All posts tagged: glögi

Black bomb X-mas edition | paleokeittio.fi

Black bomb X-mas edition

Tänään PITI postata arjen ruokarealismia savuisen jämämunakkaan muodossa, mutta munakas odottakoon, koska emäntä on ihan superinnoissaan tästä joulunmakuisesta, tuorepuristetusta mehusta! Joulureseptejä onkin jo toivottu, ja jotain ajatuksia aiheen tiimoilta päässä pyörii. Tällä helpolla, jouluisella juomalla päästään kuitenkin pikaisesti tunnelmaan.

Glögigummies | paleokeittio.fi

Aikuisten ”nallekarkit”

Paleokeittiön glögiviikko starttasi mustikasta. Mustikan jälkeen pistettiin granaattiomena kuumaksi. Ja nyt päästään granaattiomenasta ja mustikasta luontevasti aikuisten nallekarkkeihin! Melko loogista, hah hah! Glögin keittelystä jäi alkoholisoitua lientä ylitse ja mietin, jotta mitä sille oikein tekisin. Tietysti olisin voinut säilöä sen kylmässä sellaisenaan ja lämmittää uudelleen, mutta glöginmakuiset nallekarkit tuntuivat jännittävämmiltä. Niitä sitten, kahdessa eri värissä ja maussa. Molemmissa mausteena myös punaviini, joka kannattanee jättää pois, jos aikomuksena on tarjoilla hyytelönamuja myös lapsille. Hyvin toimi! Tosin jostain syystä karkkien irrottaminen muoteista oli hieman haastavampaa kuin pelkästä mehusta valmistettujen palojen. Olivat jämähtäneet tavallista tiukemmin kiinni, enkä saanut kaikkia pullautettua ehjinä ulos. Mutta riittävän monta kuitenkin yhden pienen tarjoilulautasen kasaamiseksi. Glögien ohjeet löytyvät aiemmista postauksista. Loppu hoitui hedelmäisten nallekarkkien ohjeella eli gelatiinijauhetta lisäämällä ensin kylmään nesteeseen, sen jälkeen lämmittämällä, kaatamalla muotteihin ja jäähdyttämällä. En ole enää ensimmäisen kokeilukerran jälkeen kiehauttanut nestettä. En tiedä vieläkään, onko sillä oikeastaan merkitystä muuhun kuin makuun. Maistuvat paremmilta ilman kiehautusta. Glögin tuoksuista viimeistä viikonloppua ennen joulua! Vielä ennen joulua ehtii arpomaan viimeisen Paleo Princess -pipon! Käy osallistumassa arvontaan, niin voipi olla, että kuusen …

Glögiä granaattiomenasta | paleokeittio.fi

Glögiä granaattiomenasta

Glögiviikko continues! Jos mustikkaglögi ei iskenyt, niin tämä iskee! Granaattiomena sopii aivan mainiosti glögipohjaksi eikä kaipaa edes hunajaa tai muuta makeuttajaa. Vaikka en edellisessä postauksessa tunnustautunut maailman suurimmaksi glögifaniksi, niin tänä vuonna on Paleokeittiössä keitelty enemmän glögiä kuin yli 40 vuotena yhteensä. Ihan vaan kokeilunhalusta. Ja siksi, että mustikkaglögin jäljiltä oli vielä yli puoli litraa punaviiniä jäljellä. Johonkin se piti upottaa kun ei sellaisenaan yhtä lasia enempää emäntään uponnut, hah hah! Ei muuta kuin kauden hedelmiä kaupasta kaivelemaan. Omena oli yksi varteenotettava ja ehkä hieman perinteisempi vaihtoehto. Päädyin kuitenkin granaattiomenaan. Koska granaattiomena on tavisomppua jännittävämpi ja nuo pienet rubiininpunaiset ”jalokivet” kuoren sisällä ihan mahottoman kauniita. Granaattiomenan perkaamisessa on edelleen oma hommansa. Tällä kertaa kokeilin uutta, äipältä oppimaani tekniikkaa punaisten jalokivien irroittamiseksi. Yleensä olen poistanut ensin veitsellä ”kruunun” ja lohkonut sen jälkeen granaattiomenan 5-6 lohkoon, jotka olen yksi kerrallaan upottanut vesiastiaan ja ”hipelöinyt” hellästi siemenet irti kuoresta. Tämä on hyvä tapa, koska punaista mehua ei ole keittiön katossa ja roskat saa helposti poistettua niiden noustessa vedenpintaan. Mutta aikaa ja joskus vähän hermojakin se vaatii. Tällä kertaa …

