Avainsana: valkoviini

  • Päärynästä pyöreyttä hedelmäiselle sellerisoseelle

    Päärynästä pyöreyttä hedelmäiselle sellerisoseelle

    Paleokeittiön KotiGourmet

    Juurekset ovat pop! Ainakin näin talvikaudella tuoreempien kasvisten odotellessa kasvukauden alkamista. Olikin siis jokseenkin päivänselvää, että meheville hirvipullille tekaistaisiin kaveriksi jotain juurespohjaista. Sopivat muutenkin mukavasti riistalihan kylkeen. Mutta minkähän mukulan sitä valitsisi?!

    Kyllähän siinä useampiakin vaihtoehtoja tuli mietittyä. Valinta osui lopulta varsin vähälle käytölle jääneeseen juuri- eli mukulaselleriin.

    Juurisellerin maku on melko voimakas, vaikka kypsennettäessä pehmeneekin ja muuttuu makeammaksi. Vielä piti siis keksiä sellerille jotain kaveriksi makua miedontamaan. Kun perunaa en kauheasti suosi, niin ensimmäisenä maun pehmentäjäksi mieleen nousi mieto palsternakka. Kukkakaaliakin pohdin, mutta seikkaillessani internetin ihmeellisessä maailmassa kiinnittyi huomio amerikkalaisen julkkiskokki Emeril Lagassen selleri-päärynäpyreeseen.

    Hiukan piti ajatusta makustella. En oikein saanut mielikuvissani minkäänlaista hedelmää sopimaan selleriin.

    Mutta uteliaisuus vei voiton! Testaa, niin tiedät mentaliteetilla mentiin. Kun nyt muutenkin tykkään kokeilla kaikenlaisia kummallisia kombinaatiota (joista monet ovat muuten osoittautuneet hyviksi, jopa loistaviksi yhdistelmiksi), niin eipä siinä muuta kuin sellerit kattilaan ja päärynät pannuun herukkaisen punasipulikastikkeen viereen kypsymään.

    Ei haittaa, vaikka päärynät ovat kovia ja hieman raakoja. Kuten ne tähän aikaan vuodesta marketissa tuppaavat olemaan. Pehmenevät ja makeutuvat pannulla mukavasti.

    Lopputulos yllätti! Päärynä passasi selleriin oikein mukavasti. Samettisen sileä sose maistui hedelmäisen makealle antaen kivan vastapainon pekonisille hirvipullille.

    Tosin myös makean punasipulikastikkeen kanssa kokonaisuus meni vähän imeläksi, joten seuraavalle kerralle itselle muistiin ja muille vinkiksi, että kastikkeeseen lisää hapokkuutta esim. pakasteherukoista (tai vähemmän sokeria sisältävästä herukkahyytelöstä) ja/tai soseeseen pikkasen enemmän selleriä ja vähemmän päärynää. Veikkaisin, että jo 600 g juuriselleriä ja 400 g päärynää tasapainoittaisi sosetta kivasti päärynää kuitenkaan hävittämättä.

    JUURISELLERI-PÄÄRYNÄPYREE

    • ½ kg juuriselleriä kuorittuna ja paloiteltuna
    • ½ kg päärynöitä kuorittuna, kodat poistettuina ja paloiteltuna
    • 4 rkl suolatonta voita
    • 1 ¼ dl kuivaa valkoviiniä
    • reilu ½ dl smetanaa (tai kuohu-/kookoskermaa)
    • ripaus muskottipähkinää
    • maustamiseen suolaa ja mustapippurirouhetta
    1. Laita sellerit kattilaan. Keitä suolalla maustetussa vedessä ~20 min tai kunnes selleri on kypsynyt pehmeäksi. Kaada vesi pois ja valuta sellerit huolellisesti.
    2. Valmistele päärynät sellerin kypsyessä. Sulata voi isohkolla pannulla. Lisää pannulle päärynät. Kypsennä sekoittaen kunnes päärynät ovat hieman pehmenneet.
    3. Lisää pannulle viini. Jatka kypsennystä edelleen sekoittaen kunnes päärynät ovat läpikotaisin pehmeitä (haarukkatesti!) ja niiden pinta alkaa soseutumaan.
    4. Laita sellerit, karamellisoidut päärynät sekä smetana tehosekoittimeen. Sekoita sileäksi. Mausta lopuksi muskottipähkinällä, suolalla ja ruohitulla mustapippurilla.

