi.
  7. Tarjoile välittömästi kera rucolan tai muiden yrttien, esim. persiljan.

Ainesten määrillä ei ole mun mielestä niin väliä. Sillä mennään mitä löytyy, miten paljon löytyy ja sopivalta tuntuu. Ylellisiä aamun aloituksia sinullekin!

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

ÄÄNESTÄ & VOITA – Paras TehoPaleo -resepti!

Uudet tuulet puhaltaa… Ja jotta ne voisivat vapaammin puhaltaa, niin täytyy vanhojen väistyä ensin tieltä. On tässä omasta näkökulmasta vähän isompi ja aika jännittäväkin muutos meneillään. Enkä malta odottaa, että pääsen kertomaan sinulle ja koko maailmalle millaiset tuulet kulisseissa kohisee ;)

Mutta first things first. Koska aika on rajallinen eikä se näin ollen kaikkeen kivaan riitä, niin olen päättänyt luopua Paleokaupasta. En ole pitkään aikaan ehtinyt panostaa kauppaan, kuten alunperin oli ajatus, joten nyt on vaan aika jättää Paleokaupalle jäähyväiset. Kaupan ovet ovat avoinna viimeistä päivää sunnuntaina 17.9., joten ostoksille kerkiää vielä!

Kaupan myötä hautaan myös siellä tällä hetkellä myynnissä olevat reseptivihkoset. Eli jos sellaisen vielä omaksi haluat, niin nyt alkaa olla korkea aika käväistä ostoksilla. Edullisimmillaan pääsee kun pistää sekä Soppa&Salaatin että TehoPaleo -vihkosen samaan ostoskoriin. Molemmat ovat toki lunastettavissa myös erikseen. Alennetuin hinnoin.

Jäähyväisiä pitää tietysti myös juhlistaa jotenkin, joten siksi aion julkaista yhden TehoPaleo -reseptivihkosen resepteistä Paleokeittiössä. Mutta minkä?! Siinäpä pulma, johon toivon apua.



Eli klikkaapa TehoPaleo -reseptien sisällysluettelo auki ja kerro kommenteissa viimeistään ensi keskiviikkona 6.9., minkä reseptin mieluiten haluaisit Paleokeittiössä nähdä.

Eniten ääniä saanut julkaistaan sivustolla.

Kiitokseksi avustasi arvon kaikkien kommenttinsa määräpäivään mennessä jättäneiden kesken yhden suosikkireseptin jokaista kymmentä ääntä kohden. Myös facebookiin jätetyt äänet lasketaan.

Käytännössä voit siis voittaa itsellesi juuri sen reseptin, jota olet äänestänyt. Reseptit toimitetaan pdf -muodossa joko sähköpostitse tai facen kautta, joten muistathan jättää kommenttilomakkeeseen voimassaolevan sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti).

Ei sit muuta kuin omaa suosikkireseptiä äänestämään ja onnea arvontaan!

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje

Uunipaahdettua kukkakaalia chorizolla

Joko olet osallistunut kukkakaalitalkoisiin? Minäpä olen! Vaikka muuten nämä terveellisten kokkausten talkoot ovat olleet vähän jäissä, ja olen koko elokuun ajan päättänyt ryhdistäytyä asian suhteen ainakin pari kertaa viikossa. Well, it is, what it is ja helpommalla pääsee, kun hyväksyy vallitsevat olosuhteet ja yrittää parhaansa.

Jokainen on varmasti kokenut sen, kun elämässä tuntuu olevan niin paljon kaikkea muuta tärkeämpää kuin ruoka. Silloin on parasta päästää itsensä vähän helpommalla. Kokkausten suhteen. Ja sehän onnistuu ainakin kolmella eri tavalla.

  1. Valmista helppoja ja nopeita ruokia.
  2. Tee mahdollisimman iso satsi kerralla, jotta ei tarvitse heti huomenna seisoa puolta tuntia kauhan varressa.
  3. Käytä valmiita reseptejä ja säästä aivokapasiteettia muuhun kuin uusien, hienojen reseptien kehittelyyn.

Näistä prinsiipeistä se lähti tämäkin varsin mainio ruoka. Ja kukkakaalista.

Resepti on suuresti ihailemani Yotam Ottolenghin käsialaa. Yotamissa vaan on sitä jotain. Pidän hänen ajattelutavastaan ja yleensä melko yksinkertaisista, raaka-aineita kunnioittavista resepteistä. Joista useimmat vielä passaavat paleoideologiaan. Ja elleivät passaa, niin pistetään passaamaan. Helposti. Raaka-aineita hippasen viilaamalla.

Pellillinen paahdettua kukkakaalia chorizolla syntyy helposti ja nopeasti vain vähän aineksia pilkomalla ja soosia sekoittelemalla. Uuni hoitaa loput. Ja samalla valmistuu isompikin annos. Eli kaikki tämän hetken kokkausvaatimukseni täyttyvät. Plus se kukkakaali.

Hieman viilasin. Alkuperäisen reseptin kurpitsansiemeniä ei kaapista löytynyt, joten ne sivuutin näppärästi. Totesin myöskin, että oli paree sekoittaa mausteet ensin öljyyn ja pyöritellä vasta sen jälkeen kukkakaalit mausteisessa kastikkeessa. Uskon, että näin saavutin maullisesti tasaisemman lopputuloksen kuin aineksia suoraan kukkakaalin päälle ripottelemalla.

Tämä on sikäli aika hauska paistos, että siitä löytyy maullisesti vähän kaikkea. On lempeää kukkakaalia, uunissa makeaksi muuntunutta punasipulia, tulista chorizoa ja suolaista oliivia. Ehkä joku kastike valmiin paistoksen päälle antamaan hippasen enemmän kosteutta olisi ollut vielä kiva lisä ja sitonut ainekset paremmin yhdeksi kokonaisuudeksi. Mietin sitä kyllä, mutta sitten päätin antaa vaan mennä ja säästää sitä rajallista aivokapasiteettia muuhun ;)

PAAHDETTUA KUKKAKAALIA CHORIZOLLA

  • 1 iso kukkakaali tai pari pienempää perattuna ja pilkottuna (~1 kg)
  • 200 g chorizoa siivutettuna
  • 2 punasipulia lohkottuna
  • kivettömiä oliiveja puolitettuina
  • (30 g kurpitsansiemeniä)
  • 2 tl savupaprikajauhetta (voisi laittaa vähän enemmänkin..)
  • 2 valkosipulinkynttä rutistettuna
  • 3-4 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • viimeistelyyn tuoretta persiljaa karkeasti silputtuna
  1. Lämmitä uuni 220 asteiseksi.
  2. Laita kaikki muut ainekset paitsi persilja isoon kulhoon.
  3. Sekoita oliiviöljy, savupaprika, valkosipuli, suola ja mustapippurirouhe kastikkeeksi. Kaada kulhoon muiden ainesten joukkoon. Sekoita niin, että kukkakaalit öljyyntyvät (ja maustuvat) kauttaaltaan.
  4. Kaada kaikki leivinpaperilla päällystetylle uunivuoalle. Kypsennä 25-30 minuuttia tai kunnes kukkakaalit ovat sopivan pehmeitä.
  5. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia. Sekoita joukkoon persilja. Tarkista mausteet ja tarjoile.

Tuliko tästä emännän uusi suosikki? No ei ihan, mutta oikein kelpoa arkiruokaa, joka täytti monta tällä hetkellä ruoanlaitossa tärkeämpää kriteeriä kuin maullisesti miellyttävintä. Toisaalta olen viime aikoina nautiskellut melkoisesti ammattilaisten valmistamasta huippuruoasta, joten ehkä tottuminen kotikeittiöön ja omiin taitoihin vaatii pientä sopeutumista ;)

Sellainen pikku vinkki vielä, että alkuun tuntui kukkakaali kaipaavan lisää suolaa. Homma kuitenkin hoitui kun samaan haarukkaan pujotti palan suolaista chorizoa ja/tai oliivia.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

Ravintola Argentiina – Pihvi-ihmisen paratiisi Tallinnassa

Saanko tarjota sinulle palan parhainta Argentiina keskellä Tallinnaa?

Don`t cry for me Argentina, the truth is I never left you…

Ravintola Argentiina ei ehkä jäänyt kyynelehtimään lähtöäni, mutta minä jäin kyllä kaipaamaan ravintolaa, jonka rehellinen ruoka teki lähtemättömän vaikutuksen. Eikä vain ruoka, vaan koko visiitti tähän sympaattiseen, jo miltei 20 vuotta herkullista ruokaa tallinnalaisille ja vieraille ympäri maailmaa tarjonneeseen ravintolaan.

