Muistattekos te, hyvät ystävät Paleokeittiön facebookissa vielä, kuinka hehkutin intialaista voikanaa? No en minäkään muistanut ennen kuin sain eilen kaimaltani seuraavan viestin:
Tein reseptilläsi intialaista banskubroiskua (=herkkua tuli) hiljan ja muistin, että jokin aika sitten oli puhetta butter chickenin ohjeesta nettiin. Olisko tulollaan, kiitos?
Onnea on ystävät, jotka muistavat! Kokkailin voikanaa ensimmäistä kertaa ever jo miltei kolmisen kuukautta sitten. Eihän niin vanhoja asioita voi millään muistaa! Postaus oli hautautunut sinne jonnekin syvälle muiden vuoroaan odottavien luonnosten joukkoon, mutta nyt päätin ryhdistäytyä kaiken kiireen keskellä ja kaivaa sen sieltä pölykerrosten alta esiin.

Intialainen voikana oli itse asiassa sen verran herkkua, että olen ehtinyt tässä välissä kokkailemaan sitä jo toistamiseen. Vakaana aikomuksena silloinkin pukata se ihmisten ilmoille muidenkin iloksi. Ensimmäisellä kerralla kastikkeesta tuli täydellistä! Sileää ja kiiltävää. Toisella kerralla ei tullut yhtä kaunista, sillä kastike juoksettui. Syystä, jota voin vain arvailla. Kaunista tai ei, yhtä hyvää se oli joka tapauksessa.
Idean voikanan valmistukseen sain ystävältäni ja kollegabloggarilta Mukana maku -ruokablogin takaa. Hänen ohjeillaan aika pitkälti etenin. Hiukan vaan paleoin vaihtamalla kermoja ja öljyjä itselleni sopivampaan suuntaan.
Sattuipa vielä niin sopivasti, että törmäsimme toisiimme aivan sattumalta ollessani ensimmäistä kertaa ”kyläkaupoilla” hankkimassa aineksia. En tiedä, mitä kohtalon johdatusta tapaaminen oli, mutta hyvä niin. Sain siinä kuulumisten vaihdon ohessa muutamia kullankalliita neuvoja voikanan valmistukseen, ja jouduinkin jo marketissa kipittämään kiltisti takaisin maitohyllyn luo vaihtamaan valitsemani turkkilaisen jogurtin juoksevaan luonnonjogurttiin. Kun nimenomaan turkkilaisella tai muilla vastaavilla lohkeavilla jogurteilla juurikin on taipumus leikata kastike. Eli nytpä voin välittää hyvän neuvon myös sinulle; valitse oikea jogurtti ja saat todennäköisemmin kastikkeen onnistumaan.
Kiitos, Dick! For being such a good friend! Meidän ruokafilosofiamme muuten eroavat toisistaan melkoisesti, mutta siitä huolimatta voimme sulassa sovussa vaihtaa ajatuksia aiheesta. Arvostan! Tähän saakka lähinnä minä olen ollut se neuvoja kysyvä ja vastaanottava osapuoli, mutta ehkäpä se päivä vielä joskus koittaa, jolloin mustakin on häntä näissä asioissa vinkkaamaan. Jatkan harjoituksia ;)

MURGH MAGHANI ELI INTIALAINEN VOIKANA
Vain tilaajille
Avaa tilaamalla Paleokeittiön Parhaat -reseptit.


Mitä kookoskermaa käytit? Miten kookoskermaa valutetaan? T: Tymä
Moikka Paula! Käytin Karan kookoskermaa ja valutin purkista ylimääräisen, erottuneen veden pois ennen käyttöä niin, että jäljelle jää mahdollisimman paksua kermaa. Onnistuu parhaiten, jos purkki on kylmä. Älä ravista ennen avaamista! ;) Ja kannattaa myös leikata purkki auki koko mitalta eikä vain kulmasta. Helpottaa hommaa =)
Kiitos :)
Kiitos Johanna, melkein punastuin sanoistasi ;) Voikana on vaan niiiiin hyvää!!! Ja minulla olisi sinulta paljon opittavaa etenkin juuresten käytössä!
Voisiko jogurttia korvata millään jos ei maitotuotteita halua käyttää?
Moikka Noora!
Itsekin kaipailin täysin maidotonta vaihtoehtoa ja kysyin asiaa jopa ammattilaiselta, paleokokki Thomas Rode Andersenilta. En kuitenkaan saanut oikein muuta vastausta, kuin että voikanat kannattaa jättää syömättä, ellei pieni määrä jogurttia mahdu ruokavalioon =D
Jogurtin idea on sen happamuudessa ja ainoa vaihtoehto joka tuli mieleen on kookoskefiiri/-jogurtti eli hapatettu kookosmaito. En ole kuitenkaan kokeillut, enkä mene takuuseen kikan toimivuudesta ;). Mutta jos kokeilet, niin raportoi ihmeessä lopputuloksesta! =)
Itse käytin oatlyn kaurajogurttia (maustamaton) koska lapsella maitoallergia.