”Vielä viimeisen kerran, mä sua vilkaisen. Voisin sanoakin jotain, mutta vaikenen…”

Paitsi, että en vaikene. Viimeinen osa seikkailustani espanjalaiselle, biodynaamisesti rypäleitä viljelevälle Pares Baltan viinitilalle on antanut odottaa itseään. Liian pitkään… Tai ei ehkä sittenkään. Sillä kun juuri nyt katsoo ikkunasta tasaisen harmaata pilvimassaa ja loskaista maisemaa, niin hetki tuntuu juuri oikealta palata muistoissa Katalonian lempeän auringon alle.

Päivä Penedesin maisemissa oli tosiaan mukavan lämmin ja aurinkoinen, vaikka tuo dramaattinen kuva alla saattaa toista kertoa. Iltapäivästä vaan sattui taivaalle muutama pahaenteiseltä näyttävä hattara, jotka poistuivat sieltä yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Pisaraakaan tirauttamatta. Mutta kyllähän syyskuun puolivälissä alkoi syksy tekemään tuloaan Kultarannikonkin kupeeseen.

Tässä vaiheessa lienee paikallaan selventään sarjan otsikointia. Koska mulla on taipumusta liioitteluun. Enhän mä siellä Penedesissä viiniä JUONUT, maistelin kyllä. Viiniä, jos toistakin. Kuten tämän postauksen myötä selkiää.

Olen aika huono juomaan alkoholia; kroppa stoppaa ennen kuin ehtii kunnolla huiviin humahtaa. Siksipä tälläkin kertaa oli syytä maistella varovasti; junamatkailu vieraassa maassa huonovointisena ei kuulu niihin juttuihin, jotka ihan välttämättä haluaisin kokea. Hyvä niin, sillä kotimatkalle osui muutama mutka polkuun, joiden selättämiseen tarvittiin paitsi moitteetta toimivaa kroppaa, niin myös kirkasta mieltä.

Jos tulomatka hieman viivästyi, niin paluumatkaan tuhrautui aikaa sitäkin enemmän. Eikä turhautumisiltakaan vältytty. Onneksi lomalle tulee pakattua mukaan vähän enemmän seikkailumieltä ja pidempää pinnaa ;)

Antoisan vuorenvalloitusretken jälkeen palasimme viinivaraston kautta takaisin päämajaan. Valmistusprosessiin emme tällä kertaa ehtineet tutustua sen tarkemmin. Tammitynnyritkin olivat entuudestaan tuttuja, joten niiden sijaan mun huomio kiinnittyi valtavaan saviruukkuun.

Kyseessä oli naturaaliviinien valmistukseen käytettävä amfora, joka on valmistettu tiluksilta kaivetusta savesta. Tästä pääsemmekin palaamaan vielä kerran vuorille, jossa näimme muinaiset, saviastioiden polttoon käytetyt uunit maan uumenissa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin kyseisiä maauuneja on aikanaan käytetty myös viiniruukkujen valmistukseen.

Amforaviinit olivat jo varastosta loppu, joten valitettavasti en niitä (vieläkään!) päässyt maistamaan. Kyseiset naturaaliviinit valmistetaan perinteisellä metodilla näissä valtavissa saviruukuissa vanhojen köynnösten käsinpoimituista rypäleistä villihiivan avulla. Viineihin ei lisätä, eikä niistä poisteta käymisprosessin aikana mitään. Eli tässä olisi nyt mun nähdäkseni jokaisen paleodiggarin ihanneviini!

Harvinaista herkkua, jossa myös hinta lienee kohillaan. Harmi, että en osaa kertoa lopputuotteen makuaspekteista. Puhtaasti mielikuviini perustuen ja muutamia alkuviinejä maistaneena voisin kuvitella amforaviinin olevan nykyviineihin tottuneelle hieman haasteellinen. Tai ainakin erilainen.

Jos joku tuota amforan kokoa miettii, niin kyllä sinne olisi kevyesti yksi 160 senttinen emäntä uponnut ;)

Varaston puolelta siirryimme tunnelmalliseen ja tyylikkääseen, mutta kuvaamisen kannalta haastavaan tasting -tilaan. Kuvien perusteella ei siis kannata vetää johtopäätöksiä ainakaan viinin väristä. Valkoiset ja punaiset ehkä erottaa juuri ja juuri, mutta siihen se sitten jääkin ;)

Aloitimme maistelun luonnollisesti kevyistä kuplista ja tyylikkäästä Selectio Cavasta. Selectiosta tuli kertaheitolla mun suosikkicava, joten sitä lähti yksi pullollinen myös kotimatkalle mukaan. Edelleen se täällä kiltisti odottelee sopivaa korkkaushetkeä.

Suomesta ei Selectiota valitettavasti saa, mutta kannattaa kyllä kokeilla vaihtoehtoisesti Alkon valikoimasta löytyvää Pares Baltan ”b” cava brutia. Se ei ehkä ole ihan yhtä hienostunut, mutta oikein mainio kuplajuoma muuten.

Viinikellari.comin valikoimasta löytyy myös mukava kupliva vaihtoehto, nimittäin viinintekijä Joan Cusinen nuorimman tyttären mukaan nimetty Blanca Cusiné Gran Reserva 2010, jota pääsin aiemmin syksyllä maistelemaan eri vuosikertojen osalta hieman monipuolisemmin Norex Grand Open Tasting -tapahtumassa. Laseissa tuolloin vasta ensimmäisen fermentoinnin läpikäynyt, vain pari viikkoa aiemmin korjattu 2016, muutaman vuoden kuluttua myyntiin tuleva 2013, tuo em. vuosikerta 2010 sekä vuotta vanhempi malli 2009, jossa mukana Chardonnay-, Pinot noir- ja Xarel-lo -rypäleistä kaksi ensiksi mainittua. Ja täytyy kyllä sanoa, että mun suuhun tuo Xarel-lolla viilattu versio sopi edeltäjäänsä paremmin.

