Gluteeniton, Juhannus, Kananmunaton, Maidoton, Pähkinätön, Reseptit, Salaatit, SEMIPALEO, Sokeriton, Viljaton
Comments 4

Tuhtia saksalaista perunasalaattia salaatinlehdeltä

Juhannus, Suomen kesän suurin ruokajuhla on ihan justiinsa! Jotenkin juhannus tulee joka vuosi yhtä yllättäen. Tosin tänä vuonna aloitin juhannusvalmistelut kerrankin ajoissa. Koska halusin tarjota sullekin inspistä ja ehkä jotain uutta kulmaa juhannusruokailuun. Saksalaista ;)

Juhannus mennee monen kohdalla aika pitkälti perinteitä kunnioittaen. Mäkin tykkään perinteistä, mutta musta on myös kiva saada perinteisiin jotain uutta vivahdetta. Ettei aina sitä yhtä ja samaa.

Jos mietin juhannusta mättönäkökulmasta, niin mun mielestä siihen kuuluvat tuore salaatti, uudet perunat, makkara ja mansikat. Ja ihan pikkasen jotain sopivaa juhannusjuomaa ;)

Tänä(kin) vuonna päätin päästä helpolla ja lyödä useamman kärpäsen yhdellä keittiöseisomalla. Kun pistää yhteen tuoreen salaatin, makkarat, vähän paleoystävän pekonia ja uudet perunat, niin siitähän syntyy saksalaisella perunasalaatilla lastatut Cosmopolitan -veneet! Ja dijoneesia. Eli Dijon -sinapilla maustettua majoneesia. Mansikat säästettäköön pääpalan painikkeeksi.

Hyvää, helppoa ja sopivan tuhtia tavaraa trendikkäästi, mutta perinteitä kunnioittaen. Näin kai voisi tämän annoksen tiivistää.

Ja vähemmän tiskiä ekologisuutta unohtamatta. Kun ei tarvita ainakaan jokaiselle omaa lautasta ja ”lautasenkin” voi pistää tiskialtaan tai roskakorin sijasta poskeen.

Kun perunasalaatin kääräisee salaatinlehteen, niin tulee oikeastaan ihan huomaamatta syötyä vähän vihreääkin. Hyvä kikka huijata vähemmän vihreän peräänkin hinkuvat syömään muutakin kasvista kuin pelkkää perunaa.

Koska kyseesssä on saksalainen perunasalaatti suomalaisessa kesässä, niin pistin perinteisen ”grillerin” sijaan pannulle  saksalaiseen tapaan valmistettua raakamakkaraa, jossa vähemmän on enemmän; vähemmän täyte- ja lisäaineita, enemmän lihaa ja mausteita. Oma valintani oli thüringer, mutta makkaran voi kukin valita makunsa (ja saatavuuden) mukaan.

Potut olisivat ihanteellisesti omasta mullasta kaivettuja, mutta niitä joutuu vielä hetken odottelemaan. Marketista on kuitenkin löytynyt jo tovin kotimaistakin varhaispottua.

Salaattivadit tai -veneet syntyvät näpsäkästi parista makeasta ja rapeasta Cosmopolitan -salaatinlehdestä. Cosmopolitan on paitsi käsiteltäessä kestävää, niin säilyy myös pitkään. Veltto ja nuupahtanut salaatti ei vaan veneessä toimi ja on muutenkin ikävää natusteltavaa.

Itse nautiskelin saksalaisia salaattiveneitä kolmisen päivää peräjälkeen, ja vaikka olin leikannut kokonaisen salaatin valmiiksi veneiksi, niin eipä tuo ollut suojattuna, jääkaapissa säilytettynä muutamasta päivästä moksiskaan.

Cosmo antaa annokselle myös kivasti rapeutta. Ja raikkautta! Raikas salaatti tasapainottaa nimittäin aika kivasti rasvaista makkara-peruna-majoneesi -komboa.

Ja näin tämä homma toimii käytännössä!

Leikkaa huuhdellusta salaatista kanta pois, poimi isommat lehdet tarjoilualustoiksi ja säästä pienemmät perinteiseen salaattiin. Ota kaksi lehdykkää kauniisti kätöseen, laita päällekkäin toinen ”nenä” itseesi päin ja toinen toiseen suuntaan sojottamaan.

Kauho salaattikupin sisään lämmintä perunasalaattia ja viimeistele annos dijoneesilla, sormin murskatulla pekonilla ja ruohosipulilla tai persiljalla. Ehkä päälle vielä ripaus mustapippuriakin.

Sit vaan syömään!

