Paleokeittiön ulkoasua uudistetaan parhaillaan.
Sivuston sisältö on käytettävissä, mutta näkymissä voi esiintyä tilapäisiä poikkeamia. Kiitos kärsivällisyydestä!

Avainsana: viininviljely

Oon mä juonu viinii Penedesissä – Viimein viiniä lasiin!
”Vielä viimeisen kerran, mä sua vilkaisen. Voisin sanoakin jotain, mutta vaikenen…”

Paitsi, että en vaikene. Viimeinen osa seikkailustani espanjalaiselle, biodynaamisesti rypäleitä viljelevälle Pares Baltan viinitilalle on antanut odottaa itseään. Liian pitkään… Tai ei ehkä sittenkään. Sillä kun juuri nyt katsoo ikkunasta tasaisen harmaata pilvimassaa ja loskaista maisemaa, niin hetki tuntuu juuri oikealta palata muistoissa Katalonian lempeän auringon alle.

Päivä Penedesin maisemissa oli tosiaan mukavan lämmin ja aurinkoinen, vaikka tuo dramaattinen kuva alla saattaa toista kertoa. Iltapäivästä vaan sattui taivaalle muutama pahaenteiseltä näyttävä hattara, jotka poistuivat sieltä yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Pisaraakaan tirauttamatta. Mutta kyllähän syyskuun puolivälissä alkoi syksy tekemään tuloaan Kultarannikonkin kupeeseen.

Tässä vaiheessa lienee paikallaan selventään sarjan otsikointia. Koska mulla on taipumusta liioitteluun. Enhän mä siellä Penedesissä viiniä JUONUT, maistelin kyllä. Viiniä, jos toistakin. Kuten tämän postauksen myötä selkiää.

Olen aika huono juomaan alkoholia; kroppa stoppaa ennen kuin ehtii kunnolla huiviin humahtaa. Siksipä tälläkin kertaa oli syytä maistella varovasti; junamatkailu vieraassa maassa huonovointisena ei kuulu niihin juttuihin, jotka ihan välttämättä haluaisin kokea. Hyvä niin, sillä kotimatkalle osui muutama mutka polkuun, joiden selättämiseen tarvittiin paitsi moitteetta toimivaa kroppaa, niin myös kirkasta mieltä.

Jos tulomatka hieman viivästyi, niin paluumatkaan tuhrautui aikaa sitäkin enemmän. Eikä turhautumisiltakaan vältytty. Onneksi lomalle tulee pakattua mukaan vähän enemmän seikkailumieltä ja pidempää pinnaa ;)

Antoisan vuorenvalloitusretken jälkeen palasimme viinivaraston kautta takaisin päämajaan. Valmistusprosessiin emme tällä kertaa ehtineet tutustua sen tarkemmin. Tammitynnyritkin olivat entuudestaan tuttuja, joten niiden sijaan mun huomio kiinnittyi valtavaan saviruukkuun.

Kyseessä oli naturaaliviinien valmistukseen käytettävä amfora, joka on valmistettu tiluksilta kaivetusta savesta. Tästä pääsemmekin palaamaan vielä kerran vuorille, jossa näimme muinaiset, saviastioiden polttoon käytetyt uunit maan uumenissa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin kyseisiä maauuneja on aikanaan käytetty myös viiniruukkujen valmistukseen.

Amforaviinit olivat jo varastosta loppu, joten valitettavasti en niitä (vieläkään!) päässyt maistamaan. Kyseiset naturaaliviinit valmistetaan perinteisellä metodilla näissä valtavissa saviruukuissa vanhojen köynnösten käsinpoimituista rypäleistä villihiivan avulla. Viineihin ei lisätä, eikä niistä poisteta käymisprosessin aikana mitään. Eli tässä olisi nyt mun nähdäkseni jokaisen paleodiggarin ihanneviini!

Harvinaista herkkua, jossa myös hinta lienee kohillaan. Harmi, että en osaa kertoa lopputuotteen makuaspekteista. Puhtaasti mielikuviini perustuen ja muutamia alkuviinejä maistaneena voisin kuvitella amforaviinin olevan nykyviineihin tottuneelle hieman haasteellinen. Tai ainakin erilainen.

Jos joku tuota amforan kokoa miettii, niin kyllä sinne olisi kevyesti yksi 160 senttinen emäntä uponnut ;)

Varaston puolelta siirryimme tunnelmalliseen ja tyylikkääseen, mutta kuvaamisen kannalta haastavaan tasting -tilaan. Kuvien perusteella ei siis kannata vetää johtopäätöksiä ainakaan viinin väristä. Valkoiset ja punaiset ehkä erottaa juuri ja juuri, mutta siihen se sitten jääkin ;)

Aloitimme maistelun luonnollisesti kevyistä kuplista ja tyylikkäästä Selectio Cavasta. Selectiosta tuli kertaheitolla mun suosikkicava, joten sitä lähti yksi pullollinen myös kotimatkalle mukaan. Edelleen se täällä kiltisti odottelee sopivaa korkkaushetkeä.

Suomesta ei Selectiota valitettavasti saa, mutta kannattaa kyllä kokeilla vaihtoehtoisesti Alkon valikoimasta löytyvää Pares Baltan ”b” cava brutia. Se ei ehkä ole ihan yhtä hienostunut, mutta oikein mainio kuplajuoma muuten.

Viinikellari.comin valikoimasta löytyy myös mukava kupliva vaihtoehto, nimittäin viinintekijä Joan Cusinen nuorimman tyttären mukaan nimetty Blanca Cusiné Gran Reserva 2010, jota pääsin aiemmin syksyllä maistelemaan eri vuosikertojen osalta hieman monipuolisemmin Norex Grand Open Tasting -tapahtumassa. Laseissa tuolloin vasta ensimmäisen fermentoinnin läpikäynyt, vain pari viikkoa aiemmin korjattu 2016, muutaman vuoden kuluttua myyntiin tuleva 2013, tuo em. vuosikerta 2010 sekä vuotta vanhempi malli 2009, jossa mukana Chardonnay-, Pinot noir- ja Xarel-lo -rypäleistä kaksi ensiksi mainittua. Ja täytyy kyllä sanoa, että mun suuhun tuo Xarel-lolla viilattu versio sopi edeltäjäänsä paremmin.

Heh, mähän alan jo kuulostaa suorastaan asiantuntijalta, kun näin jouhevasti vuosilukuja ja rypäleitä luettelen! Salaisuus – muistiinpanot.

Seuraavaksi lasiin päätyi Cusinen viiniperheen isoäiti, Rosa Cusine, hieman kuivemman rosee cavan muodossa. Jostain syystä Rosa ei jäänyt kovin hyvin mieleeni. Ehkä siksi, että se jäi kahden suosikkini välissä vähän jalkoihin.

Sitten se Gewürztraminer -rypäleestä valmistettu Ginesta, jota tuottava viinitarha nähtiin edellisessä osassa. Tuo keltakukkaisen kasvin mukaan nimetty, vihreään taittava valkoviini oli edessäni ensimmäistä kertaa ikinä, mutta ei takuulla viimeistä. Ihastuin! Etenkin sitruksiseen makuun. Ja kyllä mä muistaakseni tuoksusta myös jasmiinia bongasin, kun Silvia siitä vähän vinkkasi.

Ginesta lähti myös matkalaukkuun ja mulla onkin kunnia omistaa pullo numero 1442 kaikkiaan 4128:sta tuotetusta pullosta. En tiedä, onko siitä syytä olla ylpeä, mutta mä olen!

Loppumaistelu sujui punaisissa merkeissä. Lasissa ensin pari Pares Baltan tiluksilla kasvanutta viiniä ja loppuun piipahdus Prioratin sekä Ribera del Dueron alueilla tuotettuihin viineihin.

Ennen ”Matkaa viinimaailmaan” suosin lähinnä punaviinejä, mutta matkan alettua ovat valkoiset ja kuplivat maistuneet paremmin. Ehkä talven myötä alkaa lasissa viihtyä myös punainen. Kerron tämän siksi, että punaiset eivät sytyttäneet samalla tavalla kuin alkupään viinit.

Aloitimme punaisesta Indigenasta, jota saa myös Alkon tilausvalikoimasta. Indigenasta löytyvät myös valkoinen ja vaaleanpunainen vaihtoehto.

Täytyy rehellisesti myöntää, että Indigenan sen enempää kuin seuraavan, toisen viinitekijävaimoista mukaan nimetyn Marta de Baltan makumaailmasta en kykene enää muistijälkeä löytämään. Molemmat vaatinevat selvästikin uusintakierroksen ;). Rypäleinä kuitenkin Indigenassa Grenache ja Marta de Baltassa monille varmasti tuttu Syrah.

