Ruokatuotanto, wine & dine
Comment 1

Oon mä juonu viinii Penedesissä – Vuoren valloitus

Back to Penedes! Vierailu espanjalaisen Pares Baltan biodynaamisella viinitilalla jatkuu.

Jo ensimmäisessä jutussa mainitsin, että emme pyörineet vain viinilän ympärillä vaan lähdimme retkeilemään vuorille. Retkeily on juuri oikea sana kuvaamaan reissua! Emme sentään patikoineet huipulle, mutta pysähtelimme sen verran usein, että matkalla syntyi kattava käsitys siitä, millaisissa olosuhteissa Pares Baltan rypäleet kasvavat. Lienee sanomattakin selvää, että ”maalaisemäntä” Pohjolan perukoilta oli into pinkeänä päästessään tutustumaan koskemattomaan, katalonialaiseen luontoon ja haukkaamaan raikasta vuoristoilmaa.

Huipulla tunnetusti tuulee ja matka huipulle on usein mutkikas ja kivikkoinen. Niin tälläkin kertaa. Tosin tuuli oli tuona päivänä hieman laiskalla päällä, mutta matkalle mahtui useampi kuin yksi töyssy. Ja kuoppa. Täytyy myöntää, että paikoin vähän jännittikin kun puolet punasoraisesta tiestä oli yllättäen hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Kiitin vain luojaani, että ratin takana istui nainen, varmaotteinen oppaamme Silvia.

Maisemat olivat mukavan vehreitä ja oman leimansa luonnonpuistoalueelle antoivat siellä täällä mäntymetsän siimeksestä esiin putkahtavat viinitarhat. Vuorella on viljelty jo ammoisista ajoista lähtien, ja näistä ajoista muistuttivat rinnettä jäsentävät, osittain jo kasvillisuuden peitossa olevat, kivetyt maaterassit. Viinitarhojen ja koskemattoman luonnon lisäksi Pares Baltan tiluksilta löytyy siis myös historian havinaa, jota kunnioitetaan ja esitellään ylpeänä.

Yritimme matkan varrella myös paikallistaa viinitarhoista huolta pitävää, nelijalkaisten villakerien laumaa, mutta mun suureksi harmiksi lampaat paimenineen jäivät tällä kertaa näkemättä.

Tilalla tosiaan vaeltaa lammaslauma, joka lannoittaa maata ja hoitaa viinitarhoja mutustelemalla köynnösten lehtiä ja muuta kasvillisuutta. Lannoituksessa käytetään myös nokkosta. Tai jonkinlaista nokkosesta uutettua lientä, jos oikein ymmärsin. Vähänkö koolia! Lampaiden lisäksi tilalla tarhataan mehiläisiä, jotka jeesaavat pölyttämisessä.

Isommista villieläimistä mainittakoon villisiat, jotka kuulemma pitävät kovasti kypsistä rypäleistä. Se ei ole kovinkaan koolia. Ainakaan viljelijän kannalta. Mutta musta olisi ollut kiva törmätä villiin sikaan! Ehkä.

Mitä muuta vuoren rinteiltä löytyi kuin makeita rypäleitä? Ihan ensimmäisenä törmäsimme näihin maukkaisiin, villinä kasvaviin karhunvatukoihin. Mustaa vatukkaa kasvaa siellä samaan tapaan kuin villiä punaista tavataan meillä.

Miten sattuikaan niin sopivasti, että karhunvatukka-aika oli parhaimmillaan, ja saimme useampaan otteeseen nauttia näitä mehukkaita, Suomessa harvemmin vastaantulevia marjoja matkaevääksi. Tuoretta villiruokaa! Lovely!

Muusta villikasvillisuudesta mainittakoon kuvassa näkyvät laventeli, rosmariini ja männyt sekä kuvien ulkopuolelta vielä timjami ja villifenkoli, jotka kaikki tarjosivat miellyttäviä tuoksuelämyksiä matkan varrella. Tuttuja tuoksuja, joita ei kuitenkaan meidän metsistä löydy. Lukuunottamatta tietysti alueen kuumasta ja kuivasta kesästä huolimatta vehreäksi tekevää mäntyä. Tosin sekin tuntui tuoksuvan raikkaassa vuoristoilmassa voimakkaammin kuin kotimetsässä.

Rinteiden kätköistä paljastui myös pala paratiisia – Foixin joen muodostama pieni, vehreä laguuni vesiputouksineen. Polku laguunin äärelle oli hieman haastava, mutta ehdottomasti nilkkojen nyrjähtämisriskin arvoinen. Heh, olivat retkeilykengät unohtuneet kotiin. Kuivan kesän myötä joki putouksineen ei näyttäytynyt näyttävimmillään, mutta tarjosi kyllä mieltä ja kehoakin virkistävän hetken. Niin kuin virtaava vesi tuppaa tekemään.

