Avainsana: pirtelökulho

  • Piparkakulle maistuva hedelmäinen pirtelökuppi (+ kurpitsasose)

    Piparkakulle maistuva hedelmäinen pirtelökuppi (+ kurpitsasose)

    Vaikka eilen valittelin, että joulu tulee jo korvista, niin olenpa kuitenkin muutaman palan joulua maistanut ja pari kipollista suuhuni lusikoinut. Piparille maistuva, hedelmäinen pirtelökuppi on ollut oiva avaus jouluisiin makukarkeloihin. Ja tulipa siinä samalla hyödynnettyä pari kauden kasvistakin =)

    What a lovely depth of colours! Vai mitä tästä parista sanotte? Kupissa uunissa kypsennettyä kurpitsasosetta ja vieressä muutamat siivut persimonia. Kuin samalla värikynällä väritetty! Ei joulunpunaa, mutta joulunnoranssikin käynee. Sopivat aika kivasti myös samaan pirtelökuppiin.

    Hedelmäinen, joululle maistuva smoothie bowl syntyi siis piparkakkumausteella sävytetystä kurpitsa-persimon-banaani -pirtelöstä. Ainakin Ameriikoista saa kurpitsasosetta valmiina marketista, koto-Suomessa ei vastaava ole silmään osunut.

    Onneksi kurpitsasoseen valmistus on hyvin helppoa. Tosin kannattaa samalla tuupata uuniin useampikin kurpitsa ja säilöä valmis sose vaikka minigrip -pussukoissa pakastimeen. Syntyy seuraava kurpitsapirtelö tai -kakku hippasen nopsempaan ja yhdellä uunin lämmityksellä.

    Smoothie bowlissa olennaisessa osassa ovat päälliset. Tällä kertaa ei kaapista kauheasti koristusta löytynyt, mutta vähemmilläkin härpäkkeillä pärjää ja saa aikaiseksi ihan kelpo kupin. Aika usein vähemmän on enemmän anyway…

    PIPARKAKUNMAKUINEN, HEDELMÄINEN SMOOTHIE BOWL

    2 annosta

    PIRTELÖPOHJA

    • 2 – 2 1/2 dl kurpitsasosetta
    • 1 pieni banaani (tai puolet isommasta,  ~100 g)
    • 1/2 – 1 persimoni
    • 1 dl kookosmaitoa
    • 1 dl vettä
    • 1 rkl CocoVin chiasiemeniä
    • 1-2 tl piparkakkumaustetta
    • hyppysellinen himalajansuolaa

    PÄÄLLISET

    • siivutettua persimonia
    • hasselpähkinä- tai muuta pähkinä-/mantelirouhetta
    • hieman chiasiemeniä
    • luraus kookosmaitoa tai -kermaa
    • (ceyloninkanelia)
    1. Valmista kurpitsasose halkaisemalla myskikurpitsat pitkittäin, poistamalla siemenet lusikalla ja paahtamalla kurpitsaliha pehmeäksi 175 asteisessa uunissa ~45 min tai kunnes tuntuvat pehmeiltä. Aseta kurpitsat leivinpaperin päälle leikkauspinta alaspäin ja testaa kypsyys haarukalla.
    2. Poista kypsistä kurpitsoista kuori ja soseuta sileäksi tehosekoittimessa. Lisää tarvittaessa tilkka vettä tehosekoittimen avuksi.
    3. Valmista pirtelöpohja mittaamalla kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surautamalla sileäksi.
    4. Kaada paksuhko pirtelö sopivaan kulhoon ja lisää päälliset. Syö heti tai säästä jääkaapissa myöhemmäksi.

    Ihan kiva piparkakkupirtelö! Joskin bansku hyökkii alkuun hippasen turhan paljon meikäläisen silmille, mutta makeus on kohillaan ja banaani antaa kivaa tekstuuria. Mutta saattaisipa tuo maistua ihan vaan persimonistakin valmistettuna…. Kuka kokeilee ensin?!

    Joulun makuisia, lusikoitavia pirtelötuokioita Sinullekin!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

  • Mustikka-meloni smoothie bowl

    Mustikka-meloni smoothie bowl

    Mitä syntyy kun yhdistetään Makea melonipirtelö ja Mustikkainen smoothie bowl? No mustikkainen melonikuppihan siitä syntyy! Vai meloninen mustikkakuppi… Niin tai näin, niin jotain yllättävän hyvää siitä joka tapauksessa tulee =)

    Tässä on nyt harrastettu vähän enemmänkin näitä erilaisia mustikkajuttuja, mm. näitä maukkaita muffinsseja ;). Pääosa mustikoista on päätynyt tietysti talven varalle pakastimeen, mutta kyllä viime viikkoina aika monta tuoreesta mustikasta väkerrettyä pirtelöäkin on aikaiseksi saatu. Kyytipojaksi olen heitellyt kaikenlaisia jämäpaloja jääkaapista.