Heh, mähän alan jo kuulostaa suorastaan asiantuntijalta, kun näin jouhevasti vuosilukuja ja rypäleitä luettelen! Salaisuus – muistiinpanot.

Seuraavaksi lasiin päätyi Cusinen viiniperheen isoäiti, Rosa Cusine, hieman kuivemman rosee cavan muodossa. Jostain syystä Rosa ei jäänyt kovin hyvin mieleeni. Ehkä siksi, että se jäi kahden suosikkini välissä vähän jalkoihin.

Sitten se Gewürztraminer -rypäleestä valmistettu Ginesta, jota tuottava viinitarha nähtiin edellisessä osassa. Tuo keltakukkaisen kasvin mukaan nimetty, vihreään taittava valkoviini oli edessäni ensimmäistä kertaa ikinä, mutta ei takuulla viimeistä. Ihastuin! Etenkin sitruksiseen makuun. Ja kyllä mä muistaakseni tuoksusta myös jasmiinia bongasin, kun Silvia siitä vähän vinkkasi.

Ginesta lähti myös matkalaukkuun ja mulla onkin kunnia omistaa pullo numero 1442 kaikkiaan 4128:sta tuotetusta pullosta. En tiedä, onko siitä syytä olla ylpeä, mutta mä olen!

Loppumaistelu sujui punaisissa merkeissä. Lasissa ensin pari Pares Baltan tiluksilla kasvanutta viiniä ja loppuun piipahdus Prioratin sekä Ribera del Dueron alueilla tuotettuihin viineihin.

Ennen ”Matkaa viinimaailmaan” suosin lähinnä punaviinejä, mutta matkan alettua ovat valkoiset ja kuplivat maistuneet paremmin. Ehkä talven myötä alkaa lasissa viihtyä myös punainen. Kerron tämän siksi, että punaiset eivät sytyttäneet samalla tavalla kuin alkupään viinit.

Aloitimme punaisesta Indigenasta, jota saa myös Alkon tilausvalikoimasta. Indigenasta löytyvät myös valkoinen ja vaaleanpunainen vaihtoehto.

Täytyy rehellisesti myöntää, että Indigenan sen enempää kuin seuraavan, toisen viinitekijävaimoista mukaan nimetyn Marta de Baltan makumaailmasta en kykene enää muistijälkeä löytämään. Molemmat vaatinevat selvästikin uusintakierroksen ;). Rypäleinä kuitenkin Indigenassa Grenache ja Marta de Baltassa monille varmasti tuttu Syrah.

Jos kaksi ensimmäistä punaista eivät niin jääneet mieleen, niin kaksi viimeistä jäivät. Prioratin liuskekivimailta tuleva Gratavinumin 2πr oli itselleni jo ennestään tuttu. Tiesin, mitä odottaa, enkä kauheasti odottanut tätä sellaisenaan mulle kohtalaisen tiukkaa punaviiniä. Vaatii edelleen totuttelua, mutta kyllä kai se tästä… vähitellen. 2πr:ää kuvaillaan Gratavinumin kotisivuilla pyöreäksi, mutta mun mielestä tästä tavarasta on pyöreys kaukana. Istuu kyllä riistan kylkeen kivasti. No okei, paremmin ;)

2πr oli kuitenkin hyvä ottaa tähän settiin mukaan, sillä sitä kautta sain hieman vertailukohtaa viimeisenä tarjoiltuun Ribero del Dueron alueelta tulevaan Dominio Romanon RDR:ään.

Hieman kauhunsekaisin tuntein RDR:ää odottelin, sillä kuvittelin sen olevan edeltäjäänsä ärhäkämpää. En oikein tiedä miksi… Ehkä viinitarhan jopa yli 100 vuotta vanhoista, kärsineistä köynnösvanhuksista niin päättelin. Noh, RDR olikin positiivinen yllätys ja nousi punaviineistä suosikikseni. Nyt mun mielestä lasissa oli pehmeyttä, täyteläisyyttä ja tasapainoisuutta. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa edellä nauttimani Prioratin punainen.

Tinto Fino -rypäleistä valmistettu RDR on hieno viini, ja hienoa, että pääsin sitä maistamaan. Sitä saattaa löytyä myös Suomesta, ravintoloiden viinilistoilta. Ellei löydy, niin vinkatkaa.

2πr:ää kiinnostuneille tarjoilee Alkon tilausvalikoima. Ei viini halvimmasta päästä, mutta kyllä tujumpien viinien ystävien kannattaa poimia pullo kivimaan kasvattia kokeiltavaksi. Vaikka itse taidankin ennen seuraavaan pii -lasillista vielä hetken harjoitella helpompien punkkujen parissa.

Se oli sellainen reissu se! Melko tyytyväiseltä näyttää emäntä hienon päivän päätteeksi ja selvästikin maistelulasilliset saivat emännänkin vanhat silmät loistamaan, hah hah!

Mutta hei, kuten jo ensimmäisessä postauksessa kehotin, niin jos vaan Barcelonan seuduilla huitelette ja tilaisuus tulee, niin sopikaa ihmeessä visiitti Pares Baltalle. Muistakaa myös kertoa Paleokeittiön emännältä lämpimiä terveisiä! ;)

Nautinnollisia viinihetkiä Sinullekin!

Visiitin tilalla tarjosi Pares Balta (ei sis. matkoja). Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.