Avainsana: mehulinko

  • Jamien kanssa hengailua

    Vastaus edellisen postauksen kuva-arvoitukseen löytyy alta. Tällaista helppoa ja ravinnerikasta herkkua ovat kasviskasat Jamien suosiollisella avustuksella synnyttäneet.

    Tuorepuristettua mehua! Kuvissa tosin mustikka-viinirypälemehua kasvismehun sijaan. Melko samalta näyttää pullotettuna. Ja aivan loistava ja herkullinen tapa päästä nopeasti eroon jääkaapissa jo hieman nahistuneista ”syömämustikoista”. Viinirypäleet luomuna. Antamassa happamalle mustikkamehulle hieman makeutta. Sotkukin oli melko loistava; mustikat protestoivat mehulinkoon joutumista ja hypähtelivät kevyinä pitkin seiniä. Mustikkamaiseen tapaan jälkensä jättäen. Suuaukon kanssa kannattaa olla tarkkana. Saattaa selvitä pienemmällä sotkulla ;)

    Syksyn vaikutus alkaa näkyä vähitellen myös ruokapöydässä; vähemmän tuoreita salaatteja, enemmän kypsennettyjä kasviksia. Kuten jauheliha-kukkakaali-bataattisose”laatikkoa”. Jotenkin näin syksyn tullen tekee mieli myös putsata Jamie pölyistä. Jostain syvältä kumpuaa kasvismehujen kaipuu. Vai pitäisikö sanoa himo juuresmehuihin. Punajuuri, porkkana ja omena toimivat kivasti perusraaka-aineina. Mukaan voi sitten tuupata sitä mitä kaapista sattuu löytymään.

    Harmillisesti syksyn alkaminen näkyy myös Paleokeittiössä. Muuta puuhaa riittää, mutta josko nyt edes kerran viikossa saisi postauksen tuupattua pihalle. En lupaa, mutta lupaan yrittää. Ihanaa syksyä, Ystävät! Siitäkin huolimatta, että mun mielestä syksy ei ole menneen kesän jälkeen yhtään ihana asia. Odotan ihmettä tapahtuvaksi ja haaveilen edelleen kesän auringosta…


    Loppuun vielä yhden lupauksen lunastus. Niille, jotka vielä sattuvat muistamaan lähes vuosi sitten JGrrr..:n tekemän lupauksen. Siinä ne nyt ovat. ”Tukisukkahousut”. Jollain tapaa ja sopivasti piukempana kuin silloin lähes vuosi sitten =D. Jamien kunniaksi ja invertoituna. Valkoinen vaan näyttää kivemmalta kuin tavallinen tummansininen ;D

  • Elämän eliksiirejä

    Elämän eliksiirit pitävät kivasti hengissä. Ja flunssan loitolla (?). TehoPaleollakin. Menneen viikon eliksiirit pakotettiin ”Jamien” voimalla esiin näistä herkullisista, tuoreista raaka-aineista. Ihanan värikästä! Verenpunaa ja lämmintä oranssia!

  • Ensitreffeillä Jamien kanssa

    Jamie saapui eilen. Hyväkuntoisena ja pirteänä. Kävin vielä illalla noutamassa tarvikkeet aamun ensimmäistä yhteistä hetkeämme varten. Valmistimme sen sulassa sovussa. Exään verrattuna Jamie on unelma! Olen ihastunut <3

    Jamie on…

    • hiljainen
    • tehokas
    • siisti
    • helposti puhdistettava

    Päädyin siis Tefalin Jamie Oliver -mehulinkoon. 900 wattia ratkaisi kilvan Philipsin kanssa. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen olen valintaani tyytyväinen. Vaikka Philipsin brandi ja ulkonäkö miellyttivät enemmän. Jamielle plussaa tippa-alustasta. Ei ylimääräistä sotkua keittiössä. Inhoan siivoamista. Tosin Philipsissä taisi olla jonkinlainen tippalukko ajamassa samaa asiaa. Helppo käyttää ja yhtä helppo puhdistaa, vaikka siivoustyöt aina oman aikansa ottavat. Mehuakin irtosi enemmän kuin vanhalla lingolla.

    Tutuilla raaka-aineilla mentiin. Raikasta, hyvää ja yllättävän täyttävää! Ainoa hienoinen pettymys oli reseptien puute. Jotenkin olisin niitä odottanut kun tuote kuitenkin on nimetty maailmankuulun kokin mukaan. Luulisi Jamien hihasta muutama vinkki irtoavan. Vinkiksi vaan Tefalin suuntaan. Brändäystä kannattaisi hyödyntää täysillä eikä jättää hommaa puolitiehen!

    Mehuvillitys sai alkunsa kun tutustuin syöpäsairaiden luonnolliseen hoitomenetelmään, Gerson -terapiaan ja siihen liittyvään dokumenttiin ”The Beautiful Truth”. Aiemmin en ole mehuista välittänyt. Miksi käyttää kasviksista ja hedelmistä pelkkä mehu, kun täydellisempikin paketti terveellisine kuituineen on tarjolla? Edelleen hieman hirvittää kun katson muutaman mehudesin sivutuotteena syntyvää biojätemäärää. Sen voi tosin käyttää kasvimaalla kompostiksi. Tai syödä. En ole kokeillut. Vielä ;)

    Pelkillä mehuilla en aio elää tästä eteenkäänpäin. Ne ovat kuitenkin oiva ja maukas lisä muutenkin kasvisvoittoiseen ruokavalioon. Kuinka helppoa olikaan kumota kurkusta alas ”First date with Jamien” neljä porkkanaa, punajuuri ym. hienot kasvikset! Koen mehujen lähinnä täydentävän ruokavaliotani. Harvoin jaksan raastaa tai purra porkkanaa. Punajuurta ei tule nautittua senkään vertaa. Nyt on mahdollisuus laajentaa helposti kasvisvalikoimaa. Nimenomaan tuoreena nautittujen, ravinnerikkauden kasvisten valikoimaa. Ja määrää. Olen tyytyväinen. Etenkin kun viherpirtelöt ja salaatit uppoavat tällä hetkellä erityisen nihkeästi.

    Mitä hyötyä on tuorepuristetuista mehuista? Tarkennus; itse tuotetuista ja tuoreeltaan nautituista mehuista! Kaupasta ei nimittäin valmiina löydy montaakaa mehua, jotka lasiini kelpuutan. Suurin osa on täysin yliprosessoituja litkuja. Eivätkä tarjoa mitään muuta kuin pelkkää energiaa. Ja puhdasta sokeria. Joutuessaan ilman kanssa kosketuksiin alkaa tuorepuristettu mehu ”tuhoutumaan” hetkessä. Yli vuoden pahvitölkissä säilyvällä litkulla ei ole mitään tekemistä oikean, aidon, ravinteikkaan mehun kanssa. Oletko muuten koskaan miettinyt miksi appelsiinimehupurkin kyljessä lukee C-vitaminoitu? Ehkäpä kannattaisi. Miettiä ;)

    Mutta ne hyödyt ja muut edut!

    • kasvikset (ja hedelmät) helposti nautittavassa muodossa –> helpompi täyttää päivän kasvistarve
    • runsaasti ”eläviä” mikroravintoaineita –> edistävät terveyttä
    • imeytyy helposti –> ravinteita myös vatsaongelmien kanssa painiville kun kuitu ei ole ”jarruttamassa” ruoansulatusta ja imeytymistä (suositeltavaa erityisesti niille, jotka saavat vatsanpuruja raaoista kasviksista)
    • helppo nauttia monipuolisemmin kasviksista ja hedelmistä
    • kerralla voi valmistaa mehua vuorokauden tarpeisiin säilömällä se täysinäisiin lasipulloihin ja jääkaappiin (~90% ravintoaineista tallella)
    • puhdistaa kehoa (vrt. detox -kuurit)
    Kuherruskuukausi Jamien kanssa jatkuu! Luvassa on varmasti monta hienoa hetkeä yhdessä. Tuloksena todennäköisesti yksi, jos toinenkin mehuresepti ;)
  • Tomaattimehua kiireessä

    Paleokeittiössä on hiljaista. Niin myös kotikeittiössä. Syynä ensisijaisesti työkiireet, jotka ovat vieneet emännän mennessään. Kiire koetaan usein negatiivisena ilmaisuna. Mulle kiire on ollut vain positiivista. On ollut ihana palata rakastamansa työn pariin ja kohdata kesän jälkeen niin uusia kuin vanhojakin valmennettavia. Olen etuoikeutettu ja kiitollinen. Kirjoitushommia tulee kuitenkin päivän mittaan niin paljon (meilejä, treenisuunnitelmia, ravintovalmennuksia, seurantaraportteja sekä tällä hetkellä vielä valmennettaville suunnatut TehoPaleo -opas ja Elämäntapana Paleo -opas/työkirja), ettei enää iltamyöhällä kentältä palattua tule ensimmäisenä koneen eteen parkkeerattua.

    Vaikka hommaa piisaakin, niin vielä mahtuu muutama valmennettava mukaan lähivalmennukseen! Etävalmennukseen jokunen enemmän. Joten jos tarvitset motivaatiota, apua ja tukea omaan elämäntapamuutokseesi ja paleo kuulostaa sinusta järkevältä ratkaisulta, niin ota rohkeasti yhteyttä! Enemmän infoa UNIQ Performance -sivustolla. En epäile, ettetkö pystyisi muutokseen itsekin, mutta yhdessä se on helpompaa ja hauskempaa. Sydäntäni lähellä ovat erityisesti joka päivä terveytensä kanssa ”kamppailevat” ihmiset. Olet ehkä omasta ja lääkärisikin mielestä täysin terve, vain hieman ylipainoinen. Tosiasia kuitenkin on, että terve ihminen ei ole ylipainoinen. Ylipaino kertoo, ettei kaikki ole kunnossa. Keho ei toimi optimaalisesti. Ja sinä olet pohjimmiltaan syypää siihen, miksi kehosi ei toimi. Ja vain sinä voit tehdä asialle jotain. Jos haluat. Pretty simple? =)

    Kiireen myötä paitsi Paleokeittiö, niin myös omat kokkailut ovat jääneet paitsioon. Viime viikot olen elänyt huonosti. Mutustelemalla. Sorruinpa puolikkaaseen maksalaatikkoonkin. Se oli hyvää =).

    Tänä aamuna ryhdistäydyin ja kaivoin jälleen esiin uusimman ihastukseni, 20 vuotta vanhan mehulingon. Kävin jo uuttakin tiirailemassa, mutta en ole vielä tehnyt päätöstä näiden kahden välillä; Philips vai Tefal? Tefalissa ärsyttää Jamie Oliver -brandi, Philipsissä pienemmät tehot Tefaliin nähden (700 W vs. 900 W). Kumman sinä ottaisit? Miksi?

    Näistä värikkäistä aineksista syntyi kolme annosta raikasta kasvismehua. Pari annosta aiemmin postaamaani porkkana-punajuuri -mehua ja yksi annos tomaatti-selleri -mehua. Kurkut, porkkanat ja punajuuret äipän kasvimaalta. Omenat ja tomaatit luomua marketista. Varsiselleri ja sitruuna perusheviä. Vielä ajattelin kolmeen viikkoon ensimmäisen vapaapäivän kunniaksi pyöräyttää kaalilaatikon! Riittää yhdellä vaivalla useammaksi päiväksi. Mutta ensin mehut!

    Tomaatti – selleri tuoremehu (1 annos ~250-300 ml)

    • 4 luomutomaattia
    • 2 lehtisellerin vartta
    • 1/2 avomaankurkku
    • merisuolaa
    • mustapippuria
    • cayennepippuria

    Kasvikset mehustimen läpi. Lisää mausteet. Sekoita ja nauti välittömästi. Hymyile loppupäivä! =)))


    Loppuun vielä ihana yllätys paikallisesta K-Marketista; Big tree farmsin cashew-kaakaorouhesekoitus. Näillä olenkin elänyt melko mukavasti. Turhan mukavasti ;)