Joen törmällä törmäsimme myös omaa rauhaa ja virkistystä kaivanneen nuoren parin viettämästä romanttista iltapäivää laguunin äärellä. Laguuni tarjosikin paitsi silmänruokaa ja mielenrauhaa, niin myös mahdollisuuden pulahtaa viileään veteen. Minä jätin kuitenkin tällä kertaa tämän mahdollisuuden käyttämättä ;)

Vaikka en uimaan pulahtanutkaan, niin virkistin kehoa sisäisesti kalliosta virtaavalla, viileällä lähdevedellä. Raikasta! Ja ehdottomasti parempaa kuin viikon mittaan nauttimani pullovesi.

Hämmästyksekseni bongasin vedestä myös punaisen, yksisaksisen ravun, joka vilahti piiloon sillä sekunnilla kun loikkasin kameran kanssa lähikivelle. Silvia kuitenkin ystävällisesti kaivoi ravun piilostaan, jotta sain ikuistettua kaverin muistikortille. Melkoista palvelua, sanon mä! Mihinköhän sen toinen saksi oli jäänyt…?

Historian havinasta mainitsin jo aiemmin ja saimmekin tutustua muutamaan matkan varrelle osuneeseen muinaisrakennelmaan. Yläkuvassa on pieni, kivistä kyhätty suoja, joka on ilmeisesti toiminut turvana ja suojana paimenille pimeän tai rajuilman yllättäessä.

Mutta mikä mahtaa olla tämä rapistunut rakennelma maan uumenissa? En olisi kyllä itse ihan heti arvannut, mutta muinainen uunihan se!  Tässä komeassa uunissa on aikanaan poltettu saviastioita. Palaan aiheeseen vielä viimeisessä postauksessa. Mutta tämä, jos joku on paleoo, hei!

Siellä se laaksosta nipin napin erottamani kirkko vuoren huipulla jo häämöttää! Sitä ennen vielä vilkaisu erääseen, reilussa 500 metrissä sijaitsevaan, mielenkiintoiseen viinitarhaan (kuva alla), jossa näkyy selkeästi erilaiset maaperät (mineraalit) ja niiden vaikutus viiniköynnöksiin. Luonnollisesti myös rypäleisiin ja niiden kautta viineihin monen muun tekijän, mm. ilmaston ja vedensaannin ohessa.

Tällä puna-valkoisella savimaalla kasvaa Gewürztraminer -rypälettä. Mm. täältä tulevista rypäleistä valmistetaan Pares Baltan Ginesta, jonka sitruunaiseen jälkimakuun ihastuin niin, että ostin pullon kotiintuomisiksi. Vielä on korkki kiinni!

Sitruunaisuus oli viinissä niin selkeä, että ei jäänyt aloittelijallekaan epäselväksi, jotta millä termein viiniä voisi kuvailla. Noh, pitäisihän sieltä löytää muitakin makuja ja tuoksuja, mutta koin kyllä suurta mielihyvää keksiessäni jotain paikkansa pitävää ihan itse. Ehkä tämä viinimaailma ei olekaan ihan mahdoton.

Huipulla odottivat paitsi parhaat näkymät yli Penedesin, niin myös keskiaikainen Santa Maria de Foixin kirkko. Kirkossa järjestetään edelleen jumalanpalveluksia kyläläisille noin kerran kuukaudessa. Mietin vaan, jotta onneksi ei sen useammin, sillä siinähän sitä on melkoinen kipuaminen kirkkoon. Toki huipulle johti myös huomattavasti inhimillisempi reitti, jota pitkin mekin matkasimme takaisin viinilään.

Siellä se, keskellä kapeana kaistaleena kymmenen kilometrin päässä Välimeri siintää. Maisemat olivat kyllä upeat ja kuvasta näkyy nyt hyvin tuo jo useampaankin otteeseen mainitsemani vehreys. Vähän käsittämättömältä tuntui, että tuolta me jostain tultiin.

Hieno iltapäivä luonnon helmassa! Takaisin viinilään päästessämme edessä oli vielä viinitasting. Mutta siitä ja itse viineistä enemmän seuraavassa, tämän ”Oon mä juonu viinii Penedesissä” -sarjan viimeisessä osassa.

 

Viihtyisiä viini-iltoja Sinunkin syksyysi!

Visiitin tilalla tarjosi Pares Balta (ei sis. matkoja). Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

1 kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s