Joulu, Juomat, Reseptit, TÄYSPALEO
Jätä kommentti

Glögiä granaattiomenasta

Glögiviikko continues! Jos mustikkaglögi ei iskenyt, niin tämä iskee! Granaattiomena sopii aivan mainiosti glögipohjaksi eikä kaipaa edes hunajaa tai muuta makeuttajaa.

Vaikka en edellisessä postauksessa tunnustautunut maailman suurimmaksi glögifaniksi, niin tänä vuonna on Paleokeittiössä keitelty enemmän glögiä kuin yli 40 vuotena yhteensä. Ihan vaan kokeilunhalusta. Ja siksi, että mustikkaglögin jäljiltä oli vielä yli puoli litraa punaviiniä jäljellä. Johonkin se piti upottaa kun ei sellaisenaan yhtä lasia enempää emäntään uponnut, hah hah!

Ei muuta kuin kauden hedelmiä kaupasta kaivelemaan. Omena oli yksi varteenotettava ja ehkä hieman perinteisempi vaihtoehto. Päädyin kuitenkin granaattiomenaan. Koska granaattiomena on tavisomppua jännittävämpi ja nuo pienet rubiininpunaiset ”jalokivet” kuoren sisällä ihan mahottoman kauniita.

Granaattiomenan perkaamisessa on edelleen oma hommansa. Tällä kertaa kokeilin uutta, äipältä oppimaani tekniikkaa punaisten jalokivien irroittamiseksi. Yleensä olen poistanut ensin veitsellä ”kruunun” ja lohkonut sen jälkeen granaattiomenan 5-6 lohkoon, jotka olen yksi kerrallaan upottanut vesiastiaan ja ”hipelöinyt” hellästi siemenet irti kuoresta. Tämä on hyvä tapa, koska punaista mehua ei ole keittiön katossa ja roskat saa helposti poistettua niiden noustessa vedenpintaan. Mutta aikaa ja joskus vähän hermojakin se vaatii.

Tällä kertaa äipän neuvosta lohkoin granaattiomenan entiseen tapaan, otin käteeni hieman painavamman ruokalusikan ja aloin rennosti paukuttaa lusikan selkäpuolella granaattiomenan pintaa. Ja sieltähän ne aika näppärästi tipahtelivat siemenet alla olevaan astiaan. Irroittelua helpottaa kun kuorta hieman vääntää ja kääntää välillä. Ihan muutamat jäivät sormin kaiveltaviksi. Kelpo menetelmä! Pikkuisen hakatessa roiskui, mutta ei sentään tarvinnut alkaa kattoa ja kaapin alustoja putsaamaan.

Glögin valmistus granaattiomenasta ei juurikaan eroa mustikkaglögin keittelystä. Eli samalla ohjeella mentiin muuten, paitsi että hunajaa ei tosiaan tarvittu, mutta laitoin muutaman siivun appelsiinia kuorineen mukaan kattilaan kiehumaan.

GRANAATTIOMENAGLÖGI

2-3 annosta

  • 2-2,5 dl tuorepuristettua granaattiomenamehua (1 ISO graanaattiomena tai valmista mehua kaupasta)
  • 2-2,5 dl vettä
  • pari luomuappelsiinin siivua kuorineen
  • 1 kanelitanko
  • 5-8 kokonaista neilikkaa
  • 1/2 – 1 tl kokonaisia kardemumman siemeniä
  • pieni pala tuoretta inkivääriä kuorittuna ja karkeasti paloiteltuna tai siivutettuna
  • 3-5 tähtianista
  • (pomeranssinkuorta)
  • punaviiniä maun mukaan
  1. Perkaa granaattiomenan siemenet ja purista niistä mehua (esim. Huromin mehupuristimella tai vastaavalla).
  2. Lisää kattilaan suurinpiirtein samassa suhteessa granaattiomenamehua ja vettä, appelsiinin siivut sekä mausteet. Myös valmis glögimausteseos toimii.
  3. Kiehauta ja keittele miedolla lämmöllä kokoon ~15 minuuttia.
  4. Siivilöi mausteet liemestä ja kaada ”keitto” takaisin kattilaan.
  5. Lisää halutessasi maun mukaan punaviiniä. Lämmitä kuumaksi, mutta älä kiehauta.
  6. Nauti lämpimänä. Mantelilastuilla ja/tai rusinoilla tai ilman.

Tämä oli kyllä ihan hurjan hyvää! Etenkin ennen kuin lurautin sekaan punaviiniä makuja sotkemaan =D. Testatkaapas ja kertokaa, mitäs tykkäilitte! =)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.