Jos mietin vielä viimeisintä ruokamatkaani Tallinnaan, niin siitähän syntyikin sattuman sanelemana varsin mielenkiintoinen ja monipuolinen kattaus. Matkaan mahtui niin burgeria nakuna kuin terveysruoasta tekaistua brunssia, kaupungin ravintolamaailman tulokasta ja kokenutta konkaria, merellisiä ruokaelämyksiä sekä lihansyöjän paratiisia. Matka myös päättyi jokseenkin samoille nurkille Pärnu maanteen varteen, josta se vuorokautta aiemmin oli alkanut.

Kiinnostukseni ravintola Argentiinaa kohtaan heräsi modernisti instagramissa. Ihastuin herkullisiin annoskuviin ja ajattelin, että tänne täytyy päästä! Eikä Argentiina pettänyt odotuksia. Se täytti ne moninkertaisesti – ruoka on yhtä hyvää kuin miltä kuvissa näyttää! Itse asiassa parempaa. Eikä vain ruoka. Vaan koko kokonaisuus, josta olen jo aiemmin jauhanut.

Täytyy myöntää, että bongatessani ravintolan edellisenä päivänä karunoloisen ja vilkkaasti liikennöidyn Pärnu maanteen varressa heräsi pieni epäilys. Vanhakaupungin katujen tunnelma on hyvin erilainen ja monella tapaa houkuttelevampi kuin vilkkaan ”valtatien” varressa.

Kolkko tunnelma kuitenkin muuttuu kuin taikaiskusta Argentiinaan astuessa! Ulko-ovien sulkeutuessa on helppo unohtaa olevansa Virossa. Jo eteisaulassa sisäänastujaa tervehtii värikäs, Etelä- ja Väli-Amerikasta tuttu tunnelma. Eteisaula ei välttämättä vaikuta kaikkein hienostuneimmalta vaan enemmän eksoottisen maanläheiseltä. Olo oli välittömästi tervetullut.

Eteisaulan molemmin puolin aukeni kaksi erillistä ravintolasalia tunnelman muuttuessa astetta hienostuneemmaksi, mutta pysyen kuitenkin kodikkaana. Argentiina on tunnelmaltaan ravintola, johon on helppo astua. Se on onnistunut tuomaan aidon argentiinalaisen fiiliksen pohjolaan – värein, kuvioin, rapatuin ja raaoin kiviseinin. On kodikasta tummaa puuta, kuvioituja tekstiilejä, laattalattiaa, pirteän värikkäitä tauluja ja seinäkoristeita sekä muita tärkeitä yksityiskohtia. Jonkun mielestä tämä kaikki yhdessä voi olla liikaa, mutta mun mielestä tällainen rento ”sekamelska” kuuluu kyseiseen kulttuuriin.

Toisella puolen aulaa avautuvan tilan keskiössä komeili baaritiski. Portaita pitkin pääsi myös ylös, astetta intiimimmälle parvelle. Katossa, baaritiskin yläpuolella keikkuivat nämä hauskat ”pulloamppelit”.

Toiselta puolen löytyi oman tulkintani mukaan ravintolan pääsali, joka jakautui muutamaan eri huonetilaan; valoisampaan ja avarampaan kadunpuoleiseen saliin sekä hämyisempään, kodikkaaseen sisäosaan.

Salin sydämenä hehkui avokeittiö grilleineen. Siis hehkui. Kirjaimellisesti. Niin tulisijasta leviävän lämmön ja lasin takana sinkoavien kipinöiden kuin sydämellisen ja välittömän henkilökunnankin muodossa.

Tunnelman ja sisustuksen puolesta aina viehättäviä yksityiskohtia myöden kaikki oli Argentiinassa kohdallaan.

Myös muiden antoisan ravintolakokemuksen kannalta tärkeiden elementtien osalta ravintola onnistui täydellisesti. Henkilökunta oli asiantuntevaa, ystävällistä, palvelualtista ja keskustelevaa. Tarjoilua sai selvällä suomen kielellä ja keittiömestari toivotti tervetulleeksi seuraamaan ruoanvalmistusta aitiopaikalta. Parhaimmillaan mehukkaiden lihojen kypsymistä herkullisiksi pihveiksi taisi seurata ainakin kuuden hengen porukka vesi kielellä sosiaalisen keittiömestari Konstantin Kisseljovin paljastaessa samalla salaisuuksiaan täydellisten pihvien takana.

Tämä on se paikka ja koko Argentiinan sydän, jossa ravintolan vaikuttavimmat taiat tehdään. Paikka, jossa raaka liha saa täydellisen kypsyyden ja nautinnollisen, grillilihoille tyypillisen häivähdyksen savuisuutta. Apuvälineinä puulla ja hiilellä lämpiävä avotuligrilli sekä virolaisille keittiöille kovin tyypillinen ja ilmeisen rakas kamadogrilli, The Big Green Egg.

Vaikka Argentiina voidaan luokitella ensisijaisesti pihviravintolaksi, niin laajahkosta listasta löytyy mukavasti vaihtoehtoja myös merenelävistä pitäville. Kasvisruokailijakaan ei jää ruoatta, vaikka selkeästi painotus on grillatuissa eläinkunnan tuotteissa. Kattava lista on selkeää luettavaa eikä mennyt kauankaan kun löysimme listalta mieleisemme annokset.

Pistin merkille myös tuhdit annoskoot sekä mun mielestä erittäin kohtuulliset hinnat. Esimerkiksi puolen kilon T-luupihvi kustantaa Argentiinassa kutakuinkin kolmisenkymppiä. Samasta annoksesta saa meillä pääkaupunkiseudulla pulittaa miltei tuplasti enemmän.

Minä aloitin jollain, jota en vaan voi vastustaa, jos sitä listalta kohtuuhintaan löytyy. Ja hyvä, että en vastustanut, sillä Argentiinan Foie Gras eli hanhenmaksa oli jotain aivan älyttömän hyvää eikä määrässäkään oltu pihistelty. Sori hanhet.. Tätä herkkua vaan täytyy joskus saada.

En itse asiassa osannut ollenkaan odottaa näin tasokasta annosta, joka oli vieläpä aseteltu lautaselle oikein nätisti. Oijoi, vesi herahtaa kielelle kun muistelenkin tätä täyteläistä makukokemusta. Vahva suositus!

Myös seuralaisen vuohenjuustosalaatti sai ylitsevuotavat kiitokset.

Vuohenjuusto sinänsä on varma valinta melkeinpä paikassa kuin paikassa. Kun nautitaan vuohenjuustoa ravintola-annoksena, niin avainasemassa ovat lisukkeet. Raikas salaattipohja kera annosta piristävien marjojen ja hedelmien teki salaatista paitsi kaunista katseltavaa, niin myös tarjoili mukavan monipuolisesti makuja, jotka tuntuivat pieninä, raikkaina pirskahduksia suussa.

Kokonaisuus oli kivasti tasapainossa. Vaikka lautaselta löytyi montaa eri raaka-ainetta, niin ei kuitenkaan mitään liikaa. Tai liian vähän.

Tärkein sitova elementti salaatissa oli kuitenkin herkullinen salaatinkastike. Se on se juttu, jolla salaatista tehdään annos eikä vain kasaa satunnaisia raaka-aineita lautasella. Erittäin onnistunut annos!

Näin herkulliset olivat näkymät pääruoan saapuessa pöytään!

Halusin jälleen lähestyä kokemusta mentaliteetilla ”mahdollisimman montaa lajia maistetaan”. Argentiinassa tämä olikin helppoa, sillä listalta löytyi valmiina ”Ylellinen valikoima grillattua lihaa kahdelle”.

Siinähän sitä oli, kaikkiaan miltei kilon verran täydellisesti kypsennettyä ja maustettua lihaa lisukkeineen ja kastikekokoelmineen! Kylkeen luonnollisesti ruoansulatusta edistävää argentiinalaista punaviiniä – Malbecia sekä Malbecin, Cabarnet Sauvignonin ja itselleni aiemmin tuntemattoman Tannat -rypäleen sekoitusta.

Mitä kaikkea kuumalta, kiviseltä lihatarjottimelta löytyikään?

Ensinnäkin Argentiinan käyttämä liha tulee Etelä-Amerikasta. Kyselin luonnollisesti paikallisen lihan perään, jota moni virolainen ravintola tuntuu suosivan. Opinpa taas jotain uutta; Etelä-Amerikasta tuleva liha on rakenteellisesti ”parempaa” kuin paikallinen, joka puolestaan ajaa maullisesti ohi tuontilihan. Asia, joka ei ollut koskaan tullut mieleenikään!

