Arvonnat, Lifestyle, Ravintolat, Tapahtumat, wine & dine

Riesling -viinien maistelua Bistro O matin viini-illassa (+ ARVONTA!)

Emännän tämän kevään projekti, tutustumismatka viinimaailmaan vei tällä viikolla vaaleiden Rieslingien pariin. Vaikka laaja viinimaailma kokonaisuudessaan on itselleni aika tuntematonta aluetta, niin täytyy myöntää, että etäisimmäksi ovat jääneet juurikin valkoviinit. Siksipä olikin hienoa päästä tutustumaan ammattilaisen johdolla syvällisemmin tähän yhden suosituimpien ja monipuolisimpien valkoviinien ryhmään.

Rennon skandinaavinen ravintola ranskalaisella vivahteella

Riesling -illan järjestämisestä vastasi kotipaikkakunnallani, Kirkkonummen keskustassa sijaitseva Bistro O matrento, bistromainen ravintola, jonka keittiö tarjoilee laadukkaista raaka-aineista valmistettua skandinaavista ruokaa niin lounaiden, illallisten kuin brunssienkin muodossa.

Bistro O mat logo

Ravintola on itselleni hyvinkin tuttu. Siellä on nautittu illallisen merkeissä kokonaisia menuita, parit perjantaiburgerit ja lukuisia lounaita tunnelmallisissa sisätiloissa ja kesäisin viihtyisällä terassilla. Brunssillakin olen tainut joskus piipahtaa. Mutta nyt ensimmäistä kertaa ikinä istahdin lasisen kabinetin puolelle maistelemaan viinejä.

Tasting, tasting – mikä maa, mikä rypäle?

Olen alkuvuoden aikana osallistunut kaikkiaan kolmeen ammattilaisen vetämään viinitastingiin. Kaikki tapahtumat ovat olleet hyvin erilaisia, joka on musta erityisen kiva juttu.

Olen maistellut espanjalaisia viinejä kuohuvana, punaisena ja valkoisena kera ruokamenun, ja tutustunut monipuolisesti kohta avattavan uuden viiniverkkokaupan tarjontaan. Bistro O matin illassa sain keskittyä ensimmäistä kertaa vain yhteen rypälelajikkeeseen, joka ainakin kyseisen rypäleen kohdalla toi mukavasti esiin sen monipuolisuuden ja erilaisuuden myös keskenään samanlaisten makeusasteiden osalta.

Kattava kattaus maailman ympäri

Täytyy heti kärkeen mainita, että kyseessä oli ehdottomasti kattavin tasting ikinä! Hämmästys oli ilmeinen kun maistelulistaa tavatessani laskin erilaisia viinejä olevan peräti kymmentä eri sorttia. Ja kyllä, mielessä kävi myös, että mitenkähän täältä oikein kotio selvitään. Hyvin selvittiin ;)

Riesling mielletään helposti suurimman tuottajamaan mukaan saksalaiseksi viiniksi, mutta tällä kertaa pääsimme vertailemaan Rieslingejä ympäri maailmaa aina Australiaa, Uutta-Seelantia ja Amerikkoja myöten.

Viinien kylkeen saimme myös pientä purtavaa suolaisen ja makean maistelulautasen muodossa (ja ah, sitä niin ihanaa Bistro O matin mallasleipää! Voilla!). Kyseessä ei ollut ns. wine + food pairing eli viinien ja ruokien yhteensovittaminen, mutta oli mukava hieman testailla, kuinka viinit istuivat erityyppisten ruokien kylkeen.

Syväsukellus riesling -rypäleeseen

Aiemmista tilaisuuksista poiketen pääsimme tällä kertaa tutustumaan syvällisemmin myös viinin ja erityisesti Rieslingin viljelyyn. Tämä oli mielestäni mielenkiintoista ja sain ainakin itse paljon lisätietoa viinintuotannosta, ja kuinka mm. erilaiset olosuhteet vaikuttavat lopputulokseen.

Luonteeltaan hapokas ja aromikas Riesling ei ole kovin vaativa rypälelajike, mutta tuottaa parhaat viininsä tumman liuskekiven ja hiekan päällä. Parhaat makeat Rieslingit tuotetaan jokilaaksossa, jossa on otolliset olosuhteet myös makeille jälkiruokarieslingeille hunajaisen maun antavalle jalohomeelle. Kyllä, jaloHOMEELLE!

Jokaiselle jotakin – lasissa ja lautasella

Aloitimme kuohuvan alkumaljan (Maikammer Riesling Sekt Brut, Saksa) jälkeen tutustumisen nuorista, hapokkaimmista Rieslingeistä.

Täytyy sanoa, että vaikka olen mieltänyt itseni erityisesti kuivien viinien ystäväksi, niin pari ensimmäistä, yllä kuvissa näkyvät itävaltalainen Pichler ja Uuden-Seelannin Spy Valley olivat turhan hapokkaita mun makuun. Sen sijaan australialainen, helppo ja hedelmäinen Barossan Yalumba nousi neljän parhaan joukkoon.

Hieman vanhemmissa Rieslingeissä voi tunnistaa petroolisen vivahteen. Tämän aromin minäkin olen oppinut jo löytämään, ja sitä löytyi vienosti mm. yllä olevasta, Ranskan Alsacessa tuotettavasta vuoden 2012 Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchbergistä, joka muuten matsasi aika kivasti maistelulautaselta löytyneen kylmäsavupossun kanssa.

Suolainen maistelulautanen sisälsi kylmäsavupossun lisäksi myös yrttistä possumakkaraa ja aiolia, tulista chilikatkarapua mangosalsalla sekä voimakasta Mouhijärven Vilho -juustoa. Mereneläviä välttäville taisi olla katkiksen sijaan tarjolla ylikypsää possua. Kivasti erilaista suuhun pantavaa siis lautasellakin!

Tästä kymmenen kattauksesta neljän suosikkiviinini joukkoon päätyivät jo aiemmin mainitsemani Yalumban lisäksi pari saksalaisista Kabinett Rieslingiä; Domdechant Werner Hochheimerin Riesling Kabinett sekä Reichsgraf von Kesselstattin ”Josephshöfer” Riesling Kabinett feinherb. ”Josse” sopi muuten aika mukavasti myös tulisen katkaravun kylkeen. Tuliset maut ja viini ovat ainakin itselleni tuntuneet haastavalta yhdistelmältä.

Jäätävän hyviä jälkkäreitä!

Loppuun tietysti ihan mahtavaa jälkkäriä ja yllättävän hyviä jälkkäriviinejä. Joku ehkä muistaakin, että en ole kovin makeiden jälkiruokien saati jälkkäriviinien ystävä. Mutta elämä yllättää!

Jälkiruoan puolesta ei tosin voinut mennä mikään pieleen kun tarjolla oli suklainen kakkupala kera raikkaan vadelmasorbetin ja sitäkin raikkaamman sitruunakreemin. En sitten tiedä, oliko alla jo sen verran viinimaistelua, että makeat jälkkäririeslingit pääsivät yllättämään ;)

Viimeisinä maisteluvuorossa siis vuoden 2008 Wehlener Sonnenuhr Riesling Spätlese ja vuoden 2003 Kloster Eberbach Rauenthaler Baiken Rheingau Riesling Spätlese, joista jälkimmäinen sai myöskin kunnian päätyä emännän top neloseen. Jälkiruoan kanssa aivan ok, mutta mun mielestä parhaimmillaan ihan sellaisenaan. Eli jos et keksi, mitä jälkkäriä vieraille tarjoaisit, niin osta pullo Kloster Eberbachia(~60 €/plo)

Sellainen matka tällä kertaa! Kiitos vielä pirtsakalle, perusteelliselle ja asiantuntevalle viinimestarillemme Tuija Ipatille ja tietysti Bistro O matille hienosta ja ennen kaikkea kattavasta viini-illasta.

Suosittelen kyllä lämpimästi näitä Bistro O matin maistajaisia. Seuraavaksi vuorossa vähän tujumpaa tavaraa viski-illan merkeissä ja monta muutakin mielenkiintoista tapahtumaa tulossa! Parhaiten pysyt kärryillä tykkäämällä Bistro O matin facebook -sivusta tai kurkkaamalla tapahtumat kotisivuilta.

Ja tietysti syömäänkin kannattaa meille tänne ”maalle” tulla! Matka vie vain puolisen tuntia Helsingistä! Bistro O matin menustahan vastaa Gastronomian akatemian valitseman vuoden 2016 kokkien kokki rankingissa hienosti sijalle 16 yltänyt keittiömestari Marko Palovaara =)

ARVONTA! Voita messulippu!

Emäntä jatkaa matkailua viinimaailmassa ensi viikon lopulla järjestettävässä ViiniExpossa. Nyt sinullakin on mahdollisuus voittaa vapaalippu kyseiseen tapahtumaan!

Arvon kaikkiaan kolme kutsua messuille (arvo 19 €/lippu) ja arvontaan voit osallistua vastaamalla seuraavaan kysymykseen TÄÄLLÄ

Millä perusteella Sinä valitset viinisi?

Teetkö valintasi rypäleen, tuottajamaan, etiketin, tuotantotavan (luomu, biodynaaminen), aromien,  suositusten mukaan vai jollakin muulla perusteella? Kerro ja tule sinäkin mukaan messuille seikkailemaan viinin ihmeelliseen maailmaan!

Koska tämä postaus käsittelee alkoholijuomia, niin kommentointi on jälleen Valviran ohjeiden mukaan suljettu. Mutta kysymyksiä, mielipiteitä ja muita kommentteja saa mieluusti jättää facebookin puolelle :)

Viini-illan emännälle tarjosi ravintola Bistro O mat. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa