Avainsana: banoffee

  • Maaliskuun suosituimmat (+ ARVONTA ja Soppa&Salaatti)

    Maaliskuun suosituimmat (+ ARVONTA ja Soppa&Salaatti)

    Maaliskuu on muisto vaan, kun huhtikuussa jo hilpastaan! Palataan menneeseen kuuhun vielä Paleokeittiön suosituimpien reseptien osalta, mutta sitä ennen pikainen silmäys tulevaisuuteen.

    Valmennusten perään on kovasti kyselty pitkin alkuvuotta. Myös uusille reseptivihkosille on ollut tilausta edellisten poistuttua myynnistä. Ja juuri kun pääsin jossain toteamaan, ettei oikeastaan kumpikaan ole juuri nyt suunnitelmissa, niin nämä toiveet tulevatkin toteutumaan! Jep, elämä on! Yllätyksiä ja yllättäviä käänteitä täynnä.

    Olen nimittäin parhaillaan kehittelemässä ja kokkailemassa uusia, ajankohtaisia reseptejä, jotka tulevat näkemään päivänvalon Paleokeittiön Soppa&Salaatti -valmennusryhmässä ja sen jälkeen uutukaisessa reseptivihkosessa. Tai itse asiassa valmennus on tempaukselle hieman huono termi… Kyse on enemmän itsensä rakastamisesta, yhdessä tekemisestä ja toistemme tukemisesta. Hyvästä olosta. Kokkailusta, ja tietysti äärettömän maukkaasta ja ravinteikkaasta ruoasta!

    Palaan aiheeseen tarkemmin omassa postauksessa, mutta tämä nyt ennakkotiedoksi kaikille valmennusten perään kyselleille ja keväisestä hyvinvointiprojektista kiinnostuneille. Pysykää kanavalla!

    Vielä toinen ilmoitusasia heti perään. Ensi viikolla Helsingin messukeskuksessa starttaavat Kevätmessut! Sieltä löytyykin vähän jokaiselle jotakin. Samalla messulipulla pääsee nimittäin katsastamaan paitsi emäntää eniten kiinnostavan Lähiruoka & Luomu -tapahtuman, niin myös Omaa Pihaa, Kotia, Mökkiä ja Sisustamista.

    25579844764_0e55153794_b

    Jos olet ensi viikonloppuna suuntaamassa Kevätmessuille, niin huomenna sunnuntaina kannattaa olla kärppänä paikalla Paleokeittiön facebook -sivulla, jossa arvontaan lähtee lippua keväiseen messariin.

    Mutta mitä reseptejä jengi maaliskuussa eniten diggaili?! No vanhoja tuttuja, vähän pääsiäistä ja ylsipä viiden parhaan listalle myös yksi uusi resepti maaliskuulta. Ei yllätyksiä. Tai yllätys oli lähinnä se, että mun mielestä aivan supermaukas Aasialainen kookos-kalakeitto EI mahtunut viiden kärkeen. TopKympissä sentään oli. Siinä on kyllä vahva suositus, jos jotain helppoa ja herkullista kalaruokaa arkeen kaipaa ;)

    Reseptit pääset tsekkaamaan helpoiten kuvia klikkaamalla!

    Parhaimmat paleobrowniet_opt

    5. Parhaimmat paleobrowniet

    Kestosuosikki paleobrowniet palasivat maaliskuussa suosikkien sekaan. Aina vaan jaksaa pitää pintansa tämä hyvä herkku muutaman vuoden takaa. Ei kai sinänsä mikään ihme, koska ovat todellakin hyvää herkkua!

    Simppelit sitruunapalat | paleokeittio.fi

    4. Simppelit sitruunapalat

    Nelossijan valloitti selvästikin pääsiäinen. Simppelit sitruunapalat ovatkin pääsiäisherkkua parhaimmasta päästä. Sopivat makean raikkaiksi välipaloiksi kevääseen vielä pääsiäisen jälkeenkin. Taisin leipaista näitä viime vuonna vielä vappuna =D

    Murea intialainen voikana_opt

    3. Murea intialainen voikana

    Intialainen voikana jaksoi pitää helmikuisen kolmossijansa vielä maaliskuussakin. Josko huhtikuu jo antaisi tällekin suosikille kyytiä kevyempien kokkailujen tieltä. Mutta juu, hyväähän se on tämäkin mukavan mausteinen kanaruoka.

    Paleokeittiön helppo banoffeemalja | paleokeittio.fi

    2. Paleokeittiön helppo banoffeemalja

    Suoraan kakkoseksi ponnahti uusi herkku viime kuulta, helppo ja herkullinen banoffeemalja. En ihmettele, on sen verran namiskaa banaanin, kinuskin ja hasselpähkinän liitto kera vaahdotetun kookoskerman. Sitä paitsi, malja- ja muut kerrosjälkkärit tuntuvat olevan kovasti huudossa ja trendikkäitä tällä hetkellä. Ehkä se on se kokoamisen helppous…?

    Aasialainen kookos-kanakeitto_opt

    1. Aasialainen kookos-kanakeitto

    Only two words… NO WORDS! =D

    Ihan huippua huhtikuuta Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Kaikkien aikojen helpoin Banoffee – Kokeile ja ihastu!

    Kaikkien aikojen helpoin Banoffee – Kokeile ja ihastu!

    Paleokeittiö täytti tosiaan eilen täysiä vuosia. Mitään isompia bileitä ei vietelty, vain logo sai kevyen synttäriehostuksen. Mutta JOS merkkipäivää OLISI juhlistettu, niin sen olisi voinut aivan mainiosti tehdä nostamalla ja tuhoamalla tämän paleoystävällisen banoffeemaljan!

    Itse asiassa ulkoasultaan perinteisemmän banoffeepiiraan tai -kakun pyöräyttäminen on ollut mielessä jo pitkän aikaa. Ei vaan ole emäntä saanut aikaiseksi. Mutta nyt sai! Ei kylläkään piirakkaa vaan aika kivan ja helpon jälkkärimaljan.

    Jostain sitä inspistä aina väliin pukkaa enemmän kuin toisinaan, ja tällä kertaa kookoskermaisen bansku-toffeemaljan kasaamiseen riitti malja. Eli oikeammin Spiegelaun olutlasi, jonka hiljattain sain kotiintuomisiksi Viinilehden -bloggaajatapahtumasta. Noh, olut ei emännälle maistu himpunkaan vertaa, mutta lasi on siis aivan superkaunis! Pidän tällaisista ohuista laseista. Ja mukeista myös. Ovat paitsi nättejä, niin niistä on mun mielestä myös mukavampi nauttia kaikenlaista juomaa kahvista voitehista vanhimpaan.

    Eli lasista se lähti! Aivan jumalaisen hyvä herkku! Maullisesti. Banaanin ja makean kinuskikastikkeen kanssa ei vaan voi mennä metsään. Ja kun mukaan tuupataan vielä makeutta tasapainottavaa, pehmeää kookoskermaa sekä paahdettua hasselpähkinää, niin ollaan jo aika lähellä seitsemättä taivasta. Kuudennessa vähintäänkin.

    Mitä herkkumaljan terveysnäkökulmaan tulee, niin öööööh… Noh, parempi kuin perinteinen eikä maussa yhtään häviä. Mutta parempikin herkku on aina herkku, jolla ei välttämättä kannata jokaista arkipäivää juhlistaa. Siihen riittää pari palaa tummaa suklaata. Eli vaikka kyseessä on paleoystävällisistä aineksista koostettu banoffee, niin sokeria ja rasvaa piisaa, eikä banaanikaan ole hedelmä kaikkein kevyimmistä päästä. Joten juhlahetkiin, juhlahetkiin, Ystävät hyvät ;)

    Minä nyt kokosin tämän banoffeen yhteen suurempaan maljaan, koska se oli vähän niinkuin koko homman lähtökohta. Mutta annoksesta riittää todella mainiosti kahteen isoon satsiin ja jopa neljään pienempään. Kasaa yhteen isompaan astiaan, josta kukin voi annostella omalle lautaselle tai jaa ainesosat jo heti kättelyssä pienempiin tarjoiluastioihin.

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.