Mitä argentiinalaiseen lihaan tulee, niin mulla on sellainen mielikuva, että toiset arvostavat ja toiset eivät. Itse kannatan mielelläni paikallisuutta, mutta ymmärrän kyllä yskän. Lihan rakenne, pehmeys ja tiiviys ovat myös olennainen osa ruokailukokemusta. Eikä näissä pihveissä kyllä ollut maunkaan puolesta valittamista. Ja toki argentiinalaiselle ravintolalle on jotenkin luonnollista tarjota autenttista, argentiinalaista lihaa.

Tähän satsiin kuului kolmea eri sorttia – naudanlihavartaita, porsaan kylkiriviä eli ribsejä ja harvinaisen komea possun karekyljys.

Annokseen kuului omavalintaisesti yksi lisuke ja yksi kastike. En taaskaan osannut päättää, jotta minkä kastikkeen valitsisin, joten pyynnöstä saimme eteemme koko kastikevalikoiman.

Näistä suosikikseni nousi ehdottomasti chimichurri. Taidan elellä jonkinlaista chimichurrin hurmoskautta, mutta mikäs sen paremmin sopisikaan Argentiina -teemaan kuin tuo seuduilta kotoisin oleva, yrttinen kastike.

Heh, emännän lautanen oli latoamisen jälkeen melkoinen sekasotku. Eikä sotku ulottunut vain lautaselle; tahmassa olivat niin näpit kuin naamakin. Ei kovin nättiä, mutta äärettömän nautinnollista. Mihin tarvitaan ruokailuvälineitä kun sormet löytyvät jokaiselta?

Liha oli niin täydellistä, että väitän joutuneeni jonkinlaiseen alkukantaiseen hurmostilaan sitä petomaiseen tyyliin lautaselta kaksin käsin tuhoten ja luut puhtaaksi kaluten. Luiden kaluaminen olikin äärimmäisen helppoa, sillä liha irtosi niistä melkein itsekseen. Hyvin kypsennetyn kylkirivin merkki!

Seuralaisen lautanen näytti hieman hillitymmältä. Lisukkeena litistetty peruna kera kastikkeen ja kuutioidun pekonin.

Olin niin keskittynyt omaan lihalliseen nautintooni, että kaverin peruna jäi siinä hurmostilassa maistamatta. Valitettavasti ei hänkään osannut näin jälkikäteen kertoa sen enempää perunan valmistustavasta kuin kastikkeestakaan. Koska se liha!

Best for last! Vatsat olivat umpitäynnä, mutta ei puhettakaan, ettäkö olisin jättänyt jälkkärin väliin. Hyvä näin, sillä jaoimme eittämättä parhaan koskaan maistamani suklaakakun!

Jos rakastat lihan lisäksi suklaakakkua, niin tätä et halua missata. Itse asiassa jo pelkän suklaakakun vuoksi kannattaa ottaa suunta kohti Argentiinaa.

Kyseessä oli perinteinen argentiinalainen jälkiruoka, chocotorta, jossa yhdistyvät kerroksittain suklainen kakku ja dulce de lechestä sekä tuorejuustosta vatkattu, pehmeä, kermatoffeemainen tahna. Koko kerroksellinen komeus oli kätketty suklaapäällisen sisään ja katettu kauniisti lautaselle kera tuoreiden marjojen sekä vadelmaisen kastikkeen.

Voi hyvät hyssykät, miten herkullista! Ja taas oltiin, ei sen seitsemännessä taivaassa vaan pikemminkin kymmenennessä.

Noniin, tästä tuli nyt varsinainen hehkutuspostaus. Mutta näin se homma toimii silloin, kun se parhaiten toimii. Yritin kyllä kovasti keksiä jotain parannettavaa Argentiinan tarjoamaan kokonaisuuteen siinä kuitenkaan onnistumatta. Ainoa asia, jota harmittelimme oli ateriointiin käytettävissä ollut aika. Aikaa olisi pitänyt varata ravintolakäynnin ja kotimatkan väliin enemmän. Oma moka.

Yritin pohtia myös annosta, joka olisi kohonnut muiden yläpuolelle. Yleensä sellaisen nimeäminen on kohtalaisen helppoa ja useimmiten se on jokin alkuruoka. Argentiinan suoritus oli kuitenkin tasaisen vahva alusta loppuun saakka, joten en nyt osaa ollenkaan sanoa, mikä annos näistä olisi mielestäni ollut ylitse muiden.

Argentiinalla on selvästikin kaikki nautinnolliseen ravintokokemukseen tarvittavat osa-alueet kunnossa ja kokonaisuus kohillaan. Kun tähän komboon vielä lisätään asiakkaan odotusten ylittäminen, niin tuloksena on ruokailukokemus, jonka haluaa kokea uudelleen. Vuosien kokemuksella lienee oma osuutensa, mutta myös aiemmin esiin nostamani sydän ja etenkin pääkokki Kisseljovista paistava intohimo tekemiseen välittyi vahvasti.

Huippukokemukseen ei aina tarvita fine diningia. Pihviravintolakin pystyy sellaisen tarjoamaan ja kipuamaan rehellisellä, ammattitaidolla ja rakkaudella valmistetulla ruoalla toisinaan jopa hieman keinotekoiseksi hiotun fine dining -ruokailun rinnalle. Jopa yli.

Haluan vielä kiittää ravintola Argentiinaa heidän tarjoamastaan vierailusta. Erityiskiitos ystävälliselle henkilökunnalle sekä pääkokki Konstantin Kisseljoville hänen ajastaan ja antoisista keskusteluista työn lomassa.

Suosittelen ravintolaa kyllä lämpimästi kaikille Tallinnan kävijöille, jotka haluavat nauttia äärettömän maukasta, kursailematonta ruokaa miellyttävässä, mutta ei turhan hienostelevassa ympäristössä. Argentiina on enemmän kuin pelkkä pihvipaikka. Ja vaikka sijainti vilkkaan ”valtatien” varressa ei ehkä ole ihanteellisin, niin matka Vanhakaupungista Pärnu maantee 37:ään on lyhyt ja taittuu kätevästi kävellen.

Tiedän, että moni suomalainen on tiensä Argentiinaan jo löytänyt ja monille siitä on myös muodostunut jonkinlainen kantapaikka. Joten jakakaapa ihmeessä omia kokemuksia kaikki paikassa jo käyneet ja sinne tämän perusteella suuntaavat!

Yhteistyössä Argentiina restoran. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Jalopenoa pirtelöön

Pirtelöiden aika ei ole ohi! Vaikka suurin seksikkyys lienee jo tiessään.

Täytyy myöntää, että nykyään pirtelöitä tulee popsittua ihan liian vähän ja enemmän kausittain kuin säntillisesti. Pirtelöt ovat kuitenkin nopeaa ja helppoa terveysruokaa. Keho ja mieli kiittää aina kun saa kulautettua ison lasillisen vihreää kurkusta alas.

Tämä on ollut mun koko kesän suosikkipirtelö. Pääsin jo kivasti pirtelöiden makuun ja onnistuin rakentamaan niiden ympärille ruokarutiinin, joka soljui päivästä toiseen eteenpäin ihan itsekseen. Sitten hajosi jääkaappi ja elin ilman minkäänmoista kylmäsäilytystä viikon päivät ennen kuin uusi jääkaappi tuli taloon. Siihen katkesi myös pirtelörutiini, johon yritän jälleen päästä kiinni. Still working on it…

Kylmän kuuma viherpirtelö syntyi vähän vahingossa, kun jostain oli jäänyt pari jalopenoa lojumaan. Ja jos jostain kasvikunnan tuotteesta haluan helposti eroon ennen kuin se on kypsä roskikseen, niin pistän sen pirtelöön. Näin kävi jalopenonkin.

Ensimmäisen satsin kulautin kurkusta hampaita irvistellen. Kylmän ja tulisen liitossa on jotain perin mielenkiintoista. Kunhan löytää itselleen sopivan tasapainon. Koko suu liekeissä ei ole mikään maailman miellyttävin kokemus. Eikä lieskojen sammutus se helpoin juttu – poltetta riittää pidemmäksikin aikaa.

Jokunen kokeilukerta vaadittiin ennen kuin polte muuttui miellyttäväksi ja oikea annos vihreää poltetta löytyi. Tosin edelleen vahinkoja sattuu. Eivät ole kaikki jalopenot samasta pensaasta poimittu!

