Kevään, vai pitäisikö jo sanoa KESÄN ensimmäiset raparperit tuli hyödynnettyä viikonloppuna raikkaan kuplivassa spritzerissä. Mutta raparperiviikko ja matka raparperin ihmemaahan jatkuu! Hienostuneella ja vivahteikkaalla salaatilla, jonka päätähtenä raparperin rinnalla loistaa vuohenjuusto, fenkolin ja tuoreen rakuunan kuiskaillessa taustalla. Perustana luonnollisesti kesänvihreä peti ja hampaatkin saavat hieman töitä rouskuvasta saksanpähkinästä.
Tämä salaatti ei välttämättä näytä kaikkein hienostuneimmalta, mutta se oli vivahteikkaan rinnalla ensimmäinen adjektiivi, joka mieleeni salaattia natustellessa tupsahti. Jos olisin syönyt silmät kiinni, niin olisin vaikka voinut vannoa istuvani hopeinen haarukka toisessa ja elegantti, kesäisen kepeä valkoviinilasi toisessa kädessä aurinkoisella gourmet restaurantin terassilla. Mutta ihan vaan kotona mä istuin perus Hakmanni näpeissä. Olihan siinä salaatin alla sentään Rosendahlin design -lautanen kohottamassa tunnelmaa, hah hah!
Kuvat ovat ensimmäisestä, vähemmän hienostuneesta annoksesta. Toisen kanssa onnistuin jo ulkonäöllisestikin paremmin, mutta laiskuus iski, enkä enää saanut kameraa kouraan.
Salaatin raparpereista on kypsennetty pikaisesti terävin hapokkuus pois ja samalla pistetty pintaan vähän makeaa kirpeyden tasaamiseksi. Ekassa erässä käytin makeuttajana kookossokeria, joka valitettavasti värjää kaiken tylsän ruskeaksi. Toisella kerralla ymmärsin vaihtaa kookossokerin hunajaan, ja taas täytyy huudahtaa, että BINGO! Hunaja toimi raparperin kanssa paitsi näöllisesti, niin myös maullisesti kookossokeria paremmin. Hunaja ei nimittäin yhtään häviä mansikalle raparperin makukaverina!
VIVAHTEIKAS VUOHENJUUSTO-RAPARPERISALAATTI
- 1 keskikokoinen raparperinvarsi (~100 g)
- 2 rkl CocoVin kookosöljyä
- 2 rkl hunajaa
- babypinaattia (tai jotain muuta vihreää, esim. salaattia)
- ruukkulehtikaalia
- fenkolia
- vuohenjuustoa
- saksanpähkinöitä
- tuoretta salviaa
- kastikkeeksi oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa
- mausteeksi ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
- Pese ja pilko raparperi (ei tarvitse välttämättä kuoria). Lämmitä pannulla kookosöljy. Lisää joukkoon hunaja ja raparperi.
- Kypsennä raparperia pannulla muutama minuutti ja nosta jäähtymään. Varo ylikypsentämästä. Se tapahtuu yllättävän nopeasti ja raparperin paloista tulee lötköä mössöä. Kuten mulle kävi. Molemmilla kerroilla =D. Nosta pikaisesti kypsytetyt raparperit jäähtymään. Valmista sillä aikaa salaattipohja.
- Pese ja pilko tarvittaessa pinaatti sekä lehtikaali salaattipediksi lautaselle. Lurauta päälle oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa, ja ripauta hieman suolaa sekä mustapippurirouhetta.
- Siivuta päälle fenkoli ohuina siivuina. Lisää jäähtyneet raparperit. Murusta mukaan vuohenjuusto sekä saksanpähkinät.
- Viimeistele karkeasti silputulla rakuunalla ja koristele muutamilla kokonaisilla rakuunanlehdillä.
Jos raparperi ei salaatissa maistu, niin veikkaan, että aika maistuvaan lopputulokseen pääsee myös korvaamalla raparperin nektariinilla tai mansikalla. Mansikkaa en ehkä lähtisi hunajaliemessä keittelemään, mutta nektariinia saattaisin testata ;)