Mustikkaglögi | paleokeittio.fi

Jouluista juomaa mustikasta

Joulu lähenee ihan hirmuista vauhtia! Näin tässä käy vuosi toisensa perään. Ensin eletään pimeää, ikuiselta tuntuvaa syksyä ja hups, sitten onkin jo joulu. Jos et vielä ole aloittanut juolufiilistelyä, niin tästä on hyvä aloittaa. Pistetäänpä Paleokeittiössä glögiviikko pystyyn! Glögi, tuo läntisen naapurimaan lahja maailmalle. En ole kauheasti glögin perään. Monta joulunaikaa on vietetty ilman lämmintä kupposta. Uutena vuotena olemme perinteisesti perheen kesken kupillisen alkoholitonta glögiä nauttineet. Tänä vuonna halusin kuitenkin kokeilla hieman paleompaa versiota glögistä. Käytännössä se tarkoittaa glögin keittelyä alusta asti itse. Eikä se itse asiassa ollut kummoinenkaan homma. Melkein samalla vaivalla menee kuin kaupan sokerilla ja säilöntäaineella kyllästetyn, mausteisen rypälemehun lämmittäminen. Parhaat ohjeet löytyivät sieltä glögin synnyinseuduilta eli googlettamalla ruotsalaisia glögireseptejä. Ensimmäisenä kokeiluun lähti tämä mustikkaan keitetty glögi. Jos totta puhutaan, niin en oikein innostu alkoholia sisältävistä glögeistä. Koska alkoholi jotenkin peittää alleen herkät hedelmäiset ja marjaisat maut. Tällä kertaa päätin kuitenkin kunnioittaa perinteitä, joten suuntasin ensimmäisenä ”viinkauppaan”. Sitä ennen kyselin viisaammilta hieman ohjeita sopivan punaviinin ostamiseen. Viesti oli, että on melkeinpä ihan sama mitä laatua mukaan lappaat, mutta jos haluat hifistellä, niin ota jotain …

Glögimaustettu nyhtöpossu

Vielä on pari jouluun liittyvää juttua julkaisematta. Tämä on toinen niistä – jouluisasti maustettu pulled pork, nyhtöpossu, revitty possu jne. Ensi jouluun! Olen jo muutamaan otteeseen maininnut, että possu ei ole mun juttu. Koska possu maistuu possulle. Onneksi sentään pekoni maistuu pekonille, joten jotain iloa myös possusta. Nykyään melko harvaksaltaan tosin. Koska kunnon pekoni ei kasva ihan joka kaupan hyllyllä. En tiedä mistä tämä idea possun hakuun joulun kynnyksellä lähti. Halusin kai testata, josko nyhtöpossu ei maistuisi possulle. Maistui se, possulle ja glögille. Siitä huolimatta onnistuin itsekseni tuhoamaan miltei kilon kassleria =D Jouluista? Kyllä. Paleota? Ei. Kyllähän tästä paleota vääntäisi, mutta kapusin tällä kertaa sen matalimman aidan ylitse käyttämällä omenatäysmehua ja valmista Heinzin BBQ-kastiketta (sis. peräti kolmea eri sokeria, mutta vähemmän lisäaineita kuin moni muu vaihtoehto). Maustaminen meni fiiliksellä, joten pahoittelen epämääräisiä maustemittoja. GLÖGIMAUSTETTU NYHTÖPOSSU ~800 g porsaan kassleria 2 isohkoa sipulia 5 valkosipulinkynttä 2,5 dl makeaa BBQ-kastiketta 2,5 dl omenatäysmehua sopivasti BBQ-pintamausteseosta sopivasti suolaa sopivasti glögimausteseosta (sopivasti balsamiviinietikkaa) Kuivaa kassleri ja hiero lihan pintaan kuivamausteet eli suola, BBQ- ja glögimausteseos. Anna lämmetä ja maustua huoneenlämmössä …