Pirtelön pohja löytyi vanhasta tutusta Sitruunan virkistämästä. Pientä tuunausta vailla valmis. Jalopeno uutena tulokkaana ja sitruunan tilalla lime. Välillä pistän sekaan persiljaa, toisinaan korianteria riippuen siitä, kumpaa yrttiä sattuu käsillä olemaan. Molemmat passaavat.

Väri ei ole yhtä heleä kuin serkku sitruunaisessa. Johtunee iän myötä kasvaneesta kollageenin tarpeesta ;)

TULISEMPI VIHERPIRTELÖ JALOPENOLLA

2 annosta

  • ½ kurkku
  • 2-3 sellerinvartta
  • 1 luomuomena
  • ½ rasiaa pinaattia (tai muuta vihreää)
  • iso kourallinen korianteria tai persiljaa
  • 1 lime
  • 1 pieni tai ½ isommasta jalopenosta
  • ripaus suolaa
  • 3 dl vettä
  • (kollageeni- tai gelatiinijauhetta)
  1. Pese ja pilko kasvikset. Kuori lime, tarvittaessa myös tehotuotettu omena.
  2. Lataa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta pirtelöksi. Säilytä tarvittaessa suljetussa lasiastiassa, jääkaapissa.

Ei se käytännössä tämän vaikeampaa ole, eikä aikaakaan kulu kuin kymmenisen minuuttia. Kerralla syntyy reilu litra ravinteikasta juomaa, jonka olen nähnyt parhaaksi nauttia kahdessa eri erässä.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

Merta ja margaritaa Tallinnan sydämessä – The Seafood Bar Tallinn

Menin merta edemmäs kalaan! Sanotaan, ettei merta edemmäs kalaan kannata lähteä. Olen asiasta toista mieltä. Menen enemmän kuin mielelläni merta edemmäs. Etenkin paljon positiivisia ruokakokemuksia tarjonneeseen Tallinnaan.

Olinkin erittäin mielissäni kun kutsu kävi tutustumaan kesän kynnyksellä avattuun, merellisiin herkkuihin erikoistuneeseen The Seafood Bar Tallinnaan.

Paristakin eri syystä. Koska suunnitelmissa oli kesäretki eteläiseen naapuriin anyway, ja koska merenelävät ovat kelluneet learn-to-love -listallani jo pidemmän aikaan. Ja koska kaksi kärpästä yhdellä iskulla on aina parempi kuin yksi kärpänen kahdella.

Moni kollega oli ehtinyt The Seafood Baria ihmettelemään ennen emäntää. Olin lukenut juttuja ja katsellut kauniita kuvia mielenkiinnolla, joten osasin odottaa, mitä tuleman piti. Paitsi että en osannut. Nämäkään kuvat eivät tee oikeutta ravintolan merelliselle tunnelmalle. Se täytyy omin silmin nähdä ja kokea.

The Seafood Barin sijainti on aivan loistava Vanhakaupungin porteilla kaikkien tuntemia kukkakojuja vastapäätä. Ravintola on Tallinnan ensimmäinen näin kokonaisvaltaisesti mereneläviin keskittyvä ravintola. Tilat jakautuvat peräti neljään, jopa viiteen erityyppiseen, joista jokainen varmasti löytää sen hetkiseen tunnelmaan ja säähän sopivimman.

Ravintolaa lähestyttäessä ensimmäisenä vastassa on Virukadulle levittäytyvä terassi, jossa on mukava nautiskella ulkoilmasta kadun elämää seuraten. Itse kaipaan aterialle enemmän ruokarauhaa, joten mulle terassi toimisi parhaiten lasillisen nauttimiseen kera pienen annoksen tuoreita mereneläviä.

Ravintola toimii kahdessa kerroksessa. Ulko-ovien takaa aukeaa eräänlainen aulatila, joka toimii ensisijaisesti baarina. Varsinainen ravintolasali löytyy yläkerrasta. Kuten ravintolan nimikin kertoo, niin kyseessä on sekä ravintola, että baari, josta viinilasillisten lisäksi löytyy myös vino pino erilaisia cocktaileja; margaritan ja mojiton lisäksi myös olutta ja väkevämpiä juomia.

Ensimmäisen kerroksen ”aulabaari” on kuin meren raikas tuulahdus. Pidän valkoisesta (ja kulmikkaasta ;)), joten tilan ilme kirkkaansinisine tehosteväreineen toimi mielestäni mainiosti. Huomio kiinnittyi valkoisia posliinikaloja uiskentelevaan mobiiliin sekä kekseliäästi lautasista koottuun, kalansuomuja muistuttavaan takaseinään.

Toisen kerroksen ravintolasali yllätti rennolla, mutta yksityiskohtaisella, viimeistellyllä ja viimeisen päälle mietityllä sisustuksellaan. Vanhat tiiliseinät luovat tilaan mukavan lämpimän tunnelman. Sinänsä ei kai pitäisi olla enää yllättynyt, sillä Tallinnassa ravintolamiljööt ovat hanskassa ja tukevat loistavasti ravintoloiden ilmapiiriä ja toiminta-ajatusta.

Suunnittelijataustani vuoksi kiinnitän ehkä tavallista enemmän huomiota tilallisiin ja sisustuksellisiin seikkoihin, mutta uskon vaikutuksen tavoittavan myös tavan tallaajan. Koska tunne. Ja tunteen vaikutus kokonaisvaltaiseen kokemukseen.

Olen aiemminkin toitottanut, kuinka pelkkä erinomainen ruoka ei enää riitä. Mitä enemmän päästään ns. ihon alle, sen lähtemättömämpi vaikutus.

Myöskään kaunis ulkokuori ei yksinään sykähdytä. Kuoren sisällä täytyy sykkiä sydän, ja se oli asia, joka The Seafood Barin kohdalla jäi eniten mietityttämään. Sykkiikö kuoren alla aito sydän vai kiertääkö veri koneen voimin? Kyseessä on hyvin nuori ravintola, jonka sydän lienee vielä kehitysvaiheessa ja vahvistunee toimintakuukausien ja -vuosien kerääntyessä.

Syvällinen aloitus =D Ehkä palailen takaisin maanpinnalle ennen kuin filosofinen tie vie taivaisiin.

Pidän ajatuksesta, että saman katon alla toimii varsinaisen ravintolan lisäksi baarimainen tila, jossa voi kipaista lasillisella tai nauttimassa pienen annoksen tuoreita mereneläviä kera raikkaan kuplajuoman.

Emme tällä kertaa jääneet baariin vaan kipusimme portaat ylös ravintolasaliin, josta sieltäkin löytyy tunnelmaltaan pari erinoloista tilaa sinisine plyysisohvineen ja Välimeren bistroissa tuttuine, intiimeine pöytäryhmineen.

Koska ilta-aurinko vielä kauniin kesäpäivän jäljiltä lämmitti, niin me suuntasimme viehättävän ravintolasalin sijaan sisäpihan rauhalliselle terassille. Mereneläviä ulkoilmassa! Täydellistä! Eikä yhtään haitannut, vaikka tämä terassi oli vielä vähän keskeneräinen.

Ennen terassille siirtymistä huomioni kiinnittyi portaikon ja ravintolasalin taideteoksiin.

Jo ennen ravintolaan astumista olin pannut merkille upean, ravintolakyltin vieressä sisääntulijoita tervehtineen, pronssisen saksiniekan. Saksiniekan kohdalla ei ollut epäilystäkään, etteikö kyseessä ollut aiemmin päivällä tapaamani, paikallisen kuvanveistäjä ja taiteilija Tauno Kangron työ.

Taunon töitä löytyi lisää sisätiloista, mm. alakuvassa vasemmalla näkyvä viikinkiveneiden seinäinstallaatio. Hienoa, että The Seafood Barissa on panostettu uniikkiin, ravintolan teemaa tukevaan taiteeseen! Arvostan!

Tilallisesti ja toiminta-ajatukseltaan Tallinnan Seafood Bar teki vaikutuksen, mutta vatsan täytettä ja janon sammuttajaa ravintola-baarista kai ensisijaisesti tullaan hakemaan. Mites Seafood Barin ruoka?

Ruoan mainostetaan olevan tuoretta, kuten merenelävien tuleekin olla. Ja siellähän sitä oli kaikenlaista eväkästä ja muuta mönkijää kylmänä höyryävässä jääaltaassa, enkä kokenut aiheessa aterian jälkeen moittimista.

Tosin täytyy muistaa, että rima asettautuu kohilleen aiempien kokemusten perusteella. Vaikka olen maistanut todella maukkaita mereneläviä, niin koen edelleen olevani näiden suhteen aika noviisi. Mutta tällä kokemuksella, ja niin kauan kun en ole suoraan merestä nostettua kampasimpukkaa kitusiini pistänyt, niin tykkäsin kyllä.

Ennen kuin The Seafood Barin antimia päästiin maistelemaan, piti tietysti valita, jotta mitä lautaselleen haluaa laitettavan.

Täytyy myöntää, että laajan listan eteen saatuani meinasi sormi mennä suuhun ja olin hieman hämmentynyt. Tuntui helpoimmalta aloittaa viinilistasta, josta koko aterian kattavaksi ruokajuomaksi valikoitui aivan loistava Gautheron Chablis! Toimi sekä sellaisenaan, että läpi aterian. Jopa jälkiruokana. Vahva suositus tälle. Ei ole viini edullisimmasta päästä, mutta jos pikkasen haluaa panostaa ruoan lisäksi myös juomaan, niin pistäpä tämä muistiin.

Takaisin laajaan listaan. Onneksi mulla oli mahdollisuus keskustella ravintolan edustajan kanssa, jotta kykenin ymmärtämään listaa paremmin.

Olin todellakin hukassa lähtökohtani aterialle ollessa tavanomaisessa alku-, pää- ja jäkiruoka-ajattelussa. Jos kuitenkin muistaa, että The Seafood Bar toimii sekä ravintolana, että baarina, niin listassakin alkaa olla järkeä; vaihtoehtoja eri tilanteisiin. Ja vaihtoehtoja eri valmistustapoihin. Ne kaikki löytyvät listalta. Voit siis valita ahvenesi kokonaisena tai fileenä, grillattuna tai höyrytettynä jne.

Vaikka tavallaan tajuan systeemin, niin ehkä silti toivoisin jotain yksinkertaisempaa. Listaa tai listan esitystapaa. Monesti vähempi on enempi ja kaikille kaikkea ajattelu menee metsään. Keskity vahvuuksiin ja karsi loput. Ehkä niitä vahvuuksia vielä tässä vaiheessa kartoitetaan… Mutta sinänsä on aihetta antaa kiitosta monipuolisesta merenelävien valikoimasta. Kaikkea löytyy kaloista hummeriin ja muihin saksikkaisiin. Tarjolla on niin mätiä, lonkeroita kuin äyriäisiäkin. Inspiraatiota on ammennettu useasta maailman eri kolkasta ja keittiöstä – niin Välimeri kuin Aasiakin ovat vahvasti läsnä.

Listan lisäksi saimme eteemme tabletit, joista selata annoskuvia. Olin edelleen lievän hämmennyksen vallassa. Miten tämä toimii ja what`s the point?! En itse koe tarpeelliseksi nähdä annosta etukäteen. Kunhan tiedän raaka-aineet ja valmistustavan. Musta on kiva nähdä annos vasta kun se eteeni kannetaan. Koska odotus ja yllätysmomentti. Nyt tuntui olevan liian paljon häslinkiä ennen kuin päästiin itse asiaan.

Mietityttämään jäi myös sellainen vaihtoehto, että mitä jos annos lautasella ei olekaan kuten kuvassa? Jos jotain puuttuu, jotain on liikaa tai asettelu toisenlainen? Mieleen tulee esim. hampurilaisravintoloiden upeat kuvat ja mainokset, joiden tuloksena kädessä on milteinpä poikkeuksetta iso pettymys.

Noh, tämä tablettisysteemi on kokeilussa ja kokemuksia kerätään. Toisaalta ymmärrän myös, että jollekin voi olla tärkeää nähdä, mitä tilaa.

Aloitin aterian tuoreella, jääkulhosta tarjotulla kampasimpukkacarpacciolla, jota koristi wakame -levä. Ehkä näitä meren ja rantojen kasviksia voisi hyödyntää enemmänkin?

Aloitin parhaalla, sillä kampasimpukka osoittautui koko aterian parhaaksi annokseksi. Tätä olisin syönyt mielelläni enemmänkin. Suosittelen! Vaikka vain kevyeksi palaksi viinilasin kylkeen.

Kampasimpukoista jatkoin tuoreeseen tonnikalaan eli tonnikalatartariin. Tykkäsin tästäkin. Tuoreet ovat The Seafood Barilla selvästikin hallussa.

Olisin toivonut alkuun vielä rakastamaani lohisashimia, mutta tarjoilija sai mut vakuuttuneeksi, ettei kannata. Koska se on ihan samaa kuin sushipaikoissa saa. Whaaaat?! Tarkoittaako tämä, että sashimihimon yllättäessä kannattaa kalaravintolan sijaan suunnata sushipaikkaan?

Oikein harmitti ravintolan puolesta tarjoilijan käytös. Valitettavasti näitä pettymyksiä tuli illan aikana muitakin. En nyt paneudu näihin kömmähdyksiin tässä sen enempää. Haluaisin kovasti pistää töksäytykset kiireen piikkiin, mutta en sitä hyvällä tahdollakaan kykene tekemään. Ehkä tarjoilun palvelupuoli paranee ravintolan vanhetessa ja kokemuksen karttuessa, mutta kehottaisin panostamaan tarjoiluhenkilökunnan sekä palvelu- että ruokatietouskoulutukseen pikapikaa.

Ja joo, tiedän, että saatan olla tavallista hankalampi ja vaativampi asiakas, koska kokemusta varsin loistavista ravintoloista on kerääntynyt kivasti. Viittaan siis jo aiemmin mainitsemaani aiempien kokemusten asettamaan rimaan, jota on jatkuvasti vaikeampi ylittää.

Seuralaiselle maistui alkuun katkarapu-caesarsalaatti, jonka kastike sai kiitosta. Maistoin itse yhden katkiksen. Kelpasi kyllä.

Mutta perussettiä sanoisin. Ja perussetti on se, mitä ymmärsin The Seafood Barin aika pitkälti haluavankin tarjota; fokus ja kunnioitus pääraaka-aineessa, muuta yksinkertaisemmin ja vähän vähemmän.

Sinänsä kyllä pidän ideasta, jossa pääraaka-ainetta kunnioitetaan ja annetaan sille mahdollisuus loistaa. Keep it simple, but tasty. Ei piiloutumista lisukkeiden lomaan.

Minä jatkoin ennen pääruokaan siirtymistä vielä lämpimällä alkuruoalla eli lautasellisella haudutettuja sinisimpukoita. Hyvä valinta! Entisenä äyriäiskammoisena natustelen simpukoita nykyään mielelläni ja kannustan muitakin arkajalkoja aloittamaan vaikka näistä. Näihin tulee himo!

Sinänsä ei Seafood Barin sinisimpukoista jäänyt mitään erityistä mieleen. Olen syönyt aivan loistavia sinisimpukoita, joten siinä mielessä sanoisin, että perussettiä tämäkin. Maistuivat, mutta sellaista tunnetta ei jäänyt, että juuri näiden takia on pakko palata ravintolaan.

Pääruoaksi halusin ehdottomasti lonkeron, sillä mielessä oli vielä tämän kesän Taste of Helsinki -tapahtuman aivan loistava annos, joka sai mut ihastumaan mustekalaan ensipuraisulla.

Oli pari vaihtoehtoa, joista valita. Suosituksesta päädyin lopulta kreikkalaisen sijaan espanjalaiseen, Galician tyyliin valmistettuun mustekalaan. Jälleen hyvin simppeliä; pääosassa lonkero, mukana pari perunaa sekä salaatinlehtiä, joita en itse asiassa olisi edes kaivannut. Lonkero riitti mainiosti.

Annos ei aivan yltänyt aiemmin nauttimani tasolle, mutta veikkaan, että sen voittaminen tuleekin olemaan vaikeaa ravintolalle kuin ravintolalle ;)

Seuralainen valitsi pääruoaksi kokonaisena grillatun kalliomeriahvenen, joka oli kyllä kivasti kypsennetty. Kala kaipasi lisää suolaa, mutta kuten ravintolan edustajan kanssa keskustelimme, niin on parempi pitää suolatasot matalina kuin tarjota tönkkösuolattua kalaa. Suolaa ja muita mausteita saa aina lisää, ei pois. Varsin fiksua siis, sillä suolan tarve on ihmisillä hyvin erilainen.

