Lomakausi on Suomessa kuumimmillaan, joten pysytäänpä lomatunnelmissa ja unelmamatkoissa vielä yhden postauksen verran.
Ebookersin ”Unelmamatkakone” vei ajatukset tulevaisuuteen ja sai yllättäen kiinnostumaan kohteesta, jonka en edes tiennyt olevan unelmieni matkakohde.
Joko olet käynyt tsekkaamassa, mihin päin maailmaa omat kiinnostuksen kohteesi ja unelmasi sinut veisivät?
Vielä ehtii! Ja 14.7. saakka on mahdollisuus myös voittaa reissu omavalintaiseen unelmakohteeseen. Kysely ei montaa minuuttia vie ja se saattaa viedä sinut niinkin eksoottisiin kohteisiin kuin Osakaan tai Havaijille. Joten KLIK KLIK, tsekkailemaan!
Haaveilu tulevasta matkasta sai miettimään myös menneitä reissuja. Ja unelmamatkoja yleensä.
Elääkö unelmamatka vain mielikuvituksessa vai olenko onnistunut tekemään unelmista totta? Mitkä asiat tekevät unelmamatkan? Unelmoinko edelleen samanlaisista reissuista kuin kymmenen vuotta sitten?
Kaikenlaisia ajatuksia pölähti päähän, mutta jotenkin jäin kiinni viimeisimpään ”kunnon lomareissuun”. Jopa siinä määrin, että kaivoin esiin vanhat reissukuvat muistelon tueksi.
Siitä on jo miltei kaksi vuotta kun huljutin varpaitani La Pinedan hienohiekkaisissa rantavesissä. Mutta kuinka helppoa onkaan palata muistoissa noihin arvokkaisiin ja usein aika pieniinkin hetkiin, joita ehkä hieman yllättäen huomasin kaipaavani. Yllättäen siksi, että en ole niitä ihmisiä, jotka palaavat samoille seuduille uudelleen vaan suuntaan mieluummin kohti uusia kokemuksia. Ja maisemia.
Kaikki tämän artikkelin kuvat ovat tuolta yhdeltä ja samaiselta Espanjan kultarannikolle suuntautuneelta reissulta.
Jäi silloin aikanaan matkakertomus tallentamatta kun keskityin peräti kolmen postauksen verran viinitilavierailuun. Ensimmäisenä sellaisena se olikin koko matkan ehdoton kohokohta, mutta kyllä reissuun paljon muitakin hyviä hetkiä mahtui.
Jos haluat tutustua kuviin syvimmin, niin klikkaa kuvagalleriat auki. Sieltä löytyy muutama kuvia selittävä sananen.
Espanjan kultarannikko ei ehkä kuulosta maailman jännittävimmältä kohteelta vaan lähinnä turistien kansoittamalta pakettimatkalta. Sitä se itse asiassa olikin.
Varasin äkkilähdön hetken mielijohteesta kun hommat alkoivat kotimaassa tökkiä ja tuntui, että nyt oli vaan päästävä äkkiä hetkeksi karkuun kaikkea.
Kyse ei ollut mistään unelmamatkasta vaan kohtuullisen suppeasta listasta valittiin huonoista tai vähintäänkin keskinkertaisista vaihtoehdoista se paras. Tarkoituksena oli vaan vaihtaa maisemaa ja päästä rentoutumaan jonnekin, jossa aurinko vielä porotti ja aallot loiskuivat pitkin rantaviivaa.
En vielä sinisten siipien saadessa kotimaan kentällä ilmaa alleen tiennyt, että edessä olisi unelmaloma.
Lähdin reissuun vailla kummoisiakaan odotuksia. Eniten kiinnostivat etelän lämpö ja lepo.
Suunnittelu on olennainen osa matkailua, mutta siihen ei tällä kertaa jäänyt aikaa. Asenteella ”Se vastaan otetaan, mitä vastaan tulee” lähdettiin ja pakattiin matkaan aimo annos avointa mieltä.
Voiko tie tuntemattomaan viedä unelmamatkalle? Kyllä voi.
Näin jälkeenpäin ajatellen matka Katalonian rannikolle oli unelmien täyttymys. Vaikka en sitä lähtiessä, enkä oikeastaan vielä paikan päälläkään sitä silloin tiennyt.
Kyseessä ei ollut ruokamatka. Ei edes viinimatka, vaikka siitä sellainen loppujen lopuksi tuli. Vierailu noin 80 kilometrin päässä majapaikasta sijaitsevalle Pares Baltan viinitilalle järjestyi parin päivän varoitusajalla sopimalla käynnistä varsinaisesti vasta La Pinedasta käsin.
Alueen ruokakulttuurilla olisi ollut paljonkin tarjottavaa aina Michelin -ravintoloita myöten. Matkapakettiin kuului kuitenkin puolihoito, jonka myötä aamun sekä illan aterioinnit tuli hoidettua kattavasti majapaikassa. Iltapäiväkahvin lisäksi tarvetta ei muuhun välitankkaukseen ollut. Edes reissupäivinä.
Onneksi hotellin ruokatarjonta oli aivan älyttömän laaja ja monipuolinen. Eli kyllä siinä viikon aikana ehti jo pelkän hotelliruokailunkin kautta tutustua alueelle tunnusomaiseen keittiöön.
Toki tarjolla oli myös pitsaa ja ranskalaisia ym. höttöä. Mutta valintakysymys. Itse keskityin mieluummin paikallisista raaka-aineista valmistettuihin, espanjalaisiin ruokalajeihin.
Mikä teki ”tylsään” turistikohteeseen suuntautuneesta perusmatkapaketista unelmien matkan?
Monipuolisuus. Kuten jo edellisessä postauksessa taisin avautua, niin arvostan matkalla monenlaista tekemistä. Ja olemista.
Vaikka alunperin oli tarkoitus jumiutua hotellin altaalle kirja kainalossa akkuja lataamaan ja käväistä vain välillä virkistäytymässä upean rannan aalloissa, niin eihän siihen levoton sielu kyennyt.
Jos istun useamman tunnin erittäin epämukavassa lentokoneessa, niin haluan nähdä ja kokea samalla mahdollisimman paljon. Kaikkea. Joten seikkailut kutsuivat jo ensimmäisen altaalla vietetyn päivän jälkeen.
Ihminen lienee onnellisimmillaan kun asiat ovat tasapainossa; sopivasti uusia ärsykkeitä ja tylsiä hetkiä.
Kutakuinkin plänillä ”Joka toinen päivä tukikohdan liepeillä ja joka toinen päivä tien päällä” mentiin. Tällä tavoin viikkoon sai mahtumaan yllättävän paljon. Kaikkea.
Jos viinitilavierailu olikin koko reissun kiistaton kohokohta, niin lähes yhtä tärkeiksi nousivat päivän kulttuurimatka noin sadan kilometrin päässä sijainneeseen Katalonian pääkaupunkiin, Barcelonaan, ostoreissu läheiseen Saloun turistirysään sekä arkeologinen tutkimusmatka paahteiseen Tarragonaan. Kivoja pikkureissuja kaikki.
Muutamat mielenkiintoiset paikat jäivät valitettavasti näkemättä, mm. läheiset Reusin kaupunki ja Katalonian ruokapääkaupungiksikin kutsuttu Cambrils.
Cambrilsin missaaminen jäi kyllä hieman harmittamaan… Mutta toisaalta en kyllä vaihtaisi pois ”lököpäiviä” vailla minkäänmoisia aikatauluja ja muita suunnitelmia. Kokonaisuus ennen kaikkea. Ja se tasapaino.
Jos kaikkia tapahtumarikkaita päiviä on mukava muistella, niin yhtälailla ne pienet ja omalla tavallaan aika arkisetkin hetket ovat painuneet elävinä mieleen.
Rauhallisten aamujen rantalenkit paljain varpain tyhjällä rannalla auringonnousua ihaillen ja lokkien kirkunaa kuunnellen. Rantakivillä istuskelu samalla kalastajien puuhia seuraillen sekä iltapäivän kiireettömät kahvihetket ja iltaiset kävelyretket keskustan lämpöä hohkaavilla kaduilla.
Ei hienojen hetkien tarvitse aina olla kovin ihmeellisiä.
Myös ne hetket, jolloin kaikki ei mennyt ihan putkeen ovat saaneet muistoissa kultareunuksen.
Viinitilavierailuun liittyi monta tuskaisaa hetkeä heti aamusta reissun loppuun saakka. Aamujunan myöhästyminen puolella tunnilla aiheutti stressaavan ketjureaktion kun myöhästyimme samalla myös jatkojunasta ja sovitusta tapaamisajasta. Paresbaltalaiset suhtautuivat tilanteeseen huomattavasti rennommin; olette paikalla kun olette ja jatketaan siitä.
Myös kotimatkalla espanjalainen junamatkailu sai pulssin nousemaan. Valmiiksi katsottu linja olikin ”kesälomalla”, joten jäimme St. Vincent de Caldersin vaihtoasemalle ihmettelemään, jotta mites tästä nyt Salouhun ja sieltä takaisin La Pinedaan illan hämärtyessä päästäisiin.
Aina asiat jollain tapaa selviävät, ja selviäisivät varmasti helpommin ilman turhanpäiväistä hätäilyä.
Ratkaisu löytyi tällä kertaa junamatkasta Tarragonaan ja sieltä pienen eksymisen kautta jo tutuksi käyneellä bussilla suoraan hotellin eteen. Nyt kyllä seikkailu jo huvittaa, ja tapausta on hauska muistella. Silloin ei huvittanut. Yhtään.
Hauska on myös huomata, kuinka unelmat ovat vuosien varrella muuttuneet.
Jos ennen janosin reissuilta ensisijaisesti täydellistä rantaa, punttisalia sekä muita liikuntamahdollisuuksia ja mahdollisimman paljon fyysisiä aktiviteetteja, niin nyt kaupungitkin ovat jo ”ihan okei” ja kohteita määrittää ensisijaisesti jännittävä ja ennenkokematon ruokakulttuuri. Viineineen. Asioita, joille en vielä viisi vuotta sitten antanut mitään arvoa.
On tullut laskettua koskea Turkissa, vaellettua kivisiä ja kuumia kanjoneita Kreikassa, vietettyä öitä Amazonin viidakossa ja vierailtua Warao -intiaanien luona Venezuelassa.
Olen lennellyt pienkoneella maiden ja merien yllä sekä ihaillut ilmasta käsin huikeita pöytävuoria ja Angel Fallsin lähes kilometrin korkuista vesiputousta. Kiipeillytkin putouksilla. En sentään Angel Fallsilla kuitenkaan.
On ratsastettu kamelilla Tunisiassa ja elefantilla Thaimaassa, pelastettu kissanpentuja roskiksesta Kyproksella, bongattu kilpikonnia ja läksytetty hevosvaljakoiden omistajia Zakinthoksella. Tehty asioita, joita en enää tekisi.
Edellisellä viittaan erityisesti eläinten raastavaan hyväksikäyttöön, joka matkailukohteissa on valitettavan yleistä. Niin kauan, kun turistit jaksavat hymyillä käsi tiikerin kaulalla ja käyttävät vuorille kapuamiseen omien jalkojen sijaan aasin jalkoja.
Niin se elämä menee eteenpäin. Ihminen kasvaa, kehittyy, valistuu ja viisastuu. Vanhat kiinnostuksen kohteet ja unelmat väistyvät uusien tieltä. Yhtäkkiä huomaa aiempien unelmien käyneen täysin merkityksettömiksi ja uusien tulleen tilalle.
Tämän postauksen pointti taisi hukkua muistelmiin, mutta se se kai oli, että unelmamatkalle voi päätyä ihan vahingossa. Sitä ei välttämättä vielä paikan päällä ymmärrä, mutta jälkeenpäin ymmärtää.
Millaisia ajatuksia sulla on unelmamatkasta? Oletko huomannut unelmien muuttuneen? Voiko peruspakettimatka muuttua unelmien lomaksi? Kerro kommenteissa!
facebook | instagram | pinterest | twitter | google+ | bloglovin | uutiskirje