Jos kaksi ensimmäistä punaista eivät niin jääneet mieleen, niin kaksi viimeistä jäivät. Prioratin liuskekivimailta tuleva Gratavinumin 2πr oli itselleni jo ennestään tuttu. Tiesin, mitä odottaa, enkä kauheasti odottanut tätä sellaisenaan mulle kohtalaisen tiukkaa punaviiniä. Vaatii edelleen totuttelua, mutta kyllä kai se tästä… vähitellen. 2πr:ää kuvaillaan Gratavinumin kotisivuilla pyöreäksi, mutta mun mielestä tästä tavarasta on pyöreys kaukana. Istuu kyllä riistan kylkeen kivasti. No okei, paremmin ;)

2πr oli kuitenkin hyvä ottaa tähän settiin mukaan, sillä sitä kautta sain hieman vertailukohtaa viimeisenä tarjoiltuun Ribero del Dueron alueelta tulevaan Dominio Romanon RDR:ään.

Hieman kauhunsekaisin tuntein RDR:ää odottelin, sillä kuvittelin sen olevan edeltäjäänsä ärhäkämpää. En oikein tiedä miksi… Ehkä viinitarhan jopa yli 100 vuotta vanhoista, kärsineistä köynnösvanhuksista niin päättelin. Noh, RDR olikin positiivinen yllätys ja nousi punaviineistä suosikikseni. Nyt mun mielestä lasissa oli pehmeyttä, täyteläisyyttä ja tasapainoisuutta. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa edellä nauttimani Prioratin punainen.

Tinto Fino -rypäleistä valmistettu RDR on hieno viini, ja hienoa, että pääsin sitä maistamaan. Sitä saattaa löytyä myös Suomesta, ravintoloiden viinilistoilta. Ellei löydy, niin vinkatkaa.

2πr:ää kiinnostuneille tarjoilee Alkon tilausvalikoima. Ei viini halvimmasta päästä, mutta kyllä tujumpien viinien ystävien kannattaa poimia pullo kivimaan kasvattia kokeiltavaksi. Vaikka itse taidankin ennen seuraavaan pii -lasillista vielä hetken harjoitella helpompien punkkujen parissa.

Se oli sellainen reissu se! Melko tyytyväiseltä näyttää emäntä hienon päivän päätteeksi ja selvästikin maistelulasilliset saivat emännänkin vanhat silmät loistamaan, hah hah!

Mutta hei, kuten jo ensimmäisessä postauksessa kehotin, niin jos vaan Barcelonan seuduilla huitelette ja tilaisuus tulee, niin sopikaa ihmeessä visiitti Pares Baltalle. Muistakaa myös kertoa Paleokeittiön emännältä lämpimiä terveisiä! ;)

Nautinnollisia viinihetkiä Sinullekin!
```
Visiitin tilalla tarjosi Pares Balta (ei sis. matkoja). Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.
```
19.11.2016
Oon mä juonu viinii Penedesissä – Vuoren valloitus
Back to Penedes! Vierailu espanjalaisen Pares Baltan biodynaamisella viinitilalla jatkuu.

Jo ensimmäisessä jutussa mainitsin, että emme pyörineet vain viinilän ympärillä vaan lähdimme retkeilemään vuorille. Retkeily on juuri oikea sana kuvaamaan reissua! Emme sentään patikoineet huipulle, mutta pysähtelimme sen verran usein, että matkalla syntyi kattava käsitys siitä, millaisissa olosuhteissa Pares Baltan rypäleet kasvavat. Lienee sanomattakin selvää, että ”maalaisemäntä” Pohjolan perukoilta oli into pinkeänä päästessään tutustumaan koskemattomaan, katalonialaiseen luontoon ja haukkaamaan raikasta vuoristoilmaa.

Huipulla tunnetusti tuulee ja matka huipulle on usein mutkikas ja kivikkoinen. Niin tälläkin kertaa. Tosin tuuli oli tuona päivänä hieman laiskalla päällä, mutta matkalle mahtui useampi kuin yksi töyssy. Ja kuoppa. Täytyy myöntää, että paikoin vähän jännittikin kun puolet punasoraisesta tiestä oli yllättäen hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Kiitin vain luojaani, että ratin takana istui nainen, varmaotteinen oppaamme Silvia.

Maisemat olivat mukavan vehreitä ja oman leimansa luonnonpuistoalueelle antoivat siellä täällä mäntymetsän siimeksestä esiin putkahtavat viinitarhat. Vuorella on viljelty jo ammoisista ajoista lähtien, ja näistä ajoista muistuttivat rinnettä jäsentävät, osittain jo kasvillisuuden peitossa olevat, kivetyt maaterassit. Viinitarhojen ja koskemattoman luonnon lisäksi Pares Baltan tiluksilta löytyy siis myös historian havinaa, jota kunnioitetaan ja esitellään ylpeänä.

Yritimme matkan varrella myös paikallistaa viinitarhoista huolta pitävää, nelijalkaisten villakerien laumaa, mutta mun suureksi harmiksi lampaat paimenineen jäivät tällä kertaa näkemättä.