Pöydissä piti olla suolaa ja pippuria, joista lisätä, mutta ainakaan meidän pöydässämme ei näitä tällä kertaa ollut (pyytämällä saa). Tilanne saattoi olla toinen ravintolasalissa. En huomannut katsoa. Tästä tulikin vielä mieleeni, että pöydässä oli kyllä tuiki tarpeellinen talouspaperirulla. Hyvä niin, mutta olisin kaivannut vielä jonkinlaista lautasliinaa suojaamaan vaatteita. Etenkin simpukoiden kanssa tahtoo monesti rapatessa vähän roiskua.

Kaloissa tosiaan on mahdollisuus valita joko kokonainen tai filee. Hieno homma, sillä tässäkin asiassa taitaa löytyä pari eri koulukuntaa. Täytyy myöntää, että itse kallistun maun kustannuksella herkästi helpommin syötävän fileen puoleen. Kunnostautumisen paikka!

Kakkuvoittoisen jälkiruokalistan skippasimme tällä kertaa. Jälkkäriasiaa pohtiessani tulin muutenkin tulokseen, että merellisen aterian jälkeen suu kaipaisi kakkujen sijaan jotain kevyttä ja raikasta. Itselleni riittäisi lasillinen laatusamppanjaa, jonka tällä kertaa kuitenkin korvasi tuo aivan mainio Chablis.

The Seafood Bar Tallinn oli kokonaisuudessaan positiivinen kokemus ja tervetullut tulokas Tallinnan ravintolamaailmaan. Erityisesti pidin ravintolaympäristöstä sekä sen merenherkkuihin keskittyvästä, moniulotteisesta toiminta-ajatuksesta sekä raaka-aineajattelusta. Pientä viimeistelyä vielä toimintaan ja huomio tarjoiluhenkilökuntaan, niin puitteet alkavat olla kohillaan. Sitten olisi enää saatava se sydän sykkimään ;)

Menisinkö uudelleen? Ehdottomasti! Kyllä hyvä, yksinkertainen ruoka ja terveelliset merenelävät ilman turhaa höttöä houkuttelevat. Luonnollisesti kiinnostaa myös The Seafood Barin kehittyminen kohti vallitsevaa viimeisteltyämpää ravintolakokemusta.

Emäntä kiittää lämpimästi The Seafood Baria tutustumiskäynnistä, keittiömestari Dmitry Fomenkoa ja muuta henkilökuntaa kaikin puolin antoisasta kokemuksesta ja valaisevista keskusteluista! Toivottavasti tapaamme pian uudelleen!

Yhteistyössä The Seafood Bar Tallinn, VIP Viru Apartments ja Bulevardin Viestintä.
Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Taiteilijoita ja taivaallista ruokaa Tallinnassa

Terveisiä Tallinnasta! Tästä se taas starttasi, viikon takainen reissu Tallinnaan, loppukesän aurinkoisessa säässä edelleen uutuuttaan kiiltävästä T2 -terminaalista.

Sanotaan, ettei säällä ole väliä, kunhan varusteet ovat kohdallaan. Olen asiasta eri mieltä; säällä ON väliä! Ei sikäli, jottako tässä sokerista oltaisiin, mutta tunnelman takia. Onhan se nyt aivan eri asia ihailla yläkannelta näitä auringossa hohtavia merimaisemia kuin linnoittautua laivan uumeniin sadetta, tuulta ja myrskyävää merta karkuun.

Skumpat sille! Kauniille päivälle ja seuraavalle. Perinteistä pidetään kiinni, joten kuplajuomalla alkoi aamu. Vaikkakin olen sitä mieltä, että laivan samppanjaan ei kannattaisi kiinnittää lanttiakaan. Harvinaisen karmeaa kuraa oli taas tarjolla eikä baarin valikoimissa juurikaan hurraamista. Ehkä oluenystävillä menee paremmin.

Olen myös jokseenkin kyllästynyt buffien ruokatarjontaan, joten aamiaisbuffet jäi tällä kertaa väliin. Vatsaa kuitenkin kurnutti, joten palan painiketta piti saada, vaikka suunnitelmissa olikin aloittaa Tallinnan päässä päivä ruokapuolesta.

Klassinen katkarapuleipä oli kuitenkin oikein oiva valinta. Ei mitään älyttömän edullista, mutta rapuja oli riittävästi, vähän vihreääkin ja kaupan päälle kananmuna pitämään nälkää loitolla tuntia pidempään.

Tallinnassa piti suunnata ensitöikseen burgerille, mutta suunnitelmat vaihtuivat lennossa. Vatsaa täytti katkisleipä ja kaunis ilma houkutteli Vanhakaupungin kujille kuljeskelemaan.

Aiemmat reissut ovat olleet aikalailla tupaten täynnä aikataulutettua ohjelmaa. Tällä kertaa kalenterissa oli vain kaksi pöytävarausta ja loppu vapaa-aikaa. Toki mielessä oli juttuja, mutta ei kello kaulassa kimpoilemista vaan enemmän rentoa, ”mennään kun ehitään ja jos ei ehitä, niin jätetään menemättä” -meininkiä.

Ensimmäinen tankkausasema oli kivenheiton päässä Vanhakaupungista, Pärnu maanteen varrella sijaitseva Estonian Burger Factory, jonka Retro 69 -hampparia pääsin maistamaan kesäkuisilla Tallinna Street Food -festareilla.

Ulkoisesti ei mikään kaikkein fancyin paikka, kuten ei hamppariravintolan tarvitsekaan olla. Mutta ystävällinen henkilökunta, luomulihasta paistetut pihvit ja kattava, herkullisten hampurilaisten valikoima tekevät paikasta kyllä vierailun arvoisen. Menen toistekin! Plussaa vanhojen puiden katveessa sijaitsevasta terassista, jolla oli mukava mutustella purilaista kera viileän siiderin.

No niin, siinä se nyt on koko komeudessaan henkilökunnan suosituksesta valitsemani ”Portobello and Beef” -burgeri! NAKUNA! Sanoisin, että olivat koko ja maku kohillaan.

Ehkä paras ikinä maistamani hampurilaispihvi paistetaan EBF:ssä. Salaisuus piillee Virossa kovin suositussa Big Green Egg -grillissä. Aivan mahtava savuisuus ja sopiva kypsyysaste. Ja mikä parasta, niin kaikki EBF:n hampurilaiset onnistuvat myös ns. naked burger -versiona eli ilman leipähöttöä. Sopii mulle! Uskoakseni myös monelle muulle.

Jännittävintä hampurilaisessa oli portobello. Mulle. Ehkä jokunen emännän juttuja jo pidemmän aikaa seuraillut vielä muistaa, että sienet ja merenelävät ovat olleet pienoinen haaste ja projekti tässä menneen vuoden aikana. Olen vähitellen päässyt molempien makuun, eivätkä kummatkaan enää pelota yhtä paljoa kuin aiemmin. Oikeastaan päinvastoin – uteliaisuus on positiivisten makukokemusten myötä herännyt!

Portobello and Beef -burgeri oli ERITTÄIN ruokaisa ja kaikki lautaselta löytyneet sienetkin maistuivat. Seuralaisen valinta osui sinihomejuustolla höystettyyn True-Blue -burgeriin, joka sekin kuulemma maistui. Nakuna eli ilman sämpylää.

Juomaksi halusin jotain virkistävää hellepäivään. Paikallisen City Ciderin kuivahko Mull artesaanisiideri vuosimallia 2016 ajoi asian ja yllätti positiivisesti. Tämä siiderijuttu vaan jotenkin osataan naapurissa.

Vatsat täynnä oli hyvä suunnata majapaikkaan, joka olikin melkoisen hulppea ja sijaitsi aivan loistavalla paikalla Vanhakaupungin ”pääsisäänkäynnin” välittömässä läheisyydessä, Virukadulla, ravintola GOODWINin yläkerrassa.

Ihan mahtava vaihtoehto hotellihuoneelle! Oli kokoa ja näköä sekä ylimmän kerroksen näkymät suoraan Virukadulle. Ihanaa vanhan rakennuksen persoonallista tunnelmaa kaikin mukavuuksin. Erityismaininta liinavaatteille; sekä vuodevaatteet, että pyyhkeet olivat kivan ylellisiä. Alkuun olin huolissani kadulta kantautuvasta melusta, mutta yllätyksekseni molemmat makuuhuoneet olivat yöaikaan hiljaisia.

Nämä AirBnB -tyyppiset yöpymisvaihtoehdot ovat viime vuosina yleistyneet räjähdysmäisesti. Kannattaa kokeilla, jos hotellielämästä alkaa vähitellen hohto kadota ja etenkin, jos reissussa viipyy vähän pidempään. Tähän kyseiseen VIP Viru Apartmentsin vuokraamaan huoneistoon voi tutustua tarkemmin esim. Booking.comissa.

