Avainsana: Kirkkonummi

  • Riesling -viinien maistelua Bistro O matin viini-illassa (+ ARVONTA!)

    Riesling -viinien maistelua Bistro O matin viini-illassa (+ ARVONTA!)

    Emännän tämän kevään projekti, tutustumismatka viinimaailmaan vei tällä viikolla vaaleiden Rieslingien pariin. Vaikka laaja viinimaailma kokonaisuudessaan on itselleni aika tuntematonta aluetta, niin täytyy myöntää, että etäisimmäksi ovat jääneet juurikin valkoviinit. Siksipä olikin hienoa päästä tutustumaan ammattilaisen johdolla syvällisemmin tähän yhden suosituimpien ja monipuolisimpien valkoviinien ryhmään.

    Rennon skandinaavinen ravintola ranskalaisella vivahteella

    Riesling -illan järjestämisestä vastasi kotipaikkakunnallani, Kirkkonummen keskustassa sijaitseva Bistro O matrento, bistromainen ravintola, jonka keittiö tarjoilee laadukkaista raaka-aineista valmistettua skandinaavista ruokaa niin lounaiden, illallisten kuin brunssienkin muodossa.

    Bistro O mat logo

    Ravintola on itselleni hyvinkin tuttu. Siellä on nautittu illallisen merkeissä kokonaisia menuita, parit perjantaiburgerit ja lukuisia lounaita tunnelmallisissa sisätiloissa ja kesäisin viihtyisällä terassilla. Brunssillakin olen tainut joskus piipahtaa. Mutta nyt ensimmäistä kertaa ikinä istahdin lasisen kabinetin puolelle maistelemaan viinejä.

    Tasting, tasting – mikä maa, mikä rypäle?

    Olen alkuvuoden aikana osallistunut kaikkiaan kolmeen ammattilaisen vetämään viinitastingiin. Kaikki tapahtumat ovat olleet hyvin erilaisia, joka on musta erityisen kiva juttu.

    Olen maistellut espanjalaisia viinejä kuohuvana, punaisena ja valkoisena kera ruokamenun, ja tutustunut monipuolisesti kohta avattavan uuden viiniverkkokaupan tarjontaan. Bistro O matin illassa sain keskittyä ensimmäistä kertaa vain yhteen rypälelajikkeeseen, joka ainakin kyseisen rypäleen kohdalla toi mukavasti esiin sen monipuolisuuden ja erilaisuuden myös keskenään samanlaisten makeusasteiden osalta.

    Kattava kattaus maailman ympäri

    Täytyy heti kärkeen mainita, että kyseessä oli ehdottomasti kattavin tasting ikinä! Hämmästys oli ilmeinen kun maistelulistaa tavatessani laskin erilaisia viinejä olevan peräti kymmentä eri sorttia. Ja kyllä, mielessä kävi myös, että mitenkähän täältä oikein kotio selvitään. Hyvin selvittiin ;)

    Riesling mielletään helposti suurimman tuottajamaan mukaan saksalaiseksi viiniksi, mutta tällä kertaa pääsimme vertailemaan Rieslingejä ympäri maailmaa aina Australiaa, Uutta-Seelantia ja Amerikkoja myöten.

    Viinien kylkeen saimme myös pientä purtavaa suolaisen ja makean maistelulautasen muodossa (ja ah, sitä niin ihanaa Bistro O matin mallasleipää! Voilla!). Kyseessä ei ollut ns. wine + food pairing eli viinien ja ruokien yhteensovittaminen, mutta oli mukava hieman testailla, kuinka viinit istuivat erityyppisten ruokien kylkeen.

    Syväsukellus riesling -rypäleeseen

    Aiemmista tilaisuuksista poiketen pääsimme tällä kertaa tutustumaan syvällisemmin myös viinin ja erityisesti Rieslingin viljelyyn. Tämä oli mielestäni mielenkiintoista ja sain ainakin itse paljon lisätietoa viinintuotannosta, ja kuinka mm. erilaiset olosuhteet vaikuttavat lopputulokseen.