Tilalla tosiaan vaeltaa lammaslauma, joka lannoittaa maata ja hoitaa viinitarhoja mutustelemalla köynnösten lehtiä ja muuta kasvillisuutta. Lannoituksessa käytetään myös nokkosta. Tai jonkinlaista nokkosesta uutettua lientä, jos oikein ymmärsin. Vähänkö koolia! Lampaiden lisäksi tilalla tarhataan mehiläisiä, jotka jeesaavat pölyttämisessä.

Isommista villieläimistä mainittakoon villisiat, jotka kuulemma pitävät kovasti kypsistä rypäleistä. Se ei ole kovinkaan koolia. Ainakaan viljelijän kannalta. Mutta musta olisi ollut kiva törmätä villiin sikaan! Ehkä.

Mitä muuta vuoren rinteiltä löytyi kuin makeita rypäleitä? Ihan ensimmäisenä törmäsimme näihin maukkaisiin, villinä kasvaviin karhunvatukoihin. Mustaa vatukkaa kasvaa siellä samaan tapaan kuin villiä punaista tavataan meillä.

Miten sattuikaan niin sopivasti, että karhunvatukka-aika oli parhaimmillaan, ja saimme useampaan otteeseen nauttia näitä mehukkaita, Suomessa harvemmin vastaantulevia marjoja matkaevääksi. Tuoretta villiruokaa! Lovely!

Muusta villikasvillisuudesta mainittakoon kuvassa näkyvät laventeli, rosmariini ja männyt sekä kuvien ulkopuolelta vielä timjami ja villifenkoli, jotka kaikki tarjosivat miellyttäviä tuoksuelämyksiä matkan varrella. Tuttuja tuoksuja, joita ei kuitenkaan meidän metsistä löydy. Lukuunottamatta tietysti alueen kuumasta ja kuivasta kesästä huolimatta vehreäksi tekevää mäntyä. Tosin sekin tuntui tuoksuvan raikkaassa vuoristoilmassa voimakkaammin kuin kotimetsässä.

Rinteiden kätköistä paljastui myös pala paratiisia – Foixin joen muodostama pieni, vehreä laguuni vesiputouksineen. Polku laguunin äärelle oli hieman haastava, mutta ehdottomasti nilkkojen nyrjähtämisriskin arvoinen. Heh, olivat retkeilykengät unohtuneet kotiin. Kuivan kesän myötä joki putouksineen ei näyttäytynyt näyttävimmillään, mutta tarjosi kyllä mieltä ja kehoakin virkistävän hetken. Niin kuin virtaava vesi tuppaa tekemään.

Joen törmällä törmäsimme myös omaa rauhaa ja virkistystä kaivanneen nuoren parin viettämästä romanttista iltapäivää laguunin äärellä. Laguuni tarjosikin paitsi silmänruokaa ja mielenrauhaa, niin myös mahdollisuuden pulahtaa viileään veteen. Minä jätin kuitenkin tällä kertaa tämän mahdollisuuden käyttämättä ;)

Vaikka en uimaan pulahtanutkaan, niin virkistin kehoa sisäisesti kalliosta virtaavalla, viileällä lähdevedellä. Raikasta! Ja ehdottomasti parempaa kuin viikon mittaan nauttimani pullovesi.

Hämmästyksekseni bongasin vedestä myös punaisen, yksisaksisen ravun, joka vilahti piiloon sillä sekunnilla kun loikkasin kameran kanssa lähikivelle. Silvia kuitenkin ystävällisesti kaivoi ravun piilostaan, jotta sain ikuistettua kaverin muistikortille. Melkoista palvelua, sanon mä! Mihinköhän sen toinen saksi oli jäänyt…?

Historian havinasta mainitsin jo aiemmin ja saimmekin tutustua muutamaan matkan varrelle osuneeseen muinaisrakennelmaan. Yläkuvassa on pieni, kivistä kyhätty suoja, joka on ilmeisesti toiminut turvana ja suojana paimenille pimeän tai rajuilman yllättäessä.

Mutta mikä mahtaa olla tämä rapistunut rakennelma maan uumenissa? En olisi kyllä itse ihan heti arvannut, mutta muinainen uunihan se! Tässä komeassa uunissa on aikanaan poltettu saviastioita. Palaan aiheeseen vielä viimeisessä postauksessa. Mutta tämä, jos joku on paleoo, hei!