Eipä siinä taas tuntia kauemmin ehditty vanheta kun pöytävaraus Tallinnan uudessa kalaravintolassa, The Seafood Barissa odotti.

Tällä reissulla pääsinkin oikein urakalla haastavien raaka-aineiden makuun – päivällä pistin portobelloa poskeen ja ilta jatkui merenelävien eli kaikenlaisten nilviäisten ja lonkeroiden merkeissä. The Seafood Barista riittää juttua enemmältikin, joten omaa postausta odotettavissa!

Illan pimetessä suuntasin vielä edellisellä reissulla tutuksi tulleeseen Parrot Minibariin. Ajatuksena oli vihdoin käydä tsekkaamassa viimeksi vielä viimeistelyä vailla ollut alakerran 1920 -luvun salakapakka. Valitettavasti salakapakka ei ollut keskellä viikkoa vielä auki eli joudun vielä palaamaan sinne toistamiseen nähdäkseni tuon mielenkiintoisen paikan koko loistossaan ja täydessä touhussa.

Ei reissu silti turha ollut, sillä Parrotin sympaattiselta pääkokilta, Margo Paluojalta irtosi illan loppupuolella kivasti aikaa vaihtaa kuulumisia.

Uusi päivä auringossa ja uudet seikkailut Tallinnan taajamissa!

Halusimme aamusta valmiiseen pöytään ja oikein viehättävä sellainen löytyikin Kadriorgin puistokaupunginosasta, jossa vanhan puurakennuksen uumeniin kätkeytyi varsin kotoinen kahvila ja pikkupuoti NOP (Neighborhood Organic Place eli luomua, juu). Istuimme jo pöytään, kun tajusimme, että takapihalta löytyi aivan ihana puutarha. Ihan täydellinen ympäristö rauhaisaan aamiaiseen!

Aamu alkoi siis oikein mainiosti paitsi kupillisella kahvia, niin myös näillä ravinteikkailla lasillisilla täynnä tuorepuristettua mehua. Toisessa inkiväärillä maustettua porkkanaa ja toisessa muistaakseni ainakin selleriä ja pinaattia sisältävää vihreää.

Aamun pääpalaksi minä nappasin reippaasti kasviksia ja kananmunaa sisältävän uunikypsennetyn, itämaisen shakshukan. Seuralaiselle ihan mahtavaa paahdettua mustaa leipää avokadotahnalla, savulohella, uppumunilla ja isolla kasalla tuoretta salaattisekoitusta.

NOPin musta leipä oli muuten niin hyvää, että vaikka en leivästä niin perusta, niin yksi paikan päällä leipaistu lähti kassissa kohti kotia.

Jälkkärille ei sinänsä olisi ollut enää tarvetta, mutta ihan pakko oli maistaa puokkiin banaanista ja bataatista valmistettuja mustikkapannukakkuja. Ne terveemmät pannarit meinaa! Maistui, vaikka vähän ähkyksi veti ;)

NOPissa on paljon kaikkea ihanaa terveystietoiselle ja rauhallista vanhan puutalon tunnelmaa arvostavalle. Paljon mielenkiintoista jäi listalle, joten veikkaanpa, että emäntä nähdään vielä täällä.

Aamiaiselta, tai oikeammin brunssilta, suuntasimme läheiseen Kadriorgin puistoon. Viimeksi puisto tuli nähtyä vähän hätäisesti, joten nyt ajatuksena oli nauttia kauniista päivästä ja puiston tunnelmasta rauhaisemmissa merkeissä kukkaloistoa ihastellen.

Kuinka väärässä taas olinkaan! Ja jälleen jäi japanilainen puutarha näkemättä. Brunssi tuli vedettyä sen verran pitkäksi, ettei puistossa käyskentelyyn kauheasti aikaa jäänyt, kun piti kiirehtiä jo takaisin majapaikkaan huonetta luovuttamaan.

Yllätys olikin erittäin mieluinen, kun huoneistoon päästyämme kuulimme, että uusia vieraita ei vielä ollut tulossa ja saisimme pitää huoneen lähtöön saakka. Ei sikäli mitään, että olisimme huoneistoon jääneet lojumaan, mutta oli kiva kun tavarat olivat turvassa ja NOPista poimitut, jo tutuksi käyneet Mjukin kombuchatkin pääsivät kylmään. Ei Tallinnaa ilman kombuchaa!

Seuraavaksi koko reissun jännittävin ja yllättävin osuus. Edellisenä päivänä nimittäin kadulla vastaan tallusteli jollain tapaa tutunoloinen, karismaattisen näköinen mies. Yritin nopeasti ohikiitävässä tilanteessa keksiä, että kuka ihme oli kyseessä.

Aavistuksen varassa ja mitään juurikaan miettimättä huusin herran perään ja kysyin, josko hän oli ”se tunnettu virolainen taiteilija”. Nimestä ei ollut tässä vaiheessa hajuakaan, mutta kyllähän jutustellessa paljastui, että herra oli juurikin hän, jonka kaukaisesti jossain aivojeni sopukoissa ajattelinkin hänen olevan. Emme ole tavanneet aiemmin, mutta muutaman kuvan olen kuvanveistäjä Tauno Kangrosta sekä hänen verrattain vaikuttavista pronssi- ja graniittiveistoksista nähnyt.

Pikaisen juttutuokion lopuksi Tauno kutsui meidät ystävällisesti tutustumaan studio-galleriaansa, joten sinne sitten ihastelemaan toinen toistaan upeampia töitä – niin piirustuksia kuin veistoksiakin, joita tiloista löytyi aivan hurjan paljon. Tuottelias ja monipuolinen taitelija!

Kuvat valitettavasti vain studion puolelta, kun en tohtinut luvatta töitä kuvata. Joskus olen saanut asiasta sapiskaa ;)

Mielenkiintoinen persoona ja mielenkiintoinen kohtaaminen. Sikäli myös vähän weirdo, että Tauno oli vahvasti läsnä koko vierailumme ajan; huoneistorakennuksemme edessä komeilee eräs Taunon teoksista ja lisää löytyi edellisillan ruokapaikasta, The Seafood Barista.

Jos taide yhtään kiinnostaa, niin suosittelen piipahtamaan Taunolla kylässä. Studio/galleria sijaitsee Vanhakaupungissa osoitteesta Uus 20 ja on avoinna arkisin klo 10-18. Ovet ovat lukossa, mutta kelloa soittamalla avataan.

Iltapäivästä alkoi jo kahvihammasta kolottaa, joten suuntasimme kahville läheisen Katusekohvikin kattoterassille.

Mun on hyvin vaikea vastustaa suklaakakkua, jos sellaista vastaan tulee, joten jotenkin kahvin kylkeen eksyi palanen kivasti pähkinäistä kakkua kera vaniljaisen jäätelön. Jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää, niin olisin todennäköisesti jättänyt kakkupalan välistä. Sillä edessä oli vielä maailman parhain suklaakakku ikinä! I mean it…

Reissun viimeinen vierailukohde vei meidät takaisin alkupisteeseen eli Estonian Burger Factoryn hoodeille Pärnu maanteen varteen. Sieltä löytyy varsinainen lihansyöjän helmi, ravintola Argentiina, josta saa ehkä parhaimman koskaan valmistetun lihan lisäksi myös sitä maailman parhainta suklaakakkua!

Argentiina oli erittäin positiivinen yllätys, josta omaa tarinaa myös tulossa.

Siinähän ne taas sujahtivat nopsaan pari päivää etelänaapurissa. Jälleen ehdittiin paljon, mutta ihan kaikkea ei. Esimerkiksi ajatuksissa ollut Rotermannin kortteli ruokapaikkoineen jäi edelleen kertaan seuraavaan.

Kotimatka sujui rauhallisissa tunnelmissa meitä koko matkan ajan hellineen auringon jo laskiessa merten taa. Mikäs sen parempi tapa potea reissuväsymystä kun tuijotella auringon punaiseksi värjäämää taivaanrantaa.

Kiitos taas Tallinna ja kaikki ihanat ihmiset, joita reissulla tapasin! I`ll be back! Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin ;)

Paleokeittiön emäntä

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

Helppo nektariini-mustikkapaistos makeannälkään

Heissulivei, emäntä on palannut reissultansa! Takana on jälleen yksi antoisa reissu Tallinnaan, josta taas riittää tarinaa ja vinkkejä etenkin Tallinnan ruokatarjonnasta kiinnostuneille.