    Kaiken kaikkiaan oikein maittava KotiGourmet -ateria ja hieman erilainen, kivan eksoottinen pyree. Helppokin kaiken muun positiivisen lisäksi.

    Pistäkäähän kokeillen! Olisi ihan jättekiva kuulla muidenkin ajatuksia päärynäisestä selleripyreestä, joten kommenttia rohkeasti boxiin tai muihin Paleokeittiön kanaviin.

    Eksoottisia sosehetkiä Sinullekin!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Karpalon ja rosmariinin raikastama talvibooli

    Karpalon ja rosmariinin raikastama talvibooli

    Kuten jouluaaton muistelopostauksessa aiheesta jo avauduin, niin väsäsin teemaan sopivan, vaalean sangrian aatonaaton kokkailuja siivittämään. Joulujuomaksihan se oli alunperin tarkoitettu, mutta ei hyvää kannata vain joulua varten säästää! Tämä karpalon raikastama ja rosmariinin maustama omenainen booli kun sopii mun mielestä muihinkin talven juhliin. Vaikkapa jo muutaman päivän päästä vaihtuvan vuoden juhlistamiseen!

    Alkoholia tai edes viinejä en pysty paleoon pistämään, mutta paleoystävälliseen ruokafilosofiaan ne kohtuudella nautittuna mielestäni mahtuvat. Olen kohta matkaillut vuoden verran viinimaailmassa tutustuen asiantuntijoiden johdolla ja aika laajalla skaalalla viinimaailman tarjontaan, enkä ole kokenut siitä ainakaan vielä haittaa hyvinvoinnilleni olleen. Päinvastoin. Muutamia alkutaipaleen ylilyöntejä lukuunottamatta. Onneksi keho on tässäkin suhteessa viisas ja eliminoi ylikuormituksen melko vikkelään ;)

    Ehkä olen aiheesta jo aimminkin kirjoitellut, mutta viinimaailmassa tosiaan riittää kurkun kostuketta moneen lähtöön. Jos tarkastellaan aihetta ensisijaisesti paleovinkkelistä, niin sanoisin usein hieman haasteellisten alkuviinien olevan sieltä paleommasta päästä. Alkuviinit eivät aina maistu, eikä niitä aina ole saatavillakaan, joten seuraavaksi listalta kannattaa valita biodynaamisesti viljelty viini. Näitä alkaa olla saatavilla jo aika kivasti. Jos biodynaamistakaan ei löydy, niin luomullakin pärjää. Ja tietysti kannattaa aina kiinnittää huomiota myös viinien sokeripitoisuuteen; mitä kuivempaa, sen paleompaa. Tosin ei aina maun puolesta parempaa ;)

    Kaapista löytyi karpaloiseen booliin suosikkiviinitaloni, Pares Baltan tuotannosta talviseen sangriaan mainiosti sopivaa Savia Viva Familia -valkoviiniä. On biodynaamista, eikä alle kympin pullohintakaan päätä huimaa. Mausteeksi booliin nakkasin jouluruokien valmistukseen varattuja karpaloita ja rosmariinia. Erikseen piti hankkia vain vihreä omena ja pieni pullo omenasiideriä.

    Tämä karpaloinen sangria oli sikäli aika hauska, että sen maku kehittyi mukavasti illan mittaan. Alkuun booli tuntui hapahkolta ja mietin jo sokerin lisäämistä. Mutta jonkun aikaa karahvissa maustuttuaan mukaan astuivat ensin vihreä omena, vähän myöhemmin karpalo ja lopuksi rosmariini.

    VAALEA KARPALOSANGRIA

    • 1 pll Pares Baltan Savia Viva Familia -valkoviiniä (xarel-lo)
    • 2 dl omenasiideriä
    • ¼ dl jäisiä karpaloita puolitettuina + 1 dl kokonaisia
    • 1 pieni vihreä omena (Granny Smith luomu)
    • pari oksaa tuoretta rosmariinia
    • (tarvittaessa kookossokeria maun mukaan makeutukseen)
    • tarjoiluun jääpaloja ja tuoretta rosmariinia
    1. Pilko omena sopivaan astiaan . Lisää joukkoon puolitetut ja kokonaiset karpalot sekä rosmariini.
    2. Kaada päälle ensin omenasiideri ja sitten valkoviini.
    3. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin verran ennen tarjoilua. Lisää tarjoiluvaiheessa boolimaljaan reilusti jääpaloja.
    4. Tarjoile viileänä jääpaloin ja rosmariinin oksalla koristelluista laseista. (Huom. Rosmariinia kannattaa lisätä lasiin, koska sen tuoksu vaikuttaa myös makuaistiin.)