    Luonteeltaan hapokas ja aromikas Riesling ei ole kovin vaativa rypälelajike, mutta tuottaa parhaat viininsä tumman liuskekiven ja hiekan päällä. Parhaat makeat Rieslingit tuotetaan jokilaaksossa, jossa on otolliset olosuhteet myös makeille jälkiruokarieslingeille hunajaisen maun antavalle jalohomeelle. Kyllä, jaloHOMEELLE!

    Jokaiselle jotakin – lasissa ja lautasella

    Aloitimme kuohuvan alkumaljan (Maikammer Riesling Sekt Brut, Saksa) jälkeen tutustumisen nuorista, hapokkaimmista Rieslingeistä.

    Täytyy sanoa, että vaikka olen mieltänyt itseni erityisesti kuivien viinien ystäväksi, niin pari ensimmäistä, yllä kuvissa näkyvät itävaltalainen Pichler ja Uuden-Seelannin Spy Valley olivat turhan hapokkaita mun makuun. Sen sijaan australialainen, helppo ja hedelmäinen Barossan Yalumba nousi neljän parhaan joukkoon.

    Hieman vanhemmissa Rieslingeissä voi tunnistaa petroolisen vivahteen. Tämän aromin minäkin olen oppinut jo löytämään, ja sitä löytyi vienosti mm. yllä olevasta, Ranskan Alsacessa tuotettavasta vuoden 2012 Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchbergistä, joka muuten matsasi aika kivasti maistelulautaselta löytyneen kylmäsavupossun kanssa.

    Suolainen maistelulautanen sisälsi kylmäsavupossun lisäksi myös yrttistä possumakkaraa ja aiolia, tulista chilikatkarapua mangosalsalla sekä voimakasta Mouhijärven Vilho -juustoa. Mereneläviä välttäville taisi olla katkiksen sijaan tarjolla ylikypsää possua. Kivasti erilaista suuhun pantavaa siis lautasellakin!

    Tästä kymmenen kattauksesta neljän suosikkiviinini joukkoon päätyivät jo aiemmin mainitsemani Yalumban lisäksi pari saksalaisista Kabinett Rieslingiä; Domdechant Werner Hochheimerin Riesling Kabinett sekä Reichsgraf von Kesselstattin ”Josephshöfer” Riesling Kabinett feinherb. ”Josse” sopi muuten aika mukavasti myös tulisen katkaravun kylkeen. Tuliset maut ja viini ovat ainakin itselleni tuntuneet haastavalta yhdistelmältä.

    Jäätävän hyviä jälkkäreitä!

    Loppuun tietysti ihan mahtavaa jälkkäriä ja yllättävän hyviä jälkkäriviinejä. Joku ehkä muistaakin, että en ole kovin makeiden jälkiruokien saati jälkkäriviinien ystävä. Mutta elämä yllättää!

    Jälkiruoan puolesta ei tosin voinut mennä mikään pieleen kun tarjolla oli suklainen kakkupala kera raikkaan vadelmasorbetin ja sitäkin raikkaamman sitruunakreemin. En sitten tiedä, oliko alla jo sen verran viinimaistelua, että makeat jälkkäririeslingit pääsivät yllättämään ;)

    Viimeisinä maisteluvuorossa siis vuoden 2008 Wehlener Sonnenuhr Riesling Spätlese ja vuoden 2003 Kloster Eberbach Rauenthaler Baiken Rheingau Riesling Spätlese, joista jälkimmäinen sai myöskin kunnian päätyä emännän top neloseen. Jälkiruoan kanssa aivan ok, mutta mun mielestä parhaimmillaan ihan sellaisenaan. Eli jos et keksi, mitä jälkkäriä vieraille tarjoaisit, niin osta pullo Kloster Eberbachia(~60 €/plo)

    Sellainen matka tällä kertaa! Kiitos vielä pirtsakalle, perusteelliselle ja asiantuntevalle viinimestarillemme Tuija Ipatille ja tietysti Bistro O matille hienosta ja ennen kaikkea kattavasta viini-illasta.

    Suosittelen kyllä lämpimästi näitä Bistro O matin maistajaisia. Seuraavaksi vuorossa vähän tujumpaa tavaraa viski-illan merkeissä ja monta muutakin mielenkiintoista tapahtumaa tulossa! Parhaiten pysyt kärryillä tykkäämällä Bistro O matin facebook -sivusta tai kurkkaamalla tapahtumat kotisivuilta.

    Ja tietysti syömäänkin kannattaa meille tänne ”maalle” tulla! Matka vie vain puolisen tuntia Helsingistä! Bistro O matin menustahan vastaa Gastronomian akatemian valitseman vuoden 2016 kokkien kokki rankingissa hienosti sijalle 16 yltänyt keittiömestari Marko Palovaara =)

    ARVONTA! Voita messulippu!

    Emäntä jatkaa matkailua viinimaailmassa ensi viikon lopulla järjestettävässä ViiniExpossa. Nyt sinullakin on mahdollisuus voittaa vapaalippu kyseiseen tapahtumaan!

    Arvon kaikkiaan kolme kutsua messuille (arvo 19 €/lippu) ja arvontaan voit osallistua vastaamalla seuraavaan kysymykseen TÄÄLLÄ

    Millä perusteella Sinä valitset viinisi?

    Teetkö valintasi rypäleen, tuottajamaan, etiketin, tuotantotavan (luomu, biodynaaminen), aromien,  suositusten mukaan vai jollakin muulla perusteella? Kerro ja tule sinäkin mukaan messuille seikkailemaan viinin ihmeelliseen maailmaan!

    Koska tämä postaus käsittelee alkoholijuomia, niin kommentointi on jälleen Valviran ohjeiden mukaan suljettu. Mutta kysymyksiä, mielipiteitä ja muita kommentteja saa mieluusti jättää facebookin puolelle :)

    Viini-illan emännälle tarjosi ravintola Bistro O mat. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Viinin ja ruoan liitto – Elämyksellinen espanjalaisten viinien ilta Wohls Gårdissa

    Viinin ja ruoan liitto – Elämyksellinen espanjalaisten viinien ilta Wohls Gårdissa

    Eiköhän vaihdeta välillä vapaalle? Pistetään paleopipot ja muut ruokaideologiat hetkeksi naulaan, ja lähdetään nauttimaan oikein olan takaa herkullisesta ruoasta, laadukkaista viineistä ja hyvästä seurasta.

    Koska elämä on muutakin kuin pelkkää paleota! Ja koska ruoka on enemmän kuin raakaa ravintoa. Kyllä hyvästä ruoasta ja juomasta on lupa nauttia. Omat rajat ja rajoitteet tuntien ja huomioiden. Kohtuudella. Sieltä se taas tuli, emännän lempisana, kohtuus. Mitä tarkoittaa kohtuus? Oma kohtuus on jokaisen itse määriteltävä. Kohtuus ei ole absoluuttista, se on suhteellista. Niin kuin moni muukin asia tässä elämässä ;)

    Mulla oli ilo osallistua ystävänpäivän kynnyksellä Kartanoravintola Wohlsgårdin järjestämään elämykselliseen espanjalaisten viinien iltaan. Tilaisuudessa nautittiin neljän ruokalajin illallinen, maisteltiin Espanjan eri alueiden viinejä ja kuultiin tarinoita niiden taustalla Norex Spiritsin viinipastori Juha Rantalan johdolla.

    Koska kyseessä oli viinimaistajaiset (tai trendikkäämmin wine tasting), niin viinipastori avasi myös varsin ihmisystävällisesti, joskus hieman monimutkaiselta tuntuvaa viinien makumaailmaa. Ihan mahtavaa! Jos olet vähänkään syvemmin kiinnostunut viineistä, niin suosittelen kyllä osallistumaan ammattilaisen johdolla toteutettuun tapahtumaan. Kummasti alkoivat myös viinialoittelijalle aukenemaan ne kaikki kuvaukselliset sanat, joita viinien myyntietiketeissä runsain mitoin viljellään. Jos nimittäin aiemmin olin sitä mieltä, että viini on hyvää kun se maistuu hyvältä, niin nyt sain vinon pinon työkaluja viinien analysoimiseen hieman pintaa tai etikettiä syvemmältä.

    Tunnelmallinen kartanoravintola järven rannalla

    Muutama sana tunnelmallisesta Wohls Gårdin kartanoravintolasta, joka oli itselleni paljasjalkaisena kirkkonummelaisenakin uusi tuttavuus.

    Kartanoravintola Wohls Gård - Volsin Kartano, Kirkkonummi

    Meillähän on täällä Kirkkiksellä asiat aika hyvin, sillä alueelta löytyy useampikin laadukas ruokaravintola. Jostain syystä Volsin kartano oli itseltäni livahtanut aivan ohi. Hieman noloa, kun tässä nyt kuitenkin jonkin sortin ruokaharrastajaksi tunnustaudutaan. Noh, syy lienee siinä, että pitkään tyhjillään ollut parisataa vuotta vanha kartano remontoitiin kattavasti vasta muutamia vuosia sitten. Lisäksi kartanoravintola toimii pääasiallisesti tilaus- ja tapahtumaravintolana. Ja täytyy kyllä sanoa, että Volsissa on melkoisen upeat puitteet esim. hää-, kaste- ja muistovastaanotoille sekä muille kokoontumisille.

    Tunnelmallinen, kustavilaistyylinen rakennus on remontoitu kauniisti aina puutarhaa myöden. Tosin puutarha jäi pimeässä, räntäsateisessa illassa katsastamatta, mutta sainpahan ainakin hyvän syyn palata takaisin keväämmällä.

    Mainitsinko jo, että Wohls Gård sijaitsee Humaljärven rannalla? Kyllä vaan eli yksi hieno, tunnelmaa nostattava luonnonelementti lisää! Suosittelen tutustumaan Volsin kartanoon syvemmin kattavilla Wohls Gårdin kotisivuilla =)

    Ja hei, vaikka Volsin kartano sijaitsee keskellä kaunista ja rauhallista maalaismaisemaa, niin matka sinne ei ole pitkä. Kirkkonummen keskustasta matkaa lienee 6-7 kilometriä ja Helsingin keskustastakin sujahtaa keskelle historiallista kulttuurimaisemaa reippaasti alta tunnin! Kannattaa siis ehdottomasti tulla tutustumaan kauempaakin. Kirkkonummelle on hyvät junayhteydet, eikä taksi keskustasta Volsiin ylipaljoa kustanna.

    ”Wine is meant to be with food – that’s the point of it.” ~Julia Child

    Koska viini ON mielestäni parasta hyvässä seurassa ja ruoan kanssa nautittuna, niin koinpa illallisella melkoisen ahaa -elämyksen viinin ja ruoan liittoon liittyen. Ruoka nimittäin todellakin muuttaa viinin makua! Ratkaisevasti! Sen ymmärtää parhaiten kun on mahdollisuus maistella useita eri viinejä, ruoan kanssa ja ilman. Illallisella suosikit vaihtuivat tiuhaan tahtiin kun paljaan viinin kylkeen lisättiin erilaisia ruoka-annoksia. Eli kyllä sillä vaan on viinin valinnan kannalta väliä, nautitaanko viiniä vain seurustelujuomana vai ruoan kera.

    Mennäänpäs sitten itse iltaan! Koetan pitää kirjailut lyhyinä ja ytimekkäinä, vaikka totuus on, että illasta riittäisi sanottavaa useammankin postauksen verran. Kommentit ovat valitettavasti Valviran sääntöjen mukaan tästä artikkelista suljettu, mutta käsittääkseni facebookissa voi vielä alkoholistakin sivistyneesti keskustella. Eli mahdolliset kysymykset ja kommentit aiheesta ovat oikein tervetulleita tänne!

    Tervehdys keittiöstä ja kuplia lasista

    Ilta alkoi keittiön tervehdyksellä ja kuohujuomalla. Lautasille saimme basilikalohta kera raikkaan sitruunajogurtin. Ja kuten kaikki varmasti allekirjoittavat niin sitruunaisella lohella ei vaan voi mennä metsään.

    Alkumaljana tarjoiltiin jopa shampanjaan rinnastettavaa, syvän sävyistä ja ihanan kuplivaa Pares Baltan Blanca Cuisine -cavaa (luomu).

    Kuohuviiniä on muuten nykyään lupa nauttia läpi koko aterian, erityisesti kala- ja äyriäisruokien kanssa. Ja kuulemma sitä tilataan pöytiin jo karahvettain, jopa dekantoituna! Hyviä uutisia siis kaikille kuplivien ystäville, kuten itselleni. Olen monesti tilannut useammankin ruokalajin aterian yhteyteen pelkkää kuohuvaa ja aina on ollut vähän ”nolo” olo, kun ei mene perinteisen etiketin mukaan. Mutta hei, mähän olenkin vaan ollut aikaani edellä!

    Kermaista keittoa, vaaleita viinejä ja onnistunutta ohukaista

    Alkukeitoksi oli Wohls Gårdin pirteä keittiömestari Sirpa Granqvist- Häiväläinen loihtinut kermaista maa-artisokkakeittoa kera paahdetun pekonin ja mallasleivän. Ja kyllä, söin myös hyvillä mielin mallasleipää paksulla voikerroksella. Koska mallasleipä on herkkua!

    Tässä vaiheessa päästiin viinien maistelussa oikein tositoimiin, laseissa ihanan raikasta, biodynaamisesti viljeltyä Blanc de Pacsia ja trendikästä Atlantis Albarinoa. Pacs oli ehdottomasti mun yksi koko illan suosikkiviineistä, vaikka en niin hirveästi valkoviinien perään olekaan. Mutta aivan mainio uusi tuttavuus, joka on parhaimmillaan ihan sellaisenaan seurustelujuomana nautittuna. Albarino sen sijaan tuntui mukavammalta suussa ruoan kanssa.

    Ilta jatkui jo edellä mainittujen valkoviinien parissa ja mun illan ehdottomalla suosikkiannoksella, nimittäin erittäin maukkaalla kasvistäytteisellä vuohenjuusto-ohukkaalla ja balsamicosiirapilla. Tämä oli niin hyvää!

    Luomua vai biodynaamisesti viljeltyä viiniä?

    Pari sanaa luomusta ja biodynaamisesti viljellyistä viineistä erityisesti paleodiggareille ja muille mahdollisimman alkuperäistä, vähän jalostettua ruokaa ja juomaa arvostaville.

    Mitä eroa on luomu- ja biodynaamisesti viljellyillä viineillä? Tämä aukeni itsellenikin vasta viinipastorin opastuksen myötä. Olen jotenkin aina ajatellut, että kyseessä on sama asia, eri sana. Mutta luomuviinit on valmistettu luonnonmukaisesti viljeltyjen rypäleiden mehusta ottamatta sen enempää kantaan itse viinin valmistusprosessiin. Niissä voi siis esiintyä pienemmissä määrissä samanlaisia lisäaineita kuin tehotuotetuissa viineissäkin.

    Biodynaamisissa viineissä ei sallita lisäaineita ja niiden viljely perustuu ehkä vähän yllättäen Rudolf Steinerin maailmankatsomukseen. Biodynaamiset viinit valmistetaan ympäristön ehdoilla luonnon rytmejä noudattaen, esim. maan liikkeet, vuodenaikojen vaihtelut, kuunkierto ja vuorokausirytmi huomioiden. How cool is that?!

    Paleonäkökulmasta ideologisesti paras viinivalinta on siis biodynaaminen. Ei ihme, että Blanc de Pacsista tuli kertaheitolla suosikkivalkkarini. Ei vain maun, vaan myös valmistustavan vuoksi.

    Pääruokana punaista – lasissa ja lautasella

    Viini-illan pääruokana Wohls Gård tarjoili uunissa haudutettua karitsaa, jonka lisäkkeenä oli hedelmillä höystettyä ohra-juurespataa ja jo keittiön tervehdyksestä tuttua, tuhtia annosta mukavasti piristävää sitruunajogurttia.

    Lihaisan annoksen kyljessä tarjoiltiin peräti kolmea erilaista punaviiniä; ”eläimellistä” ja rustiikkista QP Organicia (luomu), äijämäistä, tervaista ja edelleen maanläheistä Matsu el Reciota (biodynaaminen) sekä kaikkiaan peräti 3 vuotta kypsytettyä, tuhtia, täyteläistä ja aromikasta Museum Reservaa, jolta ei tosiaan luonnetta puuttunut! Sellaisenaan jopa hippasen liian luonteikasta mun makuun…

    Olen jo pitkään ollut kalifornialaisen zinfandelin ystävä, joten ei liene yllätys, että tätä kolmikkoa sellaisenaan maistellessa zinfandelia muistuttava (jep, viinipastori auttoi analysoinnissa ;)), jotenkin tuttu ja turvallinen Matsu nousi suosikiksi. Mutta kuinkas sitten kävikään? Illan suosikkiviinejä listatessa Museum Reserva nousi yllättäen Matsun yli! Se vaan sopi niin mainiosti kaveriksi uunihaudutetulle karitsalle.

