Gluteeniton, Kananmunaton, Kasvikset, Lisukkeet, Pähkinätön, Reseptit, Sokeriton, TÄYSPALEO, Viljaton
Jätä kommentti

Arjen pikaruokaa jääkaapin jämistä – Paistettua kyssäkaalia ja tilliä

Mitä syödä, kun ei ole mitään mitä syödä? Eikä markettiin jaksa missään nimessä marssia – viidenkymmenen metrin matka lähikauppaankin tuntuu ylivoimaiselta. Mutta kello lähenee jo iltakahdeksaa ja nälkää kurnii kurkussa.

Silloin syödään sitä mitä on. Nyhjäistään tyhjästä, vaikka helpointa olisi tarttua toimen sijaan puhelimeen – tilata pizzaa. Tai jotain.

Kännyn sijaan tartuin jääkaapin oveen. Näky oli jokseenkin lohduton – kaikenlaista purkkia ja purnukkaa, joilla voi täydentää ja maustaa. Ei näistä päivän pääateriaksi kuitenkaan olisi.

Löytyi myös puolikas sitruuna – pinnalta kuivunut, lähes loppuun käytetty pikkuinen kirnuvoipaketti ja kaksi kananmunaa – joista toisessa särö.

Kyssäkaali

Vihanneslaatikossa vinoili puolikas tillipuska – jo parhaat päivänsä nähnyt. Ja parisen viikkoa sitten hetken huumassa hankittu kyssäkaali, josta ei oikeastaan ollut tarkoitus tehdä mitään. Pilkkoa vain pienemmäksi ja napostella pois. Koska tähän tarkoitukseen mehukas, hampaissa reippaasti rouskuva kyssäkaali on parasta.

Parempaa kuin kukkakaali – tai porkkana.

Mutta sinne se oli unohtunut vihanneslaatikon perimmäiseen nurkkaan. Kauden makeat marjat ja mehevät hedelmät olivat maistuneet kaalinpäätä paremmin.

Paistettua kyssäkaalia ja tilliä

Tovin ”tyhjää” jääkaappia tuijoteltuani totesin, että kyllä kyssäkaali oli ainoa, josta jotain järkevää apetta aikaiseksi saisi. Veitsi käteen, tuumasta toimeen ja nauriin näköisestä kaalista kuoria irti veistämään.

Kaalirapia pilkkoessa kirkastui ajatus. Inspiraatiokin ilmaantui, joten tässä välissä vetäisin kengät koipiin ja kipaisin kohta ovet kiinni läimäisevään lähikauppaan.

Kunnon nakkia ajattelin kaalin kaveriksi kaapata.

Kunnon nakin kohdalla oli hylly tyhjempi kuin juuri taakse jättämäni jääkaappi. Bratwurstilla olisin voinut nakin korvata, mutta makkarapaketin sijaan tartuinkin pehmeän savuiseen vuolukanarasiaan.

Paistettua kyssäkaalia ja tilliä kera vuolukanan ja majoneesin

Loppu sujui sukkelaan.

Voita pannuun ja rouheasti pilkotut kaalin kappaleet perään. Paistoa vartin verran pinnalta rustiikkisen ruskeaksi ja päältä pikkaisen pehmeäksi. Suolaa sekä pippuria myllystä, pari pyöräytystä ja pannu pois liedeltä.

Viimeistelyyn reippaasti tilliä ja rutistus raikasta sitruunaa. Illallinen oli vuolukanaa ja lautasta vailla valmista.

Tuubista mukaan vielä muutama ruusuke majoneesia – aivonälkää tyydyttämään ja visuaalista silmää miellyttämään.

Tämä tarina on tosi – ja tuttu juttu. Tapahtui tavallisena torstai-iltana – psyykkisen nälkäkuoleman partaalla.

Todisti taas sen, että elämä on valintoja täynnä

jämä on hyvä ja kyssäkaali kaunis kasvis.

Menen tänään poimimaan mustikoiden lisäksi muutamat kaalirapit – parhaaksi pikaruoaksi ja vararavinnoksi.

Paistettua kyssäkaalia ja tilliä kera vuolukanan ja majoneesin

PAISTETTUA KYSSÄKAALIA JA TILLIÄ

1 annos

  • 1 keskikokoinen kyssäkaali
  • reilu nokare voita paistamiseen
  • kourallinen tuoretta tilliä (tai persiljaa)
  • rutistus sitruunamehua
  • suolaa ja rouhittua musapippuria maustamiseen
  1. Kuori ja paloittele kyssäkaali veitsellä.
  2. Sulata voi kuumahkolla pannulla, lisää kyssäkaalit ja kypsennä kunnes pinta saa rusketusta ja kaalinpalat pehmenevät pinnalta (purutuntuma on pop!). Mitä pienemmät palat, sen nopeammin kypsyvät. Kypsyysasteen voi määritellä helposti testimaistamalla.
  3. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella.
  4. Ota pannu pois liedeltä. Viimeistele tillillä sekä sitruunamehulla.
  5. Syö sellaisenaan tai tarjoa esimerkiksi lihan, kanan tai laatumakkaran kaverina.
Paleokeittiö - Terveempää ruokaa hyvällä maulla

Seurustellaan somessa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.