    Jos olet makeamman juoman ystävä, niin boolia voi säätää paitsi lisäämällä mukaan kookossokeria, niin myös lurauttamalla joukkoon vähän enemmän omenasiideriä. Tai valitsemalla jo valmiiksi makeamman siiderivaihtoehdon. Itse menin kuivalla.

    Lepposia vuoden viimeisiä päiviä Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Oon mä juonu viinii Penedesissä – Viimein viiniä lasiin!

    Oon mä juonu viinii Penedesissä – Viimein viiniä lasiin!

    ”Vielä viimeisen kerran, mä sua vilkaisen. Voisin sanoakin jotain, mutta vaikenen…”

    Paitsi, että en vaikene. Viimeinen osa seikkailustani espanjalaiselle, biodynaamisesti rypäleitä viljelevälle Pares Baltan viinitilalle on antanut odottaa itseään. Liian pitkään… Tai ei ehkä sittenkään. Sillä kun juuri nyt katsoo ikkunasta tasaisen harmaata pilvimassaa ja loskaista maisemaa, niin hetki tuntuu juuri oikealta palata muistoissa Katalonian lempeän auringon alle.

    Päivä Penedesin maisemissa oli tosiaan mukavan lämmin ja aurinkoinen, vaikka tuo dramaattinen kuva alla saattaa toista kertoa. Iltapäivästä vaan sattui taivaalle muutama pahaenteiseltä näyttävä hattara, jotka poistuivat sieltä yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Pisaraakaan tirauttamatta. Mutta kyllähän syyskuun puolivälissä alkoi syksy tekemään tuloaan Kultarannikonkin kupeeseen.

    Tässä vaiheessa lienee paikallaan selventään sarjan otsikointia. Koska mulla on taipumusta liioitteluun. Enhän mä siellä Penedesissä viiniä JUONUT, maistelin kyllä. Viiniä, jos toistakin. Kuten tämän postauksen myötä selkiää.

    Olen aika huono juomaan alkoholia; kroppa stoppaa ennen kuin ehtii kunnolla huiviin humahtaa. Siksipä tälläkin kertaa oli syytä maistella varovasti; junamatkailu vieraassa maassa huonovointisena ei kuulu niihin juttuihin, jotka ihan välttämättä haluaisin kokea. Hyvä niin, sillä kotimatkalle osui muutama mutka polkuun, joiden selättämiseen tarvittiin paitsi moitteetta toimivaa kroppaa, niin myös kirkasta mieltä.

    Jos tulomatka hieman viivästyi, niin paluumatkaan tuhrautui aikaa sitäkin enemmän. Eikä turhautumisiltakaan vältytty. Onneksi lomalle tulee pakattua mukaan vähän enemmän seikkailumieltä ja pidempää pinnaa ;)

    Antoisan vuorenvalloitusretken jälkeen palasimme viinivaraston kautta takaisin päämajaan. Valmistusprosessiin emme tällä kertaa ehtineet tutustua sen tarkemmin. Tammitynnyritkin olivat entuudestaan tuttuja, joten niiden sijaan mun huomio kiinnittyi valtavaan saviruukkuun.

    Kyseessä oli naturaaliviinien valmistukseen käytettävä amfora, joka on valmistettu tiluksilta kaivetusta savesta. Tästä pääsemmekin palaamaan vielä kerran vuorille, jossa näimme muinaiset, saviastioiden polttoon käytetyt uunit maan uumenissa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin kyseisiä maauuneja on aikanaan käytetty myös viiniruukkujen valmistukseen.

    Amforaviinit olivat jo varastosta loppu, joten valitettavasti en niitä (vieläkään!) päässyt maistamaan. Kyseiset naturaaliviinit valmistetaan perinteisellä metodilla näissä valtavissa saviruukuissa vanhojen köynnösten käsinpoimituista rypäleistä villihiivan avulla. Viineihin ei lisätä, eikä niistä poisteta käymisprosessin aikana mitään. Eli tässä olisi nyt mun nähdäkseni jokaisen paleodiggarin ihanneviini!

    Harvinaista herkkua, jossa myös hinta lienee kohillaan. Harmi, että en osaa kertoa lopputuotteen makuaspekteista. Puhtaasti mielikuviini perustuen ja muutamia alkuviinejä maistaneena voisin kuvitella amforaviinin olevan nykyviineihin tottuneelle hieman haasteellinen. Tai ainakin erilainen.