    Tällä kertaa yksi joulupukin tai joulumelonin eli Piel de Sapon pala lojui vähän orpona vailla käyttöä. Ja kun siinä aikani arvoin, että laitetaanko kuppiin meloni- vai mustikkapirtelöä, niin päädyin lopulta tunkemaan sinne molemmat. Ja se päätös oli erittäin hyvä! Lopputuloksena kardemummalla maustettua, makeaa ja raikasta mustikkapirtelöä vailla sellaisiakaan lisämakeuttajia kuin taateleita.

    Hei sellaisesta, kauan odotetusta raaka-aineesta kuin mustakaali täytyy vielä mainita ihan erikseen. Tähän pirtelöön nimittäin päätyi tavanomaisemman pinaatin sijasta muutama lehdykkä ihan vahingossa marketissa vastaantullutta mustakaalia. Eli sitä saa NYT! Ja se taas tietää sitä, että kohta keitellään erästä Toscanan lahjaa ruokamaailmalle eli ribollitaa Paleokeittiön tyyliin. Jiihaa! Tätä mä olen niin odottanut!

    MUSTIKKA-MELONI SMOOTHIE BOWL

    1 annos

    Pirtelö

    • 1/4 Piel de Sapo -meloni tai jokin muu sokerimeloni (~200 g)
    • 200 g mustikoita
    • mustakaalia (pari lehteä)
    • 1/2 dl kookosmaitoa
    • 1/2 tl jauhettua kardemummaa
    • rutistus sitruunamehua
    • hieman himalajansuolaa
    • (25-30 g maustamatonta heraproteiinia ja/tai gelatiinijauhetta)

    Päälliset

    1. Kuori, poista siemenet ja paloittele meloni.
    2. Heitä kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta pehmeäksi pirtelöksi.
    3. Kaada kuppiin ja kasaa päälle kaikkea kivaa ja kaunista. Ihan parasta, kun pirtelö on viileää!

    Makeita pirtelöpäiviä Sinullekin!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!

  • Mustikkainen smoothie bowl

    Mustikkainen smoothie bowl

    Mustikkainen smoothie-kulho, jonka päällä on mustikoita, mansikoita, siemeniä ja granolaa.

    Nyt riittää mustikkaa lasiin, salaattiin, kuppiin ja pikaiseen kesäkakkuunkin! Ja mikäs tässä, tuoreilla mustikoilla herkutellessa. Näistä pienistä superfoodpalleroista täytyy ottaa kaikki irti niin kauan kun satoa piisaa. Ja vielä sitä piisaa! Makes me happy and smile <3. Unohda mauttomat ja värittömät pensasmustikat, ja mene metsään. Koska mustikalla ja MUSTIKALLA on eroa!

    Saanko esitellä tuoreimman herkkuni, jolla päivä alkaa mukavasti ja vatsakin tulee kivasti täyteen. Tämä on oikea pommi! Ravinnepommi! Kyllä keho kiittää, eivätkä mieli ja makunystyrätkään pahemmin kitise. Silmiinkään ei satu. Mustikkainen smoothie bowl tuoreista mustikoista on jotain järjettömän hyvää! Niin kaunista. Ja jotenkin syvää.

    Pakastemarjat ovat ihan ok, ja on tietysti hirmu hienoa, että meillä on näin mahdollisuus nauttia kesän antimista vuoden ympäri. Mutta kyllä tuore on aina tuoretta! Siitä ei vaan pääse mihinkään. Parasta suoraan puskasta, auringonlämpimänä nautittuna.