Siellä se laaksosta nipin napin erottamani kirkko vuoren huipulla jo häämöttää! Sitä ennen vielä vilkaisu erääseen, reilussa 500 metrissä sijaitsevaan, mielenkiintoiseen viinitarhaan (kuva alla), jossa näkyy selkeästi erilaiset maaperät (mineraalit) ja niiden vaikutus viiniköynnöksiin. Luonnollisesti myös rypäleisiin ja niiden kautta viineihin monen muun tekijän, mm. ilmaston ja vedensaannin ohessa.

Tällä puna-valkoisella savimaalla kasvaa Gewürztraminer -rypälettä. Mm. täältä tulevista rypäleistä valmistetaan Pares Baltan Ginesta, jonka sitruunaiseen jälkimakuun ihastuin niin, että ostin pullon kotiintuomisiksi. Vielä on korkki kiinni!

Sitruunaisuus oli viinissä niin selkeä, että ei jäänyt aloittelijallekaan epäselväksi, jotta millä termein viiniä voisi kuvailla. Noh, pitäisihän sieltä löytää muitakin makuja ja tuoksuja, mutta koin kyllä suurta mielihyvää keksiessäni jotain paikkansa pitävää ihan itse. Ehkä tämä viinimaailma ei olekaan ihan mahdoton.

Huipulla odottivat paitsi parhaat näkymät yli Penedesin, niin myös keskiaikainen Santa Maria de Foixin kirkko. Kirkossa järjestetään edelleen jumalanpalveluksia kyläläisille noin kerran kuukaudessa. Mietin vaan, jotta onneksi ei sen useammin, sillä siinähän sitä on melkoinen kipuaminen kirkkoon. Toki huipulle johti myös huomattavasti inhimillisempi reitti, jota pitkin mekin matkasimme takaisin viinilään.

Siellä se, keskellä kapeana kaistaleena kymmenen kilometrin päässä Välimeri siintää. Maisemat olivat kyllä upeat ja kuvasta näkyy nyt hyvin tuo jo useampaankin otteeseen mainitsemani vehreys. Vähän käsittämättömältä tuntui, että tuolta me jostain tultiin.

Hieno iltapäivä luonnon helmassa! Takaisin viinilään päästessämme edessä oli vielä viinitasting. Mutta siitä ja itse viineistä enemmän seuraavassa, tämän ”Oon mä juonu viinii Penedesissä” -sarjan viimeisessä osassa.

Viihtyisiä viini-iltoja Sinunkin syksyysi!
```
Visiitin tilalla tarjosi Pares Balta (ei sis. matkoja). Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.
```
13.10.2016
Oon mä juonu viinii Penedesissä – Viini-illasta espanjalaiselle viinitilalle
Olen tainut joskus kumota lasillisen Wienissäkin, mutta yhtään pitkää, kylmää en sen enempää Lyypekissä kuin missään muuallakaan. Koska olut ei vaan ole mun juttu. Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan.

Paitsi että never say never; ei viinikään vielä viisi vuotta sitten ollut yhtään mun juttu. Enkä olisi kuuna päivänä osannut kuvitellakaan vierailevani vuonna 2016 oma-aloitteisesti viinitilalla. Näin nyt pääsi kuitenkin käymään ja kokemus oli ihan huippu!

Jos otetaan vielä muutama askel taaksepäin ennen kuin sukelletaan Penedesin, yllättävän vehreisiin maisemiin.

Aloitin matkani viinimaailmaan viime kevät-talvella Wohls Gårdin Viinin ja ruoan liitto -illalliselta. Enpä silloin tiennyt, millaisiin seikkailuihin tie tulisi vielä viemään! Silloin kuitenkin tuntui, että elämässä oli tilaa ja halua oppia jotain uutta.

Viini oli oikeastaan aika luonnollinen jatke elämän pyöriessä viime vuodet melko vinhasti ruoan ympärillä niin blogin, valmennustyön kuin oman innostuksenkin tiimoilta. En ole koskaan ollut, enkä ole oikein vieläkään mikään viininlipittäjä. Hyvässä seurassa on kuitenkin mukava nauttia lasillinen ja ennen kaikkea hyvä viini täydentää mukavasti juhlavampia ruokahetkiä. Sopii ruoan kanssa nautittuna myös ruoansulatukselle paremmin kuin vanhin voitehista (← ravintovalmentajan virallinen osuus ;)).

Norexin ”Viinipastori” Juha Rantalan vetämä viini-ilta Wohls Gårdissa oli niin hieno kokemus, että kevään mittaan tuli nautittua useampikin vastaava illallinen ja maistelutilaisuus asiantuntijan johdolla. Ymmärsin aika nopeasti, että viinimaailma on paitsi hyvin kiehtova kaikkine nyansseineen, mutta myös aivan älyttömän laaja ja monipuolinen aihepiiri. Jäin vähän koukkuun.

Matkan viinimaailmaan piti olla vain kevään mittainen projekti, mutta matka jatkuu edelleen! Kevyesti viinimaailman pintaa pitkin liidellen eli uteliaana, mutta ei turhan vakavasti viinejä päähän päntäten. Hissukseen, ajan kanssa, yksi oppi sieltä ja toinen täältä mukaan poimien. Enemmän omilla ehdoilla ja omaan makuaistiin luottaen kuin esitteitä ja Alkon etikettejä tankaten.

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa ja se pätee myös viinimaailmaan. Jos jo alusta lähtien tunnustauduin täydelliseksi keltanokaksi, niin matkan varrella nenä on muuttunut entistä keltaisemmaksi.

En pyri millään tapaa esiintymään viiniasiantuntijana, en edes aloittelevana sellaisena vaan ajatuksena on vain jakaa omia kokemuksia ja opinmurusia. Josko tämä mielenkiintoinen matka toisi jonkun muunkin elämään lisäarvoa ja yhtä hienoja hetkiä kuin itse olen saanut eri asiantuntijoiden hellässä huomassa kokea. Tosin totuuden nimissä täytyy myöntää, että olen kokenut myös sen toisen puolen; aloittelijaa ei ihan aina katsota hyvällä, mutta sanoisin, että 96%:sti olen kokenut itseni enemmän kuin tervetulleeksi viinikonkareiden värikkääseen joukkoon.

Viini-iltojen ja ”Viinipastorin” myötä tutustuin espanjalaisen Pares Baltan tuotantoon. Ei liene salaisuus, että Pares Balta on viinitaloista mun ehdoton suosikki. Joskaan en ole muihin ehtinyt vielä tutustumaan yhtä ”syvästi”. Jostain täytyy aina aloittaa ja Pares Baltasta on ollut ilo aloittaa.

Yhteys Pares Baltaan syntyi heti ensikohtaamisella. Pares Baltassa kiehtoi erityisesti heidän biodynaamiseen viininviljelyyn ja luomutuotantoon liittyvä filosofiansa; luonnon ja sen monimuotoisuuden sekä perinteiden kunnioittaminen.

Varsinaisesta viinin valmistuksesta vastaavat Pares Baltalla naiset miesten keskittyessä enemmän bisnespuoleen. Viineissä onkin mukavan pehmeä (naisellinen?) vivahde, joka tekee viinien nauttimisesta ainakin aloittelijalle helpompaa. Tosin kyllä mukaan mahtuu niitä stydimpiäkin, etenkin Prioratin alueella sijaitsevan Gratavinumin valikoimassa.

Enkä varmasti koskaan kyllästy kuulemaan Pares Baltan romanttisesta kytköksestä maahamme; kuinka nykypolven, Joan ja Josep Cusinen vanhemmat viettivät kuherruskuukautensa Suomessa!

Näistä asioista syttyi ihastus Pares Baltaan ja se syveni entisestään tavatessani Joan Cusinen alkukesästä viinintekijäillallisella täällä Kirkkonummella. Joanin ystävällinen ja välitön käytös teki vaikutuksen. Etenkin kun kuvani espanjalaisista ei aiempien lomamatkojen myötä ollut kovinkaan positiivinen. Itse asiassa kaikki tapaamani paresbaltalaiset ovat olleet äärettömän mukavia. Heidän seurassaan ei tarvitse turhaan jännitellä.

Yhteenvetona sanoisin, että muhun Pares Baltassa vaikutuksen on tehnyt filosofia, hienot viinit, kivat tarinat, tapa toimia ja ihmiset viinien takana. Kokonaisuus. Tähän taloon on helppo ihastua. Mitä enemmän opin, sitä ihastuneempi olen.

Tähän väliin täytyy tunnustaa, että tämän postaussarjan aloittaminen on ollut ihan hirmu vaikeaa. Syystä, että tiedän, etten pysty ikimaailmassa sanoin ja kuvin Pares Baltaan liittyviä kokemuksia ja tunnetiloja välittämään. En, vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin!

Vaikka et viiniharrastelijaksi tunnustautusikaan, niin suosittelen käymään paikan päällä jos vaan olet Barcelonan hoodeilla. Pares Balta ottaa mielellään vastaan vierailijoita, etenkin suomalaisia. Vierailun voi varata kätevästi netistä ja matka tilalle taittuu edullisesti junalla Vilafranca del Penedesiin ja sieltä edelleen taksilla muutaman kilometrin päähän tilalle (taksi ~10 € suuntaansa).

Taustatarinaa tuli pitkälti, mutta jos nyt jokunen sana vielä vierailustakin ;)

Reissu La Pinedan rannalta viinitilalle taittui siis mukavasti ensin junalla Salousta Sant Vicenç de Caldersiin ja sieltä edelleen Vilafrancaan, josta taksilla tilalle. Tosin miltei tunnin sovitusta tapaamisajasta myöhässä. Jos junat myöhästelevät Suomessa, niin näyttävät ne myöhästelevän myös muualla.

Pares Baltalla vastassa oli vierailijoista huolehtiva, aurinkoinen ja ystävällinen Silvia, joka ei ollut myöhästymisestä moksiskaan. Alkuun kuppi espressoa espanjalaiseen tapaan ja hieman omatoimista viinivalikoiman tutkailua showroomin puolella.

Tutun näköisiä pulloja löytyi monta, mutta mukana myös itselleni vielä tuntemattomampaa tuotantoa. Alkon vakiovalikoimasta taitaa tällä hetkellä löytyä vain kolme Pares Baltan viiniä ja tilausvalikoimasta neljä lisää. Ravintoloista löytynee muutama enemmän ja viini-illoissa ymv. tilaisuuksissa sekä alan tapahtumissa on mahdollisuus päästä maistelemaan tuotantoa laajemminkin.

Kannattaa tsekkailla myös verkkokaupat! Esim. Viinikellari.comissa näyttäisi tällä hetkellä olevan myynnissä viisi Pares Baltan viiniä. Kaiken kaikkaan Pares Baltan tuotanto on kohtuullisen laaja johtuen heidän mahdollisuudestaan viljellä viinejä erilaisissa mikroilmastoissa ja maaperissä. Eri rypälelajikkeitakin taitaa viljelmiltä löytyä peräti 16.

Cusinen perhe pyörittää Pares Baltan ohella myös muutamaa muuta viinitilaa, aiemmin mainitsemaani Gratavinumia Katalonian Prioratissa ja Dominio Romanoa Ribera del Duerossa, sisämaassa.

Perheen viinitilojen viinit ovat keskenään kasvuolosuhteista johtuen hyvin erilaisia. Palaan näihin vielä tarkemmin viimeisessä postauksessa, mutta tässä jo muutama showroomista napsaistu kuva. Aika vaikuttavia muuten nuo Dominio Romanon vanhat köynnökset talviasussaan (kuva yllä). Muistuttavat enemmän pieniä puita kuin köynnöksiä tai edes pensaita.

Lyhyen showroom -visiitin jälkeen hyppäsimme Sivian johdolla maasturiin ja lähdimme tutustumaan Pares Baltan maihin. ”Näetkö tuon rakennuksen vuoren huipulla?”, kysyi Silvia. Öööööh… No näinhän mä kun siristin silmiä ja oikein tsemppasin. ”Sinne me mennään!”

Mitäh?!! En todellakaan osannut odottaa retkeä vuorille, mutta sinne tosiaan lähdimme hiljalleen kipuamaan vähän väliä pysähdellen, tutkimaan viinitarhoja ja maistelemaan rypäleitä.

Alkumatkasta vastaan tuli laajempia viinitarhoja, mutta mitä ylemmäs pääsimme, sitä pienemmiksi kävivät koskemattoman luonnon keskeltä esiin putkahtelevat ”viinipellot”.

Juttua ja ihmeteltävää riitti tasaiseen tahtiin koko matkan. Alkuun viiniköynnösten keskellä keskustelu pyöri enemmän viininviljelyn ympärillä ja rypälelajikkeita sateli Silvian suusta tasaiseen tahtiin. Parhaiten mieleen jäi Katalonialle tyypillinen, vaalea xarel-lo (kuva alla), joka on tuttu erityisesti espanjalaisesta kuohujuomasta, cavasta.

Ja ne rypäleet! Parhaita ikinä! En ole koskaan maistanut yhtä hyviä rypäleitä. Kaikki maistamani rypäleet olivat aivan järkkyhyviä, mutta mieleen jäi erityisesti tuo aiemmin mainitsemani, vähän pienempi, mutta niin makea ja mehukas xarel-lo.

Kotona syön rypäleitä erittäin harvoin, mutta jos tällaisia luomurypäleitä marketista saisi, niin popsisin niitä joka päivä. Viinitilalla kannattaakin vierailla jo pelkästään näiden rypäleiden takia. Tosin vierailu on silloin syytä ajoittaa sadonkorjuuaikaan.