    Jos joku tuota amforan kokoa miettii, niin kyllä sinne olisi kevyesti yksi 160 senttinen emäntä uponnut ;)

    Varaston puolelta siirryimme tunnelmalliseen ja tyylikkääseen, mutta kuvaamisen kannalta haastavaan tasting -tilaan. Kuvien perusteella ei siis kannata vetää johtopäätöksiä ainakaan viinin väristä. Valkoiset ja punaiset ehkä erottaa juuri ja juuri, mutta siihen se sitten jääkin ;)

    Aloitimme maistelun luonnollisesti kevyistä kuplista ja tyylikkäästä Selectio Cavasta. Selectiosta tuli kertaheitolla mun suosikkicava, joten sitä lähti yksi pullollinen myös kotimatkalle mukaan. Edelleen se täällä kiltisti odottelee sopivaa korkkaushetkeä.

    Suomesta ei Selectiota valitettavasti saa, mutta kannattaa kyllä kokeilla vaihtoehtoisesti Alkon valikoimasta löytyvää Pares Baltan ”b” cava brutia. Se ei ehkä ole ihan yhtä hienostunut, mutta oikein mainio kuplajuoma muuten.

    Viinikellari.comin valikoimasta löytyy myös mukava kupliva vaihtoehto, nimittäin viinintekijä Joan Cusinen nuorimman tyttären mukaan nimetty Blanca Cusiné Gran Reserva 2010, jota pääsin aiemmin syksyllä maistelemaan eri vuosikertojen osalta hieman monipuolisemmin Norex Grand Open Tasting -tapahtumassa. Laseissa tuolloin vasta ensimmäisen fermentoinnin läpikäynyt, vain pari viikkoa aiemmin korjattu 2016, muutaman vuoden kuluttua myyntiin tuleva 2013, tuo em. vuosikerta 2010 sekä vuotta vanhempi malli 2009, jossa mukana Chardonnay-, Pinot noir- ja Xarel-lo -rypäleistä kaksi ensiksi mainittua. Ja täytyy kyllä sanoa, että mun suuhun tuo Xarel-lolla viilattu versio sopi edeltäjäänsä paremmin.

    Heh, mähän alan jo kuulostaa suorastaan asiantuntijalta, kun näin jouhevasti vuosilukuja ja rypäleitä luettelen! Salaisuus – muistiinpanot.

    Seuraavaksi lasiin päätyi Cusinen viiniperheen isoäiti, Rosa Cusine, hieman kuivemman rosee cavan muodossa. Jostain syystä Rosa ei jäänyt kovin hyvin mieleeni. Ehkä siksi, että se jäi kahden suosikkini välissä vähän jalkoihin.

    Sitten se Gewürztraminer -rypäleestä valmistettu Ginesta, jota tuottava viinitarha nähtiin edellisessä osassa. Tuo keltakukkaisen kasvin mukaan nimetty, vihreään taittava valkoviini oli edessäni ensimmäistä kertaa ikinä, mutta ei takuulla viimeistä. Ihastuin! Etenkin sitruksiseen makuun. Ja kyllä mä muistaakseni tuoksusta myös jasmiinia bongasin, kun Silvia siitä vähän vinkkasi.

    Ginesta lähti myös matkalaukkuun ja mulla onkin kunnia omistaa pullo numero 1442 kaikkiaan 4128:sta tuotetusta pullosta. En tiedä, onko siitä syytä olla ylpeä, mutta mä olen!

    Loppumaistelu sujui punaisissa merkeissä. Lasissa ensin pari Pares Baltan tiluksilla kasvanutta viiniä ja loppuun piipahdus Prioratin sekä Ribera del Dueron alueilla tuotettuihin viineihin.

    Ennen ”Matkaa viinimaailmaan” suosin lähinnä punaviinejä, mutta matkan alettua ovat valkoiset ja kuplivat maistuneet paremmin. Ehkä talven myötä alkaa lasissa viihtyä myös punainen. Kerron tämän siksi, että punaiset eivät sytyttäneet samalla tavalla kuin alkupään viinit.

    Aloitimme punaisesta Indigenasta, jota saa myös Alkon tilausvalikoimasta. Indigenasta löytyvät myös valkoinen ja vaaleanpunainen vaihtoehto.

    Täytyy rehellisesti myöntää, että Indigenan sen enempää kuin seuraavan, toisen viinitekijävaimoista mukaan nimetyn Marta de Baltan makumaailmasta en kykene enää muistijälkeä löytämään. Molemmat vaatinevat selvästikin uusintakierroksen ;). Rypäleinä kuitenkin Indigenassa Grenache ja Marta de Baltassa monille varmasti tuttu Syrah.

    Jos kaksi ensimmäistä punaista eivät niin jääneet mieleen, niin kaksi viimeistä jäivät. Prioratin liuskekivimailta tuleva Gratavinumin 2πr oli itselleni jo ennestään tuttu. Tiesin, mitä odottaa, enkä kauheasti odottanut tätä sellaisenaan mulle kohtalaisen tiukkaa punaviiniä. Vaatii edelleen totuttelua, mutta kyllä kai se tästä… vähitellen. 2πr:ää kuvaillaan Gratavinumin kotisivuilla pyöreäksi, mutta mun mielestä tästä tavarasta on pyöreys kaukana. Istuu kyllä riistan kylkeen kivasti. No okei, paremmin ;)

    2πr oli kuitenkin hyvä ottaa tähän settiin mukaan, sillä sitä kautta sain hieman vertailukohtaa viimeisenä tarjoiltuun Ribero del Dueron alueelta tulevaan Dominio Romanon RDR:ään.

    Hieman kauhunsekaisin tuntein RDR:ää odottelin, sillä kuvittelin sen olevan edeltäjäänsä ärhäkämpää. En oikein tiedä miksi… Ehkä viinitarhan jopa yli 100 vuotta vanhoista, kärsineistä köynnösvanhuksista niin päättelin. Noh, RDR olikin positiivinen yllätys ja nousi punaviineistä suosikikseni. Nyt mun mielestä lasissa oli pehmeyttä, täyteläisyyttä ja tasapainoisuutta. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa edellä nauttimani Prioratin punainen.

    Tinto Fino -rypäleistä valmistettu RDR on hieno viini, ja hienoa, että pääsin sitä maistamaan. Sitä saattaa löytyä myös Suomesta, ravintoloiden viinilistoilta. Ellei löydy, niin vinkatkaa.

    2πr:ää kiinnostuneille tarjoilee Alkon tilausvalikoima. Ei viini halvimmasta päästä, mutta kyllä tujumpien viinien ystävien kannattaa poimia pullo kivimaan kasvattia kokeiltavaksi. Vaikka itse taidankin ennen seuraavaan pii -lasillista vielä hetken harjoitella helpompien punkkujen parissa.

    Se oli sellainen reissu se! Melko tyytyväiseltä näyttää emäntä hienon päivän päätteeksi ja selvästikin maistelulasilliset saivat emännänkin vanhat silmät loistamaan, hah hah!

    Mutta hei, kuten jo ensimmäisessä postauksessa kehotin, niin jos vaan Barcelonan seuduilla huitelette ja tilaisuus tulee, niin sopikaa ihmeessä visiitti Pares Baltalle. Muistakaa myös kertoa Paleokeittiön emännältä lämpimiä terveisiä! ;)

    Nautinnollisia viinihetkiä Sinullekin!

    Visiitin tilalla tarjosi Pares Balta (ei sis. matkoja). Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Pinaatti-melonisalaatti, marinoitua punasipulia ja fetaa (+viinivinkki!)

    Pinaatti-melonisalaatti, marinoitua punasipulia ja fetaa (+viinivinkki!)

    Kuukausi ehkä vaihtuu, mutta KESÄ jatkuu Paleokeittiössä! Koska en vaan yksinkertaisesti suostu luopumaan sen enempää kivoista kesäfiiliksistä kuin kevyistä kesäruoistakaan.

    Sitä paitsi ruoan puolesta kesän sato alkaa olla vasta parhaimmillaan. Nyt on tarjolla etenkin hyviä kotimaisia raaka-aineita, joista valita! Metsässä, puutarhassa ja marketin hyllyilläkin.

    https://c1.staticflickr.com/9/8733/28451280572_1ab011f6ee_o.jpg

    Kesäisellä salaatilla jatketaan! Ajatus raikkaasta pinaatti-melonisalaatista lähti oikeastaan jääkaapissa valmiina odottavista piklatuista kantarelleista ja marinoiduista punasipuleista. Eikä lautaselle enää montaa raaka-ainetta tarvittu näitä kahta täydentämään, kun kesäinen salaattiannos oli valmis. Vain vähän vihreää. Ja suolaista.

    Ennen salaattireseptiä vielä yksi aika mainio viinivinkki loppukesään! Uudehko, ympäristöystävällisistä ja pehmeistä arvoista ponnistava Footmark Organic White -luomuvalkkari Espanjasta on nimittäin aika hyvä valinta piknik- tai reissuviiniksi. Testasin!

    https://c1.staticflickr.com/9/8744/27988311563_873dcfe32e_o.jpg

    Suuntasin eräs kaunis ja lämmin kesäilta auringonlaskun aikaan Inkoon rantakalliolle nauttimaan luonnonrauhasta ja nappasin pullon mukaani. Toimi!

    Itse viini oli positiivinen yllätys, jota en osannut odottaa. Sellainen helposti nautittava, joka ei välttämättä kaipaa rinnalle purtavaa.

    Alhaiset odotukset juontanevat muovipulloon, joka saa valitettavasti aina viinin tuntumaan… ”halvalta”. Ja kyllähän myös hinta on tällä luomuviinillä enemmän kuin kohillaan. Alta kympin lähtee litran pullo! Niin, siis todellakin LITRA eikä vaan kolmen varttia.

    Vaikka muovipullot eivät kauheasti houkuta, niin kyllähän sellaisella hyvät puolensa on silloin, kun lähdetään ovesta ulos; vähemmän kannettavaa ja huolta pullon rikkoutumisesta. Kierrekorkkikin on reissussa luonnonkorkkia kivempi. Koska pullonavaaja unohtuu kuitenkin kotio. Ja siinähän sitä on sitten vääntämistä, jotta päästään viinistä nauttimaan ja mietitään, että millähän tämä nyt suljetaan, kun siirrytään paikasta toiseen.

    Eli menkäähän muutkin vielä nauttimaan elokuun toivottavasti lämpimistä, mutta takuuvarmasti pimenevistä illoista luonnonhelmaan ja napatkaa pullollinen Footmarkin luomuvalkkaria mukaan! Siitä riittää useammallekin retkeilijälle. En mäkään sentään koko pulloa kerrasta yksin tyhjentänyt ;)

    Ja hei, kannattaa käydä tutustumassa ajatuksiin tuotemerkin taustalla ja muihinkin tuoteperheen tuotteisiin vaikkapa Footmarkin kotisivuilla! Sanoisin, että melko paleoystävällistä ;)

    https://c1.staticflickr.com/9/8814/28557790405_758721c131_b.jpg

    PINAATTI-MELONISALAATTI, MARINOITUA PUNASIPULIA JA FETAJUUSTOA

    • tuoretta babypinaattia
    • rucolaa
    • hunajamarinoitua punasipulia + lientä kastikkeeksi
    • pie del sapo- tai muuta makeaa melonia
    • murustettua fetajuustoa
    • tuoretta basilikaa
    • rouhittua mustapippuria
    • pikkelöityjä kantarelleja
    1. Huuhtele pinaatti ja rucola tarvittaessa.
    2. Paloittele kuorittu meloni.
    3. Kasaa kaikki ainekset lautaselle, lisää päälle punasipulien marinointilientä ja nauti samantien.

    Jos piklattuja kantarelleja ei satu olemaan saatavilla, niin salaatti toimii vallan mainiosti ilmankin. Sienistä ei siis saa tekosyytä jättää salaattia syömättä ;)

    https://c1.staticflickr.com/9/8881/27940723774_434a7557f4_o.jpg

    Nautinnollisia salaatti- ja retkihetkiä alkavaan loppukesään!

    Footmark Organic White saatu testattavaksi Norex Spiritsiltä. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Riesling -viinien maistelua Bistro O matin viini-illassa (+ ARVONTA!)

    Riesling -viinien maistelua Bistro O matin viini-illassa (+ ARVONTA!)

    Emännän tämän kevään projekti, tutustumismatka viinimaailmaan vei tällä viikolla vaaleiden Rieslingien pariin. Vaikka laaja viinimaailma kokonaisuudessaan on itselleni aika tuntematonta aluetta, niin täytyy myöntää, että etäisimmäksi ovat jääneet juurikin valkoviinit. Siksipä olikin hienoa päästä tutustumaan ammattilaisen johdolla syvällisemmin tähän yhden suosituimpien ja monipuolisimpien valkoviinien ryhmään.

    Rennon skandinaavinen ravintola ranskalaisella vivahteella

    Riesling -illan järjestämisestä vastasi kotipaikkakunnallani, Kirkkonummen keskustassa sijaitseva Bistro O mat; rento, bistromainen ravintola, jonka keittiö tarjoilee laadukkaista raaka-aineista valmistettua skandinaavista ruokaa niin lounaiden, illallisten kuin brunssienkin muodossa.