Reissu meni kivasti. Helteinen sää helli ja sitä rataa. Mutta kotiinpaluu ei sitten sujunutkaan yhtä auvoisasti. Ensin myöhästyin raitiotien korjausten vuoksi junasta ja seuraavaksi totesin jääviileäkaapissa olevan lämpöä sellaiset 25 astetta. Plussaa.

Päätti kapistus hajota sopivasti reissun aikana. Ei muuta kuin kassikaupalla ruokaa roskikseen, neuvottelut vakuutusyhtiön kanssa ja uuden jääkaapin hankintaan. Siinähän se haihtui reissuväsymys ja sujui perjantaipäivä vähemmän aurinkoisissa tunnelmissa. Tässä nyt kolmatta päivää jo elelen ilman jääkaappia ja voin kertoa, että jääkaappi on varsin upea keksintö. Toivottavasti jo alkuviikosta saadaan uusi kaappi taloon…

Sellaisia kuulumisia täältä ennen päivän pääaihetta eli pikaisen mustikka-nektariinipaistoksen ohjetta. Paistokset on syöty jo aikaa sitten ja ohje odotellut sopivaa naputteluhetkeä puolentoista viikon verran. Hyvää kannattaa odottaa, mutta jos tuoreista mustikoista aikoo paistoksen pyöräyttää, niin aikaa ei ole kovin paljoa enää hukattavaksi! Onneksi onnistuu myös pakastemustikoista.

Tämän paistoksen tekaisin kuitenkin vastapoimituista marjoista jotka säästin ihan varta vasten kun ämpärillisen panin pakkaseen. Thank god, pakastin sentään toimii! Kyllä olisi ollut harmin paikka kantaa vastapoimitut mustikatkin kaatikselle.

Paistos on ihan superhelppo! Ja oikein mainio pika-apu makeanhimoon. Se terveempi vaihtoehto. Silloin, kun sellainen riittää. Aina ei riitä.

Kyseessä on oikeastaan pohjaton piirakka, jolle rapsakkuutta ja pureskeltavaa antaa pähkinöin höystetty paleomuru. Siis mantelijauhoista ja kookosöljystä hierottu murotaikinan viljaton versio, joka mun mielestä toimii varsin mainiosti. Olen sitä käyttänyt paistoksissa aiemminkin, mm. pohjattomassa raparperipiiraassa ja kuningatarpaistoksessaSopii tarvittaessa myös pohjaksi.

Pistetäänpä pidemmittä puheitta paistosta peliin!

MUSTIKKA-NEKTARIINIPAISTOS

TÄYTE

  • 3 nektariinia paloiteltuna (~350 g)
  • 4 dl tuoreita tai pakastemustikoita
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 tl tapiokatärkkelystä (tai perunajauhoa)
  • ripaus suolaa

PÄÄLLINEN

  • 2 dl mantelijauhoja
  • hieman himalajansuolaa
  • ~50 g (kourallinen) karkeasti veitsellä rouhittuja saksanpähkinöitä (tai esim. pekaanipähkinöitä)
  • 1/2-1 tl kardemummaa
  • ~2 rkl vaahterasiirappia
  • 2-3 rkl kookosöljyä
  1. Poista nektariineista kivet ja paloittele. Laita sopivaan uunivuokaan.
  2. Sekoita mustikoiden joukkoon vaahterasiirappi, sitruunamehu, tärkkelys ja suola. Kaada nektariinien joukkoon ja sekoittele hieman.
  3. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Myös rouhitut pähkinät.
  4. Lisää kuiva-aineisiin makeuttaja ja kookosöljy. Sekoita murumaiseksi taikinaksi Ripottele hedelmä-marjaseoksen päälle. Lisää kookosöljy kuiva-aineisiin vähitellen niin, että taikinan koostumuksesta tulee sopivan murumainen. Jos menee liikaa, niin lisää mantelijauhoja ”kuivattamaan” taikinaa.
  5. Paista ”piirakka” 175 asteessa ~25-30 min.
  6. Nauti kylmänä tai lämpimänä kera mieleisen ”jäätelöpallon” tai vaniljalla maustetun kookoskermavaahdon.

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa

Kesän makein mocktail ananaksesta

Hei hou, emäntä on taas takasin Paleokeittiössä! Kaikin puolin ja monessa mielessä virkistävä, jopa syväpuhdistava loma oli ja meni. Nyt on aika tarttua varovasti kauhan varteen ja istahtaa takaisin koneen ääreen.

Vaikka loma meni, niin kesä jatkuu. Jatkuuhan? Vähän on sellainen fiilis, että onko meillä tänä vuonna oikein kesää ollutkaan. Jotenkin odottelen sitä yhä vaan alkavaksi.

No mutta, huomenissa otan ainakin askeleen eteläisempään ilmansuuntaan ja seilaan lahden yli takaisin aina aurinkoiseen Tallinnaan tsekkailemaan, mitä etelänaapurin monipuoliseen ravintolamaailmaan näin loppukesästä kuuluu. Parin päivän ”ruokaloma” onkin oikein sopiva tapa aloittaa työrupeama ;)

Mutta niin on myös tämä, kesän kirjaimellisesti makein mocktail oikein sopiva tapa avata Paleokeittiö paussin jälkeen! Koska kesää on vielä jäljellä! Ainakin elokuun loppuun saakka. Ja vakaasti uskomme, että viilentävälle mocktailille on vielä tänä kesänä tilausta.

Sitruunan ja mintun raikastama, tuorepuristettu ananasmehu on ollut mun tämän kesän ehdoton lempparijuoma. Olen koukussa! Ja mikäs on tässä koukussa ollessa. Mehu maistuu makialta ja on kohtuudella nautittuna hyväksi hyvinvoinnille.

Ajatus heittää ananasmehun sekaan sitruunaa ja minttua lähti HeyDayn Sunbeam -mehusta, joka maun puolesta ajoi kohdallani muiden HeyDay -mehujen ohi. Oli aika kaivaa oma puristin naftaliinista ja pistää puristimen ruuvi pitkästä aikaa pyörimään. Ananakset ovatkin nyt olleet sesongissa, ja ainakin itse olen onnistunut poimimaan poikkeuksellisen makeita kruunupäitä.

Testailin muutamia eri versioita, joista tämä, limellä täydennetty ja kurkulla laimennettu tuntuu maistuvan parhaiten. Kurkkua tosiaan lykkäsin sekaan toivoen sen taittavan mehun imelintä makeutta. Kurkku kyllä auttaa, mutta omaan makuun mehu on edelleen aika makeaa, joten olenkin päätynyt laimentamaan sitä vedellä.

Laimentamisen hyvä puoli on, että yhdestä puristuskerrasta riittää juotavaa pidemmäksikin aikaa. Mutta toisaalta en oikein pidä tuorepuristettujen mehujen laimentamisesta, koska hommassa valitettavasti kärsii myös valmistustavalle tyypillinen intensiteetti.

Mehujen puristaminen on aina yhtä helppoa. Kunnon välineet helpottavat myös hommaa, johon pätee sovellettuna vanha, kunnon neljän P:n sääntö. Ei sentään ”pitää pystyä puristamaan puhumaan puuskuttamatta” vaan ”poista kuoret, paloittele, purista, pullota”. Iisii! Ja niin hyvää!

SITRUUNAINEN ANANASMEHU RIPAUKSELLA MINTTUA

~8 dl

  • 1 makea ananas
  • 1 keskikokoinen kurkku
  • 2 sitruunaa
  • 8-10 isoa vahvan mintun lehteä
  • ripaus suolaa
  • (1 lime)
  1. Kuori ananas ja sitrukset. Poista ananaksesta myös puumainen keskiosa.
  2. Paloittele kaikki kasvikset mehupuristimen mentäviksi paloiksi ja anna puristimen hoitaa loput. Pistä myös mintunlehdet puristimeen muiden ainesten mukana.
  3. Mausta valmis mehu ripauksella suolaa.
  4. Tarjoile sellaisenaan jääpalojen kanssa tai laimenna tarvittaessa mehua vedellä.

Yksinkertaisimmillaan myös kombinaatio ananas, sitruuna ja minttu toimii vallan mainiosti

Ja jos kuplista tykkää, niin joukkoon voi aina kaataa veden sijaan ja tilanteen mukaan kivennäisvettä tai jotain kivaa kuohuviiniä. Veikkaan, että kuivempi passaa paremmin ;)

facebook | instagram | pinterest | twitter | bloglovin | uutiskirje | verkkokauppa