Rypäleiden ohella myös itse köynnökset olivat mielenkiintoisia. Viehättävimpiä omaan silmään ovat vanhat, ”vapaasti” kasvavat, käkkäräiset ja puumaiset köynnökset, joista jotenkin välittyy eletty elämä. Mitä paksumpi ja rujompi köynnös, sitä enemmän sillä on vuosia ja rypäleitä takana. Silvia kuvailikin kivasti, että vanhat köynnökset ovat kuin kumaraisia vanhuksia, joilta puuttuu yksi raaja sieltä ja toinen täältä.

Rypäleiden tunnistaminen pelkän rypäleen perusteella on haastavaa, ja usein vain viljelijä itse pystyy sanomaan pelkän rypäleen perusteella, mikä lajike on kyseessä. Yläkuvassa on muistaakseni chardonnay.

Ei pelkkää viinitarhaa ja rypälettä! Alkumatkasta vastaan tuli myös jo parhaat päivänsä nähnyt vanha kappeli.

Musta on kiva tutkiskella vanhoja rakennuksia ja rakennelmia. En kuitenkaan tällä kertaa kehdannut pyytää aikaa tämän mielenkiintoiselta näyttävän rakennuksen syvällisempään tutkimiseen. Pyysin vain Silviaa pysäyttämään autoa sen verran, että sain pikaisesti napattua pari kuvaa tuulilasin läpi. Toivottavasti tämä muinainen rakennus saa vielä joskus uuden elämän.

Pares Baltan mailta löytyykin paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista kuin viiniköynnöksiä, kuten tulette seuraavan postauksen myötä huomaamaan ;)

Sadonkorjuu oli tilalla täydessä vauhdissa ja jotkut tiellemme osuneista tarhoista olikin jo poimittu tyhjiksi.

Sadonkorjuuaika on Pares Baltalla pitkä johtuen osittain eri ilmanaloissa eri tahtiin kypsyvistä rypäleistä viljelmien ulottuessa 170 metrin korkeudesta aina 800 metriin. Ilmasto on luonnollisesti välimerellinen viinitarhojen sijaitessa vain ~10 kilometrin päässä rantaviivasta sisämaahan. Itse asiassa tuolta vuorenhuipulta, jonne matkasimme saattoi nähdä myös välkehtivän Välimeren. Vaikka ns. pääilmasto on välimerellinen, niin maasto tarjoaa monia erilaisia mikroilmastoja mahdollistaen Pares Baltan laajan ja monipuolisen tuotannon.

Pares Baltalla rypäleitä korjataan sekä käsin, että koneellisesti. Nuoremmat, viivasuorissa riveissä ”litteänä” kasvavat köynnökset mahdollistavat nopeamman ja edullisemman konekorjauksen. Vanhemmat, ”rehottavat” köynnökset korjataan hellävaraisesti käsin.

Tiellemme osui korjausryhmä, jolloin minä luonnollisesti viipelsin kameroineni katsomaan touhua vähän lähempää. Tosin valokuvaus sujui vähän niin ja näin, sillä korjaus tapahtuu ammattilaisilta ällistyttävän nopeasti. Siinä hommassa oli kyllä täysi työ pysyä mukana. Sen verran kiireiset korjaajat ehtivät ystävällisesti kameralle poseeraamaan, että sain kuvan viinisaksista. Eli joo, siellä tosiaan kulkee ryhmä ihan oikeita ihmisiä napsimassa rypäleitä terttu tertulta ämpäriin ja ämpäristä edelleen pienen traktorin lavalle, josta rypäleiden matka jatkuu viinilään.

Itse tuotantoprosessiin emme tällä kertaa ehtineet syventyä, mutta jäipähän joku syy palata tiluksille uudelleen. Kuten ehkä arvata saattaa, niin viinitilalle mahtuu aika monta erilaista prosessia ennen kuin rypäleet ovat meidän laseissamme.

Mutta ympäristön tutkimisesta ja viinien maistelusta oli hyvä aloittaa, ja kerrottavaa riittäisi useampaankin kuin kolmeen postaukseen. Yritän kuitenkin pitää stoorit lyhyinä ja ytimekkäinä. Joskaan en ole tainut sen suhteen ainakaan tämän ensimmäisen postauksen osalta kovin hyvin onnistua… :D

Pari juttua ajattelin vielä aiheen tiimoilta tarjoilla. Seuraavassa postauksessa alkaa varsinainen kipuaminen luonnonpuistoalueen halki vuorenhuipulle, jossa vastaan tuli tosiaan paljon muutakin kuin viiniköynnöksiä. Ja vikassa osassa sitten vähän enemmän asiaa ja tunnelmia lopputuotteen eli itse viinien osalta.

Hienoa ja monipuolista viinisyksyä Sinullekin!
```
Visiitin tilalla tarjosi Pares Balta (ei sis. matkoja). Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.
```
28.9.2016