    MUSTIKKAINEN SMOOTHIE BOWL

    1 ISO annos

    Pirtelö

    • 200 g tuoretta (tai pakastettua) mustikkaa
    • puoli rasiaa  tuoretta pinaattia (35-50 g)
    • 1/2 dl kookosmaitoa
    • 2 dl vettä
    • 25-30 g maustamatonta heraproteiinia (tai muuta proteiinijauhetta)
    • 1-2 rkl CocoVin chiasiemeniä
    • 1-2 kuivattua taatelia
    • hieman himalajansuolaa
    • (1/2 rkl gelatiinijauhetta)

    Päälliset

    • tuoretta mustikkaa, mansikkaa ja kirsikkaa
    • chiasiemeniä
    • CocoVin Supermixiä
    • mintun- tai sitruunamelissanlehtiä
    1. Kaikki pirtelöainekset blenderiin ja silkinsileäksi. Blenderistä kuppiin ja päälle vähän täydennystä ja silmäniloa. How does it get any easier than that?! Voidaan nestemäärää lisäämällä nauttia myös pillistä.

    Jos haluat yksinkertaisemman version päällisistä, niin karsi muista, mutta älä kirsikoista ja Supermixistä. Koska ne vaan passaavat kokonaisuuteen äärettömän hyvin ja lopputuloksena 1+1 = 3. Kirsikoiden makeus toimii aavistuksen happaman mustikan kanssa loistavasti. Ehdottomasti paremmin kuin mansikka. Ja Supermixistä saa vielä vähän suutuntumaa ja hampaillekin pientä puuhaa.

    Mites siellä, maistuuko marjat?! Kuinka maistuvat parhaiten? Sellaisenaan vai jollain toisella tapaa? Kun tätä metsien mustaa kultaa nyt riittää, niin käyttövinkit eivät olisi yhtään pahitteeksi. Jos vaikka sattuu emäntä kyllästymään mustikkaiseen smoothieen kesän kääntyessä hiljalleen kohti syksyä  ;)

    Eat your berries! Eli mustikkaisia pirtelöpäiviä Sinullekin!

    Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!

  • Keväisen raikas smoothie bowl: Mango-lime-minttu

    Keväisen raikas smoothie bowl: Mango-lime-minttu

    Lots of going on! Ruokaa ei ole kerinnyt laittamaan, mutta onneksi on kananmunat, majoneesi ja pirtelökupit. Niillä elää yksi ihminen ihan hyvin, hah hah!

    Viime viikkoina on kulhosta lusikoitu ja lasista imetty tätä mangon, limen ja mintun ympärille kasattua keväisen raikasta pirtelöä. Mun suosikki! Just nyt! Olen totaalisen ihastunut ja jämähtänyt tähän smoothie bowliin. Hyvää ja helppoa. Nopeasti. Ravinteitakin ihan kivasti. Joten mikäs tässä mangoa maistellessa! Jatketaan, kunnes mangopuun lehdet alkavat kasvaa korvista ja mintunversoa pukkaa päälaelta.

    MINTUNRAIKAS MANGO-LIMEPIRTELÖ

    1 annos

    Pirtelöpohja

    • 150 g mangoa tuoreena tai pakasteena (vaikka tuore maistuu paremmalta, niin kiireessä pakastepalat ovat aivan loistava vaihtoehto!)
    • puolikas kuorittu lime
    • pieni kourallinen vahvaa minttua
    • 1/2 dl kookosmaitoa
    • 1-2 dl vettä
    • hippunen himalajansuolaa tasapainottamaan ja terävöittämään makua

    Täydennystä tarpeen mukaan…

    • proteiinia heraproteiinijauheesta
    • vihreää kourallisesta luomupinaattia
    • 2-3 rkl chiasiemeniä lusikoitavaa pirtelöä jämäköittämään
    • mausteeksi ja/tai terveydeksi kurkumaa tai matcha -jauhetta

    Smoothie bowliin päällisiksi vielä…

    • kuorittua ja viipaloitua kiiviä
    • kookoslastuja
    • mintunlehtiä
    • unikonsiemeniä, joihin olen ihastunut lähinnä niiden upean värin vuoksi (chiasiemenetkin käy)
    • karpalomarjajauhetta
    • sitruunan- ja limenkuorta raasteena tai suikaleina

    Pirtelöpurkkiin koristeeksi riittää mintunlehdykät sekä unikonsiemenet. Ja pilli!

    Suosittelen kokeilemaan sitruunan- ja tai limenkuorta mausteena. Antaa kivan lisän. Jotain sellaista makuhermoja kutkuttavaa ja kiusaavaa pientä kivaa ;)

    Keväisen kevyitä ja raikkaita pirtelöhetkiä myös Sinulle!

     

    Seuraa facebookissa!   Seuraa Twitterissä!   Seuraa Instagramissa!   Seuraa Pinterestissä!   Tilaa uutiskirje!