Koko homman valmistus kannattaa aloittaa dijoneesista, jotta majoneesi ehtii hieman maustua sillä aikaa kun perunasalaatti tekee tuloaan.

DIJONEESI ELI SINAPPIMAJONEESI

  • 1 dl majoneesia
  • 2-3 tl karkeaa Dijon -sinapppia
  • 1 tl hunajaa
  • rouhittua mustapippuria
  1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita suljetussa astiassa jääkaappiin maustumaan. Säilytä kylmässä! Käytä valmista luomumajoneesia tai pyöräytä itse paleoystävällisempää majoneesia.

TUHTI SAKSALAINEN PERUNASALAATTI

3-4 annosta

  • Cosmopolitan -salaatti
  • ~1/2 kg uusia perunoita
  • ~300 g saksalaistyyppistä raakamakkaraa, esim. bratwursti, thüringer, frankfurter, leberkäse…
  • 4-8 siivua rasvaista pekonia
  • 1 punasipuli
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 1/2 dl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 1/2 tl karkeaa Dijon -sinappia
  • (1 tl nestemmäistä savuaromia)
  • tuoretta persiljaa
  • maustamiseen suolaa, rouhittua mustapippuria ja ripaus cayennepippuria
  • tarjoiluun sinappimajoneesia, murskattua pekonia ja tuoretta ruohosipulia tai persiljaa
  1. Keitä uusia perunoita suolavedessä ~15 minuuttia. Valuta ja anna jäähtyä hieman. Puolita pienemmät ja leikkaa isommat neljään tai useampaan osaan.
  2. Valmista perunoiden kypsyessä muut ainekset. Paista pekoni rapeaksi pannulla. Siirrä lautaselle tai talouspaperin päälle rapsakoitumaan ja jäähtymään.
  3. Paista viipaloidut raakamakkarat kypsiksi pekonirasvassa. Siirrä sivuun.
  4. Kuullota silputtu punasipuli ja valkosipuli pannuun jääneessä pekoni-/makkararasvassa. Lisää kuullotetun sipulin sekaan viinietikka, hunaja, Dijon -sinappi, suolaa, rouhittua mustapippuria sekä hieman cayennepippuria (+ savuaromia). Lisää pannulle öljyä, jos pekonista ja makkarasta ei ole irronnut rasvaa riittävästi. Sammuta levy ja anna kastikkeen tekeytyä parisen minuuttia.
  5. Kaada kastike pilkottujen perunoiden päälle. Sekoita. Lisää paistettu makkara, sormin murustettua pekonia sekä silputtua persiljaa. Tarkista suola ja rouhi päälle vielä mustapippuria. Sekoita.
  6. Tarjoile lämpimänä Cosmopolitan -salaatinlehtien päältä kera sinappimajoneesin, pekonirouheen ja silputun ruohosipulin tai persiljan. Lämmitä tarvittaessa pannulla tai grillissä. Maistuu myös seuraavana päivänä!

Parasta tosiaan lämpimänä, mutta saattaa olla, että juhannusjuhlien jälkeisenä aamuna maistuu myös yön yli jäähtyneenä ;)

Juhannuksena on tietysti kiva olla Suomessa. Jos aurinko paistaa ;) Mutta syssymmällä saattaisi olla ihan kiva piipahtaa vähän isommalla porukalla New Yorkissa! Siksipä kannattaa käydä Cosmopolitan -salaatin nettisivuilla kertomassa, mitä sinä haluaisit nähdä ja tehdä tuossa kosmopoliittisessa suurkaupungissa. Klik klik, suoraan Cosmo -salaatin kisaan esittämään toiveita! Voit vain voittaa!

Rapean raikkaita juhannusruokailuja Sinulle!

Kaupallinen yhteistyö Cosmopolitan™ -salaatin kanssa. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

4 Comments

  1. Soile says

    Olipas tosi hyvänmakuinen perunasalaatti ! En onnistunut löytämään Cosmopolitan salaattia meidän marketista, mutta lautaselta nautittuna maistui kyllä, eikä ollut yhtään liian rasvaista. Ihana tuo pannulla muhinut kastike! Majoneesia en välttämättä kaivannut annokseen. Hyvää, teen toistekin!

    • Kiitos Soile! Kiva kuulla, että maistui! =) On kyllä munkin mielestä aika ässä perunasalaatti. Ja pikaseen pistää pystyyn uusista perunoista. Vielä pikasemmin, jos hyödyntää jämäpottuja ;)

      Täytyy myöntää, että mullakin on ollut välillä haasteellista löytää meidän kyliltä Cosmoa. Nyt löytyi! Ihanan vihreä, suomalainen Cosmopolitan -salaatti Lidlistä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s