    Bistro O mat logo

    Ravintola on itselleni hyvinkin tuttu. Siellä on nautittu illallisen merkeissä kokonaisia menuita, parit perjantaiburgerit ja lukuisia lounaita tunnelmallisissa sisätiloissa ja kesäisin viihtyisällä terassilla. Brunssillakin olen tainut joskus piipahtaa. Mutta nyt ensimmäistä kertaa ikinä istahdin lasisen kabinetin puolelle maistelemaan viinejä.

    Tasting, tasting – mikä maa, mikä rypäle?

    Olen alkuvuoden aikana osallistunut kaikkiaan kolmeen ammattilaisen vetämään viinitastingiin. Kaikki tapahtumat ovat olleet hyvin erilaisia, joka on musta erityisen kiva juttu.

    Olen maistellut espanjalaisia viinejä kuohuvana, punaisena ja valkoisena kera ruokamenun, ja tutustunut monipuolisesti kohta avattavan uuden viiniverkkokaupan tarjontaan. Bistro O matin illassa sain keskittyä ensimmäistä kertaa vain yhteen rypälelajikkeeseen, joka ainakin kyseisen rypäleen kohdalla toi mukavasti esiin sen monipuolisuuden ja erilaisuuden myös keskenään samanlaisten makeusasteiden osalta.

    Kattava kattaus maailman ympäri

    Täytyy heti kärkeen mainita, että kyseessä oli ehdottomasti kattavin tasting ikinä! Hämmästys oli ilmeinen kun maistelulistaa tavatessani laskin erilaisia viinejä olevan peräti kymmentä eri sorttia. Ja kyllä, mielessä kävi myös, että mitenkähän täältä oikein kotio selvitään. Hyvin selvittiin ;)

    Riesling mielletään helposti suurimman tuottajamaan mukaan saksalaiseksi viiniksi, mutta tällä kertaa pääsimme vertailemaan Rieslingejä ympäri maailmaa aina Australiaa, Uutta-Seelantia ja Amerikkoja myöten.

    Viinien kylkeen saimme myös pientä purtavaa suolaisen ja makean maistelulautasen muodossa (ja ah, sitä niin ihanaa Bistro O matin mallasleipää! Voilla!). Kyseessä ei ollut ns. wine + food pairing eli viinien ja ruokien yhteensovittaminen, mutta oli mukava hieman testailla, kuinka viinit istuivat erityyppisten ruokien kylkeen.

    Syväsukellus riesling -rypäleeseen

    Aiemmista tilaisuuksista poiketen pääsimme tällä kertaa tutustumaan syvällisemmin myös viinin ja erityisesti Rieslingin viljelyyn. Tämä oli mielestäni mielenkiintoista ja sain ainakin itse paljon lisätietoa viinintuotannosta, ja kuinka mm. erilaiset olosuhteet vaikuttavat lopputulokseen.

    Luonteeltaan hapokas ja aromikas Riesling ei ole kovin vaativa rypälelajike, mutta tuottaa parhaat viininsä tumman liuskekiven ja hiekan päällä. Parhaat makeat Rieslingit tuotetaan jokilaaksossa, jossa on otolliset olosuhteet myös makeille jälkiruokarieslingeille hunajaisen maun antavalle jalohomeelle. Kyllä, jaloHOMEELLE!

    Jokaiselle jotakin – lasissa ja lautasella

    Aloitimme kuohuvan alkumaljan (Maikammer Riesling Sekt Brut, Saksa) jälkeen tutustumisen nuorista, hapokkaimmista Rieslingeistä.

    Täytyy sanoa, että vaikka olen mieltänyt itseni erityisesti kuivien viinien ystäväksi, niin pari ensimmäistä, yllä kuvissa näkyvät itävaltalainen Pichler ja Uuden-Seelannin Spy Valley olivat turhan hapokkaita mun makuun. Sen sijaan australialainen, helppo ja hedelmäinen Barossan Yalumba nousi neljän parhaan joukkoon.

    Hieman vanhemmissa Rieslingeissä voi tunnistaa petroolisen vivahteen. Tämän aromin minäkin olen oppinut jo löytämään, ja sitä löytyi vienosti mm. yllä olevasta, Ranskan Alsacessa tuotettavasta vuoden 2012 Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchbergistä, joka muuten matsasi aika kivasti maistelulautaselta löytyneen kylmäsavupossun kanssa.