    Lopuksi suu sopivan makiaksi

    Vatsa alkoi tässä vaiheessa olla mukavan täysi ja pääkin alkoi jo tuntua viinilasillisten myötä hieman tavallista hatarammalta. Kyllä, kyllä, tasapaino se olla pitää tässäkin asiassa; täysi vatsa ja kevyt pää tasapainottavat mukavasti toisiaan. Mutta toki illan kuin illan kruunaa aina jälkkäri, joka mahtuu, vaikka vatsa täysi olisikin.

    Jälkiruoaksi saimme nauttia ihanan tummaa ja täyteläistä appelsiini-suklaamoussea rosmariinimadeleinen ja makean appelsiinisalaatin kera. Iso plussa kerrankin meikäläisen makuun riittävän tummasta ja vähemmän makeasta suklaamoussesta! Makeita makuja kun tulee nautittua vähän vähemmän ja yli 80 % suklaa on parasta, niin makeat jälkkärit tahtovat monesti olla too much. Sokeria.

    Myöskin jälkiruoan kanssa tarjoiltu viini oli kuin meikäläistä silmällä pitäen valittu. Tavallisesti ylimakeat jälkiruokaviinit jäävät ensimmäisen maistamisen jälkeen lasiin, mutta Honeymoonia (luomu, sokeria vain ~25 g/l) maistui koko lasillisen verran. Olen jo aiemmin saanut maistaa tätä sitrusmaista ja ihanan keveää viiniä ravintolajälkkärin kera, ja jo silloin kirjoitin nimen muistiin. Tietysti on vähän harmillista, että kyseessä on vain ravintoloista saatava viini, mutta toivotaan, että jossain vaiheessa tämä suosikki olisi kannettavissa myös omiin illanistujaisiin.

    Yllä vielä koko illan aikana nautittu viinikatras samassa potretissa nauttimisjärjestyksessä.

    Illan kruununa kokonaisuus

    Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että oli ihan huippuilta! Mikä oli illassa parasta? Itse asiassa sitä on vaikea eritellä… kokonaisuus; tunnelmallinen Volsin kartano kauniine pöytäkattauksineen, ystävällinen ja lämmin henkilökunta, hyvä ruoka ja juoma, viinipastorin elävä esitys ja asiantuntijuus, josta aloittelijakin sai mukavasti kiinni sekä iloiset kanssaihmiset ja koko tapahtuman jotenkin tuttavallinen ilmapiiri. Aivan mainiota! Kannattaa kyllä käydä ihan itse paikan päälle tuoksuttelemassa kartanon hienostunutta, mutta samalla lempeän letkeää ilmapiiriä.

    Jos viini-illat kiinnostavat, niin seuraava viini-ilta järjestetään 15.4. Teemana on tällöin kuohuviinit. Emäntä on jo merkannut tämän tapahtuman omaan kalenteriin, joten ehkä tapaan sinutkin siellä! Parhaiten pysyt Volsin kartanon tapahtumista kartalla tykkäämällä Wohls Gårdin facebook -sivuista. Ja jos et ole facebookin ystävä, niin myös kotisivuilta löytyy infoa tulevista tapahtumista.

    Loppuun vielä iso kiitos viini-illan isännälle, Markku Häiväläiselle ja emännälle, keittiömestari Sirpa Granqvist-Häiväläiselle sekä illan viiniasiantuntijalle ja vieruskaverilleni, viinipastori Juha Rantalalle. Muita osanottajia ja erityisesti omaa pöytäseuruettani tietysti unohtamatta! Kiitos teille kivasta seurasta ja rennon rattoisista pöytäkeskusteluista. Mehän tapaamme taas!

    EDIT 16.4.2016: Käy katsastamassa tunnelmat myös huhtikuun Viinin ja ruoan liitto -illasta! Teemana keväiset kuohuviinit.

    Rentoja viini-iltoja ja nautinnollisia illallisia Sinunkin lopputalveesi!

    Viini-illan emännälle tarjosi kartanoravintola Wohls Gård. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa