All posts tagged: rakuuna

Kotitekoinen majoneesi | paleokeittio.fi

Helppo homemade majoneesi

Tämä resepti onkin odotellut vuoroaan viime vuoden toukokuusta saakka, jolloin sain ensimmäistä kertaa elämässäni majoneesin onnistumaan. Muutamien kommervenkkien ja korjausliikkeiden kautta tosin.

Vaikka lupasin, että nyt loppuu ekomajon ostaminen, niin toisin kävi. Keväästä viime vuoden loppumetreille saakka on kulunut purkki, jos toinenkin. Majoneesi on mulle vähän kuin ketsuppi muille. Tuikkaan sitä lusikallisen sinne ja toisen tänne. Erityisesti keitetyt kananmunat majoneesilla ovat aivan must!

Parsa-retiisisalaatti | paleokeittio.fi

Rapsakka parsa-retiisisalaatti

Tämä taitaa nyt olla viimeinen parsaresepti hetkeen. Olen puputtanut parsaa niin huolella, että kevään kiintiö alkaa olla täynnä. Mutta tavataan taas! Ensi vuonna. Rapsakka parsa-retiisisalaatti oli mukana jo Paleokeittiön vappumenussa. Silloin en sitä ehtinyt valmistaa, mutta sen jälkeen salaatti on viihtynyt lisukkeena lautasella jo useampaan otteeseen. Sitä oli lautasella myös eilen. Ja sitä on lautasella vielä tänään ja huomennakin. Inspiraatio ja alkuperäinen ohje löytyivät makuja -sivustolta. Katsokaa nyt näitä pirteitä punaposkia! Eihän näitä voi ohittaa! Enää. Pitkään retiisi oli mulle täysin nounou, koska mieleen nousivat muistot lapsuudesta, jolloin retiisiä piti syödä suoraan omasta maasta. Suurimmat mullat pinnasta pois ja retiisi suuhun, rouskis! Ei ollut oma suosikkini, mutta isukille maistui kyllä. Tankoparsaakin olen oppinut syömään vasta muutamia vuosia sitten. Siihen liittyy muisto ylioppilasdinneristä, jonka kävimme luokkatovereiden kanssa nauttimassa jossain Helsingin hienostohotellissa, jota ei enää ole. Tai ehkä on, mutta ei enää silloisen nimikyltin alla. Maailma muuttuu – 25 vuodessa, hah hah! No mutta, silloin alkuruokana oli keväistä parsaa, jonka väkipakolla nieleskelin kurkusta alas. Se oli karmeaa ja siksipä en tämän jälkeen parsaan parinkymmeneen vuoteen koskenutkaan. Mutta …