All posts tagged: avokadopasta

Liikaa lihaa!

Se tunne, että nyt ei enää yhtään tätä! Se iskee silloin tällöin viherpirtelön tai kaalien kanssa, mutta harvemmin lihan läheisyydessä. Nyt kuitenkin pääsi näin käymään. Kun olin syönyt kolme päivää lammasta ja neljä päivää peuraa (tulossa!), niin iski totaalistoppi. Ei enää minkäänlaista lihaa tähän kroppaan, kiitos! Tunne oli hieman yllättävä ihmiselle, joka on tottunut huutamaan ”Lisää lihaa!”. Analyysissani päädyin tulokseen, että lammas ja etenkin riistaliha ovat kaiketi sen verran intensiivisiä, että niitä ei ehkä ole hyvä vedellä päivä toisensa jälkeen. Vaikka hyviä olisivatkin. Olenko ainoa lihakammoon sairastunut? Lihan tilalle oli keksittävä jotain muuta, mielellään jotain hyvin helppoa ja sellaista, joka ei vaatisi markettireissua. Koska ei todellakaan huvittanut lähteä perjantaina markettiin marhaamaan… Lopulta päädyin noutamaan vain pari limettiä ja chilipalkoa lähikaupasta. Kananmunia, avokadoa, valkosipulia ja oliiviöljyä löytyy kotivarastolta melkeinpä aina. Samoin tuoretta persiljaa, johon olen ilmeisesti koukussa aina vaan. Pecorinon jäänteetkin makasivat vielä jääkaapissa puolentoista kuukauden takaa. Näitä jäänteitä olisi saanut olla hieman enemmänkin… Ja nyt kotikolosta löytyi poikkeuksellisesti jopa paketti riisivermicelliä, jonka olin jossain vaiheessa varuiksi ostanut, kun sellainen sattui vahingossa vastaan tulemaan. Vaikka niin …

Aasialainen nuudelisalaatti

Näistä se syntyi! Aasialainen nuudelisalaatti, johon sain inspiraation viime viikonlopun brunssilta. Näyttääkö tutulta? Kyllä vain! Reseptistä ei ole hajuakaan, mutta koska Min Krogin nuudelisalaatti muistutti mielestäni hätkähdyttävästi avokadopastaa, niin aika pitkälti avokadopastan aineksilla lähdin inspiraatiota pistämään käytäntöön. Tällä on nyt eletty tämä viikko ja hyvältä maistuu! Kaikki ei aina mene ensiyrittämältä putkeen. Ei myöskään aasialainen nuudelisalaatti. Mutta otetaan opiksi ja petrataan seuraavalla kerralla. Ensinnäkin paikallisesta marketista ei löytynyt niitä lankamaisia nuudeleita, joita kovasti etsiskelin. Oli tyydyttävä nauhamaiseen malliin, joka ei nyt ihan toiminut salaatin koostumuksessa siten, kuin alunperin ajattelin. Makuunhan tuo ei sinänsä vaikuttanut, mutta mukavaan suutuntumaan sitäkin enemmän. Ja koska en ole valmistanut minkäänmoista nuudelia ehkä 15 vuoteen, niin raaka-aineiden suhteetkin olivat hieman hakusessa. Vähempikin nuudeli olisi riittänyt. Tupla-annos ”avokadotahnaa” olisi ajanut saman asian. Toisinpäin ;) AASIALAINEN NUUDELISALAATTI (3-4 annosta) 3-4 ”kakkua” riisinuudeleita 2 kypsää avokadoa 1-2 valkosipulinkynttä 1/2-1 chilipaprika 1 limetti (mehu) sopivasti Pecorino romano -juustoa reilu loraus oliiviöljyä reippaasti tuoretta korianteria mausteeksi suolaa ja mustapippurirouhetta Nuudelit ”keitin” paketin ohjeen mukaan ja huuhtelin lopuksi kylmällä vedellä. Avokadotahnan valmistin vanhaan malliin. Vain basilika tuli korvattua korianterilla. Onneksi ymmärsin etsiä marketista valmiiksi …

Avokadopasta goes paleo

En tiedä, onko mistään reseptistä koskaan ikinä kohkattu yhtä paljon kuin avokadopastasta! Viime viikolla (vai oliko se jo sitä edellisellä?) avokadopasta rantautui jookostakookosta.comin ansiosta viimein myös PaleoKeittiöön. Samoilla raaka-aineilla ja ohjeilla mentiin. Melkein loppuun saakka. AVOKADOTAHNA 2 kypsää avokadoa 1 valkosipulinkynsi 1/2-1 chilipaprika 1 limetti (mehu) sopivasti Pecorino romano -juustoa reilu loraus oliiviöljyä yhtä sopivasti tuoretta basilikaa mausteeksi suolaa ja mustapippurirouhetta Ruuduta avokadon puolikkaat veitsellä kuoriinsa ja kaavi palat lusikalla kippoon. Pilko chilipaprika (poista siemenet!) ja valkosipuli silpuksi. Purista limetistä mehut pihalle ja lisää muiden seuraksi. Silpu joukkoon myös basilika. Lorauta sekaan oliiviöljyä, suolat ja pippurit. Raasta mukaan vielä lampaanmaidosta valmistettu Pecorino romano-juusto. Sekoita ja jätä maustumaan siksi aikaa, kun valmistat ”pastan”. Uuuuuuh… I hate paleoiminen, joten korvataanpa ”pasta” vaikka kasvisloiroilla. Tai suikaleilla. Tai jollain muulla yhtä kuvaavalla nimityksellä. Älä edes kuvittele, että tämä on pastaa. Kun se ei ole. Pasta on vettä ja vehnäjauhoja. Tämä on porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Eroa löytyy kuin yöllä ja päivällä. Auringolla ja kuulla. Maalla ja merellä. SUIKALOIDUT KASVIKSET 2 kesäkurpitsaa 2-3 porkkanaa paistamiseen voita tai kookosöljyä Suikaloi kasvikset kuorimaveitsellä …