Omppuvarkaissa

No ei ihan. Varkaissa. Vaan ihan luvan kanssa kävimme eilen keräämässä omenasatoa Malminkartanon hedelmätarhassa. Siellä oli muutama muukin. Eikä omenoiden nyysiminen ollut kovinkaan helppoa, sillä alaoksat oli jo tyhjennetty melko tehokkaasti ja puihin kiipeäminen oli kielletty. Ravistustekniikka toimi parhaiten. Jos vaan kesti päähän putoilevat omenat ja saalista kärppänä jakamassa olevat kanssapoimijat. Mutta tulivathan ne pussukat täyteen! Arviolta ehkä 30-40 kiloa omenoita saatiin kotiinviemisiksi =). Ja sopu tilaa antaa! Tunnelma tarhalla oli oikein mukava. Kaikki kuitenkin samalla, hyvällä asialla, hah hah! Ja aurinkokin paistoi syystaivaalta lämpimästi =)

Omenoiden lisäksi mukaan tarttui hieman kuvasatoa.

   

Sadonkorjuun jälkeen riitti vielä virtaa katsastaa muita paikallisia nähtävyyksiä. Matka huipulle on pitkä ja puinen. Ja huipulla tuulee! Maisemaakin riittää. Vaikka ei ehkä niin mun makuun katsella piippuja siellä ja tornitaloja täällä. Pääkaupunkikin jäi jotenkin etäiseksi (alakuva). Mutta tulipa tsekattua ja sykettäkin nostatettua. Hiipimällä. Ehkä vielä joku päivä tempaisen portaat ylös ihan urheilumielellä! Jos sen vielä joskus jostain löydän…

   


P.S. Eräs vanhempi rouvashenkilö osasi kertoa, että omenasatoa korjattaisiin vielä uudemman kerran kuun lopussa. Menkää pomimaan! Kotimaisia luomuomenia (?) ilmaiseksi =)

Comments

2 vastausta artikkeliin “Omppuvarkaissa”

  1. Muffukka avatar
    Muffukka

    Noi jättärin portaat on aika hooceet, jos menee ne vähän reippaammin. Pohkeet huutaa hoosiannaa nopeemmin kuin voi arvatakkaan ;)

    1. JohannaGr... avatar

      Mulla meni etanavauhdissa pylly jumiin! =D

      Vinkiksi vaan muillekin, jotka haluavat pakarat pinkeeksi; astu askelmille koko jalalla ja pidä painopiste päkiöiden sijaan kantapäillä ;)

Vastaa

More posts

  • ☕️ Syksyn lohdulliset kahvihetket – nautinto vai näännyttäjä?

    ☕️ Syksyn lohdulliset kahvihetket – nautinto vai näännyttäjä?

  • Juhannuksen & koko kesän terveemmät tarjottavat – kesäperunoista hodariin

    Juhannuksen & koko kesän terveemmät tarjottavat – kesäperunoista hodariin

  • Varhaiskaali-jauhelihapaistos fenkolilla – Simppeli kausiherkku

    Varhaiskaali-jauhelihapaistos fenkolilla – Simppeli kausiherkku

Discover more from PALEOKEITTIÖ

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading