Avainsana: sitruunapalat

  • Maaliskuun suosituimmat (+ ARVONTA ja Soppa&Salaatti)

    Maaliskuun suosituimmat (+ ARVONTA ja Soppa&Salaatti)

    Maaliskuu on muisto vaan, kun huhtikuussa jo hilpastaan! Palataan menneeseen kuuhun vielä Paleokeittiön suosituimpien reseptien osalta, mutta sitä ennen pikainen silmäys tulevaisuuteen.

    Valmennusten perään on kovasti kyselty pitkin alkuvuotta. Myös uusille reseptivihkosille on ollut tilausta edellisten poistuttua myynnistä. Ja juuri kun pääsin jossain toteamaan, ettei oikeastaan kumpikaan ole juuri nyt suunnitelmissa, niin nämä toiveet tulevatkin toteutumaan! Jep, elämä on! Yllätyksiä ja yllättäviä käänteitä täynnä.

    Olen nimittäin parhaillaan kehittelemässä ja kokkailemassa uusia, ajankohtaisia reseptejä, jotka tulevat näkemään päivänvalon Paleokeittiön Soppa&Salaatti -valmennusryhmässä ja sen jälkeen uutukaisessa reseptivihkosessa. Tai itse asiassa valmennus on tempaukselle hieman huono termi… Kyse on enemmän itsensä rakastamisesta, yhdessä tekemisestä ja toistemme tukemisesta. Hyvästä olosta. Kokkailusta, ja tietysti äärettömän maukkaasta ja ravinteikkaasta ruoasta!

    Palaan aiheeseen tarkemmin omassa postauksessa, mutta tämä nyt ennakkotiedoksi kaikille valmennusten perään kyselleille ja keväisestä hyvinvointiprojektista kiinnostuneille. Pysykää kanavalla!

    Vielä toinen ilmoitusasia heti perään. Ensi viikolla Helsingin messukeskuksessa starttaavat Kevätmessut! Sieltä löytyykin vähän jokaiselle jotakin. Samalla messulipulla pääsee nimittäin katsastamaan paitsi emäntää eniten kiinnostavan Lähiruoka & Luomu -tapahtuman, niin myös Omaa Pihaa, Kotia, Mökkiä ja Sisustamista.

    25579844764_0e55153794_b

    Jos olet ensi viikonloppuna suuntaamassa Kevätmessuille, niin huomenna sunnuntaina kannattaa olla kärppänä paikalla Paleokeittiön facebook -sivulla, jossa arvontaan lähtee lippua keväiseen messariin.

    Mutta mitä reseptejä jengi maaliskuussa eniten diggaili?! No vanhoja tuttuja, vähän pääsiäistä ja ylsipä viiden parhaan listalle myös yksi uusi resepti maaliskuulta. Ei yllätyksiä. Tai yllätys oli lähinnä se, että mun mielestä aivan supermaukas Aasialainen kookos-kalakeitto EI mahtunut viiden kärkeen. TopKympissä sentään oli. Siinä on kyllä vahva suositus, jos jotain helppoa ja herkullista kalaruokaa arkeen kaipaa ;)

    Reseptit pääset tsekkaamaan helpoiten kuvia klikkaamalla!

    Parhaimmat paleobrowniet_opt

    5. Parhaimmat paleobrowniet

    Kestosuosikki paleobrowniet palasivat maaliskuussa suosikkien sekaan. Aina vaan jaksaa pitää pintansa tämä hyvä herkku muutaman vuoden takaa. Ei kai sinänsä mikään ihme, koska ovat todellakin hyvää herkkua!

    Simppelit sitruunapalat | paleokeittio.fi

    4. Simppelit sitruunapalat

    Nelossijan valloitti selvästikin pääsiäinen. Simppelit sitruunapalat ovatkin pääsiäisherkkua parhaimmasta päästä. Sopivat makean raikkaiksi välipaloiksi kevääseen vielä pääsiäisen jälkeenkin. Taisin leipaista näitä viime vuonna vielä vappuna =D

    Murea intialainen voikana_opt

    3. Murea intialainen voikana

    Intialainen voikana jaksoi pitää helmikuisen kolmossijansa vielä maaliskuussakin. Josko huhtikuu jo antaisi tällekin suosikille kyytiä kevyempien kokkailujen tieltä. Mutta juu, hyväähän se on tämäkin mukavan mausteinen kanaruoka.

    Paleokeittiön helppo banoffeemalja | paleokeittio.fi

    2. Paleokeittiön helppo banoffeemalja

    Suoraan kakkoseksi ponnahti uusi herkku viime kuulta, helppo ja herkullinen banoffeemalja. En ihmettele, on sen verran namiskaa banaanin, kinuskin ja hasselpähkinän liitto kera vaahdotetun kookoskerman. Sitä paitsi, malja- ja muut kerrosjälkkärit tuntuvat olevan kovasti huudossa ja trendikkäitä tällä hetkellä. Ehkä se on se kokoamisen helppous…?

    Aasialainen kookos-kanakeitto_opt

    1. Aasialainen kookos-kanakeitto

    Only two words… NO WORDS! =D

    Ihan huippua huhtikuuta Sinulle!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Sitruunapalat vol. 2 – Gluteeniton ja maidoton sitruunaleivonnainen vapun ja pääsiäisen herkuksi

    Sitruunapalat vol. 2 – Gluteeniton ja maidoton sitruunaleivonnainen vapun ja pääsiäisen herkuksi

    Kun sitruunapiirakan makuun pääsee, niin siitä ei pääse irti! Ainakaan jos sattuu olemaan kaltaiseni lemon lover, hah hah!

    Ensimmäiset sitruunapiirakan palat tuli leipaistua viikko sitten. Niissä jäi kuitenkin kaivelemaan, että olivatko ne niin simppeleitä kun tuli mainostettua. Lisäksi muutamat ovat kyselleet mantelipohjaisen piirakan perään, ja koska se jo alunperin oli suunnitelmissa, niin ei muuta kuin mantelijauhokauppaan ja uutta, paleoystävällistä; gluteenitonta ja maidotonta sitruunatorttua tulille!

    Tällä kertaa pohjana Pian tehopaleolaisten kesken jakama Paleo lemon bars -ohje, jota ihan vähän tuunailin omiin tarpeisiini sopivammaksi. Lisäsin pohjan taikinaan mausteeksi hieman kardemummaa ja pienensin taikinan määrää omaan, noin 20×15 sentin vuokaan sopivammaksi. Täytteen kohdalla mentiin alkuperäisen ohjeen mukaan ja musta sitä tuli oikein sopivasti pohjaan nähden.

    SITRUUNAISEMMAT SITRUUNAPALAT VOL. 2

    12 pientä palaa

    Pohja

    • 2 dl + 1 rkl mantelijauhoa (alkup. 2,4 dl)
    • 2 rkl kookosöljyä
    • 2 tl vaahterasiirappia (alkup. 1 tl)
    • 1/2 tl jauhettua kardemummaa
    • hieman suolaa
    1. Lämmitä uuni 180 asteiseksi.
    2. Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään niin, että lopputuloksena on murumainen taikina. Lisää tarvittaessa mantelijauhoa.
    3. Painele taikina kookosöljyllä voideltuun 20 x 15 cm:n vuokaan. Paista uunissa ~10-12 min tai kunnes pohja paistuu kullanruskeaksi.
    4. Anna jäähtyä ennen kuin lisäät täytteen. (Tämä ei liene aivan välttämätöntä, mutta tavoittelin samanlaista keksimäistä pohjaa kuin aiemmin siinä kuitenkaan onnistumatta =D)

    Täyte

    • 1 1/2 tl raastettua sitruunankuorta (2 sitruunaa)
    • 1,2 dl sitruunamehua (2 sitruunaa)
    • 2 kananmunaa
    • 0,5 dl vaahterasiirappia (alkup. 0,6 dl)
    • 0,6 dl mantelijauhoa
    •  tl leivinjauhetta
    • 1/2 tl suolaa
    1. Mittaa kulhoon munat, raastettu sitruunankuori, sitruunamehu ja vaahterasiirappi. Vispilöi varovasti tasaiseksi massaksi.
    2. Sekoita toisessa kulhossa keskenään mantelijauhe, leivinjauhe ja suola.
    3. Yhdistä seokset varovasti käsipelillä vatkaten.
    4. Kaada täyte pohjan päälle. Kypsennä uunissa ~10-15 minuuttia kunnes täyte on jähmettynyt.
    5. Anna jäähtyä. Parasta yön yli jääkaapissa seisotettuna (pohja jämäköityy).
    6. Leikkaa paloiksi ja koristele unikonsiemenin sekä sitruunankuorisuikalein.

    Kumpi oli simppelimpi? Väittäisin, että tämä, koska selvisin pelkällä vispilällä. Aiemmassa vatkasin pohjan sähkövatkaimella. Muuten aika samaa kaliiperia valmistuksen osalta molemmat.

    Kummasta pidin enemmän? Öööööh… pidin ensimmäisen piirakan keksimäisestä pohjasta ja jämäkämmästä koostumuksesta. Tällä kertaa pohja jäi pehmeäksi ja koostumus oli kokonaisuudessaankin ”mössöisempi” ja hajoavampi, joten palojen leikkaaminen oli hieman haasteellista. Paloittele vasta hyvin jääkaapissa ”kylmettynyt” piirakka. Muuten menee lusikkahommiksi.

    Maun puolesta tämä oli kuitenkin parempi. Kardemumma toi kivan lisän, eikä hunajainen maku häirinnyt. Tosin aikaisemmassa hunajan makeus taisi häiritä vain itseäni. Maistattelin piirakkaa pitkin kyliä ja muiden mielestä siinä maistui… sitruuna! Daaaaaa! Kyllähän siinä kirpeä sitruunakin maistui, mutta mun huomion vei hunaja. Noh, tässä kakkosversiossa ei sitä ongelmaa ollut. Se oli kirpakan sitruunainen! Joillekin ehkä jopa too much… ;)

    Sanoisin, että täydellinen paleoystävällinen sitruunatorttu löytyy jostain näiden kahden välimaastosta. Tämän toisen arvioisin ensimmäistä paleoystävällisemmäksi vedoten makeutuksen vähäisempään määrään. Nyt on kuitenkin emännän sitruunapalat hetkeksi leivottu, mutta ehkä sitä vielä jossain vaiheessa täytyy lähteä tavoittelemaan täydellistä sitruunapiirakkaa ;)

    Sitten vaan mukavaa pääsiäisen jatkoa ja vähitellen vappua odottelemaan. Ensi viikolla Paleokeittiössä tarjolla kuitenkin jotain ihan muuta kuin juhlapyhiä! Tulevasta saattaa saada jotain vihiä sieltä instagrammista ;)