    Suolainen maistelulautanen sisälsi kylmäsavupossun lisäksi myös yrttistä possumakkaraa ja aiolia, tulista chilikatkarapua mangosalsalla sekä voimakasta Mouhijärven Vilho -juustoa. Mereneläviä välttäville taisi olla katkiksen sijaan tarjolla ylikypsää possua. Kivasti erilaista suuhun pantavaa siis lautasellakin!

    Tästä kymmenen kattauksesta neljän suosikkiviinini joukkoon päätyivät jo aiemmin mainitsemani Yalumban lisäksi pari saksalaisista Kabinett Rieslingiä; Domdechant Werner Hochheimerin Riesling Kabinett sekä Reichsgraf von Kesselstattin ”Josephshöfer” Riesling Kabinett feinherb. ”Josse” sopi muuten aika mukavasti myös tulisen katkaravun kylkeen. Tuliset maut ja viini ovat ainakin itselleni tuntuneet haastavalta yhdistelmältä.

    Jäätävän hyviä jälkkäreitä!

    Loppuun tietysti ihan mahtavaa jälkkäriä ja yllättävän hyviä jälkkäriviinejä. Joku ehkä muistaakin, että en ole kovin makeiden jälkiruokien saati jälkkäriviinien ystävä. Mutta elämä yllättää!

    Jälkiruoan puolesta ei tosin voinut mennä mikään pieleen kun tarjolla oli suklainen kakkupala kera raikkaan vadelmasorbetin ja sitäkin raikkaamman sitruunakreemin. En sitten tiedä, oliko alla jo sen verran viinimaistelua, että makeat jälkkäririeslingit pääsivät yllättämään ;)

    Viimeisinä maisteluvuorossa siis vuoden 2008 Wehlener Sonnenuhr Riesling Spätlese ja vuoden 2003 Kloster Eberbach Rauenthaler Baiken Rheingau Riesling Spätlese, joista jälkimmäinen sai myöskin kunnian päätyä emännän top neloseen. Jälkiruoan kanssa aivan ok, mutta mun mielestä parhaimmillaan ihan sellaisenaan. Eli jos et keksi, mitä jälkkäriä vieraille tarjoaisit, niin osta pullo Kloster Eberbachia! (~60 €/plo)

    Sellainen matka tällä kertaa! Kiitos vielä pirtsakalle, perusteelliselle ja asiantuntevalle viinimestarillemme Tuija Ipatille ja tietysti Bistro O matille hienosta ja ennen kaikkea kattavasta viini-illasta.

    Suosittelen kyllä lämpimästi näitä Bistro O matin maistajaisia. Seuraavaksi vuorossa vähän tujumpaa tavaraa viski-illan merkeissä ja monta muutakin mielenkiintoista tapahtumaa tulossa! Parhaiten pysyt kärryillä tykkäämällä Bistro O matin facebook -sivusta tai kurkkaamalla tapahtumat kotisivuilta.

    Ja tietysti syömäänkin kannattaa meille tänne ”maalle” tulla! Matka vie vain puolisen tuntia Helsingistä! Bistro O matin menustahan vastaa Gastronomian akatemian valitseman vuoden 2016 kokkien kokki rankingissa hienosti sijalle 16 yltänyt keittiömestari Marko Palovaara =)

    ARVONTA! Voita messulippu!

    Emäntä jatkaa matkailua viinimaailmassa ensi viikon lopulla järjestettävässä ViiniExpossa. Nyt sinullakin on mahdollisuus voittaa vapaalippu kyseiseen tapahtumaan!

    Arvon kaikkiaan kolme kutsua messuille (arvo 19 €/lippu) ja arvontaan voit osallistua vastaamalla seuraavaan kysymykseen TÄÄLLÄ…

    Millä perusteella Sinä valitset viinisi?

    Teetkö valintasi rypäleen, tuottajamaan, etiketin, tuotantotavan (luomu, biodynaaminen), aromien,  suositusten mukaan vai jollakin muulla perusteella? Kerro ja tule sinäkin mukaan messuille seikkailemaan viinin ihmeelliseen maailmaan!

    Koska tämä postaus käsittelee alkoholijuomia, niin kommentointi on jälleen Valviran ohjeiden mukaan suljettu. Mutta kysymyksiä, mielipiteitä ja muita kommentteja saa mieluusti jättää facebookin puolelle :)

    Viini-illan emännälle tarjosi ravintola Bistro O mat. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

    UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa