Avainsana: intialainen

  • Iintialainen voikana: Murea ja täyteläinen resepti

    Iintialainen voikana: Murea ja täyteläinen resepti

    Muistattekos te, hyvät ystävät Paleokeittiön facebookissa vielä, kuinka hehkutin intialaista voikanaa? No en minäkään muistanut ennen kuin sain eilen kaimaltani seuraavan viestin:

    Tein reseptilläsi intialaista banskubroiskua (=herkkua tuli) hiljan ja muistin, että jokin aika sitten oli puhetta butter chickenin ohjeesta nettiin. Olisko tulollaan, kiitos?

    Onnea on ystävät, jotka muistavat! Kokkailin voikanaa ensimmäistä kertaa ever jo miltei kolmisen kuukautta sitten. Eihän niin vanhoja asioita voi millään muistaa! Postaus oli hautautunut sinne jonnekin syvälle muiden vuoroaan odottavien luonnosten joukkoon, mutta nyt päätin ryhdistäytyä kaiken kiireen keskellä ja kaivaa sen sieltä pölykerrosten alta esiin.

    Intialainen voikana oli itse asiassa sen verran herkkua, että olen ehtinyt tässä välissä kokkailemaan sitä jo toistamiseen. Vakaana aikomuksena silloinkin pukata se ihmisten ilmoille muidenkin iloksi. Ensimmäisellä kerralla kastikkeesta tuli täydellistä! Sileää ja kiiltävää. Toisella kerralla ei tullut yhtä kaunista, sillä kastike juoksettui. Syystä, jota voin vain arvailla. Kaunista tai ei, yhtä hyvää se oli joka tapauksessa.

    Idean voikanan valmistukseen sain ystävältäni ja kollegabloggarilta Mukana maku -ruokablogin takaa. Hänen ohjeillaan aika pitkälti etenin. Hiukan vaan paleoin vaihtamalla kermoja ja öljyjä itselleni sopivampaan suuntaan.

    Sattuipa vielä niin sopivasti, että törmäsimme toisiimme aivan sattumalta ollessani ensimmäistä kertaa ”kyläkaupoilla” hankkimassa aineksia. En tiedä, mitä kohtalon johdatusta tapaaminen oli, mutta hyvä niin. Sain siinä kuulumisten vaihdon ohessa muutamia kullankalliita neuvoja voikanan valmistukseen, ja jouduinkin jo marketissa kipittämään kiltisti takaisin maitohyllyn luo vaihtamaan valitsemani turkkilaisen jogurtin juoksevaan luonnonjogurttiin. Kun nimenomaan turkkilaisella tai muilla vastaavilla lohkeavilla jogurteilla juurikin on taipumus leikata kastike. Eli nytpä voin välittää hyvän neuvon myös sinulle; valitse oikea jogurtti ja saat todennäköisemmin kastikkeen onnistumaan.

    Kiitos, Dick! For being such a good friend! Meidän ruokafilosofiamme muuten eroavat toisistaan melkoisesti, mutta siitä huolimatta voimme sulassa sovussa vaihtaa ajatuksia aiheesta. Arvostan! Tähän saakka lähinnä minä olen ollut se neuvoja kysyvä ja vastaanottava osapuoli, mutta ehkäpä se päivä vielä joskus koittaa, jolloin mustakin on häntä näissä asioissa vinkkaamaan. Jatkan harjoituksia ;)

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

  • Banskubroisku intialaisittain

    Banskubroisku intialaisittain

    Oikein rattoisaa pääsiäistä, ihmiset! Aurinko paistaa päivän alkajaisiksi ja pääsiäisfiiliksen pitäisi olla kohillaan. Mutta kun ei ole. Olo on samanlainen kuin kuvan viikko sitten lakastuneella neilikkakimpulla. Urheasti sekin jaksoi maljakossa kolmisen viikkoa tönöttää ennen kuin tapahtui väistämätön. Se lakastui. Niinkuin leikkokukkakimpun kuuluukin lakastua. Minä sain viime viikonloppuna lomaviikon kunniaksi pöpön keuhkoputkeeni, josta lima nousi viime yönä päähään. Hienoa, ettei tarvitse enää yskiä keuhkoja pellolle, mutta se tunne… kun pää on täynnä räkää, you know? I`m fading like a flower… mutta bileet jatkuu! =)

    Tilastani johtuen ruoka ei ole hirveästi viime viikkoina maistunut. Ensin vatsapöpö ja flunssapöpö päälle. Miten musta tuntuu, että olen elänyt tämän ennenkin

    Paleokeittiössä ei siis tulla näkemään mitään erityisiä pääsiäisen ruokakarkeloita. Työstämistä odottavat pari myskikurpitsaa ja pähkinät on laitettu kakkua varten likoamaan. Näillä pärjätään. Vetämätön emäntä käy perinteiseen tapaan täyttämässä pääsiäiskupunsa vanhempien ruokapöydässä.

    Jos joku muukin haluaa viettää arkisempaa ruokapääsiäistä, niin tässäpä oiva vaihtoehto! Alkuviikosta tuli pistettyä banskut pannareiden sijaan broiskun sekaan. Toimii! Yllättävän hyvin. Banskubroisku on myös hyvä vaihtoehto niille, jotka syystä tai toisesta panikoivat hiilareista paleolla. Sopii tipumaisen koostumuksensa ja värinsä puolesta hyvin myös pääsiäiseen ;)

    Intialainen banaanibroileri | paleokeittio.fi

    Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

    Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
    Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

    Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
    Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

    Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

    Subscribe to continue reading

    Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.